Miksi vihaan naistenhakua?

Pyhäsalmi3Onko otsikko kerrankin riittävän raflaava? Joko sait verenpaineesi kivasti nousemaan – tai vaihtoehtoisesti heitit popcornit mikroon ja asetuit mukavasti sohvalle somemyrskyä odottelemaan? Kiva, sittenpä käydäänkin asiaan.

Olen ollut vuosikausia kaapissa. Peläten. Vapisten. Sitä tuomiopäivää odotellen, kun häpeällinen salaisuuteni viimeinkin paljastuu.  Enää en kestä, tulkoon kaikki ulos vaan, kerranhan täällä eletään.

Nimittäin. Minä vihaan naistenhakua.

Ja kun sanon, että vihaan, en oikeasti tarkoita vihan, vaan pikemminkin suuren epämukavuuden, pettymyksen ja surun tunteita.

”Miksi, sinäkin Brutukseni, oi miksi ihmeessä?  Nytkö sinäkin paljastuit patriarkaalisen ylivallan kannattajaksi, käppäukoksi, setämieheksi, jonka mielestä miehellä tulee olla luovuttamaton ja ikiaikainen oikeus päättää, kenen kanssa tanssii?” kysyy sieltä takarivistä Marketta verenpainemansetti käsivarressaan.

normal_J_70V3006No ei, vaan syy on tämä: te naiset ette osaa tai halua enää käyttäytyä naistenhaulla tanssietiketin mukaan.

Ja taas kerran, kun käytän ilmaisua ”te naiset”, se on pelkkä tehokeino, enkä suinkaan tarkoita sillä kaikkia lavoilla käyviä tanssientusiasteja.  Vaan tarkoitan sitä pienehköä, mutta hyvin näkyvää ryhmää, joka käyttäytyy ahneesti ja – anteeksi nyt vain – suorastaan huonosti.

Rakas ystäväni ja kollegani, tanssinopettaja Clara Blomqvist kiteytti tilanteen omaan suorasukaiseen tyyliinsä noin neljä vuotta sitten Facebookin Tanssiporukka-ryhmässä näin. Lisään tekstin hänen luvallaan tähän kokonaisuudessaan, koska kaikki eivät pääse lukemaan tuota mainiota tekstiä suljetusta ryhmästä:

Haluaisin tuoda esiin huoleni meidän naaraiden sopimattomasta käytöksestä. Eilen piipahdin eräässä meille aikuisille suunnatussa tanssipainotteisessa viihdekeskuksessa Vantaan Hakkilassa. Jätettäköön paikan nimi mainitsematta, jottei teksti sisällä piilomainontaa. Kappaleen lähentyessä loppua, naarainhaku-valon palaessa, tämä naaraslauma lähti jo kohti seuraavia uhrejaan! Näin ollen miehet näyttivät törpöiltä, koska eivät päässeet saattamaan edellistä naarastaan riviin, koska seuraavat rynnivät kuin sekopäiset kiimaiset oravat uhrinsa luokse tanssilattialle asti! Eihän näin voi käyttäytyä! Tanssiin on ennen liittynyt hyvät käytöstavat, siisti pukeutuminen, toisen ihmisen kunnioittaminen, nautinto. Me kaikki olemme siellä ensisijaisesti nauttimassa, joten tehdään siitä muillekin kuin vain itsellemme mukava tilanne, jookos?

Kun nyt kaapin ovet kerran kolisevat, tunnustan samaan hintaan muutakin: olen sisimmältäni aikamoinen pehmo, romantikkokin, ehkä haaveilija.  Minä haluaisin kokea tanssi-illoissani – joihin aivan liian harvoin ehdin – pieniä kohtaamisia; sen tunteen, kun seison naistenhaulla hakurivissä ja katseeni kohtaa minua vastapäätä seisovan tanssidaamin, jonka silmissä välähtää tunnistus, ilo ja innostus. Hän lähtee kävelemään määrätietoisesti minua kohti, kohtaamme siinä lattialla, vastakkain, katsomme toisiamme silmiin, hymyilemme, hän pyytää minut tanssiin ja lähdemme luomaan yhdessä kuuden minuutin tanssitarinaa.

2085179_Niin ei vain juuri koskaan tapahdu, vaan minut haetaan yleisimmin tanssiin juoksuhaulla, selkäänkopautushaulla tai hihastavetämishaulla, ja tämä tapahtuu lattialla jo olevien, juuri edellisen tanssinsa päättäneiden toimesta.  Jotka siis hylkäävät samalla nykyisen tanssiparinsa (ja tietenkin myös minut!) suoraan siihen lattialle.

Ehkä raflaavin kokemukseni on vuosien takaa suositusta naistentanssipaikasta, jossa tanssin daamin kanssa vasta kappaleparin ensimmäistä kappaletta, kun selkääni kopautettiin. Käänsin päätäni, ja viereisen parin daami kysäisi ohi tanssiessaan kovaan ääneen ”tanssitko minun kanssani seuraavat?”.  Siis hyvänen aika, en kestä edes ajatella, millaiseksi lihakimpaleeksi hänen senhetkinen tanssiparinsa mahtoi itsensä tuntea!  Läsnäolon puute oli korvia huumaava.

”Jaahas, siellä nyt suosittu tanssimies kehtaa valittaa suosiostaan”, puuskahtaa Sohvi kotisohvalta lyömäase valmiiksi kädessään.  Niin, minulla riittäisi kyllä tanssisarkaa naistenhaulla, enkä osaa (toistaiseksi – vaikka varmaankin tämän kirjoituksen takia jatkossa osaan) edes kuvitella sitä hylkäämisen tunnetta, mikä mahtaa olla niiden miesten mielissä, jotka jätetään lattialle, hakematta, vaikka miehet ovat tanssi-illassa vähemmistö.  Että näistäkään vähäisistä miehistä minä en kelvannut kenellekään.

No hyvänen aika, totta kai se on mahtavaa, että tanssikavereita riittää, ja siitä olen ikikiitollinen!  Mutta oletteko hyvät daamit ikinä tulleet ajatelleeksi tätä käytännön kiistämätöntä faktaa:

Naistenhaulla ne röyhkeimmät daamit, jotka hylkäävät kappaleen tuskin vielä loputtua parinsa lattialle ja juoksevat suoraan seuraavan miehen luo suorittamaan hiha- tai kopautushakuaan, pysyvät siellä lattialla ja pääsevät todennäköisesti tanssimaan naistenhaun jokaisen tanssin.

Ja samaan aikaan naistenrivin kolmesataa ujompaa ja/tai kohteliaampaa jäävät täysin ilman tanssinautintoa.

Minusta tämä tilanne on jokaikisellä naistenhaulla niin kertakaikkisen absurdi, sinne tänne ryntäilevä ja suorittava kaaos, että epämukavuuden tunne nousee minussa nopeasti ja yllättäen huomaan löytäväni itseni kahvilta tai vesipisteeltä.  Koska en halua olla pelkästään lattialla sukkana sinkoilevien tanssiahneiden daamien kohde.  Koska haluaisin tarjota pienen mukavan tanssihetken myös tasapuolisesti myös niille rivissä innokkaina sitä odottaville.

Mikä sitten ratkaisuksi?  En lähde nyt tällä kertaa ruotimaan eri hakutapojen hyviä ja huonoja puolia, vaan täräytän suoraan mielipiteeni: ratkaisu on käytöstapojen ja hakuetiketin kunnioittaminen.  Antakaa hyvät daamit meidän rauhassa saattaa nykyinen tanssiparimme hakuriviin ja kohteliaasti kiittää tanssista.  Hakekaa vasta sitten. Kiitos.

Tässä koko tarina. Somemyrskyä odotellessa.

Kisatangokin uudistuu – ja hyvä niin

AriJenna2
Kuva: Alina Mustamaa.

Jo muutaman vuoden ajan tanssinopettajista koostuva työryhmä on Juhani Kuosmasen johdolla kehitellyt eri tangotyylejä sekoittavaa fuusiotangoa, jolla olemme halunneet uudistaa suomalaisen lavatangon pitkään melko samanlaisena pysynyttä luonnetta.  Fuusiotangoa on opetettu menestyksellä eri puolilla Suomea jo jonkin aikaa – mutta kisalattioille eivät uudet tangoelementit vielä juurikaan ole rantautuneet, vaan finaaleissa olemme nähneet huipputaitavien parien tanssimana hyvin samankaltaista tanssia.

Mutta Seinäjoen Tangomarkkinoilla viikko sitten, keskiviikkona 10.7.2019, Hymyn Lavatangon SM-kilpailussa Ari Koukku ja Jenna Polvi (Team KoukkuPolvi? Team PolviKoukku?) räjäyttivät potin 2000-päisen kisayleisön edessä ja nappasivat kisan mustina hevosina ykkössijan.  Kuten tästä jutusta voimme lukea, Ari ja Jenna tapasivat vasta juhannuksena ja ehtivät treenata ennen kisoja kerran ja käydä muutamissa tansseissa yhdessä.  Voidaan siis sanoa, että tanssivakka todellakin löysi kerralla kantensa!

Tunnen molemmat tanssijat henkilökohtaisesti: molemmilla on vahva tausta argentiinalaisen tangon puolelta ja Arilla lisäksi vuosien kokemusta Rock’n’Swing-tansseista.  Olen saanut kunnian tanssia monesti Jennan kanssa, ja eräs tällainen tanssi-ilta jopa kirvoitti minut kolme vuotta sitten kirjoittamaan tämän.  Jennan kanssa olemme myös yhdessä valmistaneet tanssijan lapatukea koskevan artikkelisarjan Tanssijan lapatuki 1, 2 ja 3.  Jenna, kanssasi oli aivan huikean silmiä avartavaa työskennellä ja pohtia yhdessä tanssia syvällisesti, ja kiitän tässä sinua vielä kerran!

AriJenna4
Kuva: Alina Mustamaa.

Takaisin tangoon.  Olen jo pitkään mielessäni kritisoinut paikalleen jämähtänyttä kisatangotyyliä, jossa lavalla kiidetään pitkällä, matalalla ohiaskeleella näyttävien pivotkäännösten ryydittäessä menoa.  Älkää käsittäkö minua väärin – tuollainen tanssi vaatii hyvin paljon taitoa, ja jokaikinen tangofinalisti on treenannut vuosia ja tuhansia tunteja päästäkseen sinne finaaliin, ja on paikkansa ansainnut.

Se, mikä minua tuossa kisatyylissä on pitkään häirinnyt, on että siinä tanssi lähtee helposti lapasesta ja irti musiikista.  Sitä vaivaa tietynlainen kiireen tuntu. Ja kiire tappaa läsnäolon, jonka pitäisi olla lavatanssikisoissa tuomariston ykköskriteeri.  Läsnäolon puute näyttäytyy kisatilanteessa vähän suoritushenkisenä tanssina, jossa päätavoite on edetä – musiikista riippumatta – mahdollisimman paljon mahdollisimman ulottuvalla liikkeellä.

Ari ja Jenna toivat tangoonsa mukaan pieniä elementtejä argentiinalaisesta tangosta ja se elävöitti heidän tanssiaan, joka hengitti läsnäolevasti musiikin mukana. Teknisessä mielessä argentiinalaisen tangon ehkä suurin lahja paritanssimaailmalle on cross systemin eli ristisysteemin käyttö. Ristisysteemissä pari askeltaa samannimisillä jaloilla – eli viejä ja seuraaja ottavat esimerkiksi kumpikin askeleen yhtä aikaa vasemmilla jaloillaan. Ristisysteemi mahdollistaa tangokäännösten loputtoman muunnelman, ja näistä nähtiin kisoissa monta loistavaa, maulla suomalaisen lavatangon tyyliin sovitettua versiota.

AriJenna5
Kuva: Alina Mustamaa.

Mutta se tekniikasta.  Tango ei ole tekniikkaa. Se on tunnetila, se on elettyä elämää kaikkine iloineen, kaikkine tuskan ja menetyksen hetkineen, ja se elämä kannetaan mukana tanssilattialle.  Ja kisatilanteessa sen elämän pitäisi näkyä muille. Ari ja Jenna, teillä se näkyi suorastaan liikuttavalla tavalla.

Otetaan esimerkki. Tässä videossa Ari ja Jenna lähtevät tanssimaan kuvan oikeassa reunassa lattian keskialueelta.  Tango Voi yksi päivä olla sata vuotta lähtee soimaan, tulee intro ja sen perään ensimmäinen rauhallinen, hengittävä, tunnusteleva säkeistö.

Voi yksi päivä olla sata vuotta
ja sata vuotta olla päivä vain.
Näin väitetty on mut
en tuota uskonut,
ennen kuin mä sinut nähdä sain.

Muut viisi finalistiparia ovat ehtineet edetä puoli lattianmittaa ja tehdä 3-5 kuviota.

Ari ja Jenna ovat ottaneet neljä rauhallista, hengittävää ja tunnustelevaa tanssiaskelta.

Neljä askelta.

Koska musiikki ja oma tunnetila ovat sen heille juuri siinä tilanteessa kertoneet niin.

Kun katson heidän tanssiaan, minulle tulee tunne, etteivät he edes tiedosta olevansa lavatangon SM-finaalilattialla.  He ovat vain tulleet jakamaan yhdessä pienen hetken elämäänsä, musiikin liikuttamina. Tuomareista viis – he tanssivat juuri tässä ja nyt vain toisilleen.

Kuten finaalituloksista (pari 92) nähdään, kisa ei loppujen lopuksi ollut edes tiukka: tuomareiden sijoitukset 1, 1, 1, 2, 2, 3 ja 4 puhuvat puolestaan. Itse olisin tuomarina heidän kohdallaan päätynyt myös kirkkaaseen ykköseen.  En olisi hyvin omintunnoin voinut edes tehdä mitään muuta, koska lavatansseissa kisaaminen ei saisi olla tuomareille osoitettu tanssinäytös, vaan läsnäolevaa oman eletyn rosoisen elämän ilmaisemista musiikin ja liikkeen kautta. Siinä on suomalainen tango pähkinänkuoressa.

Onnea vielä kerran, Ari ja Jenna! Odottakaa vaan – noita kisavideoita katsellaan nyt monilla treenisaleilla tarkalla silmällä. Ja jos se johtaa kisatangon isompaankin uudistumiseen jatkossa, hyvä niin.  Ei pidä unohtaa, että ensimmäinen suomalainen tango oli argentiinalaista. Se hylättiin vasta ensimmäisen tangobuumin jälkeen ”liian vaikeana” ja tilalle astui sotien jälkeinen marssitango foksin kuvioin.  Tavallaan teidän tanssinne oli iso ja arvokas askel kohti suomalaisen tangon alkulähteitä.

Kehojen tanssia

figure-1272928_960_720Hidas, sensuelli musiikki soi ja mies ja nainen kohtaavat hämärässä.  Tulevat lähelle, ihot koskettavat, tuoksut huumaavat.  Kaksi vartaloa sulaa yhdeksi.  Mies kysyy kehollaan, herkästi, maistellen, ja nainen vastaa.  Liike alkaa, ensin varovaisesti tunnustellen, sitten rohkeammin.  Löytyy yhteinen rytmi ja tunne, musiikki kantaa yhä rohkeampaan, vauhti kiihtyy, sitten taas hidastuu, kehot nauttivat toisistaan.  Mies kysyy vartalollaan taas, nainen vastaakin yllättävästi, tarina muuttuu ja lähtee uuteen suuntaan.  Kumpikin etsii toisen nautintoa siinä missä omaansakin, kumpikin liikkuu kaikki aistit avoinna.  Ulkomaailmaa ei ole, on vain kaksi ihmistä ja liike. On vain hengästyttävä nautinto ja liike. On vain yhteinen tunne ja liike. On vain liike.

Eikös tämä muka ole paritanssipäiväkirja? Tulinko juuri kuvanneeksi rakastelua?
Alun kuvaus sopii parhaimmillaan molempiin.

On melkeinpä poliittisesti korrektia puhua paritanssista sosiaalisena liikuntaharrastuksena.  Samaten tuntuu toisinaan, että tanssin ja sukupuolisuuden rinnastaminen millään tasolla on joillekin jonkinasteinen tabu.  Mielestäni tämä ajatus missaa jotain oleellista tanssista.

Toisille tanssi on vain tanssia, toisille se on tapa hakea elämänkumppania.  Joillekin se on tapa hakea satunnaista tai pysyvämpää seksiseuraa.  Jokainen vähintäänkin tuntee jonkun, joka kertoo yhteisen tanssin johtaneen seksiin – toisilla taas seksi on johtanut tanssiin.  Joillekin tanssi on läheisyyden korviketta tai sen täydennystä. Joku herättelee tansseissa ruokahalun ja lähtee kotiin syömään.  Variaatioita on monia, ja aikuisten ihmisten kesken mikään niistä ei ole väärin tai edes enemmän oikein kuin toinen.

Vuosien varrella naisten kanssa käymissäni keskusteluissa on noussut esiin kaksi elämän kokoista kysymystä:

Millainen on nautittava tanssimies?

Millainen on hyvä rakastaja?

Miksi niin moni fyysisiltä ominaisuuksiltaan hyvin erilainen ihminen voi olla upea tanssikaveri, ja miksi toisaalta niin monenlaisen ihmisen sylissä voi olla niin hyvä olla ilman vaatteita?  Luulen päässeeni viimein lankakerän ytimeen:

Tärkeintä on keholla kyseleminen ja toisen kuuntelu.

En oikeastaan ole pätevä puhumaan tästä asiasta naisen kannalta, siispä valotan sitä omasta näkökulmastani.  Taitavakaan tanssimies, joka ei hetkeäkään tanssissaan kuuntele daamiaan, vaan puskee biisin alusta loppuun tiukkana eteenpäin tykittäen kuvioarsenaalian, ei kykene (eikä ehkä edes halua) muodostamaan todellista sielunyhteyttä pariinsa.  Daami tuntee olevansa koko ajan jäljessä, miehen välikappale, joka ponnistelee epätoivoisesti pysyäkseen miehen mukana.  Tanssi jää kylmäksi ja se paljon parjattu sana suorittaminen jää päällimmäiseksi ajatukseksi.

Mutta mies, joka malttaa hengittää ja kuunnella naisen kehon hengittämistä, pitää aistinsa avoinna ja kuuntelee aktiivisesti naisen vastauksia, ehdottaa eikä käske, ei ajattele pelkkää omaa nautintoaan, vaan etsii yhteistä polkua hetkelliseen onneen. Mies, jolle kahden ihmisen vuorovaikutus ei ole temppurata, esitys eikä kilpailu.

Siinä on todellinen tanssimies.

Siinä on todellinen rakastaja.

Tanssi on kehojen keskustelua. Seksi on kehojen keskustelua.
Aito keskustelu vaatii kuuntelemista.
Ihmiset, kuunnelkaa toisianne.

* * *

P.S. Käytin tässä miestä ja naista esimerkkinä, koska se on se maailma, joka on minulle kaikkein tutuin.  Lukijat saavat halutessaan laajentaa kirjoituksen vapaasti omaan viitekehykseensä.

Eipä haise enää – tanssikenkien hajunpoistosta

i285415639415607627._szw1280h1280_Kiireinen opetussyksy on vienyt voimani kirjoitteluun, joten blogi on viettänyt koko syksyn hiljaiseloa. Vaan nyt tuli sellainen jymypaukku, että tämä on suorastaan pakko jakaa tanssikansalle!

Nimittäin.

Tanssijan jalat ovat tuskin sen likaisemmat kuin muillakaan, mutta he pitävät niitä sen verran paljon tanssikengissä, että nehän alkavat haista, vaikka kuinka pitäisi huolta henkilökohtaisesta hygieniastaan. Tätä ei juurikaan voi estää, koska tanssipaikoissa ei pääse noin vaan pesemään ja desinfioimaan jalkojaan, ennen kuin vetäisee kengät jalkaansa. Usein on takana tuntien hikoilu autossa matkalla tanssipaikalle.

Tanssinopettajana olen tanssikenkien suurkuluttaja, ja uskokaa pois, olen kokeillut vuosien mittaan moneen kertaan kaikki tunnetut ja eksoottisetkin konstit tanssikenkien hajunpoistoon. Kenkiä on raahattu muovipussissa pakkaseen, niihin on tungettu sukkien sisällä silikonikissanhiekkaa, soodaa tai kahvinpuruja, on jos jonkinlaista raikastinta, pulloa ja purnukkaa.  Mikään ei tähän mennessä ole toiminut.

Sitten näin Facebookin Tanssiporukassa Tammisen Kaitsun keskustelunavauksen kenkien hajunpoistosta ja päätin yrittää vielä kerran.

Olin kuullut otsonipuhdistuksesta ja lähdin hankkimaan tietoa otsonaattoreista.  Otsonihan (O3) on kolmen happiatomin muodostama, epästabiili ja lyhytikäinen molekyyli, jolla on klooria 1300 kertaa nopeampi ja 350 kertaa vahvempi hapetusvaikutus.  Suurina pitoisuuksina otsoni tuhoaa mikrobeja ja mm. nujertaa hometta, ja sitä käytetään mitä moninaisimpiin puhdistus- ja desinfiointitarkoituksiin mm. uimahalleissa, sairaaloissa, kiinteistöissä sekä autojen sisätiloissa.  Esineiden, kuten kenkien ja vaatteiden hajunpoisto otsonilla puolestaan perustuu siihen, että ne suljetaan otsonaattorin kanssa suljettuun tilaan, ja kun otsoni tässä tilassa syrjäyttää hapen, myös esineiden pintoihin kiinnittyneet hajumolekyylit irtoavat ja poistuvat.

Ensimmäiset nettihaut tuottivat tulokseksi isoja, vaatekaapin kokoisia otsonointikaappeja, jotka painavat 185 kiloa ja maksavat niin paljon, etteivät firmat uskalla edes laittaa hintoja verkkosivuilleen.  Ei kai sitä nyt tanssinopettajan palkoilla sentään semmoisia!

Mutta ahkera guuglettaminen maksoi vaivan – löysin 2,5 km päästä kotoani yhden työntekijän ”autotalliyrityksen” (joka kirjaimellisesti sijaitsee autotallissa). Tämä Rolf Wistbackan yritys, Recentibox, sijaitsee Helsingin Munkkivuoressa, ja siellä tämä miellyttävä vanhempi herrasmies rakentaa itse suunnittelemiaan, markkinoiden pienimpiä otsonaattoreita.  Tästä kuvasta näkee, miten pienestä laitteesta on kyse:

mde
Pieni mutta tehokas

Kuvassa näkyvä valmistajan pienikokoisin malli RO500 maksaa 115€ eli noin yksien tanssikenkien verran, joten päätin satsata.  Ei se pelaa joka pelkää, ei se ota jos ei annakaan, ja muutamia muita sananlaskuja tähän päälle.

Rolf neuvoi minulle ystävällisesti, miten rakennan helposti ja halvalla oman ”otsonointikaapin”. Siispä auton nokka kohti Motonettiä, josta ostin 45 litran muovisen, läpinäkyvän säilytyslaatikon (á 16,90€), jonka yläreunaan koversin virtajohdolle mentävän loven.  Tähän laatikkoon laitoin kerralla kolmet tanssikengät, laskin otsonaattorin niiden päälle, pujotin virtajohdon lovesta läpi ja suljin salvalla lukittuvan kannen.  Koko hökötys kylppäriin ja 30 minuutin otsonointi.

Ja mitä ihmettä: tanssikenkäni, joiden hajut ovat pahimmillaan voineet tappaa jopa mummoja ja todistetusti yhden gerbiilin, tulivat tällä puolen tunnin käsittelyllä täysin hajuttomiksi!  Tai ei aivan täysin – nyt ne tuoksuvat miedosti uimahallilta (eli otsonilta).

Kengille vielä tehokas tuuletus ja tarvittaessa uusintakäsittely, ja niin voimme taputella tämänkin tanssijuuteen liittyvän kiusallisen käytännön ongelman historian hämärään.  Kiltit tanssikenkäni, jotka olette kiidättäneet minua moninaisilla parketeilla: ei enää kokonaisia öitä pakastimessa, enkä tunge teihin enää kissanhiekkaa enkä ruokasoodaa.  Jatkamme yhteiseloamme – mutta hajuttomasti!

P.S. Mikäli nyt innostuit, tunnet minut ja asut Helsingissä, ota toki yhteyttä. Voin näyttää ”otsonointikaappini” tehon sinunkin tanssikengillesi. Kahvipaketin hinnalla – siihen asti kun keittiön kaappini täyttyy kahveepaketeista.  Tarjous voimassa toistaiseksi ja ennalta määrittelemättömän ajan.  Tai jos haluat tehdä oman kaappisi, ota yhteyttä Rolfiin – hän kyllä vastaa nopeasti kysymyksiisi.

P.P.S. Minulla ei ole mitään taloudellisia tai muitakaan kytköksiä Recentiboxiin.  Haluan tukea rehtiä kotimaista yksityisyrittäjyyttä ja siksi halusin kertoa tästä aidosti toimivasta ratkaisusta, jonka löysin.

Veronica Toumanova: Miksi vuosien tanssiminen ei tee sinusta edistynyttä tanssijaa, ja mikä sitten tekee?

WhyTango-book-cover-frontVeronica Toumanova on argentiinalaisen tangon tanssija ja ammattiopettaja Pariisista.  Hän kirjoittaa tangosta esseitä, joista osa on julkaistu myös kirjana.  Suuri osa Veronican esseiden aiheista on yleistettävissä muuhunkin paritanssiin kuin argentiinalaiseen tangoon, ja innostuin vinkistä lukemaan niitä.  Veronica on varsin suorapuheinen opettaja, joka kirjoituksissaan haluaa haastaa paritanssiin liittyviä uskomuksiamme.

Veronican esseitä on käännetty englannista muillekin kielille, ja hänen luvallaan julkaisen tässä blogissa joitakin hänen kirjoituksiaan suomeksi käännettyinä.

Näitä esseitä lukiessa kannattaa pitää mielessä, että kirjoittajalla ei (omien sanojensa mukaan) ole kokemusta muusta kuin argentiinalaisen tangon tanssigenrestä.  Kun puhutaan esimerkiksi tanssiin hakemisesta, puhutaan cabeceosta eli katsehausta, ei esimerkiksi hakurivissä seisomisesta.  Moni asia on tangon kulttuurissa toisin kuin suomalaisessa seuratanssikulttuurissa; esimerkiksi ahkeraa treenaamista näytetään arvostavan erityisen paljon, vs. seuratanssikulttuurimme kahtiajakautuneisuus (”tavikset” vs. ”kursseilla käyvät”).

Pidemmittä puheitta: nauttikaa!

* * *

Miksi vuosien tanssiminen ei tee sinusta edistynyttä tanssijaa, ja mikä sitten tekee?

Veronica Toumanova, 30.11.2013

Alkuperäinen artikkeli.

Kaikki aloittelijat ovat samanlaisia, mutta jokainen edistynyt tanssija on edistynyt omalla tavallaan.  Kun ihmiset löytävät tangon (tai kun tango löytää heidät), jokainen tuntee itsensä ensin samalla tavoin avuttomaksi.  Huomaamme, ettemme osaa kävellä menettämättä tasapainoamme emmekä olla tanssiotteessa toisen kanssa ilman, että pää on koko ajan tiellä.  Emme osaa kävellä, olla tanssiotteessa ja kuunnella musiikkia samaan aikaan.  Ja kun uskaltaudumme ensimmäiseen milongaamme, saammekin selville, että meidän pitäisi ensin opetella, miten katsotaan toiseen tanssijaan.

Teoriassahan homma menee näin: aloittelijasta tulee keskitason tanssija yhdessä-kahdessa vuodessa, edistynyt kolmessa-neljässä vuodessa, konkaritason tanssija viidessä vuodessa ja opettaja kohta sen jälkeen.  Mutta tämä tapahtuu harvoin tosielämässä, lukuunottamatta tuota opettaja-kohtaa.  Tunnemme kaikki tanssijoita, jotka jumittavat “heikolla keskitasolla” kymmenen vuoden tanssimisen jälkeen, ja toisaalta tanssijoita, jotka ovat “hyvin edistyneitä” jo kolmen vuoden jälkeen.

Miksi tämä tapahtuu?

Jos haluat baletin ammattilaiseksi, sinun on oltava kuusivuotias ja mieluiten varustettu oikeilla perintötekijöillä, musikaalisuudella, balettiin sopivalla ruumiinrakenteella ja valtavalla motivaatiolla.  Tarvitset myös hyvin motivoituneet vanhemmat.  Ammattitanssin kentällä aloittelijat ovat samankaltaisia, jotta myös edistyneet tanssijat voivat olla sitä.  Ammattitanssijoiden opetus on erittäin institutionalisoitua, jotta sillä voitaisiin taata hyvin laadukkaat ja mitattavat lopputulokset.

Tangon oppimiseen sinun tarvitsee vain löytää jostain aloittelijoiden ryhmä.  Tangoa tanssivat kaikenlaiset ihmiset.  Jotkut ovat musikaalisia, toiset eivät.  Jotkut ovat kehossaan kuin kotonaan, toisia pitää muistuttaa siitä, että heillä ylipäätään on keho.  Jotkut ovat nuoria, toiset vanhoja.  Jotkut haluavat oppia tanssimaan hyvin, toiset haluavat vain tanssia.  Ja käsi sydämelle: kuinka moni meistä aloitti tangotunnit tutustuakseen vastakkaiseen sukupuoleen tai toipuakseen erosta?  Sitä paitsi tangon opettaminen ei ole institutionalisoitua – jokainen voi halutessaan kutsua itseään opettajaksi, oli sille sitten perusteita tai ei.  Niinpä jokainen oppilas etenee omaan tahtiinsa ja omaan suuntaansa.  Kun mietit kaikkia tangon erilaisia muotoja ja tyylejä, ymmärrät, miten paljon valinnanvaraa meillä tanssijoilla on, ja samalla sinulle valkenee, miten rajattoman monimutkaisesta tanssista on kyse.

Miten voi tulla edistyneeksi tanssijaksi?  Aivan samalla tavoin kuin muillakin aloilla: sinun täytyy todella haluta sitä ja tarvitset säännöllistä treeniä.  Kursseilla käyminen ilman, että kävisi koskaan milongoissa, on kuin varaisit itsellesi upeita lomamatkoja mutta jäisitkin sitten kotisohvalle.  Toisaalta pelkkä milongoissa tanssiminen ilman tanssitunneilla käymistä tekee sinusta loistavan vain omien huonojen tapojesi toistamisessa.  Tullaksesi hyväksi tanssijaksi tarvitset intohimon lisäksi myös omistautumista – ja hyviä opettajia.  Toisin kuin ammattimaisessa tanssikoulutuksessa, tangossa ei ole varmoja takeita opettajien hyvistä opetustaidoista (tai edes tanssitaidoista), vaan kyse on pitkälti siitä, miten sovitat omat tavoitteesi siihen, mitä opettajasi voi sinulle antaa.  Tavallaan tango on kuin oma tiesi valaistumiseen: matkan varrella kohtaat kaikenlaisia “guruja”, ja sinun on valittava niistä itsellesi sopivimmat.

Mitä “edistynyt tangon tanssija” tarkoittaa?  Henkilökohtainen mielipiteeni on tämä: edistynyt tanssija on ennen kaikkea musikaalinen, hänellä on hyvä ymmärrys tangon liikekielestä, hän osaa improvisoida, tanssitekniikka on hallussa ja hän kykenee itse kehittämään tanssiaan.  Edistyneen tanssijan tanssiasento ja kannatus on hyvä, hänen abrazonsa (seuratanssija voisi käyttää tässä ilmaisua “tanssisyli”) on miellyttävä ja toimiva, ja hän on tanssiessaan kuin kotonaan.  Edistynyt viejä tanssii kuvioita – kuviot eivät tanssita häntä – ja hän kykenee navigoimaan tanssilattialla turvallisesti.  Edistynyt seuraaja osaa pitää tasapainonsa ilman viejän apua, päättää hänelle viedyt liikkeet musikaalisesti ja on “turvallinen” seuraaja myös tanssilattian tungoksessa.

Todella edistynyt tanssija kykenee tarvittaessa “downshiftaamaan” tanssiaan ja saamaan vähemmän edistyneen tanssiparinsa nauttimaan yhteisestä tanssistanne.  Jos kuvittelet olevasi edistynyt viejä, mutta lamaannut heti, kun joudut tanssimaan itseäsi heikomman tanssijan kanssa, et oikeasti ole edistynyt vaan pikemminkin hyvin erikoistunut tanssija.  Olet oppinut keskustelemaan kvanttimekaniikasta, mutta et osaa puhua säästä.  Mikäli seuraajana tunnet itsesi loistavaksi tanssijaksi omantasoistesi viejien kanssa, mutta et kykene ylläpitämään tasapainoasi tai päättämään sinulle vietyjä liikkeitä kunnialla itseäsi heikomman viejän kanssa, et oikeasti ole edistynyt, vaan “toisesta riippuvainen” tanssija.  Kuningatar pysyy kuningattarena siitä riippumatta, kenen kanssa hän puhuu.

Aidosti edistyneet tanssijat ovat pieni vähemmistö, koska siihen vähemmistöön pääseminen vaatii vahvaa motivaatiota, ja koska motivaatio puolestaan kysyy kiinnostusta ja omistautumista, olen huomannut, että jokainen edistynyt tanssija on edistyneellä tasolla vain joissakin edelläkuvatuista ominaisuuksista.  Tunnen poikkeuksellisen musikaalisia tanssijoita, joiden abrazossa on puutteita, tai tanssijoita, jotka tanssivat monimutkaisia kuvioita poikkeuksellisen hyvin, mutta eivät osaa tangokävellä tasapainoisesti.  Tunnen viejiä, jotka ovat tanssilattialla hyvin nautittavia tanssipareja, mutta vaaraksi muille.  Eikä sovi unohtaa erästä hyvin tärkeää kriteeriä: edistynyt tanssija on yksilö, jolla on oma persoonallinen tyylinsä.  Hän ei tahdo tulla muiden kopioksi, ja niinpä aidosti edistynyt tanssija ei milloinkaan lakkaa etsimästä ja kehittämästä omaa tanssillista ilmaisuaan.

Toisinaan olen pannut merkille, että mitä enemmän tanssijat edistyvät, sitä enemmän he tulevat toistensa kaltaisiksi.  Tätä tapahtuu esimerkiksi silloin, jos opettaja ei kykene selittämään ja opettamaan tanssiliikkeen sisäisiä mekanismeja, ja oppilaat päätyvät kopioimaan opettajalta tanssin “ulkomuotoa”.  Sama tapahtuu, mikäli tanssiyhteisö on identifioitunut liian vahvasti yhteen tangon tyyliin, joka on nostettu “ainoaksi oikeaksi”.  Tanssijat alkavat uskoa, että tanssin oikea muoto tekee heistä tanssijoita, ja opettajat alkavat suojella tanssia kaikelta, mikä rikkoo tämän muodon.  Itse olen sitä mieltä, että silloin kun tangossa alkaa olla kyse ainoastaan oikeasta muodosta ja tyylistä, se ei ole enää tangoa.  Kun formalismi tai päätön fyysinen harjoittelu ottaa vallan, taide poistuu hiljaa takaovesta.  Paritanssissa muodolla on merkitystä, mutta se ei silti ole tanssin ydintä.  Tanssin ytimessä on pariyhteys, ja jos me rajoitamme tangomme vain yhteen tiettyyn tyyliin, tukahdutamme sen taiteellisen kehityksen.  Tyylit muuttuvat ja vaihtuvat.  Tee toki omat valintasi, mutta anna muiden myös tehdä omansa.  Jos olisit Jumala ja jonain päivänä sinulla olisi tylsää ja haluaisit luoda uteliaisuudesta joukon tangon tanssijoita, tekisitkö heistä kaikista samanlaisia?

Paradoksaalista kyllä, tangossa ei ole kyse siitä, että tulet edistyneeksi tanssijaksi, vaan siitä, että se saa sinut todella tanssimaan ja löytämään itsesi.  Ja tämän saavuttaaksesi sinun pitää jatkuvasti etsiä yhteyttä itseesi ja siihen, miksi sinä rakastat tangoa.  Ainoa tie kasvamiseen on halu tulla paremmaksi sinuksi.

Oltaisiinko vain tässä ja halattaisiin? Paritanssista ja läsnäolosta

27F68CDD-1DD8-B71C-07140460326ED1F2-largeOletko koskaan seurannut sivusta ajatuksella lasten leikkimistä?  Leikkiessään lapsi keskittyy täydellisesti nykyhetkeen, ympäristönsä tutkimiseen ja sen loputtomien mahdollisuuksien hakemiseen.  Leikkivä lapsi ei muistele menneitä eikä haikaile tulevaa. Vain nykyhetki on totta, ja lapsen läsnäolo on täydellistä.

Muutama vuosi sitten aloin seurailla vaivihkaa tanssipaikoilla ihmisten tanssimista; en jakaakseni mielessäni arvosanoja tanssiteknisesta osaamisesta, vaan seuratakseni, miten tässä hetkessä läsnäolevia tanssijat tuntuivat olevan.  Havaintoni hätkähdyttivät minua: näin paljon pareja, jotka tanssivat keskenään yksintanssia, juuri toisiaan vilkaisematta. Tiedän, että sivusta tulkitseminen altistaa minut aina ajatusvääristymille; silti en voinut välttyä siltä kyllästymisen tunteelta, joka minulle sivustakatsojalle tanssista välittyi.  Päätin yrittää tehdä asialle jotain, koska tanssinopettajana minulla on pienenpieni mahdollisuus vaikuttaa tanssia opiskelevien ajatuksiin.  Aloin puhua tunneilla läsnäolosta ja vähitellen pienin harjoituksin myös opettaa sitä.  Nyt, kun konseptia on testattu pienissä ja suurissa ryhmissä – viimeisimpänä Valasrannan leirin yli 80 oppilaan upea ryhmä – ja kun tätä kirjoitusta on minulta erikseen pyydetty, on aika avata tekstillä, mistä on kyse.

Mutta ennen kuin aloitan, haluan kertoa, etteivät ajatukseni ole millään tavoin ainutlaatuisia, enkä omista niitä.  Mm. tanssinopettaja Hanna Tuominen on kirjoittanut läsnäolosta hyvin ansiokkaasti eri foorumeilla, ja kannattaa ehdottomasti tutustua hänen blogiinsa.  Myös tanssinopettaja Ulpu Jarva on käyttänyt läsnäolemisen tekniikoita omassa opetuksessaan jo pidemmän aikaa.

 

Kokemisen kerrokset

Mielemme voidaan ajatella prosessoivan kokemuksiamme ja reagoivan niihin kolmella sisäkkäisellä tasolla, jotka voidaan kuvata seuraavankaltaisella ”sipulimallilla”:

Kokemisen kehät.PNG
Kokemisen kerrokset.  Lähde: Sarah Silverton, Mindfullness – tietoisen läsnäolon läpimurto, 2013.

Suora kokemus sisältää kehon aistimukset (kosketuksen, paineen, painon, lämpötilan, lihasjännityksen tai -rentouden), tunteet ja kokemukset, joihin liittyy ääni, näköhavainto, haju ja maku.  Tähän keskukseen saapuvat aistimukset vaikuttavat suoraan fyysiseen kehoomme ja tunteisiimme. Se on vakaa ydin, jonne palaamme silloin, kun meidän pitää pysähtyä ja kohdistaa täydellinen huomiomme siihen, mitä juuri tällä hetkellä tapahtuu.  Suora kokemus paritanssissa voi olla vaikka välitön kokemus toisen kehonpainosta ja sen vuorovaikuttamisesta omani kanssa.

Ajatukset suorasta kokemuksesta ovat mukana sitä tunnistaen, nimeten ja luokitellen: tämän viejän vienti on todella kevyttä / kylläpä tanssi tuntuu raskaalta tämän parin kanssa / tämän parin tanssiote on liian voimakas / tämä daami seuraa minua johdonmukaisesti ja koko kehollaan.

Ajatukset ja tulkinnat: aivomme hakevat luontaisesti ja jatkuvasti kaikelle merkityksiä. Mielemme yrittää nähdä kokemuksessamme merkitystä kytkemällä sen joko menneisyyden tai kuvitellun tai odotetun tulevaisuuden aikoihin, paikkoihin ja tapahtumiin. Tämä kokemisen kerros on ollut evolutiivisesti hyvin hyödyllinen, jotta mielemme on pystynyt nopeasti esimerkiksi luokittelemaan metsässä kuulemansa äänen vaaralliseksi villipedoksi (jonka on kohdannut aiemmin) ja käskemään kehoa pakenemaan.

On huomattava, että aivomme prosessoivat kaikkea kokemaansa jatkuvasti näillä kolmella tasolla; se on siis aivojemme luontaista toimintaa.  Tämä sisältää kuitenkin mahdollisen ongelman, johon tulen seuraavassa kappaleessa.

 

Tulkitsemisen taakka

couple yelling at each otherUsein mielemme siirtää meidät hyvin nopeasti suoran kokemuksen vastaanottamisesta  merkityksiä ja assosiaatioita koskevalle käsitteelliselle uloimmalle kehälle (kuvassa tätä ilmentää paksu harmaa nuoli).  Tämän seurauksena mielemme lyö nopeasti leimoja ja luo tarinoita varsinaisen nykyhetken suoran kokemuksen päälle, ja nämä tarinat voivat johdattaa meidät nopeasti niin kauas, että irtaannumme kokonaan suorasta kokemuksesta.

Miksi aivojemme tarinointi sitten on meille tanssijoina vahingollista?  Siksi, että tarinoilla, joita huomaamme toistelevamme, ei ole useinkaan mitään tekemistä tanssiparimme kanssa!  Voimme saada itsemme kiinni ajatuksista ja oletuksista, jotka eivät kestä kriittisempää tarkastelua.  Koska aivomme hakevat merkityksiä – järjestystä kaaokseen – ne pyrkivät liittämään uloimmalla kokemiskerroksella suoran kokemuksen joko johonkin aiemmin koettuun tai tulevaisuuden ennusteeseen tai toiveeseen:

”Pentti vie ihan kuin entinen mieheni, se paskiainen, joka lähti toisen naisen matkaan. Pentti on ällöttävä, en haluaisi hänen hakevan minua.”

”Marketta on kiva. Hän flirttailee aina kanssani tanssiessamme. Hän on varmaan kiinnostunut minusta.”

”Voi ei, taas Risto tulee hakemaan minua. Hän tanssii tangot aina niin tylsästi. Taas on tiedossa haukotuttavat kuusi minuuttia.”

Näettekö, miksi nämä ajatukset voivat olla vahingollisia?  Koska Pentti, Marketta ja Risto ovat autuaan tietämättömiä niistä – ja täysin syyttömiä niihin.  Aivomme hyppäävät helposti vaunuun, joka vie meidät täysin pois nykyhetken puhtaasta tanssikokemuksesta, joka meille olisi tarjolla.  Hypätessämme sen vaunun kyytiin teemme samalla vääryyttä tanssikumppaneillemme, lähimmäisillemme.

Jatkuva ”tulkitsemiskerroksella eläminen” tuottaa meille myös hyvin helposti tanssiin ja yleisemminkin elämään liittyviä ajatusvääristymiä, joista olen aiemmin kirjoittanut.  Viitaten aiempaan kirjoitukseeni: erityisen herkkää tanssikansa tuntuu olevan yleistämään, aivoluteilemaan, henkilökohtaistamaan, leimaamaan ja lähtemään emotionaalisen päättelyn tielle – kun toisessa vaakakupissa olisi tarjolla tanssikokemus puhtaimmillaan ja aidoimmillaan.

 

Yksi mahdollinen ratkaisu: Hyväksyvä tietoinen läsnäolo

images.jpgHyväksyvä tietoinen läsnäolo (engl. mindfulness) on yksinkertainen elämänhallinnan menetelmä, jossa pyritään erilaisin meditatiivisin harjoittein säilyttämään suoran kokemuksen vakaa ydin ja havaitsemaan nykyhetken kokemus puhtaana, sellaisena kuin se on, vailla arvottamista ja luokittelua.  Karkeasti ajateltuna tietoisessa läsnäolemisessa pyrimme hetkeksi luopumaan sipulimallin uloimman tulkintakerroksen käyttämisestä tanssihetkemme ajaksi.  Erilaisin tanssiharjoituksin pyrimme pääsemään sellaiseen keskittyneisyyden tilaan, jossa koemme tanssihetken, itsemme ja toisemme, sellaisenaan, lempeästi ja ilman arvottamista havainnoiden.

Harjoituksia on monenlaisia, eivätkä ne vaadi minkään erityisen tanssilajin tai -tekniikan tiukkaa hallintaa – enemmänkin hetkeen heittäytymistä ja avointa mieltä.  Jotta pystymme tehokkaasti riisumaan mielestämme ennakko-odotukset toisistamme tanssijoina, käytän harjoituksia, joissa joko viejät, seuraajat – tai kummatkin (tämä vaatii erikoisjärjestelyitä) ovat silmät kiinni, eivätkä siten pysty tunnistamaan toisiaan näköaisteillaan.  Kokemusteni mukaan juuri nämä harjoitukset ovat olleet seurauksiltaan suorastaan järisyttäviä.  Ne ovat tarjonneet silmät kiinni liikkuville täysin uudenlaisen, kihelmöivän ja sydämeenkäyvän tanssikokemuksen tuntemattoman kanssa.  Kun emme tunne toista, emme tee turhia olettamuksia hänestä emmekä rinnasta häntä menneisyytemme traumoihin.  Näin pääsemme lähemmäksi intiimin paritanssikokemuksen suoraa ydintä.

Valasrannan Tanssileirillä sain ensimmäisen kosketukseni kizombaan Johannan ja Omarin tanssitunnilla. Tunti aloitettiin niin, että toisilleen tuntemattomat oppilaat kerääntyivät opettajien ympärille hyvin lähekkäin – paljon lähemmäs kuin mihin suomalainen normaalisti toisen ihmisen päästää. Siinä seisoimme kuin ruuhkaratikassa.  Sitten halasimme vieruskaveriamme, tuntematonta ihmistä. Ja tästä halauksesta lähdimme liikkumaan vapaasti toistemme kanssa jossakin suhteessa soivaan musiikkiin.  Läsnäolon ja läheisyyden kokemus oli suorastaan huumaava, ja hyvin liikuttava.

Arvatkaa, mikä ryhmässä muuttui ensimmäisen tauon jälkeen, kun se kokoontui seuraavalle tunnille?  Arvasitte oikein: koko alkujärjestäytyminen sujui murto-osassa aiemmasta. Ihmiset suorastaan riensivät toistensa lähelle, halaamaan toisiaan. Me jäyhät ja pidättyväiset suomalaiset halusimme päästää toisemme intiimikehiemme sisään. Toki me teemme sen paritanssijoina useinkin, mutta nyt mukana oli myös läheisyyden kokemuksen suora ydin. Olimme läsnä ja halasimme, vailla tulkintoja, vailla yleistyksiä.

 

Loppusanat

Olen sivunnut näitä teemoja aiemminkin, ja esitän tähän loppuun lainauksen aiemmasta tekstistäni:

”Jälleen kerran haastan teidät, rakkaat lukijani, lähtemään tanssilattialle kokeilumielellä: tyhjentäkää päänne turhista ajatuksista ja tarttukaa tähän ainutlaatuiseen tanssihetkeen, joka ei koskaan ole toistunut eikä tule toistumaan juuri samanlaisena, juuri tämän parin kanssa, hyväksyen itsenne ja hänet. Ottakaa yhdessä askel. Kuunnelkaa kehoillanne, miten toistenne liikkeen ymmärrätte. Älkää kiiruhtako mistään pois, älkää kiiruhtako mitään kohti. Olkaa juuri tässä ja keskustelkaa tanssillanne. Olkaa uteliaita.”

Jälleen kerran loppuun varoituksen sana: askelten määrä tanssissanne saattaa hälyttävästi vähentyä, mutta kokemuksen syvyys hätkähdyttää ja liikuttaa jotain sisällänne.  Älkää pelätkö edes sitä, että nämä syvät kokemisen hetket saattavat nostattaa kehoistanne esiin muistoja, kyyneliäkin.  Sillä kaikki kyyneleet eivät ole pahasta, tanssilattiallakaan.

* * *

Jos luit tämän, kiinnostuit ja olet tanssiseurasi touhuissa mukana, minua saa tilata pitämään tanssikursseja läsnäoloteemalla kauaskin.  Vaikutan pääkaupunkiseudulla, mutta juna kulkee. Ota yhteyttä jyrki.keisala@gmail.com.

Joskus sitkeys palkitaan – yllättävällä tavalla

Hangan lava4Niille, jotka eivät jaksa lukea koko kirjoitusta, nyt on koko lavatanssikansalle aivan erinomaisia uutisia:

Verohallinto on hyväksynyt lavatanssit työkykyä ylläpitäväksi liikunnaksi ja hyväksyy siis jatkossa tanssilavojen tanssiliput verovapaiden liikuntaseteleiden käyttökohteiksi!

Tämä liikuntaseteleiden käyttö tanssilippuihin on ilmeisesti ollut jonkinlainen vuosia kestänyt ikuisuusprojekti.  Viime vuonna Suomen Tanssinopettajain Liitto STOL ry:n seuratanssijaos teki päätöksen ajaa asiaa eteenpäin julkilausumalla, jonka taakse saatiin vahva kooste tanssialan järjestötoimijoita: STOL ry, Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry, Suomen Tanssikoulujen Liitto TANSLI ry – sekä ehkä tärkeimpänä itse tanssipaikkatoimijoiden järjestö, Suomen Huvijärjestäjien Keskusliitto ry.

Olin jo työstänyt muiden avustuksella asiasta julkilausuman, jonka aioimme julkistaa mielipidekirjoituksina, radiohaastatteluina ym.  Samaan aikaan yritin kuukausien ajan saada kiinni juuri sitä virkailijaa, joka asiasta osaisi verottajan puolelta jotain lausua.  Sitten tapahtui jotain, joka teki julkilausuman tarpeettomaksi.

 

Yllättävä puhelinsoitto

Muutama viikko sitten sain aamusella yllättävän puhelinsoiton Verohallinnon henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikön ylitarkastaja Minna Palomäeltä.  Minna vastaa omalta osaltaan Verohallinnon toimintaohjeista koskien liikunta- ja kulttuuriseteleiden käyttökohdemäärittelyitä.

Kävimme puhelinkeskustelun hyvässä hengessä, ja Minnalta löytyi kovasti ymmärrystä projektillemme.  Hän myönsi, että Verohallinnon toimintaohjeet tässä asiassa ovat monin tavoin vanhentuneet ja on aika päivittää niitä.  Minna pyysi, että kirjoittaisin mahdollisimman kattavat perustelut tanssilavojen kertakaikkiseksi sisällyttämiseksi verovapaiden kulttuuri- ja liikuntaseteleiden käytön piiriin.  Kirjoitin perustelut julkilausumatekstin pohjalta laajentaen samalta istumalta ja lähetin sen Palomäelle.  Perusteluissa keskityin erityisesti seuratanssin fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä kehittävään ja ylläpitävään luonteeseen.

Naapurinvaara2
Kuva: Sari Hovila

Mitä ilmeisimmin Verohallinnon alkuperäinen toimintaohje on kirjoitettu sitä silmälläpitäen, että anniskelua harjoittavat käyttöpaikat suljettaisiin kategorisesti näiden seteleiden kelpoisuuden ulkopuolelle.  Tämän vuoksi yritin perusteluissani selventää Verohallinnolle koko seuratanssin nykyistä luonnetta ja sitä, että anniskeluoikeus tanssilavalla ei millään tavoin ole määrittävä tekijä sille, mitä on itse tanssilavoilla harrastettava toiminta eli paritanssi.  Tähdensin nykyisen lavatanssikulttuurin ”alkovapaata” luonnetta, ja lisäksi kiinnitin Verohallinnon huomiota siihen, ettei nykyinen käytäntö kulttuuri- ja liikuntaseteleiden käyttökohteiden suhteen muutenkaan noudata tätä anniskeluun keskittyvää perustetta.  Näin ollen esitin, että siitä riippumatta, onko tanssilavalla anniskeluoikeudet vai ei, sen tulisi kuulua seteleiden käytön piiriin.

Palomäki kertoi, että valitettavasti Verohallinto ei ehdi käsitellä uusia toimintaohjeitaan ennen ensi syksyä, joten kesä 2017 vaikutti joka tapauksessa menetetyltä tapaukselta tämän asian suhteen.

 

Paras soitto ikinä

Tänä aamuna puhelin soi, ja langan päässä oli taas Palomäki, joka ilmoitti yllättäen, että työryhmä onkin kokoontunut jo nyt ja päättänyt yksikäsitteisesti hyväksyä lavatanssit työkykyä ylläpitäväksi liikunnaksi.  Näin ollen tanssilavojen tanssiliput kelpaavat jatkossa verovapaiden liikuntaseteleiden käyttökohteeksi.  Palomäki täsmensi, että koska kyse on liikunnasta, maksuväline on ensisijaisesti liikuntaseteli, mutta nykyisinhän kulttuuri- ja liikuntasetelit ovat aika pitkälti sama asia, joten ”sekakäyttö” lienee myös mahdollista.

Palomäki ilmoitti lisäksi, että Verohallinto on tänään ilmoittanut liikunta- ja kulttuuriseteleiden tarjoajille, että Verohallinnon kanta asiaan on muuttunut. Koska muutos ei ole automaattinen, joutuvat tanssilavat edelleen anomaan itsensä näiden seteleiden käyttökohteiksi.  Mutta nyt seteleiden tarjoajilla on tieto siitä, että tanssilava saa rekisteröidä tanssiliput käyttökohteeksi, joten asia toivottavasti etenee vauhdilla.  Olen jo ollut yhteydessä Suomen Huvijärjestäjien Keskusliittoon ja pyytänyt, että he tiedottaisivat jäseniään muuttuneesta käytännöstä.

* * *

Hyvät lukijani: levittäkää tätä ilosanomaa tanssilavoille!  Kertokaa lavayrittäjille ja muille toimijoille, että he voivat halutessaan tästä lähtien rekisteröityä liikuntaseteleiden käyttökohteeksi.  Kaikki tanssilavatoimijat eivät tätä varmaankaan välttämättä halua, mutta iloitkaamme kaikki yhdessä siitä, että tanssilavojen toiminta on viimeinkin saanut verottajalta kauan kaipaamansa statuksen.  Se on monin tavoin fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä ylläpitävää liikuntaa!

Joskus asioiden aikaansaamiseksi tarvitaankin yllättäen vain yksi pieni kivi, joka laitetaan vierimään.

Pitääkö olla huolissaan?

4662356434_7dd5e58cb1_bBlogitoimitukseen on saapunut postia huolestuneilta tanssikansalaisilta.  Puretaanpa postisumaa hieman.

 

 

1. Nimimerkki Bändifanit omiin konsertteihinsa Tyrväältä tiedustelee:

Pitääkö olla huolissaan, kun tanssibändien fanit tukkivat olemassaolollaan lavan edustan niin, etten pääse tuollaisissa tansseissa lähellekään kierrosennätyksiäni, kun joudun hidastamaan ja heitä väistelemään, eivätkä he tottele edes kyynärpäätä?

V: Hyvä Bändifanit omiin konsertteihinsa: ei tästä pidä olla huolissaan.  Kerron sinulle salaisuuden: kukaan ei tanssilattialla laske eikä noteeraa kierroksiasi.  Tai kerran kyllä laskettiin, mutta senkin kisan voitti joku harrivilperi, niin kuin se voittaa aina kaikki tanssien naistenkaatokisatkin.  Niin että voit aivan rauhassa hidastaa siinä lavan edustalla.  Ja kerron toisenkin salaisuuden: hyvä viejä tietää väistökuvioita, joilla navigoi sujuvasti haastavammassakin tilassa.  Daamitkin tykkäävät niistä.  Niitä voit tulla harjoittelemaan vaikka tanssikursseille.  Itse tiedän monta kivaa, ja mielelläni opetan ne sinullekin.

Kun nyt salaisuuksia jakamaan ruvettiin, niin kerron saman tien kolmannenkin: niillä suosituimmilla tanssibändeillä pitää kyllä tosi kiirutta tanssipaikoissa keikkaillessa, ei ne kovin usein jouda istumakonsertteja pitämään. Ja niitä tosifaneja tarvitaan. Ei ne muusikot muuten jaksaisi. Kauhea roudaaminen illasta toiseen, takahuoneetkin tunkkaisia, ja makkara usein haaleata tai ainakin sinappi puuttuu.

Ja jätä seuraavalla kerralla hei ne kyynärpäät kohti lattiaa, jooko.

2. Nimimerkki Perinteiset tanssit kunniaan Lievestuoreen Viinaränninnorosta kynäilee näin:

Monet parit tanssivat kaikki humpat, tangot ja valssit silleen vastakkain paikallaan pyörien, käsiään nostellen ja ympärilleen potkien. Pitääkö olla huolissaan tanssien kuolemisesta, kun perinteitä ei enää kunnioiteta?

V: Parahin Perinteiset tanssit kunniaan: ei siitä pidä olla huolissaan, sillä kulttuuri on alati muuttuva otus, ja niin on myös tanssikulttuuri.  Kulttuuri, joka jämähtää paikalleen, on kohta kuollutta kulttuuria.  Kuvailemiesi parien terveydentilasta sen sijaan kannattaa olla vähän huolissaan, sillä tuo ympärilleen potkiminen viittaa Huntingtonin tautiin eli tanssitautiin, joka aiheuttaa dementiaa ja pakkoliikkeitä. Tauti johtaa kuolemaan 15-30 vuoden kuluessa sairastumisesta, eikä sitä voi parantaa.

Epäilen kuitenkin vahvasti, että olet nähnyt fuskun tai buggin tanssijoita.  Jos ne tosissaan potkivat sinua, kannattaa huomauttaa kohteliaasti, että noissakin lajeissa tanssiaskeleet kuuluu ottaa vartalon alle.  Noin niin kuin muuten ko. tanssijat ovat luultavasti hurahtaneet samaan tanssitautiin kuin sinäkin.  Sitäkään ei voi parantaa, mutta se ei johda kuolemaan, vaan päin vastoin parhaimmillaan antaa lisää monia nauruntäyteisiä elinvuosia.

Mahdutte molemmat tanssitautiset sinne parketille.  Sovulla.

3. Nimimerkki Kohtalaisen näköinen ja kokoinen Paltamon Paska-Lauttasesta skrivailee:

Viime kuussa kun olin tansseissa, Martti haki minua tangolle.  Nyt kun kävin taas, ei hakenutkaan, vaan vei Markettaa.  Pitääkö tästä olla huolissaan, ja vieläköhän Martti suostuu tervehtimään Korhosen kaupalla?

V: Oi sinä ihanainen Kohtalaisen näköinen ja kokoinen: kyllä se tervehtii, niin kuin on tervehtinyt tähänkin asti jo kolmekymmentä vuotta.  Saattaa pari sanaa kevätsäästäkin vaihtaa, tai hallituksesta.  Martti ei tykkää oikein kummastakaan.  Sinun kanssa tanssimisesta se kumminkin tykkää edelleen, vaikka ei ehtinytkään sinua tällä kertaa tanssittaa.  Niistä miehistä on tansseissa vähän uupelo. Pitäisi saada lisää. Jos hakisitte naisissa ihan Kajaanista asti?

4. Nimimerkki Kaiken tietävä mutta perin vittuuntunut Salon Helvetinlammilta lähestyy kysymyksellä:

Pitääkö olla huolissaan, kun vituttaa niin ettei veri kierrä, koska koko muu tanssikansa on aina väärässä?  Kerran luulin itsekin olleeni, mutta erehdyin.

V: Kuulehan Kaiken tietävä mutta perin vittuuntunut: kyllä siitä pitää olla huolissaan. Aivan helvetin huolissaan.  Todennäköisyys sille, että sinä olisit oikeassa ja kaikki muut väärässä, on lottovoiton luokkaa.  Paljon todennäköisemmin sinä olet väärässä. Ja sitä paitsi vitutuksen aiheuttamaan verenkiertohäiriöön voi kuolla, toisin kuin siihen yleisimpään tanssitautiin (kts. kysymys 2).

* * *

Toivotan kaikelle tanssikansalle huolestumatonta ja ihanaa tanssikesää 2017!

Haaste vastaanotettu: Kuinka kehittyä paritanssijana?

tango_dance_01Tanssiystäväni Susanna Salokannel heitti tanssikouluille blogikirjoituksessaan haasteen: Kuinka kehittyä paritanssijana – ja kuinka kehittää kursseilla tavoitteellisesti harjoittelevia paritanssijoita?  Päätin ottaa haasteen vastaan ja kirjoittaa omia ajatuksiani aiheesta.  Mainittakoon, että tämä kirjoitus on suunnattu nimenomaan heille, jotka kokevat haluavansa kehittyä loistaviksi paritanssijoiksi kursseilla ja oheisharjoittelulla.  En siis lainkaan väitä, että tämä olisi kaikkien paritanssijoiden ainut oikea tie onneen, joten toivoisin lukijoiden jättävän hernemaissipaprikapussin vielä pakastimeen odottamaan hyvää kasvisruokareseptiä ja vaikka ohittamaan tämän kirjoituksen kokonaan, mikäli aihe ei kiinnosta.

Karkeasti yksinkertaistettuna paritanssi on rytmikästä, kehollista toimintaa, jonka ytimessä on kaksi asiaa:

  1. Oman kehon toiminta, ja
  2. Parityöskentely.

Oman kehon toiminta

Oman kehon toiminnan haasteet jakaantuvat kahteen pääluokkaan: lihastoiminnalliset ja motoriset haasteet.  Paritanssin kannalta ylivoimaisesti tärkeimmät lihastoiminnalliset haasteet ovat aktiivinen ydintuki sekä toiminnallinen lapatuki.  Ydintuella tarkoitetaan keskivartalon alueella sijaitsevaa lihaskokonaisuutta, jonka löytäminen, tiedostaminen ja aktiivinen kontrollointi stabiloi alarankaamme ja mahdollistaa kaikki vartalon ja alaraajojen lihasten hallitut suuret liikkeet.  Voidaan perustellusti väittää, että loistava liikkuja yleisestikin – ja erityisesti loistava paritanssija – hallitsee ydintukensa jokaisessa hetkessä ja osaa säädellä sitä (ja sen voimakkuutta) eri tarkoituksiin.  Ydintuesta olen kirjoittanut jotain aiemminkin, mutta tämän kevään aikana tässä blogissa tulee vielä ilmestymään syksyn lapatukisarjamme kaltaisia kirjoituksia ydintuesta.  Niissä tulemme valottamaan lähemmin ydintuen merkitystä tanssille sekä antamaan lihasharjoitteita sen kehittämiseksi.

Tanssijan lapatuella puolestaan tarkoitetaan lapaluiden hallittua liikettä alas ja sivuille sekä niiden tukemista tähän asentoon.  Loistava paritanssija käyttää lapatukeaan jatkuvasti, kaikessa liikkeessä.  Lapatuesta kirjoitimme Jenna Polven kanssa yhdessä syksyllä artikkelisarjan, joka pyrkii valottamaan tätä lihastoiminnallista haastetta ja sen parissa työskentelyä sekä teorian että käytännön harjoitteiden kautta.

Miten sitten vastata oman kehon lihastoiminnallisiin haasteisiin?  Tähän tarvitaan kolmenlaista harjoitusta: 1) lihasaktivaatioharjoittelua, jolla pyritään harjoitettavien lihasten toiminnan parantamiseen ja jonka kautta lihakset vahvistuvat ja työskentelevät nopeammin ja taloudellisemmin; 2) tuntoharjoitteita, joiden avulla herkistetään tanssin kannalta tärkeiden lihasryhmien kehollista toiminta-aluetta (esim. lapaluiden seutua, joka luonnostaan on verrattain huonosti tuntohermotettua aluetta); sekä 3) yleistä liikkuvuutta ja lihasten venyvyyttä kasvattavaa harjoittelua.

Paritanssin motoriset haasteet ovat mielestäni moneen muuhun tanssin osa-alueeseen verrattuna pienemmät, koska suuri osa paritansseista pohjautuu rytmikkääseen kävelyyn, jossa parikontaktin kautta ylävartalon liikettä suhteessa alaraajoihin on jonkin verran rajoitettu.  Motorisia haasteita löytyy silti erityisesti latinalaisten tanssien sekä rock’n’swing-tanssien puolelta.   Tärkeimpiä paritanssijan motorisia, kehittyneitä taitoja ovat isolaatiokyky sekä dissosiaatiokyky.  Isolaatiokyvyllä tarkoitetaan tanssijan kykyä eristää liike johonkin kehonsa osaan, ilman että liikettä suorittavaan kehonosaan kytkeytynyt toinen kehonosa lähtee mukaan samaan liikkeeseen. Esimerkkinä vaikkapa rumban lantion rotaatio- eli kiertoliike, johon rintakehä ei saisi lähteä mukaan.  Dissosiaatiokyky on oikeastaan isolaatiokyvyn alataito, jolla tarkoitetaan erityisesti lantion ja rintakehän rotaation ”irrottamista” toisistaan.  Käytännössä se ilmenee niin, että tanssijan kiertäessä rintakehäänsä hänen lantionsa ei kierrykään samanaikaisesti, vaan lähtee kiertoliikkeeseen jonkin verran ajallisesti jäljessä.  Dissosiaatiokyvystä on erityistä hyötyä monessa suljetun otteen paritanssissa.

Parityöskentely

Paritanssin toiseen ytimeen – parityöskentelyyn – auttavat parhaiten laadukkaat tanssikilometrit, joiden kautta omaan kehoon hankitut opit päästään siirtämään parityöskentelyyn parantuneen vasteen sekä herkistyneen viennin ja seuraamisen muodossa.  Se, mitä tämä kullekin tarkalleen ottaen merkitsee, on kuitenkin yksilöllistä.  Joillekin tanssijoille yksinkertaisin tie on vaan tanssia mahdollisimman paljon ja mahdollisimman monenlaisten tanssiparien kanssa.  Määrä ei kuitenkaan tässäkään yleisesti ottaen korvaa laatua – tai ainakin se tekee sen verrattain hitaasti – ja tehokkaampi tie loistavaan paritanssijuuteen saattaakin kulkea tavoitteellisen, esim. kilpailemiseen tähtäävän treenin kautta.  Tässä haasteena tietenkin – etenkin naisilla – on sopivan treenikaverin löytäminen.

Toinen tehokas tie parempaan parityöskentelyyn saattaa olla pariyksäreiden ottaminen osaavalta, analyyttiseltä, kriittiseltä mutta kannustavalta ammattiopettajalta.  Yksäreitä pidetään yleisesti kalliina vaihtoehtona, ja pelkkää hintaa tarkastellen ne kalliita ovatkin. Mutta toisaalta kannattaa ajatella, että yksäreillä opettaja keskittyy vain ja ainoastaan teihin, antaen usein kullanarvoista palautetta tanssistanne. Moni tanssija kokee taitojensa harpanneen yksärioivallusten kautta paljon isommin kuin monenkaan kurssin kautta.

Miten ja missä harjoitella?

Pilates-hundred-sata.jpgLapatuen sekä ydintuen monipuoliseen harjoittamiseen aivan ylivoimainen, kaikille suositeltava oheislaji on pilates-harjoittelu.  Aktiivisia pilates-ryhmiä löytyy varmasti joka puolelta, mutta pilates-harjoitteita voi aivan hyvin tehdä myös itse – harjoitteet eivät yleensä juuri apuvälineitä tarvitse.  Kirjallisuutta löytyy pilvin pimein sekä kirjakaupoista että netistä.  Erityisiä lapatukiharjoitteita löytyy lisäksi mm. lapatukisarjamme kolmannesta osasta.  Ydintuen harjoittamiseen oikein hyvä yksittäinen liike on lankutus.

Liikkuvuuden ja lihasten venyvyyden kehittäminen on melko ilmeinen kohde, ja siihen auttavat parhaiten monipuoliset – muttei liioitellut – sekä staattiset että liikkeessä tapahtuvat venyttelyt. Edelleen, netti on runsas tiedonlähde tälle.

Isolaatiokyvyn harjoittamiseen oivallisia ovat lattaripohjaiset ryhmäliikuntatunnit, joilla usein hiotaan lajinomaista liikettä tarkkaan ja huolellisesti.  Ja hyvän musiikin tahdissa tulee hikikin, jolloin myös kunto nousee!  Toisinaan kohtaan tanssilattialla daameja, jotka eivät ole juuri harrastaneet paritanssia, mutta joiden lattariliike on silti varsin laadukasta.  Tällöin taustalta kysyttäessä löytyy lähes poikkeuksetta lattaripohjainen ryhmäliikunta.

Dissosiaatiokyvyn harjoittamiseen ylivoimaisesti tehokkain paritanssi on argentiinalainen tango.  Siinä dissosiaatio on lähes kaiken liikkeen ytimessä: seuraajan ochoissa, boleoissa ja giroissa, viejän erilaisissa koristelevissa sekä vievissä liikkeissä jne.  Tanssilavalla argentiinalaisen tangon taitajan tuntee poikkeuksetta juuri tuosta dissosiaatiokyvystä, joka tuo keskikehoon kannatellun rentouden ja mahdollistaa selkärangan hyvän kiertoliikkeen kautta mm. laadukkaat vakiotanssien parin ohi otettavat askeleet ja sen, että kykenen ikään kuin viemään seuraajan ”ylä- ja alakertaa” monin eri tavoin, eri suuntiin ja eriaikaisesti.  Lisäksi se lisää luonnollisella tavalla seuraamisen viivettä, koska viejän keskikehon liike välittyy kinesteettisessä tarkastelussa ensin seuraajan keskikehoon, mutta dissosiaation vuoksi vasta viiveellä seuraajan lantion kautta jalkoihin.

Kurssit vai yksityistunnit?

Tanssikurssitarjontaa Suomessa kyllä on, eikä hyvien opettajien kursseilla käyminen ole lainkaan huono vaihtoehto paritanssijana kehittymiseen.  Kurssitasojakin riittää yllin kyllin.  Tanssikursseja riivaa kuitenkin lähes universaalisti yksi haaste: Dunning-Kruger-vaikutus eli ylivertaisuusvinouma, joka näkyy siinä, että monet tanssin harrastajat valitsevat taitotasoonsa nähden liian haasteellisen kurssitason.  Jos tanssiosaamista jo on ja kehityshalut ovat kovat, voi kismittää, kun edistyneiden kursseilla vastaan tulee ihmisiä, jotka eivät hallitse perusliikkumistaan, saati juuri tämän lajin perusaskelistoa.  Me tanssinopettajat tiedostamme tämän dilemman kyllä, mutta aina siitä eroon pääseminen ei ole helppoa.  Tasotsekkausta voi tietenkin tehdä ja kurssilaisia ohjailla taitoaan vastaavalle (alemmalle) kurssitasolle – mutta jos sen seurauksena siihen edistyneiden ryhmään jää kolme paria, ei sekään leipää tuo pöytään.

Itse olen herätellyt ajatusta pääkaupunkiseudulla toimivaan, edistyneiden ryhmään, joka treenaisi tavoitteellisesti, motiivina joko oma kehittyminen tai lavatanssikisaaminen.  Toistaiseksi yksi pari on osoittanut kiinnostusta.  Vertailun vuoksi todettakoon, että Kuopion Tanssiklubilla on tälläkin hetkellä parikymmentä erittäin motivoitunutta, kisoihin suuntaavaa paria treenaamassa viikkoharjoituksissa.  Eihän pääkaupunkiseutu voi olla näin paljon laiskempi tässä suhteessa, eihän?  Olen edelleen halukas polkaisemaan ko. ryhmän pystyyn, jos halukkaita ilmenee riittävästi. Tässä asiassa voit ottaa yhteyttä jyrki.keisala@suomentanssistudiot.fi.

Yksityistunteihin pätee se, mitä edellä kirjoitin: kyseessä voi olla ensin hintavalta näyttävä tie, mutta parikin yksäriä voi kokemusteni mukaan avata oppilaalle aivan uusia polkuja tanssioppijuuteen.

* * *

Summa summarum: paritanssijana voi kehittyä eteenpäin, vaikka ei aina omantasoista paria olisikaan. Kaikki meistä voivat parantaa kehollisia valmiuksiaan, jotka toimivat voimavaroinamme sitten, kun pääsemme pariyhteyteen.

Paritanssista ja ajatusvääristymistä

clouds-1574725_960_720Ajatukset ovat sisäistä puhetta itsellemme, ja tämä sisäinen puhe voi olla meitä hyödyttävää, hyväilevää ja lempeää – tai sitten kriittistä, haitallista ja turhaa.  Monet kielteiset tilanteet ja tunnereaktiot tai jopa tapahtumasarjat saavat alkunsa haitallisesta ajattelusta.  Elämme päämme sisällä jatkuvasti sen harhan vallassa, että ajatuksemme kuvaavat tosiasioita ja -tapahtumia, vaikka näin ei kuitenkaan aina ole.  Tilanteet, jotka koemme häpeällisiksi, aktivoituvat toisinaan automaattisesti, meidän sitä tiedostamatta, epätarkoituksenmukaisista ja haitallisista ajatuksistamme.

Näitä haitallisia ja epätarkoituksenmukaisia ajattelutapoja kutsutaan psykologiassa ajatusvääristymiksi, ja ne on usein mahdollista jäljittää syvemmällä piileviin uskomuksiimme ja olettamuksiin itsestämme, muista ihmisistä tai maailmasta yleensä.  Näillä kielteisillä perususkomuksilla on yleensä pitkä kehityshistoria ja ne voivat tuntua meille tosilta – ellemme tutki tarkasti sitä, mitkä seikat puhuvat niiden puolesta ja mitkä niitä vastaan.

Aina emme tule ajatelleeksi, miten paljosta luovumme ja miten haavoittuvaiseksi itsemme teemme, kun vastaamme tanssiinkutsuun ja lähdemme jakamaan tanssilattialla pienen hetken elämästämme toisen ihmisen kanssa.  Luovumme hetkeksi osasta yksityistä reviiriämme, avaamme sylimme, sovitamme liikkeemme yhteen ja luovutamme osan itsemääräämisoikeudestamme toisillemme.  Paritanssissa tulemme aivan lähelle Toista ja tämä hetken läheisyys voi ravistella monin tavoin kehojamme ja ajatuksiamme.

Näin kirjoitin paritanssin ytimestä pari vuotta sitten.  Paritanssi voi olla harrastuksena hyvin sydämeenkäyvä: tulemme ja päästämme toisen ihmisen lähelle, henkilökohtaiselle vyöhykkeellemme.  Laskemme suojamuurimme ja olemme hetken aikaa haavoittuvia.  Paritanssi on siis useimmiten meille hyvin henkilökohtainen kokemus, joka on otollinen alusta myös ajatusvääristymille.  Käyn tässä läpi niistä yleisimpiä sekä sitä, miten ne saattavat näyttäytyä tanssiin liittyvissä ajatuksissamme ja uskomuksissamme:

  1. Mustavalkoajattelu, ”joko-tai”.  Tälle on ominaista, että ihmiset ja asiat nähdään vain ääripäiden kautta: Tanssi-iltani oli huippu, koska paikalla oli vain osaavia ja kohteliaita tanssijoita / Ilta oli ihan arsesta, kun kaikki vaan törmäilivät toisiinsa.  Tämä ajatusvääristymä estää meitä näkemästä vivahteita ja sysää meidät tunteiden vuoristorataan, jossa vähän väliä olemme joko lopettamassa koko tanssiharrastuksen tai hehkuttamassa sen ihanuutta ja auvoa.  Tosiasia kuitenkin on, että useimmat tanssikokemuksemme liikkuvat keskimääräisen ympärillä, ja meidän olisi hyvä ikään kuin kalibroida ajatuksiamme ja odotuksiamme lähtökohtaisesti tämän keskimääräisen ympärille.  Mustavalkoajattelu vain sysii meitä nopealla vauhdilla ongelmatilanteesta seuraavaan.
  2. Väärät yleistykset, ”kaikki / aina / ei kukaan”.  (Yksi hakija kohtelee meitä tanssilattialla töykeästi ->) Mikä teitä kaikkia tanssimiehiä oikein riivaa?  Kaikki buggaajat pilaavat tanssi-illan törmäilyllään / Vanhat tanssipapat ovat sellaisia kävelyttäjiä / Kukaan ei hae tällaista tumpeloa / Aina minä joudun tanssimaan tuon epämiellyttävän tyypin kanssa.  Yleistäminen tarkoittaa joidenkin yksittäisten (ja useimmiten toisiinsa liittymättömien) asioiden tai ilmiöiden käsittämistä joukoksi, jonka jäsenillä on samankaltaisia piirteitä.  Tämä ajatusvääristymä on monenlaisten ennakkoluulojen olennainen rakennuspalikka, koska siinä me lyömme leimamme kokonaisiin asioihin, ilmiöihin tai vaikkapa tanssin harrastajaryhmiin joidenkin yksittäisten kokemustemme perusteella.
  3. Aivoluteilu eli toisen ajatusten lukeminen.  Tätä kutsun pidä tunkkis! -ajatteluksi.  Luulemme tietävämme, mitä joku toinen meistä ajattelee.  Projisoimme omat ajatuksemme ja ennakkoluulomme toisen ajatuksiksi.  Tanssikaverillani on taatusti tylsää, kun minä tanssin vain perusaskelta ja oikeaa käännöstä / Tuo varmaan inhoaa minua, kun ei hakenut / Ei tuo varmaan haluaisi tanssia kanssani näitä seuraavia, siispä en hae / Nuo eivät taatusti nauti yhtään tuosta suorittamisestaan / Noilla on taatusti tylsää tuossa kävellessään.  Toisinaan taas edellytämme vastapuolen tietävän ajatuksemme: Kyllä hänen olisi pitänyt tietää, että haluan tanssia tämän tangon juuri hänen kanssaan.  Koska ajatustenluku usein käynnistyy aivan pienestä vihjeestä, sanasta tai eleestä, on mukana useimmiten täysin mielivaltaista päättelyä.  Paras lääke aivoluteilua vastaan ovat suorat ja avoimet kysymykset: Mitä tarkoitat?  Mitä mieltä sinä olet?  Miltä sinusta tuntuu? Mitä ajattelet tästä?
  4. Suurentelu ja katastrofiajattelu.  Niputan nämä ajatusvääristymät yhteen, ja ne ovat sukua mustavalkoajattelulle.  Suurenteleva henkilö korostaa jonkin asian kielteisiä tai myönteisiä puolia dramaattisella tavalla: Tanssikaverini sanoi minulle pahasti, ja koko tanssikesäni oli pilalla / Yksi ihana hidas valssi pelasti koko vuoteni / Fusku ei tänään kulkenut ollenkaan -> en kerta kaikkiaan osaa tanssia fuskua.  Suurentelijan mielessä pienistä vastoinkäymisistä tulee suuria, ylitsepääsemättömiä esteitä ja satunnaisesta ärtymyksestä kasvaa monivuotinen kauna.  Päihdeterapiasta tuttua on myös yhden ”lipsahduksen” korostaminen suhteettomalla tavalla: Minä retkahdin, mitä tässä enää kannattaa yrittää.  Tanssiin sovellettuna ajatus voisi kuulua vaikka näin: tein uudenvuodenlupauksen, että haen joka tanssissa kolmea uutta daamia, nyt en hakenut yhtään, joten mitä tässä enää yrittämään, palataan tuttujen hakemiseen.
    Katastrofiajattelussa taas ennakoidaan mahdollisimman huonoja seuraamuksia: Heti ekassa foksissa tuli naapurin korko jalalle, taas se tallominen alkaa, mahdanko selvitä ehjänä tästä illasta.  Tai kun puoliso kertoo pitävänsä Reiskan tavasta tanssia tangoa, niin katastrofiajattelija miettii jo eropapereiden vireille laittamista.
  5. Henkilökohtaistaminen eli personalisaatio.  Tämä on oma suosikkiajatusvääristymäni ja siinä ajatellaan toisen käyttäytymisen liittyvän suoraan minuun.  Tulkitsemme ympäristöämme – joka oikeasti toimii täysin itsestämme riippumattomasti – ikään kuin se pyörisi oman napamme ympärillä.  Patologisimmillaan personalisaatio ilmenee skitsofreniassa, jossa harhainen ihminen saattaa kuvitella esimerkiksi television uutistenlukijan puhuvan suoraan hänelle / hänestä.  Mutta emme me terveiden kirjoissakaan olevat ihmiset ole tälle ajatusvääristymälle immuuneja: Minulleko nuo daamit tuolla tanssirivissä nauraa höröttävät? / Meillä oli Marketan kanssa eilen niin ihanat hitaat, mutta nyt hän tuolla minun kiusakseni keikuttaa pyllyään rumbassa Sepon kanssa / Tuo pari esittää tuossa ihan minua ärsyttääkseen.
  6. Pitäisi-tyrannia.  Pitäisi-ajattelijan tanssielämässä on loputon lista asioita, jotka vaan pitää tehdä.  Tämä ajatusvääristymä ilmenee usein tanssivammojen yhteydessä: tanssijan jalassa on plantaarifaskiitti, joka paranisi lähinnä levossa, mutta hän etsii vippaskonsteja, joiden avulla kuitenkin pääsee seuraavana viikonloppuna humppaamaan. Seuraavalla viikolla valitellaan vaivoja entistä enemmän.  Pitäisi-ihmisen sanavarastossa suosikkeja ovat ”pakko päästä / pitäisi levätä, mutta kun en malta / täytyy oppia tämä laji / pitää saada tanssia hitaat valssit, muuten ilta on pilalla”.  Vastalääke pitäisi-tyrannialle on yksinkertaisesti pysähtyminen ja tämän kysymyksen kysyminen itseltään: kumpaa tämä pitäisi-asia minulle enemmän tuottaa, iloa vai murhetta?
  7. Leimaaminen.  Lyöt otsaasi välittömästi kielteisen leiman edes harkitsematta muita tulkintamahdollisuuksia: Luuseri mikä luuseri, saan pakit aina kaikilta / tällainen koheltaja mä olen, en osaa tanssia.  Usein leimaaminen tapahtuu saman tien sen jälkeen, kun koet tavalla tai toisella epäonnistuneesi tanssissasi, ja silloin se on seurausta mustavalkoajattelusta.  Me olemme hyviä lyömään leimoja myös toistemme otsaan: Tuollainen kävelyttäjä se on aina ollut / Kyllä on niin ylpeä tyyppi ja luulee aina osaavansa kaiken / Hellevi on kyllä aina tollanen nirppa.
  8. Emotionaalinen päättely.  Tässä ajatusvääristymässä teemme johtopäätöksiä todellisuudesta omien tuntemustemme kautta: Tämän kuvion tanssiminen tuntuu tyhmältä -> näytän varmaan typerältä / En tunne oloani kauniiksi -> näytän varmaan rumalta tanssiessani / Minusta Ursula näyttää ylpeältä tanssiessaan -> hän on ylpeä ihminen.  Filosofisesti kyse on oikeastaan objektivointiharhasta: lyömme johonkin ajattelemaamme asiaan tunneleiman ja teemme tästä omasta sisäisestä tunteestamme ajatuksemme kohteen todellisen ominaisuuden.  Vastalääke tähänkin ajatusvääristymään on hetken pysähtyminen ja oman sisäisen maailman jäsenteleminen.  Tämä voisi olla hyvä kysymys: Hetkinen, tunnenko Ursulaa oikeastaan ollenkaan, vai asetinko juuri oman tunnetilani hänestä hänen ominaisuudekseen?
  9. Valikoiva havaitseminen eli henkinen suodatin.  Keskitymme yhteen, usein kielteiseen pikkuasiaan ja unohdamme kokonaiskuvan: Onpa tällä tanssijalla veltto käsiote / Hiki tuoksahtaa / Kylläpä Jartsa ilmeilee tanssiessaan ärsyttävästi / Voi ei, Raija hyräilee nuotin vierestä tanssiessaan.  Tämän pikkuasian varjolla teemme usein täysin mielivaltaisia johtopäätöksiä tanssikumppanistamme, ja valikoiva havaitseminen johtaa usein myös siihen, että luokittelemme kohtaamamme ihmisen ensikokemuksen pienen yksityiskohdan perusteella mieleiseksi tai ei-mieleiseksi tanssikumppaniksi.  Tämä ajatusvääristymä tekee vääryyttä toisille ihmisille.
  10. Myönteisen poissulkeminen, ”kyllä-mutta”.  Toistelet itsellesi, ettei myönteisiä kokemuksia ja tanssissa onnistumisia oteta huomioon, koska ne johtuvat luultavasti sattumasta tai ovat muuten vaan poikkeuksia tanssielämässäsi:  Paistaa se päivä risukasaankin / Kuka tahansa onnistuu joskus vahingossa / Minua haettiin paljon tanssimaan, mutta vain siksi, että paikalla oli paljon tuttuja / Cha cha sujui kohtalaisesti, mutta vielä paremmin se olisi mennyt, jos…  Sen sijaan kielteiset kokemukset kertovat juuri sinusta ja persoonastasi.  Usein myönteisen poissulkeminen tapahtuu muihin vertaamisen kautta: Kyllä minua haettiin, mutta paljon vähemmän kuin Markettaa / Kyllä minä jotenkin buggia osaan, mutten läheskään niin hyvin kuin Pertsa.  Myönteisen poissulkeminen on ajatusvääristymä, joka mitätöi jatkuvasti kokemaamme tanssinautintoa; keskittyessämme kielteiseen emme osaa antaa arvoa myönteisille kokemuksillemme.  Lisäksi muihin vertaaminen on vaarallinen ja loputon hetteikkö, sillä aina löytyy jostain joku jossain lajissa meitä parempi tanssija.

Kuten huomaamme, paritanssiin liittyvien ajatusvääristymien lista on mittava.  Mitä niille sitten voi tehdä?  Keskeistä on ymmärtää, että oikea lääke ei ole kielteisten ajatusten ja uskomusten vääntäminen väkisin myönteisiksi, vaan niiden rehellinen testaaminen.  Tämän ytimessä on kaksi kysymystä, jotka voimme itseltämme kysyä:

Onko ajatukseni/uskomukseni totta?
Auttaako siitä kiinnipitäminen minua saavuttamaan tavoitteeni?

Jos rehellinen vastaus jompaankumpaan tai kumpaankin kysymykseen on ei, silloin meidän on syytä tehdä asialle jotain.  Omien ajatusten ja uskomusten kyseenalaistaminen vie meidät hetkeksi pettävälle pohjalle ja siksi se voi olla vaikeaa ja pelottavaakin.  Mutta sen tien toisessa päässä meitä odottaa terveempi minäkuva ja seesteisempi ja läsnäolevampi tanssielämä.

seesteinenYksi tie läsnäolevampaan ja virheellisistä uskomuksista vapaaseen tanssinautintoon voi olla hyväksyvä tietoinen läsnäolo, josta kirjoitin aiemmin.  Läsnäoloharjoitusten avulla voimme vähitellen päästää irti tanssiin liittyvistä uskomuksistamme ja olettamuksistamme.  Tavoitteena on mielentila, jossa olemme aistit avoimina juuri siinä tanssihetkessä juuri sen henkilön kanssa, vailla kiirettä mihinkään tai mistään pois – koska sitä hetkeä ei ole koskaan ollut, eikä sitä tule koskaan enää olemaan.

Argentiinalaisessa tangossa järjestetään Blind Milonga -tansseja, joissa tanssitaan pimeässä niin, ettei kukaan oikein tiedä, kenen kanssa tanssii.  Tällaisissa tansseissa ennakko-odotukset tanssikaverista pudotetaan pois, ja jäljelle jää liikkeen nautinto toisen kanssa vailla luuloja ja käsityksiä.  Näitä tansseja ei ole ihan helppoa järjestää turvallisesti, mutta haluaisin kyllä itse kokea saman lavatansseissa.  Ehkä joskus vielä järjestän sellaiset itse!

Lähteet

Jaana Rajaveräjä, kirjoitus blogissa Häpeän alla elämän arvoinen.
Järvenpään sosiaalisairaala, Kalterit taakse -ohjelma.
Päihdelinkki, Ajatusvääristymistä tietoiseen läsnäoloon.

Kahden todellisuuden tanssimaailma

tanssii_keskusteleeTanssivuosi 2016 alkaa olla lopuillaan – tänään vielä ehtii käväisemään Ruusulinnassa, ja se on sitten siinä; tervetuloa uusi vuosi ja uudet kujeet!  Näin vuoden päätteeksi ajattelin kirjoittaa niistä kahdesta tanssitodellisuudesta, jotka me monet seuratanssia rakastavat kohtaamme viikottain.

Halusimmepa tai emme, sosiaalinen media on tullut elämäämme jäädäkseen.  Päivitämme statuksiamme, nappailemme kuvia Instagram-tileillemme, seurailemme toinen toistemme arkea ja juhlaa.  Kuulumme myös erilaisiin somen viiteryhmiin, ja voidaan sanoa, että suomalaiset keskustelevat keskenään somesovellusten kautta varmaankin enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin.  Aina emme kuitenkaan ymmärrä, ettei somen ”todellisuudella” välttämättä ole juurikaan kosketuspintaa Oikeaan Elämäämme.

Esimerkki: Suomeen tuli tänä kohta loppuvana vuonna kuulemma aivan valtaisa määrä turvapaikanhakijoita, ja kuulemma maamme taloudellinen kantokyky ei riitä heistä huolehtimiseen. Lisäksi nämä pakolaiset kuulemma aiheuttavat maassamme valtaisan määrän ongelmia – jopa suoranaisen rikosaallon.

Tällaisen kuvan tilanteesta saatat saada, jos yksisilmäisesti seuraat tiettyjä Facebook-ryhmiä ja nettijulkaisuja.  Mikä on todellisuus?  Asun Helsingissä ja liikun täällä suhteellisen paljon.  Kohtaan turvapaikanhakijoita lähinnä julkisissa liikennevälineissä, enkä ole kokenut koko vuonna heidän täällä olemisestaan pienintäkään haittaa.  Maamme talous on kurjassa jamassa, mutte valonpilkettä näkyy jo, enkä ole huomannut talouden romahtaneen näiden muutaman kymmenen tuhannen ihmisen takia.

tanssi_kuuluu_kaikille
Kuluvana vuonna erityisesti daamit ovat rohkaistuneet harjoittelemaan viemistä.

Miten on sitten tanssikulttuurimme laita?  Valitsin ylläolevan esimerkin sen vuoksi, että arvelen seuratanssin harrastajamäärien olevan samaa kertaluokkaa.  Tuoreet tutkimukset tästä puuttuvat, mutta oma lonkalta heittämäni arvio on, että tanssilavoilla ja -kursseilla elämästään nauttii suht aktiivisesti noin 30000 tanssin ystävää.  Lähes joka ikinen ilta tuhannet harrastajat eri puolilla maatamme nauttivat tanssin opiskelusta – tai sitten vain ihan musiikin vietäväksi heittäytymisestä ja kehollisesta keskustelusta.

Facebookin paritanssiin keskittyneistä ryhmästä suurimpia on tanssiporukka, johon kuuluu kirjoitushetkellä 10651 jäsentä.  Määrä kuulostaa suurehkolta, sillä sehän on noin kolmasosa harrastajista, eikö?

Ei oikeastaan, sillä aktiivisten kirjoittajien määrä on arviolta jonkin verran alle sadan.  Se on noin kolme promillea kaikista harrastajista.  Nämä kolme promillea – minä mukaan lukien – tykkäävät somekeskustella vähän kaikesta, mikä tähän ihanankamalaan harrastukseemme (ja joidenkin ammattiin) liittyy: hakukäytännöistä, tanssivaatteista ja -kengistä, sukupuolijakaumasta, buggin vasemman käännöksen viidennestä askeleesta (!), buggin oikean käännöksen kolmannesta askeleesta, kimppakyydeistä, tanssipaikkojen hyvistä ja huonoista puolista, tanssireissuistaan, tanssilavalla saaduista kyynärpääiskuista, paritanssin sukupuolisuudesta tai -ttomuudesta, cha chan taka-askeleesta, vesipisteen sijainnista, tanssibändeistä ja niille taputtamisesta.

Onko tämä kolmen promillen käymä keskustelu sitten oikeaa tanssitodellisuutta?  On se ehkä heille/meille.  Silti ovat ne 29900 muuta harrastajaa, jotka vain ”juovat ja pissaavat, antaa muiden selittää”, takavuosien vaippamainosta siteeratakseni.  Elämme kahden tanssitodellisuuden maailmassa: on olemassa tanssipaikkojen todellisuus, ja on olemassa tanssista keskustelemisen todellisuus.  Mittasuhde-ero näiden kahden todellisuuden välillä olisi hyvä aina välillä yrittää muistaa; minulla ei ole suuren suuria kuvitelmia siitä, että edes tanssinopettajana ja tanssimaailman aktiivitoimijana kykenisin kääntämään 30000 matkustajan laivaa kovin nopeasti mihinkään suuntaan.

Nettikeskusteluiden riippakivinä on aina ollut erityisesti kaksi psykologista ilmiötä: vahvistusvinouma ja yleistäminen.  Tämä kannattaa muistaa erityisesti vaikka silloin, kun lukee jonkun kirjoittajan tarinaa siitä, miten joskus Pihtiputaan Polkka-Pirtissä joku mummo sanoi salin reunalta mulle pahasti.  Tai kun joku helikopteroija tallasi kuukausi sitten Hauhon Humppa-Helvetissä jotain foksaajaa jalalle.  Näissä tilanteissa peräänkuuluttaisin mediakriittisyyttä ja sen pohtimista, kannattaako noista – kirjoittajilleen tosista – kokemuksista tehdä minkäänlaisia yleistyksiä.  Kaikki mummot eivät liene pahasuisia edes Pihtiputaalla, eikä jokainen kädenalitanssija pidä tapanaan tanssia toisten varpailla.

Aina väliin kuulen satunnaisempien tanssikeskusteluja seuraavien henkilöiden suusta, että ”tanssi on mennyt näköjään niin monimutkaiseksi suorittamiseksi, ettei sinne lattialle varmaan enää tällainen tavis mahdu”.  Heitä rohkaisisin vertaamaan näitä kahta tanssitodellisuutta keskenään ja päättelemään, kumpaan he kuuluvat.  Tanssiminen ja tanssista keskusteleminen eivät ole sama asia.  Edelleenkin, joka ikinen ilta, jokaisella tanssilippunsa lunastaneella on yhtäläinen oikeus nauttia tanssista tavallaan, muut nauttijat huomioiden.  Mikään ei ole monimutkaisempaa kuin miksi sen itsellesi teet.  Se, että minä opettajana kannan ammattini puolesta huolta tanssikurssilla vaikka siitä cha chan taka-askeleesta, ei millään tavoin tarkoita, että sinun pitäisi välttämättä jakaa huoleni.

Molemmat ylläkuvatut tanssitodellisuudet ovat läsnä koko ajan, mutta molemmissa todellisuuksissa ei ole mikään pakko elää.

Tanssi kuulukoon aivan kaikille myös tanssivuonna 2017!

Iltaa Sääntö-Suomesta

road-signs-1174105_960_720Long time no write: tämän opettajan syksy on ollut niin työntäyteinen, ettei massiivisen lapatuki-rutistuksen jälkeen ole ollut oikein aikaa eikä voimia kirjoittaa.  Nyt kun jälleen yksi tanssinopetuksen kausi on takana, koetan taas virkistyä.

Tällä kertaa haluan pohtia hieman provosoivasti suomalaisen seuratanssikulttuurin sääntöviidakkoa.

Tilannehan on siis tämä: seuratanssi luo mainiot puitteet tavata kiinnostavia ihmisiä ja päästä heitä luontevasti huutoetäisyyttä lähemmäs, elikkäs siis aivan iholle asti.  Tanssi-iltaan on kerääntynyt paljon samanhenkisiä ihmisiä, joita kiinnostaa vähintäänkin se tanssi.  Jokaisessa tanssi-illassa on mahdollisuus paljon enempäänkin – ja ovatpa toistensa sielut löytäneet ihmiset sieltä tanssilattialta monen monta kertaa vuosikymmenien aikana kävelleet yhdessä kohti valoisaa tulevaisuutta.

Konsepti on yksinkertainen: käy suihkussa, supsauta vähän suihketta kainaloon ja lähde tansseihin. Jos muutaman askeleen jo osaat, aina parempi.

Niin mitä tekee suomalainen: pitää kiinni kynsin hampain muinaisista, 1800-luvulta peräisin olevista mutkikkaista käytös- ja erityisesti hakusäännöistä. Pitää tanssia kaksi kappaletta peräkkäin.  Jos joku hakee sinua, olet velvoitettu kiitoshakemaan häntä takaisin, tai muuten joku tanssin takapiru sinut somessa kiroaa.  Et saa kieltäytyä hausta, vaikka istuisit tanssipaikan perimmäisessä nurkassa olutmuki edessäsi, paitsi ehkä juuri ja juuri siinä tapauksessa, että hakija oksentaa humalatilaansa päällesi tai käy lattialla kourimaan.  Tanssi-ilta pitää ehdottomasti aloittaa ja lopettaa valsseihin – tätä EU-virkamiehistö erityisesti tarkkailee.  Olet velvoitettu tarkkailemaan silmä kovana hakukylttejä, ja ah ja voi, jos erehdyt hakemaan ”väärällä vuorolla”: silloin mikään palaute haettavilta ei ole liian suoraa tai tylyä.

Suomessa ovat käsittääkseni menossa jonkinlaiset norminpurkutalkoot.  Voisikohan ajatella, että sellaiset ulotettaisiin myös tähän rakkaaseen tanssikulttuuriimme ja viimeinkin myönnettäisiin, että emme elä enää 1800-luvulla, emmekä edes 1900-luvulla, vaan kohta kääntyy almanakassa esiin vuosi 2017?

Ja nyt kun kerran vauhtiin pääsin, niin esitänpä toisenkin uudenvuodentoiveen: voitaisiinko ne metsien keskelle, tiettömien taipaleiden päähän piilotetut tanssipaikat viimeinkin siirtää johonkin, missä ne tanssivat ihmisetkin ovat?  Vaikka se tanssilava alunperin olisikin rakennettu siihen muinaissuomalaisen uhrikallion päälle, niin kyllä sitä kalliota voi kunnioittaa muutenkin kuin pitämällä sitä tanssilavaa väen väkisin paikassa, johon eivät tiekartat eikä edes GPS meinaa osata.  Vaihtoehtoisesti voidaan lopettaa valittaminen siitä, että tanssikulttuuri on kuihtumassa; kai se nyt on, kun tanssilavat sijaitsevat pääosin paikoissa, joihin aikamerkkikin tuodaan kerran kuussa perjantaina postivankkureilla.  Ei sellaisiin kuulkaas uusia kävijöitä noin vain eksy, tyyliin ”tultiin katsomaan, mikä täällä on menossa, kun sellainen ilakoitsemisen ääni ja musiikki tuolta kahdensadan kilometrin päästä kaupungista kuului”!

Silläkin uhalla, että pilaan hyvän mielensäpahoittajapohdinnan yltiömyönteisyydellä, totean tähän loppuun, että tanssivuosi 2016 on ollut minulle suorastaan erinomainen, joka suhteessa.  Samalla toivotan kaikille vielä parempaa tanssivuotta 2017!

Tanssijan lapatuki 3 – Miten sitä voi harjoittaa?

Jyrki Keisala, tanssinopettaja AMK
Jenna Polvi, fysioterapeuttiopiskelija

 

Alkusanat

Artikkelisarjamme ensimmäisessä osassa Tanssijan lapatuki 1 – Mikä se on? esittelimme tanssijan lapatuen määritelmän.  Toinen osa Tanssijan lapatuki 2 – Mihin sitä tarvitaan? käsitteli usealta eri kantilta lapatuen merkitystä tanssijalle.  Toivomme, että sinulle on näiden artikkelien pohjalta syntynyt varmuus siitä, että kyseessä on tärkeä asia, joka vaatii harjoitusta.

Taitava opettaja voi kyllä saada jopa alkeisoppilaidensa lapatuen tanssitunnilla ainakin hetkellisesti aktivoitua melko helppojen mielikuvaharjoitteiden avulla.  Ennen kuin lapatuki sisäistetään kehollisesti, harjoittelun kautta, ei tämä muutos yleensä kuitenkaan ole kovin pysyvä.  Tämän artikkelin tarkoituksena on tarjota harjoitteita, joiden avulla lapatuesta tulee toiminnallinen osa tanssijan liikettä.

 

Mikä on raami?

Tanssin sanasto ei aina ole yksikäsitteistä, ja termien merkitykset vaihtelevat.  Raami tai pidemmin ilmaistuna tanssiraami saattaa terminä herättää väärinkäsityksiä.  Ensinnäkin on oikaistava se väärä käsitys, jonka mukaan raami olisi vain jokin kilpatanssiin kuuluva, erityisen laaja tanssiasento.  Näin ei toki ole, vaan raamin ylläpitäminen tanssissa on tärkeää ihan kaikille tanssijoille!

Tanssijan raamilla tai tanssiraamilla ymmärrämme olkanivelten ja suoliluun (siis lantion yläosan) kautta piirretyn nelikulmion sisään jäävää aluetta.  Arkikielellä tätä kutsutaan myös vartaloksi, mutta tanssiterminä raami ei yleensä sisällä lantion aluetta, joskin lantio luonnollisesti liikkuu (esim. kiertyy) raamin mukana.  (Tämä ero ei ole oleellinen, ja voit aivan hyvin ajatella myös, että raami on yhtä kuin ”keho miinus raajat” – eli vartalo.)

On huomattava, että jo tämän raamin ylläpitämiseen tarvitaan sekä toiminnallista lapatukea (Tanssijan lapatuki 1: hartiarengas ja sen oikea toiminta vs. seisomaryhti) että keskivartalon syvien lihasten hallintaa.  Kuten edellisessä artikkelissamme totesimme, niin silloin kun kädet nostetaan tanssiasentoon (suljettu tai avoin), olkanivelen hallittu liike vaatii lapatukilihaksiston käyttöä, ja lapaluiden liikkeen on tapahduttava alas- ja ulospäin.  Kun olkanivelten asento on näin lapatukilihaksistolla tuettu, kädet liikkuvat luonnollisesti ja automaattisesti tanssiraamin mukana: kun esimerkiksi keskivartaloa kierretään, kädet kiertyvät mukana.

 

Lihasharjoitteet

Lihasaktivaatioharjoittelulla pyritään harjoitettavan lihaksen toiminnan parantamiseen: lihas vahvistuu ja työskentelee nopeammin ja taloudellisemmin.  Harjoittelusta on toinen merkittävä hyöty: lihaksen hermotuksen vahvistumisen myötä myös lihaksen toiminnan hahmottaminen kehittyy.  Tulemme ikään kuin tietoisemmaksi lihaksistamme.  Tämän tietää jokainen kovan fyysisen (vaikka punttisalilla tapahtuneen) harjoituksen tehnyt: kehon lihaksiston toiminnan pystyy jonkin aikaa aistimaan erityisen herkästi.

Kädellisenä nisäkkäänä ihminen käyttää käsiään hyvin monipuolisesti useisiin erilaisiin hienomotoriikkaa vaativiin tehtäviin, ja käden ja sormien koordinaatio onkin erittäin hyvä, mikä johtuu niiden verrattain suuresta edustuksesta motorisella aivokuorella.  Lapaluiden alue yläselässä sen sijaan on huonosti tunteva, minkä johdosta lapaluiden hallinnan opettelu on haastavampaa kuin käden koordinaation hallinta.  Tämän vuoksi käymme läpi tässä artikkelissa sekä lapatukilihaksistoa vahvistavia harjoitteita että harjoitteita, joissa keskitymme ”tuntemaan lapaluumme” ja liikuttamaan niitä hallitusti.

 

Lapapunnerrus (Scapular Push Up)

Tavoite:  etummaisen sahalihaksen eli m. serratus anteriorin vahvistaminen.  Serratus on tanssijan lapatukilihaksiston tärkein lihas ja sen päätehtävänä on lapaluiden abduktio (”lavat ulospäin”) sekä alaosallaan myös depressio (”lavat alaspäin”).  Normaalisti toimiva serratus myös ehkäisee ns. lapaluun siipeämistä, eli sen mediaalireunan nousemista irti rintakehästä (ns. enkelinsiivet).

Lapalunnerrus voidaan tehdä joko lattialla

tai seisten seinää vasten

Huomioita: lapapunnerruksissa liikkeet ovat lapaluiden lähennys (adduktio) sekä lapaluiden loitonnus toisistaan (abduktio). Käsien tulisi olla hieman hartioita leveämmällä, jotta olkanivelissä olisi hieman abduktiota. Lapapunnerrusten jälkeen Jenna havaitsi pystyvänsä hallitusti aktivoimaan myös leveän selkälihaksen ulko-osia, ”leventämään yläselkäänsä” ja viemään lapaluitaan sivuille.  Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten lihasharjoittelu edistää myös lihasten toiminnan hahmottamista.

 

Lapatukiharjoitus kuminauhan kanssa

Tavoite: olkanivelten loitontajien ja lapaluiden lähentäjien yhteistoiminnan harjoittaminen.

Huomioita: varo nostamasta hartioita ylös.  Pidä yläselän alueella jatkuva tunne ”leveydestä” samalla, kun vedät lapaluita taakse yhteen liikkeen aikana, jotta kuminauha ei löysty.

 

Seinäliuku (Wall Slide)

Tavoite: olkanivelen ja lapaluun liikelaajuuden kasvattaminen, lihasaktivaation kasvattaminen.  Tässä harjoituksessa havaitaan myös puutteet olkapäiden liikelaajuuksissa sekä rintarangan mahdolliset, näitä puutteita kompensoivat liikkeet.  Seinä tarjoaa kosketusaistin (kädet koko ajan kiinni seinässä) kautta palautteen siitä, missä käsien pitäisi olla.  Harjoituksessa käydään monipuolisesti läpi lähes kaikki tärkeimmät hartiaseudun anatomiset liikesuunnat: olkanivelen ulkorotaatio, lapaluiden adduktio, mediaali- ja lateraalirotaatio, elevaatio sekä depressio.

Huomioita: harjoituksen voi tehdä myös parin kanssa, jolloin pari avustaa edestä käsien vientiä erityisesti ylä- ja ala-asentoihin, joissa lihasvoima liikkeen tekemiseksi on heikoimmillaan.

 

Tuntoharjoitteet

Näillä harjoitteilla herkistetään lapojen seutua ja tanssijan tuntemusta lapaluiden liikkeestä ja sen yhteydestä käsien kannatukseen.  Harjoitteilla pyritään sekä avustamaan lapaluiden oikeansuuntaista liikettä että selkiyttämään tanssijalle sitä, millainen tunne selässä on, kun lapaluut viedään alas ja sivuille.

Sensomotorinen oppiminen etenee luontevasti ulkoisen palautteen kautta kehon sisäiseen palautteeseen, ja harjoitukset kannattaa aloittaa ulkoisen palautteen kautta eli siten, että harjoituksessa joko toinen tanssija, seinä tai muu apuväline antaa kehoon palautteen siitä, mikä on oikea tapa tehdä harjoitus.  Kun keho alkaa ulkoisen palautteen kautta sisäistää oikeanlaista tekemistä, on aika siirtyä tekemään harjoitteita niin, että keskitytään sisäiseen palautteeseen eli siihen, miltä juuri minun kehossani tuntuu, kun lapatuki aktivoituu.  Olemme pyrkineet suunnittelemaan pariharjoitteet niin, että ”ulkoisen palautteen antaja” ei voi tehdä omaa osuuttaan väärin, vaikka ei olisikaan harjaantunut tanssija.

Paritanssissa tanssijat ovat alituisessa liikkeessä, ja siksi on tärkeää tehdä myös harjoitteita, joissa harjoittelu tapahtuu mahdollisimman lähellä itse toimintaa – eli olemme kehittäneet myös harjoituksia, joissa liikutaan samalla, kun lapatukea aktivoidaan ja käsien kannateltua asentoa harjoitellaan.

HUOM! oikein tehtyjen, säännöllisten lihasaktivaatioharjoitteiden myötä usein myös lihasten sensomotorinen hallinta ja siten tuntemus yläselän alueen hallinnasta paranee.  Kannattaa siis säännöllisesti tehdä myös edellisen kappaleen lihasaktivaatioharjoitteita, sillä ne kehittävät, paitsi lihaskuntoa, niin myös lapaluiden asennon tunnistamista ja hallintaa.

 

Vakiotanssiasento paikallaan

Tavoite: lapaluiden depressio (lapaluut ”alas”) ja abduktio (lapaluut ”ulos”) kädet abduktoituna 90 asteeseen.

Huomioita: avustajan ei tarvitse vetää ranteista mitenkään lujasti ulospäin, kohti tanssijan sormia; vain pieni, kevyt veto yleensä riittää tuottamaan tanssijalle tunteen yläselän levenemisestä, kun lapaluut siirtyvät ulospäin (abduktioon).  Tanssijan kannattaa tässä harjoituksessa myös tunnustella, miten käsien kannatus 90 asteen kulmassa helpottuu, kun lapaluut loitontuvat.

 

Varjokävely

Tavoite: lapaluiden depressio (lapaluut ”alas”) ja abduktio (lapaluut ”ulos”) kävelyissä sovelletussa vakiotanssiasennossa.

Huomioita: jos lapatuki ja ydintuki toimivat, takana olevan avustajan tuottamat painonsiirrot tuntuvat hyvin paikallaankin tehtynä (vienti-seuraamisharjoite). Seuraajalla ei ole mahdollisuutta nähdä viejää tai viejän jalkoja, joten painonsiirrot tulee tuntea kehollisen viennin kautta.

 

Lapatukiharjoitus parin kanssa

Tavoite: lapatukilihaksiston aktivointi erityisesti käsien ulko- ja sisärotaatiossa sekä abduktio/adduktiosuunnassa avoimen otteen tanssiasennossa.

Huomioita: rotaatioharjoitteissa kyynärpäiden tulisi pysyä koko ajan hieman irti vartalosta.

 

Avoimen otteen kävelyt

Tavoite: lapaluiden stabilointi avoimen otteen tanssiliikkeessä, erityisesti ulko- ja sisärotaation ehkäiseminen.

Huomioita: kädet asetetaan normaalin avoimen otteen leveydelle.  Seuraaja ylläpitää painetta viejän käsiä vasten ”ulospäin”, kohti seuraajan kämmeniä, kävelyn aikana.

 

Avoimen otteen vasteharjoitukset

Tavoite: lapatukilihaksiston aktivointi avoimen otteen tanssissa, sovellutuksena bugg.

Huomioita: Tämä harjoitus on alun perin kehitetty tanssinopettaja AMK Leea Pääkön kanssa OAMK:ssa vuonna 2011.

 

Suuntavaistottomien 100 metriä

Tavoite: lapaluiden stabilointi ja sitä kautta olkavarsien ulko- ja sisärotaation vastustaminen buggissa.

Huomioita: Kuka hoksaa, mistä populäärikulttuurin teoksesta harjoituksen nimi on lainattu?

 

Lopuksi

Tartuimme Jennan kanssa tähän haasteeseen suurelta osin vastataksemme tanssin kentältä tulleeseen tarpeeseen: lähes kaikki, mitä lapatuesta on suomeksi kirjoitettu, liittyy kuntosaliharjoittelun turvallisuuteen.  Tanssijan lapatuesta tunnutaan puhuttavan paljon, mutta kirjoitettavan vähän, ja usein se joko ymmärretään väärin tai sen merkitystä vähätellään.  Rohkenemme toivoa, että artikkelisarjamme koetaan hyödylliseksi materiaaliksi sekä tanssinopettajille että tanssijoille.  Otamme toki vastaan parannusehdotuksia!  Ja saatamme keksiä myöhemmin lisää hyviä harjoitteita, joita voimme liittää tähän viimeisimpään artikkeliin.

Artikkelisarjan työstöprosessi on ollut erittäin hedelmällinen ja ”aivojamme kutitteleva”.  Tuskin kumpikaan olisimme uskoneet pystyvämme kirjoittamaan yksin ”auki” tällaisen aiheen, joka vaatii usean eri osa-alueen hallintaa ja tutkailua.  Teemaa lähestyessämme erilaiset taustamme ja ajattelutapamme ovat olleet meille suunnaton voimavara ja ne ovat tarjonneet alati uusia tapoja katsoa ja lähestyä tätä vaikeaa asiaa.  Uskon, että yhteistyömme jatkuu tanssiin liittyvien asioiden pohtimisen merkeissä.

…ja viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä: ei tämä aina niin vakavaa ole ollut!

 

Lähteet

Kuntovalmennus Jonna Pitkänen, Lihasvoimaharjoittelun perustaidot 1. Lapatuki, julkaisupäivä 21.12.2015.

Jyrki Keisala, Kun kosketat minua, kosketat tunteitani.  Kosketuksen käyttö paritanssin opetuksessa, opinnäytetyö, OAMK, 2013.

 

Sanasto

sensomotorinen – kaikki ihmiskehon liike tuotetaan lihasten motorisella toiminnalla, eli joko lihasten supistumisella (lyheneminen) tai relaksoitumisella (piteneminen).  Liikkeen hallinta vaatii lisäksi jatkuvaa aisti- eli sensorista palautetta lihasten toiminnasta, nivelten kulmista jne.  Toiminnasta ja sen synnyttämästä palautteesta syntyy monimutkainen takaisinkytkentä aistimisen ja liikkeen välille.  Tätä koko ihmiskehon liikettä säätelevää mekanismia kutsutaan sensomotoriseksi järjestelmäksi

 

Kuvaukset

Kaikki harjoitusvideot on kuvattu Suomen Tanssistudiot Oy:n Myyrmäen salilla syyskuussa 2016.

Tanssijan lapatuki 2 – Mihin sitä tarvitaan?

Jyrki Keisala, tanssinopettaja AMK
Jenna Polvi, fysioterapeuttiopiskelija

 

Alkusanat

Kolmiosaisen artikkelisarjamme ensimmäinen osa Tanssijan lapatuki 1 – Mikä se on? esitteli perusteellisen anatomisen pohjustuksen lopuksi lapatuen määritelmän: lapatuella ymmärretään ns. lapatukilihaksilla tapahtuvaa lapaluun hallittua liikettä ja tukemista haluttuun toiminta-asentoon.  Saamamme palautteen ja aiheeseen liittyvän keskustelun (nöyrä kiitoksemme niistä) määrästä päätellen aihe on koettu tärkeäksi.  Ja hyvä niin – niinhän se onkin!

Tässä artikkelisarjan toisessa osassa perehdymme siihen, mikä merkitys lapatuella on tanssijalle.  Lähestymme kysymystä useasta eri suunnasta ja yritämme tarjota näiden eri näkökulmien kautta kaikille tanssijoille varmuuden lapatuen tarpeesta sekä motivaation lähteä harjoittamaan omaa lapatukeaan kolmannen artikkelimme Tanssijan lapatuki 3 – Miten sitä voi harjoittaa? antamien harjoitteiden avulla.

 

Olkapään stabilointi

Tämän kappaleen anatomisessa ja biomekaanisessa tarkastelussa tukeudumme Hännisen ja Koivurannan mainioon artikkeliin.

Olkapää on usean nivelen monimutkainen kokonaisuus, ja koostuu neljästä tärkeästä nivelestä: lapa-olkanivel (anatominen nivel, liittää lapaluun olkaluuhun), AC-nivel (anatominen nivel, liittää lapaluun olkalisäkkeen solisluuhun), SC-nivel (anatominen nivel, liittää solisluun rintalastaan), sekä lapa-rintakehänivel (fysiologinen nivel, jonka toimintaa stabiloidaan lapatukilihaksistolla).  Tämä mutkikas usean nivelen toiminnallinen kokonaisuus mahdollistaa yläraajojen valtavan liikelaajuuden: olkapää on ihmisen liikkuvin ”nivel” ja olkavarrelle voidaan nimetä ainakin kahdeksan eri liikesuuntaa sekä näiden yhdistelmät.  Samalla se on varsin altis erilaisille toimintahäiriöille.

Kiertäjäkalvosin (rotator cuff) on lapa-olkaniveltä tukeva rakenne, joka koostuu neljästä lihaksesta ja niiden jänteistä:

kiertajakalvosin
Kiertäjäkalvosin.  Lähde ja copyright: BodyParts3D, © The Database Center for Life Science licensed under CC Attribution-Share Alike 2.1 Japan.  Kuvan tekijä: Jyrki Keisala.

Kiertäjäkalvosimen lihaksisto tukevoittaa lapa-olkaniveltä painamalla olkaluun päätä lapaluun nivelpintaa vasten, ja tämä tekee erityisesti kiertäjäkalvosimen lihaksistosta erittäin tärkeitä olkanivelen toiminnan ja terveyden kannalta.  Usein olkapäävaivat liittyvätkin kiertäjäkalvosimen toiminnan häiriöihin tai kiputiloihin.

Yleisesti ottaen lapa-olkanivelen liikkeisiin vaikuttavat lihakset voidaan jakaa kolmeen ryhmään:

  1. Lihakset, jotka lähtevät lapaluusta ja kiinnittyvät olkaluuhun. Tähän ryhmään kuuluvat kiertäjäkalvosimen lisäksi iso liereälihas, hartialihas ja korppilisäke-olkaluulihas.  Myös hauiksen sekä ojentajalihaksen  voidaan ajatella kuuluvan tähän ryhmään, sillä vaikka ne kiinnittyvätkin lapaluusta kyynär- ja värttinäluihin, ne osallistuvat silti liikkeisiin, joissa olkavarsi liikkuu suhteessa lapaluuhun.
  2. Lihakset, jotka lähtevät tukirangasta ja kiinnittyvät olkaluuhun. Tähän ryhmään kuuluvat mm. leveä selkälihas sekä iso rintalihas.  Nämä lihakset vastaavat suurelta osin voimantuotosta olkavarren fleksiossa (punnerrusliike; iso rintalihas) sekä ekstensiossa (soutuliike; leveä selkälihas).
  3. Lihakset, jotka stabiloivat lapaluun liikkeitä, eli ns. lapatukilihakset.

 

olkavartta-liikuttavat-lihakset
Olkavartta liikuttavia lihaksia.  Lähde ja copyright: BodyParts3D, © The Database Center for Life Science licensed under CC Attribution-Share Alike 2.1 Japan.  Kuvan tekijä: Jyrki Keisala.

Olkapään toiminnan stabilointiin ja sitä kautta olkapään tukevuuteen vaikuttaa erityisesti kaksi asiaa: 1) lihasten kyky pitää olkaluun pää nivelkuopassa samalla, kun tapahtuu liikettä, ja 2) lihasten kyky liikuttaa lapaluuta ja stabiloida sen liikettä oikeaan asentoon.  Näin ollen lapatuki niveltyy olennaisesti koko olkapään alueen toimintaan.  Kunnollinen lapatuki stabiloi lapaluun haluttuun asentoon rintakehän pehmytkudoksen päälle ja sitä kautta liittää olkavarren liikkeen keskivartalon liikkeeseen.

Lapatuen vaikutusta olkavarren hallintaan voi mainiosti testata vaikka näin:

  • seiso suorassa ja yritä nostaa kätesi suoraan sivuille (90 asteen abduktioon) niin, että ajattelet tekeväsi työtä pelkillä hartialihaksillasi. Hartialihas joutuu kovaan työhön, hartiasi nousevat väkisin kohti korvia, etkä jaksa pidellä käsiäsi tässä asennossa kovin kauaa
  • nyt ajattele liikuttavasi lapaluita ennen käsien nostoa hieman alas- ja ulospäin (tanssijan lapatuki), ja käsiä nostaessasi ajattele pidentäväsi niitä ulospäin, poispäin kehosta. Lapaluiden tuetun liikkeen johdosta erityisesti hartialihaksen työ abduktiossa pienenee ja tekee käsien vaakatasossa pitämisestä helpompaa ja vakaampaa.  Koko olkapään toiminta on nyt mahdollisimman vakaata, ja käsivarsiesi liike on kytketty keskivartalon liikkeisiin: jos kierrät vartaloasi, kätesi kiertyvät mukana

Tanssissa viejän kannalta ajateltuna lapatuen aktiivinen käyttö siis kytkee olkavarren liikkeet keskivartalon liikkeisiin, ja mahdollistaa ns. vartalolähtöisen viennin.  Seuraajan kannalta ajateltuna lapatuen käyttö mahdollistaa viejän vartalosta lähtevän viennin välittämisen viejän lapatuetun käsivarren kautta seuraajan lapatuettuun käsivarteen ja sitä kautta edelleen seuraajan vartaloon.

Seuraajan kannalta kyse on myös turvallisuudesta: suljetussa otteessa seuraaja voi lapatuellaan ehkäistä oikean kätensä vientiä ”liian taakse”, jossa lapatuki pettää ja joudutaan vaikeuksiin ja jopa kiputiloihin.  Avoimen otteen tanssien kädenalikäännöksissä seuraaja pitää lapatuen avulla oikean kätensä ”edessään ja näkyvissään”, jolloin käsi ei pääse siirtymään liian korkealle ja taakse, ”pään päälle”, jossa lapatukilihaksistoa ei voi käyttää.

Lapatuen käyttö siis stabiloi olkapään ja sitä kautta olkavarren toimintaa, ja tämä stabilointi auttaa paritanssissa erityisesti seuraavin tavoin:

  1. Suljetun otteen tanssit: ns. vakiotanssiote, olkavarret on nostettu sivulle noin 90 asteen abduktioon. Tässä asennossa lapatuen käyttö vähentää hartialihaksen tekemää lihastyötä ja auttaa ylläpitämään käsien asentoa. Lisäksi se ehkäisee olkavarren liikettä eteen- ja taaksepäin (parin suuntaan / parista poispäin) eli viejällä erityisesti ”vasemmalla kädellä viemistä” ja seuraajalla ”oikean käden pettämistä”.
  2. Avoimen otteen tanssit: kädet on nostettu eteemme (ikään kuin edessämme olisi tietokoneen näppäimistö, jota käyttäisimme) ja sekä olkavarressa että kyynärvarressa on pieni fleksio. Tässä asennossa lapatuen käyttö ehkäisee sekä käsien ekstensiosuuntaista (taaksepäin, ”kohti selkää”  suuntautuvaa) liikettä että olkavarren ulko- ja sisärotaatiota, mikä helpottaa ns. irtiotekäännösten sekä vaikkapa lattareiden avaus- eli check-liikkeiden viemistä ja seuraamista (tässä yhteydessä tanssitunneilla käytetään usein havainnollista termiä ”barbikädet”).

Summa summarum: lapatuen käyttö sekä tukevoittaa olkapään toimintaa että kytkee olkavarren liikkeen keskivartalon liikkeeseen ja mahdollistaa vartalolähtöisen viennin ja seuraamisen.  Miksi ihmeessä tämä sitten on tärkeää?  Siihen tulemme seuraavassa kappaleessa.

 

Puhutaanpa hieman fysiikkaa

Tässä esitettävä näkökulma lapatukeen on viennin ja seuraamisen fysikaalinen tarkastelu, mutta ainuttakaan yhtälöä emme tule esittämään, joten matematiikka-allergiaa potevankaan ei kannata lopettaa lukemista tässä vaiheessa.

Tanssija on alituisessa liikkeessä, ja fysikaalisesti tarkasteltuna tätä liikettä kuvaa termi liikemäärä, joka riippuu sekä tanssijan massasta (puhekielessä puhumme ”painosta”) että liikesuunnasta.  Fyysikko sanoisi edelleen, että tanssijan ”viemiseksi” häneen täytyy kohdistaa vienti-impulssi, joka muuttaa hänen liikemääräänsä – eli liikesuuntaansa.  Viejän ei siis ole tarkoitus ”taluttaa seuraajaa” askeleelta toiselle, vaan hän tarjoaa viennillään seuraajan kehoon impulsseja, jotka saavat seuraajan muuttamaan liikesuuntaansa – lähtemään viejän mukana valssin käännökseen, kääntymään käden alta, avaamaan tanssiasennon promenadiin jne.

Fysiikan tarjoama määritelmä impulssille on yksinkertainen, ja tanssiin sovellettuna se kuuluu näin:

Vienti-impulssi on viemiseen käytetyn voiman ja viennin ajallisen keston tulo.

Voimme kuvitella suorakulmion, jonka vaakasivu kuvaa vientiliikkeeseen käytettyä aikaa ja pystysivu vientiin käytettyä voimaa.  Tämän suorakulmion pinta-ala kuvaa vienti-impulssin suuruutta.   Sama vienti-impulssi (kuvittelemamme suorakulmion pinta-ala) voidaan saada aikaiseksi usealla erilaisella viennillä: vientiin käytetty aika voi olla lyhyt, mutta vientivoima suuri, tai voidaan käyttää vientiin enemmän aikaa mutta vähemmän voimaa.

Nyt tulemme viemisen kannalta kriittiseen fysiikan määritelmään, jota kutsutaan Newtonin toiseksi laiksi.  Se kuuluu sanallisesti ilmaistuna näin: ”Kappaleen kiihdyttämiseen vaadittava voima on suoraan verrannollinen kappaleen massaan”Tätä kappaleen ominaisuutta kutsumme sen hitaaksi massaksi.  Massa on siis hi-das-ta.

Älä lopeta vieläkään lukemista – selitämme asian!

Kuvittele tönäiseväsi lapsen muovista leluautoa liikkeelle lattialla.  Helppo homma!  Sehän lähti kuin hauki rannasta.  Kuvittele nyt työntäväsi samalla lattialla liikkeelle täyteen lastattua ostoskärryä – ei muuten onnistu yhtä nopeasti.  Massa aiheuttaa siis hitautta.

Ja tästä pääsemmekin fysikaalisen tarkastelumme ytimeen: kuten edellisessä kappaleessa kerroimme, lapatuen käyttö stabiloi olkaniveltä ja kytkee siten käden liikkeen kiinteästi koko viejän vartalon liikkeeseen.  Eli kun lapatuki on käytössä, vartalostamme lähtevä vientiliike välittyy käsien kautta seuraajaan ja viennin takana on siis käden massan lisäksi iso osa viejän kehon massaa.

Jos lapatukea ei ole, viennissä on mukana vain kätemme massa – muutamia kiloja.
Kun lapatuki on aktiivisessa käytössä, viennissä on mukana iso osa vartaloamme – kymmeniä kiloja.

Koska massa aiheuttaa hitautta, niin lapatuen käyttö hidastaa vientiämme.  Vientiin käytetty aika siis pitenee, ja vientiin tarvittava voima vähenee.

vientityo
Vienti-impulssi ja erilaiset vientistrategiat.  Kuvissa a)-d) on neljä erilaista vientistrategiaa, joissa vienti-impulssi pysyy samana (laske laatikot)!  Copyright: Jyrki Keisala.

Ylläoleva kuva tiivistää asian:

a) Lapatuki ei ole käytössä. Vienti tapahtuu lähes pelkästään kädellä, ja vientiliike on ajallisesti liian lyhytkestoinen seurattavaksi. Lisäksi se on yleensä hallitsemattoman voimakas.

b) Lapatuki on osittain käytössä. Vienti pitenee ajallisesti, ja samalla se kevenee.  Seuraaja ehtii paremmin mukaan ja kokee viennin miellyttävämpänä.

c) Lapatuki on täysin käytössä ja viejä on löytänyt juuri tämän seuraajan kanssa optimaalisen suhteen viennin keston ja sen voimakkuuden välille.

d) Viennistä on tullut liian pitkäkestoista ja kevyttä, eikä seuraaja koe sitä enää tässä tilanteessa vienniksi.

Tässä on huomattava, että kuvien c) ja d) kuvaamien vientitilanteiden välinen ”säätö” on aina jotain, minkä hyvät tanssijat löytävät keskenään kussakin tanssitilanteessa.  Vaikka sekä viejä että seuraaja tukisivat lapaluunsa optimaalisesti tanssissa, tarvitaan silti hienosäätöä toisaalta viennin keston ja toisaalta sen voimakkuuden välillä.  Jotkut seuraajat ovat herkempiä vastaanottamaan vientiä kuin toiset.  Joissain tanssitilanteissa viejä haluaakin viestittää seuraajalle voimakkaammalla viennillään napakoita suunnanmuutoksia.  Toisissa tilanteissa taas viejä haluaa viestittää erityisen pehmeällä viennillään (esimerkiksi buggissa tai fuskussa) seuraajalle, että hän saa halutessaan ottaa tulkinnanvapauksia tanssissaan.  Yhtä kaikki, lapatuen ollessa aktiivisessa käytössä viejän vienti on yleensä ottaen (viennin takana olevan suuremman massan johdosta) pitkäaikaisempaa ja pehmeämpää kuin ilman lapatukea.

 

Lapaluun hallinnan yhteys keskivartalon kannatukseen

Kehomme eri osien liikuttaminen ja liikkuminen perustuu toki muuhunkin kuin yksinomaan yksittäisten lihasten tai lihasryhmien tuottamaan liike-energiaan.  Kun heität palloa esimerkiksi oikealla kädellä, huomaat oikean jalan asettuvan vasenta taaemmas.  Vastaavasti vasen jalka on oikeaa edempänä, ja usein myös vasen käsi hakeutuu vartalon etupuolelle.  Oikea kehonpuolisko on takana, vasen edessä.  Vartalo kiertyy ensin taakse oikealle, josta se heiton saattovaiheessa kiertyy taas vasemmalle.  Jos koetat heittää palloa jalat yhdessä, ilman vartalon kiertoa – mitä tapahtuu heitolle?

Kehomme sisältää uskomattoman nopeasti ja herkästi aistivan hermojärjestelmän, joka kerää informaatiota niin nivelistä, lihas-jänneliitoksista, itse jänteistä kuin iholtakin.  Aivot säätävät näiden perusteella mm. liikkeen ajoitusta ja voimakkuutta. Voiman välittäjinä kehon eri osien välillä toimivat kehon toiminnalliset ketjut lihaskalvoineen, joissa hermostollinen yhteys on keskeisessä roolissa.  Kehomme sisäinen yhteistyö raajojen ja vartalon välillä on hyvin havaittavissa yksinkertaisistakin liikemalleista, kuten konttaamisesta tai kävelystä (Zehr ym. 2016).  Kehomme eri osat ovat siis jatkuvassa yhteydessä toistensa kanssa, vaikka emme tätä itse aina tiedostaisikaan.

”Tunnetasolla” lapojen tukeminen alas ja sivuille on yhteydessä keskivartalomme kannatukseen: kun seison molemmilla jaloilla ja levitän käteni vakiotanssiasentoon, pystyn tuntemaan, miten keskivartaloni samalla aktivoituu.  Tämän yhteyden kiistaton varmistaminen tutkimuksella on kuitenkin se, mitä ”oman tunteen” sijaan tarvitsemme.  Lapaluiden hallinnalla ja keskivartalon aktivaatiolla näyttää olevan nopean tutkmuskatsauksen nojalla jonkinlaista lihasaktivaatiotason yhteyttä, vaikka aihetta ei ole tanssiin sopivalla sovellutuksella runsaasti tutkittukaan.

Eräässä tutkimuksessa (Siu ym. 2015) havaittiin, että kun kädet nostetaan (lapatuella tuettuina) suoraan sivuille ja selkärankaa kierretään voimakkaasti myötäpäivään, tässä asennossa keskivartalon lihakset aktivoituivat eniten verrattuna vartalon sivukallistukseen ja eteentaivutukseen.  Tämäntyyppinen asento toistuu esim. suomalaisen tangon ohiaskeleessa niin viejällä kuin seuraajallakin, peilikuvana toisiinsa nähden.

kierto_ja_olkavarren_abduktio
Kehon asento, joka Siun (2016) tutkimuksessa aiheutti suurimman aktiivisuuden keskivartalossa.

Toisessa tutkimuksessa (Tarnanen ym. 2008) taas vinojen vatsalihasten aktivaation todettiin olevan suurempaa molempien käsien staattisen ekstensiosuuntaisen aktivaation aikana verrattuna pelkkään staattiseen vartalon eteentaivutukseen yläraajojen ollessa neutraalissa asennossa.  Tämä olkavarsien fleksio-ekstensiosuunta puolestaan vastaa avoimen otteen tansseissa käsien ”edes-taakse” liikettä, joka esim. buggissa on lapatuen käytöllä tehtävä hallituksi, jotta vieminen/seuraaminen buggin perusaskeleessa ei tapahtuisi ”käsillä pumpaten”.  Samassa tutkimuksessa olkanivelten staattisessa horisontaalitason ekstensiossa rangan lähettyvillä kulkevien multifidus- ja longissimuslihasten aktivaation todettiin olevan suurempaa verrattuna ilman yläraajojen lihasaktivaatiota tehtyyn vartalon taaksetaivutukseen. Tässä asennossa on jo paljon samaa suljetun otteen tanssiasennon kanssa.  Toki tarkkaa aktivaatiotason yhteyttä voisi tutkia juuri tanssiasennossa tehtävillä mittauksilla, ja mahdollisesti vielä lajinomaisessa tanssiliikkeessä.  Siinä onkin mielenkiintoinen aihe tanssista kiinnostuneelle tutkijalle!

Kehomme keskustan voisi siis ajatella toimivan eräänlaisena ”voimapankkina”, välittäen ja tuottaen voimaa niin ala- kuin yläraajoihinkin.  Kehon keskustan lähettyvillä on myös painopisteemme, joka normaalissa seisoma-asennossa sijaitsee S2-nikaman kohdilla, häntäluun yläosassa.  Jos lantiotamme stabiloivat lihakset päästävät lantion kääntymään neutraalista asennosta poikkeavaan asentoon eteen tai taakse –suunnassa, vaikuttaa se rangan ja kudosten kautta myös lopulta rintarankaan ja yläselän lihaksiin – mukaan lukien lapaluun alue.  Kaikki kehomme osat siis keskustelevat toistensa kanssa jollain tasolla.

 

Muuta

Kuten jo edellisessä artikkelissamme totesimme, lapatuki on olennaisen tärkeä myös kaikelle arkipäivän toiminnalle, kuten seisomaryhdille ja istumiselle.  Sitä ei periaatteessa saisi koskaan unohtaa, jos haluamme liikuttaa rintakehäämme tai käsiämme.  Tanssissa eräs tanssijan lapatuen vaikutus on myös esteettinen: lapojen liike alas- ja ulospäin tuottaa vaikutelman energian virtaavuudesta keskustasta poispäin.  Erityisesti suljetussa tanssiotteessa tämä visuaalinen vaikutus eli ”yläselän leveneminen” on huomattava.  Paritanssi ei toki ole pelkkää estetiikkaa, mutta jos käytämme lapatukea tanssissamme muiden, tässä artikkelissa kuvattujen käytännön syiden vuoksi, saamme esteettisen vaikutelman ikään kuin kaupan päälle.

Olemme toivottavasti tällä pitkähköllä artikkelilla kyenneet tarjoamaan sinulle riittävästi motivaatiota kehittää omaa lapatukeasi ja sen myötä parantaa tanssiasi.  Artikkelisarjamme kolmannessa osassa Tanssijan lapatuki 3 – Miten sitä voi harjoittaa? tarjoamme viimeinkin joukon käytännön harjoitteita, joilla voit kehittää sekä lapatukesi hahmottamista että sen toimintaa.

 

Tiivistelmä

  • lapatuki stabiloi olkapään toimintaa
  • se kytkee olkavarren liikkeen keskivartalon liikkeeseen ja mahdollistaa vartalolähtöisen viennin ja seuraamisen
  • kun lapatuki on käytössä, viennin (ja seuraamisen) takana on iso osa kehon massaa, jolloin vienti pitenee ajallisesti. Tällöin vienti-impulssiin tarvitsee käyttää vähemmän voimaa, ja molemmat seikat tekevät viennin seuraamisesta helpompaa ja miellyttävämpää
  • lapaluiden hallitulla liikkeellä ja tukemisella näyttäisi olevan yhteyttä keskivartalon kannatukseen, joka on tanssijan kehonhallinnalle oleellisen tärkeää
  • lapaluiden hallittu tukeminen ”alas ja sivulle” luo myös hyvän esteettisen vaikutelman

 

Sanasto

kiertäjäkalvosin – lapaluusta olkaluuhun kiinnittyvien lihasten kokonaisuus, jonka tarkoituksena on vetää olkaluuta tiiviimmin nivelkuoppaan
olkavarren fleksio
– käden vieminen ala-asennosta etukautta ylös
olkavarren ekstensio
– käden vieminen ala-asennosta taakse, selän puolelle
olkavarren abduktio
– käden vieminen ala-asennosta sivukautta ylös
olkavarren adduktio
– käden vieminen ala-asennosta ”sisäänpäin”
olkavarren horisontaalifleksio
– käden kiertyminen suorasta sivuasennosta eteen
olkavarren horisontaaliekstensio
– käden kiertyminen suorasta sivuasennosta taaksepäin
olkavarren ulkorotaatio – avoimen otteen perustanssiasennossa (kädet edessämme) käsien kiertäminen ”auki” (kämmenet etääntyvät toisistaan)
olkavarren sisärotaatio – avoimen otteen perustanssiasennossa käsien kiertäminen ”kiinni” (kämmenet lähenevät toisiaan)
liikemäärä – massan ja sen nopeuden tulo
impulssi – voiman ja sen vaikutusajan tulo

Olkavarsien anatomiset liikesuunnat

 

Lähteet

Henri Hänninen, Konsta Koivuranta, Olkapäiden toiminta ja vammojen ehkäisy, Lihastohtori-blogi, julkaisupäivä 14.5.2016.

Thomas Myers, Body Reading the Meridians, 2012.

Sami P. Tarnanen, Jari J. Ylinen, Kirsti M. Siekkinen, Esko A. Mälkiä, Hannu J. Kautiainen, Arja H. Häkkinen, Effect of Isometric Upper-Extremity Exercises on the Activation of Core Stabilizing Muscles, Arch Phys Med Rehabil Vol 89 513-521, March 2008.

Aaron Siu, Alison Schinkel-Ivy, Janessa DM Drake, Arm position influences the activation patterns of trunk muscles during trunk range-of-motion movements, Human Movement Science 49 267-276, 2016.

Suopanki, Sidekudos – koko kehon kattava viestiverkko.  Artikkeli, julkaisupäivä 12.1.2015.

E. Paul Zehr, Trevor S. Barss, Katie Dragert, Alain Frigon, Erin V. Vasudevan, Carlos Haridas, Sandra Hundza, Chelsea Kaupp, Taryn Klaner, Marc Klimstra, Tomoyoshi Komiyama, Pamela M. Loadman, Rinaldo A Mezzarane, Tsuyohi Nakajima, Gregory E.P. Pearcey, Yao Sun, Neuromechanical interactions between the limbs during human locomotion: an evolutionary perspective with translation to rehabilitation, Experimental Brain Research, 2016.

Tanssijan lapatuki 1 – Mikä se on?

Jyrki Keisala, tanssinopettaja AMK
Jenna Polvi, fysioterapeuttiopiskelija

 

Alkusanat

Opettaessani paritanssia olen törmännyt suorastaan hämmentävään tärkeän tiedon puutteeseen: lapatuesta ei ole joko kuultu mitään, tai jos on kuultu, se on ymmärretty väärin, tai sitä ei pidetä tärkeänä asiana tanssijoille.  Olen törmännyt samaan tiedon lähes täydelliseen puutteeseen internetissä, ja minulta on pyydetty erikseen artikkelia lapatuesta.  Koska aihe on tanssijoille niin ensiarvoisen tärkeä, olen päättänyt julkaista tanssijan lapatuesta yhden kirjoituksen sijaan kolme kirjoitusta, jotka pyrkivät vastaamaan kysymyksiin ”Mikä se on?”, ”Mihin sitä tarvitaan?” ja ”Miten sitä voi harjoittaa?”.  Mukaan olen pyytänyt blogini kaikkien aikojen ensimmäisen vierailijan, Jennan, joka tarjoaa kirjoituksiin tarpeellista anatomista, fysiologista ja kinesiologista tietämystään.

Tanssijan lapatuki ei ole aivan yksinkertainen asia; se koostuu monen lihaksen aktiivisesta yhteistyöstä.  Olemme valinneet anatomisen ja kinesiologisen lähestymistavan tähän aiheeseen, sillä ilman ymmärrystä lihaksista, lihasten tehtävistä ja hartiarenkaan toiminnasta tätä tärkeää aihetta ei voi avata syvällisesti ja perusteellisesti.

Käytämme termiä tanssijan lapatuki, mutta itse asiassa lapatuki ei ole tärkeä ainoastaan tanssijoille, vaan oikeastaan ihan kaikille, ja joissakin urheilumuodoissa puutteellinen lapatuki voi edesauttaa jopa vammautumista.  Lapatuki on olennaisen tärkeä myös kaikelle arkipäivän toiminnalle, kuten seisomaryhdille ja istumiselle.  Sitä ei periaatteessa saisi koskaan unohtaa, jos haluamme liikuttaa rintakehäämme tai käsiämme.  Koska tämä on paritanssia käsittelevä blogi, näiden artikkeleiden pääasiallisena fokuksena on kuitenkin tanssi.  Käytämme anatomisista osista ja suunnista sekä latinan- että suomenkielisiä termejä, jotta kiinnostuneet voivat halutessaan lukea aiheesta englanniksi lisää (englanninkielisissä teksteissä käytetään latinankielisiä lääketieteellisiä ilmauksia).

 

Hartiarengas

 

2000px-Pectoral_girdle_front_diagram.svg
Hartiarengas. Lähde: Wikipedia.

Hartiarengas on luinen rakenne, joka koostuu viidestä luusta: rintalastan yläosa, solisluut (2 kpl) sekä lapaluut (2 kpl).  Hartiarenkaan asento ja liikkeet ovat riippuvaisia erityisesti lapaluihin kiinnittyvien lihasten toiminnasta, joten lapaluiden asento vaikuttaa oleellisesti hartiarenkaan asentoon.  Hartiarenkaan asento puolestaan on ryhdin kannalta tärkeä, joten lapaluiden erilaiset virheasennot huonontavat ryhtiä.  Hartiarenkaan oikea asento kielii ylärangan lihasten hyvästä lihastasapainosta.  Hartiarenkaan oikeanlaisessa neutraalissa asennossa: (1) edestä katsottuna solisluiden ulommat päät ovat hieman niiden sisempiä päitä korkeammalla, ja (2) sivulta katsottuna olkanivel osoittaa noin 30 astetta eteenpäin.  Hartioita ei siis tule painaa liikaa alas eikä vetää voimakkaasti taakse (ns. sotilasryhti).

 

Lapaluu

Scapula_-_posterior_view2
Lapaluu. Lähde: Wikipedia.

Lapaluu (scapula) on kolmiomainen luu, joka sijaitsee yläselässä rintakehän päällä.  Luita on kaksi ja ne sijaitsevat selässä lateraalisesti.  Lapaluu liittää toisiinsa olkaluun (humerus) ja solisluun (clavicula), mutta solisluu on liian heiveröinen luu, jotta voitaisiin sanoa, että lapaluu on sen kautta lujasti kiinni rankamme luisessa rakenteessa.  Sen sijaan lapaluu ”kelluu” selkäpuolella täysin pehmytkudoksen päällä.  Tämä mahdollistaa lapaluulle hyvin monenlaisia liikesuuntia ja niiden yhdistelmiä:

  • elevaatio (lapaluun liike ylöspäin, ”hartian kohautus”) ja depressio (lapaluun liike alaspäin)
  • abduktio (lapaluun liike lateraalisuuntaan eli keskilinjasta poispäin, ”hartioiden vienti eteen”) ja adduktio (lapaluun liike mediaalisuuntaan eli keskilinjaa kohti, ”hartioiden vienti taakse”)
  • lateraalinen rotaatio (lapaluun alareuna kiertyy lateraali- ja yläreuna mediaalisuuntaan, ”käden nosto sivulle”) ja mediaalinen rotaatio (lapaluun alareuna kiertyy mediaali- ja yläreuna lateraalisuuntaan, ”käden vieminen selän taakse”)

Lapaluiden monipuolisilla liikkeillä on hyvin tärkeä merkitys käsiemme liikkeille.  Oletteko koskaan ajatelleet, miten valtava liikelaajuus käsivarsissamme on?  Kykenemme nostamaan kädet sekä etu- että sivukautta alhaalta ylös asti.  Tämä ei olisi mahdollista ilman, että lapaluu osallistuu olkavarren liikkeisiin, ”lähtee mukaan liikkeeseen”, koska olkanivelen luiset rakenteet tulisivat vastaan ja pysäyttäisivät olkaluun liikkeen ennen aikojaan.  Mikäli lapaluu olisi fiksoitu rintakehään, 180 asteen fleksio kutistuisi 65 asteeseen (eli emme saisi kättä etukautta likimainkaan vaakatasoon asti) ja 180 asteen abduktio kutistuisi 80 asteeseen (eli käsi ei nousisi myöskään sivukautta ihan vaakatasoon asti).

Hieman yksinkertaistaen voidaan ilmaista, että aina kun olkavartemme liikkuvat, myös lapaluumme liikkuvat johonkin ylläkuvatuista liikesuunnista – tai niiden yhdistelmästä.  Pari esimerkkiä valaisevat tilannetta:

  • hartian kohautus: lapaluun elevaatio
  • käden nosto sivulle: lapaluun lateraalinen rotaatio
  • käden kiertyminen suoraan sivulta eteen: lapaluun abduktio
  • soutuliike: lapaluun adduktio

Ja niin edelleen.

 

Lapaluun liike ja tukeminen

Lapaluun monipuoliset liikkeet vaativat usean lihaksen yhteistoimintaa.  Lapaluuhun kiinnittyy tai siitä lähtee yhteensä 17 lihasta, ja tärkeimmät lapaluuta liikuttavat lihakset ovat

  • etummainen sahalihas (m. serratus anterior). Kiinnittyy kylkiluihin rintakehän etupuolella sekä lapaluun mediaalireunaan.  Funktio lapaluun liikuttamisessa: abduktio (loitontaminen), lateraalinen rotaatio sekä alaosallaan myös depressio
Serratus_anterior_muscles_lateral
Etummainen sahalihas, m. serratus anterior. Lähde: Wikipedia.
  • lapaluun kohottajalihas (m. levator scapulae). Funktio lapaluun liikuttamisessa: elevaatio sekä mediaalinen rotaatio
  • epäkäslihas (m. trapetzius).  Kiinnittyy kaula- ja rintarangan nikamiin sekä  lapaluun harjanteeseen.  Funktio: lihaksen yläosalla elevaatio sekä lateraalinen rotaatio, lihaksen keskiosalla adduktio, lihaksen alaosalla depressio ja lateraalinen rotaatio
Trapezius_lateral3
Epäkäslihas, m. trapetzius. Lähde: Wikipedia.
  • suunnikaslihas (m. rhomboideus). Funktio lapaluun liikuttamisessa: elevaatio, adduktio, mediaalinen rotaatio
  • pieni rintalihas (m. pectoralis minor). Funktio lapaluun liikuttamisessa: depressio, abduktio

Lapaluun tukemiseen osallistuu lisäksi leveä selkälihas (m. latissimus dorsi), jonka yläosa kulkee lapaluun alaosan päältä.

Samat lihakset, jotka osallistuvat lapaluun liikkeeseen, toimivat myös sen liikettä stabiloivina lihaksina. Otetaan esimerkkinä vaikkapa lapaluun lähennys-loitonnussuunta (adduktio-abduktio).  Jos lapaluun liike halutaan tässä suunnassa stabiloida, tarvitaan kahden, vastakkaisiin suuntiin vaikuttavan lihaksen yhteistyötä.  Tällaista lihasten toiminnallista paria kutsutaan agonisti-antagonistipariksi (vaikuttaja- ja vastavaikuttajalihas), ja esimerkissämme tämä lihaspari olisi etummainen sahalihas – epäkäslihaksen keskiosa.  Kun nämä lihakset supistuessaan vaikuttavat lapaluuhun yhtä suurella voimalla, ne stabiloivat lapaluun liikkeen lähennys-loitonnussuunnassa.

lapaa-liikuttavat-ja-tukevat-lihakset
Lapaluuta (kuvassa kellertävä) liikuttavat ja tukevat lihakset.  Kuvasta puuttuu selkeyden vuoksi leveä selkälihas, m. latissimus dorsi, joka yläosallaan vakauttaa lapaluuta myös.  Lähde ja copyright: BodyParts3D, The Database Center for Life Science licensed under CC Attribution – Share Alike 2.1 Japan.  Kuvan tekijä: Jyrki Keisala.

Yksinkertaistettuna lapatuella tarkoitetaan lapaluuta liikuttavan lihaksiston tasapainoista yhteistoimintaa niin, että lapaluu tuetaan aktiivisella lihastyöllä eli ”ankkuroidaan” rintakehään pehmytkudoksen päälle.  On huomattava, että käsite – ja siihen liittyvä lapaluiden hallittu ankkurointi johonkin tilaan – muuttuu sen mukaan, mitä ollaan tekemässä.  Esimerkiksi kuntosalin soutulaitteessa tarvittava lapaluiden tuettu ja hallittu liike tapahtuu alas- ja sisäänpäin ja lisäksi tarvitaan mediaalinen rotaatio, jolloin lapatukeen tarvitaan erityisesti suunnikaslihasta, epäkäslihaksen keskiosaa ja leveää selkälihasta.  Lapaluun tarvittavaan stabilaatioasentoon vaikuttavat siis hartiarenkaan liikesuunnat ja olkanivelen kulmat.

 

Tanssijan lapatuki

Edellisten kappaleiden pohjustuksen avulla pääsemme viimein tanssijan lapatukeen.  Paritanssissa tyypillinen käden liike on ”kurotus sivulle”, joka kuuluu hyvään vakiotanssiasentoon.  Tässä liikkeessä lapaluun liike tapahtuu alas (depressio) ja sivulle (abduktio), eli tanssijan lapatuki tarkoittaa lapaluiden hallittua liikettä alas ja sivulle sekä niiden tukemista tähän asentoon.

Tanssijan lapatuen kannalta edellä luetelluista lihaksista tärkeimpiä ovat etummainen sahalihas, epäkäslihas sekä leveä selkälihas.

Artikkelisarjan toisessa osassa käsittelemme tärkeää kysymystä: Mihin lapatukea tanssissa tarvitaan?

 

Tiivistelmä

  • lapaluu kelluu pehmytkudoksen päällä ja sen suuri liikkuvuus mahdollistaa olkavarren suuren liikelaajuuden
  • lapatuella tarkoitetaan ns. lapatukilihaksilla tapahtuvaa lapaluun hallittua liikettä ja tukemista haluttuun toiminta-asentoon
  • tanssijan lapatuki tarkoittaa lapaluiden tuettua liikettä alas- ja ulospäin

 

Sanasto

kinesiologia – tieteenala, joka tutkii ihmisen liikettä urheilun ja terveydenhoidon tarpeita varten
m. – musculus, lihas
mediaalinen – kehon keskilinjaa kohti
lateraalinen – kehon keskilinjasta poispäin
rotaatio – kierto
abduktio – loitontuminen
adduktio – lähentyminen

 

Lähteet

Blandine Calais-Germain, Anatomy of Movement, Revised Edition, Eastland Press, 2007.

Fysioterapiablogi, Hartian ja olkapään asento ja toiminta, julkaisupäivä 26.1.2016.

OAMK:n anatomian ja kinesiologian kurssien luentomuistiinpanot.

Kuntovalmennus Jonna Pitkänen, Lihasvoimaharjoittelun perustaidot 1. Lapatuki, julkaisupäivä 21.12.2015.

LKT Martti Vastamäki, Mitä lapaluun asento kertoo tutkivalle lääkärille?, Suomen Lääkärilehti 51–52/2009 vsk 64.

 

Miksi välillä tökkii? Asiaa tanssioppimisen nelikentästä

No niin, kesälomat on ”lusittu”, ja syksyn tunnit ovat taas pyörähtäneet käyntiin.  Tanssinopettajakollegani Päivi Viiri jakoi Facebookissa mielenkiintoisen videon, joka herätti ajatuksia tanssioppimisesta.  Nyt kun syksyn tanssikurssit ovat alkaneet, haluan jakaa ajatuksiani etenkin teille, jotka väliin tuskastutte tunneilla ja ajattelette, ettette edisty, tai että tanssinne on ottanut jopa takapakkia.

Tähän alkuun heti tiivistelmä koko aiheesta, jos et jaksa lukea tätä pidemmälle:

Luultavasti tuo tunteenne on väärä, ja oppimista on jo tapahtunut.

Tässä artikkelissa kuvailtu oppimisen teoria tulee Andrew Suttonilta, joka on maailmanluokan swing-tanssija ja tanssinopettaja.  Teoriassa on kuvailtu tanssioppimista, mutta sitä voidaan soveltaa kaikkeen oppimiseen.  Suomennan Suttonin kuvaileman teorian tanssioppimisen nelikentäksi, ja sitä voidaan kuvata seuraavalla kaaviolla:

Oppimisen_nelikentta

Kaaviossa rivit ja sarakkeet on nimetty osaamisen tasoa ja tiedostamista kuvaavin termein.  Teorian ytimessä on se, että uuden asian oppiminen kulkee lähes aina reittiä 1 – 2 – 3 – 4.  Avaan oppimisen vaiheita:

1.  En tiedosta – En osaa

etvaanosaa2Tämä on tanssioppimisen ensimmäinen vaihe, tietämättömyysruutu, jota voitaisiin kuvailla ilmaisulla ”en vielä tiedä, mitä en osaa”.  Kaikki juuri tanssiharrastuksen aloittaneet lähtevät liikkeelle tästä ruudusta.  Kun tulet elämäsi ensimmäiselle tangotunnille, et todellakaan tiedä, mitä et osaa; kaikki on sinulle uutta ja ihmeellistä.

Juuri tanssiharrastuksen aloittaneiden kohdalla ymmärrämme, miten asia on: ensin emme osaa oikein mitään.  Emme edes tiedä, mitä emme osaa.  Mutta on hyvin tärkeää huomata, että jokainen tanssija on joissain tanssitaitoonsa liittyvissä osa-alueissa vasta vaiheessa 1.  Haluaisin kutsua tätä tilannetta tanssijan sokeaksi pisteeksi: hän ei osaa jotain tanssiin liittyvää asiaa, mutta hän ei tiedosta tätä osaamattomuuttaan.  Hän voi esimerkiksi työntää lantionsa rumbassa ”väärinpäin”.  Hän saattaa harottaa jalkojaan leveälle taakse astuessaan.  Käsien kannatus saattaa olla puutteellinen, tai hän saattaa tanssia väärään rytmiin.  Esimerkkejä on lukemattomia.

Ykkösruudussa on oikeastaan melko turvallista olla, koska tietämättömyys tekee autuaaksi.  Kun emme tiedosta, mitä emme osaa, liikumme mukavuusalueellamme.  Tässä ruudussa myös ns. ylivertaisuusvinouma on voimissaan, ja tanssinopettajan epäkiitollinen, toisinaan tuskainenkin, tehtävä on saada oppilas ottamaan askel ruudusta yksi ruutuun kaksi.

2.  Tiedostan – En osaa

Tätä oppimisen vaihetta kutsun turhautumisruuduksi.  Tämä on se tanssioppimisen vaihe, jossa oppilaalle kirkastuu se, mitä hän ei osaa.  Rumbalantio niksahtaa liikkeessä väärinpäin, ja videolta näkyy, miten jalat harottavat tangokävelyissä.  Tanssikin menee väärään rytmiin.  Opettajalta tulee palaute, että käsien kannatus on puutteellinen ja yläselkä kaatuu tanssiessa taakse.  Hemmetti, olen lahopää, en vaan osaa!

Väittäisin, että usean tanssijan taival katkeaa turhautumisruutuun.  Kun en kerran osaa, miksi edes yrittää?  Mutta juuri tässä tilanteessa olisi ensiarvoisen tärkeää ymmärtää, että oppimista on jo tapahtunut.  Olet jo siirtynyt osaamattomuuden ja tietämättömyyden autuaasta merestä kohti jonkin uuden asian oppimista ja osaamista!  Todellinen kehittyminen paremmaksi tanssijaksi voi alkaa vasta sitten, kun tiedostat puutteesi.  Kun tulet tietoiseksi jonkin kehollisen asian puutteista, voit alkaa tarkkailla tekemistäsi ja kehittää sitä.  Hyvä opettaja auttaa sinua opintielläsi eteenpäin – ja muistaa myös muistuttaa, että olet oppinut jo jotain.  Et ole lahopää.  Et osaa tätä asiaa ehkä vielä, mutta tekemällä työtä voit sen oppia.

3.  Tiedostan – Osaan

Itselleni tämä tanssioppimisen vaihe on todellinen ihanuusruutu.  Tässä ruudussa koen ne kaikista sykähdyttävimmät tietoisen oppimisen hetket ja oivallukset, kun jokin tanssiin liittyvä taitoni tekee hyppäyksen turhautumisruudusta ihanuusruutuun.

Takavuosina olin samban suhteen pitkään jumissa turhautumisruudussa.  En vain kyennyt löytämään samballe luonteenomaista baunssia ja lantion rotaatioliikettä.  Viimein rohkaisin mieleni ja pyysin tanssinopettajalta apua.  Menimme peilin eteen ja aloin tanssia sambahuiskua.  Opettaja asettui taakseni ja otti lantiostani voimakkaan otteen käsillään. Hän ohjasi käsillään tanssin aikana lantiotani oikea-aikaiseen rotaatioon.  Kehoni vastusteli hetken, ja sitten koin aivan ihmeellisen ”humauksen”, kun lantio lakkasi vastustelemasta ja tekemästä väärää liikettä ja ikään kuin lipsahti ”oikein päin”.  Tanssi muuttui helpoksi ja tunne oli sanoinkuvaamattoman riemukas!

Tässä vaiheessa uusi asia on opittu, mutta sen oikea tekeminen vaatii vielä tietoista ponnistelua.  Minun on tietoisesti ajateltava, että jalkani ojentuvat suoraan taakse, reidet lähellä toisiaan, että estän jalkojeni harittamisen taaksepäin edetessäni.  On muistuteltava itselleen, että käsien luonnollinen kannatus lähtee yläselän lihaksista jne.  Oikeanlaisia toistoja tarvitaan paljon, mutta vähitellen siirryn uuden taitoni suhteen neljänteen ruutuun.

4.  En tiedosta – Osaan

Kutsuttakoon tätä vaihetta vaikka automaatioruuduksi.  Uusi asia on opittu, ja lukemattomien toistojen kautta se on siirtynyt kehomme automaattiseksi rutiiniksi.  Teemme asioita oikein tiedostamattamme.  Jokainen meistä on hyvin monien arkielämän liikkeiden suhteen tässä ruudussa; kaikki osaavat kävellä tasapainoisesti ja taloudellisesti, sen kummemmin miettimättä, mitä tekevät.

Kun tanssissa jokin asia on siirtynyt automaation tasolle, se puolestaan mahdollistaa jonkin toisen liikkeeseen liittyvän asian harjoittamisen – ja saatamme palata tämän uuden asian kanssa taas ruutuun yksi!

* * *

Se, miten kauan vietämme aikaa tanssioppimisen nelikentän ruuduissa, riippuu tietenkin opittavasta asiasta ja meistä itsestämme.  On toki olemassa superlahjakkaita liikkujia, jotka kykenevät nopeaan tahtiin etenemään uusien taitojen omaksumisessa ykkösruudusta nelosruutuun.  Mutta uskon, että suurin osa meistä tanssioppijoista viettävät kyllä melkoisen tovin aikaa jokaisessa oppimisvaiheessa.  Omalla asenteella voi auttaa oppimistaan: jokaisessa ruudussa olostaan voi oppia nauttimaan.  Voin viettää aikaani jopa turhautumisruudussa saaden voimaa siitä, että sentään jo tiedän, mitä en vielä osaa, ja näen, mitä kohti yritän pyrkiä.  Tietämättömyys ei enää hallitse tekemistäni, vaan minulla on selkeä tavoite – oli se miten pieni tahansa.

Näillä ajatuksilla toivotan kaikille lukijoilleni hienoa ja tanssioppimisen täyttämää syksyn alkua.  Olkoon syksynne pullollaan pieniä viivähdyksiä ihanuusruudussa!

Miksi oikealle, miksi vastapäivään?

vasta1
Kuva 1. Hans Sebald Beham, talonpoika tanssii miekan kanssa, 1537.

Tanssinopettajakollegani Päivi Viiri esitti Facebookin tanssiporukka-ryhmässä hauskan pienen tanssipähkinän: miksi oikealle (myötäpäivään) kääntyminen on paritanssissa yleisempää kuin vasemmalle (vastapäivään) kääntyminen?  Vastausehdotuksia tuli runsaasti, ja oikeilla jäljillä asiassa ollaan.  Päivi esitti, että syynä on miekka.  Tämä kirjoitus on oma vastineeni tähän pähkinään, ja käyköön nyt samalla esimerkkinä siitä, miten monenlaista kummaa pohdiskelua voimme harrastaa tanssin tiimoilta…

 

Kirjoitukseni pohjaa esseeseeni Miksi vastapäivään? Katsaus seuratanssietiketin historiaan, jonka kirjoitin OAMK:ssa osana Tanssin historia ja historialliset tanssit –nimisen kurssin suoritusta.

 

 

Miksi tanssisaleja kierretään vastapäivään?

On esitetty joitakin selityksiä sille, miksi tanssisaleja nykyisinkin kierretään vastapäivään.  Ensimmäinen (ja eksoottisin) näistä liittää ilmiön samaan ilmiöön, jonka pitäisi saada pohjoisella pallonpuoliskolla kylpyammeesta tyhjenevän veden kiertämään pyörteessä vastapäivään.  Tästä voidaan todeta varmasti, että teoria on väärä – nimittäin tuo väitetty ilmiö on itse asiassa urbaani legenda.  On kyllä totta, että maapallon coriolisvoima saa suuret meteorologiset ilmamassat kiertämään meidän pallonpuoliskollamme vastapäivään.  Mutta kylpyammeen (saati ihmisen) mittakaavassa samanlaista systemaattista ilmiötä ei esiinny, sillä coriolisvoima on varsin heikko.  Olisi hyvin vaikea kuvitella sitä mekanismia, millä tämä heikko coriolisvoima välittyisi sosiaalisten tanssien kiertosuunnaksi!

vasta2
Kuva 2. Fabritio Caroso, Il Ballarino, 1581.

Toinen ja paljon uskottavampi historiallinen selitys liittyy kiinteästi tanssisalien varhaiseen 1500-luvun aikaiseen etikettiin.  Nimittäin tuon ajan miehet käyttivät tanssiessaan hyvin usein miekkaa.  Tämä käy ilmi mm. kahden aikalaisen, Hans Sebald Behamin ja Fabritio Caroson piirroksista (kuvat 1-3).

 

Koska useimmat miehet olivat tuolloin niin kuin nykyisinkin oikeakätisiä, oli miekan luonnollinen paikka miehen vasemmalla kupeella, mistä oikeakätinen saa vedettyä sen nopeasti tarvittaessa tupestaan (miksi tätä taitoa tanssisalissa tarvittiin, on arvoitus – ehkäpä hovit olivat otollisia paikkoja salamurhaajille?).  Kuten kuvista 2 ja 3 nähdään, on miekasta johtuen luonnollinen sijoittelu promenadiasennossa etenevälle tanssille sellainen, jossa nainen on miehen oikealla puolella, muutenhan nainen olisi vaarassa tanssiessaan kompastua miekkaan.

vasta3
Kuva 3. Fabritio Caroso, Il Ballarino, 1581.

Jos taas ajattelemme tällaisen parin kiertämistä promenadiasennossa ympäri tanssisalia, voimme päätellä, että parin olisi luonnollista kiertää salia juuri vastapäivään, mikäli halutaan välttyä myös siltä, että mies kolhii salin seinustoilla sijaitsevia katsojia miekallaan.  Erään selostuksen mukaan myös tällä varmistettiin se, että mies miekkansa kanssa on sisäpiirissä ikään kuin paremmassa suojassa hyökkääjiltään.

 

Italialainen Fabritio Caroso julkaisi vuonna 1581 oman kuvauksensa italiassa tanssituista sosiaalisista tansseista, Il Ballarinon.  Tämä teos sisältää, paitsi tarkkoja tanssikuvauksia askelineen ja koreografioineen, niin myös erittäin tarkkoja kuvauksia tanssietiketistä, aina miehen ja naisen pukeutumisesta miehen miekan käyttöön ja jopa hatulla tervehtimiseen.  Otetaanpa tähän kappaleen päätteeksi pätkä miekan käyttöä koskevista ohjeista:

“The man dancing the Balletti gravi will wear sword in the manner which is demonstrated in …and dancing Cascarde, or Gagliarda, they will carry that as is demonstrated in…neither dance without this ever, because it makes a most brutish sight.  Dancing gagliarda, and finding the sword, he shall hold that with the left hand, such that he would not let it go wandering: and finding it again in the Ballo to have little field, keeping it with the hand, it will return some with the point towards the forward part, such that it not offend the bystanders…”

Tekstin lihavoidut kohdat vahvistavat päätelmäni:

  • tuon ajan sosiaalitanssissa oli tavallista, että mies käytti miekkaa ja sijoitti sen vasemmalle kupeelleen
  • hän piteli tuppea kiinni vasemmalla kädellään, jolloin oli luonnollista, että daami sijoittui promenadiasennossa miehen oikean kyljen puolelle
  • tanssisalin vastapäiväinen kiertosuunta vakiintui, jotta mies ei häiritsisi tanssissa miekallaan tanssisalin reunustoilla olevia tanssiesityksen katsojia

 

Valssi, suljettu tanssiote ja paritanssin kulta-aika

Miekan käyttö siis vakiinnutti tanssisalin vastapäiväisen kiertosuunnan.  Ei ole kuitenkaan todisteita siitä, että se olisi varsinaisesti ollut määräävänä tekijänä suljetun tanssiotteen synnyssä enää 1800-luvulla, jolloin paritanssi syntyi.

Varsinaisen paritanssin kulta-ajan voidaan katsoa alkaneen siitä, kun Carl Maria von Weber esitteli valssin 1812 teoksessaan Invitation á la valse.  Valssi kohtasi välittömästi suurta vastarintaa, koska tanssissa esiteltiin ensimmäistä kertaa sosiaalisten tanssien historiassa suljettu tanssiote, jonka katsottiin olevan sopimaton ja epämoraalinen.  Valssista tuli välittömästi suunnattoman suosittu, ja valssimusiikki täytti tanssisalit ympäri Euroopan.

Suljettu tanssiote määriteltiin von Weberin teoksessa seuraavasti:

  1. Miehen vasen käsi pitelee naisen oikeaa kättä niin, että kämmenet ovat yhdessä.
  2. Naisen vasen käsi lepää miehen oikealla olkavarrella.
  3. Miehen oikea käsi lepää naisen vasemman lapaluun päällä selän puolella.
  4. Naisen vasen kyynärpää lepää miehen oikean kyynärpään päällä.
  5. Kummankin tanssijan rintakehien oikeat puolet ovat kontaktissa.

Suljettu tanssiote on säilynyt valssin syntyajoista lähes täydellisesti samanlaisena.  Mutta miten se kuvastaa tanssietikettiä?  Ensinnäkin, tanssiotteessa mies ikään kuin kannattaa naisen molempia käsiä.  Tämä tekee naiselle helpoksi seurata miehen vientiä, mutta se luo myös tanssiparista ”kuninkaallisen” illuusion, joka on selkeästi peräisin kuninkaallisista hoveista ja erityisesti Ludwig XIV:n hovissaan luomasta baletti-instituutiosta.

Koska useimmat naiset ovat lyhyempiä kuin miehet, voisi tuntua luonnolliselta, että miehen oikea käsi lepää naisen vasemman käden päällä eikä alla.  Naisen vasemman kyynärpään sijainti miehen oikean kyynärpään päällä on kuitenkin todennäköisesti perua valssin aikaisesta tanssietiketistä, jonka mukaan naisen ei ollut tanssissakaan sopivaa lähestyä miestä: miehen tuli aina tehdä aloite, ja nainen vastasi tähän aloitteeseen joko myöntävästi tai kieltävästi.  Tapaetiketin mukaisesti mies ei toisaalta saanut tanssiasennollaan kuitenkaan ”tehdä itseään tykö” vaan hänen tuli pitää oikea olkapäänsä oikean lanteensa päällä eikä tehdä minkäänlaista lantionkiertoa, joka toisi olkapään lantiolinjan etupuolelle.  Lisäksi hänen tuli pitää oikea kyynärpäänsä hartialinjansa etupuolella, jotta ei tekisi naisen oloa epämukavaksi. Eli mies teki tanssiasennollaan ikään kuin ”aloitteen”, tanssiinkutsun, mutta mahdollisimman neutraalilla tavalla.

Jos luette tarkkaan ja ajatuksella edellisessä kappaleessa kuvatun (ja siis jo vuonna 1812 valssin myötä esitellyn) suljetun tanssiotteen määritelmän, huomaatte, että siinä (”sääntö” 5) on selkeästi kerrottu, että tanssijat asettavat oikeat kehonpuoliskonsa kohdakkain. Tämä on tietenkin luonnollista ja seuraa ”säännöistä” 1-4.

 

Päätelmät

Nyt meillä on siis tilanne, jossa tanssisalia kierretään parina vastapäivään (syynä miekka), ja tanssiparissa tanssijat ovat sijoittuneet niin, että heidän oikeat kehonpuoliskonsa ovat vastakkain (syynä ei ainakaan todistetusti miekka)

Näistä kahdesta lähtökohdasta käsin on varsin helppoa todeta, että oikealle kääntyminen on paritanssissa huomattavasti helpompaa kuin vasemmalle kääntyminen:

  • parin sijoittelun vuoksi oikealle on luontevampaa kääntyä (koska viejän oikea jalka osoittaa seuraajan jalkojen väliin)
  • kun salia kierretään vastapäivään, oikea käännös on voittopuolisesti alle 360 astetta, kun taas vasen käännös on voittopuolisesti yli 360 astetta

 

Loppusanat

Miksi ihmeessä tällaisia pitää pohtia? saatat kysyä.  Vastaan tähän kysymykseen vastakysymyksellä: No miksipä ei?  Mahtuuhan sitä maailmaan kaikenlaista, turhempaakin, pohdintaa.  Tämä pohdinta liittyy kiinteästi paritanssin historiaan ja etikettiin, ja saattaa olla sellaisenaan viihdyttävää ihanan harrastuksemme oheislukemista.  Ainakin itseäni se viihdytti kovasti aikanaan, kun vastauksia artikkelin kysymyksiin haeskelin.

Onko paritanssi vaarallista?

valssilla_vastapalloon
”Valssilla vastapalloon” eli naapuriparin tanssijalta potku nilkkaan.

Nyt kun sain mielenkiintosi heräämään raflaavalla otsikolla, niin totean heti kättelyssä: ei ole luultavasti sen vaarallisempaa kuin muutkaan keholliset harrastukset. Kun lattialla liidellään hurmoksessa, välillä vauhdillakin, voi sattua ja tapahtua.

Tämänkertainen kirjoitukseni syntyi lukijoideni pyynnöstä käsitellä naisten kapeakorkoisten kenkien vaarallisuutta tanssilattialla, mutta halusin laajentaa aihetta ja puhua omasta näkökulmastani yleisimmistä ”tanssivammoista”, niiden syntymekanismeista ja ennen kaikkea niiden ehkäisystä.  Kirjoitus sisältää esimerkinomaisia tapausselostuksia.

Kun pohdin tyypillisimpiä tanssivammoja, kolme tärkeintä kategoriaa nousi selkeästi esiin, joten keskityn niihin.

 

1. Kengänkorolla jalan päälle

korkokengalla_tanssikenka_hajalle
Näin daamien kapeakorkoisilla korkokengillä onnistutaan rikkomaan alle osuva tanssikenkä.

Tanssivammojen yleisyydestä ei ole tehty tutkimuksia (aihetta kyllä olisi vaikka opinnäytetyöhön), mutta tapauskertomuksista voi päätellä, että erilaiset ”korolla jalan päälle” -tapaukset ovat hyvin yleisiä.  Kengällä kuin kengällä voi tehdä vahinkoa, jos korolla (tai jollain muulla kengänpohjan osalla) astuu toisen jalan päälle, mutta erityisen vaarallisia tässä suhteessa ovat naisten kapeakorkoiset korkokengät.

Syy tähän löytyy perusfysiikasta ja paineen käsitteestä.  Paine on fysikaalinen suure, joka ilmaisee jollekin pinta-alalle kohdistuvaa kohtisuoraa voimaa, ja se määritellään näin: ”paine = voima / pinta-ala”.  Määritelmästä on huomattava eräs tärkeä seikka: mikäli voima pysyy samana, on painevaikutus sitä suurempi, mitä pienemmälle pinta-alalle voima kohdistuu.

Pieni laskutehtävä selventää asiaa: miehen tanssikengän korko on tyypillisesti pinta-alaltaan noin 30 cm2.  Naisten kapeakorkoisen tanssikengän koron pinta-ala on puolestaan noin 1 cm2 luokkaa. Mikäli mies ja nainen painaisivat yhtä paljon (jolloin kaavassa ”voima” = ”painovoima” on sama), kohdistaisi nainen kenkänsä koron päällä seistessään koron alle kolmekymmentäkertaisen painevaikutuksen verrattuna miehen korkokenkään.

korkokenkaa_jalkapoydalle1
Ja tältä voi näyttää turvonnut jalkapöytä, joka on jäänyt naisen korkokengän kapean koron alle. Jalka oli kipeä monta kuukautta, eikä palautunut entiselleen vaan vaivaa edelleen.

Jos nyt lievennetään tilannetta ja oletetaan mielivaltaisesti, että me miehet painamme keskimäärin kaksi kertaa niin paljon kuin naiset, on naisen kapean koron alle kohdistuva paine silti edelleen viisitoistakertainen suhteessa miehen tanssikengän leveämpään korkoon.

 

Sellainen painevaikutus ei ole leikin asia. Se korkohan menee hyvästäkin tanssikengästä vaikka läpi, ja aiheuttaa eriasteisia vammoja allejäävälle elävälle kudokselle.

Kengänkorkojen aiheuttamille vammoille näen kaksi perussyytä, joita molempia pystyy tehokkaasti ehkäisemään liikkumisen taitoja harjaannuttamalla.

Tanssiaskeleen hallinta.  Tanssiteknisesti tässä on kyse tanssijan nilkan lihasten käytöstä, kun askeleelle (eli uudelle tukijalalle) saavutaan. Kokemattomampi tanssija ikään kuin ”lösähtää” askeleelle löysällä nilkalla, eli askeleelle saapuminen ei ole kontrolloitua, vaan koko kehon paino viedään uudelle tukijalalle yhdellä kerralla.  Sitten kun tanssija alkaa hallita jalkansa, ja erityisesti nilkkansa lihaksia niin, että hän ottaa aina painonsa vastaan uudelle tukijalalle kontrolloidusti (ja tätä harjoitan paljon tunneillani ihan peruskävelyissä, koska kyse on niin perustavasta taidosta), hän pystyy aina jossain määrin peruuttamaan painonsiirtonsa, jos jalan alla tuntuu jotain.

 

korkokenkaa_isovarpaan_paalle
Puolitoista vuotta sitten saatu osuma korkokengän korosta isovarpaan päälle, johon kasvoi kivulias patti.  Kuvassa patti on leikattu, mutta nyt on toinen luupatti alkanut kasvaa leikkausarven viereen. Varvas on edelleen kipeä ja arka.

Viety taka-askel.  Kaikkein vaarallisinta tämä tanssiaskeleelle ”lösähtäminen” on fuskun ja cha chan taka-askelissa.  Ko. lajeissa näkee usein innokkuuden korvaavan taitoa, ja perusaskeleet on opittu ottamaan siitä riippumatta, viedäänkö ne vai ei.  Fuskun opetuksessa tulisi heti alkeistasolta lähtien keskittyä selkeästi siihen, että jokainen taka-askel viedään seuraajalle viejän kehosta.  Itse teetän heti alkeistunnilla harjoitusta, jossa fuskun perusaskeleena ovatkin pelkät HH (hidas-hidas) -painonsiirrot jalalta toiselle, ja NN (nopea-nopea) taka-askel tulee erikseen viedä.  Siinä viejä ikään kuin ”työntää itsensä taka-askeleelle” käyttämällä apunaan seuraajan kehoa. Kun vienti opitaan tekemään keholähtöisesti, seuraajan taka-askel pysyy automaattisesti hänen kehonsa alla ja hallittuna.

 

miehen_levea_korko_jalkapoydalle
Miehen leveämpi korko kohdistaa vamman laajemmalle alalle, mutta se ei ole pistemäinen. Nyt selvittiin viikon sairaslomalla.

Ihan sama tilanne on cha chassa.  Cha chan perusaskel tulisi mieltää mieluummin Time Stepiksi, jossa kakkosiskuilla otetut etu- ja taka-askeleet otetaankin toisen jalan viereen, kuin Close Basiciksi, jossa kakkosiskuilla tanssijat astuvat eteen/taakse.  Oletuksena ei saisi olla, että viejän viennistä riippumatta seuraaja astuu kakkosiskulla taakse, koska taidon ollessa puutteellinen – ja mahdollisesti yhdistettynä nilkan kontrollin puutteeseen – tämä taka-askel on monesti täysin ylimitoitettu, suuntautuu seuraajan kehon ulkopuolelle ja paino viedään siinä koron päälle hallitsemattomasti.  Ylivoimaisesti suurin osa itselleni tanssilattialla tapahtuneista läheltä piti -tilanteista (joista vakavimmassa kapea korko survaisi kolmen millin päähän akillesjänteestäni) on juuri näitä fuskun tai cha chan hallitsemattomista, ei-viedyistä taka-askelista syntyviä tilanteita.

Näkisin, että näitä ”korkokenkävammoja” ehkäistään tehokkaimmin opetuksella, valistuksella ja asennekasvatuksella, ei niinkään hankalasti valvottavilla ja ikävillä korkokenkäkielloilla.  Opetetaan keholähtöistä vientiä, ei automaattisia taka-askelia.  Valistetaan kapeakorkoisten kenkien käytön mahdollisista riskeistä sekä tanssijoille itselleen että muille tanssijoille.  Opetetaan tanssijoille muita huomioivaa asennetta: emme ole lattialla yksin, vaan olemme aina vastuussa omalta pieneltä osaltamme myös muiden tanssijoiden hyvinvoinnista.

 

2. Liian repivät otteet avoimen otteen tansseissa

fuskusta_mustelmia_kasivarteen
Kovakouraista vientiä fuskussa: daami sai herran puristavista sormista mustelmat käsivarteensa.

Näitä tapauskertomuksia sain myös paljon.  Oheisessa kuvassa näette, mitä voi tapahtua, jos viejä puristaa seuraajan kättä jossain kuviossa sormillaan.  Lisäksi kerrottiin erityisesti seuraajien oikean olkapään kipeytymisestä, jopa pienistä olkanivelen lihaksiston venähdyksistä, rajuissa vientitilanteissa.

Kaikki tämän kategorian ongelmat ja niiden synnyttämät vammat palautuvat yhteen tuiki tärkeään taitoon tai sen puutteeseen: keholähtöiseen vientiin.  Sillä tarkoitetaan sitä, että viejän kädet pysyvät tanssin aikana aktiivisen lapatukilihaksiston avulla ”kiinni” muussa vartalossa.  Lapatuen ensiarvoisen tärkeästä käsitteestä tulen kirjoittamaan artikkelisarjan tulevaisuudessa.  Tässä yhteydessä todettakoon, että aktiivinen lapatuki mahdollistaa sen, että viejän vientiliike lähtee hänen keskivartalostaan, josta se välittyy lapatuettujen käsien avulla seuraajalle.  Kun seuraajallakin on lapatuki aktiivisessa käytössä, vienti välittyy puolestaan hänen keskivartaloonsa.  Käsissä tarvittava vientivoima on näin tanssittuna minimaalinen – pystyn viemään hyvälle seuraajalle fuskun peruskuvioita vaikka pikkusormellani.

Lapatuen ollessa käytössä vientien takana on lähes koko viejän kehon paino, jolloin massan hitauskäsitteestä johtuen vienti ”hidastuu”, eli vaikuttaa pidemmän aikaa, mutta on voimaltaan melko pientä.  Seuraaja kuvailee sitä usein ”pehmeäksi ja pitkäksi vienniksi”, jota on helppoa ja vaivatonta seurata.  Jos lapatuen käyttöä ei ole sisäistetty (tai koskaan edes opetettu), vienti pysyy käsissä, jotka veivaavat ja vispaavat seuraajaa miten sattuu ja useimmiten täysin ylimitoitetulla voimalla.  Jos viennin takana ovat pelkät kädet, vienti muuttuu myös tempovaksi/riuhtovaksi, lyhytaikaiseksi, teräväksi ja kohinaiseksi.  Sitä on vaikea seurata, ja myös vammautumisriski kasvaa.

Nyt on puhuttu pelkästään viejistä, mutta minulle raportoitiin samankaltaista toimintaa myös seuraajien puolelta: jos seuraajan kädet eivät ole lapatuettuja, vaan niiden liike on hallitsematonta ja kyynärnivelet pääsevät liikkeiden ääriasennoissa suoriksi, myös seuraaja pystyy vetämään käsillään liikkeet ”rajoittimiin asti ja yli”, ja kipeyttämään viejän olkanivelet.

Keholähtöistä vientiä ja seuraamista voi opettaa hyvin monin tavoin.  Itse opetan sitä edelleen aivan alkeistasolta lähtien, sillä mielestäni aikuisia oppijoita ei pidä väheksyä.  Kyse ei ole mistään mystiikasta eikä salatieteestä, joka opetetaan vasta konkaritasolla sitten, kun on jo vuosien ajan vienyt tempovasti, riuhtovasti ja kenties pieniä vammoja aiheuttaen.  Lapatuen käsitettä olisi syytä avata jo alkeisoppilaille helpoilla harjoituksilla, samalla kun opettaja tiedostaa, että tämä monelle uusi taito tuskin hahmottuu ja tulee heille aktiiviseen käyttöön heti.  Mutta ajatus oikeanlaisesta, turvallisesta tanssista on syytä istuttaa oppilaisiin heti alussa. Heillä on siihen oikeus.

 

3. Väärä tanssiote suljetussa otteessa

Suljettu tanssiotekaan ei ole täysin ongelmaton, vaan siinä on monia vaaranpaikkoja, jotka saattavat kipeyttää joko viejän tai seuraajan kehoa.  Ylivoimaisesti eniten tässä kategoriassa minulle kerrottiin jälleen kerran seuraajien oikean olkapään kipeytymisestä.  Väitän, että lähes poikkeuksetta tässä on kyse siitä, että viejä painaa tanssiasennossa omaa vasenta kättään liian pitkälle seuraajan puolelle.  Itse tanssin seuraajana sen verran vähän, ettei oikea olkaniveleni ole ”karaistunut” tämänkaltaiselle toiminnalle, vaan onnistun kipeyttämään sen tällaisessa viennissä viidessä minuutissa.

Ongelma palautuu jälleen kerran lapatuen puutteelliseen käyttöön.  Viejä ei ole sisäistänyt, miten käyttää oikeaa lihaksistoa tukemaan lapaluidensa asentoa selän puolella ja sitä kautta stabiloimaan käsien liikettä suhteessa vartalon muuhun liikkeeseen. Erityisesti vasen käsi saattaa ”vispata” irti muun kehon liikkeestä.  Se saattaa sijaita tanssissa pysyvästi seuraajan puolella, sitä käyttäen avataan ja suljetaan promenadiasento, oikeaan käännökseen lähdetään painamalla vasenta kättä entisestään eteenpäin, yhä enemmän seuraajan puolelle jne.

Rasitusvammoja erityisesti alaselkään ja olkaniveliin voi syntyä myös viejille seuraajien kannattamattomasta tanssiasennosta.  Olen päässyt todistamaan omakohtaisesti erikoista hidasta valssia, jossa jo ennen liikkeelle lähtöämme daami heittäytyi täysin tanssiotteeni varaan ja kaatoi itsensä yläselästä taakse ollen koko ajan täysin tasapainottomassa tilassa ja minun voimieni varassa.  Voin kertoa, että pari päivää olivat käsivarret tulessa ja alaselkäni kipeä siitä huolimatta, että pyrin koko ajan korjaamaan hänen retkottavaa asentoaan tanssin aikana.  En helposti lähde tällaisessakaan tilanteessa ääneen ”opettamaan” toista, mutta harmittamaan tämä on jäänyt: luulen, että hänen tanssiuraansa ja terveyttään olisi tulevaisuudessa auttanut, jos olisin kerta kaikkiaan keskeyttänyt tanssimme ja ystävällisesti nostanut hänet omalle tasapainoakselilleen.

Seuraajat pystyvät kipeyttämään viejien olkanivelet ja käsivarret hyvin yksinkertaisesti: puutteellisilla omien käsiensä kannatuksella. Jälleen kerran ongelma palautuu aktiivisen lapatuen puutteeseen.

Muutamia tapauskertomuksia sain myös hallitsemattomista taivutuksista syntyneistä vammoista tai läheltä piti -tilanteista.  Näiden kohdalla väittäisin, että jälleen kerran asiaan auttaisi opetus ja asennekasvatus.  Opetuksessa pitäisi keskittyä siihen, että taivutuksissa sekä viejä että seuraaja pysyvät niin pitkään kuin pystyvät tasapainossa omien jalkojensa päällä niin, että periaatteessa tanssiotteen pystyy irrottamaan ja kumpikin pysyy edelleen tasapainossa, kaatumatta.  Asennekasvatusta taas vaatii sen tiedostaminen, että överiksi vedettyjä seinäjokitaivutuksia ei mennä tekemään ventovieraiden tanssijoiden kanssa eikä ainakaan ilman lupaa.

 

Lopuksi

Tämä kirjoitus keskittyi lukijoiden toiveesta käsittelemään paritanssin mahdollisia vaaratilanteita ja vammautumisia.  On silti muistettava, että joka ilta jossain päin Suomea ylivoimaisesti suurin osa maamme kymmenistä tuhansista paritanssin harrastajista ilakoi lattialla kärsimättä ja vammautumatta, yhteisen liikkeen riemua kokien.  Näin opettajan näkökulmasta tanssin turvallisuuden ja mukavuuden kannalta oleellisia, tässä artikkelissa esiin nousseita asioita ovat: lapatuen käyttö kaikissa tanssiotteissa, tanssiaskeleen hallinta aktiivisella nilkkojen käytöllä, sekä ei-vietyjen, oletettujen tanssiaskelten määrän minimoiminen.  Näillä pienillä ohjeilla ja kehoituksilla – jatketaan hauskaa, viihdyttävää ja ennen kaikkea turvallista tanssikesäämme!

Vienti-seuraamista potenssiin kaksi: elämäni paras vientikokemus

tanssipari1Viime keskiviikkona Särkän tansseissa koin tähänastisen tanssiurani hätkähdyttävimmän vienti-seuraamiskokemuksen.  Eikä tämän kirjoituksen otsikko edes liioittele.  Jätän tämän tanssilattialla kohtaamani daamin, jonka kanssa olemme keskustelleet hyvin syvällisesti tanssista muutenkin, anonyymiksi hänen pyynnöstään, mutta julkaisen pohdintani kuitenkin hänen luvallaan.

Keskityn tässä artikkelissani erityisesti suljettuun tanssiotteeseen, koska tämänkertainen kokemukseni liittyi siihen, mutta saman pohdinnan voi luonnollisesti siirtää soveltuvin osin myös avoimeen tanssiotteeseen.

Tanssinopettajat ja myös (erityisesti hiukan edistyneemmät) tanssijat pohtivat paljon vientiä ja seuraamista.  Nähdäkseni sen suhteen on olemassa ainakin kolme eri ”koulukuntaa”:

Kaikkein perinteisimmässä käsityksessä viejän tehtävänä on viedä seuraajaa tanssitilassa paikasta toiseen. Seuraaja odottaa melko passiivisena, mitä viejä haluaa viedä, ja vastaa vientiin viiveellä.  Kehollinen kommunikointi on pääosin yksisuuntaista: viejä ”kertoo koko ajan, mitä tehdään”, ja seuraajan tehtäväksi jää ottaa viestit vastaan ja toteuttaa viejän toiveet.  Uskonpa, että juuri kukaan tanssinopettaja ei opeta vientiä ja seuraamista enää näin – tämä ajattelu kuuluu tanssikulttuuriseen menneisyyteen.

Toisessa koulukunnassa ajatellaan, että viejän tehtävänä on kommunikoida seuraajalle viennillään lähinnä liikesuunnan muutoksia, joihin seuraaja reagoi jatkamalla tanssiaan uuteen liikesuuntaan.  Tämä tapa vastuuttaa myös seuraajaa ”liikkumaan omin lihasvoimin”: viejä antaa merkin suunnanmuutoksesta, mutta seuraajan vastuulla on liikesuunnan jatkaminen. Viejä ei ”kävelytä” seuraajaa ympäri lattiaa.  Tämä tapa ajatella vientiä ja seuraamista antaa seuraajalle enemmän vapauksia kuin kohdassa 1 on ajateltu, mutta myös tässä kehollinen kommunikointi on pääasiassa yksisuuntaista, viejältä seuraajalle.  Tämä ajattelutapa lienee vallalla tanssinopetuksessa ainakin alkeis- ja alkeisjatkotasoilla.  Vasta ”edistyneemmille” tanssijoille aletaan vihjailla, että joskus viejän ja seuraajan roolit voivatkin hämärtyä ja vaihtuakin.

Avatakseni tätä kolmatta koulukuntaa, eli sitä, mikä minulle aukesi Särkän tansseissa tästä aiheesta täysin uusin silmin, esitän tässä lainauksen tämän anonyymin daamin pohdinnasta:

Mua on paljon pohdituttanut se tunne, jossa yhteys tanssin aikana on niin vuorovaikutuksellsti vahva, että tuntuu kuin kumpi tahansa pystyisi viemään tai seuraamaan. Mies lähtee vaikkapa hitaassa foksissa ottamaan askelta eteen, ja kun tunnen viennin, lähden lähes saman tien jarruttamaan vartaloni liikettä ja energia kehoni keskilinjassa kasvaa, koska sillä osalla joudun tekemään työtä hidastaakseni liikettä. Jotkut miehet seuraavat näitä aivan ilmiömäisen taitavasti, koska ilmeisesti kehoni energia välittyy myös tanssin toiselle osapuolelle. Hän on tavallaan yhtä avoimin mielin ja tietämättömänä seuraavasta liikkeestä kuin minäkin seuraajana.

Mikä liikkumistamme yhdistää ja antaa miehelle toisella tasolla vientiajatuksen tulevista askelista tai liikkeistä, on musiikki. Tällaisissa hetkissä syntyy aivan uskomattoman hienoja tanssihetkiä, kuitenkin säilyttäen viennin ja seuraamisen perusajatukset.

Ja juuri näin kävi tanssiessamme: lähdimme liikkeelle slovarin tahtiin, vapain askelin ja liikesuunnin, ja heti ottaessani ensimmäisen kävelyaskeleen tunsin hänen hienoisen jarrutuksensa.  Raja ”hienoisen jarrutuksen” ja ”raskauden” välillä on hiuksenhieno, ja jotta seuraaja onnistuisi tässä, hänen on tehtävä jarrutus keskivartalonsa syvillä lihaksilla, eli ydintuellaan.  Tunne oli uskomaton: sain välittömästi yhteyden daamin ”keskustaan”, ja tuo hienoinen jarrutus teki mahdolliseksi sen, että saatoimme viipyä missä tahansa tanssiaskeleemme vaiheessa tasapainoisesti.  Tämä johti sellaiseen kehonpainojen väliseen leikittelyyn, etten ole ennen moista kokenut.  Liikuimme kahden kappaleen ajan, emme kuin yhtenä kehona, kuten yleensä parhaita tanssikokemuksia kuvaillaan, vaan kuin kahtena kehona, jotka vaihtavat mielipiteitään yhteisestä aiheesta.  Ja todellakin – viemisen ja seuraamisen rajat häilyivät ja lähes hävisivät.

Mikä sitten oli se oleellinen elementti, joka teki tästä kokemuksesta niin uuden ja hätkähdyttävän?  Pohdimme tätä tanssimme jälkeen yhdessä, ja asia avautui meille näin: seuraajan hienoinen jarruttaminen teki vienti-seuraamisesta kaksisuuntaista viestintää.  Oli kuin daami olisi vastannut kehollaan vientiehdotukseeni ”kiitos, sain viestisi, tulkitsin sen näin ja vastaan siihen tällä tavoin”.  Tämä seuraajan kehollinen vastaus parhaimmillaan muutti omaa tanssiani; en jatkanutkaan sitä siten kuin olin alunperin ajatellut, vaan saatoinkin lähteä tekemään jotain aivan muuta ja aivan uuteen suuntaan.  Ja aivan kuin tanssiystäväni yllä asiaa pohtii, minusta tuli ajoittain ihan yhtä tietämätön seuraavasta liikkeestä ja suunnasta kuin hänkin oli.  Olimme kuin kaksi ihmistä keskellä tanssin ja musiikin aavaa merta, ympärillämme erilaisia vaikutteita ja ärsykkeitä, joita poimimme ja joista nautimme yhdessä, kehoilla keskustellen.

Olet saattanut kuulla ennenkin tuosta jarruttamisen ajatuksesta ja saatat ajatella, että tässähän ei ole mitään uutta, vaan Jyrki keksi nyt tanssiystävänsä kanssa vain pyörän uudestaan.  Näinkin voi olla, mutta väitän silti, että ajattelussamme on jotain uutta: seuraaja ei jarruta (kuten yleisemmin opetetaan) viejän liikettä hienoisesti vain siksi, että hän pysyisi kontaktissa viejän kehoon ja oppisi joka hetki seuraamaan, mitä sieltä tulee.  Tämä olisi edelleen yksisuuntaista viestintää ja seuraamisen mekanistista yksinkertaistamista.  Seuraaja jarruttaa, koska hän saa näin pidettyä yllä kaksisuuntaisen keskusteluyhteyden viejään.  Hän voi vastata kehollaan viejän liikkeeseen – kertoa, miten sen omassa kehossaan ymmärsi.

Nyt tulemme koko kirjoitukseni ydinkysymykseen: mitä viejä tekee tällä informaatiolla, jonka hän saa seuraajalta?  Jos hän ei tee sillä mitään, jää kommunikaatio edelleen yksisuuntaiseksi, ja siitäkin usein seuraa aivan nautittavaa tanssia.  Mutta sitten – lainaan ystäväni sanoja: Jotkut miehet seuraavat näitä aivan ilmiömäisen taitavasti, koska ilmeisesti kehoni energia välittyy myös tanssin toiselle osapuolelle.  Jos sekä viejä että seuraaja ovat hyväksyvästi läsnä tanssitilanteessa, eivätkä koko ajan kiirehtimässä jostain pois, ja jos viejä kuuntelee puolestaan – läsnäolevana – omalla kehollaan seuraajan vastauksia, voi tanssiimme avautua kaksisuuntainen kanava.  Siitä tulee aitoa, tasavertaista ja molempien maailmaa rikastuttavaa uteliasta ja tutkivaa keskustelua.

Kuten alussa tarkensin, kirjoitukseni käsittelee suljettua otetta, mutta avoimen otteen tansseissa näen tätä ajatusta toteutettavan eniten West Coast Swingissä, jossa parhaiden tanssijoiden tanssi on juuri tällaista avointa ja uteliasta mielipiteiden vaihtoa, jossa viejän ja seuraajan, viemisen ja seuraamisen roolit hämärtyvät ja jopa katoavat.

Jälleen kerran haastan teidät, rakkaat lukijani, lähtemään tanssilattialle kokeilumielellä: tyhjentäkää päänne turhista ajatuksista ja tarttukaa tähän ainutlaatuiseen tanssihetkeen, joka ei koskaan ole toistunut eikä tule toistumaan juuri samanlaisena, juuri tämän parin kanssa, hyväksyen itsenne ja hänet.  Ottakaa yhdessä askel. Kuunnelkaa kehoillanne, miten toistenne liikkeen ymmärrätte.  Älkää kiiruhtako mistään pois, älkää kiiruhtako mitään kohti.  Olkaa juuri tässä ja keskustelkaa tanssillanne.  Olkaa uteliaita.

Ja jälleen kerran loppuun varoituksen sana: askelten määrä saattaa hälyttävästi vähentyä, mutta kokemuksen syvyys hätkähdyttää ja liikuttaa jotain sisällänne.

Ihmepaikka Särkkä

sarkka
Särkän ilta ei olisi voinut olla kauniimpi.

Tosi harvoin olen blogissani kirjoitellut minkäänlaisia tanssiraportteja.  Tällä kertaa sen teen, syistä, jotka toivottavasti käyvät kirjoituksestani ilmeisiksi.

Jälleen kerran Sininen Tanssisalamani ohitti Forssan maksalaatikkokombinaatin ja jatkoi matkaa kohti lähes tuntemattomia korpimaita.  Sillä hetkellä kun GPS-signaali häipyi, kännykästä hävisi kenttä ja tiekartassakin näkyi vain ammottava valkoinen läntti, korvissani soivat pahaenteiset  lauseet to boldly go where no man has gone before ja ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää.  Mietin mielessäni sellaistakin, toimitetaankohan näille seuduille radion aikamerkkikin perjantaisin puolen päivän aikaan postivankkureilla.  Hienon näköistä seutua kuitenkin, ja paikallisilta kyselemällä ja vähän vanhoja käännöksiä muistelemalla löysin perille jo toista kertaa tänä keväänä.  Tai kesähän nyt jo on, minkä saatoin todeta, kun parkkeerasin Salamani pellolle keskellä-ei-mitään ja astuin autosta ulos.  Tunne oli suorastaan läkähdyttävä; auton lämpömittari näytti 26 astetta, ilma oli kuiva kuin länsisaharalaisen beduiinin sandaali eikä tuulenvirettäkään käynyt.  Helletanssit siis tiedossa. Tänään ei nautita kuumasta grillimakkarasta.  Syödään siis kyllä, mutta ei nautita siitä!

Särkkä on epäilemättä yksi Suomen kauneimmista tanssilavoista.  Se sijaitsee kapean järvenniemekkeen päässä, jonne joku hullu on joskus päättänyt pykätä tanssilavan.  Ja hyvä että pykäsi, nimittäin tämä lava näyttää keräävän seudun parasta tanssiosaamista paikalle.  Viikko sitten olin täällä Hurma-tansseissa, joissa oli kyllä tungosta mutta joissa törmäykset loistivat poissaolollaan.  Liikenteen sujuvuus lattialla oli jotain uskomatonta.  Tällä kertaa illan musiikillisesta kattauksesta vastasivat Teemu Harjukari & Taivaanrannanmaalarit sekä Jarkko Järvenpää & Helmenkalastajat.  Bändikoostumus oli sellainen, että paikan daamien keski-ikä ei ollut enää itselleni niin nolostuttavan nuori kuin viikko sitten, jolloin jouduin kysymään joka toiselta tanssidaamilta papereita ja illan aikana lisäksi aika monelta, mahtaisivatko heidän äitinsä tykätä käydä täällä.  Nyt oli sopivaa, oikein sopivaa.  Ihania daameja; taitavia, heittäytyviä ja iloisia.  Liikenne soljui kuin unelma, ja naistentunnit olivat hyvin maltillisen ja kohteliaan oloiset. Kukaan ei roikkunut paidassa.

Ajattelen, että jos minun pitäisi esitellä ulkomaisille vieraille suomalaista tanssilavakulttuuria, ei sitä voisi tehdä hienommin kuin tuomalla vieraat tiettömien taipaleiden halki tähän paikkaan, jossa ei kerta kaikkiaan voi olla mitään muuta mielenkiintoista kuin Suomen Sodan aikaisia hautoja. Ja josta löytyykin sitten postikortinkauniin järven ”keskeltä” tanssilava, joka on aivan piukassa yhteisen liikkeen riemusta nauttivia, iloisia ihmisiä.

pusukuja
Upea paikka. Muusikot lienevät käyneet ennen hikistä työiltaa pulahtamassa järvessä. Bongaa Pusukuja!

Pari sanaa illan musiikista.  Teemu Harjukari veti bändeineen hienon keikan. Taitavia muusikoita kaikki, ja pidän Teemun äänestä.  Sen sijaan Jarkko Järvenpään ääni ei ollut aivan iskussa, se soi jotenkin tunkkaisesti ja epävireisesti.  Solisti ei mielestäni yltänyt hyvän bändinsä tasolle.  Illan musiikkivalinnoista ei kummankaan bändin osalta ole juuri nokan koputtamista (tai no, on – lue pidemmälle), siellä soi tasapuolisesti hyviä tangoja, maukkaita fuskuja ja napakalla cha challakin hemmoteltiin taitavaa tanssikansaa.

Ja nyt tulemmekin kirjoitukseni kliimaksikohtaan, nimittäin siihen, miksi tämän raportin tulin kirjoittaneeksi.  Nimittäin.  Iltani kehittyi tanssiurallani aivan ainutlaatuiseksi!  Esitän tässä muutamia syitä siihen:

Pääsin seuraamaan erään vanhemman pariskunnan hurjan näköistä menoa.  Se muistutti kaikessa lähes väkivaltaisessa vauhdissaan Sörkan sakilaisten 1900-luvun alussa harrastamaa protestitanssi pistoa, mutta tuskin oli sitä kuitenkaan, koska miehellä ei ollut puukkoa hampaidensa välissä.  Tai sitten kyseessä ovat tutut särkänkävijät, joilta järkkärit aina ystävällisesti keräävät portilla sen puukon pois.  Tanssissa tikattiin salia ympäri supernopealla askeleella, jota musiikin rytmi ei päässyt liiemmälti haittaamaan, ja tanssia maustettiin yhteisillä potkuilla ilmaan.  Tämän kaiken pari onnistui tekemään nähdäkseni liiemmälti muita tanssijoita häiritsemättä.  Kyllä tanssilattialle mahtuu monenlaista menoa. Tanssi kuuluu kaikille!

Tanssi-illan aikana pidettiin Suomen Twistinvihaajat ry :n perustava kokous.  Yhdistykseen kuuluu vasta kaksi jäsentä, allekirjoittanut ja tanssiystäväni, mutta odotamme yleisöryntäystä.  Sloganeiksi olemme miettineet mm. sellaisia kuin twist mädättää selkärankasi ja eikö kukaan ajattele lapsia?

Tanssiystäväni kanssa löysimme täydellisen tanssiasennon, jota argentiinalaisen tangon harrastajat kutsuvat halaukseksi, abrazo.

Ja sokerina pohjalla sain tanssia vielä täydellisen seuraajan kanssa.  Tämä ainutlaatuinen tanssikokemus avasi oivalluksenomaisesti jotain aivan uutta viennistä ja seuraamisesta, ja aionkin avata kokemustani tässä blogissa piakkoin.

Näiden seikkojen perusteella luulen, hyvät lukijani, teidän allekirjoittavan Jorma Uotiselta lainaamani loppukaneetit: Täyttä törinää! Ei huono!  Suurkiitos kaikille teille, jotka teitte tästä särkkäillastani ikimuistoisen.  Tapaamme taatusti vielä tänä kesänä.

Oodi paritanssille

dance-705645 Tanssi!  Kaikki ihanuus ja kurjuus samassa lauseessa!

Tanssi – Onko parempaa tapaa tutustua itseensä ja toiseen?  Onko ihanampaa tapaa halata toista ihmistä?  Raottaa hiukkasen sieluaan ja se toinenkin raottaa.  Tulla lähelle, jakaa sama tila, hetki, musiikki ja tunne.

Tanssi – Millaisia tarinoita voikaan mahtua muutamaan minuuttiin.  Sanoja ei tarvita, kehot kertovat omia tarinoitaan, jotka punoutuvat yhteen ja kertovat jostain arkisilmille näkymättömästä.  Sinä olet siinä, minä olen tässä ja meillä on edessämme avoin lattia, johon kirjoittaa tarinoita askelin.  Nämä pienet tarinat elävät hetkessä, syntyvät ja haipuvat muistoihin.  Niitä on mahdoton tallettaa mihinkään – ne elävät kertojiensa kehoissa.

Tanssi – Mikä turhautumisen ja kiukuttelun valtameri.  Kuinka monesti tanssikengät ovatkaan lentäneet nurkkaan, kun ei vaan onnistu.  Kun ei tuhansista tanssiin käytetyistä tunneista huolimatta tavoita liikkeen ydintä, epäonnistuu tekniikassa, ei pysty rentoutumaan, ei olemaan läsnä.  Ei tunne saavansa tanssi-illoistakaan enää sitä, mitä ennen.  Kuluu viikko, kuluu kaksi, kuluu kuukausi, ja tanssikengät haetaan nurkasta, ne kiillotetaan uudestaan ja niiltä pyydetään anteeksi paiskomista.  Toivotaan, että ne taas kiidättäisivät minua lattialla kehon ja tunteen ykseydessä tanssionnelaan.

Tanssi – Mikä tunteiden vuoristorata.  Kuinka syvään petyimme ja kuinka lohduttomasti itkimme hylätyksi tulemisen tunteen kipua, kun kukaan ei hakenut koko iltana.  Ja millaisen päihdyttävän hurmioituneen onnentunteen koimme, kun Se Yksi haki ja jaoimme täydellisen kuusiminuuttisen yhteisen virtaavan liikkeen satumaassa.  Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa…Miten raukealta kehomme tuntui sen jälkeen.  Ja kuinka jokin tanssissa joskus yhtäkkiä liikutti jotain sisällämme, avasi jonkin salaisen lukon ja oven ja päästi vapautuneen, sisäisen ja puhdistavan itkun kautta jonkin padotun asian pois sisältämme.

Tanssi – Miten mahdotonta sitä on selittää muille.  Kuin yrittäisi kertoa syntymäsokealle, minkävärinen on punainen.  Miten tanssipaikalla tulee ihan salaseuralainen olo, kun vilkuilee toisten tanssijoiden ilmeitä, lasittuneita katseita ja hymynkareita, kun kuulee musiikin loputtua tanssiparinsa syvän huokaisun ja tuntee kehon painautuvan kehoa vasten.  Minä tiedän, oi kyllä minä tiedän – te käväisitte juuri tanssitaivaassa.  Minäkin olen ollut siellä ja haluan yhä uudestaan.

Tanssi!  Tanssi Sinä ihana ihminen, niin minäkin tanssin, sillä tanssiessaan ihminen on kauneimmillaan!

Hidasta elämää – tässä ja nyt

two-children-huggingKeskiviikkona 23.3. pidin Keravan Taitokolmiolle slovaritunnin, joka käsitteli teemana suljetun otteen vientiä ja seuraamista.  Tunnista kehkeytyi sekä oppilaita että minua liikuttanut läsnäolon iltahetki.  Tuo tunti ja sen jälkeen tanssijoiden kanssa käydyt keskustelut ajatteluttavat minua vieläkin, ja haluan jakaa näitä ajatuksiani aiheesta kanssanne.

Kun lähdemme toisen kanssa tanssimaan, me teemme sen usein jokin päämäärä mielessämme.  Tuo päämäärä voi olla niinkin käytännöllisen arkinen kuin ”tanssin tämän parin kanssa kaksi kappaletta tätä lajia, sitten haemme uudet parit itsellemme”.  Turvanamme meillä on tällä kahden kappaleen mittaisella matkallamme usein lajinomaiset opitut askeleet: valssin eteen-viistoon-yhteen, foksin hidas-hidas-nop-nop, cha chan kaks-kol-nel-et-yks.  Opittujen askelten turvaverkko on allamme, ja on helppoa lähteä liikkeelle valmistautumatta hetkeen sen kummemmin.  Aina kokemus ei myöskään ole kitkaton: jokin tuon toisen liikkeessä häiritsee minua, tai en koe itse osaavani sovittaa tanssiani tämän parin kanssa yhteen.  Tanssimme tuntuu jäävän ulkokohtaiseksi jumpaksi, enkä saa lainkaan yhteyttä omaan sisäiseen kokemukseeni.

Vaan entäpä jos opittujen askelsarjojen turvaverkko vedetään altamme?  Mitä sitten, kun bändi alkaa soittaa ihanaa hidasta kappaletta, emmekä yhtäkkiä osaakaan sovittaa siihen oikein mitään tuntemaamme tanssilajia? Meillä on edessämme yhtäkkiä vapaan tanssilattian säännötön valtameri.  Ihanaako?  Ei välttämättä.  Tilanne voi olla myös hyvin hämmentävä, ahdistavakin.  Yksi oppilas esitti tarkkanäköisen kommentin: kun opittuihin askelsarjoihin ei voikaan enää turvautua, nousee jokaisen kävelyaskeleen laatu arvoon arvaamattomaan.  Mitä jos minä en osaa edes kävellä?  Mitä jos lähdemme ottamaan vain tanssiaskelia eri suuntiin ja tuo toinen kuolee tylsyyteen?  Ja se pahin peikko: mitä jos minä teen virheen?

Yksi mahdollinen ratkaisu tilanteeseen, jota harjoittelimme, on hyväksyvä läsnäolo, jota myös muodikkaasti mindfulnessiksi kutsutaan.  Koetan selittää, miten itse ymmärrän sen tanssissa.

Me jokainen tuomme itsemme pieneen, yhteiseen tanssihetkeemme juuri sellaisena kuin sillä hetkellä olemme: ajatuksinemme, tunteinemme, kehoinemme, kolotuksinemme, jäykkyyksinemme ja liikakiloinemme.  Emme voi olla muuta kuin olemme, miksemme siis hyväksyisi itsemme ja toisen juuri sellaisena kuin sillä hetkellä, siinä paikassa olemme.  Minä olen tällainen ja tässä, sinä olet omanlaisesi ja siinä edessäni.  Tehkäämme yhdessä tästä pienestä hetkestä hyvä molemmille.  Muista, että vaikka olisit tanssinut neljäsataa kertaa tämän saman ihmisen kanssa, juuri tämä tanssihetki on silti ainutlaatuinen.  Et ole kokenut sitä ennen, etkä pysty palaamaan siihen enää huomenna.  Eilinen on eletty, huominen on usvan peitossa, mutta olemme tässä ja nyt, joten nauttikaamme.

Käsi pystyyn – kuinka usein käy niin, ettet edes muista juuri koetun tanssiparisi hiusten tai silmien väriä?  Me asetumme suljettuun tanssiasentoon, katsomme toistemme ohi, lähdemme vähän hätäisesti liikkeelle – ja eristämme itsemme henkisesti omiin osastoihimme.  Samalla menetämme taas yhden mahdollisuuden kokea hyväksyvää, rauhallista läsnäoloa uuden ihmisen kanssa.  Rikoimme tätä asetelmaa illassamme niin, että pakotimme itsemme välillä kokonaan irti toisistamme, katsoimme toisiamme kasvoihin ja liikuimme erillisinä, silti yhdessä, vailla sääntöjä – ja ennen kaikkea, vailla ajatusta siitä, että jokin tanssissamme voisi olla ”väärin” ja ”virheellistä”.  Kommenttien perusteella kokemus oli varsin silmiä avaava, hätkähdyttäväkin.

Seuraavan kerran kun musiikki lähtee soimaan ja sinulla on tanssipari edessäsi, mitä jos et pitäisikään kiirettä?  Entä jos lähtisitte ensin vain vaihtamaan yhdessä kehonne painoa ja makustelemaan, miltä minä ja sinä yhdessä tunnumme, juuri tässä ja nyt?  Mitä jos katsoisitte hetken toisianne silmiin ja viestisitte sanattomasti toisillenne: tätä hetkeä ei tule koskaan enää täysin samanlaisena, nauttikaamme siis siitä yhdessä.  Olkoon ainoa päämäärämme olla toisillemme tässä ja nyt.  Haastan jokaisen lukijani kokeilemaan, mutta varoitan: saatatte yllättyä.

Hyvää läsnäolevaa tanssikevään jatkoa kaikille!

Huhut kuolemastani ovat vahvasti liioiteltuja

…todistaa stadilainen ravintolatanssi toimittajalle ja jatkaa: ”kun Vanhan Kellari viime keväänä lopetti viimeisenä Helsingin keskustan tanssiravintolana tanssien pitämisen, hetken luulin, että tämä oli nyt tässä.  Mutta onneksi on vielä ihmisiä, jotka uskovat minuun ja haluavat pitää minut osana pääkaupunkimme elävää kulttuuria.  Tämä ilta herätti minut uudelleen henkiin!

Toden totta, 13.1.2016 tehtiin Helsingissä arvokkaita kulttuuritekoja, kun 10tanssin ideoima Hurmio-klubi aloitti keskiviikkotanssinsa Virgin Oilin tiloissa Mannerheimintie 5:ssä.  Puolisen vuotta pääkaupungissamme ehdittiinkin elää puutoksen aikaa: ravintolatansseja ei enää Kellarin tanssien lopettamisen jälkeen missään päässyt kokemaan.  Muutos 1980-90 -lukujen tienoille on huima: parhaimmillaan Helsingissä oli toiminnassa toistakymmentä aktiivista tanssiravintolaa.

Hurmio-klubin takana on 10tanssin tekijätiimi, etunenässä tanssin monivaikuttaja ja Suomen Tanssinopettajain Liiton puheenjohtaja Helena Ahti-Hallberg.  Primus motorina ja kevään esiintyjäkalenterin laatineena – ja ne esiintyjät hankkineena! – on toiminut Kirsi Uskali, joka myös täyttää koko kevään ajan bänditauot valitsemallaan tanssimusiikilla.  Kysyttäessä Helena myöntää, että luonnollisesti taloudellinen ponnistus on ollut mittava, puhutaanhan nyt ravintolatanssien järjestämisestä maamme pääkaupungin ydinkeskustassa.  Mutta rakkaus tanssiin ja halu pitää yllä elävää seuratanssikulttuuria myös kaupunkiympäristössä on kantanut, ja hyvä niin.

Olinhan siellä minäkin – ja vaikutuin.  Avajaisiltana paikalle saapui kuutisensataa tanssin ystävää, eli mökki oli niinsanotusti täynnä iloisia ihmisiä, jotka tanssivat, katselivat muiden tanssia, seurustelivat, fiilistelivät Kyösti Mäkimattilan ja Varjokuvan loistavaa musisointia ja sanalla sanoen viihtyivät.  Usean ihmisen suusta kuulin illan aikana, että tunnelma paikan päällä oli lämmin ja viihtyisä.  Erityisesti oli pantu merkille, että joistakin ennakkoarveluista huolimatta (”siitä tulee nuorten paikka”) paikallaolijoiden ikähaitari oli ilahduttavan laaja.  Lattialla jorasivat niin nuoret kuin varttuneemmat – niin kuin pitääkin, jos haluamme tanssikulttuurimme pysyvän hengissä ajan hektisissä haasteissa.

Kun paikalla on niinkin sankka tanssijajoukko, niin olihan siellä lattialla ahdasta.  Mutta mitäs sitten – tämä oli itselleni vähän erilainen ilta, sellainen, jonka aikana kokeneempikin tanssija oppii paljon sellaista paritanssia, jota ei normi-illassa tule harrastaneeksi.  Huomasin nimittäin, että hitaiden biisien aikana taisin yhden lavakierroksen aikana keksiä luomumenetelmällä ruotsalaisten rakastaman dirty foxin!  Kun tilaa ei ole etenemiseen, niin sitten pitää keksiä jotain ihanaa tekemistä paikallaan.  Ja tungoksesta huolimatta minusta tuntui siltä, että kyllä sinne sekaan vaan mahtui, muut huomioiden.

Kyöstistä ja Varjokuvasta täytyy vielä sanoa, että tuskin missään muussa ympäristössä koskaan on tämän poppoon habitus pukuineen ja ”rasvaletteineen” toiminut niin hyvin kuin Hurmio-klubin avajaisissa.  Kun tanssi-iltani oli lisäksi kuorrutettu sekä aivan kerrassaan ihanilla tanssijattarilla että mukavilla tanssiaiheisilla keskusteluilla, niin täytyy todeta loppukaneettina, että taitavat tämän kiireisen tanssinopen ainoat työviikon vapaaillat jatkossakin suuntautua kohti Hurmio-klubia.  Siellä siis nähdään!  Toivon sydämestäni, että Hurmio-klubin kevät saa tanssijat liikkeelle sankoin joukoin stadista ja kauempaa.

Norsunpohtijat

pohtiva_norsu

Ranskalainen, amerikkalainen ja suomalainen olivat lomamatkalla Intiassa ja pällistelivät norsua.

Ranskalainen tuumaili: ”Minkähänlaista ruokaa norsusta voisi laittaa?”
Amerikkalainen puolestaan pohdiskeli: ”Kuinkahan paljon rahaa norsulla voisi tehdä?”
Mitäpä mietti suomalainen: ”Mitähän tuo norsu minusta ajattelee?”

Toisinaan minulle tulee erilaisia seuratanssin ”seura”-puolta koskevia keskusteluja kuunnellessani tunne, että me suomalaiset olemme tanssiessammekin yhä norsunpohtijoita. Entä jos minun tanssini ei miellytäkään tuota toista? Mitähän tuo taitava tanssija nyt minusta ajattelee, kun rohkenin häntä tulla hakemaan? Apua, toi on opettaja, varmaan hän antaa minulle mielessään kuus miikan!

Ja kuinkas monen tanssi onkaan yltänyt ennenäkemättömän huikeisiin ulottuvuuksiin noiden pohdintojen aikana ja seurauksena? Aivan.

Sinä et oikeasti voi tietää, mitä se toinen sinusta ajattelee, mutta minäpä autan sinua ja avaan tähän ytimekkäästi yhden esimerkin viejän ajatusmaailmasta, kas tässä, olepa hyvä:

”Nooooin, selvisinhän tuosta ahtaasta paikasta. Laittaisko ohiaskeleen nyt vai tekiskö käännöksen? Kylläpä soittaa kivasti tuo bändi lempitangoani. Lähteeköhän auto pihasta liikkeelle tanssien jälkeen? Otinkos mä vaihtokalsarit mukaan vai en? Mukavan tuntuinen tämä daami tässä. Oho, sehän lähti mukaan kivasti tuohon pyörähdykseen. Huh, ja mä kun en ole oikein koskaan saanut tuota onnistumaan siististi. Lähtisköhän hän toisillekin kappaleille? Täytyykin kysäistä. Vaan kylläpä janottaa, taidan poiketa vesipisteellä kohta.”

Voi myös aivan hyvin olla, että tanssiparisi ei ajattele tanssiessaan – yllätys! – yhtään mitään.  Ainakaan meille miehille sellaisen olotilan saavuttaminen ja ylläpitäminen ei ole mitenkään vaikeaa.  Mitä se toinen sen sijaan hyvinkin luultavasti ei ajattele:

”Millainen tuo toinen on noin niin kuin ihmisenä ja miksi ihmeessä hän tuli minua hakemaan?”

Heitän tässä ihan mahottoman vallankumouksellisen ajatuksen ilmaan: entäpä jos me herran vuonna 2016 pohtisimme tansseissa vähemmän, mitä ne toiset tanssijat meistä mahtavat kulloinkin ajatella, ja keskittyisimme nauttimaan omasta tanssi-illastamme tasa-arvoisina muiden lipun ostaneiden kera? Tulisiko aivan katastrofaalisen huono tanssivuosi, mitä?

Hälsningar från Göteborg

P1100971

Suomalainen seuratanssikulttuuri on maailman mittakaavassa ainutlaatuista, mutta ei rajoitu maamme rajojen sisäpuolelle.  Maailmassa on paikkoja, joissa asuu Suomesta lähteneitä siirtolaisia, ja missä kaksi tai useampi suomalainen kohtaa, siellä ennen pitkää pistetään tangoksi.  Yksi tällaisista paikoista on kallioisten kukkuloiden keskellä sijaitseva Ruotsin länsirannikon satamakaupunki Göteborg, jossa sain viime viikonloppuna vierailla Saanko Luvan Seuratanssijoiden (SLS) opettajavieraana heidän vuotuisella loppiaisleirillään.

SLS koostuu pääosin ruotsinsuomalaisista, seuratanssista innostuneista jäsenistä, ja useimmilla on takanaan pitkän pitkä tanssijan taival.  Jäsenet ovat pääosin varttuneempaa kansaa, ja valitettavasti nuoria ei kuulemma juuri onnistuta houkuttelemaan tämän harrastuksen pariin – nykypäivän nuoren mielenkiinnon kohteista kilpailevat Ruotsissakin aivan muut asiat.  Sama ilmiöhän meillä on käynnissä Suomessakin: perinteinen seuratanssikulttuuri ukkoontuu ja akkaantuu vähitellen, ja rinnalle nousee muunlaista, ei niin vahvasti perittyihin sääntöihin kahlittua paritanssikulttuuria.

Loppiaisleirin lajeiksi oli toivottu hidasta valssia, tangoa ja rumba-boleroa.  Koska olin menossa ensimmäistä kertaa opettamaan Suomen ulkopuolelle, lähdin matkaan vailla ennakko-oletuksia tai -odotuksia.  Ja se kannatti – nimittäin Göteborgissa, hyvät lukijani, osataan kuulkaa tanssia!  Leirillä oli nelisenkymmentä tanssijaa, ja ensimmäisestä illasta lähtien ryhmän taitotaso oli suorastaan silmiinpistävä.  Pienellä houkuttelulla herratkin löysivät rumbalantionsa, ja tangossa ja valssissa houkuttelimme kehoista askeleelle ponnistamista, sitkeää, ulottuvaa liikettä, ja hitaassa valssissa erityisesti kylkien sekä tangossa kehon rotaatioiden käyttöä.  Ryhmä teki töitä mukisematta ja läsnä oli tekemisen meininki, joka tuotti myös tulosta, vaikka lähtötasokin oli suorastaan hätkähdyttävän korkealla!  Tunnelma oli välitön ja humoristinen, eli opettajan oli helppo olla ohjaamassa ja tekemässä töitä yhdessä kurssilaisten kanssa.

P1100283

Leiri herätti mietteitä, jotka haluaisin avata tähän kanssanne.  Jäin miettimään, miten on mahdollista, että suomalaisesta, jokapäiväisestä seuratanssikulttuurista melko lailla erillään oleva ”saareke” voi kehittyä näin taitavaksi.  Suomessahan tanssitaitojaan voi käydä harjoittamassa parhaimmillaan vaikka viikon jokaisena iltana tansseissa.  Göteborgissa ihmisillä on vain tanssikurssit ja ne tanssit ja -tapahtumat, joita he jaksavat itse silloin tällöin järjestää.

Itse asiassa, voisiko syy osaamiseen löytyäkin tästä?  Olen aiemminkin kirjoittanut, että suomalaiseen seuratanssikulttuuriin on aina kuulunut ikään kuin ylimääräisenä, historiasta kumpuavana painolastina eräänlainen osaamattomuuden ylistys, joka ilmenee tanssikursseilla käymisen väheksymisenä ja jopa sellaisina loogisesti mielettöminä väitteinä, kuten ”oppiminen tappaa tanssin ilon ja tanssista tulee suorittamista.

Göteborgissa tarjolla on vain viikkotunteja ja leirejä, joita järjestetään sekä paikallisin opetusvoimin että Suomesta saatujen opettajien ja ohjaajien johdolla.  Silloin tällöin kokoonnutaan yhteen ja pidetään tanssit.  Eli ihmiset, jotka haluavat tanssia, tulevat ensisijaisesti kursseille.  Asenne ja ilmapiiri oppimiselle on siis jo lähtökohtaisesti suotuisa: kursseilla seurustellaan ja opitaan uusia taitoja ja se on kivaa!  Voin vakuuttaa, ettei missään ollut myöskään vähimmässäkään määrin nähtävissä minkäänlaisia ”voi kun tämä oppiminen pilaa minulta tanssin ilon” -ilmeitä, vaan ihmiset nauttivat sielunsa pohjasta liikkumisen tuottamasta kehollisesta onnesta ja ilosta.

On ilmiselvää, että Göteborgissa on lisäksi varsin taitavia viikko-ohjaajia, joita mm. SUSEL sekä Liisa Kontturi-Paasikko ovat kouluttaneet.  SLS on SUSEL:in jäsenseura, ja olisi suotavaa, että jatkossa yhteydet SUSEL:in suuntaan tiivistyisivät.  SLS on arvokas osa suomalaista seuratanssikulttuuria, ja seuralaisten nöyrästä asenteesta taitojen oppimista kohtaan voisivat monet kotomaamme tanssijat ottaa mallia.

Kiitän tässä vielä aivan erityisesti SLS:n koulutusvastaava Esa Myllymäkeä, joka hoiti kaikki reissuni järjestelyt mallikkaasti.  Opesta pidettiin ruotsinmaalla oikein hyvää huolta.  Tänne tulen riemumielin vielä uudelleen, jos kutsu joskus käy!

Tanssiminen ei ole helppoa

gavito-and-marcela-761788Somekeskustelut tanssimisesta ja erityisesti sen opiskelemisesta ja tanssitunneilla käymisestä nostivat pintaan syviä, sameita pohjamutia, joita olen käsitellyt blogissani aiemminkin.  Käydäänpä aiheen kimppuun napakasti ja provosoivasti seuraavalla väitteellä:

Opettajien pitäisi lakata hokemasta, että tanssiminen on helppoa, sillä väite ei ole totta ja se voi olla vahingollinen.

Avataanpa väitettä vertaillen: jos menen laskuvarjohyppykurssille, minulla ei ole suuria luuloja omasta osaamisestani ja pakkaan mukisematta sitä varjoa ja pompin muutaman metrin korkuisesta hyppytornista satoja kertoja ennen kuin minut päästetään – tai edes haluaisin ja uskaltaisin – hypätä koneeseen.  Jos menen tae kwon do -kurssille, en odota, että ensimmäisillä tunneilla harjoiteltaisiin monimutkaisia potkusarjoja ja tiilien rikkomista.

Ollaanpa nyt aivan rehellisiä: kyllä, kaikki paritanssi pohjautuu kävelyyn, mutta se ei silti ole pelkkää lompsimista.  Tanssi kysyy monipuolisia motorisia taitoja (erityisesti tasapaino- ja liikkumistaitoja), joita oppii vain harjoittelemalla ja tekemällä toistoja.  Paljon toistoja.  Niin kuin pätee mihin tahansa pitkälle eriytyneeseen taitoon, myös tanssin oppiminen on vaikeaa, ja tämä tulisi hyväksyä.  Tanssin oppiminen koostuu kausista, jolloin tunnet omaksuvasi uutta ja nautit siitä täysin rinnoin – mutta myös niistä oppimistasanteista, jolloin voit tuntea turhautumistakin siitä, ettei kehitystä päällisin puolin tapahdu.  Silti pinnan alla kytee, ja jossain vaiheessa tasanteella luistelu loppuu ja siirryt ”seuraavalle levelille”.  Ja voi miten ihana se tunne onkaan – kun tiedät tehneesi lujasti töitä, joka palkitaan parempana perusliikkeenä ja sitä kautta helpomman tuntuisena ja paremman näköisenä tanssina.

Ymmärrän kyllä, miksi opettaja haluaa väittää tanssimisen olevan helppoa: jotta uutta oppilasta ei lannistettaisi heti alussa sillä ennakkoluulolla, että kyseessä on jotain niin valtavan vaikeaa, ettei hänellä ole mitään mahdollisuuksia oppia sitä.  Mutta jakamalla tätä väittämää ilman perusteluja ja kaikille oppilailleen kurssitasosta riippumatta tanssinopettaja tekee itse asiassa oppilailleen kaksi karhunpalvelusta:

Ensinnäkin, mitä ajattelee se oppilas, jonka perusliikkumisessa on vielä haasteita ja joka ei itse tunne oloaan hyväksi tanssiessaan?  Opettaja väittää, että tämän pitäisi olla helppoa, mutta se ei tunnu siltä, joten minun täytyy sitten olla huono tanssija, ehkä jopa liian huono tähän harrastukseen.

Toiseksi, oppilas, jolle hoetaan ”tämä on helppoa”, saattaa hyvinkin ymmärtää lauseen muodossa ”tätä ei tarvitse eikä kannata harjoitella enää”.  Seuraus: oppilas ryntää liian nopeasti seuraavalle kurssitasolle ”opettelemaan niitä kuvioita”.  Kävin jo yhdellä alkeistunnilla, mitä sinne enää palaamaan.  Osaan jo!  Tämän koin viimeksi muutama viikko sitten oppilaana eräällä tanssileirillä, jossa oli neljä tasoryhmää.  Olen itse tanssinut ja opettanut jo pitkään kyseistä lajia, mutta silti en uskaltautunut tasoryhmään neljä ”konkarit” vaan jättäydyin suosiolla tasolle kolme ”edistyneet”.  Siellä vastaani tuli tanssijoita, jotka eivät kyenneet askeltamaan soivan musiikin perusrytmissä.

Dunning-Kruger-vaikutus eli ylivertaisuusvinouma vaikuttaa myös paritanssissa: mitä enemmän tanssijalla on haasteita omassa liikkumisessaan, sitä enemmän hän yliarvioi omaa osaamistaan.  Tämän vuoksi meidän opettajien on lakattava tekemästä oppilaille sitä karhunpalvelusta, että jätämme heidät vaille rehellistä korjaavaa palautetta ja tyydymme toistelemaan mantraa tanssiminen on helppoa.

Ei ole.

Tanssiminen ei ole helppoa, mutta silti minä ja sinäkin voimme tulla siinä harjoittelemalla paremmiksi.  Ja juuri siksi se on niin ihanan palkitsevaa.

Tietämisen sietämätön keveys

boat_land

”Kaikki riippuu näkökulmasta: kastemato jää kauniina kesäpäivänä paljon mieluummin tonkimaan likaista maata kuin lähtee ongelle.”

– Tuntematon ajattelija

Blogissani on viime aikoina ollut hiljaista, mutta korvieni välissä ei.  Olen pohtinut paljon sekä tanssijuuttani että opettajuuttani ja mielestäni tehnyt molempia roolejani perustavalla tavalla järisyttäneen oivalluksen, jonka haluan jakaa kanssanne, hyvät lukijani, siinä toivossa, että oivallus avaisi teillekin uusia näkökulmia.

Oivallukseni liittyy ennalta tietämisen ongelmaan, ja lähestyn sitä molemmista rooleista käsin:

Tanssija

Paritanssin ytimessä on vienti ja seuraaminen, joka yksinkertaistettuna tarkoittaa kehojen kohteliasta keskustelua, jossa ”ennalta suunnittelevana” osapuolena toimii viejä ja reagoivana osapuolena seuraaja.  Viejä ehdottaa kehonsa liikkeillä erilaisia asioita, kuten askelia eri suuntiin, käännöksiä, tanssiotteen vaihdoksia tai tanssikuvioita.  Näihin ehdotuksiin seuraaja reagoi oman kehonsa energialla, jatkamalla liiketilaa, jonka viejä aloitti.  Viennin ja seuraamisen välillä on viivettä, ja (edelleen yksinkertaistettuna) vienti tulee ajallisesti ennen kuin seuraaja reagoi siihen.

Viennin ja seuraamisen luonteesta johtuen tanssiparin roolituksessa ylivoimaisesti enimmän osan aikaa viejä tietää etukäteen, mitä on tulossa, koska hän joutuu ”suunnittelemaan” tanssiaan ja sopeuttamaan sitä myös muiden tanssilattialla olevien liikkeeseen.  Sen sijaan enimmän osan aikaa seuraaja ei tarkalleen tiedä, mitä odottaman pitää.  Hyvä seuraaja toki tunnistaa viejän kehon liikkeistä esim. valmisteluja erilaisiin kuvioihin, käännöksiin jne. mutta silti – kärjistettynä – voidaan sanoa, että seuraajalle jokainen askel on yllätys.

Koska nyt aletaan olla oivallukseni ytimessä, toistetaanpa nämä kaksi tärkeää lausetta:

Viejä tietää etukäteen, mitä on tulossa.

Seuraajalle jokainen askel on yllätys.

Näitä kahta lausetta kannattaa pohtia rauhassa ja erityisesti miettiä, mitä tästä näkökulmien perustavaa laatua olevasta erosta seuraa.  Viejä tietää joka hetki, mitä hän aikoo seuraavaksi viedä.  Hän on ikään kuin tanssinsa ”päällä”, ja hän saattaa itse varsin nopeasti ”kyllästyä” tanssiinsa.  Ja kun hän itse kyllästyy, hän olettaa automaattisesti, että seuraajakin on yhtä kyllästynyt.  Hän kokee tarvetta lisätä tanssiinsa uusia elementtejä, jotka eivät kyllästyttäisi, ja usein nämä uudet elementit ovat joskus jollain kurssilla opittuja tanssikuvioita, joita sitten lähdetään ”suorittamaan” siitä riippumatta, miten hyvin ne ovat hallussa.

Vaan mitäpä jos viejä yrittäisikin nähdä yhteisen tanssin seuraajan näkökulmasta?  Seuraajalle jokainen tanssihetki on tuore ja uusi, koska jokainen askel sisältää epävarmuuden ja yllätyksen mahdollisuuden.  Mitä jos viejä pysäyttääkin vaihtoaskeleensa ja vie molemmat fiilistelemään kehoillaan paikallaan musiikin rytmissä?  Mitä jos tangokävelyn sekaan otetaankin katkaistuja kävelyitä pienine pysähdyksineen?  Entä jos cha chan perusaskeleen lopussa jäädäänkin yhdessä linjaan paikalleen kuuntelemaan makeaa torvisooloa?  Tai millaiseen euforiaan seuraaja voi päästä, vaikka viejä vie vain hitaan valssin ulottuvaa vaihtoaskelta ja – ennalta määräämättömissä kohdissa – tanssii oikeaa ja vasenta käännöstä?

Ihan aina, kun seuraajilta kysytään, millainen tanssi on heidän mielestään nautinnollista, vastaus on sama: ”vaikka menisi pelkkää perusaskelta, jos sen tekee tyylillä.  Ei tartte sataa kuviota, kuvioiden suorittaminen on vain ärsyttävää”.  Miksi me viejät sitten niin helposti sorrumme tuohon ”kuvioiden suorittamiseen”?  No ylläkuvatusta syystä!  Eikä asiaa auta se, että kun me itse tanssimme tanssi-iltana samat kuviot samoissa tanssilajeissa viidentoista seuraajan kanssa, niin jokaiselle seuraajalle tanssitilanne kanssamme on kuitenkin uusi.

Hyvät viejät: nyt ainakin pääkaupunkiseudulla on jo järjestetty Leading Ladies -kursseja, joihin miehet ovat voineet myös osallistua seuraajan roolissa.  Suosittelen lämpimästi.  Näkökulman hetkellinen vaihto avaa tanssiisi uusia oivalluksia sekä herättelee empaattista ajattelua ja toisen rooliin asettumiskykyä.  Oivallat sen, miten vähällä kuviomäärällä seuraaja pidetään hyrisemässä tyytyväisyydestä!

Opettaja

Kohta edelläkuvatun oivalluksen tehtyäni löin itseäni virtuaalisesti otsaan ja käsitin, että täsmälleen sama asia on sovellettavissa tanssinopetukseen.  Opettaja on (toivottavasti!) suunnitellut illan tanssitunnit ja siten tietää, mitä on tulossa ja mihin milläkin harjoituksella pyritään.  Opettajalle opetettavat asiat ovat usein myös helppoja, tai ainakin sellaisina hän itse kokee ne, koska hän saattaa opettaa samoja asioita lukuisille ryhmille viikossa.  Näin ollen opettaja (koska hänkin on vain ihminen) kyllästyy myös nopeasti opetettavaan asiaan, ja seurauksena saattaa olla, että hän etenee liian nopeasti asiasta toiseen – ja oppilaat putoavat kyydistä.

Myös me opettajat hyödymme valtavasti tilaisuuksista saada olla oppilaana muiden opettajien tunneilla.  Ne antavat meille tilaisuuden vaihtaa näkökulmaamme ja ymmärtää, että oppilaalle jokainen tilanne tunnilla on uusi ja että sitä perusaskelta voi tosiaankin hioa vaikka puoli tuntia putkeen, uusia kehollisia asioita pikkuhiljaa vastaanottaen ja vanhoja työstäen.  Että ei ole lainkaan kiire päästä etenemään niihin kuviohärpätyksiin, varsinkaan jos opettaja osaa motivoida oppilaat siihen, että tämä liike, mitä juuri nyt teen, on tärkeää.  Että juuri tämä on kaiken perusta.

Itse olen viime aikoina nauttinut argentiinalaisen tangon tunneilla, joilla käyn oppilaana kehittyäkseni lajissa itse, pelkistä tangokävelyistä.  Niistä en saisi milloinkaan tarpeekseni, sillä omasta kävelystäni on vielä noin valovuoden verran matkaa parhaiden tangotanssijoiden upeaan kävelyyn, jossa kävelyaskeleesta tulee taidetta.  Ehkä jonain päivänä osaan kävellä!  Ja tanssituntien suunnittelussa olen ottanut käyttöön poisheittämisen periaatteen: jos olen suunnitellut illan tanssitunneille läpikäytäväksi kuusi asiaa, valmistaudun jo etukäteen siihen, että niistä kuudesta voin huoletta heittää pois neljä.  Ne säästän sitten jatkoa varten, sillä meillä on koko elämä aikaa oppia tanssimaan.

Hello Helsinki!

Olemme pikkuhiljaa kotiutuneet tänne maamme pääkaupunkiin – voisi suorastaan sanoa, että viihdymme täällä.  Syksyn opetukset ovat jo täydessä vauhdissa, ja nautin suunnittelusta ja tekemisestä aivan kuin ennenkin.  Paikkakunta vaihtui, mutta oppilaiden kehitystarpeet ja motiivit tulla kursseille ovat samat.  Joku tulee opettelemaan tanssia ensi kesän häitä varten.  Joku tulee kurssille uteliaisuudesta.  Toiset tulevat treenaamaan uusia kehollisia asioita ja vahvistamaan jo opittuja taitoja.  Kaikkia tuntuu yhdistävän opettajaa ilahduttava asia: halu oppia uutta tekemällä.

Tammisalon VPK:lla pyörivät tiistai- ja torstai-iltaisin peruskurssit.  Paikka on pienehkö, mutta mukavan intiimi ja ihan toimiva.  Olen lähtenyt viikkoryhmissäkin toteuttamaan ideologiaani, jonka mukaan heti alkeistasolta lähtien on mahdollista harjoitella ”oikeita” kehollisia asioita: ryhdikästä ja kannateltua tanssiasentoa, lantion ja selän toimintaa, vientiä ja seuraamista.  Alkeistasolla opettajan suurin haaste on oppilaan vielä nupullaan oleva kehollinen ymmärrys; pitää välttää lillukanvarsiin menemistä ja keskittyä ”suuriin linjoihin”, samalla kun tarjoaa kurssi-illan aikana jotain keinoja (kuvioita) ”selvitä” lajista vaikkapa tanssipaikassa.  Palaute on ollut kannustavaa, ja tällä hetkellä tuntuu, että opetusstrategiani on oikeansuuntainen.

Espoon Olarissa, Matinkylän Pirtillä pyörivät sunnuntai-iltaisin Tanssitekniikkaa pintaa syvemmältä -illat.  Tämän kurssin kohdalla otin oikeastaan suuren riskin ja haasteen itselleni: löytyykö pääkaupunkiseudulta tanssijoita, joilla on takanaan jo tallattuja tanssikilometrejä ja jotka haluavat tulla viikottain paneutumaan vähän yksityiskohtaisemmin paritanssin eri haasteiden ääreen?  Nyt näyttää siltä, että kyllä löytyy – paikalle on saapunut innokkaita ja kovasti töitä paiskivia edistyneen tason tanssijoita, jotka ovat jättäneet kotiin perinteiset käsitykset tanssikursseista ja halunneet tulla kokemaan ja kokeilemaan.  Hyvä te!

Sekä viikkotunnit että sunnuntai-illat vahvistavat sitä, minkä olen tiennyt jo pitkään: minä rakastan tätä ammattia!

Etelän tanssilavojakin olen ehtinyt testailla.  Päällimmäisenä huomiona on ollut kädenalitanssijoiden huikea määrä: foksimusiikin soidessa lattian valtaavat fuskaajat ja foksia tanssii muutama pari.  Samoin humpan soidessa suurin osa tanssii sitä buggina ja me ”humpparakastajat” jäämme vähemmistöön.  Kuitenkin sopu on sijaa antanut ja toivottavasti antaa sitä jatkossakin. Netti ja some ja niiden ainaiset kiistakapulat ja vastakkainasettelut eläkööt omaa elämäänsä; tanssipaikoissa todellisuus on toinen, ystävällisempi.  Ja hyvä niin, tanssi ja tansseissa käynti kuulukoot edelleen aivan kaikille.

Turhaa kekkalointia Lintsillä

Kyllä minä niin mieleni pahoitin.

Kuulin, että olisi tanssit Lintsillä ja joku Taikakuu soittamassa. Teryleenipaita päälle, kravatti liian kireälle ja kaapista rippipuvun takki. Menneniä laitoin kainaloon ja kalsareihin. Kirveli.

Poljin paikalle vaarivainaan munamankelilla. Kettinkirasva sotki housunlahkeen. Kirosin ja puuskutin. Lintsille piti kiivetä loputonta ylämäkeä, ja kun lopulta pääsin portista sisälle, niin paikkahan oli täynnä ihmisiä venkuloimassa ja keekoilemassa turhan päiten kaiken maailman kieputtimissa. Aivan ilmanaikuista hommaa. Pitääkin muistaa laittaa Hesarin tekstaripalstalle pari valittua sanaa koko paikasta.

Tanssipaikalla järkytyin ja pahoitin mieleni: ei lipunmyyntiä! Ei järkkäreitä heittämässä humalaisia (joita ei ollut) tanssipaikan putkaan! Ei hakuvuoroja eikä muitakaan sääntöjä – eikä edes hakuriviä! Miten ihmeessä tällaisessa paikassa voi kunnon ihminen edes kävelyttää ketään?

Menin istumaan takariviin, mutta eivät antaneet naiset edes siellä rauhassa murjottaa, vaan heti oltiin hakemassa ketkuttamaan. Bändi soitti jotain kummallisen rytmikästä kappaletta ja kaikki veivasivat ja suorittivat. Tanssin ilo oikein loisti poissaolollaan. Kasvoilla joku kummallinen virnistys, suupielet silleen korkealla ja silmät härskisti sirrillään jokaikisellä.

Yritin selittää, etten voi tuollaiselle lähteä, kun ei ole sääntöjä eikä perusaskeleita. Daami ei uskonut, vaan veti lattialle. Koetin vetää yrmyn ilmeen naamalle ja lähdin suorittamaan. Vaan ketuiks meni sekin, musiikki meni jotenkin kummasti jalan alle ja pappa-Tunturi lähti lapasesta. Rippipuvun takin jouduin riisumaan jo ekojen pelien jälkeen. Hikoilin, ketkutin, kieputin enkä taatusti nauttinut tipan tippaa. Jokin kumma elohiiri vaan nyki kasvolihaksia, suupielet nousivat ylöspäin. Sekin harmitti.

Jouduin tanssimaan melkein joka pelin siinä säännöttömässä sekamelskassa, jossa kukaan ei nauttinut yhtään siitä musiikista, joka meni väkisin kroppaan ja jalkoihin. Niinpä otinkin takkini ja lähdin jo melkein heti encorejen jälkeen kesken pois. Kotimatka oli onneksi melkein alamäkeä.

Kotona pesin hampaat ja menin sänkyyn. Hyräilin jotain Taikakuun kappaletta, sitten tajusin hyräileväni ja pahoitin mieleni uudelleen. Hartiat nytkähdellen vaivuin uneen. Olipa kerrassaan paska tanssi-ilta.

Julkaisin kirjoitukseni 13.8.2015 Facebook-ryhmässä ”tanssiporukka”.  Laitoinpa sen sitten tännekin talteen.

Avoin kirje tanssimielensä pahoittaneelle

grumpy_cat
Kuvassa Tabatha Bundesenin omistama Grumpy Cat, jonka omistaja ei ainakaan ole pahoittanut mieltään siitä, että hänen kissansa on meemiksi noustuaan tienannut omistajalleen miljoonia.

Päivänä muutamana (päivä muutettu) annoin itselleni kertoa, että tanssiystäväni Liina-Eveliina (nimi muutettu) oli kuullut Pulkkilan Polkkaparatiisin (nimi muutettu) naistenrivissä suunnilleen seuraavaa:

”En kyllä hae tuota Jyrkiä (nimeä ei muutettu) tanssimaan.  Hain häntä Humppilan Humppahelvetissä (nimi muutettu) pari päivää sitten, mutta hän ei hakenutkaan minua takaisin. Minä haen naistenhaulla vain niitä, joiden tiedän haluavan tanssia minun kanssani.”

Siltä varalta, että mielensä pahoittanut tuntematon tai joku muu samalla tavoin ajatteleva sattuisi tämän lukemaan, tiivistän näin:

Minä olen (kysykää vaikka vaimoltani) aivan liian yksioikoisesti ajatteleva mies, jotta nuorena harmaantuneiden hiusteni alle mahtuisi noin monimutkaisia motiiveja.  Aina kun haen jotakuta daamia tanssimaan, hänen ympäriltään sadat muut jäävät hakematta.  Olen toki sosiaalinen eläin, mutten silti ole tietoisesti lähettämässä haullani ympärilleni mitään sosiaalisia signaaleja.  Haen häntä, ketä satun milloinkin hakemaan – milloin mistäkin syystä ja usein ei mistään erityisestä – hetken tanssilliseen hauskanpitoon.  Sitten kappaleet loppuvat, ja haen jotakuta toista.

Tanssihakuni eivät ole esteettisiä, psykososiaalisia, uskonnollisia, rodullisia, älyllisiä eivätkä taidollisia kannanottoja, vaan pieniä, kainoja pyyntöjä lähteä kanssani tanssilattialle pitämään hauskaa kanssani parin biisin verran.  Minä en myöskään pidä minkäänlaista päänsisäistä kirjaa tanssi-illan hauista.  En pidä jonotuslistaa, enkä listaa heistä, joille olisin joidenkin outojen, tanssihauskanpidon ympärille kehitettyjen ”sääntöjen” mukaan velvoitettu suomaan hakujani.  Sama pätee luonnollisesti toisinpäin: minua hakevat – tai ainakin niin toivoisin – sellaiset ihmiset, jotka yksinkertaisesti haluavat lähteä kanssani juuri sillä hetkellä hetken hauskanpitoon lattialle.  En toivoisi, että yksikään daami tuhlaisi kuutta minuuttia tanssi-illastaan hakemalla minua tanssimaan jostain itsekehitetystä epämääräisestä velvollisuudentunteesta.

Tänäkin kesänä kesätoimittajat ovat pelotelleet asenteellisella kirjoittelullaan ”taviksia” sillä, että tanssilavalla on paljon erilaisia sääntöjä, joita tulee noudattaa.  Esitän tässä nyt oman, hieman yksinkertaistetun sääntöluetteloni.  Saa kopioida, toimittajat, josko joku joskus tänne eksyy lukemaan:

  1. Pääsylipun lunastaneena sinulla on muiden kanssa tasavertainen oikeus käyttää se aivan miten tahansa: voit vaikka syödä sen lipun.  Tai voit juoda koko illan kahvia ja maistella kahvion herkullisia, kanelilta tuoksuvia tuoreita pullia.  Tai tanssia koko illan hiki päässä, milloin kenenkin kanssa ja milläkin strategialla.  Valinta on yksin sinun.
  2. Liikkuessasi tanssilattialla kierrä sitä vastapäivään, muun liikenteen mukana.  Jos tanssit paikallaan pysyviä tansseja, etsi alue, jossa niitä on tarkoitus tanssia.  Yleensä se on lattian keskellä, muttei aina.
  3. Muista tanssi-iltana normaalit, kohteliaat käytöstavat.  Jos pikkutörmäyksiä tai muita mokia tulee (ja niitä tulee, kaikille), pieni hymy ja anteeksipyyntö auttavat pitkälle.

Tämän monimutkaisempaa koko homman ei tarvitse olla.

Ai niin, ja yksi juttu vielä: voisiko joku viimeinkin taluttaa koko kiitoshakuajattelun kesämökin rantasaunan taakse ja päästää sen tuskistaan?  Kiitos jo etukäteen, ja hyvää mieltäpahoittamatonta tanssikesää kaikille!