Kisatangokin uudistuu – ja hyvä niin

AriJenna2
Kuva: Alina Mustamaa.

Jo muutaman vuoden ajan tanssinopettajista koostuva työryhmä on Juhani Kuosmasen johdolla kehitellyt eri tangotyylejä sekoittavaa fuusiotangoa, jolla olemme halunneet uudistaa suomalaisen lavatangon pitkään melko samanlaisena pysynyttä luonnetta.  Fuusiotangoa on opetettu menestyksellä eri puolilla Suomea jo jonkin aikaa – mutta kisalattioille eivät uudet tangoelementit vielä juurikaan ole rantautuneet, vaan finaaleissa olemme nähneet huipputaitavien parien tanssimana hyvin samankaltaista tanssia.

Mutta Seinäjoen Tangomarkkinoilla viikko sitten, keskiviikkona 10.7.2019, Hymyn Lavatangon SM-kilpailussa Ari Koukku ja Jenna Polvi (Team KoukkuPolvi? Team PolviKoukku?) räjäyttivät potin 2000-päisen kisayleisön edessä ja nappasivat kisan mustina hevosina ykkössijan.  Kuten tästä jutusta voimme lukea, Ari ja Jenna tapasivat vasta juhannuksena ja ehtivät treenata ennen kisoja kerran ja käydä muutamissa tansseissa yhdessä.  Voidaan siis sanoa, että tanssivakka todellakin löysi kerralla kantensa!

Tunnen molemmat tanssijat henkilökohtaisesti: molemmilla on vahva tausta argentiinalaisen tangon puolelta ja Arilla lisäksi vuosien kokemusta Rock’n’Swing-tansseista.  Olen saanut kunnian tanssia monesti Jennan kanssa, ja eräs tällainen tanssi-ilta jopa kirvoitti minut kolme vuotta sitten kirjoittamaan tämän.  Jennan kanssa olemme myös yhdessä valmistaneet tanssijan lapatukea koskevan artikkelisarjan Tanssijan lapatuki 1, 2 ja 3.  Jenna, kanssasi oli aivan huikean silmiä avartavaa työskennellä ja pohtia yhdessä tanssia syvällisesti, ja kiitän tässä sinua vielä kerran!

AriJenna4
Kuva: Alina Mustamaa.

Takaisin tangoon.  Olen jo pitkään mielessäni kritisoinut paikalleen jämähtänyttä kisatangotyyliä, jossa lavalla kiidetään pitkällä, matalalla ohiaskeleella näyttävien pivotkäännösten ryydittäessä menoa.  Älkää käsittäkö minua väärin – tuollainen tanssi vaatii hyvin paljon taitoa, ja jokaikinen tangofinalisti on treenannut vuosia ja tuhansia tunteja päästäkseen sinne finaaliin, ja on paikkansa ansainnut.

Se, mikä minua tuossa kisatyylissä on pitkään häirinnyt, on että siinä tanssi lähtee helposti lapasesta ja irti musiikista.  Sitä vaivaa tietynlainen kiireen tuntu. Ja kiire tappaa läsnäolon, jonka pitäisi olla lavatanssikisoissa tuomariston ykköskriteeri.  Läsnäolon puute näyttäytyy kisatilanteessa vähän suoritushenkisenä tanssina, jossa päätavoite on edetä – musiikista riippumatta – mahdollisimman paljon mahdollisimman ulottuvalla liikkeellä.

Ari ja Jenna toivat tangoonsa mukaan pieniä elementtejä argentiinalaisesta tangosta ja se elävöitti heidän tanssiaan, joka hengitti läsnäolevasti musiikin mukana. Teknisessä mielessä argentiinalaisen tangon ehkä suurin lahja paritanssimaailmalle on cross systemin eli ristisysteemin käyttö. Ristisysteemissä pari askeltaa samannimisillä jaloilla – eli viejä ja seuraaja ottavat esimerkiksi kumpikin askeleen yhtä aikaa vasemmilla jaloillaan. Ristisysteemi mahdollistaa tangokäännösten loputtoman muunnelman, ja näistä nähtiin kisoissa monta loistavaa, maulla suomalaisen lavatangon tyyliin sovitettua versiota.

AriJenna5
Kuva: Alina Mustamaa.

Mutta se tekniikasta.  Tango ei ole tekniikkaa. Se on tunnetila, se on elettyä elämää kaikkine iloineen, kaikkine tuskan ja menetyksen hetkineen, ja se elämä kannetaan mukana tanssilattialle.  Ja kisatilanteessa sen elämän pitäisi näkyä muille. Ari ja Jenna, teillä se näkyi suorastaan liikuttavalla tavalla.

Otetaan esimerkki. Tässä videossa Ari ja Jenna lähtevät tanssimaan kuvan oikeassa reunassa lattian keskialueelta.  Tango Voi yksi päivä olla sata vuotta lähtee soimaan, tulee intro ja sen perään ensimmäinen rauhallinen, hengittävä, tunnusteleva säkeistö.

Voi yksi päivä olla sata vuotta
ja sata vuotta olla päivä vain.
Näin väitetty on mut
en tuota uskonut,
ennen kuin mä sinut nähdä sain.

Muut viisi finalistiparia ovat ehtineet edetä puoli lattianmittaa ja tehdä 3-5 kuviota.

Ari ja Jenna ovat ottaneet neljä rauhallista, hengittävää ja tunnustelevaa tanssiaskelta.

Neljä askelta.

Koska musiikki ja oma tunnetila ovat sen heille juuri siinä tilanteessa kertoneet niin.

Kun katson heidän tanssiaan, minulle tulee tunne, etteivät he edes tiedosta olevansa lavatangon SM-finaalilattialla.  He ovat vain tulleet jakamaan yhdessä pienen hetken elämäänsä, musiikin liikuttamina. Tuomareista viis – he tanssivat juuri tässä ja nyt vain toisilleen.

Kuten finaalituloksista (pari 92) nähdään, kisa ei loppujen lopuksi ollut edes tiukka: tuomareiden sijoitukset 1, 1, 1, 2, 2, 3 ja 4 puhuvat puolestaan. Itse olisin tuomarina heidän kohdallaan päätynyt myös kirkkaaseen ykköseen.  En olisi hyvin omintunnoin voinut edes tehdä mitään muuta, koska lavatansseissa kisaaminen ei saisi olla tuomareille osoitettu tanssinäytös, vaan läsnäolevaa oman eletyn rosoisen elämän ilmaisemista musiikin ja liikkeen kautta. Siinä on suomalainen tango pähkinänkuoressa.

Onnea vielä kerran, Ari ja Jenna! Odottakaa vaan – noita kisavideoita katsellaan nyt monilla treenisaleilla tarkalla silmällä. Ja jos se johtaa kisatangon isompaankin uudistumiseen jatkossa, hyvä niin.  Ei pidä unohtaa, että ensimmäinen suomalainen tango oli argentiinalaista. Se hylättiin vasta ensimmäisen tangobuumin jälkeen ”liian vaikeana” ja tilalle astui sotien jälkeinen marssitango foksin kuvioin.  Tavallaan teidän tanssinne oli iso ja arvokas askel kohti suomalaisen tangon alkulähteitä.

Mainokset

Kehojen tanssia

figure-1272928_960_720Hidas, sensuelli musiikki soi ja mies ja nainen kohtaavat hämärässä.  Tulevat lähelle, ihot koskettavat, tuoksut huumaavat.  Kaksi vartaloa sulaa yhdeksi.  Mies kysyy kehollaan, herkästi, maistellen, ja nainen vastaa.  Liike alkaa, ensin varovaisesti tunnustellen, sitten rohkeammin.  Löytyy yhteinen rytmi ja tunne, musiikki kantaa yhä rohkeampaan, vauhti kiihtyy, sitten taas hidastuu, kehot nauttivat toisistaan.  Mies kysyy vartalollaan taas, nainen vastaakin yllättävästi, tarina muuttuu ja lähtee uuteen suuntaan.  Kumpikin etsii toisen nautintoa siinä missä omaansakin, kumpikin liikkuu kaikki aistit avoinna.  Ulkomaailmaa ei ole, on vain kaksi ihmistä ja liike. On vain hengästyttävä nautinto ja liike. On vain yhteinen tunne ja liike. On vain liike.

Eikös tämä muka ole paritanssipäiväkirja? Tulinko juuri kuvanneeksi rakastelua?
Alun kuvaus sopii parhaimmillaan molempiin.

On melkeinpä poliittisesti korrektia puhua paritanssista sosiaalisena liikuntaharrastuksena.  Samaten tuntuu toisinaan, että tanssin ja sukupuolisuuden rinnastaminen millään tasolla on joillekin jonkinasteinen tabu.  Mielestäni tämä ajatus missaa jotain oleellista tanssista.

Toisille tanssi on vain tanssia, toisille se on tapa hakea elämänkumppania.  Joillekin se on tapa hakea satunnaista tai pysyvämpää seksiseuraa.  Jokainen vähintäänkin tuntee jonkun, joka kertoo yhteisen tanssin johtaneen seksiin – toisilla taas seksi on johtanut tanssiin.  Joillekin tanssi on läheisyyden korviketta tai sen täydennystä. Joku herättelee tansseissa ruokahalun ja lähtee kotiin syömään.  Variaatioita on monia, ja aikuisten ihmisten kesken mikään niistä ei ole väärin tai edes enemmän oikein kuin toinen.

Vuosien varrella naisten kanssa käymissäni keskusteluissa on noussut esiin kaksi elämän kokoista kysymystä:

Millainen on nautittava tanssimies?

Millainen on hyvä rakastaja?

Miksi niin moni fyysisiltä ominaisuuksiltaan hyvin erilainen ihminen voi olla upea tanssikaveri, ja miksi toisaalta niin monenlaisen ihmisen sylissä voi olla niin hyvä olla ilman vaatteita?  Luulen päässeeni viimein lankakerän ytimeen:

Tärkeintä on keholla kyseleminen ja toisen kuuntelu.

En oikeastaan ole pätevä puhumaan tästä asiasta naisen kannalta, siispä valotan sitä omasta näkökulmastani.  Taitavakaan tanssimies, joka ei hetkeäkään tanssissaan kuuntele daamiaan, vaan puskee biisin alusta loppuun tiukkana eteenpäin tykittäen kuvioarsenaalian, ei kykene (eikä ehkä edes halua) muodostamaan todellista sielunyhteyttä pariinsa.  Daami tuntee olevansa koko ajan jäljessä, miehen välikappale, joka ponnistelee epätoivoisesti pysyäkseen miehen mukana.  Tanssi jää kylmäksi ja se paljon parjattu sana suorittaminen jää päällimmäiseksi ajatukseksi.

Mutta mies, joka malttaa hengittää ja kuunnella naisen kehon hengittämistä, pitää aistinsa avoinna ja kuuntelee aktiivisesti naisen vastauksia, ehdottaa eikä käske, ei ajattele pelkkää omaa nautintoaan, vaan etsii yhteistä polkua hetkelliseen onneen. Mies, jolle kahden ihmisen vuorovaikutus ei ole temppurata, esitys eikä kilpailu.

Siinä on todellinen tanssimies.

Siinä on todellinen rakastaja.

Tanssi on kehojen keskustelua. Seksi on kehojen keskustelua.
Aito keskustelu vaatii kuuntelemista.
Ihmiset, kuunnelkaa toisianne.

* * *

P.S. Käytin tässä miestä ja naista esimerkkinä, koska se on se maailma, joka on minulle kaikkein tutuin.  Lukijat saavat halutessaan laajentaa kirjoituksen vapaasti omaan viitekehykseensä.

Eipä haise enää – tanssikenkien hajunpoistosta

i285415639415607627._szw1280h1280_Kiireinen opetussyksy on vienyt voimani kirjoitteluun, joten blogi on viettänyt koko syksyn hiljaiseloa. Vaan nyt tuli sellainen jymypaukku, että tämä on suorastaan pakko jakaa tanssikansalle!

Nimittäin.

Tanssijan jalat ovat tuskin sen likaisemmat kuin muillakaan, mutta he pitävät niitä sen verran paljon tanssikengissä, että nehän alkavat haista, vaikka kuinka pitäisi huolta henkilökohtaisesta hygieniastaan. Tätä ei juurikaan voi estää, koska tanssipaikoissa ei pääse noin vaan pesemään ja desinfioimaan jalkojaan, ennen kuin vetäisee kengät jalkaansa. Usein on takana tuntien hikoilu autossa matkalla tanssipaikalle.

Tanssinopettajana olen tanssikenkien suurkuluttaja, ja uskokaa pois, olen kokeillut vuosien mittaan moneen kertaan kaikki tunnetut ja eksoottisetkin konstit tanssikenkien hajunpoistoon. Kenkiä on raahattu muovipussissa pakkaseen, niihin on tungettu sukkien sisällä silikonikissanhiekkaa, soodaa tai kahvinpuruja, on jos jonkinlaista raikastinta, pulloa ja purnukkaa.  Mikään ei tähän mennessä ole toiminut.

Sitten näin Facebookin Tanssiporukassa Tammisen Kaitsun keskustelunavauksen kenkien hajunpoistosta ja päätin yrittää vielä kerran.

Olin kuullut otsonipuhdistuksesta ja lähdin hankkimaan tietoa otsonaattoreista.  Otsonihan (O3) on kolmen happiatomin muodostama, epästabiili ja lyhytikäinen molekyyli, jolla on klooria 1300 kertaa nopeampi ja 350 kertaa vahvempi hapetusvaikutus.  Suurina pitoisuuksina otsoni tuhoaa mikrobeja ja mm. nujertaa hometta, ja sitä käytetään mitä moninaisimpiin puhdistus- ja desinfiointitarkoituksiin mm. uimahalleissa, sairaaloissa, kiinteistöissä sekä autojen sisätiloissa.  Esineiden, kuten kenkien ja vaatteiden hajunpoisto otsonilla puolestaan perustuu siihen, että ne suljetaan otsonaattorin kanssa suljettuun tilaan, ja kun otsoni tässä tilassa syrjäyttää hapen, myös esineiden pintoihin kiinnittyneet hajumolekyylit irtoavat ja poistuvat.

Ensimmäiset nettihaut tuottivat tulokseksi isoja, vaatekaapin kokoisia otsonointikaappeja, jotka painavat 185 kiloa ja maksavat niin paljon, etteivät firmat uskalla edes laittaa hintoja verkkosivuilleen.  Ei kai sitä nyt tanssinopettajan palkoilla sentään semmoisia!

Mutta ahkera guuglettaminen maksoi vaivan – löysin 2,5 km päästä kotoani yhden työntekijän ”autotalliyrityksen” (joka kirjaimellisesti sijaitsee autotallissa). Tämä Rolf Wistbackan yritys, Recentibox, sijaitsee Helsingin Munkkivuoressa, ja siellä tämä miellyttävä vanhempi herrasmies rakentaa itse suunnittelemiaan, markkinoiden pienimpiä otsonaattoreita.  Tästä kuvasta näkee, miten pienestä laitteesta on kyse:

mde
Pieni mutta tehokas

Kuvassa näkyvä valmistajan pienikokoisin malli RO500 maksaa 115€ eli noin yksien tanssikenkien verran, joten päätin satsata.  Ei se pelaa joka pelkää, ei se ota jos ei annakaan, ja muutamia muita sananlaskuja tähän päälle.

Rolf neuvoi minulle ystävällisesti, miten rakennan helposti ja halvalla oman ”otsonointikaapin”. Siispä auton nokka kohti Motonettiä, josta ostin 45 litran muovisen, läpinäkyvän säilytyslaatikon (á 16,90€), jonka yläreunaan koversin virtajohdolle mentävän loven.  Tähän laatikkoon laitoin kerralla kolmet tanssikengät, laskin otsonaattorin niiden päälle, pujotin virtajohdon lovesta läpi ja suljin salvalla lukittuvan kannen.  Koko hökötys kylppäriin ja 30 minuutin otsonointi.

Ja mitä ihmettä: tanssikenkäni, joiden hajut ovat pahimmillaan voineet tappaa jopa mummoja ja todistetusti yhden gerbiilin, tulivat tällä puolen tunnin käsittelyllä täysin hajuttomiksi!  Tai ei aivan täysin – nyt ne tuoksuvat miedosti uimahallilta (eli otsonilta).

Kengille vielä tehokas tuuletus ja tarvittaessa uusintakäsittely, ja niin voimme taputella tämänkin tanssijuuteen liittyvän kiusallisen käytännön ongelman historian hämärään.  Kiltit tanssikenkäni, jotka olette kiidättäneet minua moninaisilla parketeilla: ei enää kokonaisia öitä pakastimessa, enkä tunge teihin enää kissanhiekkaa enkä ruokasoodaa.  Jatkamme yhteiseloamme – mutta hajuttomasti!

P.S. Mikäli nyt innostuit, tunnet minut ja asut Helsingissä, ota toki yhteyttä. Voin näyttää ”otsonointikaappini” tehon sinunkin tanssikengillesi. Kahvipaketin hinnalla – siihen asti kun keittiön kaappini täyttyy kahveepaketeista.  Tarjous voimassa toistaiseksi ja ennalta määrittelemättömän ajan.  Tai jos haluat tehdä oman kaappisi, ota yhteyttä Rolfiin – hän kyllä vastaa nopeasti kysymyksiisi.

P.P.S. Minulla ei ole mitään taloudellisia tai muitakaan kytköksiä Recentiboxiin.  Haluan tukea rehtiä kotimaista yksityisyrittäjyyttä ja siksi halusin kertoa tästä aidosti toimivasta ratkaisusta, jonka löysin.

Veronica Toumanova: Miksi vuosien tanssiminen ei tee sinusta edistynyttä tanssijaa, ja mikä sitten tekee?

WhyTango-book-cover-frontVeronica Toumanova on argentiinalaisen tangon tanssija ja ammattiopettaja Pariisista.  Hän kirjoittaa tangosta esseitä, joista osa on julkaistu myös kirjana.  Suuri osa Veronican esseiden aiheista on yleistettävissä muuhunkin paritanssiin kuin argentiinalaiseen tangoon, ja innostuin vinkistä lukemaan niitä.  Veronica on varsin suorapuheinen opettaja, joka kirjoituksissaan haluaa haastaa paritanssiin liittyviä uskomuksiamme.

Veronican esseitä on käännetty englannista muillekin kielille, ja hänen luvallaan julkaisen tässä blogissa joitakin hänen kirjoituksiaan suomeksi käännettyinä.

Näitä esseitä lukiessa kannattaa pitää mielessä, että kirjoittajalla ei (omien sanojensa mukaan) ole kokemusta muusta kuin argentiinalaisen tangon tanssigenrestä.  Kun puhutaan esimerkiksi tanssiin hakemisesta, puhutaan cabeceosta eli katsehausta, ei esimerkiksi hakurivissä seisomisesta.  Moni asia on tangon kulttuurissa toisin kuin suomalaisessa seuratanssikulttuurissa; esimerkiksi ahkeraa treenaamista näytetään arvostavan erityisen paljon, vs. seuratanssikulttuurimme kahtiajakautuneisuus (”tavikset” vs. ”kursseilla käyvät”).

Pidemmittä puheitta: nauttikaa!

* * *

Miksi vuosien tanssiminen ei tee sinusta edistynyttä tanssijaa, ja mikä sitten tekee?

Veronica Toumanova, 30.11.2013

Alkuperäinen artikkeli.

Kaikki aloittelijat ovat samanlaisia, mutta jokainen edistynyt tanssija on edistynyt omalla tavallaan.  Kun ihmiset löytävät tangon (tai kun tango löytää heidät), jokainen tuntee itsensä ensin samalla tavoin avuttomaksi.  Huomaamme, ettemme osaa kävellä menettämättä tasapainoamme emmekä olla tanssiotteessa toisen kanssa ilman, että pää on koko ajan tiellä.  Emme osaa kävellä, olla tanssiotteessa ja kuunnella musiikkia samaan aikaan.  Ja kun uskaltaudumme ensimmäiseen milongaamme, saammekin selville, että meidän pitäisi ensin opetella, miten katsotaan toiseen tanssijaan.

Teoriassahan homma menee näin: aloittelijasta tulee keskitason tanssija yhdessä-kahdessa vuodessa, edistynyt kolmessa-neljässä vuodessa, konkaritason tanssija viidessä vuodessa ja opettaja kohta sen jälkeen.  Mutta tämä tapahtuu harvoin tosielämässä, lukuunottamatta tuota opettaja-kohtaa.  Tunnemme kaikki tanssijoita, jotka jumittavat “heikolla keskitasolla” kymmenen vuoden tanssimisen jälkeen, ja toisaalta tanssijoita, jotka ovat “hyvin edistyneitä” jo kolmen vuoden jälkeen.

Miksi tämä tapahtuu?

Jos haluat baletin ammattilaiseksi, sinun on oltava kuusivuotias ja mieluiten varustettu oikeilla perintötekijöillä, musikaalisuudella, balettiin sopivalla ruumiinrakenteella ja valtavalla motivaatiolla.  Tarvitset myös hyvin motivoituneet vanhemmat.  Ammattitanssin kentällä aloittelijat ovat samankaltaisia, jotta myös edistyneet tanssijat voivat olla sitä.  Ammattitanssijoiden opetus on erittäin institutionalisoitua, jotta sillä voitaisiin taata hyvin laadukkaat ja mitattavat lopputulokset.

Tangon oppimiseen sinun tarvitsee vain löytää jostain aloittelijoiden ryhmä.  Tangoa tanssivat kaikenlaiset ihmiset.  Jotkut ovat musikaalisia, toiset eivät.  Jotkut ovat kehossaan kuin kotonaan, toisia pitää muistuttaa siitä, että heillä ylipäätään on keho.  Jotkut ovat nuoria, toiset vanhoja.  Jotkut haluavat oppia tanssimaan hyvin, toiset haluavat vain tanssia.  Ja käsi sydämelle: kuinka moni meistä aloitti tangotunnit tutustuakseen vastakkaiseen sukupuoleen tai toipuakseen erosta?  Sitä paitsi tangon opettaminen ei ole institutionalisoitua – jokainen voi halutessaan kutsua itseään opettajaksi, oli sille sitten perusteita tai ei.  Niinpä jokainen oppilas etenee omaan tahtiinsa ja omaan suuntaansa.  Kun mietit kaikkia tangon erilaisia muotoja ja tyylejä, ymmärrät, miten paljon valinnanvaraa meillä tanssijoilla on, ja samalla sinulle valkenee, miten rajattoman monimutkaisesta tanssista on kyse.

Miten voi tulla edistyneeksi tanssijaksi?  Aivan samalla tavoin kuin muillakin aloilla: sinun täytyy todella haluta sitä ja tarvitset säännöllistä treeniä.  Kursseilla käyminen ilman, että kävisi koskaan milongoissa, on kuin varaisit itsellesi upeita lomamatkoja mutta jäisitkin sitten kotisohvalle.  Toisaalta pelkkä milongoissa tanssiminen ilman tanssitunneilla käymistä tekee sinusta loistavan vain omien huonojen tapojesi toistamisessa.  Tullaksesi hyväksi tanssijaksi tarvitset intohimon lisäksi myös omistautumista – ja hyviä opettajia.  Toisin kuin ammattimaisessa tanssikoulutuksessa, tangossa ei ole varmoja takeita opettajien hyvistä opetustaidoista (tai edes tanssitaidoista), vaan kyse on pitkälti siitä, miten sovitat omat tavoitteesi siihen, mitä opettajasi voi sinulle antaa.  Tavallaan tango on kuin oma tiesi valaistumiseen: matkan varrella kohtaat kaikenlaisia “guruja”, ja sinun on valittava niistä itsellesi sopivimmat.

Mitä “edistynyt tangon tanssija” tarkoittaa?  Henkilökohtainen mielipiteeni on tämä: edistynyt tanssija on ennen kaikkea musikaalinen, hänellä on hyvä ymmärrys tangon liikekielestä, hän osaa improvisoida, tanssitekniikka on hallussa ja hän kykenee itse kehittämään tanssiaan.  Edistyneen tanssijan tanssiasento ja kannatus on hyvä, hänen abrazonsa (seuratanssija voisi käyttää tässä ilmaisua “tanssisyli”) on miellyttävä ja toimiva, ja hän on tanssiessaan kuin kotonaan.  Edistynyt viejä tanssii kuvioita – kuviot eivät tanssita häntä – ja hän kykenee navigoimaan tanssilattialla turvallisesti.  Edistynyt seuraaja osaa pitää tasapainonsa ilman viejän apua, päättää hänelle viedyt liikkeet musikaalisesti ja on “turvallinen” seuraaja myös tanssilattian tungoksessa.

Todella edistynyt tanssija kykenee tarvittaessa “downshiftaamaan” tanssiaan ja saamaan vähemmän edistyneen tanssiparinsa nauttimaan yhteisestä tanssistanne.  Jos kuvittelet olevasi edistynyt viejä, mutta lamaannut heti, kun joudut tanssimaan itseäsi heikomman tanssijan kanssa, et oikeasti ole edistynyt vaan pikemminkin hyvin erikoistunut tanssija.  Olet oppinut keskustelemaan kvanttimekaniikasta, mutta et osaa puhua säästä.  Mikäli seuraajana tunnet itsesi loistavaksi tanssijaksi omantasoistesi viejien kanssa, mutta et kykene ylläpitämään tasapainoasi tai päättämään sinulle vietyjä liikkeitä kunnialla itseäsi heikomman viejän kanssa, et oikeasti ole edistynyt, vaan “toisesta riippuvainen” tanssija.  Kuningatar pysyy kuningattarena siitä riippumatta, kenen kanssa hän puhuu.

Aidosti edistyneet tanssijat ovat pieni vähemmistö, koska siihen vähemmistöön pääseminen vaatii vahvaa motivaatiota, ja koska motivaatio puolestaan kysyy kiinnostusta ja omistautumista, olen huomannut, että jokainen edistynyt tanssija on edistyneellä tasolla vain joissakin edelläkuvatuista ominaisuuksista.  Tunnen poikkeuksellisen musikaalisia tanssijoita, joiden abrazossa on puutteita, tai tanssijoita, jotka tanssivat monimutkaisia kuvioita poikkeuksellisen hyvin, mutta eivät osaa tangokävellä tasapainoisesti.  Tunnen viejiä, jotka ovat tanssilattialla hyvin nautittavia tanssipareja, mutta vaaraksi muille.  Eikä sovi unohtaa erästä hyvin tärkeää kriteeriä: edistynyt tanssija on yksilö, jolla on oma persoonallinen tyylinsä.  Hän ei tahdo tulla muiden kopioksi, ja niinpä aidosti edistynyt tanssija ei milloinkaan lakkaa etsimästä ja kehittämästä omaa tanssillista ilmaisuaan.

Toisinaan olen pannut merkille, että mitä enemmän tanssijat edistyvät, sitä enemmän he tulevat toistensa kaltaisiksi.  Tätä tapahtuu esimerkiksi silloin, jos opettaja ei kykene selittämään ja opettamaan tanssiliikkeen sisäisiä mekanismeja, ja oppilaat päätyvät kopioimaan opettajalta tanssin “ulkomuotoa”.  Sama tapahtuu, mikäli tanssiyhteisö on identifioitunut liian vahvasti yhteen tangon tyyliin, joka on nostettu “ainoaksi oikeaksi”.  Tanssijat alkavat uskoa, että tanssin oikea muoto tekee heistä tanssijoita, ja opettajat alkavat suojella tanssia kaikelta, mikä rikkoo tämän muodon.  Itse olen sitä mieltä, että silloin kun tangossa alkaa olla kyse ainoastaan oikeasta muodosta ja tyylistä, se ei ole enää tangoa.  Kun formalismi tai päätön fyysinen harjoittelu ottaa vallan, taide poistuu hiljaa takaovesta.  Paritanssissa muodolla on merkitystä, mutta se ei silti ole tanssin ydintä.  Tanssin ytimessä on pariyhteys, ja jos me rajoitamme tangomme vain yhteen tiettyyn tyyliin, tukahdutamme sen taiteellisen kehityksen.  Tyylit muuttuvat ja vaihtuvat.  Tee toki omat valintasi, mutta anna muiden myös tehdä omansa.  Jos olisit Jumala ja jonain päivänä sinulla olisi tylsää ja haluaisit luoda uteliaisuudesta joukon tangon tanssijoita, tekisitkö heistä kaikista samanlaisia?

Paradoksaalista kyllä, tangossa ei ole kyse siitä, että tulet edistyneeksi tanssijaksi, vaan siitä, että se saa sinut todella tanssimaan ja löytämään itsesi.  Ja tämän saavuttaaksesi sinun pitää jatkuvasti etsiä yhteyttä itseesi ja siihen, miksi sinä rakastat tangoa.  Ainoa tie kasvamiseen on halu tulla paremmaksi sinuksi.

Oltaisiinko vain tässä ja halattaisiin? Paritanssista ja läsnäolosta

27F68CDD-1DD8-B71C-07140460326ED1F2-largeOletko koskaan seurannut sivusta ajatuksella lasten leikkimistä?  Leikkiessään lapsi keskittyy täydellisesti nykyhetkeen, ympäristönsä tutkimiseen ja sen loputtomien mahdollisuuksien hakemiseen.  Leikkivä lapsi ei muistele menneitä eikä haikaile tulevaa. Vain nykyhetki on totta, ja lapsen läsnäolo on täydellistä.

Muutama vuosi sitten aloin seurailla vaivihkaa tanssipaikoilla ihmisten tanssimista; en jakaakseni mielessäni arvosanoja tanssiteknisesta osaamisesta, vaan seuratakseni, miten tässä hetkessä läsnäolevia tanssijat tuntuivat olevan.  Havaintoni hätkähdyttivät minua: näin paljon pareja, jotka tanssivat keskenään yksintanssia, juuri toisiaan vilkaisematta. Tiedän, että sivusta tulkitseminen altistaa minut aina ajatusvääristymille; silti en voinut välttyä siltä kyllästymisen tunteelta, joka minulle sivustakatsojalle tanssista välittyi.  Päätin yrittää tehdä asialle jotain, koska tanssinopettajana minulla on pienenpieni mahdollisuus vaikuttaa tanssia opiskelevien ajatuksiin.  Aloin puhua tunneilla läsnäolosta ja vähitellen pienin harjoituksin myös opettaa sitä.  Nyt, kun konseptia on testattu pienissä ja suurissa ryhmissä – viimeisimpänä Valasrannan leirin yli 80 oppilaan upea ryhmä – ja kun tätä kirjoitusta on minulta erikseen pyydetty, on aika avata tekstillä, mistä on kyse.

Mutta ennen kuin aloitan, haluan kertoa, etteivät ajatukseni ole millään tavoin ainutlaatuisia, enkä omista niitä.  Mm. tanssinopettaja Hanna Tuominen on kirjoittanut läsnäolosta hyvin ansiokkaasti eri foorumeilla, ja kannattaa ehdottomasti tutustua hänen blogiinsa.  Myös tanssinopettaja Ulpu Jarva on käyttänyt läsnäolemisen tekniikoita omassa opetuksessaan jo pidemmän aikaa.

 

Kokemisen kerrokset

Mielemme voidaan ajatella prosessoivan kokemuksiamme ja reagoivan niihin kolmella sisäkkäisellä tasolla, jotka voidaan kuvata seuraavankaltaisella ”sipulimallilla”:

Kokemisen kehät.PNG
Kokemisen kerrokset.  Lähde: Sarah Silverton, Mindfullness – tietoisen läsnäolon läpimurto, 2013.

Suora kokemus sisältää kehon aistimukset (kosketuksen, paineen, painon, lämpötilan, lihasjännityksen tai -rentouden), tunteet ja kokemukset, joihin liittyy ääni, näköhavainto, haju ja maku.  Tähän keskukseen saapuvat aistimukset vaikuttavat suoraan fyysiseen kehoomme ja tunteisiimme. Se on vakaa ydin, jonne palaamme silloin, kun meidän pitää pysähtyä ja kohdistaa täydellinen huomiomme siihen, mitä juuri tällä hetkellä tapahtuu.  Suora kokemus paritanssissa voi olla vaikka välitön kokemus toisen kehonpainosta ja sen vuorovaikuttamisesta omani kanssa.

Ajatukset suorasta kokemuksesta ovat mukana sitä tunnistaen, nimeten ja luokitellen: tämän viejän vienti on todella kevyttä / kylläpä tanssi tuntuu raskaalta tämän parin kanssa / tämän parin tanssiote on liian voimakas / tämä daami seuraa minua johdonmukaisesti ja koko kehollaan.

Ajatukset ja tulkinnat: aivomme hakevat luontaisesti ja jatkuvasti kaikelle merkityksiä. Mielemme yrittää nähdä kokemuksessamme merkitystä kytkemällä sen joko menneisyyden tai kuvitellun tai odotetun tulevaisuuden aikoihin, paikkoihin ja tapahtumiin. Tämä kokemisen kerros on ollut evolutiivisesti hyvin hyödyllinen, jotta mielemme on pystynyt nopeasti esimerkiksi luokittelemaan metsässä kuulemansa äänen vaaralliseksi villipedoksi (jonka on kohdannut aiemmin) ja käskemään kehoa pakenemaan.

On huomattava, että aivomme prosessoivat kaikkea kokemaansa jatkuvasti näillä kolmella tasolla; se on siis aivojemme luontaista toimintaa.  Tämä sisältää kuitenkin mahdollisen ongelman, johon tulen seuraavassa kappaleessa.

 

Tulkitsemisen taakka

couple yelling at each otherUsein mielemme siirtää meidät hyvin nopeasti suoran kokemuksen vastaanottamisesta  merkityksiä ja assosiaatioita koskevalle käsitteelliselle uloimmalle kehälle (kuvassa tätä ilmentää paksu harmaa nuoli).  Tämän seurauksena mielemme lyö nopeasti leimoja ja luo tarinoita varsinaisen nykyhetken suoran kokemuksen päälle, ja nämä tarinat voivat johdattaa meidät nopeasti niin kauas, että irtaannumme kokonaan suorasta kokemuksesta.

Miksi aivojemme tarinointi sitten on meille tanssijoina vahingollista?  Siksi, että tarinoilla, joita huomaamme toistelevamme, ei ole useinkaan mitään tekemistä tanssiparimme kanssa!  Voimme saada itsemme kiinni ajatuksista ja oletuksista, jotka eivät kestä kriittisempää tarkastelua.  Koska aivomme hakevat merkityksiä – järjestystä kaaokseen – ne pyrkivät liittämään uloimmalla kokemiskerroksella suoran kokemuksen joko johonkin aiemmin koettuun tai tulevaisuuden ennusteeseen tai toiveeseen:

”Pentti vie ihan kuin entinen mieheni, se paskiainen, joka lähti toisen naisen matkaan. Pentti on ällöttävä, en haluaisi hänen hakevan minua.”

”Marketta on kiva. Hän flirttailee aina kanssani tanssiessamme. Hän on varmaan kiinnostunut minusta.”

”Voi ei, taas Risto tulee hakemaan minua. Hän tanssii tangot aina niin tylsästi. Taas on tiedossa haukotuttavat kuusi minuuttia.”

Näettekö, miksi nämä ajatukset voivat olla vahingollisia?  Koska Pentti, Marketta ja Risto ovat autuaan tietämättömiä niistä – ja täysin syyttömiä niihin.  Aivomme hyppäävät helposti vaunuun, joka vie meidät täysin pois nykyhetken puhtaasta tanssikokemuksesta, joka meille olisi tarjolla.  Hypätessämme sen vaunun kyytiin teemme samalla vääryyttä tanssikumppaneillemme, lähimmäisillemme.

Jatkuva ”tulkitsemiskerroksella eläminen” tuottaa meille myös hyvin helposti tanssiin ja yleisemminkin elämään liittyviä ajatusvääristymiä, joista olen aiemmin kirjoittanut.  Viitaten aiempaan kirjoitukseeni: erityisen herkkää tanssikansa tuntuu olevan yleistämään, aivoluteilemaan, henkilökohtaistamaan, leimaamaan ja lähtemään emotionaalisen päättelyn tielle – kun toisessa vaakakupissa olisi tarjolla tanssikokemus puhtaimmillaan ja aidoimmillaan.

 

Yksi mahdollinen ratkaisu: Hyväksyvä tietoinen läsnäolo

images.jpgHyväksyvä tietoinen läsnäolo (engl. mindfulness) on yksinkertainen elämänhallinnan menetelmä, jossa pyritään erilaisin meditatiivisin harjoittein säilyttämään suoran kokemuksen vakaa ydin ja havaitsemaan nykyhetken kokemus puhtaana, sellaisena kuin se on, vailla arvottamista ja luokittelua.  Karkeasti ajateltuna tietoisessa läsnäolemisessa pyrimme hetkeksi luopumaan sipulimallin uloimman tulkintakerroksen käyttämisestä tanssihetkemme ajaksi.  Erilaisin tanssiharjoituksin pyrimme pääsemään sellaiseen keskittyneisyyden tilaan, jossa koemme tanssihetken, itsemme ja toisemme, sellaisenaan, lempeästi ja ilman arvottamista havainnoiden.

Harjoituksia on monenlaisia, eivätkä ne vaadi minkään erityisen tanssilajin tai -tekniikan tiukkaa hallintaa – enemmänkin hetkeen heittäytymistä ja avointa mieltä.  Jotta pystymme tehokkaasti riisumaan mielestämme ennakko-odotukset toisistamme tanssijoina, käytän harjoituksia, joissa joko viejät, seuraajat – tai kummatkin (tämä vaatii erikoisjärjestelyitä) ovat silmät kiinni, eivätkä siten pysty tunnistamaan toisiaan näköaisteillaan.  Kokemusteni mukaan juuri nämä harjoitukset ovat olleet seurauksiltaan suorastaan järisyttäviä.  Ne ovat tarjonneet silmät kiinni liikkuville täysin uudenlaisen, kihelmöivän ja sydämeenkäyvän tanssikokemuksen tuntemattoman kanssa.  Kun emme tunne toista, emme tee turhia olettamuksia hänestä emmekä rinnasta häntä menneisyytemme traumoihin.  Näin pääsemme lähemmäksi intiimin paritanssikokemuksen suoraa ydintä.

Valasrannan Tanssileirillä sain ensimmäisen kosketukseni kizombaan Johannan ja Omarin tanssitunnilla. Tunti aloitettiin niin, että toisilleen tuntemattomat oppilaat kerääntyivät opettajien ympärille hyvin lähekkäin – paljon lähemmäs kuin mihin suomalainen normaalisti toisen ihmisen päästää. Siinä seisoimme kuin ruuhkaratikassa.  Sitten halasimme vieruskaveriamme, tuntematonta ihmistä. Ja tästä halauksesta lähdimme liikkumaan vapaasti toistemme kanssa jossakin suhteessa soivaan musiikkiin.  Läsnäolon ja läheisyyden kokemus oli suorastaan huumaava, ja hyvin liikuttava.

Arvatkaa, mikä ryhmässä muuttui ensimmäisen tauon jälkeen, kun se kokoontui seuraavalle tunnille?  Arvasitte oikein: koko alkujärjestäytyminen sujui murto-osassa aiemmasta. Ihmiset suorastaan riensivät toistensa lähelle, halaamaan toisiaan. Me jäyhät ja pidättyväiset suomalaiset halusimme päästää toisemme intiimikehiemme sisään. Toki me teemme sen paritanssijoina useinkin, mutta nyt mukana oli myös läheisyyden kokemuksen suora ydin. Olimme läsnä ja halasimme, vailla tulkintoja, vailla yleistyksiä.

 

Loppusanat

Olen sivunnut näitä teemoja aiemminkin, ja esitän tähän loppuun lainauksen aiemmasta tekstistäni:

”Jälleen kerran haastan teidät, rakkaat lukijani, lähtemään tanssilattialle kokeilumielellä: tyhjentäkää päänne turhista ajatuksista ja tarttukaa tähän ainutlaatuiseen tanssihetkeen, joka ei koskaan ole toistunut eikä tule toistumaan juuri samanlaisena, juuri tämän parin kanssa, hyväksyen itsenne ja hänet. Ottakaa yhdessä askel. Kuunnelkaa kehoillanne, miten toistenne liikkeen ymmärrätte. Älkää kiiruhtako mistään pois, älkää kiiruhtako mitään kohti. Olkaa juuri tässä ja keskustelkaa tanssillanne. Olkaa uteliaita.”

Jälleen kerran loppuun varoituksen sana: askelten määrä tanssissanne saattaa hälyttävästi vähentyä, mutta kokemuksen syvyys hätkähdyttää ja liikuttaa jotain sisällänne.  Älkää pelätkö edes sitä, että nämä syvät kokemisen hetket saattavat nostattaa kehoistanne esiin muistoja, kyyneliäkin.  Sillä kaikki kyyneleet eivät ole pahasta, tanssilattiallakaan.

* * *

Jos luit tämän, kiinnostuit ja olet tanssiseurasi touhuissa mukana, minua saa tilata pitämään tanssikursseja läsnäoloteemalla kauaskin.  Vaikutan pääkaupunkiseudulla, mutta juna kulkee. Ota yhteyttä jyrki.keisala@gmail.com.

Joskus sitkeys palkitaan – yllättävällä tavalla

Hangan lava4Niille, jotka eivät jaksa lukea koko kirjoitusta, nyt on koko lavatanssikansalle aivan erinomaisia uutisia:

Verohallinto on hyväksynyt lavatanssit työkykyä ylläpitäväksi liikunnaksi ja hyväksyy siis jatkossa tanssilavojen tanssiliput verovapaiden liikuntaseteleiden käyttökohteiksi!

Tämä liikuntaseteleiden käyttö tanssilippuihin on ilmeisesti ollut jonkinlainen vuosia kestänyt ikuisuusprojekti.  Viime vuonna Suomen Tanssinopettajain Liitto STOL ry:n seuratanssijaos teki päätöksen ajaa asiaa eteenpäin julkilausumalla, jonka taakse saatiin vahva kooste tanssialan järjestötoimijoita: STOL ry, Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry, Suomen Tanssikoulujen Liitto TANSLI ry – sekä ehkä tärkeimpänä itse tanssipaikkatoimijoiden järjestö, Suomen Huvijärjestäjien Keskusliitto ry.

Olin jo työstänyt muiden avustuksella asiasta julkilausuman, jonka aioimme julkistaa mielipidekirjoituksina, radiohaastatteluina ym.  Samaan aikaan yritin kuukausien ajan saada kiinni juuri sitä virkailijaa, joka asiasta osaisi verottajan puolelta jotain lausua.  Sitten tapahtui jotain, joka teki julkilausuman tarpeettomaksi.

 

Yllättävä puhelinsoitto

Muutama viikko sitten sain aamusella yllättävän puhelinsoiton Verohallinnon henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikön ylitarkastaja Minna Palomäeltä.  Minna vastaa omalta osaltaan Verohallinnon toimintaohjeista koskien liikunta- ja kulttuuriseteleiden käyttökohdemäärittelyitä.

Kävimme puhelinkeskustelun hyvässä hengessä, ja Minnalta löytyi kovasti ymmärrystä projektillemme.  Hän myönsi, että Verohallinnon toimintaohjeet tässä asiassa ovat monin tavoin vanhentuneet ja on aika päivittää niitä.  Minna pyysi, että kirjoittaisin mahdollisimman kattavat perustelut tanssilavojen kertakaikkiseksi sisällyttämiseksi verovapaiden kulttuuri- ja liikuntaseteleiden käytön piiriin.  Kirjoitin perustelut julkilausumatekstin pohjalta laajentaen samalta istumalta ja lähetin sen Palomäelle.  Perusteluissa keskityin erityisesti seuratanssin fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä kehittävään ja ylläpitävään luonteeseen.

Naapurinvaara2
Kuva: Sari Hovila

Mitä ilmeisimmin Verohallinnon alkuperäinen toimintaohje on kirjoitettu sitä silmälläpitäen, että anniskelua harjoittavat käyttöpaikat suljettaisiin kategorisesti näiden seteleiden kelpoisuuden ulkopuolelle.  Tämän vuoksi yritin perusteluissani selventää Verohallinnolle koko seuratanssin nykyistä luonnetta ja sitä, että anniskeluoikeus tanssilavalla ei millään tavoin ole määrittävä tekijä sille, mitä on itse tanssilavoilla harrastettava toiminta eli paritanssi.  Tähdensin nykyisen lavatanssikulttuurin ”alkovapaata” luonnetta, ja lisäksi kiinnitin Verohallinnon huomiota siihen, ettei nykyinen käytäntö kulttuuri- ja liikuntaseteleiden käyttökohteiden suhteen muutenkaan noudata tätä anniskeluun keskittyvää perustetta.  Näin ollen esitin, että siitä riippumatta, onko tanssilavalla anniskeluoikeudet vai ei, sen tulisi kuulua seteleiden käytön piiriin.

Palomäki kertoi, että valitettavasti Verohallinto ei ehdi käsitellä uusia toimintaohjeitaan ennen ensi syksyä, joten kesä 2017 vaikutti joka tapauksessa menetetyltä tapaukselta tämän asian suhteen.

 

Paras soitto ikinä

Tänä aamuna puhelin soi, ja langan päässä oli taas Palomäki, joka ilmoitti yllättäen, että työryhmä onkin kokoontunut jo nyt ja päättänyt yksikäsitteisesti hyväksyä lavatanssit työkykyä ylläpitäväksi liikunnaksi.  Näin ollen tanssilavojen tanssiliput kelpaavat jatkossa verovapaiden liikuntaseteleiden käyttökohteeksi.  Palomäki täsmensi, että koska kyse on liikunnasta, maksuväline on ensisijaisesti liikuntaseteli, mutta nykyisinhän kulttuuri- ja liikuntasetelit ovat aika pitkälti sama asia, joten ”sekakäyttö” lienee myös mahdollista.

Palomäki ilmoitti lisäksi, että Verohallinto on tänään ilmoittanut liikunta- ja kulttuuriseteleiden tarjoajille, että Verohallinnon kanta asiaan on muuttunut. Koska muutos ei ole automaattinen, joutuvat tanssilavat edelleen anomaan itsensä näiden seteleiden käyttökohteiksi.  Mutta nyt seteleiden tarjoajilla on tieto siitä, että tanssilava saa rekisteröidä tanssiliput käyttökohteeksi, joten asia toivottavasti etenee vauhdilla.  Olen jo ollut yhteydessä Suomen Huvijärjestäjien Keskusliittoon ja pyytänyt, että he tiedottaisivat jäseniään muuttuneesta käytännöstä.

* * *

Hyvät lukijani: levittäkää tätä ilosanomaa tanssilavoille!  Kertokaa lavayrittäjille ja muille toimijoille, että he voivat halutessaan tästä lähtien rekisteröityä liikuntaseteleiden käyttökohteeksi.  Kaikki tanssilavatoimijat eivät tätä varmaankaan välttämättä halua, mutta iloitkaamme kaikki yhdessä siitä, että tanssilavojen toiminta on viimeinkin saanut verottajalta kauan kaipaamansa statuksen.  Se on monin tavoin fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä ylläpitävää liikuntaa!

Joskus asioiden aikaansaamiseksi tarvitaankin yllättäen vain yksi pieni kivi, joka laitetaan vierimään.

Pitääkö olla huolissaan?

4662356434_7dd5e58cb1_bBlogitoimitukseen on saapunut postia huolestuneilta tanssikansalaisilta.  Puretaanpa postisumaa hieman.

 

 

1. Nimimerkki Bändifanit omiin konsertteihinsa Tyrväältä tiedustelee:

Pitääkö olla huolissaan, kun tanssibändien fanit tukkivat olemassaolollaan lavan edustan niin, etten pääse tuollaisissa tansseissa lähellekään kierrosennätyksiäni, kun joudun hidastamaan ja heitä väistelemään, eivätkä he tottele edes kyynärpäätä?

V: Hyvä Bändifanit omiin konsertteihinsa: ei tästä pidä olla huolissaan.  Kerron sinulle salaisuuden: kukaan ei tanssilattialla laske eikä noteeraa kierroksiasi.  Tai kerran kyllä laskettiin, mutta senkin kisan voitti joku harrivilperi, niin kuin se voittaa aina kaikki tanssien naistenkaatokisatkin.  Niin että voit aivan rauhassa hidastaa siinä lavan edustalla.  Ja kerron toisenkin salaisuuden: hyvä viejä tietää väistökuvioita, joilla navigoi sujuvasti haastavammassakin tilassa.  Daamitkin tykkäävät niistä.  Niitä voit tulla harjoittelemaan vaikka tanssikursseille.  Itse tiedän monta kivaa, ja mielelläni opetan ne sinullekin.

Kun nyt salaisuuksia jakamaan ruvettiin, niin kerron saman tien kolmannenkin: niillä suosituimmilla tanssibändeillä pitää kyllä tosi kiirutta tanssipaikoissa keikkaillessa, ei ne kovin usein jouda istumakonsertteja pitämään. Ja niitä tosifaneja tarvitaan. Ei ne muusikot muuten jaksaisi. Kauhea roudaaminen illasta toiseen, takahuoneetkin tunkkaisia, ja makkara usein haaleata tai ainakin sinappi puuttuu.

Ja jätä seuraavalla kerralla hei ne kyynärpäät kohti lattiaa, jooko.

2. Nimimerkki Perinteiset tanssit kunniaan Lievestuoreen Viinaränninnorosta kynäilee näin:

Monet parit tanssivat kaikki humpat, tangot ja valssit silleen vastakkain paikallaan pyörien, käsiään nostellen ja ympärilleen potkien. Pitääkö olla huolissaan tanssien kuolemisesta, kun perinteitä ei enää kunnioiteta?

V: Parahin Perinteiset tanssit kunniaan: ei siitä pidä olla huolissaan, sillä kulttuuri on alati muuttuva otus, ja niin on myös tanssikulttuuri.  Kulttuuri, joka jämähtää paikalleen, on kohta kuollutta kulttuuria.  Kuvailemiesi parien terveydentilasta sen sijaan kannattaa olla vähän huolissaan, sillä tuo ympärilleen potkiminen viittaa Huntingtonin tautiin eli tanssitautiin, joka aiheuttaa dementiaa ja pakkoliikkeitä. Tauti johtaa kuolemaan 15-30 vuoden kuluessa sairastumisesta, eikä sitä voi parantaa.

Epäilen kuitenkin vahvasti, että olet nähnyt fuskun tai buggin tanssijoita.  Jos ne tosissaan potkivat sinua, kannattaa huomauttaa kohteliaasti, että noissakin lajeissa tanssiaskeleet kuuluu ottaa vartalon alle.  Noin niin kuin muuten ko. tanssijat ovat luultavasti hurahtaneet samaan tanssitautiin kuin sinäkin.  Sitäkään ei voi parantaa, mutta se ei johda kuolemaan, vaan päin vastoin parhaimmillaan antaa lisää monia nauruntäyteisiä elinvuosia.

Mahdutte molemmat tanssitautiset sinne parketille.  Sovulla.

3. Nimimerkki Kohtalaisen näköinen ja kokoinen Paltamon Paska-Lauttasesta skrivailee:

Viime kuussa kun olin tansseissa, Martti haki minua tangolle.  Nyt kun kävin taas, ei hakenutkaan, vaan vei Markettaa.  Pitääkö tästä olla huolissaan, ja vieläköhän Martti suostuu tervehtimään Korhosen kaupalla?

V: Oi sinä ihanainen Kohtalaisen näköinen ja kokoinen: kyllä se tervehtii, niin kuin on tervehtinyt tähänkin asti jo kolmekymmentä vuotta.  Saattaa pari sanaa kevätsäästäkin vaihtaa, tai hallituksesta.  Martti ei tykkää oikein kummastakaan.  Sinun kanssa tanssimisesta se kumminkin tykkää edelleen, vaikka ei ehtinytkään sinua tällä kertaa tanssittaa.  Niistä miehistä on tansseissa vähän uupelo. Pitäisi saada lisää. Jos hakisitte naisissa ihan Kajaanista asti?

4. Nimimerkki Kaiken tietävä mutta perin vittuuntunut Salon Helvetinlammilta lähestyy kysymyksellä:

Pitääkö olla huolissaan, kun vituttaa niin ettei veri kierrä, koska koko muu tanssikansa on aina väärässä?  Kerran luulin itsekin olleeni, mutta erehdyin.

V: Kuulehan Kaiken tietävä mutta perin vittuuntunut: kyllä siitä pitää olla huolissaan. Aivan helvetin huolissaan.  Todennäköisyys sille, että sinä olisit oikeassa ja kaikki muut väärässä, on lottovoiton luokkaa.  Paljon todennäköisemmin sinä olet väärässä. Ja sitä paitsi vitutuksen aiheuttamaan verenkiertohäiriöön voi kuolla, toisin kuin siihen yleisimpään tanssitautiin (kts. kysymys 2).

* * *

Toivotan kaikelle tanssikansalle huolestumatonta ja ihanaa tanssikesää 2017!