Hidasta elämää – tässä ja nyt

two-children-huggingKeskiviikkona 23.3. pidin Keravan Taitokolmiolle slovaritunnin, joka käsitteli teemana suljetun otteen vientiä ja seuraamista.  Tunnista kehkeytyi sekä oppilaita että minua liikuttanut läsnäolon iltahetki.  Tuo tunti ja sen jälkeen tanssijoiden kanssa käydyt keskustelut ajatteluttavat minua vieläkin, ja haluan jakaa näitä ajatuksiani aiheesta kanssanne.

Kun lähdemme toisen kanssa tanssimaan, me teemme sen usein jokin päämäärä mielessämme.  Tuo päämäärä voi olla niinkin käytännöllisen arkinen kuin ”tanssin tämän parin kanssa kaksi kappaletta tätä lajia, sitten haemme uudet parit itsellemme”.  Turvanamme meillä on tällä kahden kappaleen mittaisella matkallamme usein lajinomaiset opitut askeleet: valssin eteen-viistoon-yhteen, foksin hidas-hidas-nop-nop, cha chan kaks-kol-nel-et-yks.  Opittujen askelten turvaverkko on allamme, ja on helppoa lähteä liikkeelle valmistautumatta hetkeen sen kummemmin.  Aina kokemus ei myöskään ole kitkaton: jokin tuon toisen liikkeessä häiritsee minua, tai en koe itse osaavani sovittaa tanssiani tämän parin kanssa yhteen.  Tanssimme tuntuu jäävän ulkokohtaiseksi jumpaksi, enkä saa lainkaan yhteyttä omaan sisäiseen kokemukseeni.

Vaan entäpä jos opittujen askelsarjojen turvaverkko vedetään altamme?  Mitä sitten, kun bändi alkaa soittaa ihanaa hidasta kappaletta, emmekä yhtäkkiä osaakaan sovittaa siihen oikein mitään tuntemaamme tanssilajia? Meillä on edessämme yhtäkkiä vapaan tanssilattian säännötön valtameri.  Ihanaako?  Ei välttämättä.  Tilanne voi olla myös hyvin hämmentävä, ahdistavakin.  Yksi oppilas esitti tarkkanäköisen kommentin: kun opittuihin askelsarjoihin ei voikaan enää turvautua, nousee jokaisen kävelyaskeleen laatu arvoon arvaamattomaan.  Mitä jos minä en osaa edes kävellä?  Mitä jos lähdemme ottamaan vain tanssiaskelia eri suuntiin ja tuo toinen kuolee tylsyyteen?  Ja se pahin peikko: mitä jos minä teen virheen?

Yksi mahdollinen ratkaisu tilanteeseen, jota harjoittelimme, on hyväksyvä läsnäolo, jota myös muodikkaasti mindfulnessiksi kutsutaan.  Koetan selittää, miten itse ymmärrän sen tanssissa.

Me jokainen tuomme itsemme pieneen, yhteiseen tanssihetkeemme juuri sellaisena kuin sillä hetkellä olemme: ajatuksinemme, tunteinemme, kehoinemme, kolotuksinemme, jäykkyyksinemme ja liikakiloinemme.  Emme voi olla muuta kuin olemme, miksemme siis hyväksyisi itsemme ja toisen juuri sellaisena kuin sillä hetkellä, siinä paikassa olemme.  Minä olen tällainen ja tässä, sinä olet omanlaisesi ja siinä edessäni.  Tehkäämme yhdessä tästä pienestä hetkestä hyvä molemmille.  Muista, että vaikka olisit tanssinut neljäsataa kertaa tämän saman ihmisen kanssa, juuri tämä tanssihetki on silti ainutlaatuinen.  Et ole kokenut sitä ennen, etkä pysty palaamaan siihen enää huomenna.  Eilinen on eletty, huominen on usvan peitossa, mutta olemme tässä ja nyt, joten nauttikaamme.

Käsi pystyyn – kuinka usein käy niin, ettet edes muista juuri koetun tanssiparisi hiusten tai silmien väriä?  Me asetumme suljettuun tanssiasentoon, katsomme toistemme ohi, lähdemme vähän hätäisesti liikkeelle – ja eristämme itsemme henkisesti omiin osastoihimme.  Samalla menetämme taas yhden mahdollisuuden kokea hyväksyvää, rauhallista läsnäoloa uuden ihmisen kanssa.  Rikoimme tätä asetelmaa illassamme niin, että pakotimme itsemme välillä kokonaan irti toisistamme, katsoimme toisiamme kasvoihin ja liikuimme erillisinä, silti yhdessä, vailla sääntöjä – ja ennen kaikkea, vailla ajatusta siitä, että jokin tanssissamme voisi olla ”väärin” ja ”virheellistä”.  Kommenttien perusteella kokemus oli varsin silmiä avaava, hätkähdyttäväkin.

Seuraavan kerran kun musiikki lähtee soimaan ja sinulla on tanssipari edessäsi, mitä jos et pitäisikään kiirettä?  Entä jos lähtisitte ensin vain vaihtamaan yhdessä kehonne painoa ja makustelemaan, miltä minä ja sinä yhdessä tunnumme, juuri tässä ja nyt?  Mitä jos katsoisitte hetken toisianne silmiin ja viestisitte sanattomasti toisillenne: tätä hetkeä ei tule koskaan enää täysin samanlaisena, nauttikaamme siis siitä yhdessä.  Olkoon ainoa päämäärämme olla toisillemme tässä ja nyt.  Haastan jokaisen lukijani kokeilemaan, mutta varoitan: saatatte yllättyä.

Hyvää läsnäolevaa tanssikevään jatkoa kaikille!

UVL6 jatkoleiri 16-18.1.2009

Takana on hikinen ja antoisa tanssileiriviikonloppu: Tanssikoulu Jari Aaltosen järjestyksessään kuudes Uuden Vuoden Leiri (UVL6) Oulussa. Näyttää tämä uusi vuosi siirtyvän vuosi vuodelta kesää kohti!

Mitä jäi käteen? Paljon hyvää treeniä ja infoa ja yksi uusi tanssikin, blues, johon ensikertalaisena ihastuin kovasti.

Tässäpä hajanaisia muistikuviani ja kokemuksiani viikonlopusta.

Pe, alkulämmittely cha-cha (Kati Koivisto)

Erinomainen, hikinen alkulämmittely, joka pyöräytti tanssileirin mukavan vauhdikkaasti käyntiin. Cha-chahan on leikkisän eloisa tanssi, ja Kati haki meihin tanssijoihin tätä eloisuutta erinomaisella mielikuvalla ”eläimestä, joka lantioissamme pitäisi asua”. Tätä eläintä sitten etsittiin ja hoivattiin hyvin rytmitetyllä kaksituntisella, jossa välillä tanssittiin hiukan rauhallisempia biisejä, ja välillä otettiin ”eläinkirejä”, joissa kilpailtiin tanssiparin kanssa siitä, kummalta se eloisampi eläin löytyy.

Pe, Musiikintulkinta seuratansseihin (Miia Isoviita ja Jari Aaltonen)

Tunnilla syvennyttiin parin tanssin kautta musiikintulkintaan, jota tehtiin erilaisten rytmibreikkien ja -rikkomisten kautta. Erityisesti mieleen jäi cha-chan muunnettu perusaskel, jossa jälkipuoliskon chasse korvattiin pitkällä breikillä, jonka aikana ”vartalo tanssii mutta jalat eivät”. Tätä samaa breikkimuotoa sovellettiin mm. naisen vasempaan käännökseen, ja homman havainnollistamiseen oli löydetty erinomainen biisi, jossa kahden tahdin välein oli tauko, joka soveltui tämän breikin käyttöön loistavasti ja teki biisin tulkinnasta selkeästi paremman.

La, Alkulämmittely bugg & musiikintulkinta (Miia Isoviita & Jari Aaltonen)

Musiikintulkinnan periaatteita jatkettiin buggin parissa. Tunnista jäi mieleen lähinnä eräs hiukan hankala vientiliike, jossa miehen piti olla tarkkana, ettei riko naisen kättä 🙂  Muuten aika peruskauraa.

La, blues A:sta Ö:hön kahdessa tunnissa (Sari & Jari Aaltonen)

Nimensä mukaisesti tällä tunnilla kävimme läpi tämän upean tanssin perusteet alkeista musiikintulkintaan. Sellainen kuva bluesista jäi, että tanssin peruskaava on aika helppo ja siinä musiikintulkinta on pääosassa. Sari ja Jari olivat löytäneet hienoja biisejä tanssittavaksi, ja Jari esitti taas omaa parasta humoristista itseään demonstroidessaan Sarin kanssa, miten bluesissa pystyy tanssilla kertomaan kokonaisia tarinoita. Lopuksi tanssijat saivat tanssia yksien parien kanssa (siis vaihtamatta paria kesken tanssin) Kulkurin ja joutsenen kaksi kertaa peräkkäin, ja huomasinkin tulkitsevani hyvin miestä seuraavan parini kanssa vaistomaisesti kappaletta tekemällä 70-prosenttisesti ihan uusia asioita. Tällaiseen flown tunteeseen kun pääsisi useammin!

La, lattaritekniikkaa (Joonas Piippola)

Kurssille oli saatu kova nimi, Joonas, opettamaan lattaritekniikkaa, ja huh-huh kun olikin hikiset paikat. Opetustansseina Joonas käytti rumbaa ja sambaa. Rumbassa lähdettiin liikkeelle jo lattariguru Walter Lairdin esittämästä perusjutusta: että rumbassa ei lasketa 4-1-2-3 vaan 4 & 1 & 2 & 3 &, ja jokaiselle askeleelle tulisi edetä niin, että kun jalalla otetaan askel, pyrkii vartalon energia olemaan ”vastaliikkeessä”, ja vasta &:llä vartalo ”siirretään askeleen päälle”. Tällöin hitaastakin rumbasta tulee paljon mielenkiintoisempi, eikä vartalossa ole ”tyhjiä hetkiä” tanssin aikana. Joonas havainnollisti periaatetta upeasti Miian kanssa. Kyllä oli nautinnollista katsoa, miten kaksi vartaloa liikkui perusaskeleessa yhdessä kuin ne olisivat olleet keskivartalostaan kiinni toisissaan!

Sambassa taas Joonas opetti toisen tärkeän, tuolle tanssille luonteenomaisen periaatteen: samban ”moottori” on alavatsassa ja lantiossa, ja hartia- ja päälinja pysyvät rauhallisina (kuten muissakin lattareissa). Tuon moottorin käyttöönottoa sitten treenattiin kovasti. No, sanottakoon tästä, että treenattavaa jäi vielä roppakaupalla 🙂

* * *

Sunnuntaina en paikalle päässyt, joten kokematta jäivät musiikintulkinta fuskussa ja Joonaksen jive-oppitunti (josta ei kuulemma vauhtia ollut puuttunut!). Sunnuntai-iltana piti tosin käydä kertailemassa vielä fuskua Walolla, kun kerran leirin hintaan sisältyi.

Kaiken kaikkiaan loppuvaikutelma leiristä oli erittäin positiivinen, ja sain paljon eväitä jatkoa varten. Tärkeitä periaatteita opin jokaisella tunnilla. Tästä entistä suuremmalla innolla tanssikevättä kohti!