Keskiviikkona 23.3. pidin Keravan Taitokolmiolle slovaritunnin, joka käsitteli teemana suljetun otteen vientiä ja seuraamista. Tunnista kehkeytyi sekä oppilaita että minua liikuttanut läsnäolon iltahetki. Tuo tunti ja sen jälkeen tanssijoiden kanssa käydyt keskustelut ajatteluttavat minua vieläkin, ja haluan jakaa näitä ajatuksiani aiheesta kanssanne.
Kun lähdemme toisen kanssa tanssimaan, me teemme sen usein jokin päämäärä mielessämme. Tuo päämäärä voi olla niinkin käytännöllisen arkinen kuin ”tanssin tämän parin kanssa kaksi kappaletta tätä lajia, sitten haemme uudet parit itsellemme”. Turvanamme meillä on tällä kahden kappaleen mittaisella matkallamme usein lajinomaiset opitut askeleet: valssin eteen-viistoon-yhteen, foksin hidas-hidas-nop-nop, cha chan kaks-kol-nel-et-yks. Opittujen askelten turvaverkko on allamme, ja on helppoa lähteä liikkeelle valmistautumatta hetkeen sen kummemmin. Aina kokemus ei myöskään ole kitkaton: jokin tuon toisen liikkeessä häiritsee minua, tai en koe itse osaavani sovittaa tanssiani tämän parin kanssa yhteen. Tanssimme tuntuu jäävän ulkokohtaiseksi jumpaksi, enkä saa lainkaan yhteyttä omaan sisäiseen kokemukseeni.
Vaan entäpä jos opittujen askelsarjojen turvaverkko vedetään altamme? Mitä sitten, kun bändi alkaa soittaa ihanaa hidasta kappaletta, emmekä yhtäkkiä osaakaan sovittaa siihen oikein mitään tuntemaamme tanssilajia? Meillä on edessämme yhtäkkiä vapaan tanssilattian säännötön valtameri. Ihanaako? Ei välttämättä. Tilanne voi olla myös hyvin hämmentävä, ahdistavakin. Yksi oppilas esitti tarkkanäköisen kommentin: kun opittuihin askelsarjoihin ei voikaan enää turvautua, nousee jokaisen kävelyaskeleen laatu arvoon arvaamattomaan. Mitä jos minä en osaa edes kävellä? Mitä jos lähdemme ottamaan vain tanssiaskelia eri suuntiin ja tuo toinen kuolee tylsyyteen? Ja se pahin peikko: mitä jos minä teen virheen?
Yksi mahdollinen ratkaisu tilanteeseen, jota harjoittelimme, on hyväksyvä läsnäolo, jota myös muodikkaasti mindfulnessiksi kutsutaan. Koetan selittää, miten itse ymmärrän sen tanssissa.
Me jokainen tuomme itsemme pieneen, yhteiseen tanssihetkeemme juuri sellaisena kuin sillä hetkellä olemme: ajatuksinemme, tunteinemme, kehoinemme, kolotuksinemme, jäykkyyksinemme ja liikakiloinemme. Emme voi olla muuta kuin olemme, miksemme siis hyväksyisi itsemme ja toisen juuri sellaisena kuin sillä hetkellä, siinä paikassa olemme. Minä olen tällainen ja tässä, sinä olet omanlaisesi ja siinä edessäni. Tehkäämme yhdessä tästä pienestä hetkestä hyvä molemmille. Muista, että vaikka olisit tanssinut neljäsataa kertaa tämän saman ihmisen kanssa, juuri tämä tanssihetki on silti ainutlaatuinen. Et ole kokenut sitä ennen, etkä pysty palaamaan siihen enää huomenna. Eilinen on eletty, huominen on usvan peitossa, mutta olemme tässä ja nyt, joten nauttikaamme.
Käsi pystyyn – kuinka usein käy niin, ettet edes muista juuri koetun tanssiparisi hiusten tai silmien väriä? Me asetumme suljettuun tanssiasentoon, katsomme toistemme ohi, lähdemme vähän hätäisesti liikkeelle – ja eristämme itsemme henkisesti omiin osastoihimme. Samalla menetämme taas yhden mahdollisuuden kokea hyväksyvää, rauhallista läsnäoloa uuden ihmisen kanssa. Rikoimme tätä asetelmaa illassamme niin, että pakotimme itsemme välillä kokonaan irti toisistamme, katsoimme toisiamme kasvoihin ja liikuimme erillisinä, silti yhdessä, vailla sääntöjä – ja ennen kaikkea, vailla ajatusta siitä, että jokin tanssissamme voisi olla ”väärin” ja ”virheellistä”. Kommenttien perusteella kokemus oli varsin silmiä avaava, hätkähdyttäväkin.
Seuraavan kerran kun musiikki lähtee soimaan ja sinulla on tanssipari edessäsi, mitä jos et pitäisikään kiirettä? Entä jos lähtisitte ensin vain vaihtamaan yhdessä kehonne painoa ja makustelemaan, miltä minä ja sinä yhdessä tunnumme, juuri tässä ja nyt? Mitä jos katsoisitte hetken toisianne silmiin ja viestisitte sanattomasti toisillenne: tätä hetkeä ei tule koskaan enää täysin samanlaisena, nauttikaamme siis siitä yhdessä. Olkoon ainoa päämäärämme olla toisillemme tässä ja nyt. Haastan jokaisen lukijani kokeilemaan, mutta varoitan: saatatte yllättyä.
Hyvää läsnäolevaa tanssikevään jatkoa kaikille!
Paritanssipäiväkirja 