Takana on taas monipuolinen opiskeluviikko. Tatsia ja janssia -projektimme on edennyt siihen vaiheeseen, että vietimme mielettömän hauskan torstaiaamupäivän Järvenpään Riston musiikkiluokassa fiilistellen eri soittimilla taustoja hänen biiseihinsä, jotka tanssiesitykseen on valittu. Mehän tulemme toimimaan esityksessä, paitsi tanssijoina niin myös taustabändinä, joten harjoitusta tarvitaan. Täytyy kyllä sanoa, etten olisi vuosi sitten osannut nähdä itseäni kilkuttelemassa ksylofonia, paukuttamassa rumpuja ja soittamassa kitaraa lastenlaulujen tahtiin…näin se elämä joskus kuljettaa pientä ihmistä.
Rock’n’swing-tansseissa vietimme hikisen mutta antoisan iltapäivän eilen balboan, disco-swingin ja lindy hopin parissa. Kurssilla on ensin vuorossa pintapuoliset lajiesittelyt, vasta myöhemmin syvennymme lajeihin kunnolla.
Balboa viehätti intiimiydellään. Sen perusaskeleen rytmi on kiehtova ”12 hold-step 56 hold-step” = QQSQQS, ja tanssiasento on erittäin intiimi ja ”pieni”. Voi kun pääsisi tanssimaan tuota oikeasti joskus johonkin! Suomalaisille tanssilavoille lajia lienee turha toivoa.
Disco-swingin haaste itselleni oli selkeästi motorinen. Sitähän voi tanssia joko eight countina tai six countina ja askel on hiukan fuskumainen, mutta huomattavasti nopeampi ja jouston tulee tapahtua ylös, ei alas. Kova tempo aiheutti aluksi haasteen saada jousto kulkemaan ”oikeinpäin”. Hauska ja vauhdikas tanssi kuitenkin, kun siihen tottui. Jotenkin aloin tanssiessani odottaa kuulevani Boney M:n By the River of Babylonin ja olevani jälleen ensimmäisissä kotibileissäni…
Lindy hopin pyöreän pehmeään menoon pääsimme iltapäivän loppupuolella, ja siitä jatkamme seuraavalla viikolla. Kaiken kaikkiaan Timo Arstilan rock’n’swing-kurssi käy aivan erinomaisesta koordinaatiotreenistä, koska jaloilla pitää eri tansseissa tehdä vaikka ja mitä ja vaikka mihin tahtiin.
Parisalsan parissa vietimme tänään mukavan, joskin hiukan levottoman perjantai-iltapäivän ja uutta kuviomateriaalia tuli ruedaan:
prima (”serkku”, poika tytön kainaon alta ja seuraavalle)
prima con la hermana (”serkku ja sisko”, prima + enchufla)
prima con la hermana y la familia / familia (edellinen + käsikoukulla ympäri)
tres pelotas (un fly + linea + short bound)
festival de enchufla (3 x enchufla + di le que no + 1,2,3 taputusta)
(dame con) foto
umbeso
yoghurt
di le que si (”sano hänelle kyllä”, tyttö pyörähtää 2 kierrosta mp)
Hektisen viikon ehkä tärkeimmät oivallukset sain kuitenkin tänään Kati Koiviston seuratanssitunnilla suomalaisen tangon parissa. Ne on kirjattu tuonne oppimispäiväkirjan puolelle.
Tuntuu että tämä meno vain paranee ja olen ehdottomasti oikeassa paikassa, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan elämässäni.