Haastavien kuvioiden opetuksesta

Nyt kun tanssinopetus on pitkän koronatauon jälkeen toden teolla päässyt jatkumaan, päätin viimeinkin ottaa härkää sarvista ja kokeilla edistyneiden tanssijoiden ryhmän kanssa hitaan valssin ”kauhukuvioni” opettamista. Kyseessä on todella ihana käännöskuvio Outside Spin, johon minulla on ollut vuosien ajan eräänlainen viha-rakkaussuhde, ja itse asiassa olen sitä mieltä, että se on Guy Howardin ”vakiotanssiraamatun” eli kirjan Technique of Ballroom Dancing haastavin hitaan valssin kuvio. Tähän asti olen sekä rakastanut että pelännyt sitä, ja nytkin kävin pitkän taistelun itseni kanssa siitä, sopiiko kyseinen tanssikuvio haastavuutensa vuoksi lainkaan vapaasti vietyyn sosiaalivalssiin.

Koska, kuten jo mainitsin, itse kuitenkin suorastaan rakastan tätä onnistuessaan jumalaisen tuntuista käännöstä, päätin ottaa haasteen vastaan. Eihän sitä tiedä, vaikka tuo haaste opettaisi minullekin jotain uutta aidosti haastavan materiaalin opettamisesta.

Ja niinpä se todellakin opetti! Outside Spinistä löytyy hieno videodemonstraatio täältä.

Kun lähdin suunnittelemaan eilisillan hitaan valssin tuntejani, jäin ensin pohtimaan sitä, mihin haastavamman materiaalin opettaminen usein kaatuu. Tulin siihen tulokseen, että me tanssinopettajat saatamme syöksyä liian nopeasti itse opetuksen kohteena olevan tanssikuvion kimppuun, jolloin oppilaat lähtevät liian nopeasti opettelemaan kuviota askel askeleelta. Ja askelten opettelu ei ”pakota” tanssijoita sisäistämään, miltä kuvion tanssimisen pitäisi omassa kehossa tuntua silloin, kun sen tanssii oikein – koska pelkät askeleet eivät vielä kerro kehon toiminnasta juuri mitään. Käytän usein tunneillani ilmaisua ”jalat eivät kuljeta vartaloa, vaan vartalo kuljettaa jalkoja”, ja tuon periaatteen halusin oppilaideni sisäistävän tämän haastavan tanssikuvion opetuksessa.

Outside Spinin tapauksessa kyseessä on periaatteessa valssin kehräkäännöksen (Natural Spin Turn, joka usein opetetaan sinivihreällä tai sinisellä kurssitasolla) kaltainen käännös, mutta käännös toteutetaankin parin ulkopuolelle otetuilla askelilla. Ja tämä tuntuu kuulkaas aluksi niin kertakaikkisen oudolta, että jopa erittäin kokeneen ja taitavan tanssiparini keho meni tuosta outoudesta aluksi paniikkitilaan ja rupesi ”olettamaan” liikkeitä. Keho alkoi kiertyä epätarkoituksenmukaisesti ikään kuin hakien ”oikeaa ratkaisua”. Mutta heti kun hän rauhoittui kuuntelemaan keskikehoni antamia viestejä, palaset loksahtivat kohdalleen ja Outside Spin onnistui upeasti!

Lähdin opetuksessani kokeilemaan lähtökohtaa, jota voisin kutsua tässä vaikka houkuttelemiseksi. Suunnittelin tunnin niin, että ensin tanssimme tietyin kuvioin itsemme Outside Spinin lähtötilanteeseen, eli tilanteeseen, jonka jälkeen daami haluaa ottaa oikealla jalallaan etuaskeleen parin ohi. Vältin kuitenkin vielä opettamasta itse tuota kuviota, vaan annoin sen sijaan muutaman vaihtoehtoisen kääntyvän jatkokuvion purkamaan tuo lähtötilanne. Pyysin oppilaitani treenaamaan noita jatkokuvioita musiikkiin, ja samalla minulla oli salainen harras toive, että eräs tietty asia tapahtuisi tuossa vaiheessa.

…ja se tapahtui kuin tapahtuikin: eräs pari teki tanssissaan spontaanisti Outside Spinin – koska se kuulemma oli ainut luonteva tapa kääntyä määrittelemästäni lähtötilanteesta. Ja kuvitelkaa – en ollut siis lainkaan opettanut vielä ko. kuviota! Saatatte uskoa, että tämän tanssiopen naama loisti kuin Naantalin aurinko tuolla hetkellä.

Ilta oli opetuksellisesti menestys, ja jokainen paikalla ollut tanssipari oppi Outside Spinin. Ehkä illan paras anti tuli yhdeltä tanssiparilta, joka kehitteli tuon kuvion ympärille vielä sujuvamman ja virtaavamman kuvioyhdistelmän kuin se, minkä itse opetin. Näin sain jälleen kerran olla kiitollinen siitä, että myös tanssinopettaja on tanssitunneilla oppija.

Pedagogiikassa puhutaan analyyttisen ja holistisen oppijan käsitteistä. Tiivistäen analyyttinen oppija käyttää oppiessaan enemmän vasenta aivopuoliskoaan ja keskittyy yksityiskohtiin. Hän oppii vaikkapa uuden tanssikuvion vähitellen, rakentamalla sitä pala palalta. Vastavuoroisesti holistinen oppija käyttää enemmän oikeaa aivopuoliskoaan, ja hänelle on tärkeää saada ensin kokonaiskuva opeteltavasta asiasta, siis vaikkapa tanssikuviosta. Yleensä pyrin tarjoamaan tanssitunnilla molemmille oppijoille riittävästi materiaalia – siis vaikkapa tanssimaan ensin koko kuvion oppilaille, minkä jälkeen rakennamme sen osista.

Outside Spinin tapauksessa pelkäsin, että lopputuloksen näyttäminen johtaisi yliyrittämiseen, jolloin kuvion ”kehollistaminen” jäisi puolittaiseksi, ja oppimisen paineessa oppilaat lähtisivät ikään kuin runnomaan sitä väkisin kohdalleen. Tämän mainitsi myös suuresti arvostamani opettajakollega, kun purin hänelle tuntemuksiani tanssituntien jälkeen.

Houkuttelemalla opettaminen – eli luodaan tunnin materiaalin valinnalla tanssillinen tilanne, jonka loogisimpana ”ratkaisuna” on haluttu kuvio – oli niin onnistunut ja kiinnostava näkökulma, että aion taatusti kokeilla sitä vielä monta kertaa etenkin haastavan tanssimateriaalin opettamiseen!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s