Miksi vihaan naistenhakua?

Onko otsikko kerrankin riittävän raflaava? Joko sait verenpaineesi kivasti nousemaan – tai vaihtoehtoisesti heitit popcornit mikroon ja asetuit mukavasti sohvalle somemyrskyä odottelemaan? Kiva, sittenpä käydäänkin asiaan.

Olen ollut vuosikausia kaapissa. Peläten. Vapisten. Sitä tuomiopäivää odotellen, kun häpeällinen salaisuuteni viimeinkin paljastuu.  Enää en kestä, tulkoon kaikki ulos vaan, kerranhan täällä eletään.

Nimittäin. Minä vihaan naistenhakua.

Ja kun sanon, että vihaan, en oikeasti tarkoita vihan, vaan pikemminkin suuren epämukavuuden, pettymyksen ja surun tunteita.

”Miksi, sinäkin Brutukseni, oi miksi ihmeessä?  Nytkö sinäkin paljastuit patriarkaalisen ylivallan kannattajaksi, käppäukoksi, setämieheksi, jonka mielestä miehellä tulee olla luovuttamaton ja ikiaikainen oikeus päättää, kenen kanssa tanssii?” kysyy sieltä takarivistä Marketta verenpainemansetti käsivarressaan.

No ei, vaan syy on tämä: te naiset ette osaa tai halua enää käyttäytyä naistenhaulla tanssietiketin mukaan.

Ja taas kerran, kun käytän ilmaisua ”te naiset”, se on pelkkä tehokeino, enkä suinkaan tarkoita sillä kaikkia lavoilla käyviä tanssientusiasteja.  Vaan tarkoitan sitä pienehköä, mutta hyvin näkyvää ryhmää, joka käyttäytyy ahneesti ja – anteeksi nyt vain – suorastaan huonosti.

Rakas ystäväni ja kollegani, tanssinopettaja Clara Blomqvist kiteytti tilanteen omaan suorasukaiseen tyyliinsä noin neljä vuotta sitten Facebookin Tanssiporukka-ryhmässä näin. Lisään tekstin hänen luvallaan tähän kokonaisuudessaan, koska kaikki eivät pääse lukemaan tuota mainiota tekstiä suljetusta ryhmästä:

Haluaisin tuoda esiin huoleni meidän naaraiden sopimattomasta käytöksestä. Eilen piipahdin eräässä meille aikuisille suunnatussa tanssipainotteisessa viihdekeskuksessa Vantaan Hakkilassa. Jätettäköön paikan nimi mainitsematta, jottei teksti sisällä piilomainontaa. Kappaleen lähentyessä loppua, naarainhaku-valon palaessa, tämä naaraslauma lähti jo kohti seuraavia uhrejaan! Näin ollen miehet näyttivät törpöiltä, koska eivät päässeet saattamaan edellistä naarastaan riviin, koska seuraavat rynnivät kuin sekopäiset kiimaiset oravat uhrinsa luokse tanssilattialle asti! Eihän näin voi käyttäytyä! Tanssiin on ennen liittynyt hyvät käytöstavat, siisti pukeutuminen, toisen ihmisen kunnioittaminen, nautinto. Me kaikki olemme siellä ensisijaisesti nauttimassa, joten tehdään siitä muillekin kuin vain itsellemme mukava tilanne, jookos?

Kun nyt kaapin ovet kerran kolisevat, tunnustan samaan hintaan muutakin: olen sisimmältäni aikamoinen pehmo, romantikkokin, ehkä haaveilija.  Minä haluaisin kokea tanssi-illoissani – joihin aivan liian harvoin ehdin – pieniä kohtaamisia; sen tunteen, kun seison naistenhaulla hakurivissä ja katseeni kohtaa minua vastapäätä seisovan tanssidaamin, jonka silmissä välähtää tunnistus, ilo ja innostus. Hän lähtee kävelemään määrätietoisesti minua kohti, kohtaamme siinä lattialla, vastakkain, katsomme toisiamme silmiin, hymyilemme, hän pyytää minut tanssiin ja lähdemme luomaan yhdessä kuuden minuutin tanssitarinaa.

Niin ei vain juuri koskaan tapahdu, vaan minut haetaan yleisimmin tanssiin juoksuhaulla, selkäänkopautushaulla tai hihastavetämishaulla, ja tämä tapahtuu lattialla jo olevien, juuri edellisen tanssinsa päättäneiden toimesta.  Jotka siis hylkäävät samalla nykyisen tanssiparinsa (ja tietenkin myös minut!) suoraan siihen lattialle.

Ehkä raflaavin kokemukseni on vuosien takaa suositusta naistentanssipaikasta, jossa tanssin daamin kanssa vasta kappaleparin ensimmäistä kappaletta, kun selkääni kopautettiin. Käänsin päätäni, ja viereisen parin daami kysäisi ohi tanssiessaan kovaan ääneen ”tanssitko minun kanssani seuraavat?”.  Siis hyvänen aika, en kestä edes ajatella, millaiseksi lihakimpaleeksi hänen senhetkinen tanssiparinsa mahtoi itsensä tuntea!  Läsnäolon puute oli korvia huumaava.

”Jaahas, siellä nyt suosittu tanssimies kehtaa valittaa suosiostaan”, puuskahtaa Sohvi kotisohvalta lyömäase valmiiksi kädessään.  Niin, minulla riittäisi kyllä tanssisarkaa naistenhaulla, enkä osaa (toistaiseksi – vaikka varmaankin tämän kirjoituksen takia jatkossa osaan) edes kuvitella sitä hylkäämisen tunnetta, mikä mahtaa olla niiden miesten mielissä, jotka jätetään lattialle, hakematta, vaikka miehet ovat tanssi-illassa vähemmistö.  Että näistäkään vähäisistä miehistä minä en kelvannut kenellekään.

No hyvänen aika, totta kai se on mahtavaa, että tanssikavereita riittää, ja siitä olen ikikiitollinen!  Mutta oletteko hyvät daamit ikinä tulleet ajatelleeksi tätä käytännön kiistämätöntä faktaa:

Naistenhaulla ne röyhkeimmät daamit, jotka hylkäävät kappaleen tuskin vielä loputtua parinsa lattialle ja juoksevat suoraan seuraavan miehen luo suorittamaan hiha- tai kopautushakuaan, pysyvät siellä lattialla ja pääsevät todennäköisesti tanssimaan naistenhaun jokaisen tanssin.

Ja samaan aikaan naistenrivin kolmesataa ujompaa ja/tai kohteliaampaa jäävät täysin ilman tanssinautintoa.

Minusta tämä tilanne on jokaikisellä naistenhaulla niin kertakaikkisen absurdi, sinne tänne ryntäilevä ja suorittava kaaos, että epämukavuuden tunne nousee minussa nopeasti ja yllättäen huomaan löytäväni itseni kahvilta tai vesipisteeltä.  Koska en halua olla pelkästään lattialla sukkana sinkoilevien tanssiahneiden daamien kohde.  Koska haluaisin tarjota pienen mukavan tanssihetken myös tasapuolisesti myös niille rivissä innokkaina sitä odottaville.

Mikä sitten ratkaisuksi?  En lähde nyt tällä kertaa ruotimaan eri hakutapojen hyviä ja huonoja puolia, vaan täräytän suoraan mielipiteeni: ratkaisu on käytöstapojen ja hakuetiketin kunnioittaminen.  Antakaa hyvät daamit meidän rauhassa saattaa nykyinen tanssiparimme hakuriviin ja kohteliaasti kiittää tanssista.  Hakekaa vasta sitten. Kiitos.

Tässä koko tarina. Somemyrskyä odotellessa.

Advertisement