Kehojen tanssia

figure-1272928_960_720Hidas, sensuelli musiikki soi ja mies ja nainen kohtaavat hämärässä.  Tulevat lähelle, ihot koskettavat, tuoksut huumaavat.  Kaksi vartaloa sulaa yhdeksi.  Mies kysyy kehollaan, herkästi, maistellen, ja nainen vastaa.  Liike alkaa, ensin varovaisesti tunnustellen, sitten rohkeammin.  Löytyy yhteinen rytmi ja tunne, musiikki kantaa yhä rohkeampaan, vauhti kiihtyy, sitten taas hidastuu, kehot nauttivat toisistaan.  Mies kysyy vartalollaan taas, nainen vastaakin yllättävästi, tarina muuttuu ja lähtee uuteen suuntaan.  Kumpikin etsii toisen nautintoa siinä missä omaansakin, kumpikin liikkuu kaikki aistit avoinna.  Ulkomaailmaa ei ole, on vain kaksi ihmistä ja liike. On vain hengästyttävä nautinto ja liike. On vain yhteinen tunne ja liike. On vain liike.

Eikös tämä muka ole paritanssipäiväkirja? Tulinko juuri kuvanneeksi rakastelua?
Alun kuvaus sopii parhaimmillaan molempiin.

On melkeinpä poliittisesti korrektia puhua paritanssista sosiaalisena liikuntaharrastuksena.  Samaten tuntuu toisinaan, että tanssin ja sukupuolisuuden rinnastaminen millään tasolla on joillekin jonkinasteinen tabu.  Mielestäni tämä ajatus missaa jotain oleellista tanssista.

Toisille tanssi on vain tanssia, toisille se on tapa hakea elämänkumppania.  Joillekin se on tapa hakea satunnaista tai pysyvämpää seksiseuraa.  Jokainen vähintäänkin tuntee jonkun, joka kertoo yhteisen tanssin johtaneen seksiin – toisilla taas seksi on johtanut tanssiin.  Joillekin tanssi on läheisyyden korviketta tai sen täydennystä. Joku herättelee tansseissa ruokahalun ja lähtee kotiin syömään.  Variaatioita on monia, ja aikuisten ihmisten kesken mikään niistä ei ole väärin tai edes enemmän oikein kuin toinen.

Vuosien varrella naisten kanssa käymissäni keskusteluissa on noussut esiin kaksi elämän kokoista kysymystä:

Millainen on nautittava tanssimies?

Millainen on hyvä rakastaja?

Miksi niin moni fyysisiltä ominaisuuksiltaan hyvin erilainen ihminen voi olla upea tanssikaveri, ja miksi toisaalta niin monenlaisen ihmisen sylissä voi olla niin hyvä olla ilman vaatteita?  Luulen päässeeni viimein lankakerän ytimeen:

Tärkeintä on keholla kyseleminen ja toisen kuuntelu.

En oikeastaan ole pätevä puhumaan tästä asiasta naisen kannalta, siispä valotan sitä omasta näkökulmastani.  Taitavakaan tanssimies, joka ei hetkeäkään tanssissaan kuuntele daamiaan, vaan puskee biisin alusta loppuun tiukkana eteenpäin tykittäen kuvioarsenaalian, ei kykene (eikä ehkä edes halua) muodostamaan todellista sielunyhteyttä pariinsa.  Daami tuntee olevansa koko ajan jäljessä, miehen välikappale, joka ponnistelee epätoivoisesti pysyäkseen miehen mukana.  Tanssi jää kylmäksi ja se paljon parjattu sana suorittaminen jää päällimmäiseksi ajatukseksi.

Mutta mies, joka malttaa hengittää ja kuunnella naisen kehon hengittämistä, pitää aistinsa avoinna ja kuuntelee aktiivisesti naisen vastauksia, ehdottaa eikä käske, ei ajattele pelkkää omaa nautintoaan, vaan etsii yhteistä polkua hetkelliseen onneen. Mies, jolle kahden ihmisen vuorovaikutus ei ole temppurata, esitys eikä kilpailu.

Siinä on todellinen tanssimies.

Siinä on todellinen rakastaja.

Tanssi on kehojen keskustelua. Seksi on kehojen keskustelua.
Aito keskustelu vaatii kuuntelemista.
Ihmiset, kuunnelkaa toisianne.

* * *

P.S. Käytin tässä miestä ja naista esimerkkinä, koska se on se maailma, joka on minulle kaikkein tutuin.  Lukijat saavat halutessaan laajentaa kirjoituksen vapaasti omaan viitekehykseensä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s