Lähes kymmenen vuotta sitten, ollessani vielä aikuisen tanssielämäni alkutaipaleella, käväisin Valasrannan Tanssileirillä oppilaana. Silloin muistaakseni opetettiin kolmessa eri paikassa, ja leiri tuntui jättimäisen suurelta. Saavuin paikalle sateisen koleassa kesäsäässä prätkällä halki Suomen, Oulusta asti, ja muistelen, että lattiamajoituksessa prätkäkamojen kuivuminen kesti kolme päivää. Viivyin leirillä vain muutaman päivän, mutta hauskaa oli ja nälkä jäi. Tanssinopettajaksi valmistumiseni jälkeen olen haaveillut leirille opettajaksi pääsemisestä. Viimein kutsu kävi leirin järjestäjältä eli tanssikurssit.fi:n Niina Huhtalalta, ja suostuin tietenkin ilomielin!
1. Millainen on ISO tanssileiri?
Valasrannan Tanssileiri on maamme suurin, mutta avataanpa kokoluokkaa hieman faktoilla:
- ensimmäisellä leirillä oli kolme opettajaa (Jari ja Sari Aaltonen sekä Kati Kainulainen) ja opetusta oli kahdessa tilassa, Valasrannan kahviossa ja tanssisalissa. Henkilökuntaa taisi olla paikalla kokonaista seitsemän henkeä
- 2017 leiri oli järjestyksessä neljästoista. Nyt mukana oli 33 opettajaa ja muuta henkilökuntaa noin 70. Opetusta järjestettiin kuudessa paikassa, joissa laskujen mukaan enimmillään tunneilla oli yhtä aikaa noin 600 oppilasta. Kaiken kaikkiaan kävijämäärä kymmenen päivän leirillä oli tuhansia
Kyseessä on siis vuosittainen ponnistus, joka on luokkaa valtava. En ehkä halua edes kuvitella, mikä määrä suunnittelua, sovittelua, neuvottelua, pähkäilemistä, puhelinsoittoja, meilejä ja ajoittaista epätoivoa tällaisen leirin kasaaminen vaatii. Mutta ilmeisesti järjestelykoneisto on hioutunut vuosien saatossa varsin tehokkaaksi, sillä lopputulos oli yllättävänkin juoheva. Tanssileirillä olevien oppilaiden ja staffin kesken ja välille syntyy maagisesti sellainen henki, että aivan turhista ei rutista: tungos kuuluu asiaan, ruokajonoja syntyy, vessoihin saa jonottaa ja siirtymät opetuspaikkojen välillä saattavat väliin olla haasteellisia, mutta kaikesta selviää hurtilla huumorilla.
Ihmiset tulevat viettämään Valasrantaan kesälomaansa tanssien ja iloiten tuttujen ja tuntemattomien kanssa, eikä silloin ole syytä pilata lomaansa turhalla nipotuksella. Tanssi edellä mennään – ja sitä leirillä sai kyllä riittämiin, sekä päivisin että iltaisin/öisin! Valasrannan Tanssileiri on hiottu kokonaisuus, jossa asiaan kuuluvat joka illalle mietityt tanssilliset oheisviihdykkeet. Eli siis bileet. Oli tavallisia tansseja, leiriläisten omia tansseja snowballeineen ja seinähakuineen, opettajien huikeita tanssiesityksiä, tangolaulantaa, ryhmäliikuntaa ja mitä vielä. Vaan jospa antaisi kuvien tällä kertaa kertoa lisää:
2. Millainen oli oma leirini?
Näin jälkikäteen haluan kiittää Niinaa omasta leiriaikataulustani, johon sisältyi sopivasti opetusta kymmenpäiväisen leirin alussa ja lopussa – ja siinä välissä koko muun staffin kadehtimat neljä päivää lomaa, eli omaa joraamista, yksäreiden antamista ja muiden opejen tunneilla käymistä! Erityisesti olen kiitollinen siitä luottamuksesta, jota Niina osoitti tätä ekakertalaista Valas-opea kohtaan, kun hän antoi minulle leirin alkuun pienen oman miniteeman: maanantaina mentiin ensin hitaita kaksi jaksoa punaisella tasolla, sitten nopea paikanvaihto ja Työväentalolla vielä yksi sininen jakso teemalla läsnäolo suljetun otteen tansseissa. Avasin tätä teemaa blogiini juuri hiljattain.
Viimeksimainittu tunti muodostui omaksi koko leirin kohokohdakseni. Etukäteen minua hieman jännitti, riittääkö hitaiden teematunneille väkeä. Voisin sanoa, että kyllä – ekoilla hitaiden tunneilla joraamassa oli yli 80 oppilasta, ja melkein sama porukka pölähti Työväentalon kohtalaisen pieneen saliin. Siinä Jyrki hieman pyyhki hikeä otsaltaan ennen tunnin alkua.
Vaan millainen ryhmä ja tunnelma! Tuntui ihan siltä, että aika pysähtyi 75 tärkeäksi minuutiksi. Läsnäolemisen tunne, toistemme kunnioitus ja rauha oli uskomaton kokemus. Sokkoharjoituksessa, jossa herrat tanssivat paikallaan silmät kiinni (siis kulloisellakin hetkellä heille tuntemattomien) daamien kanssa, daamien joukkoon luikahti ovesta salavihkaa myös opekollegani Törmäsen Antti, joka oli vissiin supsauttanut miesten hämäykseksi vähän hajuvettäkin korvan taa. Kukaan miehistä ei ainakaan ääneen tunnustanut, että olisi huomannut mitään. No, onhan tuo Antti tosiaan melko pienikokoinen ja naisellinen…ja Antin temppu toimi tunnilla hienona tunnelman keventäjänä.
Aina, kun näitä läsnäolotunteja olen eri ryhmille vetänyt, ne ovat liikuttaneet sekä oppilaita että itseäni jostain syvältä sisimmästä. Mutta ensimmäistä kertaa tanssinopettajan elämässäni tunnin loputtua edessäni seisoi jono ihmisiä, jotka halusivat halaten kiittää tunnista ja kertoa, miten tärkeän teeman äärellä olimme. Eipä siinä tainnut opekaan selvitä silmänurkkien kostumatta.
Lausun nyt ääneen nöyrän kiitokseni kaikille tuolla tunnilla olleille. Te teitte heittäytymisellänne ja hetkeen keskittymisellänne tunnista sen kokemuksen, millainen se oli. Kiitos!
Muihin leirin opetuskohokohtiin kuuluivat ehdottomasti erään tanssinopettajaidolini, Kati Kainulaisen kanssa yhdessä (ekan kerran ikinä!) pidetyt hitaan valssin ja tangon tunnit. Kati, kanssasi on äärettömän helppoa, luonnollista ja saumatonta opettaa. Annat tilaa kollegallesi tarvittaessa, jolloin opettamisesta syntyy aitoa vuoropuhelua. Kuten minäkin, seuraat ryhmää tarkalla silmällä ja käytät opettajan intuitiotasi tarkkailemaan, mitä juuri tämä ryhmä juuri tänään tarvitsee.
Tällä yhteisellä intuitiolla teimme tangotunnilla daameista Teräsnaisia ja lanseerasimme saman tien uuden tanssituotteen, Halaustangon. Niin että ei huano, sanoisi Jorma!
Tanssinopettajan työ on usein yksinäistä puurtamista omien ryhmien kanssa, eristyksissä muista opettajista. Vertaistukea kyllä saa somen kautta, mutta mikään ei korvaa pitkän tanssileirin aikana syntyviä spontaaneja opetuskeskusteluita, keskusteluita leiriläisten ja staffin kanssa, omia tuntioivalluksia ja verkostoitumista. Näitä kaikkia Valasrannan tanssileiri 2017 tarjosi minulle yltäkylläisesti. Sain korvien väliini matskua ja pohdittavaa pitkälle ensi vuodelle!
3. Havaintoja tasoryhmistä ja ryhmien tasoista
Omista joraustunneistani eniten mieleen jäivät Johannan ja Omarin kizombatunnit (olipa ihanaa halailla melkein koko päivä) sekä tangon, buggin ja fuskun mustat tunnit. Mustille tunneille oli armoton opejen vetämä 15 minuutin tasotsekki, ja erittäin suoraselkäistä oli, etteivät myöskään opettajat tai muu staffi selvinneet kuin koira veräjästä, vaan tsekkiin osallistuivat aivan kaikki mustalle tunnille halajavat, pakollisella parinvaihdolla. Voitte uskoa, että siinä kämmenpohjat tällä opella hikosivat, kun piti pistellä parastaan inkvisition armottoman katseen alla!
Mustien tuntien tasotsekillä taattiin se, että kaikki tunneille osallistuvat olivat varmasti tasokuvauksen (VAATIVA) vaatimalla tasolla – koska vain siten opettajat pääsivät aidosti pitämään mustat tuntinsa sillä vaativalla materiaalilla, jonka olivat tunneille suunnitelleet. Itse olin mukana yhtenä neljästä opesta tuomaroimassa myös yhtä tasotsekkiä, ja voin kertoa, että pyrkijäjoukon ollessa suuri ei ole helppoa valita kymmentä parasta viejää ja seuraajaa 15 minuutissa. Uskoisin, että kovin vakavia oikeusmurhia ei kuitenkaan kymmenen päivän aikana tapahtunut.
Olen kirjoittanut tanssioppimistakin vainoavasta Dunning-Kruger-vaikutuksesta aiemmin blogissani. Tanssileireillä tämä ylivertaisuusvinouma näyttäytyy siten, että vielä punaisilla (taso: HAASTAVA) tunneilla vastaan tulee oppilaita, jotka taistelevat ko. lajin perusrytmin, -askeleen tai -liikkeen kanssa. Ja vaikka opettajat kuinka tunneilla tähdentävät, että vihreiden alkeistuntien jälkeen ei ole suotavaa mennä saman tien samasta lajista sinisille ja jopa punaisille tunneille, osa ihmisistä ei tätä ohjetta joko ymmärrä tai halua noudattaa.
Seurauksena tasoryhmästä tulee hyvin heterogeeninen ja opettaja joutuu tekemään pikaisia ratkaisuja: pitääkö tanssitunti kuvauksen vaatimalla tasolla, jolloin osa oppilaista on ”ihan pihalla” (ja kuulin jopa mutinoita punaisen tunnin ”vaikeudesta”)? Vai laskeako tasoa hieman, niin että suurempi osa oppilaista pysyy mukana, mutta ne, jotka halusivat tulla tunnille hakemaan tasoistaan haastetta, jäävät tyytymättömiksi?
Yhtenä mahdollisena ratkaisuna kuulin asiakkaiden suusta toiveita tasotsekkien laajentamista ainakin punaisille, kenties jopa sinisille tunneille. Tämä lienee täysin mahdotonta toteuttaa tuossa laajuudessa, sillä tsekki syö sekä aikaa, sitoo operesursseja että tekee tuntien ”flown” suunnittelun hyvin haastavaksi. Minä haluaisin mieluummin vastuuttaa oppilaita itseään:
Kun mietit osallistumistasi tasoryhmään, lue tasokuvaus tarkkaan ja ole itsellesi yltiörehellinen. Mieti, onko sinun mahdollista pysyä ryhmän mukana tunnin haasteissa, vai tuletko taakaksi pareillesi. Muista, että tasoosi nähden liian haastava tunti ei kehitä myöskään sinua itseäsi parhaalla mahdollisella tavalla.
4. Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä
Opettajat mukaan lukien Valasrannan Tanssileiriä oli toteuttamassa yli satapäinen henkilökunta. Käsi sydämellä tunnustan, että milloinkaan aiemmin en ole kokenut sellaista yhtä suurta perhettä -tyyppistä yhteenkuuluvuutta mihinkään porukkaan kuin VTL2017 minulle tarjosi. Niina on valjastanut erilaiset some- ja viestintäkanavat loistavasti henkilökunnan käyttöön, ja niiden kautta oli todella helppoa synkronoida esim. tuntisuunnitelmia lennosta kollegojen kanssa ja välttää siten päällekkäisyyksiä opetuksessa. Ja jos majoituksen avain oli hukassa, tarvittiin vain yksi nopea WhatsApp-viesti oikealle kanavalle, niin joku kiikutti avainta jo juoksujalkaa.
Mutta viestintäkanavat ovat turhia, jos viestijät eivät kommunikoi. Tällä leirillä sitä ongelmaa ei ollut, vaan kaikki tuntuivat mystisesti tulevan toimeen kaikkien kanssa. Minun FB-kaverilistani on varmaan muutaman kymmentä henkilöä isompi nyt leirin jälkeen kuin sitä ennen.
Kiitos koko staffille mm. saunareissuista, yöllisistä ex tempore -tanssikisoista, syvällisistä keskusteluista, avusta ja tsempistä, hurtista huumorista, tunninpitopaikalle unohtuneella kännykälläni otetuista ekstrakuvista, sekä aamuöisestä Pyhäjärvessä tanssitusta ruedasta. Lista olisi oikeasti paljon pidempi, kuten tiedätte.
Valasrannan Tanssileiri 2017 oli suuri, pinkki kymmenen päivän tanssikupla, josta ei oikeastaan olisi tahtonut tulla pois lainkaan. No, arki koitti, mutta kaikeksi onneksi seuraavaan VTL:ään ei ole enää vuottakaan. Siellä viimeistään nähdään taas, osan kanssa toivottavasti jo aiemmin!
P.S. Olitko leirillä? Tiedäthän, että nettipalautetta leiristä pääset antamaan vielä 31.8.2017 asti tässä osoitteessa.
P.P.S. Kaikki Joonas Kainulaisen leirikuvat löytyvät täältä.
Paritanssipäiväkirja 
[…] kuussa kirjoitin yhteenvetoa Valasrannan Tanssileiristä 2017. Kirjoituksessani pohdin myös tasoryhmiä ja päädyin tähän […]