Melko harvoin kirjoitan mitään tanssimusiikkiin liittyvää, vaikka siinä olisi kieltämättä paljonkin pohdittavaa. Nyt kuitenkin haluan tehdä tunnustuksen ja saada tämän taakan pois harteiltani:
Vihaan kategorisesti ruotsalaista ”bugg-iskelmää”.
No niin, nyt kun kissa on päästetty kassista, voin selittää syynkin.
Kun olin vielä nuori ja nätti, enkä tiennyt tanssimisestakaan mitään, äitini vei minut aina tiettyyn parturiin, joka sijaitsi Vanhassa Vaasassa. Syitä en ole moiselle udellut; ehkä se oli halpa, ja ainakin sijaitsi lähellä äitini työpaikkaa.
Tätä parturia pitivät suomenruotsalaiset sisarukset, joilla oli liikkeessä kasettimankka. Arvatkaa, mitä musiikkia siellä soitettiin, noin niin kuin aina? Kyllä: Vikingarnaa, ja mikäli minä mitään muistan, niin vain muutamaa samaa kasettia. Aamusta iltaan, joka arkipäivä. Tai ainakin aina silloin, kun minä olin asiakkaana.
(Sivumennen sanoen he myös tilasivat pienesti tuhmaa Lektyr-lehteä parturiin, mutta sekin oli laiha lohtu sille iskelmäaltistukselle, jolle vuosikausien ajan jouduin.)
Minut siis tahtomattani altistettiin musiikille, jossa ei ollut kerrassaan mitään kuunneltavaa vankalle ja rankalle Queen-fanille. Otsasuoni pullistuen jouduin kuuntelemaan sitä tekopirteää jollotuksen virtaa, jossa jokainen kappale kuulosti samanlaiselta ja jonka sanoituksista ymmärsin kaksikielisellä seudulla kasvaneena aivan liikaa.
Helppo ei siis nuoruuteni ollut, mutta toivuin siitä kuitenkin jotenkin. Vihani ruotsalaista bugg-iskelmää kohtaan ei ole silti ottanut laantuakseen näiden vuosikymmenien aikana. Nyt kuitenkin näin Facebookin tanssiporukka-ryhmässä tämän mainoksen ja ryhdyin tuumailemaan, josko tekisin kesälomallani ekskursion ruotsinkieliselle Pohjanmaalle, lähelle synnyinseutujani, ja antaisin heille vielä yhden mahdollisuuden…ihan vain koska en ole muutenkaan elämässäni pitänyt tapanani hirttäytyä muuttumattomiin mielipiteisiini.
Ja tiedättekö? Tämän kirjoittaminen oikeasti vähän helpotti. Vähän.
Paritanssipäiväkirja 