Miksi välillä tökkii? Asiaa tanssioppimisen nelikentästä

No niin, kesälomat on ”lusittu”, ja syksyn tunnit ovat taas pyörähtäneet käyntiin.  Tanssinopettajakollegani Päivi Viiri jakoi Facebookissa mielenkiintoisen videon, joka herätti ajatuksia tanssioppimisesta.  Nyt kun syksyn tanssikurssit ovat alkaneet, haluan jakaa ajatuksiani etenkin teille, jotka väliin tuskastutte tunneilla ja ajattelette, ettette edisty, tai että tanssinne on ottanut jopa takapakkia.

Tähän alkuun heti tiivistelmä koko aiheesta, jos et jaksa lukea tätä pidemmälle:

Luultavasti tuo tunteenne on väärä, ja oppimista on jo tapahtunut.

Tässä artikkelissa kuvailtu oppimisen teoria tulee Andrew Suttonilta, joka on maailmanluokan swing-tanssija ja tanssinopettaja.  Teoriassa on kuvailtu tanssioppimista, mutta sitä voidaan soveltaa kaikkeen oppimiseen.  Suomennan Suttonin kuvaileman teorian tanssioppimisen nelikentäksi, ja sitä voidaan kuvata seuraavalla kaaviolla:

Kaaviossa rivit ja sarakkeet on nimetty osaamisen tasoa ja tiedostamista kuvaavin termein.  Teorian ytimessä on se, että uuden asian oppiminen kulkee lähes aina reittiä 1 – 2 – 3 – 4.  Avaan oppimisen vaiheita:

1.  En tiedosta – En osaa

Tämä on tanssioppimisen ensimmäinen vaihe, tietämättömyysruutu, jota voitaisiin kuvailla ilmaisulla ”en vielä tiedä, mitä en osaa”.  Kaikki juuri tanssiharrastuksen aloittaneet lähtevät liikkeelle tästä ruudusta.  Kun tulet elämäsi ensimmäiselle tangotunnille, et todellakaan tiedä, mitä et osaa; kaikki on sinulle uutta ja ihmeellistä.

Juuri tanssiharrastuksen aloittaneiden kohdalla ymmärrämme, miten asia on: ensin emme osaa oikein mitään.  Emme edes tiedä, mitä emme osaa.  Mutta on hyvin tärkeää huomata, että jokainen tanssija on joissain tanssitaitoonsa liittyvissä osa-alueissa vasta vaiheessa 1.  Haluaisin kutsua tätä tilannetta tanssijan sokeaksi pisteeksi: hän ei osaa jotain tanssiin liittyvää asiaa, mutta hän ei tiedosta tätä osaamattomuuttaan.  Hän voi esimerkiksi työntää lantionsa rumbassa ”väärinpäin”.  Hän saattaa harottaa jalkojaan leveälle taakse astuessaan.  Käsien kannatus saattaa olla puutteellinen, tai hän saattaa tanssia väärään rytmiin.  Esimerkkejä on lukemattomia.

Ykkösruudussa on oikeastaan melko turvallista olla, koska tietämättömyys tekee autuaaksi.  Kun emme tiedosta, mitä emme osaa, liikumme mukavuusalueellamme.  Tässä ruudussa myös ns. ylivertaisuusvinouma on voimissaan, ja tanssinopettajan epäkiitollinen, toisinaan tuskainenkin, tehtävä on saada oppilas ottamaan askel ruudusta yksi ruutuun kaksi.

2.  Tiedostan – En osaa

Tätä oppimisen vaihetta kutsun turhautumisruuduksi.  Tämä on se tanssioppimisen vaihe, jossa oppilaalle kirkastuu se, mitä hän ei osaa.  Rumbalantio niksahtaa liikkeessä väärinpäin, ja videolta näkyy, miten jalat harottavat tangokävelyissä.  Tanssikin menee väärään rytmiin.  Opettajalta tulee palaute, että käsien kannatus on puutteellinen ja yläselkä kaatuu tanssiessa taakse.  Hemmetti, olen lahopää, en vaan osaa!

Väittäisin, että usean tanssijan taival katkeaa turhautumisruutuun.  Kun en kerran osaa, miksi edes yrittää?  Mutta juuri tässä tilanteessa olisi ensiarvoisen tärkeää ymmärtää, että oppimista on jo tapahtunut.  Olet jo siirtynyt osaamattomuuden ja tietämättömyyden autuaasta merestä kohti jonkin uuden asian oppimista ja osaamista!  Todellinen kehittyminen paremmaksi tanssijaksi voi alkaa vasta sitten, kun tiedostat puutteesi.  Kun tulet tietoiseksi jonkin kehollisen asian puutteista, voit alkaa tarkkailla tekemistäsi ja kehittää sitä.  Hyvä opettaja auttaa sinua opintielläsi eteenpäin – ja muistaa myös muistuttaa, että olet oppinut jo jotain.  Et ole lahopää.  Et osaa tätä asiaa ehkä vielä, mutta tekemällä työtä voit sen oppia.

3.  Tiedostan – Osaan

Itselleni tämä tanssioppimisen vaihe on todellinen ihanuusruutu.  Tässä ruudussa koen ne kaikista sykähdyttävimmät tietoisen oppimisen hetket ja oivallukset, kun jokin tanssiin liittyvä taitoni tekee hyppäyksen turhautumisruudusta ihanuusruutuun.

Takavuosina olin samban suhteen pitkään jumissa turhautumisruudussa.  En vain kyennyt löytämään samballe luonteenomaista baunssia ja lantion rotaatioliikettä.  Viimein rohkaisin mieleni ja pyysin tanssinopettajalta apua.  Menimme peilin eteen ja aloin tanssia sambahuiskua.  Opettaja asettui taakseni ja otti lantiostani voimakkaan otteen käsillään. Hän ohjasi käsillään tanssin aikana lantiotani oikea-aikaiseen rotaatioon.  Kehoni vastusteli hetken, ja sitten koin aivan ihmeellisen ”humauksen”, kun lantio lakkasi vastustelemasta ja tekemästä väärää liikettä ja ikään kuin lipsahti ”oikein päin”.  Tanssi muuttui helpoksi ja tunne oli sanoinkuvaamattoman riemukas!

Tässä vaiheessa uusi asia on opittu, mutta sen oikea tekeminen vaatii vielä tietoista ponnistelua.  Minun on tietoisesti ajateltava, että jalkani ojentuvat suoraan taakse, reidet lähellä toisiaan, että estän jalkojeni harittamisen taaksepäin edetessäni.  On muistuteltava itselleen, että käsien luonnollinen kannatus lähtee yläselän lihaksista jne.  Oikeanlaisia toistoja tarvitaan paljon, mutta vähitellen siirryn uuden taitoni suhteen neljänteen ruutuun.

4.  En tiedosta – Osaan

Kutsuttakoon tätä vaihetta vaikka automaatioruuduksi.  Uusi asia on opittu, ja lukemattomien toistojen kautta se on siirtynyt kehomme automaattiseksi rutiiniksi.  Teemme asioita oikein tiedostamattamme.  Jokainen meistä on hyvin monien arkielämän liikkeiden suhteen tässä ruudussa; kaikki osaavat kävellä tasapainoisesti ja taloudellisesti, sen kummemmin miettimättä, mitä tekevät.

Kun tanssissa jokin asia on siirtynyt automaation tasolle, se puolestaan mahdollistaa jonkin toisen liikkeeseen liittyvän asian harjoittamisen – ja saatamme palata tämän uuden asian kanssa taas ruutuun yksi!

* * *

Se, miten kauan vietämme aikaa tanssioppimisen nelikentän ruuduissa, riippuu tietenkin opittavasta asiasta ja meistä itsestämme.  On toki olemassa superlahjakkaita liikkujia, jotka kykenevät nopeaan tahtiin etenemään uusien taitojen omaksumisessa ykkösruudusta nelosruutuun.  Mutta uskon, että suurin osa meistä tanssioppijoista viettävät kyllä melkoisen tovin aikaa jokaisessa oppimisvaiheessa.  Omalla asenteella voi auttaa oppimistaan: jokaisessa ruudussa olostaan voi oppia nauttimaan.  Voin viettää aikaani jopa turhautumisruudussa saaden voimaa siitä, että sentään jo tiedän, mitä en vielä osaa, ja näen, mitä kohti yritän pyrkiä.  Tietämättömyys ei enää hallitse tekemistäni, vaan minulla on selkeä tavoite – oli se miten pieni tahansa.

Näillä ajatuksilla toivotan kaikille lukijoilleni hienoa ja tanssioppimisen täyttämää syksyn alkua.  Olkoon syksynne pullollaan pieniä viivähdyksiä ihanuusruudussa!