Nyt kun sain mielenkiintosi heräämään raflaavalla otsikolla, niin totean heti kättelyssä: ei ole luultavasti sen vaarallisempaa kuin muutkaan keholliset harrastukset. Kun lattialla liidellään hurmoksessa, välillä vauhdillakin, voi sattua ja tapahtua.
Tämänkertainen kirjoitukseni syntyi lukijoideni pyynnöstä käsitellä naisten kapeakorkoisten kenkien vaarallisuutta tanssilattialla, mutta halusin laajentaa aihetta ja puhua omasta näkökulmastani yleisimmistä ”tanssivammoista”, niiden syntymekanismeista ja ennen kaikkea niiden ehkäisystä. Kirjoitus sisältää esimerkinomaisia tapausselostuksia.
Kun pohdin tyypillisimpiä tanssivammoja, kolme tärkeintä kategoriaa nousi selkeästi esiin, joten keskityn niihin.
1. Kengänkorolla jalan päälle
Tanssivammojen yleisyydestä ei ole tehty tutkimuksia (aihetta kyllä olisi vaikka opinnäytetyöhön), mutta tapauskertomuksista voi päätellä, että erilaiset ”korolla jalan päälle” -tapaukset ovat hyvin yleisiä. Kengällä kuin kengällä voi tehdä vahinkoa, jos korolla (tai jollain muulla kengänpohjan osalla) astuu toisen jalan päälle, mutta erityisen vaarallisia tässä suhteessa ovat naisten kapeakorkoiset korkokengät.
Syy tähän löytyy perusfysiikasta ja paineen käsitteestä. Paine on fysikaalinen suure, joka ilmaisee jollekin pinta-alalle kohdistuvaa kohtisuoraa voimaa, ja se määritellään näin: ”paine = voima / pinta-ala”. Määritelmästä on huomattava eräs tärkeä seikka: mikäli voima pysyy samana, on painevaikutus sitä suurempi, mitä pienemmälle pinta-alalle voima kohdistuu.
Pieni laskutehtävä selventää asiaa: miehen tanssikengän korko on tyypillisesti pinta-alaltaan noin 30 cm2. Naisten kapeakorkoisen tanssikengän koron pinta-ala on puolestaan noin 1 cm2 luokkaa. Mikäli mies ja nainen painaisivat yhtä paljon (jolloin kaavassa ”voima” = ”painovoima” on sama), kohdistaisi nainen kenkänsä koron päällä seistessään koron alle kolmekymmentäkertaisen painevaikutuksen verrattuna miehen korkokenkään.
Jos nyt lievennetään tilannetta ja oletetaan mielivaltaisesti, että me miehet painamme keskimäärin kaksi kertaa niin paljon kuin naiset, on naisen kapean koron alle kohdistuva paine silti edelleen viisitoistakertainen suhteessa miehen tanssikengän leveämpään korkoon.
Sellainen painevaikutus ei ole leikin asia. Se korkohan menee hyvästäkin tanssikengästä vaikka läpi, ja aiheuttaa eriasteisia vammoja allejäävälle elävälle kudokselle.
Kengänkorkojen aiheuttamille vammoille näen kaksi perussyytä, joita molempia pystyy tehokkaasti ehkäisemään liikkumisen taitoja harjaannuttamalla.
Tanssiaskeleen hallinta. Tanssiteknisesti tässä on kyse tanssijan nilkan lihasten käytöstä, kun askeleelle (eli uudelle tukijalalle) saavutaan. Kokemattomampi tanssija ikään kuin ”lösähtää” askeleelle löysällä nilkalla, eli askeleelle saapuminen ei ole kontrolloitua, vaan koko kehon paino viedään uudelle tukijalalle yhdellä kerralla. Sitten kun tanssija alkaa hallita jalkansa, ja erityisesti nilkkansa lihaksia niin, että hän ottaa aina painonsa vastaan uudelle tukijalalle kontrolloidusti (ja tätä harjoitan paljon tunneillani ihan peruskävelyissä, koska kyse on niin perustavasta taidosta), hän pystyy aina jossain määrin peruuttamaan painonsiirtonsa, jos jalan alla tuntuu jotain.
Viety taka-askel. Kaikkein vaarallisinta tämä tanssiaskeleelle ”lösähtäminen” on fuskun ja cha chan taka-askelissa. Ko. lajeissa näkee usein innokkuuden korvaavan taitoa, ja perusaskeleet on opittu ottamaan siitä riippumatta, viedäänkö ne vai ei. Fuskun opetuksessa tulisi heti alkeistasolta lähtien keskittyä selkeästi siihen, että jokainen taka-askel viedään seuraajalle viejän kehosta. Itse teetän heti alkeistunnilla harjoitusta, jossa fuskun perusaskeleena ovatkin pelkät HH (hidas-hidas) -painonsiirrot jalalta toiselle, ja NN (nopea-nopea) taka-askel tulee erikseen viedä. Siinä viejä ikään kuin ”työntää itsensä taka-askeleelle” käyttämällä apunaan seuraajan kehoa. Kun vienti opitaan tekemään keholähtöisesti, seuraajan taka-askel pysyy automaattisesti hänen kehonsa alla ja hallittuna.
Ihan sama tilanne on cha chassa. Cha chan perusaskel tulisi mieltää mieluummin Time Stepiksi, jossa kakkosiskuilla otetut etu- ja taka-askeleet otetaankin toisen jalan viereen, kuin Close Basiciksi, jossa kakkosiskuilla tanssijat astuvat eteen/taakse. Oletuksena ei saisi olla, että viejän viennistä riippumatta seuraaja astuu kakkosiskulla taakse, koska taidon ollessa puutteellinen – ja mahdollisesti yhdistettynä nilkan kontrollin puutteeseen – tämä taka-askel on monesti täysin ylimitoitettu, suuntautuu seuraajan kehon ulkopuolelle ja paino viedään siinä koron päälle hallitsemattomasti. Ylivoimaisesti suurin osa itselleni tanssilattialla tapahtuneista läheltä piti -tilanteista (joista vakavimmassa kapea korko survaisi kolmen millin päähän akillesjänteestäni) on juuri näitä fuskun tai cha chan hallitsemattomista, ei-viedyistä taka-askelista syntyviä tilanteita.
Näkisin, että näitä ”korkokenkävammoja” ehkäistään tehokkaimmin opetuksella, valistuksella ja asennekasvatuksella, ei niinkään hankalasti valvottavilla ja ikävillä korkokenkäkielloilla. Opetetaan keholähtöistä vientiä, ei automaattisia taka-askelia. Valistetaan kapeakorkoisten kenkien käytön mahdollisista riskeistä sekä tanssijoille itselleen että muille tanssijoille. Opetetaan tanssijoille muita huomioivaa asennetta: emme ole lattialla yksin, vaan olemme aina vastuussa omalta pieneltä osaltamme myös muiden tanssijoiden hyvinvoinnista.
2. Liian repivät otteet avoimen otteen tansseissa
Näitä tapauskertomuksia sain myös paljon. Oheisessa kuvassa näette, mitä voi tapahtua, jos viejä puristaa seuraajan kättä jossain kuviossa sormillaan. Lisäksi kerrottiin erityisesti seuraajien oikean olkapään kipeytymisestä, jopa pienistä olkanivelen lihaksiston venähdyksistä, rajuissa vientitilanteissa.
Kaikki tämän kategorian ongelmat ja niiden synnyttämät vammat palautuvat yhteen tuiki tärkeään taitoon tai sen puutteeseen: keholähtöiseen vientiin. Sillä tarkoitetaan sitä, että viejän kädet pysyvät tanssin aikana aktiivisen lapatukilihaksiston avulla ”kiinni” muussa vartalossa. Lapatuen ensiarvoisen tärkeästä käsitteestä tulen kirjoittamaan artikkelisarjan tulevaisuudessa. Tässä yhteydessä todettakoon, että aktiivinen lapatuki mahdollistaa sen, että viejän vientiliike lähtee hänen keskivartalostaan, josta se välittyy lapatuettujen käsien avulla seuraajalle. Kun seuraajallakin on lapatuki aktiivisessa käytössä, vienti välittyy puolestaan hänen keskivartaloonsa. Käsissä tarvittava vientivoima on näin tanssittuna minimaalinen – pystyn viemään hyvälle seuraajalle fuskun peruskuvioita vaikka pikkusormellani.
Lapatuen ollessa käytössä vientien takana on lähes koko viejän kehon paino, jolloin massan hitauskäsitteestä johtuen vienti ”hidastuu”, eli vaikuttaa pidemmän aikaa, mutta on voimaltaan melko pientä. Seuraaja kuvailee sitä usein ”pehmeäksi ja pitkäksi vienniksi”, jota on helppoa ja vaivatonta seurata. Jos lapatuen käyttöä ei ole sisäistetty (tai koskaan edes opetettu), vienti pysyy käsissä, jotka veivaavat ja vispaavat seuraajaa miten sattuu ja useimmiten täysin ylimitoitetulla voimalla. Jos viennin takana ovat pelkät kädet, vienti muuttuu myös tempovaksi/riuhtovaksi, lyhytaikaiseksi, teräväksi ja kohinaiseksi. Sitä on vaikea seurata, ja myös vammautumisriski kasvaa.
Nyt on puhuttu pelkästään viejistä, mutta minulle raportoitiin samankaltaista toimintaa myös seuraajien puolelta: jos seuraajan kädet eivät ole lapatuettuja, vaan niiden liike on hallitsematonta ja kyynärnivelet pääsevät liikkeiden ääriasennoissa suoriksi, myös seuraaja pystyy vetämään käsillään liikkeet ”rajoittimiin asti ja yli”, ja kipeyttämään viejän olkanivelet.
Keholähtöistä vientiä ja seuraamista voi opettaa hyvin monin tavoin. Itse opetan sitä edelleen aivan alkeistasolta lähtien, sillä mielestäni aikuisia oppijoita ei pidä väheksyä. Kyse ei ole mistään mystiikasta eikä salatieteestä, joka opetetaan vasta konkaritasolla sitten, kun on jo vuosien ajan vienyt tempovasti, riuhtovasti ja kenties pieniä vammoja aiheuttaen. Lapatuen käsitettä olisi syytä avata jo alkeisoppilaille helpoilla harjoituksilla, samalla kun opettaja tiedostaa, että tämä monelle uusi taito tuskin hahmottuu ja tulee heille aktiiviseen käyttöön heti. Mutta ajatus oikeanlaisesta, turvallisesta tanssista on syytä istuttaa oppilaisiin heti alussa. Heillä on siihen oikeus.
3. Väärä tanssiote suljetussa otteessa
Suljettu tanssiotekaan ei ole täysin ongelmaton, vaan siinä on monia vaaranpaikkoja, jotka saattavat kipeyttää joko viejän tai seuraajan kehoa. Ylivoimaisesti eniten tässä kategoriassa minulle kerrottiin jälleen kerran seuraajien oikean olkapään kipeytymisestä. Väitän, että lähes poikkeuksetta tässä on kyse siitä, että viejä painaa tanssiasennossa omaa vasenta kättään liian pitkälle seuraajan puolelle. Itse tanssin seuraajana sen verran vähän, ettei oikea olkaniveleni ole ”karaistunut” tämänkaltaiselle toiminnalle, vaan onnistun kipeyttämään sen tällaisessa viennissä viidessä minuutissa.
Ongelma palautuu jälleen kerran lapatuen puutteelliseen käyttöön. Viejä ei ole sisäistänyt, miten käyttää oikeaa lihaksistoa tukemaan lapaluidensa asentoa selän puolella ja sitä kautta stabiloimaan käsien liikettä suhteessa vartalon muuhun liikkeeseen. Erityisesti vasen käsi saattaa ”vispata” irti muun kehon liikkeestä. Se saattaa sijaita tanssissa pysyvästi seuraajan puolella, sitä käyttäen avataan ja suljetaan promenadiasento, oikeaan käännökseen lähdetään painamalla vasenta kättä entisestään eteenpäin, yhä enemmän seuraajan puolelle jne.
Rasitusvammoja erityisesti alaselkään ja olkaniveliin voi syntyä myös viejille seuraajien kannattamattomasta tanssiasennosta. Olen päässyt todistamaan omakohtaisesti erikoista hidasta valssia, jossa jo ennen liikkeelle lähtöämme daami heittäytyi täysin tanssiotteeni varaan ja kaatoi itsensä yläselästä taakse ollen koko ajan täysin tasapainottomassa tilassa ja minun voimieni varassa. Voin kertoa, että pari päivää olivat käsivarret tulessa ja alaselkäni kipeä siitä huolimatta, että pyrin koko ajan korjaamaan hänen retkottavaa asentoaan tanssin aikana. En helposti lähde tällaisessakaan tilanteessa ääneen ”opettamaan” toista, mutta harmittamaan tämä on jäänyt: luulen, että hänen tanssiuraansa ja terveyttään olisi tulevaisuudessa auttanut, jos olisin kerta kaikkiaan keskeyttänyt tanssimme ja ystävällisesti nostanut hänet omalle tasapainoakselilleen.
Seuraajat pystyvät kipeyttämään viejien olkanivelet ja käsivarret hyvin yksinkertaisesti: puutteellisilla omien käsiensä kannatuksella. Jälleen kerran ongelma palautuu aktiivisen lapatuen puutteeseen.
Muutamia tapauskertomuksia sain myös hallitsemattomista taivutuksista syntyneistä vammoista tai läheltä piti -tilanteista. Näiden kohdalla väittäisin, että jälleen kerran asiaan auttaisi opetus ja asennekasvatus. Opetuksessa pitäisi keskittyä siihen, että taivutuksissa sekä viejä että seuraaja pysyvät niin pitkään kuin pystyvät tasapainossa omien jalkojensa päällä niin, että periaatteessa tanssiotteen pystyy irrottamaan ja kumpikin pysyy edelleen tasapainossa, kaatumatta. Asennekasvatusta taas vaatii sen tiedostaminen, että överiksi vedettyjä seinäjokitaivutuksia ei mennä tekemään ventovieraiden tanssijoiden kanssa eikä ainakaan ilman lupaa.
Lopuksi
Tämä kirjoitus keskittyi lukijoiden toiveesta käsittelemään paritanssin mahdollisia vaaratilanteita ja vammautumisia. On silti muistettava, että joka ilta jossain päin Suomea ylivoimaisesti suurin osa maamme kymmenistä tuhansista paritanssin harrastajista ilakoi lattialla kärsimättä ja vammautumatta, yhteisen liikkeen riemua kokien. Näin opettajan näkökulmasta tanssin turvallisuuden ja mukavuuden kannalta oleellisia, tässä artikkelissa esiin nousseita asioita ovat: lapatuen käyttö kaikissa tanssiotteissa, tanssiaskeleen hallinta aktiivisella nilkkojen käytöllä, sekä ei-vietyjen, oletettujen tanssiaskelten määrän minimoiminen. Näillä pienillä ohjeilla ja kehoituksilla – jatketaan hauskaa, viihdyttävää ja ennen kaikkea turvallista tanssikesäämme!
Paritanssipäiväkirja 
Vihdoin tästä puhutaan.olen korjannut daamien asentovirheitä 3v.tulos tästä .75%kiittivät.loput nyrpistellen sanoivat ettei kukaan aikaisemmin ole puuttunut moiseen nipottamiseen.
Eräs ”hirvi” tanssi muutama vuosi sitten korkokengällä nilkkaani. Myöhemmin se meni leikattavaksi, oli jännerepeämä ja niveltulehdus. Nyt tuosta leikkauksesta on 3 vuottaa ja jalka edelleen turpoilee ja kipuilee. Viime kesänä sitten sattui toiseen nilkkaan. Hoitelen niitä Hirudoid fortella. Käymme kyllä joskus tanssimassa, mutta pelkään , että joku liian innokas tulee päälle.