Kahden todellisuuden tanssimaailma

tanssii_keskusteleeTanssivuosi 2016 alkaa olla lopuillaan – tänään vielä ehtii käväisemään Ruusulinnassa, ja se on sitten siinä; tervetuloa uusi vuosi ja uudet kujeet!  Näin vuoden päätteeksi ajattelin kirjoittaa niistä kahdesta tanssitodellisuudesta, jotka me monet seuratanssia rakastavat kohtaamme viikottain.

Halusimmepa tai emme, sosiaalinen media on tullut elämäämme jäädäkseen.  Päivitämme statuksiamme, nappailemme kuvia Instagram-tileillemme, seurailemme toinen toistemme arkea ja juhlaa.  Kuulumme myös erilaisiin somen viiteryhmiin, ja voidaan sanoa, että suomalaiset keskustelevat keskenään somesovellusten kautta varmaankin enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin.  Aina emme kuitenkaan ymmärrä, ettei somen ”todellisuudella” välttämättä ole juurikaan kosketuspintaa Oikeaan Elämäämme.

Esimerkki: Suomeen tuli tänä kohta loppuvana vuonna kuulemma aivan valtaisa määrä turvapaikanhakijoita, ja kuulemma maamme taloudellinen kantokyky ei riitä heistä huolehtimiseen. Lisäksi nämä pakolaiset kuulemma aiheuttavat maassamme valtaisan määrän ongelmia – jopa suoranaisen rikosaallon.

Tällaisen kuvan tilanteesta saatat saada, jos yksisilmäisesti seuraat tiettyjä Facebook-ryhmiä ja nettijulkaisuja.  Mikä on todellisuus?  Asun Helsingissä ja liikun täällä suhteellisen paljon.  Kohtaan turvapaikanhakijoita lähinnä julkisissa liikennevälineissä, enkä ole kokenut koko vuonna heidän täällä olemisestaan pienintäkään haittaa.  Maamme talous on kurjassa jamassa, mutte valonpilkettä näkyy jo, enkä ole huomannut talouden romahtaneen näiden muutaman kymmenen tuhannen ihmisen takia.

tanssi_kuuluu_kaikille
Kuluvana vuonna erityisesti daamit ovat rohkaistuneet harjoittelemaan viemistä.

Miten on sitten tanssikulttuurimme laita?  Valitsin ylläolevan esimerkin sen vuoksi, että arvelen seuratanssin harrastajamäärien olevan samaa kertaluokkaa.  Tuoreet tutkimukset tästä puuttuvat, mutta oma lonkalta heittämäni arvio on, että tanssilavoilla ja -kursseilla elämästään nauttii suht aktiivisesti noin 30000 tanssin ystävää.  Lähes joka ikinen ilta tuhannet harrastajat eri puolilla maatamme nauttivat tanssin opiskelusta – tai sitten vain ihan musiikin vietäväksi heittäytymisestä ja kehollisesta keskustelusta.

Facebookin paritanssiin keskittyneistä ryhmästä suurimpia on tanssiporukka, johon kuuluu kirjoitushetkellä 10651 jäsentä.  Määrä kuulostaa suurehkolta, sillä sehän on noin kolmasosa harrastajista, eikö?

Ei oikeastaan, sillä aktiivisten kirjoittajien määrä on arviolta jonkin verran alle sadan.  Se on noin kolme promillea kaikista harrastajista.  Nämä kolme promillea – minä mukaan lukien – tykkäävät somekeskustella vähän kaikesta, mikä tähän ihanankamalaan harrastukseemme (ja joidenkin ammattiin) liittyy: hakukäytännöistä, tanssivaatteista ja -kengistä, sukupuolijakaumasta, buggin vasemman käännöksen viidennestä askeleesta (!), buggin oikean käännöksen kolmannesta askeleesta, kimppakyydeistä, tanssipaikkojen hyvistä ja huonoista puolista, tanssireissuistaan, tanssilavalla saaduista kyynärpääiskuista, paritanssin sukupuolisuudesta tai -ttomuudesta, cha chan taka-askeleesta, vesipisteen sijainnista, tanssibändeistä ja niille taputtamisesta.

Onko tämä kolmen promillen käymä keskustelu sitten oikeaa tanssitodellisuutta?  On se ehkä heille/meille.  Silti ovat ne 29900 muuta harrastajaa, jotka vain ”juovat ja pissaavat, antaa muiden selittää”, takavuosien vaippamainosta siteeratakseni.  Elämme kahden tanssitodellisuuden maailmassa: on olemassa tanssipaikkojen todellisuus, ja on olemassa tanssista keskustelemisen todellisuus.  Mittasuhde-ero näiden kahden todellisuuden välillä olisi hyvä aina välillä yrittää muistaa; minulla ei ole suuren suuria kuvitelmia siitä, että edes tanssinopettajana ja tanssimaailman aktiivitoimijana kykenisin kääntämään 30000 matkustajan laivaa kovin nopeasti mihinkään suuntaan.

Nettikeskusteluiden riippakivinä on aina ollut erityisesti kaksi psykologista ilmiötä: vahvistusvinouma ja yleistäminen.  Tämä kannattaa muistaa erityisesti vaikka silloin, kun lukee jonkun kirjoittajan tarinaa siitä, miten joskus Pihtiputaan Polkka-Pirtissä joku mummo sanoi salin reunalta mulle pahasti.  Tai kun joku helikopteroija tallasi kuukausi sitten Hauhon Humppa-Helvetissä jotain foksaajaa jalalle.  Näissä tilanteissa peräänkuuluttaisin mediakriittisyyttä ja sen pohtimista, kannattaako noista – kirjoittajilleen tosista – kokemuksista tehdä minkäänlaisia yleistyksiä.  Kaikki mummot eivät liene pahasuisia edes Pihtiputaalla, eikä jokainen kädenalitanssija pidä tapanaan tanssia toisten varpailla.

Aina väliin kuulen satunnaisempien tanssikeskusteluja seuraavien henkilöiden suusta, että ”tanssi on mennyt näköjään niin monimutkaiseksi suorittamiseksi, ettei sinne lattialle varmaan enää tällainen tavis mahdu”.  Heitä rohkaisisin vertaamaan näitä kahta tanssitodellisuutta keskenään ja päättelemään, kumpaan he kuuluvat.  Tanssiminen ja tanssista keskusteleminen eivät ole sama asia.  Edelleenkin, joka ikinen ilta, jokaisella tanssilippunsa lunastaneella on yhtäläinen oikeus nauttia tanssista tavallaan, muut nauttijat huomioiden.  Mikään ei ole monimutkaisempaa kuin miksi sen itsellesi teet.  Se, että minä opettajana kannan ammattini puolesta huolta tanssikurssilla vaikka siitä cha chan taka-askeleesta, ei millään tavoin tarkoita, että sinun pitäisi välttämättä jakaa huoleni.

Molemmat ylläkuvatut tanssitodellisuudet ovat läsnä koko ajan, mutta molemmissa todellisuuksissa ei ole mikään pakko elää.

Tanssi kuulukoon aivan kaikille myös tanssivuonna 2017!

Iltaa Sääntö-Suomesta

road-signs-1174105_960_720Long time no write: tämän opettajan syksy on ollut niin työntäyteinen, ettei massiivisen lapatuki-rutistuksen jälkeen ole ollut oikein aikaa eikä voimia kirjoittaa.  Nyt kun jälleen yksi tanssinopetuksen kausi on takana, koetan taas virkistyä.

Tällä kertaa haluan pohtia hieman provosoivasti suomalaisen seuratanssikulttuurin sääntöviidakkoa.

Tilannehan on siis tämä: seuratanssi luo mainiot puitteet tavata kiinnostavia ihmisiä ja päästä heitä luontevasti huutoetäisyyttä lähemmäs, elikkäs siis aivan iholle asti.  Tanssi-iltaan on kerääntynyt paljon samanhenkisiä ihmisiä, joita kiinnostaa vähintäänkin se tanssi.  Jokaisessa tanssi-illassa on mahdollisuus paljon enempäänkin – ja ovatpa toistensa sielut löytäneet ihmiset sieltä tanssilattialta monen monta kertaa vuosikymmenien aikana kävelleet yhdessä kohti valoisaa tulevaisuutta.

Konsepti on yksinkertainen: käy suihkussa, supsauta vähän suihketta kainaloon ja lähde tansseihin. Jos muutaman askeleen jo osaat, aina parempi.

Niin mitä tekee suomalainen: pitää kiinni kynsin hampain muinaisista, 1800-luvulta peräisin olevista mutkikkaista käytös- ja erityisesti hakusäännöistä. Pitää tanssia kaksi kappaletta peräkkäin.  Jos joku hakee sinua, olet velvoitettu kiitoshakemaan häntä takaisin, tai muuten joku tanssin takapiru sinut somessa kiroaa.  Et saa kieltäytyä hausta, vaikka istuisit tanssipaikan perimmäisessä nurkassa olutmuki edessäsi, paitsi ehkä juuri ja juuri siinä tapauksessa, että hakija oksentaa humalatilaansa päällesi tai käy lattialla kourimaan.  Tanssi-ilta pitää ehdottomasti aloittaa ja lopettaa valsseihin – tätä EU-virkamiehistö erityisesti tarkkailee.  Olet velvoitettu tarkkailemaan silmä kovana hakukylttejä, ja ah ja voi, jos erehdyt hakemaan ”väärällä vuorolla”: silloin mikään palaute haettavilta ei ole liian suoraa tai tylyä.

Suomessa ovat käsittääkseni menossa jonkinlaiset norminpurkutalkoot.  Voisikohan ajatella, että sellaiset ulotettaisiin myös tähän rakkaaseen tanssikulttuuriimme ja viimeinkin myönnettäisiin, että emme elä enää 1800-luvulla, emmekä edes 1900-luvulla, vaan kohta kääntyy almanakassa esiin vuosi 2017?

Ja nyt kun kerran vauhtiin pääsin, niin esitänpä toisenkin uudenvuodentoiveen: voitaisiinko ne metsien keskelle, tiettömien taipaleiden päähän piilotetut tanssipaikat viimeinkin siirtää johonkin, missä ne tanssivat ihmisetkin ovat?  Vaikka se tanssilava alunperin olisikin rakennettu siihen muinaissuomalaisen uhrikallion päälle, niin kyllä sitä kalliota voi kunnioittaa muutenkin kuin pitämällä sitä tanssilavaa väen väkisin paikassa, johon eivät tiekartat eikä edes GPS meinaa osata.  Vaihtoehtoisesti voidaan lopettaa valittaminen siitä, että tanssikulttuuri on kuihtumassa; kai se nyt on, kun tanssilavat sijaitsevat pääosin paikoissa, joihin aikamerkkikin tuodaan kerran kuussa perjantaina postivankkureilla.  Ei sellaisiin kuulkaas uusia kävijöitä noin vain eksy, tyyliin ”tultiin katsomaan, mikä täällä on menossa, kun sellainen ilakoitsemisen ääni ja musiikki tuolta kahdensadan kilometrin päästä kaupungista kuului”!

Silläkin uhalla, että pilaan hyvän mielensäpahoittajapohdinnan yltiömyönteisyydellä, totean tähän loppuun, että tanssivuosi 2016 on ollut minulle suorastaan erinomainen, joka suhteessa.  Samalla toivotan kaikille vielä parempaa tanssivuotta 2017!

Tanssijan lapatuki 3 – Miten sitä voi harjoittaa?

Jyrki Keisala, tanssinopettaja AMK
Jenna Polvi, fysioterapeuttiopiskelija

 

Alkusanat

Artikkelisarjamme ensimmäisessä osassa Tanssijan lapatuki 1 – Mikä se on? esittelimme tanssijan lapatuen määritelmän.  Toinen osa Tanssijan lapatuki 2 – Mihin sitä tarvitaan? käsitteli usealta eri kantilta lapatuen merkitystä tanssijalle.  Toivomme, että sinulle on näiden artikkelien pohjalta syntynyt varmuus siitä, että kyseessä on tärkeä asia, joka vaatii harjoitusta.

Taitava opettaja voi kyllä saada jopa alkeisoppilaidensa lapatuen tanssitunnilla ainakin hetkellisesti aktivoitua melko helppojen mielikuvaharjoitteiden avulla.  Ennen kuin lapatuki sisäistetään kehollisesti, harjoittelun kautta, ei tämä muutos yleensä kuitenkaan ole kovin pysyvä.  Tämän artikkelin tarkoituksena on tarjota harjoitteita, joiden avulla lapatuesta tulee toiminnallinen osa tanssijan liikettä.

 

Mikä on raami?

Tanssin sanasto ei aina ole yksikäsitteistä, ja termien merkitykset vaihtelevat.  Raami tai pidemmin ilmaistuna tanssiraami saattaa terminä herättää väärinkäsityksiä.  Ensinnäkin on oikaistava se väärä käsitys, jonka mukaan raami olisi vain jokin kilpatanssiin kuuluva, erityisen laaja tanssiasento.  Näin ei toki ole, vaan raamin ylläpitäminen tanssissa on tärkeää ihan kaikille tanssijoille!

Tanssijan raamilla tai tanssiraamilla ymmärrämme olkanivelten ja suoliluun (siis lantion yläosan) kautta piirretyn nelikulmion sisään jäävää aluetta.  Arkikielellä tätä kutsutaan myös vartaloksi, mutta tanssiterminä raami ei yleensä sisällä lantion aluetta, joskin lantio luonnollisesti liikkuu (esim. kiertyy) raamin mukana.  (Tämä ero ei ole oleellinen, ja voit aivan hyvin ajatella myös, että raami on yhtä kuin ”keho miinus raajat” – eli vartalo.)

On huomattava, että jo tämän raamin ylläpitämiseen tarvitaan sekä toiminnallista lapatukea (Tanssijan lapatuki 1: hartiarengas ja sen oikea toiminta vs. seisomaryhti) että keskivartalon syvien lihasten hallintaa.  Kuten edellisessä artikkelissamme totesimme, niin silloin kun kädet nostetaan tanssiasentoon (suljettu tai avoin), olkanivelen hallittu liike vaatii lapatukilihaksiston käyttöä, ja lapaluiden liikkeen on tapahduttava alas- ja ulospäin.  Kun olkanivelten asento on näin lapatukilihaksistolla tuettu, kädet liikkuvat luonnollisesti ja automaattisesti tanssiraamin mukana: kun esimerkiksi keskivartaloa kierretään, kädet kiertyvät mukana.

 

Lihasharjoitteet

Lihasaktivaatioharjoittelulla pyritään harjoitettavan lihaksen toiminnan parantamiseen: lihas vahvistuu ja työskentelee nopeammin ja taloudellisemmin.  Harjoittelusta on toinen merkittävä hyöty: lihaksen hermotuksen vahvistumisen myötä myös lihaksen toiminnan hahmottaminen kehittyy.  Tulemme ikään kuin tietoisemmaksi lihaksistamme.  Tämän tietää jokainen kovan fyysisen (vaikka punttisalilla tapahtuneen) harjoituksen tehnyt: kehon lihaksiston toiminnan pystyy jonkin aikaa aistimaan erityisen herkästi.

Kädellisenä nisäkkäänä ihminen käyttää käsiään hyvin monipuolisesti useisiin erilaisiin hienomotoriikkaa vaativiin tehtäviin, ja käden ja sormien koordinaatio onkin erittäin hyvä, mikä johtuu niiden verrattain suuresta edustuksesta motorisella aivokuorella.  Lapaluiden alue yläselässä sen sijaan on huonosti tunteva, minkä johdosta lapaluiden hallinnan opettelu on haastavampaa kuin käden koordinaation hallinta.  Tämän vuoksi käymme läpi tässä artikkelissa sekä lapatukilihaksistoa vahvistavia harjoitteita että harjoitteita, joissa keskitymme ”tuntemaan lapaluumme” ja liikuttamaan niitä hallitusti.

 

Lapapunnerrus (Scapular Push Up)

Tavoite:  etummaisen sahalihaksen eli m. serratus anteriorin vahvistaminen.  Serratus on tanssijan lapatukilihaksiston tärkein lihas ja sen päätehtävänä on lapaluiden abduktio (”lavat ulospäin”) sekä alaosallaan myös depressio (”lavat alaspäin”).  Normaalisti toimiva serratus myös ehkäisee ns. lapaluun siipeämistä, eli sen mediaalireunan nousemista irti rintakehästä (ns. enkelinsiivet).

Lapalunnerrus voidaan tehdä joko lattialla

tai seisten seinää vasten

Huomioita: lapapunnerruksissa liikkeet ovat lapaluiden lähennys (adduktio) sekä lapaluiden loitonnus toisistaan (abduktio). Käsien tulisi olla hieman hartioita leveämmällä, jotta olkanivelissä olisi hieman abduktiota. Lapapunnerrusten jälkeen Jenna havaitsi pystyvänsä hallitusti aktivoimaan myös leveän selkälihaksen ulko-osia, ”leventämään yläselkäänsä” ja viemään lapaluitaan sivuille.  Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten lihasharjoittelu edistää myös lihasten toiminnan hahmottamista.

 

Lapatukiharjoitus kuminauhan kanssa

Tavoite: olkanivelten loitontajien ja lapaluiden lähentäjien yhteistoiminnan harjoittaminen.

Huomioita: varo nostamasta hartioita ylös.  Pidä yläselän alueella jatkuva tunne ”leveydestä” samalla, kun vedät lapaluita taakse yhteen liikkeen aikana, jotta kuminauha ei löysty.

 

Seinäliuku (Wall Slide)

Tavoite: olkanivelen ja lapaluun liikelaajuuden kasvattaminen, lihasaktivaation kasvattaminen.  Tässä harjoituksessa havaitaan myös puutteet olkapäiden liikelaajuuksissa sekä rintarangan mahdolliset, näitä puutteita kompensoivat liikkeet.  Seinä tarjoaa kosketusaistin (kädet koko ajan kiinni seinässä) kautta palautteen siitä, missä käsien pitäisi olla.  Harjoituksessa käydään monipuolisesti läpi lähes kaikki tärkeimmät hartiaseudun anatomiset liikesuunnat: olkanivelen ulkorotaatio, lapaluiden adduktio, mediaali- ja lateraalirotaatio, elevaatio sekä depressio.

Huomioita: harjoituksen voi tehdä myös parin kanssa, jolloin pari avustaa edestä käsien vientiä erityisesti ylä- ja ala-asentoihin, joissa lihasvoima liikkeen tekemiseksi on heikoimmillaan.

 

Tuntoharjoitteet

Näillä harjoitteilla herkistetään lapojen seutua ja tanssijan tuntemusta lapaluiden liikkeestä ja sen yhteydestä käsien kannatukseen.  Harjoitteilla pyritään sekä avustamaan lapaluiden oikeansuuntaista liikettä että selkiyttämään tanssijalle sitä, millainen tunne selässä on, kun lapaluut viedään alas ja sivuille.

Sensomotorinen oppiminen etenee luontevasti ulkoisen palautteen kautta kehon sisäiseen palautteeseen, ja harjoitukset kannattaa aloittaa ulkoisen palautteen kautta eli siten, että harjoituksessa joko toinen tanssija, seinä tai muu apuväline antaa kehoon palautteen siitä, mikä on oikea tapa tehdä harjoitus.  Kun keho alkaa ulkoisen palautteen kautta sisäistää oikeanlaista tekemistä, on aika siirtyä tekemään harjoitteita niin, että keskitytään sisäiseen palautteeseen eli siihen, miltä juuri minun kehossani tuntuu, kun lapatuki aktivoituu.  Olemme pyrkineet suunnittelemaan pariharjoitteet niin, että ”ulkoisen palautteen antaja” ei voi tehdä omaa osuuttaan väärin, vaikka ei olisikaan harjaantunut tanssija.

Paritanssissa tanssijat ovat alituisessa liikkeessä, ja siksi on tärkeää tehdä myös harjoitteita, joissa harjoittelu tapahtuu mahdollisimman lähellä itse toimintaa – eli olemme kehittäneet myös harjoituksia, joissa liikutaan samalla, kun lapatukea aktivoidaan ja käsien kannateltua asentoa harjoitellaan.

HUOM! oikein tehtyjen, säännöllisten lihasaktivaatioharjoitteiden myötä usein myös lihasten sensomotorinen hallinta ja siten tuntemus yläselän alueen hallinnasta paranee.  Kannattaa siis säännöllisesti tehdä myös edellisen kappaleen lihasaktivaatioharjoitteita, sillä ne kehittävät, paitsi lihaskuntoa, niin myös lapaluiden asennon tunnistamista ja hallintaa.

 

Vakiotanssiasento paikallaan

Tavoite: lapaluiden depressio (lapaluut ”alas”) ja abduktio (lapaluut ”ulos”) kädet abduktoituna 90 asteeseen.

Huomioita: avustajan ei tarvitse vetää ranteista mitenkään lujasti ulospäin, kohti tanssijan sormia; vain pieni, kevyt veto yleensä riittää tuottamaan tanssijalle tunteen yläselän levenemisestä, kun lapaluut siirtyvät ulospäin (abduktioon).  Tanssijan kannattaa tässä harjoituksessa myös tunnustella, miten käsien kannatus 90 asteen kulmassa helpottuu, kun lapaluut loitontuvat.

 

Varjokävely

Tavoite: lapaluiden depressio (lapaluut ”alas”) ja abduktio (lapaluut ”ulos”) kävelyissä sovelletussa vakiotanssiasennossa.

Huomioita: jos lapatuki ja ydintuki toimivat, takana olevan avustajan tuottamat painonsiirrot tuntuvat hyvin paikallaankin tehtynä (vienti-seuraamisharjoite). Seuraajalla ei ole mahdollisuutta nähdä viejää tai viejän jalkoja, joten painonsiirrot tulee tuntea kehollisen viennin kautta.

 

Lapatukiharjoitus parin kanssa

Tavoite: lapatukilihaksiston aktivointi erityisesti käsien ulko- ja sisärotaatiossa sekä abduktio/adduktiosuunnassa avoimen otteen tanssiasennossa.

Huomioita: rotaatioharjoitteissa kyynärpäiden tulisi pysyä koko ajan hieman irti vartalosta.

 

Avoimen otteen kävelyt

Tavoite: lapaluiden stabilointi avoimen otteen tanssiliikkeessä, erityisesti ulko- ja sisärotaation ehkäiseminen.

Huomioita: kädet asetetaan normaalin avoimen otteen leveydelle.  Seuraaja ylläpitää painetta viejän käsiä vasten ”ulospäin”, kohti seuraajan kämmeniä, kävelyn aikana.

 

Avoimen otteen vasteharjoitukset

Tavoite: lapatukilihaksiston aktivointi avoimen otteen tanssissa, sovellutuksena bugg.

Huomioita: Tämä harjoitus on alun perin kehitetty tanssinopettaja AMK Leea Pääkön kanssa OAMK:ssa vuonna 2011.

 

Suuntavaistottomien 100 metriä

Tavoite: lapaluiden stabilointi ja sitä kautta olkavarsien ulko- ja sisärotaation vastustaminen buggissa.

Huomioita: Kuka hoksaa, mistä populäärikulttuurin teoksesta harjoituksen nimi on lainattu?

 

Lopuksi

Tartuimme Jennan kanssa tähän haasteeseen suurelta osin vastataksemme tanssin kentältä tulleeseen tarpeeseen: lähes kaikki, mitä lapatuesta on suomeksi kirjoitettu, liittyy kuntosaliharjoittelun turvallisuuteen.  Tanssijan lapatuesta tunnutaan puhuttavan paljon, mutta kirjoitettavan vähän, ja usein se joko ymmärretään väärin tai sen merkitystä vähätellään.  Rohkenemme toivoa, että artikkelisarjamme koetaan hyödylliseksi materiaaliksi sekä tanssinopettajille että tanssijoille.  Otamme toki vastaan parannusehdotuksia!  Ja saatamme keksiä myöhemmin lisää hyviä harjoitteita, joita voimme liittää tähän viimeisimpään artikkeliin.

Artikkelisarjan työstöprosessi on ollut erittäin hedelmällinen ja ”aivojamme kutitteleva”.  Tuskin kumpikaan olisimme uskoneet pystyvämme kirjoittamaan yksin ”auki” tällaisen aiheen, joka vaatii usean eri osa-alueen hallintaa ja tutkailua.  Teemaa lähestyessämme erilaiset taustamme ja ajattelutapamme ovat olleet meille suunnaton voimavara ja ne ovat tarjonneet alati uusia tapoja katsoa ja lähestyä tätä vaikeaa asiaa.  Uskon, että yhteistyömme jatkuu tanssiin liittyvien asioiden pohtimisen merkeissä.

…ja viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä: ei tämä aina niin vakavaa ole ollut!

 

Lähteet

Kuntovalmennus Jonna Pitkänen, Lihasvoimaharjoittelun perustaidot 1. Lapatuki, julkaisupäivä 21.12.2015.

Jyrki Keisala, Kun kosketat minua, kosketat tunteitani.  Kosketuksen käyttö paritanssin opetuksessa, opinnäytetyö, OAMK, 2013.

 

Sanasto

sensomotorinen – kaikki ihmiskehon liike tuotetaan lihasten motorisella toiminnalla, eli joko lihasten supistumisella (lyheneminen) tai relaksoitumisella (piteneminen).  Liikkeen hallinta vaatii lisäksi jatkuvaa aisti- eli sensorista palautetta lihasten toiminnasta, nivelten kulmista jne.  Toiminnasta ja sen synnyttämästä palautteesta syntyy monimutkainen takaisinkytkentä aistimisen ja liikkeen välille.  Tätä koko ihmiskehon liikettä säätelevää mekanismia kutsutaan sensomotoriseksi järjestelmäksi

 

Kuvaukset

Kaikki harjoitusvideot on kuvattu Suomen Tanssistudiot Oy:n Myyrmäen salilla syyskuussa 2016.

Tanssijan lapatuki 2 – Mihin sitä tarvitaan?

Jyrki Keisala, tanssinopettaja AMK
Jenna Polvi, fysioterapeuttiopiskelija

 

Alkusanat

Kolmiosaisen artikkelisarjamme ensimmäinen osa Tanssijan lapatuki 1 – Mikä se on? esitteli perusteellisen anatomisen pohjustuksen lopuksi lapatuen määritelmän: lapatuella ymmärretään ns. lapatukilihaksilla tapahtuvaa lapaluun hallittua liikettä ja tukemista haluttuun toiminta-asentoon.  Saamamme palautteen ja aiheeseen liittyvän keskustelun (nöyrä kiitoksemme niistä) määrästä päätellen aihe on koettu tärkeäksi.  Ja hyvä niin – niinhän se onkin!

Tässä artikkelisarjan toisessa osassa perehdymme siihen, mikä merkitys lapatuella on tanssijalle.  Lähestymme kysymystä useasta eri suunnasta ja yritämme tarjota näiden eri näkökulmien kautta kaikille tanssijoille varmuuden lapatuen tarpeesta sekä motivaation lähteä harjoittamaan omaa lapatukeaan kolmannen artikkelimme Tanssijan lapatuki 3 – Miten sitä voi harjoittaa? antamien harjoitteiden avulla.

 

Olkapään stabilointi

Tämän kappaleen anatomisessa ja biomekaanisessa tarkastelussa tukeudumme Hännisen ja Koivurannan mainioon artikkeliin.

Olkapää on usean nivelen monimutkainen kokonaisuus, ja koostuu neljästä tärkeästä nivelestä: lapa-olkanivel (anatominen nivel, liittää lapaluun olkaluuhun), AC-nivel (anatominen nivel, liittää lapaluun olkalisäkkeen solisluuhun), SC-nivel (anatominen nivel, liittää solisluun rintalastaan), sekä lapa-rintakehänivel (fysiologinen nivel, jonka toimintaa stabiloidaan lapatukilihaksistolla).  Tämä mutkikas usean nivelen toiminnallinen kokonaisuus mahdollistaa yläraajojen valtavan liikelaajuuden: olkapää on ihmisen liikkuvin ”nivel” ja olkavarrelle voidaan nimetä ainakin kahdeksan eri liikesuuntaa sekä näiden yhdistelmät.  Samalla se on varsin altis erilaisille toimintahäiriöille.

Kiertäjäkalvosin (rotator cuff) on lapa-olkaniveltä tukeva rakenne, joka koostuu neljästä lihaksesta ja niiden jänteistä:

kiertajakalvosin
Kiertäjäkalvosin.  Lähde ja copyright: BodyParts3D, © The Database Center for Life Science licensed under CC Attribution-Share Alike 2.1 Japan.  Kuvan tekijä: Jyrki Keisala.

Kiertäjäkalvosimen lihaksisto tukevoittaa lapa-olkaniveltä painamalla olkaluun päätä lapaluun nivelpintaa vasten, ja tämä tekee erityisesti kiertäjäkalvosimen lihaksistosta erittäin tärkeitä olkanivelen toiminnan ja terveyden kannalta.  Usein olkapäävaivat liittyvätkin kiertäjäkalvosimen toiminnan häiriöihin tai kiputiloihin.

Yleisesti ottaen lapa-olkanivelen liikkeisiin vaikuttavat lihakset voidaan jakaa kolmeen ryhmään:

  1. Lihakset, jotka lähtevät lapaluusta ja kiinnittyvät olkaluuhun. Tähän ryhmään kuuluvat kiertäjäkalvosimen lisäksi iso liereälihas, hartialihas ja korppilisäke-olkaluulihas.  Myös hauiksen sekä ojentajalihaksen  voidaan ajatella kuuluvan tähän ryhmään, sillä vaikka ne kiinnittyvätkin lapaluusta kyynär- ja värttinäluihin, ne osallistuvat silti liikkeisiin, joissa olkavarsi liikkuu suhteessa lapaluuhun.
  2. Lihakset, jotka lähtevät tukirangasta ja kiinnittyvät olkaluuhun. Tähän ryhmään kuuluvat mm. leveä selkälihas sekä iso rintalihas.  Nämä lihakset vastaavat suurelta osin voimantuotosta olkavarren fleksiossa (punnerrusliike; iso rintalihas) sekä ekstensiossa (soutuliike; leveä selkälihas).
  3. Lihakset, jotka stabiloivat lapaluun liikkeitä, eli ns. lapatukilihakset.

 

olkavartta-liikuttavat-lihakset
Olkavartta liikuttavia lihaksia.  Lähde ja copyright: BodyParts3D, © The Database Center for Life Science licensed under CC Attribution-Share Alike 2.1 Japan.  Kuvan tekijä: Jyrki Keisala.

Olkapään toiminnan stabilointiin ja sitä kautta olkapään tukevuuteen vaikuttaa erityisesti kaksi asiaa: 1) lihasten kyky pitää olkaluun pää nivelkuopassa samalla, kun tapahtuu liikettä, ja 2) lihasten kyky liikuttaa lapaluuta ja stabiloida sen liikettä oikeaan asentoon.  Näin ollen lapatuki niveltyy olennaisesti koko olkapään alueen toimintaan.  Kunnollinen lapatuki stabiloi lapaluun haluttuun asentoon rintakehän pehmytkudoksen päälle ja sitä kautta liittää olkavarren liikkeen keskivartalon liikkeeseen.

Lapatuen vaikutusta olkavarren hallintaan voi mainiosti testata vaikka näin:

  • seiso suorassa ja yritä nostaa kätesi suoraan sivuille (90 asteen abduktioon) niin, että ajattelet tekeväsi työtä pelkillä hartialihaksillasi. Hartialihas joutuu kovaan työhön, hartiasi nousevat väkisin kohti korvia, etkä jaksa pidellä käsiäsi tässä asennossa kovin kauaa
  • nyt ajattele liikuttavasi lapaluita ennen käsien nostoa hieman alas- ja ulospäin (tanssijan lapatuki), ja käsiä nostaessasi ajattele pidentäväsi niitä ulospäin, poispäin kehosta. Lapaluiden tuetun liikkeen johdosta erityisesti hartialihaksen työ abduktiossa pienenee ja tekee käsien vaakatasossa pitämisestä helpompaa ja vakaampaa.  Koko olkapään toiminta on nyt mahdollisimman vakaata, ja käsivarsiesi liike on kytketty keskivartalon liikkeisiin: jos kierrät vartaloasi, kätesi kiertyvät mukana

Tanssissa viejän kannalta ajateltuna lapatuen aktiivinen käyttö siis kytkee olkavarren liikkeet keskivartalon liikkeisiin, ja mahdollistaa ns. vartalolähtöisen viennin.  Seuraajan kannalta ajateltuna lapatuen käyttö mahdollistaa viejän vartalosta lähtevän viennin välittämisen viejän lapatuetun käsivarren kautta seuraajan lapatuettuun käsivarteen ja sitä kautta edelleen seuraajan vartaloon.

Seuraajan kannalta kyse on myös turvallisuudesta: suljetussa otteessa seuraaja voi lapatuellaan ehkäistä oikean kätensä vientiä ”liian taakse”, jossa lapatuki pettää ja joudutaan vaikeuksiin ja jopa kiputiloihin.  Avoimen otteen tanssien kädenalikäännöksissä seuraaja pitää lapatuen avulla oikean kätensä ”edessään ja näkyvissään”, jolloin käsi ei pääse siirtymään liian korkealle ja taakse, ”pään päälle”, jossa lapatukilihaksistoa ei voi käyttää.

Lapatuen käyttö siis stabiloi olkapään ja sitä kautta olkavarren toimintaa, ja tämä stabilointi auttaa paritanssissa erityisesti seuraavin tavoin:

  1. Suljetun otteen tanssit: ns. vakiotanssiote, olkavarret on nostettu sivulle noin 90 asteen abduktioon. Tässä asennossa lapatuen käyttö vähentää hartialihaksen tekemää lihastyötä ja auttaa ylläpitämään käsien asentoa. Lisäksi se ehkäisee olkavarren liikettä eteen- ja taaksepäin (parin suuntaan / parista poispäin) eli viejällä erityisesti ”vasemmalla kädellä viemistä” ja seuraajalla ”oikean käden pettämistä”.
  2. Avoimen otteen tanssit: kädet on nostettu eteemme (ikään kuin edessämme olisi tietokoneen näppäimistö, jota käyttäisimme) ja sekä olkavarressa että kyynärvarressa on pieni fleksio. Tässä asennossa lapatuen käyttö ehkäisee sekä käsien ekstensiosuuntaista (taaksepäin, ”kohti selkää”  suuntautuvaa) liikettä että olkavarren ulko- ja sisärotaatiota, mikä helpottaa ns. irtiotekäännösten sekä vaikkapa lattareiden avaus- eli check-liikkeiden viemistä ja seuraamista (tässä yhteydessä tanssitunneilla käytetään usein havainnollista termiä ”barbikädet”).

Summa summarum: lapatuen käyttö sekä tukevoittaa olkapään toimintaa että kytkee olkavarren liikkeen keskivartalon liikkeeseen ja mahdollistaa vartalolähtöisen viennin ja seuraamisen.  Miksi ihmeessä tämä sitten on tärkeää?  Siihen tulemme seuraavassa kappaleessa.

 

Puhutaanpa hieman fysiikkaa

Tässä esitettävä näkökulma lapatukeen on viennin ja seuraamisen fysikaalinen tarkastelu, mutta ainuttakaan yhtälöä emme tule esittämään, joten matematiikka-allergiaa potevankaan ei kannata lopettaa lukemista tässä vaiheessa.

Tanssija on alituisessa liikkeessä, ja fysikaalisesti tarkasteltuna tätä liikettä kuvaa termi liikemäärä, joka riippuu sekä tanssijan massasta (puhekielessä puhumme ”painosta”) että liikesuunnasta.  Fyysikko sanoisi edelleen, että tanssijan ”viemiseksi” häneen täytyy kohdistaa vienti-impulssi, joka muuttaa hänen liikemääräänsä – eli liikesuuntaansa.  Viejän ei siis ole tarkoitus ”taluttaa seuraajaa” askeleelta toiselle, vaan hän tarjoaa viennillään seuraajan kehoon impulsseja, jotka saavat seuraajan muuttamaan liikesuuntaansa – lähtemään viejän mukana valssin käännökseen, kääntymään käden alta, avaamaan tanssiasennon promenadiin jne.

Fysiikan tarjoama määritelmä impulssille on yksinkertainen, ja tanssiin sovellettuna se kuuluu näin:

Vienti-impulssi on viemiseen käytetyn voiman ja viennin ajallisen keston tulo.

Voimme kuvitella suorakulmion, jonka vaakasivu kuvaa vientiliikkeeseen käytettyä aikaa ja pystysivu vientiin käytettyä voimaa.  Tämän suorakulmion pinta-ala kuvaa vienti-impulssin suuruutta.   Sama vienti-impulssi (kuvittelemamme suorakulmion pinta-ala) voidaan saada aikaiseksi usealla erilaisella viennillä: vientiin käytetty aika voi olla lyhyt, mutta vientivoima suuri, tai voidaan käyttää vientiin enemmän aikaa mutta vähemmän voimaa.

Nyt tulemme viemisen kannalta kriittiseen fysiikan määritelmään, jota kutsutaan Newtonin toiseksi laiksi.  Se kuuluu sanallisesti ilmaistuna näin: ”Kappaleen kiihdyttämiseen vaadittava voima on suoraan verrannollinen kappaleen massaan”Tätä kappaleen ominaisuutta kutsumme sen hitaaksi massaksi.  Massa on siis hi-das-ta.

Älä lopeta vieläkään lukemista – selitämme asian!

Kuvittele tönäiseväsi lapsen muovista leluautoa liikkeelle lattialla.  Helppo homma!  Sehän lähti kuin hauki rannasta.  Kuvittele nyt työntäväsi samalla lattialla liikkeelle täyteen lastattua ostoskärryä – ei muuten onnistu yhtä nopeasti.  Massa aiheuttaa siis hitautta.

Ja tästä pääsemmekin fysikaalisen tarkastelumme ytimeen: kuten edellisessä kappaleessa kerroimme, lapatuen käyttö stabiloi olkaniveltä ja kytkee siten käden liikkeen kiinteästi koko viejän vartalon liikkeeseen.  Eli kun lapatuki on käytössä, vartalostamme lähtevä vientiliike välittyy käsien kautta seuraajaan ja viennin takana on siis käden massan lisäksi iso osa viejän kehon massaa.

Jos lapatukea ei ole, viennissä on mukana vain kätemme massa – muutamia kiloja.
Kun lapatuki on aktiivisessa käytössä, viennissä on mukana iso osa vartaloamme – kymmeniä kiloja.

Koska massa aiheuttaa hitautta, niin lapatuen käyttö hidastaa vientiämme.  Vientiin käytetty aika siis pitenee, ja vientiin tarvittava voima vähenee.

vientityo
Vienti-impulssi ja erilaiset vientistrategiat.  Kuvissa a)-d) on neljä erilaista vientistrategiaa, joissa vienti-impulssi pysyy samana (laske laatikot)!  Copyright: Jyrki Keisala.

Ylläoleva kuva tiivistää asian:

a) Lapatuki ei ole käytössä. Vienti tapahtuu lähes pelkästään kädellä, ja vientiliike on ajallisesti liian lyhytkestoinen seurattavaksi. Lisäksi se on yleensä hallitsemattoman voimakas.

b) Lapatuki on osittain käytössä. Vienti pitenee ajallisesti, ja samalla se kevenee.  Seuraaja ehtii paremmin mukaan ja kokee viennin miellyttävämpänä.

c) Lapatuki on täysin käytössä ja viejä on löytänyt juuri tämän seuraajan kanssa optimaalisen suhteen viennin keston ja sen voimakkuuden välille.

d) Viennistä on tullut liian pitkäkestoista ja kevyttä, eikä seuraaja koe sitä enää tässä tilanteessa vienniksi.

Tässä on huomattava, että kuvien c) ja d) kuvaamien vientitilanteiden välinen ”säätö” on aina jotain, minkä hyvät tanssijat löytävät keskenään kussakin tanssitilanteessa.  Vaikka sekä viejä että seuraaja tukisivat lapaluunsa optimaalisesti tanssissa, tarvitaan silti hienosäätöä toisaalta viennin keston ja toisaalta sen voimakkuuden välillä.  Jotkut seuraajat ovat herkempiä vastaanottamaan vientiä kuin toiset.  Joissain tanssitilanteissa viejä haluaakin viestittää seuraajalle voimakkaammalla viennillään napakoita suunnanmuutoksia.  Toisissa tilanteissa taas viejä haluaa viestittää erityisen pehmeällä viennillään (esimerkiksi buggissa tai fuskussa) seuraajalle, että hän saa halutessaan ottaa tulkinnanvapauksia tanssissaan.  Yhtä kaikki, lapatuen ollessa aktiivisessa käytössä viejän vienti on yleensä ottaen (viennin takana olevan suuremman massan johdosta) pitkäaikaisempaa ja pehmeämpää kuin ilman lapatukea.

 

Lapaluun hallinnan yhteys keskivartalon kannatukseen

Kehomme eri osien liikuttaminen ja liikkuminen perustuu toki muuhunkin kuin yksinomaan yksittäisten lihasten tai lihasryhmien tuottamaan liike-energiaan.  Kun heität palloa esimerkiksi oikealla kädellä, huomaat oikean jalan asettuvan vasenta taaemmas.  Vastaavasti vasen jalka on oikeaa edempänä, ja usein myös vasen käsi hakeutuu vartalon etupuolelle.  Oikea kehonpuolisko on takana, vasen edessä.  Vartalo kiertyy ensin taakse oikealle, josta se heiton saattovaiheessa kiertyy taas vasemmalle.  Jos koetat heittää palloa jalat yhdessä, ilman vartalon kiertoa – mitä tapahtuu heitolle?

Kehomme sisältää uskomattoman nopeasti ja herkästi aistivan hermojärjestelmän, joka kerää informaatiota niin nivelistä, lihas-jänneliitoksista, itse jänteistä kuin iholtakin.  Aivot säätävät näiden perusteella mm. liikkeen ajoitusta ja voimakkuutta. Voiman välittäjinä kehon eri osien välillä toimivat kehon toiminnalliset ketjut lihaskalvoineen, joissa hermostollinen yhteys on keskeisessä roolissa.  Kehomme sisäinen yhteistyö raajojen ja vartalon välillä on hyvin havaittavissa yksinkertaisistakin liikemalleista, kuten konttaamisesta tai kävelystä (Zehr ym. 2016).  Kehomme eri osat ovat siis jatkuvassa yhteydessä toistensa kanssa, vaikka emme tätä itse aina tiedostaisikaan.

”Tunnetasolla” lapojen tukeminen alas ja sivuille on yhteydessä keskivartalomme kannatukseen: kun seison molemmilla jaloilla ja levitän käteni vakiotanssiasentoon, pystyn tuntemaan, miten keskivartaloni samalla aktivoituu.  Tämän yhteyden kiistaton varmistaminen tutkimuksella on kuitenkin se, mitä ”oman tunteen” sijaan tarvitsemme.  Lapaluiden hallinnalla ja keskivartalon aktivaatiolla näyttää olevan nopean tutkmuskatsauksen nojalla jonkinlaista lihasaktivaatiotason yhteyttä, vaikka aihetta ei ole tanssiin sopivalla sovellutuksella runsaasti tutkittukaan.

Eräässä tutkimuksessa (Siu ym. 2015) havaittiin, että kun kädet nostetaan (lapatuella tuettuina) suoraan sivuille ja selkärankaa kierretään voimakkaasti myötäpäivään, tässä asennossa keskivartalon lihakset aktivoituivat eniten verrattuna vartalon sivukallistukseen ja eteentaivutukseen.  Tämäntyyppinen asento toistuu esim. suomalaisen tangon ohiaskeleessa niin viejällä kuin seuraajallakin, peilikuvana toisiinsa nähden.

kierto_ja_olkavarren_abduktio
Kehon asento, joka Siun (2016) tutkimuksessa aiheutti suurimman aktiivisuuden keskivartalossa.

Toisessa tutkimuksessa (Tarnanen ym. 2008) taas vinojen vatsalihasten aktivaation todettiin olevan suurempaa molempien käsien staattisen ekstensiosuuntaisen aktivaation aikana verrattuna pelkkään staattiseen vartalon eteentaivutukseen yläraajojen ollessa neutraalissa asennossa.  Tämä olkavarsien fleksio-ekstensiosuunta puolestaan vastaa avoimen otteen tansseissa käsien ”edes-taakse” liikettä, joka esim. buggissa on lapatuen käytöllä tehtävä hallituksi, jotta vieminen/seuraaminen buggin perusaskeleessa ei tapahtuisi ”käsillä pumpaten”.  Samassa tutkimuksessa olkanivelten staattisessa horisontaalitason ekstensiossa rangan lähettyvillä kulkevien multifidus- ja longissimuslihasten aktivaation todettiin olevan suurempaa verrattuna ilman yläraajojen lihasaktivaatiota tehtyyn vartalon taaksetaivutukseen. Tässä asennossa on jo paljon samaa suljetun otteen tanssiasennon kanssa.  Toki tarkkaa aktivaatiotason yhteyttä voisi tutkia juuri tanssiasennossa tehtävillä mittauksilla, ja mahdollisesti vielä lajinomaisessa tanssiliikkeessä.  Siinä onkin mielenkiintoinen aihe tanssista kiinnostuneelle tutkijalle!

Kehomme keskustan voisi siis ajatella toimivan eräänlaisena ”voimapankkina”, välittäen ja tuottaen voimaa niin ala- kuin yläraajoihinkin.  Kehon keskustan lähettyvillä on myös painopisteemme, joka normaalissa seisoma-asennossa sijaitsee S2-nikaman kohdilla, häntäluun yläosassa.  Jos lantiotamme stabiloivat lihakset päästävät lantion kääntymään neutraalista asennosta poikkeavaan asentoon eteen tai taakse –suunnassa, vaikuttaa se rangan ja kudosten kautta myös lopulta rintarankaan ja yläselän lihaksiin – mukaan lukien lapaluun alue.  Kaikki kehomme osat siis keskustelevat toistensa kanssa jollain tasolla.

 

Muuta

Kuten jo edellisessä artikkelissamme totesimme, lapatuki on olennaisen tärkeä myös kaikelle arkipäivän toiminnalle, kuten seisomaryhdille ja istumiselle.  Sitä ei periaatteessa saisi koskaan unohtaa, jos haluamme liikuttaa rintakehäämme tai käsiämme.  Tanssissa eräs tanssijan lapatuen vaikutus on myös esteettinen: lapojen liike alas- ja ulospäin tuottaa vaikutelman energian virtaavuudesta keskustasta poispäin.  Erityisesti suljetussa tanssiotteessa tämä visuaalinen vaikutus eli ”yläselän leveneminen” on huomattava.  Paritanssi ei toki ole pelkkää estetiikkaa, mutta jos käytämme lapatukea tanssissamme muiden, tässä artikkelissa kuvattujen käytännön syiden vuoksi, saamme esteettisen vaikutelman ikään kuin kaupan päälle.

Olemme toivottavasti tällä pitkähköllä artikkelilla kyenneet tarjoamaan sinulle riittävästi motivaatiota kehittää omaa lapatukeasi ja sen myötä parantaa tanssiasi.  Artikkelisarjamme kolmannessa osassa Tanssijan lapatuki 3 – Miten sitä voi harjoittaa? tarjoamme viimeinkin joukon käytännön harjoitteita, joilla voit kehittää sekä lapatukesi hahmottamista että sen toimintaa.

 

Tiivistelmä

  • lapatuki stabiloi olkapään toimintaa
  • se kytkee olkavarren liikkeen keskivartalon liikkeeseen ja mahdollistaa vartalolähtöisen viennin ja seuraamisen
  • kun lapatuki on käytössä, viennin (ja seuraamisen) takana on iso osa kehon massaa, jolloin vienti pitenee ajallisesti. Tällöin vienti-impulssiin tarvitsee käyttää vähemmän voimaa, ja molemmat seikat tekevät viennin seuraamisesta helpompaa ja miellyttävämpää
  • lapaluiden hallitulla liikkeellä ja tukemisella näyttäisi olevan yhteyttä keskivartalon kannatukseen, joka on tanssijan kehonhallinnalle oleellisen tärkeää
  • lapaluiden hallittu tukeminen ”alas ja sivulle” luo myös hyvän esteettisen vaikutelman

 

Sanasto

kiertäjäkalvosin – lapaluusta olkaluuhun kiinnittyvien lihasten kokonaisuus, jonka tarkoituksena on vetää olkaluuta tiiviimmin nivelkuoppaan
olkavarren fleksio
– käden vieminen ala-asennosta etukautta ylös
olkavarren ekstensio
– käden vieminen ala-asennosta taakse, selän puolelle
olkavarren abduktio
– käden vieminen ala-asennosta sivukautta ylös
olkavarren adduktio
– käden vieminen ala-asennosta ”sisäänpäin”
olkavarren horisontaalifleksio
– käden kiertyminen suorasta sivuasennosta eteen
olkavarren horisontaaliekstensio
– käden kiertyminen suorasta sivuasennosta taaksepäin
olkavarren ulkorotaatio – avoimen otteen perustanssiasennossa (kädet edessämme) käsien kiertäminen ”auki” (kämmenet etääntyvät toisistaan)
olkavarren sisärotaatio – avoimen otteen perustanssiasennossa käsien kiertäminen ”kiinni” (kämmenet lähenevät toisiaan)
liikemäärä – massan ja sen nopeuden tulo
impulssi – voiman ja sen vaikutusajan tulo

Olkavarsien anatomiset liikesuunnat

 

Lähteet

Henri Hänninen, Konsta Koivuranta, Olkapäiden toiminta ja vammojen ehkäisy, Lihastohtori-blogi, julkaisupäivä 14.5.2016.

Thomas Myers, Body Reading the Meridians, 2012.

Sami P. Tarnanen, Jari J. Ylinen, Kirsti M. Siekkinen, Esko A. Mälkiä, Hannu J. Kautiainen, Arja H. Häkkinen, Effect of Isometric Upper-Extremity Exercises on the Activation of Core Stabilizing Muscles, Arch Phys Med Rehabil Vol 89 513-521, March 2008.

Aaron Siu, Alison Schinkel-Ivy, Janessa DM Drake, Arm position influences the activation patterns of trunk muscles during trunk range-of-motion movements, Human Movement Science 49 267-276, 2016.

Suopanki, Sidekudos – koko kehon kattava viestiverkko.  Artikkeli, julkaisupäivä 12.1.2015.

E. Paul Zehr, Trevor S. Barss, Katie Dragert, Alain Frigon, Erin V. Vasudevan, Carlos Haridas, Sandra Hundza, Chelsea Kaupp, Taryn Klaner, Marc Klimstra, Tomoyoshi Komiyama, Pamela M. Loadman, Rinaldo A Mezzarane, Tsuyohi Nakajima, Gregory E.P. Pearcey, Yao Sun, Neuromechanical interactions between the limbs during human locomotion: an evolutionary perspective with translation to rehabilitation, Experimental Brain Research, 2016.

Tanssijan lapatuki 1 – Mikä se on?

Jyrki Keisala, tanssinopettaja AMK
Jenna Polvi, fysioterapeuttiopiskelija

 

Alkusanat

Opettaessani paritanssia olen törmännyt suorastaan hämmentävään tärkeän tiedon puutteeseen: lapatuesta ei ole joko kuultu mitään, tai jos on kuultu, se on ymmärretty väärin, tai sitä ei pidetä tärkeänä asiana tanssijoille.  Olen törmännyt samaan tiedon lähes täydelliseen puutteeseen internetissä, ja minulta on pyydetty erikseen artikkelia lapatuesta.  Koska aihe on tanssijoille niin ensiarvoisen tärkeä, olen päättänyt julkaista tanssijan lapatuesta yhden kirjoituksen sijaan kolme kirjoitusta, jotka pyrkivät vastaamaan kysymyksiin ”Mikä se on?”, ”Mihin sitä tarvitaan?” ja ”Miten sitä voi harjoittaa?”.  Mukaan olen pyytänyt blogini kaikkien aikojen ensimmäisen vierailijan, Jennan, joka tarjoaa kirjoituksiin tarpeellista anatomista, fysiologista ja kinesiologista tietämystään.

Tanssijan lapatuki ei ole aivan yksinkertainen asia; se koostuu monen lihaksen aktiivisesta yhteistyöstä.  Olemme valinneet anatomisen ja kinesiologisen lähestymistavan tähän aiheeseen, sillä ilman ymmärrystä lihaksista, lihasten tehtävistä ja hartiarenkaan toiminnasta tätä tärkeää aihetta ei voi avata syvällisesti ja perusteellisesti.

Käytämme termiä tanssijan lapatuki, mutta itse asiassa lapatuki ei ole tärkeä ainoastaan tanssijoille, vaan oikeastaan ihan kaikille, ja joissakin urheilumuodoissa puutteellinen lapatuki voi edesauttaa jopa vammautumista.  Lapatuki on olennaisen tärkeä myös kaikelle arkipäivän toiminnalle, kuten seisomaryhdille ja istumiselle.  Sitä ei periaatteessa saisi koskaan unohtaa, jos haluamme liikuttaa rintakehäämme tai käsiämme.  Koska tämä on paritanssia käsittelevä blogi, näiden artikkeleiden pääasiallisena fokuksena on kuitenkin tanssi.  Käytämme anatomisista osista ja suunnista sekä latinan- että suomenkielisiä termejä, jotta kiinnostuneet voivat halutessaan lukea aiheesta englanniksi lisää (englanninkielisissä teksteissä käytetään latinankielisiä lääketieteellisiä ilmauksia).

 

Hartiarengas

 

2000px-Pectoral_girdle_front_diagram.svg
Hartiarengas. Lähde: Wikipedia.

Hartiarengas on luinen rakenne, joka koostuu viidestä luusta: rintalastan yläosa, solisluut (2 kpl) sekä lapaluut (2 kpl).  Hartiarenkaan asento ja liikkeet ovat riippuvaisia erityisesti lapaluihin kiinnittyvien lihasten toiminnasta, joten lapaluiden asento vaikuttaa oleellisesti hartiarenkaan asentoon.  Hartiarenkaan asento puolestaan on ryhdin kannalta tärkeä, joten lapaluiden erilaiset virheasennot huonontavat ryhtiä.  Hartiarenkaan oikea asento kielii ylärangan lihasten hyvästä lihastasapainosta.  Hartiarenkaan oikeanlaisessa neutraalissa asennossa: (1) edestä katsottuna solisluiden ulommat päät ovat hieman niiden sisempiä päitä korkeammalla, ja (2) sivulta katsottuna olkanivel osoittaa noin 30 astetta eteenpäin.  Hartioita ei siis tule painaa liikaa alas eikä vetää voimakkaasti taakse (ns. sotilasryhti).

 

Lapaluu

Scapula_-_posterior_view2
Lapaluu. Lähde: Wikipedia.

Lapaluu (scapula) on kolmiomainen luu, joka sijaitsee yläselässä rintakehän päällä.  Luita on kaksi ja ne sijaitsevat selässä lateraalisesti.  Lapaluu liittää toisiinsa olkaluun (humerus) ja solisluun (clavicula), mutta solisluu on liian heiveröinen luu, jotta voitaisiin sanoa, että lapaluu on sen kautta lujasti kiinni rankamme luisessa rakenteessa.  Sen sijaan lapaluu ”kelluu” selkäpuolella täysin pehmytkudoksen päällä.  Tämä mahdollistaa lapaluulle hyvin monenlaisia liikesuuntia ja niiden yhdistelmiä:

  • elevaatio (lapaluun liike ylöspäin, ”hartian kohautus”) ja depressio (lapaluun liike alaspäin)
  • abduktio (lapaluun liike lateraalisuuntaan eli keskilinjasta poispäin, ”hartioiden vienti eteen”) ja adduktio (lapaluun liike mediaalisuuntaan eli keskilinjaa kohti, ”hartioiden vienti taakse”)
  • lateraalinen rotaatio (lapaluun alareuna kiertyy lateraali- ja yläreuna mediaalisuuntaan, ”käden nosto sivulle”) ja mediaalinen rotaatio (lapaluun alareuna kiertyy mediaali- ja yläreuna lateraalisuuntaan, ”käden vieminen selän taakse”)

Lapaluiden monipuolisilla liikkeillä on hyvin tärkeä merkitys käsiemme liikkeille.  Oletteko koskaan ajatelleet, miten valtava liikelaajuus käsivarsissamme on?  Kykenemme nostamaan kädet sekä etu- että sivukautta alhaalta ylös asti.  Tämä ei olisi mahdollista ilman, että lapaluu osallistuu olkavarren liikkeisiin, ”lähtee mukaan liikkeeseen”, koska olkanivelen luiset rakenteet tulisivat vastaan ja pysäyttäisivät olkaluun liikkeen ennen aikojaan.  Mikäli lapaluu olisi fiksoitu rintakehään, 180 asteen fleksio kutistuisi 65 asteeseen (eli emme saisi kättä etukautta likimainkaan vaakatasoon asti) ja 180 asteen abduktio kutistuisi 80 asteeseen (eli käsi ei nousisi myöskään sivukautta ihan vaakatasoon asti).

Hieman yksinkertaistaen voidaan ilmaista, että aina kun olkavartemme liikkuvat, myös lapaluumme liikkuvat johonkin ylläkuvatuista liikesuunnista – tai niiden yhdistelmästä.  Pari esimerkkiä valaisevat tilannetta:

  • hartian kohautus: lapaluun elevaatio
  • käden nosto sivulle: lapaluun lateraalinen rotaatio
  • käden kiertyminen suoraan sivulta eteen: lapaluun abduktio
  • soutuliike: lapaluun adduktio

Ja niin edelleen.

 

Lapaluun liike ja tukeminen

Lapaluun monipuoliset liikkeet vaativat usean lihaksen yhteistoimintaa.  Lapaluuhun kiinnittyy tai siitä lähtee yhteensä 17 lihasta, ja tärkeimmät lapaluuta liikuttavat lihakset ovat

  • etummainen sahalihas (m. serratus anterior). Kiinnittyy kylkiluihin rintakehän etupuolella sekä lapaluun mediaalireunaan.  Funktio lapaluun liikuttamisessa: abduktio (loitontaminen), lateraalinen rotaatio sekä alaosallaan myös depressio
Serratus_anterior_muscles_lateral
Etummainen sahalihas, m. serratus anterior. Lähde: Wikipedia.
  • lapaluun kohottajalihas (m. levator scapulae). Funktio lapaluun liikuttamisessa: elevaatio sekä mediaalinen rotaatio
  • epäkäslihas (m. trapetzius).  Kiinnittyy kaula- ja rintarangan nikamiin sekä  lapaluun harjanteeseen.  Funktio: lihaksen yläosalla elevaatio sekä lateraalinen rotaatio, lihaksen keskiosalla adduktio, lihaksen alaosalla depressio ja lateraalinen rotaatio
Trapezius_lateral3
Epäkäslihas, m. trapetzius. Lähde: Wikipedia.
  • suunnikaslihas (m. rhomboideus). Funktio lapaluun liikuttamisessa: elevaatio, adduktio, mediaalinen rotaatio
  • pieni rintalihas (m. pectoralis minor). Funktio lapaluun liikuttamisessa: depressio, abduktio

Lapaluun tukemiseen osallistuu lisäksi leveä selkälihas (m. latissimus dorsi), jonka yläosa kulkee lapaluun alaosan päältä.

Samat lihakset, jotka osallistuvat lapaluun liikkeeseen, toimivat myös sen liikettä stabiloivina lihaksina. Otetaan esimerkkinä vaikkapa lapaluun lähennys-loitonnussuunta (adduktio-abduktio).  Jos lapaluun liike halutaan tässä suunnassa stabiloida, tarvitaan kahden, vastakkaisiin suuntiin vaikuttavan lihaksen yhteistyötä.  Tällaista lihasten toiminnallista paria kutsutaan agonisti-antagonistipariksi (vaikuttaja- ja vastavaikuttajalihas), ja esimerkissämme tämä lihaspari olisi etummainen sahalihas – epäkäslihaksen keskiosa.  Kun nämä lihakset supistuessaan vaikuttavat lapaluuhun yhtä suurella voimalla, ne stabiloivat lapaluun liikkeen lähennys-loitonnussuunnassa.

lapaa-liikuttavat-ja-tukevat-lihakset
Lapaluuta (kuvassa kellertävä) liikuttavat ja tukevat lihakset.  Kuvasta puuttuu selkeyden vuoksi leveä selkälihas, m. latissimus dorsi, joka yläosallaan vakauttaa lapaluuta myös.  Lähde ja copyright: BodyParts3D, The Database Center for Life Science licensed under CC Attribution – Share Alike 2.1 Japan.  Kuvan tekijä: Jyrki Keisala.

Yksinkertaistettuna lapatuella tarkoitetaan lapaluuta liikuttavan lihaksiston tasapainoista yhteistoimintaa niin, että lapaluu tuetaan aktiivisella lihastyöllä eli ”ankkuroidaan” rintakehään pehmytkudoksen päälle.  On huomattava, että käsite – ja siihen liittyvä lapaluiden hallittu ankkurointi johonkin tilaan – muuttuu sen mukaan, mitä ollaan tekemässä.  Esimerkiksi kuntosalin soutulaitteessa tarvittava lapaluiden tuettu ja hallittu liike tapahtuu alas- ja sisäänpäin ja lisäksi tarvitaan mediaalinen rotaatio, jolloin lapatukeen tarvitaan erityisesti suunnikaslihasta, epäkäslihaksen keskiosaa ja leveää selkälihasta.  Lapaluun tarvittavaan stabilaatioasentoon vaikuttavat siis hartiarenkaan liikesuunnat ja olkanivelen kulmat.

 

Tanssijan lapatuki

Edellisten kappaleiden pohjustuksen avulla pääsemme viimein tanssijan lapatukeen.  Paritanssissa tyypillinen käden liike on ”kurotus sivulle”, joka kuuluu hyvään vakiotanssiasentoon.  Tässä liikkeessä lapaluun liike tapahtuu alas (depressio) ja sivulle (abduktio), eli tanssijan lapatuki tarkoittaa lapaluiden hallittua liikettä alas ja sivulle sekä niiden tukemista tähän asentoon.

Tanssijan lapatuen kannalta edellä luetelluista lihaksista tärkeimpiä ovat etummainen sahalihas, epäkäslihas sekä leveä selkälihas.

Artikkelisarjan toisessa osassa käsittelemme tärkeää kysymystä: Mihin lapatukea tanssissa tarvitaan?

 

Tiivistelmä

  • lapaluu kelluu pehmytkudoksen päällä ja sen suuri liikkuvuus mahdollistaa olkavarren suuren liikelaajuuden
  • lapatuella tarkoitetaan ns. lapatukilihaksilla tapahtuvaa lapaluun hallittua liikettä ja tukemista haluttuun toiminta-asentoon
  • tanssijan lapatuki tarkoittaa lapaluiden tuettua liikettä alas- ja ulospäin

 

Sanasto

kinesiologia – tieteenala, joka tutkii ihmisen liikettä urheilun ja terveydenhoidon tarpeita varten
m. – musculus, lihas
mediaalinen – kehon keskilinjaa kohti
lateraalinen – kehon keskilinjasta poispäin
rotaatio – kierto
abduktio – loitontuminen
adduktio – lähentyminen

 

Lähteet

Blandine Calais-Germain, Anatomy of Movement, Revised Edition, Eastland Press, 2007.

Fysioterapiablogi, Hartian ja olkapään asento ja toiminta, julkaisupäivä 26.1.2016.

OAMK:n anatomian ja kinesiologian kurssien luentomuistiinpanot.

Kuntovalmennus Jonna Pitkänen, Lihasvoimaharjoittelun perustaidot 1. Lapatuki, julkaisupäivä 21.12.2015.

LKT Martti Vastamäki, Mitä lapaluun asento kertoo tutkivalle lääkärille?, Suomen Lääkärilehti 51–52/2009 vsk 64.

 

Miksi välillä tökkii? Asiaa tanssioppimisen nelikentästä

No niin, kesälomat on ”lusittu”, ja syksyn tunnit ovat taas pyörähtäneet käyntiin.  Tanssinopettajakollegani Päivi Viiri jakoi Facebookissa mielenkiintoisen videon, joka herätti ajatuksia tanssioppimisesta.  Nyt kun syksyn tanssikurssit ovat alkaneet, haluan jakaa ajatuksiani etenkin teille, jotka väliin tuskastutte tunneilla ja ajattelette, ettette edisty, tai että tanssinne on ottanut jopa takapakkia.

Tähän alkuun heti tiivistelmä koko aiheesta, jos et jaksa lukea tätä pidemmälle:

Luultavasti tuo tunteenne on väärä, ja oppimista on jo tapahtunut.

Tässä artikkelissa kuvailtu oppimisen teoria tulee Andrew Suttonilta, joka on maailmanluokan swing-tanssija ja tanssinopettaja.  Teoriassa on kuvailtu tanssioppimista, mutta sitä voidaan soveltaa kaikkeen oppimiseen.  Suomennan Suttonin kuvaileman teorian tanssioppimisen nelikentäksi, ja sitä voidaan kuvata seuraavalla kaaviolla:

Oppimisen_nelikentta

Kaaviossa rivit ja sarakkeet on nimetty osaamisen tasoa ja tiedostamista kuvaavin termein.  Teorian ytimessä on se, että uuden asian oppiminen kulkee lähes aina reittiä 1 – 2 – 3 – 4.  Avaan oppimisen vaiheita:

1.  En tiedosta – En osaa

etvaanosaa2Tämä on tanssioppimisen ensimmäinen vaihe, tietämättömyysruutu, jota voitaisiin kuvailla ilmaisulla ”en vielä tiedä, mitä en osaa”.  Kaikki juuri tanssiharrastuksen aloittaneet lähtevät liikkeelle tästä ruudusta.  Kun tulet elämäsi ensimmäiselle tangotunnille, et todellakaan tiedä, mitä et osaa; kaikki on sinulle uutta ja ihmeellistä.

Juuri tanssiharrastuksen aloittaneiden kohdalla ymmärrämme, miten asia on: ensin emme osaa oikein mitään.  Emme edes tiedä, mitä emme osaa.  Mutta on hyvin tärkeää huomata, että jokainen tanssija on joissain tanssitaitoonsa liittyvissä osa-alueissa vasta vaiheessa 1.  Haluaisin kutsua tätä tilannetta tanssijan sokeaksi pisteeksi: hän ei osaa jotain tanssiin liittyvää asiaa, mutta hän ei tiedosta tätä osaamattomuuttaan.  Hän voi esimerkiksi työntää lantionsa rumbassa ”väärinpäin”.  Hän saattaa harottaa jalkojaan leveälle taakse astuessaan.  Käsien kannatus saattaa olla puutteellinen, tai hän saattaa tanssia väärään rytmiin.  Esimerkkejä on lukemattomia.

Ykkösruudussa on oikeastaan melko turvallista olla, koska tietämättömyys tekee autuaaksi.  Kun emme tiedosta, mitä emme osaa, liikumme mukavuusalueellamme.  Tässä ruudussa myös ns. ylivertaisuusvinouma on voimissaan, ja tanssinopettajan epäkiitollinen, toisinaan tuskainenkin, tehtävä on saada oppilas ottamaan askel ruudusta yksi ruutuun kaksi.

2.  Tiedostan – En osaa

Tätä oppimisen vaihetta kutsun turhautumisruuduksi.  Tämä on se tanssioppimisen vaihe, jossa oppilaalle kirkastuu se, mitä hän ei osaa.  Rumbalantio niksahtaa liikkeessä väärinpäin, ja videolta näkyy, miten jalat harottavat tangokävelyissä.  Tanssikin menee väärään rytmiin.  Opettajalta tulee palaute, että käsien kannatus on puutteellinen ja yläselkä kaatuu tanssiessa taakse.  Hemmetti, olen lahopää, en vaan osaa!

Väittäisin, että usean tanssijan taival katkeaa turhautumisruutuun.  Kun en kerran osaa, miksi edes yrittää?  Mutta juuri tässä tilanteessa olisi ensiarvoisen tärkeää ymmärtää, että oppimista on jo tapahtunut.  Olet jo siirtynyt osaamattomuuden ja tietämättömyyden autuaasta merestä kohti jonkin uuden asian oppimista ja osaamista!  Todellinen kehittyminen paremmaksi tanssijaksi voi alkaa vasta sitten, kun tiedostat puutteesi.  Kun tulet tietoiseksi jonkin kehollisen asian puutteista, voit alkaa tarkkailla tekemistäsi ja kehittää sitä.  Hyvä opettaja auttaa sinua opintielläsi eteenpäin – ja muistaa myös muistuttaa, että olet oppinut jo jotain.  Et ole lahopää.  Et osaa tätä asiaa ehkä vielä, mutta tekemällä työtä voit sen oppia.

3.  Tiedostan – Osaan

Itselleni tämä tanssioppimisen vaihe on todellinen ihanuusruutu.  Tässä ruudussa koen ne kaikista sykähdyttävimmät tietoisen oppimisen hetket ja oivallukset, kun jokin tanssiin liittyvä taitoni tekee hyppäyksen turhautumisruudusta ihanuusruutuun.

Takavuosina olin samban suhteen pitkään jumissa turhautumisruudussa.  En vain kyennyt löytämään samballe luonteenomaista baunssia ja lantion rotaatioliikettä.  Viimein rohkaisin mieleni ja pyysin tanssinopettajalta apua.  Menimme peilin eteen ja aloin tanssia sambahuiskua.  Opettaja asettui taakseni ja otti lantiostani voimakkaan otteen käsillään. Hän ohjasi käsillään tanssin aikana lantiotani oikea-aikaiseen rotaatioon.  Kehoni vastusteli hetken, ja sitten koin aivan ihmeellisen ”humauksen”, kun lantio lakkasi vastustelemasta ja tekemästä väärää liikettä ja ikään kuin lipsahti ”oikein päin”.  Tanssi muuttui helpoksi ja tunne oli sanoinkuvaamattoman riemukas!

Tässä vaiheessa uusi asia on opittu, mutta sen oikea tekeminen vaatii vielä tietoista ponnistelua.  Minun on tietoisesti ajateltava, että jalkani ojentuvat suoraan taakse, reidet lähellä toisiaan, että estän jalkojeni harittamisen taaksepäin edetessäni.  On muistuteltava itselleen, että käsien luonnollinen kannatus lähtee yläselän lihaksista jne.  Oikeanlaisia toistoja tarvitaan paljon, mutta vähitellen siirryn uuden taitoni suhteen neljänteen ruutuun.

4.  En tiedosta – Osaan

Kutsuttakoon tätä vaihetta vaikka automaatioruuduksi.  Uusi asia on opittu, ja lukemattomien toistojen kautta se on siirtynyt kehomme automaattiseksi rutiiniksi.  Teemme asioita oikein tiedostamattamme.  Jokainen meistä on hyvin monien arkielämän liikkeiden suhteen tässä ruudussa; kaikki osaavat kävellä tasapainoisesti ja taloudellisesti, sen kummemmin miettimättä, mitä tekevät.

Kun tanssissa jokin asia on siirtynyt automaation tasolle, se puolestaan mahdollistaa jonkin toisen liikkeeseen liittyvän asian harjoittamisen – ja saatamme palata tämän uuden asian kanssa taas ruutuun yksi!

* * *

Se, miten kauan vietämme aikaa tanssioppimisen nelikentän ruuduissa, riippuu tietenkin opittavasta asiasta ja meistä itsestämme.  On toki olemassa superlahjakkaita liikkujia, jotka kykenevät nopeaan tahtiin etenemään uusien taitojen omaksumisessa ykkösruudusta nelosruutuun.  Mutta uskon, että suurin osa meistä tanssioppijoista viettävät kyllä melkoisen tovin aikaa jokaisessa oppimisvaiheessa.  Omalla asenteella voi auttaa oppimistaan: jokaisessa ruudussa olostaan voi oppia nauttimaan.  Voin viettää aikaani jopa turhautumisruudussa saaden voimaa siitä, että sentään jo tiedän, mitä en vielä osaa, ja näen, mitä kohti yritän pyrkiä.  Tietämättömyys ei enää hallitse tekemistäni, vaan minulla on selkeä tavoite – oli se miten pieni tahansa.

Näillä ajatuksilla toivotan kaikille lukijoilleni hienoa ja tanssioppimisen täyttämää syksyn alkua.  Olkoon syksynne pullollaan pieniä viivähdyksiä ihanuusruudussa!

Miksi oikealle, miksi vastapäivään?

vasta1
Kuva 1. Hans Sebald Beham, talonpoika tanssii miekan kanssa, 1537.

Tanssinopettajakollegani Päivi Viiri esitti Facebookin tanssiporukka-ryhmässä hauskan pienen tanssipähkinän: miksi oikealle (myötäpäivään) kääntyminen on paritanssissa yleisempää kuin vasemmalle (vastapäivään) kääntyminen?  Vastausehdotuksia tuli runsaasti, ja oikeilla jäljillä asiassa ollaan.  Päivi esitti, että syynä on miekka.  Tämä kirjoitus on oma vastineeni tähän pähkinään, ja käyköön nyt samalla esimerkkinä siitä, miten monenlaista kummaa pohdiskelua voimme harrastaa tanssin tiimoilta…

 

Kirjoitukseni pohjaa esseeseeni Miksi vastapäivään? Katsaus seuratanssietiketin historiaan, jonka kirjoitin OAMK:ssa osana Tanssin historia ja historialliset tanssit –nimisen kurssin suoritusta.

 

 

Miksi tanssisaleja kierretään vastapäivään?

On esitetty joitakin selityksiä sille, miksi tanssisaleja nykyisinkin kierretään vastapäivään.  Ensimmäinen (ja eksoottisin) näistä liittää ilmiön samaan ilmiöön, jonka pitäisi saada pohjoisella pallonpuoliskolla kylpyammeesta tyhjenevän veden kiertämään pyörteessä vastapäivään.  Tästä voidaan todeta varmasti, että teoria on väärä – nimittäin tuo väitetty ilmiö on itse asiassa urbaani legenda.  On kyllä totta, että maapallon coriolisvoima saa suuret meteorologiset ilmamassat kiertämään meidän pallonpuoliskollamme vastapäivään.  Mutta kylpyammeen (saati ihmisen) mittakaavassa samanlaista systemaattista ilmiötä ei esiinny, sillä coriolisvoima on varsin heikko.  Olisi hyvin vaikea kuvitella sitä mekanismia, millä tämä heikko coriolisvoima välittyisi sosiaalisten tanssien kiertosuunnaksi!

vasta2
Kuva 2. Fabritio Caroso, Il Ballarino, 1581.

Toinen ja paljon uskottavampi historiallinen selitys liittyy kiinteästi tanssisalien varhaiseen 1500-luvun aikaiseen etikettiin.  Nimittäin tuon ajan miehet käyttivät tanssiessaan hyvin usein miekkaa.  Tämä käy ilmi mm. kahden aikalaisen, Hans Sebald Behamin ja Fabritio Caroson piirroksista (kuvat 1-3).

 

Koska useimmat miehet olivat tuolloin niin kuin nykyisinkin oikeakätisiä, oli miekan luonnollinen paikka miehen vasemmalla kupeella, mistä oikeakätinen saa vedettyä sen nopeasti tarvittaessa tupestaan (miksi tätä taitoa tanssisalissa tarvittiin, on arvoitus – ehkäpä hovit olivat otollisia paikkoja salamurhaajille?).  Kuten kuvista 2 ja 3 nähdään, on miekasta johtuen luonnollinen sijoittelu promenadiasennossa etenevälle tanssille sellainen, jossa nainen on miehen oikealla puolella, muutenhan nainen olisi vaarassa tanssiessaan kompastua miekkaan.

vasta3
Kuva 3. Fabritio Caroso, Il Ballarino, 1581.

Jos taas ajattelemme tällaisen parin kiertämistä promenadiasennossa ympäri tanssisalia, voimme päätellä, että parin olisi luonnollista kiertää salia juuri vastapäivään, mikäli halutaan välttyä myös siltä, että mies kolhii salin seinustoilla sijaitsevia katsojia miekallaan.  Erään selostuksen mukaan myös tällä varmistettiin se, että mies miekkansa kanssa on sisäpiirissä ikään kuin paremmassa suojassa hyökkääjiltään.

 

Italialainen Fabritio Caroso julkaisi vuonna 1581 oman kuvauksensa italiassa tanssituista sosiaalisista tansseista, Il Ballarinon.  Tämä teos sisältää, paitsi tarkkoja tanssikuvauksia askelineen ja koreografioineen, niin myös erittäin tarkkoja kuvauksia tanssietiketistä, aina miehen ja naisen pukeutumisesta miehen miekan käyttöön ja jopa hatulla tervehtimiseen.  Otetaanpa tähän kappaleen päätteeksi pätkä miekan käyttöä koskevista ohjeista:

“The man dancing the Balletti gravi will wear sword in the manner which is demonstrated in …and dancing Cascarde, or Gagliarda, they will carry that as is demonstrated in…neither dance without this ever, because it makes a most brutish sight.  Dancing gagliarda, and finding the sword, he shall hold that with the left hand, such that he would not let it go wandering: and finding it again in the Ballo to have little field, keeping it with the hand, it will return some with the point towards the forward part, such that it not offend the bystanders…”

Tekstin lihavoidut kohdat vahvistavat päätelmäni:

  • tuon ajan sosiaalitanssissa oli tavallista, että mies käytti miekkaa ja sijoitti sen vasemmalle kupeelleen
  • hän piteli tuppea kiinni vasemmalla kädellään, jolloin oli luonnollista, että daami sijoittui promenadiasennossa miehen oikean kyljen puolelle
  • tanssisalin vastapäiväinen kiertosuunta vakiintui, jotta mies ei häiritsisi tanssissa miekallaan tanssisalin reunustoilla olevia tanssiesityksen katsojia

 

Valssi, suljettu tanssiote ja paritanssin kulta-aika

Miekan käyttö siis vakiinnutti tanssisalin vastapäiväisen kiertosuunnan.  Ei ole kuitenkaan todisteita siitä, että se olisi varsinaisesti ollut määräävänä tekijänä suljetun tanssiotteen synnyssä enää 1800-luvulla, jolloin paritanssi syntyi.

Varsinaisen paritanssin kulta-ajan voidaan katsoa alkaneen siitä, kun Carl Maria von Weber esitteli valssin 1812 teoksessaan Invitation á la valse.  Valssi kohtasi välittömästi suurta vastarintaa, koska tanssissa esiteltiin ensimmäistä kertaa sosiaalisten tanssien historiassa suljettu tanssiote, jonka katsottiin olevan sopimaton ja epämoraalinen.  Valssista tuli välittömästi suunnattoman suosittu, ja valssimusiikki täytti tanssisalit ympäri Euroopan.

Suljettu tanssiote määriteltiin von Weberin teoksessa seuraavasti:

  1. Miehen vasen käsi pitelee naisen oikeaa kättä niin, että kämmenet ovat yhdessä.
  2. Naisen vasen käsi lepää miehen oikealla olkavarrella.
  3. Miehen oikea käsi lepää naisen vasemman lapaluun päällä selän puolella.
  4. Naisen vasen kyynärpää lepää miehen oikean kyynärpään päällä.
  5. Kummankin tanssijan rintakehien oikeat puolet ovat kontaktissa.

Suljettu tanssiote on säilynyt valssin syntyajoista lähes täydellisesti samanlaisena.  Mutta miten se kuvastaa tanssietikettiä?  Ensinnäkin, tanssiotteessa mies ikään kuin kannattaa naisen molempia käsiä.  Tämä tekee naiselle helpoksi seurata miehen vientiä, mutta se luo myös tanssiparista ”kuninkaallisen” illuusion, joka on selkeästi peräisin kuninkaallisista hoveista ja erityisesti Ludwig XIV:n hovissaan luomasta baletti-instituutiosta.

Koska useimmat naiset ovat lyhyempiä kuin miehet, voisi tuntua luonnolliselta, että miehen oikea käsi lepää naisen vasemman käden päällä eikä alla.  Naisen vasemman kyynärpään sijainti miehen oikean kyynärpään päällä on kuitenkin todennäköisesti perua valssin aikaisesta tanssietiketistä, jonka mukaan naisen ei ollut tanssissakaan sopivaa lähestyä miestä: miehen tuli aina tehdä aloite, ja nainen vastasi tähän aloitteeseen joko myöntävästi tai kieltävästi.  Tapaetiketin mukaisesti mies ei toisaalta saanut tanssiasennollaan kuitenkaan ”tehdä itseään tykö” vaan hänen tuli pitää oikea olkapäänsä oikean lanteensa päällä eikä tehdä minkäänlaista lantionkiertoa, joka toisi olkapään lantiolinjan etupuolelle.  Lisäksi hänen tuli pitää oikea kyynärpäänsä hartialinjansa etupuolella, jotta ei tekisi naisen oloa epämukavaksi. Eli mies teki tanssiasennollaan ikään kuin ”aloitteen”, tanssiinkutsun, mutta mahdollisimman neutraalilla tavalla.

Jos luette tarkkaan ja ajatuksella edellisessä kappaleessa kuvatun (ja siis jo vuonna 1812 valssin myötä esitellyn) suljetun tanssiotteen määritelmän, huomaatte, että siinä (”sääntö” 5) on selkeästi kerrottu, että tanssijat asettavat oikeat kehonpuoliskonsa kohdakkain. Tämä on tietenkin luonnollista ja seuraa ”säännöistä” 1-4.

 

Päätelmät

Nyt meillä on siis tilanne, jossa tanssisalia kierretään parina vastapäivään (syynä miekka), ja tanssiparissa tanssijat ovat sijoittuneet niin, että heidän oikeat kehonpuoliskonsa ovat vastakkain (syynä ei ainakaan todistetusti miekka)

Näistä kahdesta lähtökohdasta käsin on varsin helppoa todeta, että oikealle kääntyminen on paritanssissa huomattavasti helpompaa kuin vasemmalle kääntyminen:

  • parin sijoittelun vuoksi oikealle on luontevampaa kääntyä (koska viejän oikea jalka osoittaa seuraajan jalkojen väliin)
  • kun salia kierretään vastapäivään, oikea käännös on voittopuolisesti alle 360 astetta, kun taas vasen käännös on voittopuolisesti yli 360 astetta

 

Loppusanat

Miksi ihmeessä tällaisia pitää pohtia? saatat kysyä.  Vastaan tähän kysymykseen vastakysymyksellä: No miksipä ei?  Mahtuuhan sitä maailmaan kaikenlaista, turhempaakin, pohdintaa.  Tämä pohdinta liittyy kiinteästi paritanssin historiaan ja etikettiin, ja saattaa olla sellaisenaan viihdyttävää ihanan harrastuksemme oheislukemista.  Ainakin itseäni se viihdytti kovasti aikanaan, kun vastauksia artikkelin kysymyksiin haeskelin.

Tanssimuusikoiden todellisuutta

pnp_laitonTämänkertaisen pohdinnan kirvoitti vääryys, joka on kohdannut suosittuja ja taitavia muusikoita.  Faktat ovat nämä (ja ne on varmistettu puhelimitse yhtyeen keulakuvalta, Matti Venetvaaralta): Pekkaniskan Pojat on kauan sitten luvannut, ettei levytä kerran levyttämäänsä kappaletta uudelleen.  Heidän Magnum Music Oy :n kanssa tekemässään suullisessa sopimuksessa (joka on tehty todistajien läsnäollessa, ja on yhtä sitova kuin kirjallinenkin) yhtye pidättää itsellään täyden oikeuden päättää, mitä levyttävät ja milloin.  Levy-yhtiö on kuitenkin yhtyeen jyrkästä kiellosta huolimatta julkaissut vuonna 2014 kuvassa olevan levyn ”Pekkaniskan Pojat: Parhaat”.  Levyä ehdittiin laskea jonkin verran myyntiin, kunnes tuote vedettiin yhtyeen vaatimuksesta pois markkinoilta.

Tarkistin asian, ja Magnum Music Oy :n sivuilla levyä ei markkinoida.  Levykauppa Äx listaa levyn, mutta sen kohdalla lukee ”ei myynnissä”.  Levyä kuitenkin mitä ilmeisimmin on vielä jossain markkinoilla, koska oheinen kuva alelaarista ostetusta levystä on tuore.  Kuuluuko tämä levy siihen pieneen määrään, mitä ei saatu Pekkaniskan Poikien vaatimuksesta kerättyä pois myynnistä, vai onko levy-yhtiö laskenut jo aikanaan painamansa levyt liikkeelle nyt, kun Pekkaniskan Pojat ovat joka tapauksessa vaihtamassa levy-yhtiötä, sitä faktat eivät kerro, joten minäkään en lähde arvailemaan asianlaitaa. Joka tapauksessa kyseessä on selkeä vääryys musiikkia tekeviä ammattilaisia kohtaan, ja vetoankin yhtyeen faneihin, että he pidättäytyisivät hankkimasta tätä levyä, mikäli sen jostain löytävät.

Pohditaanpa tanssimuusikoiden arkea ja tulonlähteitä hieman yleisemminkin.  Lähdetään kuitenkin liikkeelle hieman toisesta suunnasta.  Anssi Kela on kirjoittanut 4.6.2014 Teoston blogiin loistavan, tarkan kirjoituksen Mitä hittibiisillä tienaa?  Kirjoituksessa eritellään tarkasti, kuinka paljon Kelan kappale Levoton tyttö hänelle vuoden 2013 aikana tuotti ja mistä tulonlähteistä.  Kappaletta kuunneltiin digitaalisissa streaming-palveluissa (kuten Spotify) koko vuoden aikana kaikkiaan 1 253 640 kertaa.  Varsin kunnioitettava määrä siis.  Kappale soi myös tiuhaan radiossa: kaupallisilla kanavilla 5 530 kertaa ja YLEn kanavilla 659 kertaa.

Laskin Kelan artikkelista yhteen (1) kaikki radio- ja TV-soitoista tulleet korvaukset ja (2) kaikki muut korvaukset, joka käsittivät kappaleen digijakelun sekä live-keikkaesitykset. Tulokset ovat seuraavat: hitiksi noussut Levoton tyttö tuotti koko vuonna 2013 Kelalle yhteensä 75 694€, josta radio- ja televisiosoiton osuus oli 66 784€ (88%) ja digijakelun osuus vain 8 910€ (12%).  Kelan lukemat osoittavat, että muusikoiden tulonlähdemielessä radio- ja televisionäkyvyys olisi ensiarvoisen tärkeää.  Tämä oikaisee myös sitä melko yleistä väärinkäsitystä, että muusikot tahkoavat nyt Spotifyn kaltaisilla streaming-palveluilla ”helppoa rahaa”, kun ei tarvitse edes tehdä niitä levyjä.  Esimerkiksi Kela laski, että hänelle Levoton tyttö ”tahkosi” Spotifysta noin 0,0035€ per kuuntelukerta, ja arveli, että moni artisti saa Spotifylta paljon vähemmän.

Heikki Kahila pohtii valtiollisen radiokanavamme YLEn harjoittamaa musiikkipolitiikkaa 21.7.2015 ansiokkaassa kirjoituksessaan Kahden todellisuuden maa – se ei ollut uutinen.  Kirjoituksessaan Kahila ihmettelee kahden todellisuuden Suomea, jota YLEn soittopolitiikka ainakin tukee, ellei jopa ole aiheuttamassa.

Seuratanssi on ainutlaatuista, elävää ja toimivaa kulttuuria, jota harrastavat vähintään kymmenettuhannet ihmiset ympäri Suomea.  Joka ilta jossain on tanssit.  Tanssimuusikot tekevät arvokasta asiakaspalvelutyötään taidokkaasti ja kokemuksella.  Näiden muusikoiden sävellykset ja sovitukset eivät suinkaan häviä vertailussa kevyen musiikin hittispoppisvirtaan – päinvastoin.  Tanssimuusikot rakentavat ammattitaidollaan meille eräänlaisen modernisoidun sillan kansamme kulttuuriseen menneisyyteen.

Suomen Yleisradio ei moista toimintaa juuri arvosta.  Kuten Kahila kirjoituksessaan toteaa, Radio Suomen ja YLEn alueradioiden arkipäivien musiikkitarjonta ei juuri poikkea kaupallisista radiokanavista, joilla soi kotimainen ja ulkomainen, iskelmään kallellaan oleva popmusiikki.  Tämä on se toinen todellisuus, jonka radiokanavat meille tarjoilevat.  Me seuratanssin harrastajat ja ammattilaiset tiedämme siitä toisesta todellisuudesta, ja tilanteen pitäisi harmittaa meitä.

Radiosoittojen vähäisyydellä on monta seurausta, ja kaikki ikäviä.  Kun tuloja ei radiosoitosta juuri ole, on keikkailemisen oltava tanssimuusikoiden todellisuutta.  Ja sitä (onneksi, ainakin vielä) riittää – meneillään oleva kesäkuu lienee tanssiyhtyeiden sesonkiaikaa, ja suosituimmat yhtyeet vetävät tässä kuussa hyvinkin parikymmentä keikkaa.  Siinä ollaan tien päällä jatkuvasti, joko matkalla uuteen keikkapaikkaan, roudaamassa, esiintymässä tai taas roudaamassa – ja lomalla käydään sitten kotona katsomassa, joko lapset ovat alkaneet vierastaa.  Keikkatuloista maksetaan verot, kalusto, matkat, yöpymiset jne.  Jos jotain vielä jää, se jaetaan bändin kesken.  Silti kaikki tanssimuusikot, joilta asiaa olen kysynyt, vakuuttavat, että soittamisen palo ja yleisö (=me) saavat jaksamaan.  Hattua nostan.

Kun ollaan koko ajan keikalla tai matkalla keikalle, ei ehditä pohtia levyttämisiä. Tai jos pohditaankin, ei tahdota oikein ehtiä studiolle.  Ja kun tanssimusiikin radionäkyvyys on niin vähäistä kuin se on, ei sekään juuri houkuta julkaisemaan.  Kun tähän vielä ynnää kirjoitukseni alussa kuvatun kaltaista toimintaa (joka toivottavasti ei ole levy-yhtiöille normaalia bisnestä), ei ole mikään ihme, että monet suositut tanssibändit eivät juuri julkaise.  Erityisen valitettavaa tämä on niiden loistavien, suorastaan nerokkaiden sovitusten kohdalla, joita bändit kuten Hurma ja KinoJake (vain pari mainitakseni) tekevät muusta populaarimusiikista lainaillen.  Sovitetun kappaleen tekijänoikeuskorvaukset sovittajalle kun ovat jo niin minimaalisia, ettei niitä juuri levyille kannata laittaa.

Minä soitan mielelläni suosittujen, taitavien yhtyeiden kappaleita tanssitunneillani, ja mielelläni myös kerron aina oppilailleni, mistä bändistä on kyse.  Haluan tällä välittää erityisesti tanssin harrastamisen alkutaipaleella oleville tietoutta tästä toisesta musiikillisesta todellisuudesta, jossa me tanssijat elämme.  Mielelläni soittaisin myös niitä nerokkaita sovituksia, kuten Hurman tangoversiota He’s a Pirate -kappaleesta, Taikakuun upeaa versiota Satumaa-tangosta, tai montaa muuta.  Valitettavasti tuskin tulen kyseisiä kappaleita levytettyinä käsiini saamaan.

Onko paritanssi vaarallista?

valssilla_vastapalloon
”Valssilla vastapalloon” eli naapuriparin tanssijalta potku nilkkaan.

Nyt kun sain mielenkiintosi heräämään raflaavalla otsikolla, niin totean heti kättelyssä: ei ole luultavasti sen vaarallisempaa kuin muutkaan keholliset harrastukset. Kun lattialla liidellään hurmoksessa, välillä vauhdillakin, voi sattua ja tapahtua.

Tämänkertainen kirjoitukseni syntyi lukijoideni pyynnöstä käsitellä naisten kapeakorkoisten kenkien vaarallisuutta tanssilattialla, mutta halusin laajentaa aihetta ja puhua omasta näkökulmastani yleisimmistä ”tanssivammoista”, niiden syntymekanismeista ja ennen kaikkea niiden ehkäisystä.  Kirjoitus sisältää esimerkinomaisia tapausselostuksia.

Kun pohdin tyypillisimpiä tanssivammoja, kolme tärkeintä kategoriaa nousi selkeästi esiin, joten keskityn niihin.

 

1. Kengänkorolla jalan päälle

korkokengalla_tanssikenka_hajalle
Näin daamien kapeakorkoisilla korkokengillä onnistutaan rikkomaan alle osuva tanssikenkä.

Tanssivammojen yleisyydestä ei ole tehty tutkimuksia (aihetta kyllä olisi vaikka opinnäytetyöhön), mutta tapauskertomuksista voi päätellä, että erilaiset ”korolla jalan päälle” -tapaukset ovat hyvin yleisiä.  Kengällä kuin kengällä voi tehdä vahinkoa, jos korolla (tai jollain muulla kengänpohjan osalla) astuu toisen jalan päälle, mutta erityisen vaarallisia tässä suhteessa ovat naisten kapeakorkoiset korkokengät.

Syy tähän löytyy perusfysiikasta ja paineen käsitteestä.  Paine on fysikaalinen suure, joka ilmaisee jollekin pinta-alalle kohdistuvaa kohtisuoraa voimaa, ja se määritellään näin: ”paine = voima / pinta-ala”.  Määritelmästä on huomattava eräs tärkeä seikka: mikäli voima pysyy samana, on painevaikutus sitä suurempi, mitä pienemmälle pinta-alalle voima kohdistuu.

Pieni laskutehtävä selventää asiaa: miehen tanssikengän korko on tyypillisesti pinta-alaltaan noin 30 cm2.  Naisten kapeakorkoisen tanssikengän koron pinta-ala on puolestaan noin 1 cm2 luokkaa. Mikäli mies ja nainen painaisivat yhtä paljon (jolloin kaavassa ”voima” = ”painovoima” on sama), kohdistaisi nainen kenkänsä koron päällä seistessään koron alle kolmekymmentäkertaisen painevaikutuksen verrattuna miehen korkokenkään.

korkokenkaa_jalkapoydalle1
Ja tältä voi näyttää turvonnut jalkapöytä, joka on jäänyt naisen korkokengän kapean koron alle. Jalka oli kipeä monta kuukautta, eikä palautunut entiselleen vaan vaivaa edelleen.

Jos nyt lievennetään tilannetta ja oletetaan mielivaltaisesti, että me miehet painamme keskimäärin kaksi kertaa niin paljon kuin naiset, on naisen kapean koron alle kohdistuva paine silti edelleen viisitoistakertainen suhteessa miehen tanssikengän leveämpään korkoon.

 

Sellainen painevaikutus ei ole leikin asia. Se korkohan menee hyvästäkin tanssikengästä vaikka läpi, ja aiheuttaa eriasteisia vammoja allejäävälle elävälle kudokselle.

Kengänkorkojen aiheuttamille vammoille näen kaksi perussyytä, joita molempia pystyy tehokkaasti ehkäisemään liikkumisen taitoja harjaannuttamalla.

Tanssiaskeleen hallinta.  Tanssiteknisesti tässä on kyse tanssijan nilkan lihasten käytöstä, kun askeleelle (eli uudelle tukijalalle) saavutaan. Kokemattomampi tanssija ikään kuin ”lösähtää” askeleelle löysällä nilkalla, eli askeleelle saapuminen ei ole kontrolloitua, vaan koko kehon paino viedään uudelle tukijalalle yhdellä kerralla.  Sitten kun tanssija alkaa hallita jalkansa, ja erityisesti nilkkansa lihaksia niin, että hän ottaa aina painonsa vastaan uudelle tukijalalle kontrolloidusti (ja tätä harjoitan paljon tunneillani ihan peruskävelyissä, koska kyse on niin perustavasta taidosta), hän pystyy aina jossain määrin peruuttamaan painonsiirtonsa, jos jalan alla tuntuu jotain.

 

korkokenkaa_isovarpaan_paalle
Puolitoista vuotta sitten saatu osuma korkokengän korosta isovarpaan päälle, johon kasvoi kivulias patti.  Kuvassa patti on leikattu, mutta nyt on toinen luupatti alkanut kasvaa leikkausarven viereen. Varvas on edelleen kipeä ja arka.

Viety taka-askel.  Kaikkein vaarallisinta tämä tanssiaskeleelle ”lösähtäminen” on fuskun ja cha chan taka-askelissa.  Ko. lajeissa näkee usein innokkuuden korvaavan taitoa, ja perusaskeleet on opittu ottamaan siitä riippumatta, viedäänkö ne vai ei.  Fuskun opetuksessa tulisi heti alkeistasolta lähtien keskittyä selkeästi siihen, että jokainen taka-askel viedään seuraajalle viejän kehosta.  Itse teetän heti alkeistunnilla harjoitusta, jossa fuskun perusaskeleena ovatkin pelkät HH (hidas-hidas) -painonsiirrot jalalta toiselle, ja NN (nopea-nopea) taka-askel tulee erikseen viedä.  Siinä viejä ikään kuin ”työntää itsensä taka-askeleelle” käyttämällä apunaan seuraajan kehoa. Kun vienti opitaan tekemään keholähtöisesti, seuraajan taka-askel pysyy automaattisesti hänen kehonsa alla ja hallittuna.

 

miehen_levea_korko_jalkapoydalle
Miehen leveämpi korko kohdistaa vamman laajemmalle alalle, mutta se ei ole pistemäinen. Nyt selvittiin viikon sairaslomalla.

Ihan sama tilanne on cha chassa.  Cha chan perusaskel tulisi mieltää mieluummin Time Stepiksi, jossa kakkosiskuilla otetut etu- ja taka-askeleet otetaankin toisen jalan viereen, kuin Close Basiciksi, jossa kakkosiskuilla tanssijat astuvat eteen/taakse.  Oletuksena ei saisi olla, että viejän viennistä riippumatta seuraaja astuu kakkosiskulla taakse, koska taidon ollessa puutteellinen – ja mahdollisesti yhdistettynä nilkan kontrollin puutteeseen – tämä taka-askel on monesti täysin ylimitoitettu, suuntautuu seuraajan kehon ulkopuolelle ja paino viedään siinä koron päälle hallitsemattomasti.  Ylivoimaisesti suurin osa itselleni tanssilattialla tapahtuneista läheltä piti -tilanteista (joista vakavimmassa kapea korko survaisi kolmen millin päähän akillesjänteestäni) on juuri näitä fuskun tai cha chan hallitsemattomista, ei-viedyistä taka-askelista syntyviä tilanteita.

Näkisin, että näitä ”korkokenkävammoja” ehkäistään tehokkaimmin opetuksella, valistuksella ja asennekasvatuksella, ei niinkään hankalasti valvottavilla ja ikävillä korkokenkäkielloilla.  Opetetaan keholähtöistä vientiä, ei automaattisia taka-askelia.  Valistetaan kapeakorkoisten kenkien käytön mahdollisista riskeistä sekä tanssijoille itselleen että muille tanssijoille.  Opetetaan tanssijoille muita huomioivaa asennetta: emme ole lattialla yksin, vaan olemme aina vastuussa omalta pieneltä osaltamme myös muiden tanssijoiden hyvinvoinnista.

 

2. Liian repivät otteet avoimen otteen tansseissa

fuskusta_mustelmia_kasivarteen
Kovakouraista vientiä fuskussa: daami sai herran puristavista sormista mustelmat käsivarteensa.

Näitä tapauskertomuksia sain myös paljon.  Oheisessa kuvassa näette, mitä voi tapahtua, jos viejä puristaa seuraajan kättä jossain kuviossa sormillaan.  Lisäksi kerrottiin erityisesti seuraajien oikean olkapään kipeytymisestä, jopa pienistä olkanivelen lihaksiston venähdyksistä, rajuissa vientitilanteissa.

Kaikki tämän kategorian ongelmat ja niiden synnyttämät vammat palautuvat yhteen tuiki tärkeään taitoon tai sen puutteeseen: keholähtöiseen vientiin.  Sillä tarkoitetaan sitä, että viejän kädet pysyvät tanssin aikana aktiivisen lapatukilihaksiston avulla ”kiinni” muussa vartalossa.  Lapatuen ensiarvoisen tärkeästä käsitteestä tulen kirjoittamaan artikkelisarjan tulevaisuudessa.  Tässä yhteydessä todettakoon, että aktiivinen lapatuki mahdollistaa sen, että viejän vientiliike lähtee hänen keskivartalostaan, josta se välittyy lapatuettujen käsien avulla seuraajalle.  Kun seuraajallakin on lapatuki aktiivisessa käytössä, vienti välittyy puolestaan hänen keskivartaloonsa.  Käsissä tarvittava vientivoima on näin tanssittuna minimaalinen – pystyn viemään hyvälle seuraajalle fuskun peruskuvioita vaikka pikkusormellani.

Lapatuen ollessa käytössä vientien takana on lähes koko viejän kehon paino, jolloin massan hitauskäsitteestä johtuen vienti ”hidastuu”, eli vaikuttaa pidemmän aikaa, mutta on voimaltaan melko pientä.  Seuraaja kuvailee sitä usein ”pehmeäksi ja pitkäksi vienniksi”, jota on helppoa ja vaivatonta seurata.  Jos lapatuen käyttöä ei ole sisäistetty (tai koskaan edes opetettu), vienti pysyy käsissä, jotka veivaavat ja vispaavat seuraajaa miten sattuu ja useimmiten täysin ylimitoitetulla voimalla.  Jos viennin takana ovat pelkät kädet, vienti muuttuu myös tempovaksi/riuhtovaksi, lyhytaikaiseksi, teräväksi ja kohinaiseksi.  Sitä on vaikea seurata, ja myös vammautumisriski kasvaa.

Nyt on puhuttu pelkästään viejistä, mutta minulle raportoitiin samankaltaista toimintaa myös seuraajien puolelta: jos seuraajan kädet eivät ole lapatuettuja, vaan niiden liike on hallitsematonta ja kyynärnivelet pääsevät liikkeiden ääriasennoissa suoriksi, myös seuraaja pystyy vetämään käsillään liikkeet ”rajoittimiin asti ja yli”, ja kipeyttämään viejän olkanivelet.

Keholähtöistä vientiä ja seuraamista voi opettaa hyvin monin tavoin.  Itse opetan sitä edelleen aivan alkeistasolta lähtien, sillä mielestäni aikuisia oppijoita ei pidä väheksyä.  Kyse ei ole mistään mystiikasta eikä salatieteestä, joka opetetaan vasta konkaritasolla sitten, kun on jo vuosien ajan vienyt tempovasti, riuhtovasti ja kenties pieniä vammoja aiheuttaen.  Lapatuen käsitettä olisi syytä avata jo alkeisoppilaille helpoilla harjoituksilla, samalla kun opettaja tiedostaa, että tämä monelle uusi taito tuskin hahmottuu ja tulee heille aktiiviseen käyttöön heti.  Mutta ajatus oikeanlaisesta, turvallisesta tanssista on syytä istuttaa oppilaisiin heti alussa. Heillä on siihen oikeus.

 

3. Väärä tanssiote suljetussa otteessa

Suljettu tanssiotekaan ei ole täysin ongelmaton, vaan siinä on monia vaaranpaikkoja, jotka saattavat kipeyttää joko viejän tai seuraajan kehoa.  Ylivoimaisesti eniten tässä kategoriassa minulle kerrottiin jälleen kerran seuraajien oikean olkapään kipeytymisestä.  Väitän, että lähes poikkeuksetta tässä on kyse siitä, että viejä painaa tanssiasennossa omaa vasenta kättään liian pitkälle seuraajan puolelle.  Itse tanssin seuraajana sen verran vähän, ettei oikea olkaniveleni ole ”karaistunut” tämänkaltaiselle toiminnalle, vaan onnistun kipeyttämään sen tällaisessa viennissä viidessä minuutissa.

Ongelma palautuu jälleen kerran lapatuen puutteelliseen käyttöön.  Viejä ei ole sisäistänyt, miten käyttää oikeaa lihaksistoa tukemaan lapaluidensa asentoa selän puolella ja sitä kautta stabiloimaan käsien liikettä suhteessa vartalon muuhun liikkeeseen. Erityisesti vasen käsi saattaa ”vispata” irti muun kehon liikkeestä.  Se saattaa sijaita tanssissa pysyvästi seuraajan puolella, sitä käyttäen avataan ja suljetaan promenadiasento, oikeaan käännökseen lähdetään painamalla vasenta kättä entisestään eteenpäin, yhä enemmän seuraajan puolelle jne.

Rasitusvammoja erityisesti alaselkään ja olkaniveliin voi syntyä myös viejille seuraajien kannattamattomasta tanssiasennosta.  Olen päässyt todistamaan omakohtaisesti erikoista hidasta valssia, jossa jo ennen liikkeelle lähtöämme daami heittäytyi täysin tanssiotteeni varaan ja kaatoi itsensä yläselästä taakse ollen koko ajan täysin tasapainottomassa tilassa ja minun voimieni varassa.  Voin kertoa, että pari päivää olivat käsivarret tulessa ja alaselkäni kipeä siitä huolimatta, että pyrin koko ajan korjaamaan hänen retkottavaa asentoaan tanssin aikana.  En helposti lähde tällaisessakaan tilanteessa ääneen ”opettamaan” toista, mutta harmittamaan tämä on jäänyt: luulen, että hänen tanssiuraansa ja terveyttään olisi tulevaisuudessa auttanut, jos olisin kerta kaikkiaan keskeyttänyt tanssimme ja ystävällisesti nostanut hänet omalle tasapainoakselilleen.

Seuraajat pystyvät kipeyttämään viejien olkanivelet ja käsivarret hyvin yksinkertaisesti: puutteellisilla omien käsiensä kannatuksella. Jälleen kerran ongelma palautuu aktiivisen lapatuen puutteeseen.

Muutamia tapauskertomuksia sain myös hallitsemattomista taivutuksista syntyneistä vammoista tai läheltä piti -tilanteista.  Näiden kohdalla väittäisin, että jälleen kerran asiaan auttaisi opetus ja asennekasvatus.  Opetuksessa pitäisi keskittyä siihen, että taivutuksissa sekä viejä että seuraaja pysyvät niin pitkään kuin pystyvät tasapainossa omien jalkojensa päällä niin, että periaatteessa tanssiotteen pystyy irrottamaan ja kumpikin pysyy edelleen tasapainossa, kaatumatta.  Asennekasvatusta taas vaatii sen tiedostaminen, että överiksi vedettyjä seinäjokitaivutuksia ei mennä tekemään ventovieraiden tanssijoiden kanssa eikä ainakaan ilman lupaa.

 

Lopuksi

Tämä kirjoitus keskittyi lukijoiden toiveesta käsittelemään paritanssin mahdollisia vaaratilanteita ja vammautumisia.  On silti muistettava, että joka ilta jossain päin Suomea ylivoimaisesti suurin osa maamme kymmenistä tuhansista paritanssin harrastajista ilakoi lattialla kärsimättä ja vammautumatta, yhteisen liikkeen riemua kokien.  Näin opettajan näkökulmasta tanssin turvallisuuden ja mukavuuden kannalta oleellisia, tässä artikkelissa esiin nousseita asioita ovat: lapatuen käyttö kaikissa tanssiotteissa, tanssiaskeleen hallinta aktiivisella nilkkojen käytöllä, sekä ei-vietyjen, oletettujen tanssiaskelten määrän minimoiminen.  Näillä pienillä ohjeilla ja kehoituksilla – jatketaan hauskaa, viihdyttävää ja ennen kaikkea turvallista tanssikesäämme!

Vienti-seuraamista potenssiin kaksi: elämäni paras vientikokemus

tanssipari1Viime keskiviikkona Särkän tansseissa koin tähänastisen tanssiurani hätkähdyttävimmän vienti-seuraamiskokemuksen.  Eikä tämän kirjoituksen otsikko edes liioittele.  Jätän tämän tanssilattialla kohtaamani daamin, jonka kanssa olemme keskustelleet hyvin syvällisesti tanssista muutenkin, anonyymiksi hänen pyynnöstään, mutta julkaisen pohdintani kuitenkin hänen luvallaan.

Keskityn tässä artikkelissani erityisesti suljettuun tanssiotteeseen, koska tämänkertainen kokemukseni liittyi siihen, mutta saman pohdinnan voi luonnollisesti siirtää soveltuvin osin myös avoimeen tanssiotteeseen.

Tanssinopettajat ja myös (erityisesti hiukan edistyneemmät) tanssijat pohtivat paljon vientiä ja seuraamista.  Nähdäkseni sen suhteen on olemassa ainakin kolme eri ”koulukuntaa”:

Kaikkein perinteisimmässä käsityksessä viejän tehtävänä on viedä seuraajaa tanssitilassa paikasta toiseen. Seuraaja odottaa melko passiivisena, mitä viejä haluaa viedä, ja vastaa vientiin viiveellä.  Kehollinen kommunikointi on pääosin yksisuuntaista: viejä ”kertoo koko ajan, mitä tehdään”, ja seuraajan tehtäväksi jää ottaa viestit vastaan ja toteuttaa viejän toiveet.  Uskonpa, että juuri kukaan tanssinopettaja ei opeta vientiä ja seuraamista enää näin – tämä ajattelu kuuluu tanssikulttuuriseen menneisyyteen.

Toisessa koulukunnassa ajatellaan, että viejän tehtävänä on kommunikoida seuraajalle viennillään lähinnä liikesuunnan muutoksia, joihin seuraaja reagoi jatkamalla tanssiaan uuteen liikesuuntaan.  Tämä tapa vastuuttaa myös seuraajaa ”liikkumaan omin lihasvoimin”: viejä antaa merkin suunnanmuutoksesta, mutta seuraajan vastuulla on liikesuunnan jatkaminen. Viejä ei ”kävelytä” seuraajaa ympäri lattiaa.  Tämä tapa ajatella vientiä ja seuraamista antaa seuraajalle enemmän vapauksia kuin kohdassa 1 on ajateltu, mutta myös tässä kehollinen kommunikointi on pääasiassa yksisuuntaista, viejältä seuraajalle.  Tämä ajattelutapa lienee vallalla tanssinopetuksessa ainakin alkeis- ja alkeisjatkotasoilla.  Vasta ”edistyneemmille” tanssijoille aletaan vihjailla, että joskus viejän ja seuraajan roolit voivatkin hämärtyä ja vaihtuakin.

Avatakseni tätä kolmatta koulukuntaa, eli sitä, mikä minulle aukesi Särkän tansseissa tästä aiheesta täysin uusin silmin, esitän tässä lainauksen tämän anonyymin daamin pohdinnasta:

Mua on paljon pohdituttanut se tunne, jossa yhteys tanssin aikana on niin vuorovaikutuksellsti vahva, että tuntuu kuin kumpi tahansa pystyisi viemään tai seuraamaan. Mies lähtee vaikkapa hitaassa foksissa ottamaan askelta eteen, ja kun tunnen viennin, lähden lähes saman tien jarruttamaan vartaloni liikettä ja energia kehoni keskilinjassa kasvaa, koska sillä osalla joudun tekemään työtä hidastaakseni liikettä. Jotkut miehet seuraavat näitä aivan ilmiömäisen taitavasti, koska ilmeisesti kehoni energia välittyy myös tanssin toiselle osapuolelle. Hän on tavallaan yhtä avoimin mielin ja tietämättömänä seuraavasta liikkeestä kuin minäkin seuraajana.

Mikä liikkumistamme yhdistää ja antaa miehelle toisella tasolla vientiajatuksen tulevista askelista tai liikkeistä, on musiikki. Tällaisissa hetkissä syntyy aivan uskomattoman hienoja tanssihetkiä, kuitenkin säilyttäen viennin ja seuraamisen perusajatukset.

Ja juuri näin kävi tanssiessamme: lähdimme liikkeelle slovarin tahtiin, vapain askelin ja liikesuunnin, ja heti ottaessani ensimmäisen kävelyaskeleen tunsin hänen hienoisen jarrutuksensa.  Raja ”hienoisen jarrutuksen” ja ”raskauden” välillä on hiuksenhieno, ja jotta seuraaja onnistuisi tässä, hänen on tehtävä jarrutus keskivartalonsa syvillä lihaksilla, eli ydintuellaan.  Tunne oli uskomaton: sain välittömästi yhteyden daamin ”keskustaan”, ja tuo hienoinen jarrutus teki mahdolliseksi sen, että saatoimme viipyä missä tahansa tanssiaskeleemme vaiheessa tasapainoisesti.  Tämä johti sellaiseen kehonpainojen väliseen leikittelyyn, etten ole ennen moista kokenut.  Liikuimme kahden kappaleen ajan, emme kuin yhtenä kehona, kuten yleensä parhaita tanssikokemuksia kuvaillaan, vaan kuin kahtena kehona, jotka vaihtavat mielipiteitään yhteisestä aiheesta.  Ja todellakin – viemisen ja seuraamisen rajat häilyivät ja lähes hävisivät.

Mikä sitten oli se oleellinen elementti, joka teki tästä kokemuksesta niin uuden ja hätkähdyttävän?  Pohdimme tätä tanssimme jälkeen yhdessä, ja asia avautui meille näin: seuraajan hienoinen jarruttaminen teki vienti-seuraamisesta kaksisuuntaista viestintää.  Oli kuin daami olisi vastannut kehollaan vientiehdotukseeni ”kiitos, sain viestisi, tulkitsin sen näin ja vastaan siihen tällä tavoin”.  Tämä seuraajan kehollinen vastaus parhaimmillaan muutti omaa tanssiani; en jatkanutkaan sitä siten kuin olin alunperin ajatellut, vaan saatoinkin lähteä tekemään jotain aivan muuta ja aivan uuteen suuntaan.  Ja aivan kuin tanssiystäväni yllä asiaa pohtii, minusta tuli ajoittain ihan yhtä tietämätön seuraavasta liikkeestä ja suunnasta kuin hänkin oli.  Olimme kuin kaksi ihmistä keskellä tanssin ja musiikin aavaa merta, ympärillämme erilaisia vaikutteita ja ärsykkeitä, joita poimimme ja joista nautimme yhdessä, kehoilla keskustellen.

Olet saattanut kuulla ennenkin tuosta jarruttamisen ajatuksesta ja saatat ajatella, että tässähän ei ole mitään uutta, vaan Jyrki keksi nyt tanssiystävänsä kanssa vain pyörän uudestaan.  Näinkin voi olla, mutta väitän silti, että ajattelussamme on jotain uutta: seuraaja ei jarruta (kuten yleisemmin opetetaan) viejän liikettä hienoisesti vain siksi, että hän pysyisi kontaktissa viejän kehoon ja oppisi joka hetki seuraamaan, mitä sieltä tulee.  Tämä olisi edelleen yksisuuntaista viestintää ja seuraamisen mekanistista yksinkertaistamista.  Seuraaja jarruttaa, koska hän saa näin pidettyä yllä kaksisuuntaisen keskusteluyhteyden viejään.  Hän voi vastata kehollaan viejän liikkeeseen – kertoa, miten sen omassa kehossaan ymmärsi.

Nyt tulemme koko kirjoitukseni ydinkysymykseen: mitä viejä tekee tällä informaatiolla, jonka hän saa seuraajalta?  Jos hän ei tee sillä mitään, jää kommunikaatio edelleen yksisuuntaiseksi, ja siitäkin usein seuraa aivan nautittavaa tanssia.  Mutta sitten – lainaan ystäväni sanoja: Jotkut miehet seuraavat näitä aivan ilmiömäisen taitavasti, koska ilmeisesti kehoni energia välittyy myös tanssin toiselle osapuolelle.  Jos sekä viejä että seuraaja ovat hyväksyvästi läsnä tanssitilanteessa, eivätkä koko ajan kiirehtimässä jostain pois, ja jos viejä kuuntelee puolestaan – läsnäolevana – omalla kehollaan seuraajan vastauksia, voi tanssiimme avautua kaksisuuntainen kanava.  Siitä tulee aitoa, tasavertaista ja molempien maailmaa rikastuttavaa uteliasta ja tutkivaa keskustelua.

Kuten alussa tarkensin, kirjoitukseni käsittelee suljettua otetta, mutta avoimen otteen tansseissa näen tätä ajatusta toteutettavan eniten West Coast Swingissä, jossa parhaiden tanssijoiden tanssi on juuri tällaista avointa ja uteliasta mielipiteiden vaihtoa, jossa viejän ja seuraajan, viemisen ja seuraamisen roolit hämärtyvät ja jopa katoavat.

Jälleen kerran haastan teidät, rakkaat lukijani, lähtemään tanssilattialle kokeilumielellä: tyhjentäkää päänne turhista ajatuksista ja tarttukaa tähän ainutlaatuiseen tanssihetkeen, joka ei koskaan ole toistunut eikä tule toistumaan juuri samanlaisena, juuri tämän parin kanssa, hyväksyen itsenne ja hänet.  Ottakaa yhdessä askel. Kuunnelkaa kehoillanne, miten toistenne liikkeen ymmärrätte.  Älkää kiiruhtako mistään pois, älkää kiiruhtako mitään kohti.  Olkaa juuri tässä ja keskustelkaa tanssillanne.  Olkaa uteliaita.

Ja jälleen kerran loppuun varoituksen sana: askelten määrä saattaa hälyttävästi vähentyä, mutta kokemuksen syvyys hätkähdyttää ja liikuttaa jotain sisällänne.

Ihmepaikka Särkkä

sarkka
Särkän ilta ei olisi voinut olla kauniimpi.

Tosi harvoin olen blogissani kirjoitellut minkäänlaisia tanssiraportteja.  Tällä kertaa sen teen, syistä, jotka toivottavasti käyvät kirjoituksestani ilmeisiksi.

Jälleen kerran Sininen Tanssisalamani ohitti Forssan maksalaatikkokombinaatin ja jatkoi matkaa kohti lähes tuntemattomia korpimaita.  Sillä hetkellä kun GPS-signaali häipyi, kännykästä hävisi kenttä ja tiekartassakin näkyi vain ammottava valkoinen läntti, korvissani soivat pahaenteiset  lauseet to boldly go where no man has gone before ja ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää.  Mietin mielessäni sellaistakin, toimitetaankohan näille seuduille radion aikamerkkikin perjantaisin puolen päivän aikaan postivankkureilla.  Hienon näköistä seutua kuitenkin, ja paikallisilta kyselemällä ja vähän vanhoja käännöksiä muistelemalla löysin perille jo toista kertaa tänä keväänä.  Tai kesähän nyt jo on, minkä saatoin todeta, kun parkkeerasin Salamani pellolle keskellä-ei-mitään ja astuin autosta ulos.  Tunne oli suorastaan läkähdyttävä; auton lämpömittari näytti 26 astetta, ilma oli kuiva kuin länsisaharalaisen beduiinin sandaali eikä tuulenvirettäkään käynyt.  Helletanssit siis tiedossa. Tänään ei nautita kuumasta grillimakkarasta.  Syödään siis kyllä, mutta ei nautita siitä!

Särkkä on epäilemättä yksi Suomen kauneimmista tanssilavoista.  Se sijaitsee kapean järvenniemekkeen päässä, jonne joku hullu on joskus päättänyt pykätä tanssilavan.  Ja hyvä että pykäsi, nimittäin tämä lava näyttää keräävän seudun parasta tanssiosaamista paikalle.  Viikko sitten olin täällä Hurma-tansseissa, joissa oli kyllä tungosta mutta joissa törmäykset loistivat poissaolollaan.  Liikenteen sujuvuus lattialla oli jotain uskomatonta.  Tällä kertaa illan musiikillisesta kattauksesta vastasivat Teemu Harjukari & Taivaanrannanmaalarit sekä Jarkko Järvenpää & Helmenkalastajat.  Bändikoostumus oli sellainen, että paikan daamien keski-ikä ei ollut enää itselleni niin nolostuttavan nuori kuin viikko sitten, jolloin jouduin kysymään joka toiselta tanssidaamilta papereita ja illan aikana lisäksi aika monelta, mahtaisivatko heidän äitinsä tykätä käydä täällä.  Nyt oli sopivaa, oikein sopivaa.  Ihania daameja; taitavia, heittäytyviä ja iloisia.  Liikenne soljui kuin unelma, ja naistentunnit olivat hyvin maltillisen ja kohteliaan oloiset. Kukaan ei roikkunut paidassa.

Ajattelen, että jos minun pitäisi esitellä ulkomaisille vieraille suomalaista tanssilavakulttuuria, ei sitä voisi tehdä hienommin kuin tuomalla vieraat tiettömien taipaleiden halki tähän paikkaan, jossa ei kerta kaikkiaan voi olla mitään muuta mielenkiintoista kuin Suomen Sodan aikaisia hautoja. Ja josta löytyykin sitten postikortinkauniin järven ”keskeltä” tanssilava, joka on aivan piukassa yhteisen liikkeen riemusta nauttivia, iloisia ihmisiä.

pusukuja
Upea paikka. Muusikot lienevät käyneet ennen hikistä työiltaa pulahtamassa järvessä. Bongaa Pusukuja!

Pari sanaa illan musiikista.  Teemu Harjukari veti bändeineen hienon keikan. Taitavia muusikoita kaikki, ja pidän Teemun äänestä.  Sen sijaan Jarkko Järvenpään ääni ei ollut aivan iskussa, se soi jotenkin tunkkaisesti ja epävireisesti.  Solisti ei mielestäni yltänyt hyvän bändinsä tasolle.  Illan musiikkivalinnoista ei kummankaan bändin osalta ole juuri nokan koputtamista (tai no, on – lue pidemmälle), siellä soi tasapuolisesti hyviä tangoja, maukkaita fuskuja ja napakalla cha challakin hemmoteltiin taitavaa tanssikansaa.

Ja nyt tulemmekin kirjoitukseni kliimaksikohtaan, nimittäin siihen, miksi tämän raportin tulin kirjoittaneeksi.  Nimittäin.  Iltani kehittyi tanssiurallani aivan ainutlaatuiseksi!  Esitän tässä muutamia syitä siihen:

Pääsin seuraamaan erään vanhemman pariskunnan hurjan näköistä menoa.  Se muistutti kaikessa lähes väkivaltaisessa vauhdissaan Sörkan sakilaisten 1900-luvun alussa harrastamaa protestitanssi pistoa, mutta tuskin oli sitä kuitenkaan, koska miehellä ei ollut puukkoa hampaidensa välissä.  Tai sitten kyseessä ovat tutut särkänkävijät, joilta järkkärit aina ystävällisesti keräävät portilla sen puukon pois.  Tanssissa tikattiin salia ympäri supernopealla askeleella, jota musiikin rytmi ei päässyt liiemmälti haittaamaan, ja tanssia maustettiin yhteisillä potkuilla ilmaan.  Tämän kaiken pari onnistui tekemään nähdäkseni liiemmälti muita tanssijoita häiritsemättä.  Kyllä tanssilattialle mahtuu monenlaista menoa. Tanssi kuuluu kaikille!

Tanssi-illan aikana pidettiin Suomen Twistinvihaajat ry :n perustava kokous.  Yhdistykseen kuuluu vasta kaksi jäsentä, allekirjoittanut ja tanssiystäväni, mutta odotamme yleisöryntäystä.  Sloganeiksi olemme miettineet mm. sellaisia kuin twist mädättää selkärankasi ja eikö kukaan ajattele lapsia?

Tanssiystäväni kanssa löysimme täydellisen tanssiasennon, jota argentiinalaisen tangon harrastajat kutsuvat halaukseksi, abrazo.

Ja sokerina pohjalla sain tanssia vielä täydellisen seuraajan kanssa.  Tämä ainutlaatuinen tanssikokemus avasi oivalluksenomaisesti jotain aivan uutta viennistä ja seuraamisesta, ja aionkin avata kokemustani tässä blogissa piakkoin.

Näiden seikkojen perusteella luulen, hyvät lukijani, teidän allekirjoittavan Jorma Uotiselta lainaamani loppukaneetit: Täyttä törinää! Ei huono!  Suurkiitos kaikille teille, jotka teitte tästä särkkäillastani ikimuistoisen.  Tapaamme taatusti vielä tänä kesänä.

Pro ja Am ne yhteen soppii

palkintojenjakoaNyt kun muutama päivä on vierähtänyt viime lauantain seuratanssin ProAm -kisoista, jotka pidettiin Hotelli Vantaan Tulisuudelma-tanssiravintolassa, ja kehokin alkaa olla palautunut illan ponnistuksista, on aika summata kokemuksiani opettajan eli sen ammattilaisen (”Pro”) näkökulmasta.

Lähdin 10Tanssi Oy:n pyynnöstä mukaan projektiin kuluvan vuoden helmikuussa.  Aikaa valmistautumiseen jäi siis pari kuukautta, ja enemmänkin olisi voinut projektin eteen tehdä, jos vain muilta töiltä olisi ehtinyt.  Mutta prosessi oli hauska – toivottavasti sekä itselleni että varsinkin amatöörioppilailleni!

Minulla oli lopulta viisi oppilasta ja melko pian kävi selväksi, että kaikki kaksitoista lajia tulee tanssittua kisoissa.  Yksäreitä pidettiin, ja niiden fokus olikin hieman erilainen kuin normiyksäreiden: sen lisäksi, että kiinnitimme huomiota ja paransimme oppilaiden kehon kannatusta sekä perusliikkumistaitoja, piti myös tanssia paljon, totutella toisiimme ja käydä läpi ”juttuja, joita Jyrki saattaa viedä siinä ja siinä lajissa”.

ProAm on konsepti, jossa amatööri ”ostaa” itselleen ammattiopettajan, jonka kanssa lähtee kisaan.  Koska kisassa ei arvostella suoraan opettajia, jää meidän ammattilaisten vastuulle saada oppilaat näyttämään mahdollisimman hyvältä tanssissa – ja tämä vastuu luonnollisesti sisältää sekä ennakkoon valmentautumisen että itse kisatilanteessa toimimisen.  Itse otin sen strategian, että yritän olla viennissäni mahdollisimman rauhallinen ja luotettava, samalla kuitenkin vähän riehaantuenkin ja siten houkutellen oppilaita mukaan tanssi-iloitteluun.

Strategiani tuntui toimivan, koska oppilaani intoutuivat ihan huimaan meininkiin ja tosi hienoihin suorituksiin itse kisassa!  Mitalisijoja ropisi yli odotusten, ja eniten jäivät itseäni lämmittämään buggin pronssiluokan voitto ja kultaluokan hopeasija (hyvä Sari ja Reetta!).  Vaan sijoituksista viis – päällimmäiseksi mieleen jäi kuitenkin paikan päällä hyvä, rento kisatunnelma ja ne lukuisat mukavat hetket treenisalilla.

Mielestäni seuratanssi ProAm on hieno tilaisuus meille opettajille ottaa vastaan uutta opetushaastetta ja samalla osoittaa ammattitaitoamme.  Hyvät opekollegat, älkää ihmeessä jääkö pitämään kynttilää vakan alla, vaan lähtekää tekin mukaan tähän hienoon uuteen kisakonseptiin!  Voin kertoa, että kokemus oli niin palkitseva, että varmasti itse lähden tähän uudelleen.

Parannusehdotuksena koko konseptille: mielestäni jatkossa olisi hyvä luoda jotain yleisiä tuomarointikriteerejä eri lajeille.

jyrkin_enkelit
Jyrki ja enkelit: Sari, Tiina, Reetta, Jenni ja Maria.

Käytännön ohjeita musiikkikirjaston omistajalle

cd-158817Minulta aina toisinaan pyydetään jonkinlaisia ohjeita oman tanssimusiikkikirjaston ylläpitoon.  Päätin kirjoittaa vinkkilistan teille  (varsinkin tanssinopettajille ja -ohjaajille), joilla on tarvetta kerätä ja ylläpitää omaa musiikkikirjastoa.  Vinkit tulevat omista vuosikausien kokemuksistani oman musiikkikirjaston rakentamisessa.  Voi olla, että tilanteesi ja tapasi ylläpitää omaa kirjastoasi poikkeaa omastani, mutta tässäpä tulevat omat vinkkini:

  1. Tallenna kaikki ylimääräinen kappaleisiisi liittyvä tieto metadataan.  Jos käytät MP3-tiedostoja, metadatarakenne on nimeltään ID3.  Tästä on se etu, että vaivalla keräämäsi metadata siirtyy itse MP3-tiedostojen mukana.  Sinun ei siis tarvitse kirjastoa siirtäessäsi yhä uudelleen merkkailla kirjastosi kappaleille niihin liittyviä tietoja.
  2. Liittyen kohtaan 1, valitse ehdottomasti sellainen mediasoitin, joka tukee ID3-tägejä niin, että voit lisäillä ja editoida niitä suoraan soittimesi kirjastonäkymässä. Kaikki yleisimmät mediasoittimet (mm. iTunes) sisältävät tämän tuen.
  3. Mikäli sinun tarvitsee editoida ID3-tägejä suurelle kappalemäärälle kerrallaan, ja se on hankalaa käyttämässäsi mediasoittimessa, tähän löytyy myös tehokkaita ohjelmia, joista ilmainen MP3TAG on yksi parhaista.
  4. Kehottaisin täyttämään opetuskäyttöön tarkoitettuihin kappaleisiisi ainakin seuraavat ID3-kentät: Genre (kappaleen tanssirytmi/tanssilaji, miten päin haluatkaan sitä käyttää), BPM (kappaleen tempo, joko tahtia/min tai iskua/min – kumpaa haluat käyttää, riippuu jälleen sinusta itsestäsi), Comments (erityisiä kappaleeseen liittyviä luonnehdintoja, kuten ”musiikintulkintaa”, ”habanera-tango”, ”beguine-välike”, ”ihana slovari” jne.).
  5. Kun tallennat soittolistojasi, käytä ehdottomasti suhteellista tiedostopolkua.  Tämä tekee soittolistoista siirrettävämpiä. Absoluuttinen tiedostopolku sitoo sinut tiettyyn hakemistorakenteeseen, minkä pitää olla toisessa koneessa täsmälleen samanlainen kuin siinä koneessa, mistä lista siirretään, muuten lista ei toimi.
  6. Mikäli mahdollista, tallenna musiikkikirjastosi pilvipalveluun (esim. Microsoftin OneDrive, jonka peruspalvelut ovat varsin riittävät opetuskäyttöön, maksaa vain noin 5€/kk).  Tästä on se etu, että kirjastosi on aina ”netissä tallessa” ja valmiina käytettäväksi melkeinpä mistä vain (edellyttää kuitenkin verkkoyhteyttä ainakin synkronoinnin ajaksi).
  7. Mikäli käytät opetuksiin esim. läppäriä, mutta haluaisit tehdä työtä musiikkikirjastosi kanssa (esim. rippailu, kuuntelu, järjestely, soittolistojen luominen) myös esim. pöytä-PC:llä, ota selvää, pystyykö mediasoittimesi konfigurointitiedostot ja soittolistat myös tallentamaan pilvipalveluun.  Tästä on se etu, että kahden tai jopa useamman koneen käytössä mediasoitin tallentaa aina jollain laitteella tehdyt uudet näkymät, soittolistat jne. pilveen, josta ne ovat muille laitteille saatavissa.

Avaan tässä vielä lyhyesti oman ”käyttöprofiilini”, joka perustuu pieneen määrään nörttiyttä ja suureen määrään erilaisten soittimien ja käytäntöjen testausta vuosien mittaan:

Testasin vuosien mittaan iTunesia, WinAmpia ja koko joukkoa muitakin mediasoittimia, mutta mikään niistä ei sisältänyt niitä ominaisuuksia, joita pidin itse omassa työssäni ”elintärkeinä”.  Lopulta päädyin hankkimaan JRiver Media Jukebox -nimisen mediasoittimen, jonka täyslisenssi maksaa noin 50 dollaria.  Ko. soitinta kehitetään aktiivisesti ja se sisältää huiman määrän ominaisuuksia. Se on myös varsin vapaasti muokattavissa kunkin oman käyttöprofiilin mukaan. Kirjaston järjestelyssä voi käyttää vaikka minkämoisen määrän tägejä, soittimeen voi luoda eri tarkoituksiin erilaisia näkymiä, CD-rippaus ja polttaminen toimivat, älykkäät soittolistat ovat mukana jne.  Vielä ei ole itselleni tullut vastaan ko. soittimesta puuttuvaa ominaisuutta.

Minulla on Media Jukeboxista kaksi asennusta (onnistuu yhdellä lisenssillä): PC1 on kotona sijaitseva pöytä-PC, PC2 on työläppäri, joka on mukana tunneilla.  Media Jukeboxin konfigurointitiedostot synkronoituvat Dropboxiin, mikä tarkoittaa mm. sitä, että jos teen kotona uusia soittolistoja, menen tunnille, lyön läppärin nettiin, odotan hetken, että Dropbox synkronoituu läppäriin ja käynnistän Media Jukeboxin, uudet soittolistat ovat heti käytössäni.

Musiikkikirjasto minulla on OneDrivessa, ja sen suhteen toimin ihan samoin: OneDrive pitää huolen siitä, että jos rippaan kotona uuden CD:n, se on läppärissäni synkronoinnin jälkeen välittömästi käytössäni.  Samoin jos vaikka merkkaan tunnilla soittamani kappaleen kommenttikenttään ”onpa ihanan napakka tango alkeistunnille”, ko. kommentti on näkyvissä myös kotikoneessani, kun avaan musiikkikirjastoni.

Koska Media Jukebox antaa sekä lisätä että hakee useita eri ”genrejä” yhtä kappaletta kohti, kirjastossani on paljon kappaleita, jotka olen merkannut usealle tanssirytmille/lajille.  Tällaisia yhdistelmiä ovat vaikkapa ”foksi/fusku”, ”hidas/beat”, ”jive/lindy hop/fusku”.  Kun teen Media Jukeboxilla älykkäitä soittolistoja, voin tällöin helposti tehdä vaikkapa ”Fuskut”-nimisen listan, jonka säännöissä kerron soitto-ohjelmalle, että kerää ko. listaan kaikki kappaleet, joiden ”Genre”-kentässä on käytetty ainakin sanaa ”fusku”.  Tämä ei perinteisillä soittolistoilla onnistu kovinkaan helposti.

* * *

Näillä vinkeillä ja järjestelyillä olen helpottanut omaa opettajan elämääni huomattavasti.  Toivottavasti vinkeistä on jotain hyötyä myös muille!

Oodi paritanssille

dance-705645 Tanssi!  Kaikki ihanuus ja kurjuus samassa lauseessa!

Tanssi – Onko parempaa tapaa tutustua itseensä ja toiseen?  Onko ihanampaa tapaa halata toista ihmistä?  Raottaa hiukkasen sieluaan ja se toinenkin raottaa.  Tulla lähelle, jakaa sama tila, hetki, musiikki ja tunne.

Tanssi – Millaisia tarinoita voikaan mahtua muutamaan minuuttiin.  Sanoja ei tarvita, kehot kertovat omia tarinoitaan, jotka punoutuvat yhteen ja kertovat jostain arkisilmille näkymättömästä.  Sinä olet siinä, minä olen tässä ja meillä on edessämme avoin lattia, johon kirjoittaa tarinoita askelin.  Nämä pienet tarinat elävät hetkessä, syntyvät ja haipuvat muistoihin.  Niitä on mahdoton tallettaa mihinkään – ne elävät kertojiensa kehoissa.

Tanssi – Mikä turhautumisen ja kiukuttelun valtameri.  Kuinka monesti tanssikengät ovatkaan lentäneet nurkkaan, kun ei vaan onnistu.  Kun ei tuhansista tanssiin käytetyistä tunneista huolimatta tavoita liikkeen ydintä, epäonnistuu tekniikassa, ei pysty rentoutumaan, ei olemaan läsnä.  Ei tunne saavansa tanssi-illoistakaan enää sitä, mitä ennen.  Kuluu viikko, kuluu kaksi, kuluu kuukausi, ja tanssikengät haetaan nurkasta, ne kiillotetaan uudestaan ja niiltä pyydetään anteeksi paiskomista.  Toivotaan, että ne taas kiidättäisivät minua lattialla kehon ja tunteen ykseydessä tanssionnelaan.

Tanssi – Mikä tunteiden vuoristorata.  Kuinka syvään petyimme ja kuinka lohduttomasti itkimme hylätyksi tulemisen tunteen kipua, kun kukaan ei hakenut koko iltana.  Ja millaisen päihdyttävän hurmioituneen onnentunteen koimme, kun Se Yksi haki ja jaoimme täydellisen kuusiminuuttisen yhteisen virtaavan liikkeen satumaassa.  Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa…Miten raukealta kehomme tuntui sen jälkeen.  Ja kuinka jokin tanssissa joskus yhtäkkiä liikutti jotain sisällämme, avasi jonkin salaisen lukon ja oven ja päästi vapautuneen, sisäisen ja puhdistavan itkun kautta jonkin padotun asian pois sisältämme.

Tanssi – Miten mahdotonta sitä on selittää muille.  Kuin yrittäisi kertoa syntymäsokealle, minkävärinen on punainen.  Miten tanssipaikalla tulee ihan salaseuralainen olo, kun vilkuilee toisten tanssijoiden ilmeitä, lasittuneita katseita ja hymynkareita, kun kuulee musiikin loputtua tanssiparinsa syvän huokaisun ja tuntee kehon painautuvan kehoa vasten.  Minä tiedän, oi kyllä minä tiedän – te käväisitte juuri tanssitaivaassa.  Minäkin olen ollut siellä ja haluan yhä uudestaan.

Tanssi!  Tanssi Sinä ihana ihminen, niin minäkin tanssin, sillä tanssiessaan ihminen on kauneimmillaan!

Hidasta elämää – tässä ja nyt

two-children-huggingKeskiviikkona 23.3. pidin Keravan Taitokolmiolle slovaritunnin, joka käsitteli teemana suljetun otteen vientiä ja seuraamista.  Tunnista kehkeytyi sekä oppilaita että minua liikuttanut läsnäolon iltahetki.  Tuo tunti ja sen jälkeen tanssijoiden kanssa käydyt keskustelut ajatteluttavat minua vieläkin, ja haluan jakaa näitä ajatuksiani aiheesta kanssanne.

Kun lähdemme toisen kanssa tanssimaan, me teemme sen usein jokin päämäärä mielessämme.  Tuo päämäärä voi olla niinkin käytännöllisen arkinen kuin ”tanssin tämän parin kanssa kaksi kappaletta tätä lajia, sitten haemme uudet parit itsellemme”.  Turvanamme meillä on tällä kahden kappaleen mittaisella matkallamme usein lajinomaiset opitut askeleet: valssin eteen-viistoon-yhteen, foksin hidas-hidas-nop-nop, cha chan kaks-kol-nel-et-yks.  Opittujen askelten turvaverkko on allamme, ja on helppoa lähteä liikkeelle valmistautumatta hetkeen sen kummemmin.  Aina kokemus ei myöskään ole kitkaton: jokin tuon toisen liikkeessä häiritsee minua, tai en koe itse osaavani sovittaa tanssiani tämän parin kanssa yhteen.  Tanssimme tuntuu jäävän ulkokohtaiseksi jumpaksi, enkä saa lainkaan yhteyttä omaan sisäiseen kokemukseeni.

Vaan entäpä jos opittujen askelsarjojen turvaverkko vedetään altamme?  Mitä sitten, kun bändi alkaa soittaa ihanaa hidasta kappaletta, emmekä yhtäkkiä osaakaan sovittaa siihen oikein mitään tuntemaamme tanssilajia? Meillä on edessämme yhtäkkiä vapaan tanssilattian säännötön valtameri.  Ihanaako?  Ei välttämättä.  Tilanne voi olla myös hyvin hämmentävä, ahdistavakin.  Yksi oppilas esitti tarkkanäköisen kommentin: kun opittuihin askelsarjoihin ei voikaan enää turvautua, nousee jokaisen kävelyaskeleen laatu arvoon arvaamattomaan.  Mitä jos minä en osaa edes kävellä?  Mitä jos lähdemme ottamaan vain tanssiaskelia eri suuntiin ja tuo toinen kuolee tylsyyteen?  Ja se pahin peikko: mitä jos minä teen virheen?

Yksi mahdollinen ratkaisu tilanteeseen, jota harjoittelimme, on hyväksyvä läsnäolo, jota myös muodikkaasti mindfulnessiksi kutsutaan.  Koetan selittää, miten itse ymmärrän sen tanssissa.

Me jokainen tuomme itsemme pieneen, yhteiseen tanssihetkeemme juuri sellaisena kuin sillä hetkellä olemme: ajatuksinemme, tunteinemme, kehoinemme, kolotuksinemme, jäykkyyksinemme ja liikakiloinemme.  Emme voi olla muuta kuin olemme, miksemme siis hyväksyisi itsemme ja toisen juuri sellaisena kuin sillä hetkellä, siinä paikassa olemme.  Minä olen tällainen ja tässä, sinä olet omanlaisesi ja siinä edessäni.  Tehkäämme yhdessä tästä pienestä hetkestä hyvä molemmille.  Muista, että vaikka olisit tanssinut neljäsataa kertaa tämän saman ihmisen kanssa, juuri tämä tanssihetki on silti ainutlaatuinen.  Et ole kokenut sitä ennen, etkä pysty palaamaan siihen enää huomenna.  Eilinen on eletty, huominen on usvan peitossa, mutta olemme tässä ja nyt, joten nauttikaamme.

Käsi pystyyn – kuinka usein käy niin, ettet edes muista juuri koetun tanssiparisi hiusten tai silmien väriä?  Me asetumme suljettuun tanssiasentoon, katsomme toistemme ohi, lähdemme vähän hätäisesti liikkeelle – ja eristämme itsemme henkisesti omiin osastoihimme.  Samalla menetämme taas yhden mahdollisuuden kokea hyväksyvää, rauhallista läsnäoloa uuden ihmisen kanssa.  Rikoimme tätä asetelmaa illassamme niin, että pakotimme itsemme välillä kokonaan irti toisistamme, katsoimme toisiamme kasvoihin ja liikuimme erillisinä, silti yhdessä, vailla sääntöjä – ja ennen kaikkea, vailla ajatusta siitä, että jokin tanssissamme voisi olla ”väärin” ja ”virheellistä”.  Kommenttien perusteella kokemus oli varsin silmiä avaava, hätkähdyttäväkin.

Seuraavan kerran kun musiikki lähtee soimaan ja sinulla on tanssipari edessäsi, mitä jos et pitäisikään kiirettä?  Entä jos lähtisitte ensin vain vaihtamaan yhdessä kehonne painoa ja makustelemaan, miltä minä ja sinä yhdessä tunnumme, juuri tässä ja nyt?  Mitä jos katsoisitte hetken toisianne silmiin ja viestisitte sanattomasti toisillenne: tätä hetkeä ei tule koskaan enää täysin samanlaisena, nauttikaamme siis siitä yhdessä.  Olkoon ainoa päämäärämme olla toisillemme tässä ja nyt.  Haastan jokaisen lukijani kokeilemaan, mutta varoitan: saatatte yllättyä.

Hyvää läsnäolevaa tanssikevään jatkoa kaikille!

Uutta verta kentälle

IMG_0304Noin vuosi sitten sain puhelun Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry:n puheenjohtajalta Matti Mustajärveltä.  Matti esitteli itsensä ja kysyi, lähtisinkö mukaan kouluttajaksi uusimuotoiseen seuratanssin ohjaajakoulutukseen, jota SUSEL:issa oltiin järjestämässä.  Innostuin asiasta heti ja otin haasteen vastaan.  Matti kysyi, haluaisinko suositella tehtävään itselleni työpariksi toista kouluttajaa – eikä ehdotusta tarvinnut kauaa miettiä: Tanssinopettaja AMK Heini Ahtiainen, koulutoverini OAMK:n ajoilta ja tanssinopettajakollegani, Kouvolan lahja tanssinopetuksen kentälle.  Heini innostui projektista myös heti, ja näin lähdimme koostamaan uutta ohjaajakoulutusta, yhteistyössä SUSEL:in kanssa, mutta kuitenkin niin, että koulutuksen varsinainen toteuttaminen jäi meidän vastuullemme ja vapaudeksemme.

Ja niin meitä kokoontui 6.-7.6.2015 Tampereen Tesomalle, tanssiseura Hurmion saleille parikymmentä uutta, innokasta koulutettavaa plus tietty me kouluttajat.  Koulutusjunamme on puksuttanut nyt yhdeksän kuukauden ajan, keskimäärin viikonloppu per kuukausi.  Kuluvana viikonloppuna pidettiin Kouvolassa perusohjaajavaiheen viimeinen P5-koulutusviikonloppu sekä lopputentit.  Eli minulla on siis nyt ilo ilmoittaa, että meillä on, hyvät ihmiset, 11 uutta seuratanssin perusohjaajaa innokkaina astumassa opetuskentälle. Ja ihania persoonia aivan jokainen!

Uusimuotoinen seuratanssin ohjaajakoulutus rakentuu seuraavasti:

  • kolme viikonloppua Eskari-koulutusta (E1-E3). Lähiopetuksen kokonaistuntimäärä on 40,5 h
  • eskarilta edetään perusohjaajakoulutukseen, jota on viisi viikonloppua (P1-P5).  Lähiopetuksen kokonaistuntimäärä tässä vaiheessa on 67,5 h. Eskarin ja perusohjaajavaiheen suoritettuaan on oikeutettu käyttämään seuratanssin perusohjaaja -nimitystä
  • perusohjaajavaiheen käytyään oppilas suorittaa kaksi vapaavalintaista jatkokoulutusmoduulia, kumpikin kaksi koulutusviikonloppua. Lähiopetuksen kokonaistuntimäärä tässä vaiheessa on 54 h
  • lähiopetuksen lisäksi koulutusviikonloppujen välissä kehitetään omaa tanssitaitoa, mahdollisuuksien mukaan molemmissa rooleissa, ja tehdään kurssiviikonloppuina jaettuja etätehtäviä
  • kaikki koulutukset (Eskari E1-E3, Perusohjaaja P1-P5, Jatkokoulutus 1-4) käytyään oppilas pätevöityy seuratanssiohjaajaksi

Paljon kirjaimia ja numeroita.  Jos jaksoit lukea tänne asti ja mietit, mistä oikein on kyse ja voisiko tämä olla kenties sinulle, niin luehan vielä eteenpäin.

Yhdeksän kuukauden mittainen matka aivan ihanan porukan kanssa. Yhteensä kahdeksan tanssintäyteistä, hikistä, tuskaista, pohtivaa, ihania oivalluksia tuottavaa viikonloppua.  Ryhmässä on ollut mukana vähemmän ja enemmän paritanssia harrastaneita, mutta kaikki on alusta asti tuotu samalle viivalle, ja taustasta riippumatta aivan jokainen on joutunut – ei, vaan päässyt – nöyrtymään ja toteamaan, että loistavakaan tanssijuus ei suinkaan automaattisesti takaa  loistavaa opettajuutta.  Yhdeksän kuukauden aikana on kehitetty omaa tanssia (ja sitä koulutukseen on sisällyttävä paljon), opeteltu oman tekemisen sanoittamista (yllättävän vaikea asia loistavillekin tanssijoille!), ideoitu ja harjoiteltu opetusryhmittelyitä, tanssittu 14 lajin peruskuvioita sekä viejänä että seuraajana, opeteltu alusta lähtien myös opettamaan niitä, puhuttu musiikista sekä teorian että käytännön kautta, huollettu kehoa, treenattu lähtölaskuja niin paljon, että niistä on kuulemma tehty T-paitojakin (”viis-kuus-ja-lähtee-nyt”, vai mitä, kurssilaiset?), puhuttu vakuutuksista, Gramexista, omasta musiikkikirjastosta, haastavista oppijoista ja mitä vielä?

Ai niin – ja naurettu. Itsellemme lähinnä. Ja paljon.  Nauru on kuulemma terveellistä, niin että tervetuloa mukaan nauramaan!

Itselleni nämä viikonloput ovat luonnollisesti tarjonneet täysin erilaisen ikkunan tanssinopetuksen maailmaan. Olen ikään kuin joutunut/päässyt nousemaan pohdinnoissani yhtä metatasoa ylemmäksi, tanssinopetuksen ”nextille levelille”. Kuinka ohjata toisia opettamaan?  Kuinka pitää tanssitunteja kurssilaisille niin, että he sekä saavat omaan kehoonsa uutta tarpeellista oppia että oppivat katsomaan asioita tanssinohjaajan näkökulmasta?  Lienee tarpeetonta sanoa, että tehtävä on ollut haastava, mutta samalla aivan äärimmäisen mielenkiintoinen.

Tunnustaa täytyy, että monina koulutusviikonloppuina takki on ollut sunnuntai-iltana kotiin palattua aivan totaalisen tyhjä. Teppo Tyhjänen -olo on ollut siis vahvasti läsnä.  Silti juuri nämä viikonloput ovat olleet loppujen lopuksi niitä voimaannuttavia läsnäolon hetkiä, ja viimeistään viikonloppua seuraavana maanantaina puolenpäivän aikaan on alkanut vähän kuin odotella kuukauden päästä odottavaa seuraavaa koulutusviikonloppua!

Jos siis nyt kiinnostuit asiasta ja mielesi palaa päästä noin vuoden mittaiselle matkalle itseesi, tanssijuuteesi, kenties orastavaan opettajuuteesi, kehoosi – ja ihan vaan törkeän hyvien tyyppien kanssa harrastamaan viikonloppu per kuukausi -tahdilla – niin kerron sinulle ilouutisen: 2016-2017 Seuratanssin ohjaajakoulutukseen ilmoittautuminen on käynnissä tässä osoitteessa.  Ilmoittautumisaikaa ekaan eskariviikonloppuun on 1.4.2016 asti, joten pistähän töpinäksi!  Tervetuloa kaikki uudet, ihanat tanssiin rakastuneet ihmiset Heinin ja Jyrkin hellään huomaan!  Me leivomme teistä koulutusviikonlopuissa itsensä ja tanssinsa tuntevia, luottavaisia ja päättäväisiä tanssinohjaajia.

Ja viimeisenä, vaan ei suinkaan vähäisimpänä: tässä uudet seuratanssin perusohjaajat, olkaa hyvät.  Ja onnea teille kaikille mussukoille vielä kerran!

perusohjaajat2016
Kuvassa vasemmalta oikealle: Meeri Kangasmäki, Tiina Väisänen, Arto Väisänen, Sari Heikkilä, Kati Laine-Rissanen, Henna Rusi, (etualalla kouluttajat Jyrki Keisala ja Heini Ahtiainen), Heli Broberg, Reima Reinvall, Outi Hostikka, Piia Hyttinen ja Kalevi Hyttinen.

P.S. Erityiskiitos kuuluu SUSEL:in koulutussihteeri Henna Rusille, joka jaksoi oman ohjaajaopiskelunsa ohessa hoitaa koko yhdeksän kuukauden ajan kaikki koulutusten käytännön järjestelyt.  Harvoin on on missään yhteistyö ollut niin saumattoman helppoa kuin Hennan kanssa.

P.P.S.  Vaikka näyttääkin siltä, että yhdeksässä kuukaudessa allekirjoittaneelta eivät ole vaihtuneet paita eivätkä housut, on niitä silti pesty ahkerasti välillä!

Huhut kuolemastani ovat vahvasti liioiteltuja

…todistaa stadilainen ravintolatanssi toimittajalle ja jatkaa: ”kun Vanhan Kellari viime keväänä lopetti viimeisenä Helsingin keskustan tanssiravintolana tanssien pitämisen, hetken luulin, että tämä oli nyt tässä.  Mutta onneksi on vielä ihmisiä, jotka uskovat minuun ja haluavat pitää minut osana pääkaupunkimme elävää kulttuuria.  Tämä ilta herätti minut uudelleen henkiin!

Toden totta, 13.1.2016 tehtiin Helsingissä arvokkaita kulttuuritekoja, kun 10tanssin ideoima Hurmio-klubi aloitti keskiviikkotanssinsa Virgin Oilin tiloissa Mannerheimintie 5:ssä.  Puolisen vuotta pääkaupungissamme ehdittiinkin elää puutoksen aikaa: ravintolatansseja ei enää Kellarin tanssien lopettamisen jälkeen missään päässyt kokemaan.  Muutos 1980-90 -lukujen tienoille on huima: parhaimmillaan Helsingissä oli toiminnassa toistakymmentä aktiivista tanssiravintolaa.

Hurmio-klubin takana on 10tanssin tekijätiimi, etunenässä tanssin monivaikuttaja ja Suomen Tanssinopettajain Liiton puheenjohtaja Helena Ahti-Hallberg.  Primus motorina ja kevään esiintyjäkalenterin laatineena – ja ne esiintyjät hankkineena! – on toiminut Kirsi Uskali, joka myös täyttää koko kevään ajan bänditauot valitsemallaan tanssimusiikilla.  Kysyttäessä Helena myöntää, että luonnollisesti taloudellinen ponnistus on ollut mittava, puhutaanhan nyt ravintolatanssien järjestämisestä maamme pääkaupungin ydinkeskustassa.  Mutta rakkaus tanssiin ja halu pitää yllä elävää seuratanssikulttuuria myös kaupunkiympäristössä on kantanut, ja hyvä niin.

Olinhan siellä minäkin – ja vaikutuin.  Avajaisiltana paikalle saapui kuutisensataa tanssin ystävää, eli mökki oli niinsanotusti täynnä iloisia ihmisiä, jotka tanssivat, katselivat muiden tanssia, seurustelivat, fiilistelivät Kyösti Mäkimattilan ja Varjokuvan loistavaa musisointia ja sanalla sanoen viihtyivät.  Usean ihmisen suusta kuulin illan aikana, että tunnelma paikan päällä oli lämmin ja viihtyisä.  Erityisesti oli pantu merkille, että joistakin ennakkoarveluista huolimatta (”siitä tulee nuorten paikka”) paikallaolijoiden ikähaitari oli ilahduttavan laaja.  Lattialla jorasivat niin nuoret kuin varttuneemmat – niin kuin pitääkin, jos haluamme tanssikulttuurimme pysyvän hengissä ajan hektisissä haasteissa.

Kun paikalla on niinkin sankka tanssijajoukko, niin olihan siellä lattialla ahdasta.  Mutta mitäs sitten – tämä oli itselleni vähän erilainen ilta, sellainen, jonka aikana kokeneempikin tanssija oppii paljon sellaista paritanssia, jota ei normi-illassa tule harrastaneeksi.  Huomasin nimittäin, että hitaiden biisien aikana taisin yhden lavakierroksen aikana keksiä luomumenetelmällä ruotsalaisten rakastaman dirty foxin!  Kun tilaa ei ole etenemiseen, niin sitten pitää keksiä jotain ihanaa tekemistä paikallaan.  Ja tungoksesta huolimatta minusta tuntui siltä, että kyllä sinne sekaan vaan mahtui, muut huomioiden.

Kyöstistä ja Varjokuvasta täytyy vielä sanoa, että tuskin missään muussa ympäristössä koskaan on tämän poppoon habitus pukuineen ja ”rasvaletteineen” toiminut niin hyvin kuin Hurmio-klubin avajaisissa.  Kun tanssi-iltani oli lisäksi kuorrutettu sekä aivan kerrassaan ihanilla tanssijattarilla että mukavilla tanssiaiheisilla keskusteluilla, niin täytyy todeta loppukaneettina, että taitavat tämän kiireisen tanssinopen ainoat työviikon vapaaillat jatkossakin suuntautua kohti Hurmio-klubia.  Siellä siis nähdään!  Toivon sydämestäni, että Hurmio-klubin kevät saa tanssijat liikkeelle sankoin joukoin stadista ja kauempaa.

Norsunpohtijat

pohtiva_norsu

Ranskalainen, amerikkalainen ja suomalainen olivat lomamatkalla Intiassa ja pällistelivät norsua.

Ranskalainen tuumaili: ”Minkähänlaista ruokaa norsusta voisi laittaa?”
Amerikkalainen puolestaan pohdiskeli: ”Kuinkahan paljon rahaa norsulla voisi tehdä?”
Mitäpä mietti suomalainen: ”Mitähän tuo norsu minusta ajattelee?”

Toisinaan minulle tulee erilaisia seuratanssin ”seura”-puolta koskevia keskusteluja kuunnellessani tunne, että me suomalaiset olemme tanssiessammekin yhä norsunpohtijoita. Entä jos minun tanssini ei miellytäkään tuota toista? Mitähän tuo taitava tanssija nyt minusta ajattelee, kun rohkenin häntä tulla hakemaan? Apua, toi on opettaja, varmaan hän antaa minulle mielessään kuus miikan!

Ja kuinkas monen tanssi onkaan yltänyt ennenäkemättömän huikeisiin ulottuvuuksiin noiden pohdintojen aikana ja seurauksena? Aivan.

Sinä et oikeasti voi tietää, mitä se toinen sinusta ajattelee, mutta minäpä autan sinua ja avaan tähän ytimekkäästi yhden esimerkin viejän ajatusmaailmasta, kas tässä, olepa hyvä:

”Nooooin, selvisinhän tuosta ahtaasta paikasta. Laittaisko ohiaskeleen nyt vai tekiskö käännöksen? Kylläpä soittaa kivasti tuo bändi lempitangoani. Lähteeköhän auto pihasta liikkeelle tanssien jälkeen? Otinkos mä vaihtokalsarit mukaan vai en? Mukavan tuntuinen tämä daami tässä. Oho, sehän lähti mukaan kivasti tuohon pyörähdykseen. Huh, ja mä kun en ole oikein koskaan saanut tuota onnistumaan siististi. Lähtisköhän hän toisillekin kappaleille? Täytyykin kysäistä. Vaan kylläpä janottaa, taidan poiketa vesipisteellä kohta.”

Voi myös aivan hyvin olla, että tanssiparisi ei ajattele tanssiessaan – yllätys! – yhtään mitään.  Ainakaan meille miehille sellaisen olotilan saavuttaminen ja ylläpitäminen ei ole mitenkään vaikeaa.  Mitä se toinen sen sijaan hyvinkin luultavasti ei ajattele:

”Millainen tuo toinen on noin niin kuin ihmisenä ja miksi ihmeessä hän tuli minua hakemaan?”

Heitän tässä ihan mahottoman vallankumouksellisen ajatuksen ilmaan: entäpä jos me herran vuonna 2016 pohtisimme tansseissa vähemmän, mitä ne toiset tanssijat meistä mahtavat kulloinkin ajatella, ja keskittyisimme nauttimaan omasta tanssi-illastamme tasa-arvoisina muiden lipun ostaneiden kera? Tulisiko aivan katastrofaalisen huono tanssivuosi, mitä?

Hälsningar från Göteborg

P1100971

Suomalainen seuratanssikulttuuri on maailman mittakaavassa ainutlaatuista, mutta ei rajoitu maamme rajojen sisäpuolelle.  Maailmassa on paikkoja, joissa asuu Suomesta lähteneitä siirtolaisia, ja missä kaksi tai useampi suomalainen kohtaa, siellä ennen pitkää pistetään tangoksi.  Yksi tällaisista paikoista on kallioisten kukkuloiden keskellä sijaitseva Ruotsin länsirannikon satamakaupunki Göteborg, jossa sain viime viikonloppuna vierailla Saanko Luvan Seuratanssijoiden (SLS) opettajavieraana heidän vuotuisella loppiaisleirillään.

SLS koostuu pääosin ruotsinsuomalaisista, seuratanssista innostuneista jäsenistä, ja useimmilla on takanaan pitkän pitkä tanssijan taival.  Jäsenet ovat pääosin varttuneempaa kansaa, ja valitettavasti nuoria ei kuulemma juuri onnistuta houkuttelemaan tämän harrastuksen pariin – nykypäivän nuoren mielenkiinnon kohteista kilpailevat Ruotsissakin aivan muut asiat.  Sama ilmiöhän meillä on käynnissä Suomessakin: perinteinen seuratanssikulttuuri ukkoontuu ja akkaantuu vähitellen, ja rinnalle nousee muunlaista, ei niin vahvasti perittyihin sääntöihin kahlittua paritanssikulttuuria.

Loppiaisleirin lajeiksi oli toivottu hidasta valssia, tangoa ja rumba-boleroa.  Koska olin menossa ensimmäistä kertaa opettamaan Suomen ulkopuolelle, lähdin matkaan vailla ennakko-oletuksia tai -odotuksia.  Ja se kannatti – nimittäin Göteborgissa, hyvät lukijani, osataan kuulkaa tanssia!  Leirillä oli nelisenkymmentä tanssijaa, ja ensimmäisestä illasta lähtien ryhmän taitotaso oli suorastaan silmiinpistävä.  Pienellä houkuttelulla herratkin löysivät rumbalantionsa, ja tangossa ja valssissa houkuttelimme kehoista askeleelle ponnistamista, sitkeää, ulottuvaa liikettä, ja hitaassa valssissa erityisesti kylkien sekä tangossa kehon rotaatioiden käyttöä.  Ryhmä teki töitä mukisematta ja läsnä oli tekemisen meininki, joka tuotti myös tulosta, vaikka lähtötasokin oli suorastaan hätkähdyttävän korkealla!  Tunnelma oli välitön ja humoristinen, eli opettajan oli helppo olla ohjaamassa ja tekemässä töitä yhdessä kurssilaisten kanssa.

P1100283

Leiri herätti mietteitä, jotka haluaisin avata tähän kanssanne.  Jäin miettimään, miten on mahdollista, että suomalaisesta, jokapäiväisestä seuratanssikulttuurista melko lailla erillään oleva ”saareke” voi kehittyä näin taitavaksi.  Suomessahan tanssitaitojaan voi käydä harjoittamassa parhaimmillaan vaikka viikon jokaisena iltana tansseissa.  Göteborgissa ihmisillä on vain tanssikurssit ja ne tanssit ja -tapahtumat, joita he jaksavat itse silloin tällöin järjestää.

Itse asiassa, voisiko syy osaamiseen löytyäkin tästä?  Olen aiemminkin kirjoittanut, että suomalaiseen seuratanssikulttuuriin on aina kuulunut ikään kuin ylimääräisenä, historiasta kumpuavana painolastina eräänlainen osaamattomuuden ylistys, joka ilmenee tanssikursseilla käymisen väheksymisenä ja jopa sellaisina loogisesti mielettöminä väitteinä, kuten ”oppiminen tappaa tanssin ilon ja tanssista tulee suorittamista.

Göteborgissa tarjolla on vain viikkotunteja ja leirejä, joita järjestetään sekä paikallisin opetusvoimin että Suomesta saatujen opettajien ja ohjaajien johdolla.  Silloin tällöin kokoonnutaan yhteen ja pidetään tanssit.  Eli ihmiset, jotka haluavat tanssia, tulevat ensisijaisesti kursseille.  Asenne ja ilmapiiri oppimiselle on siis jo lähtökohtaisesti suotuisa: kursseilla seurustellaan ja opitaan uusia taitoja ja se on kivaa!  Voin vakuuttaa, ettei missään ollut myöskään vähimmässäkään määrin nähtävissä minkäänlaisia ”voi kun tämä oppiminen pilaa minulta tanssin ilon” -ilmeitä, vaan ihmiset nauttivat sielunsa pohjasta liikkumisen tuottamasta kehollisesta onnesta ja ilosta.

On ilmiselvää, että Göteborgissa on lisäksi varsin taitavia viikko-ohjaajia, joita mm. SUSEL sekä Liisa Kontturi-Paasikko ovat kouluttaneet.  SLS on SUSEL:in jäsenseura, ja olisi suotavaa, että jatkossa yhteydet SUSEL:in suuntaan tiivistyisivät.  SLS on arvokas osa suomalaista seuratanssikulttuuria, ja seuralaisten nöyrästä asenteesta taitojen oppimista kohtaan voisivat monet kotomaamme tanssijat ottaa mallia.

Kiitän tässä vielä aivan erityisesti SLS:n koulutusvastaava Esa Myllymäkeä, joka hoiti kaikki reissuni järjestelyt mallikkaasti.  Opesta pidettiin ruotsinmaalla oikein hyvää huolta.  Tänne tulen riemumielin vielä uudelleen, jos kutsu joskus käy!