Tietämisen sietämätön keveys

boat_land

”Kaikki riippuu näkökulmasta: kastemato jää kauniina kesäpäivänä paljon mieluummin tonkimaan likaista maata kuin lähtee ongelle.”

– Tuntematon ajattelija

Blogissani on viime aikoina ollut hiljaista, mutta korvieni välissä ei.  Olen pohtinut paljon sekä tanssijuuttani että opettajuuttani ja mielestäni tehnyt molempia roolejani perustavalla tavalla järisyttäneen oivalluksen, jonka haluan jakaa kanssanne, hyvät lukijani, siinä toivossa, että oivallus avaisi teillekin uusia näkökulmia.

Oivallukseni liittyy ennalta tietämisen ongelmaan, ja lähestyn sitä molemmista rooleista käsin:

Tanssija

Paritanssin ytimessä on vienti ja seuraaminen, joka yksinkertaistettuna tarkoittaa kehojen kohteliasta keskustelua, jossa ”ennalta suunnittelevana” osapuolena toimii viejä ja reagoivana osapuolena seuraaja.  Viejä ehdottaa kehonsa liikkeillä erilaisia asioita, kuten askelia eri suuntiin, käännöksiä, tanssiotteen vaihdoksia tai tanssikuvioita.  Näihin ehdotuksiin seuraaja reagoi oman kehonsa energialla, jatkamalla liiketilaa, jonka viejä aloitti.  Viennin ja seuraamisen välillä on viivettä, ja (edelleen yksinkertaistettuna) vienti tulee ajallisesti ennen kuin seuraaja reagoi siihen.

Viennin ja seuraamisen luonteesta johtuen tanssiparin roolituksessa ylivoimaisesti enimmän osan aikaa viejä tietää etukäteen, mitä on tulossa, koska hän joutuu ”suunnittelemaan” tanssiaan ja sopeuttamaan sitä myös muiden tanssilattialla olevien liikkeeseen.  Sen sijaan enimmän osan aikaa seuraaja ei tarkalleen tiedä, mitä odottaman pitää.  Hyvä seuraaja toki tunnistaa viejän kehon liikkeistä esim. valmisteluja erilaisiin kuvioihin, käännöksiin jne. mutta silti – kärjistettynä – voidaan sanoa, että seuraajalle jokainen askel on yllätys.

Koska nyt aletaan olla oivallukseni ytimessä, toistetaanpa nämä kaksi tärkeää lausetta:

Viejä tietää etukäteen, mitä on tulossa.

Seuraajalle jokainen askel on yllätys.

Näitä kahta lausetta kannattaa pohtia rauhassa ja erityisesti miettiä, mitä tästä näkökulmien perustavaa laatua olevasta erosta seuraa.  Viejä tietää joka hetki, mitä hän aikoo seuraavaksi viedä.  Hän on ikään kuin tanssinsa ”päällä”, ja hän saattaa itse varsin nopeasti ”kyllästyä” tanssiinsa.  Ja kun hän itse kyllästyy, hän olettaa automaattisesti, että seuraajakin on yhtä kyllästynyt.  Hän kokee tarvetta lisätä tanssiinsa uusia elementtejä, jotka eivät kyllästyttäisi, ja usein nämä uudet elementit ovat joskus jollain kurssilla opittuja tanssikuvioita, joita sitten lähdetään ”suorittamaan” siitä riippumatta, miten hyvin ne ovat hallussa.

Vaan mitäpä jos viejä yrittäisikin nähdä yhteisen tanssin seuraajan näkökulmasta?  Seuraajalle jokainen tanssihetki on tuore ja uusi, koska jokainen askel sisältää epävarmuuden ja yllätyksen mahdollisuuden.  Mitä jos viejä pysäyttääkin vaihtoaskeleensa ja vie molemmat fiilistelemään kehoillaan paikallaan musiikin rytmissä?  Mitä jos tangokävelyn sekaan otetaankin katkaistuja kävelyitä pienine pysähdyksineen?  Entä jos cha chan perusaskeleen lopussa jäädäänkin yhdessä linjaan paikalleen kuuntelemaan makeaa torvisooloa?  Tai millaiseen euforiaan seuraaja voi päästä, vaikka viejä vie vain hitaan valssin ulottuvaa vaihtoaskelta ja – ennalta määräämättömissä kohdissa – tanssii oikeaa ja vasenta käännöstä?

Ihan aina, kun seuraajilta kysytään, millainen tanssi on heidän mielestään nautinnollista, vastaus on sama: ”vaikka menisi pelkkää perusaskelta, jos sen tekee tyylillä.  Ei tartte sataa kuviota, kuvioiden suorittaminen on vain ärsyttävää”.  Miksi me viejät sitten niin helposti sorrumme tuohon ”kuvioiden suorittamiseen”?  No ylläkuvatusta syystä!  Eikä asiaa auta se, että kun me itse tanssimme tanssi-iltana samat kuviot samoissa tanssilajeissa viidentoista seuraajan kanssa, niin jokaiselle seuraajalle tanssitilanne kanssamme on kuitenkin uusi.

Hyvät viejät: nyt ainakin pääkaupunkiseudulla on jo järjestetty Leading Ladies -kursseja, joihin miehet ovat voineet myös osallistua seuraajan roolissa.  Suosittelen lämpimästi.  Näkökulman hetkellinen vaihto avaa tanssiisi uusia oivalluksia sekä herättelee empaattista ajattelua ja toisen rooliin asettumiskykyä.  Oivallat sen, miten vähällä kuviomäärällä seuraaja pidetään hyrisemässä tyytyväisyydestä!

Opettaja

Kohta edelläkuvatun oivalluksen tehtyäni löin itseäni virtuaalisesti otsaan ja käsitin, että täsmälleen sama asia on sovellettavissa tanssinopetukseen.  Opettaja on (toivottavasti!) suunnitellut illan tanssitunnit ja siten tietää, mitä on tulossa ja mihin milläkin harjoituksella pyritään.  Opettajalle opetettavat asiat ovat usein myös helppoja, tai ainakin sellaisina hän itse kokee ne, koska hän saattaa opettaa samoja asioita lukuisille ryhmille viikossa.  Näin ollen opettaja (koska hänkin on vain ihminen) kyllästyy myös nopeasti opetettavaan asiaan, ja seurauksena saattaa olla, että hän etenee liian nopeasti asiasta toiseen – ja oppilaat putoavat kyydistä.

Myös me opettajat hyödymme valtavasti tilaisuuksista saada olla oppilaana muiden opettajien tunneilla.  Ne antavat meille tilaisuuden vaihtaa näkökulmaamme ja ymmärtää, että oppilaalle jokainen tilanne tunnilla on uusi ja että sitä perusaskelta voi tosiaankin hioa vaikka puoli tuntia putkeen, uusia kehollisia asioita pikkuhiljaa vastaanottaen ja vanhoja työstäen.  Että ei ole lainkaan kiire päästä etenemään niihin kuviohärpätyksiin, varsinkaan jos opettaja osaa motivoida oppilaat siihen, että tämä liike, mitä juuri nyt teen, on tärkeää.  Että juuri tämä on kaiken perusta.

Itse olen viime aikoina nauttinut argentiinalaisen tangon tunneilla, joilla käyn oppilaana kehittyäkseni lajissa itse, pelkistä tangokävelyistä.  Niistä en saisi milloinkaan tarpeekseni, sillä omasta kävelystäni on vielä noin valovuoden verran matkaa parhaiden tangotanssijoiden upeaan kävelyyn, jossa kävelyaskeleesta tulee taidetta.  Ehkä jonain päivänä osaan kävellä!  Ja tanssituntien suunnittelussa olen ottanut käyttöön poisheittämisen periaatteen: jos olen suunnitellut illan tanssitunneille läpikäytäväksi kuusi asiaa, valmistaudun jo etukäteen siihen, että niistä kuudesta voin huoletta heittää pois neljä.  Ne säästän sitten jatkoa varten, sillä meillä on koko elämä aikaa oppia tanssimaan.

7 thoughts on “Tietämisen sietämätön keveys

  1. Minä 6-kymppinen mummi olen kolmisen vuotta opetellut nollasta paritanssin saloja etupäässä tanssikursseilla Helsingissä. Viejän rento seuraaminen on jatkuvasti haastavaa. Nykyään osaan jo nauttia siitä haasteesta. Viejiä kursseilla on laidasta laitaan, joten haastetta riittää. Joskus onnistun, joskus en. Yhteistyötä ja parhaimmillaan myös yhteistä nautintoa.

  2. Erittäin hyvä oivallus! Jos saisin esittää tanssipartnerille ainoastaan yhden toiveen, olisi se ehdottomasti LÄSNÄOLO, viis kuvioista ja kikkailuista.

  3. Komppaan edellisiä! Erinomainen näkemys tanssiin. Pakko tarttua tohon Miian Läsnäoloon. Olen itse ohjannut tanssissa läsnäoloa siten, että sen ulkoinen merkki on silmiin katsominen. Mutta tietysti voi silmiinkin katsoa niin, että ajatukset on muualla, minkä tietysti huomaa siitä, että katse ”seisoo”. Eli Läsnäolo on sitä, että ei mietitä kauppalistaa, mennyttä päivää, edellistä tai seuraavaa hakua, vaan ajatukset on tässä ja nyt; partnerissa ja musiikissa.

    Sitten pieni pohdinnan paikka! Miten miehen (viejän) ajatukset voi olla juuri tässä ja nyt, kun hänen täytyy suunnitella seuraavaa kuviota? Viemisessä kuitenkin täytyy antaa seuraajalle reagointiaikaa (aika ei voi olla nolla), mistä seuraa se, että jos ei pysty ennakoimaan musiikissa tulevia tulkintakohtia, joihin haluaa tehdä jotain, ollaan aina automaattisesti ”myöhässä”, enkä nyt sano, että se olisi jotenkin väärin. Itse olen tullut johtopäätökseen, että mitä enemmän haluat olla läsnä, sitä yksinkertaisempaa (kuvioiden suhteen) tanssin tulee olla. Toinen johtopäätös on, että mitä yksinkertaisempaa tanssi on, sitä pienemmistä asioista voi nauttia. Yhtä suuren tanssinautinnon voi partnerilleen tuottaa oikealla hetkellä, oikealla tavalla tehty kosketus sormenpäällä kuin kymmenen tahdin mittainen helikopterihärdelli, jos nyt viime mainittu mitään nautintoa tuottaa. Pointti on vain se, että harva seuraaja missaa ton helikopterihärdellin; siis että se jäisi noteeraamatta, mutta se sormenpäällä tehty kosketus voi jäädä huomaamatta (siis, jos ei ole läsnä).

    Olen joskus jatkokurssilla ohjannut teemaa sillä tavalla, että tanssitaan koko kappale pelkkää perusaskelta; silloin joutuu pakosta olemaan enemmän läsnä, koska ei voi ”paeta” kuvioihin ja tanssinautinnon joutuu hakemaan silloin yhä pienemmistä asioista. Mutta ei tyhjennetä pajatsoa kerralla.

    Kiitos Miialla linkistä.

  4. Miian ja Jounin kommentteihin on helppo yhtyä. Ja erityisen ilolla panin merkille tuon, että olet Jouni ottanut tuon läsnäolon opetettavaksi. Itse en ainakaan muista, että yhdelläkään kurssilla, yksikään opettaja olisi jäänyt asian äärelle. Pilkkonut sitä kenties? Saanut oppilaat jotain oivaltamaan? Toki asia saatetaan mainita, hetki ruotiakin, kenties, mutta miten vilkkaasti se katoaakaan sinne kuvioiden jalkoihin. Läsnäolon kun soisi sen olevan sekä ytimenä että kuorrutuksena ihan kaikessa.

  5. Miia ja Jouni ovat tosiaankin asian ytimessä. Hienoa, Jouni, että olet ottanut läsnäolon yhdeksi opetustavoitteistasi. Kirjoituksesi kirvoitti minutkin huomaamaan, miten tärkeää se on, ja kevätkaudella pitää ottaa yhdeksi ”alla kulkevista tavoitteista” tuon läsnäolon ja parille tanssimisen haastava tavoite!
    – Jyrki

  6. Seuraajalle tanssi varmastikin on usein täynnä yllätyksiä ja siksi ehkä jopa koukuttavampaa kuin vieminen. Olisiko tässä yksi syy siihen miksi sekä tunneilla että tansseissa yleensä on naisia enemmän kuin miehiä.

    Omalla kohdallani kävi niin, että koin jonkin aikaa tanssini itseään toistavaksi. Silloin ainakin itsestäni tuntui, että kaipaisin lisää kuvioita ja temppuja pitääkseni sekä oman että mahdollisesti myös partnerin mielenkiinnon yllä.

    Maailmani muuttui kuitenkin kun oivalsin, että jokainen kappalehan on tyystin erilainen. Näin saatoin alkaa nauttia tarvittaessa vaikka samasta tyylilajista koko illan. Tuossa oivalluksessa auttoivat erityisesti tuolloin ottamani salsatunnit. Toisin kuin perinteiset suomalaiset paritanssit, meni salsa välittömästi syvemmälle kehooni ja ”pakotti” tulkitsemaan kappaletta. Se vaikutti kaikkeen muuhunkin tanssimiseeni.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s