Hello Helsinki!

Olemme pikkuhiljaa kotiutuneet tänne maamme pääkaupunkiin – voisi suorastaan sanoa, että viihdymme täällä.  Syksyn opetukset ovat jo täydessä vauhdissa, ja nautin suunnittelusta ja tekemisestä aivan kuin ennenkin.  Paikkakunta vaihtui, mutta oppilaiden kehitystarpeet ja motiivit tulla kursseille ovat samat.  Joku tulee opettelemaan tanssia ensi kesän häitä varten.  Joku tulee kurssille uteliaisuudesta.  Toiset tulevat treenaamaan uusia kehollisia asioita ja vahvistamaan jo opittuja taitoja.  Kaikkia tuntuu yhdistävän opettajaa ilahduttava asia: halu oppia uutta tekemällä.

Tammisalon VPK:lla pyörivät tiistai- ja torstai-iltaisin peruskurssit.  Paikka on pienehkö, mutta mukavan intiimi ja ihan toimiva.  Olen lähtenyt viikkoryhmissäkin toteuttamaan ideologiaani, jonka mukaan heti alkeistasolta lähtien on mahdollista harjoitella ”oikeita” kehollisia asioita: ryhdikästä ja kannateltua tanssiasentoa, lantion ja selän toimintaa, vientiä ja seuraamista.  Alkeistasolla opettajan suurin haaste on oppilaan vielä nupullaan oleva kehollinen ymmärrys; pitää välttää lillukanvarsiin menemistä ja keskittyä ”suuriin linjoihin”, samalla kun tarjoaa kurssi-illan aikana jotain keinoja (kuvioita) ”selvitä” lajista vaikkapa tanssipaikassa.  Palaute on ollut kannustavaa, ja tällä hetkellä tuntuu, että opetusstrategiani on oikeansuuntainen.

Espoon Olarissa, Matinkylän Pirtillä pyörivät sunnuntai-iltaisin Tanssitekniikkaa pintaa syvemmältä -illat.  Tämän kurssin kohdalla otin oikeastaan suuren riskin ja haasteen itselleni: löytyykö pääkaupunkiseudulta tanssijoita, joilla on takanaan jo tallattuja tanssikilometrejä ja jotka haluavat tulla viikottain paneutumaan vähän yksityiskohtaisemmin paritanssin eri haasteiden ääreen?  Nyt näyttää siltä, että kyllä löytyy – paikalle on saapunut innokkaita ja kovasti töitä paiskivia edistyneen tason tanssijoita, jotka ovat jättäneet kotiin perinteiset käsitykset tanssikursseista ja halunneet tulla kokemaan ja kokeilemaan.  Hyvä te!

Sekä viikkotunnit että sunnuntai-illat vahvistavat sitä, minkä olen tiennyt jo pitkään: minä rakastan tätä ammattia!

Etelän tanssilavojakin olen ehtinyt testailla.  Päällimmäisenä huomiona on ollut kädenalitanssijoiden huikea määrä: foksimusiikin soidessa lattian valtaavat fuskaajat ja foksia tanssii muutama pari.  Samoin humpan soidessa suurin osa tanssii sitä buggina ja me ”humpparakastajat” jäämme vähemmistöön.  Kuitenkin sopu on sijaa antanut ja toivottavasti antaa sitä jatkossakin. Netti ja some ja niiden ainaiset kiistakapulat ja vastakkainasettelut eläkööt omaa elämäänsä; tanssipaikoissa todellisuus on toinen, ystävällisempi.  Ja hyvä niin, tanssi ja tansseissa käynti kuulukoot edelleen aivan kaikille.