Tanssijan neljä yhteyttä

Ennen ”nykyistä elämääni” tein pitkähkön uran tietoliikennealalla eräässä suuressa suomalaisessa yrityksessä, joka käytti slogania Connecting People.  Halusimme nähdä itsemme yhteyksien tekijöinä, ja nuo vuodet herkistivät minut ajattelemaan, miten tärkeää meille ihmisille on luoda ja ylläpitää erilaisia yhteyksiä, itseemme ja muihin.  Viestiketjun katkeaminen syystä tai toisesta voi aina olla kriisin paikka, ja vähintäänkin se turhauttaa.

Myös tanssija tarvitsee erilaisia yhteyksiä, joten tänään puhumme niistä.

 

1. Yhteys omaan kehoon

MrBeanUsein kuvittelemme, että tunnemme kehomme, onhan meillä siihen kiinteä 24/7 suhde.  Mutta olemmeko riittävän tietoisia siitä, miten kulloinkin olemme?  Osaammeko aina lähteä tanssiin pitkinä ja suorina? Pysyykö kehonpainostamme suurempi osa päkiöiden kuin kantapäiden päällä?  Pysyvätkö kyljet pitkinä?  Onko keskivartalon ydintuki aktivoitu, entäpä lapatuki?  Pysyykö lantio tanssiessa allamme?  Kun otamme askelia, heilahtaako jalka tarkasti eteen/taakse/sivulle vai vähän sinnepäin?

Suhde kehoomme vaihtelee hetkittäin ja sitä olisi hyvä tutkailla aina uudelleen ja uudelleen.  Miltä minusta tänään tuntuu olla kehossani?  Kiristääkö tai särkeekö jotain paikkaa?  Olenko tasapainossa?  Pystynkö liikkumaan vapaasti, rennosti ja pakottomasti vai meneekö tanssi jännittyneeksi yliyrittämiseksi?

Kuten opinnäytetyössäni kirjoitin, somaattinen ajattelutapa näkee kehollisen toimintamme yhtä aikaa sekä kolmannen persoonan kannalta nähtynä objektiivisena, että henkilön itse kannalta koettuna subjektiivisena tapahtumana.  Yhtä tärkeää kuin havainnoida kehollista toimintaa ulkoapäin on havainnoida sitä sisältäpäin eli liikkujan omasta subjektiivisesta kokemuspiiristä käsin.

Miten tämän voisi tehdä? Painamalla mieleen, miltä sinusta omassa kehossasi tuntuu silloin, kun tanssissa kaikki tuntuu helpolta, pakottomalta ja hauskalta.  Miltä kehossasi tuntui, kun jiven American Spin pyörähti kepeästi ja helposti?  Entäpä silloin, kun pitkän treenaamisen jälkeen tangon pivotkäännökset lähtivät yhtäkkiä etenemään ja pyörimään hallitusti ja ihanasti?  Miltä tuntui, kun viimein löysit rumbalantiosi?  Koska sinä asustat itse omassa kehossasi, kukaan ulkopuolinen, edes tanssinopettaja, ei voi tulla tökkimään, asettelemaan ja suoristamaan sinua ”ulkoapäin” ja väittämään, että siinä, nyt olet tanssija, pidä toi.  Opettaja voi tarjota sinulle apuvälineitä, harjoitteita, mielikuvia ja korjaavaa palautetta, mutta sinä itse olet vastuussa yhteyden luomisesta omaan kehoosi ja sen ylläpitämisestä.  Vain sinä itse tiedät, miltä Sinä Tunnut, ja vain sinä itse osaat tallettaa muistilokeroihisi mielikuvan siitä, miltä sinusta tuntuu, kun teet jotain ”oikein”.  Tästä yhteydestä kaikki lähtee.  Yhteys omaan kehoon on tanssijuuden perusrakennuspalikka ja sen puute näkyy monin tavoin ulospäin ja tuntuu monin tavoin sisälläpäin.

 

2. Yhteys lattiaan

floorKäytän usein opetuksessani ilmaisua lattia on tanssijan paras ystävä.  Lattia tukee meitä ja sen avulla pystymme vastustamaan meitä alaspäin lyttäävää painovoimaa.  Otamme askelia lattiasta ponnistaen; käytämme hyväksemme lattian ja kengänpohjan välistä kitkaa muuttaaksemme liikesuuntiamme.

OAMK:n tanssin osastonjohtaja Anssi Kirkonpelto tiivistää näin:

Yksinkertaisimmillaan vuorovaikutus lattian kanssa tarkoittaa pientä maan vetovoiman vastustamista eli jalkojen painamista vasten lattiaa, jolloin keho hieman kohottautuu ja liike mahdollistuu paremmin syntyneen kehon kannatuksen kautta.

Itse lisään tähän mielelläni vielä kaksi tärkeää tanssiaskeleen vaihetta, joita kutsun ponnistusvaiheeksi ja vastaanottovaiheeksi.  Kun tanssijalla on hyvä ja kiinteä yhteys lattiaan, hän painaa (Anssin sanoin) jalkojaan lattiaa vasten ja kohottautuu tämän tuen avulla kehossaan pitkäksi.  Kun tanssija lähtee askeleeseen, hän käyttää tukijalkansa kaikkia lihaksia ponnistaakseen aktiivisesti tukijalalta pois.  Uusi tukijalka vastaanottaa askeleen aktiivisesti, lihastyöllä jarruttaen.  Ponnistus- ja vastaanottovaiheissa erityisesti nilkan aktiivisuus korostuu.

Jos tanssijan yhteys lattiaan on puutteellinen, tämä näkyy tyypillisesti askelille ”kaatumisena” tai vähän flegmaattisen näköisenä ”käveleskelynä”, jopa ”raahustamisena”.   Hyvä yhteys lattiaan on myös aivan olennainen asia eri tanssilajien lajinomaisia askellustekniikoita harjoiteltaessa, esimerkkinä vaikkapa buggin rullaava askel, lattareiden päkiäjohtoiset askeleet jne.  Kun kummallakin tanssijalla on ensin hyvä yhteys omaan kehoonsa sekä lattiaan, on asetelma erinomainen lähteä hakemaan hyvää yhteyttä tanssipariin.

 

3. Yhteys pariin

DancingPairYhteys tanssipariin on paritanssin kirkkaimmassa ytimessä ja siksi siitä keskustellaan paljon ja hartaasti.  Milloin hehkutetaan ihanaa tanssihetkeä, jossa yhteys pariin tuntui täydellisen harmoniselta, milloin tuskaillaan sitä, kun yhteyttä ei ponnistuksista huolimatta saada pystytettyä.  Linjat ovat poikki.

En tahdo tässä mennä aivan metafyysisiin ulottuvuuksiin asti tätä yhteyttä tutkaillessani, vaan pysyttelen mieluummin tällä kertaa pariyhteyden kinesteettisemmässä käsittelyssä (metafyysisempää  ulottuvuutta käsiteltiin jo täällä).  Pariyhteyden olennaisimmat komponentit ovat vienti, vaste ja seuraaminen.

Viejä ehdottaa seuraajalle omalla liikkeellään liikkumista johonkin suuntaan.  Viejä tarvitsee aikaa vientinsä aloittamiseen ja seuraajan ennakointi voi tehdä koko vientiyrityksen tyhjäksi.  Vienti alkaa yleisimmin viejän keskikehon liikkeellä johonkin suuntaan.  Tästä vientiliikkeestä syntyy seuraajan kehoon (mikäli tanssitaan kontaktissa) johonkin kohtaan paineaistimus, vientipaine eli vaste.  Seuraaja odottaa, että viejän viesti saapuu perille ja reagoi viestiin vasta sitten, kun tämä vientipaine nousee riittävän suureksi, jotta se saa hänet haluamaan liikuttaa omaa keskikehoaan viestin mukaisesti.  Seuraajan liikkeellelähtö muuttaa vastetta (paineaistimusta) parin välillä, ja tämä puolestaan antaa viejälle välittömän palautteen siitä, mitä hänen vientiviestistään seurasi.

Vaste siis syntyy kehojen välille viennin ja seuraamisen välisen pienen viiveen takia.  Jos tämä viive katoaa seuraajan liian innokkuuden ja ennakoimisen takia, vaste katoaa, vaikka vasteen katoamiseen voi olla ”oikeitakin” syitä.  Kun haetaan hyvää vastetta parin välille ja pyritään ehkäisemään etenkin vasteen katoamista viejän liikkuessa taaksepäin, hyvä mielikuva on se, että kumpikin haluaa tanssia tanssiparinsa selän kanssa.  Tällainen ”selät juttelevat” -taktiikka eli ajatuksen keskittäminen tanssiparin selkäpuolelle yleensä parantaa välittömästi parin vastetta.

Vientiä ja seuraamista voidaan luonnehtia kehojen kohteliaaksi keskusteluksi, jossa toiselle annetaan puheenvuoro eikä puhuta päälle.  Hyvä, luonnollinen vienti-seuraamistapahtuma seuraa yleensä siitä, kun kaikki esioletukset liikkeestä unohdetaan ja keskitytään tähän vapaaseen mutta kohteliaaseen ja toista kunnioittavaan kehojen keskusteluun.  Väittäisin, että parhaina koetut viejät ovat myös parhaita ”kuuntelijoita” – kehollaan voi myös paasata, julistaa ja puhua toisen päälle, mutta tällainen ei voi tuottaa kovin miellyttävää seuraamiskokemusta.

 

4. Yhteys tanssitilaan

Backas Koska hyvin harvoin – paitsi ehkä treenatessamme – pääsemme tanssimaan suuressa tilassa ainoastaan oman parimme kanssa, joudumme luomaan tanssiessamme myös yhteyden siihen tanssitilaan, jossa liikumme.  Lattialla on yleensä paljon muita tanssijoita jakamassa tilaa kanssamme, joten se on alati muuttuva.  Tanssilavoilla vallitsee tiettyjä liikennesääntöjä, joista ei juurikaan poiketa, kuten se, että tilaa kierretään aina vastapäivään edeten.  (Tähän on olemassa historiallinen syykin, mutta siitä joskus ehkä enemmän.  Tässä tilanteessa annan vain vihjesanan ”miekka”.)

Liikennesäännöistä huolimatta tanssitilassa liikkumisessa tarvitaan jatkuvaa pelisilmää; mistä löytyy vapaa tila edetä hieman, minkälaiset tanssiaskeleet tai -kuviot tuohon tilaan sovittaisi, miten muuttaisi tanssisuuntaa niin, ettei törmää muihin.  Suurella tanssilavalla on oikeastaan hyvin kiehtovaa seurata, miten hyvin kaikki sujuu, vaikka muurahaispesä on iso ja jokainen muurahainen liikkuu aivan omalla tyylillään.  Tilanne muistuttaa jotain monimutkaista peliä, jonka siirrot ovat jatkuvasti käynnissä ja jonka rintamat vellovat sinne tänne, mutta jossa taistelut loistavat poissaolollaan.

Tähän ”neljännen asteen yhteyteen” lasken myös paritanssin sosiaalisen puolen: muiden tanssijoiden kanssa verkostoitumisen, seurustelun, tietojen ja mielipiteiden vaihdon (lavoilla tai vaikka sitten netissä), tanssikaverien ja ystävienkin saamisen.  Paritanssiharrastus kartuttaa meille kaikille sosiaalista pääomaa.

* * *

Eilen pidin kisaryhmäläisille tanssitunnin aiheesta ”tangon vaste” ja tutkimme yhdessä erilaisin harjoittein kolmea ylläolevista yhteyksistä: yhteyttä omaan kehoon, lattiaan ja tanssipariin.  120-minuuttisen aikana näin oppilaiden liikkeessä monia oivalluksia ja pieniä edistymisen nykäyksiä.  Tunnin lopuksi pidimme kommenttikierroksen, ja oli valtavan hienoa huomata, miten moni osasi analysoida omaa liikettään ja sen haasteita näiden kolmen yhteyden kautta.  Tanssijan neljä yhteyttä voi siis toimia työkaluna oman tanssisi ja yhteisen tanssinne tuumimiseen ja kehittämiseen.  Anna sille ainakin mahdollisuus – uuden kokeileminen ei maksa mitään muuta kuin aikaa!

* * *

P.S. Saatat hyvä lukijani ihmetellä, mihin kummaan unohdin monen mielestä yhteyksistä tärkeimmän, yhteyden musiikkiin.  En suinkaan unohtanut sitä, vaan se on liian iso asia avattavaksi muutenkin jo pitkässä kirjoituksessa.  Siitä siis enemmän joskus myöhemmin.

Paritanssin syyllisyyskysymyksistä

VirheAloitan hieman provosoivalla kaaviolla, jonka väitän (toki taas provosoivasti) kuvaavan usean tanssijan mielentilaa ja pohdintaa hetkellä, kun hän huomaa, että tanssi parin kanssa ei oikein suju.  Kaavion lähtökohtana on VIRHE!  Koska mikäpä muu siihen voisi ollakaan syynä, että nyt ei oikein onnistu.  Sinä teit virheen, parisi teki virheen tai joku muu lattialla mokasi.  Olosuhteetkin olivat huonot, lattia liian tahmea tai liukas, musiikki liian nopeaa tai hidasta tai muuten vaan vääränlaista, matkalla tanssipaikalle hirvi pomppasi melkein auton eteen, aamulla puuro ja pinna paloivat pohjaan yhtä aikaa, tanssikengät ja bokserit hiertävät.  Ja mehän emme tee virheitä, emme tanssissa emmekä elämässä, eikös niin?

Me suomalaiset olemme melko sääntöorientoitunutta kansaa.  Kaipaamme elämäämme sääntöjä, sillä tottahan ne luovat turvallisuuden illuusiota.  Sääntöjen myötä ajatus siirtyy niiden rikkojiin, eikä aikaakaan, kun haluamme löytää syyllisen tai syylliset.  Eräs kansanedustaja muun muassa perusteli kielteistä kantaansa Ravintolapäivään näin: ”entäs sitten, kun ’kotiravintolan’ asiakas saakin ateriasta ruokamyrkytyksen – tottahan silloin kaivataan syyllistä”.

En väitä, etteikö sääntöjä tarvittaisi.  Paritanssissakin on sääntöjä, jotka tosin usein eivät ole itseisarvoisia, vaan pohjautuvat useimmiten joko lajinomaisuuteen tai mahdollisimman taloudelliseen ja turvalliseen tapaan tehdä jokin liikkeellinen asia.  Paritanssin ytimessä on vienti ja seuraaminen, joka on tämän harrastuksen suola ja sokeri.  Tanssijoiden vuorovaikutus on se syy, miksi me paritanssijat mieluummin antaudumme yhteisen liikkeen hurmaan tuttujen sekä ventovieraiden kanssa mieluummin kuin zumbaamme olohuoneessamme.

Kuitenkin niin kauan kuin käsitämme viennin ja seuraamisen jäykkänä, ehkä vielä tiukan sukupuolittuneena toimintana, jossa mies aina vie ja nainen aina seuraa, meidän tekee mieli muodostaa sääntöjä siitä, kumman vika on, jos tanssi ei suju.  Ja seuraavia kahta mielipidettä kuulee keskusteluissa suunnilleen yhtä paljon.

”Se on aina viejän vika”

Koska seuraaja tekee vain, kuten viejä viennillään kehottaa, ei seuraajalla ole vastuuta tanssista, joten vika on aina viejässä, jos yhteinen tanssi ei suju.  Tällainen lausahdus jättää kuitenkin täysin huomioimatta tanssijuuden perusteet.  Entä jos viejä vie ”oikein” ja johdonmukaisesti, mutta seuraaja ei kykene olemaan omassa kehossaan niin, että hän pystyisi ottamaan viennin vastaan oikein?  Entä jos seuraaja ei osaa pitää koko painoaan jommallakummalla jalalla ja odottamaan vientiä?  Mitä jos seuraaja lähteekin arvailemaan, mitä seuraavaksi tapahtuu?

”Se on aina seuraajan vika”

Koska seuraajan tehtävä on vain totella vientiä, minkälainen tahansa tämä sitten onkin, on aina seuraajan vika, jos tanssi ei suju.  Tässä lausahduksessa on yhtä vähän villoja kuin edellisessäkin; entäpä jos viejä ei oikein osaa olla omassa kehossaan?  Entä jos hän on epävarma, jännittää tilannetta?  Jos vienti onkin epävarmaa ja häilyvää?  Tai jos viejä vain ”ryntää päälle kuin yleinen syyttäjä” seuraajan olotilasta välittämättä?

Kummankin väitteen vakavin puute on, että ne olettavat paritanssin olevan pelkkää yksisuuntaista viestintää, viejältä seuraajalle.  Lisäksi ne olettavat itse asiassa, että tanssijat ovat kuin robotteja: viejärobotti siirtää ajatuksen liikkeestä aina samalla tavoin vientiinsä, jonka seuraajarobotti aina tulkitsee samalla tavoin.

Kumpikin oletus on järjetön.

Tarvitsemme näkökulman muutosta

Ensiksikin, paritanssi on dialogia, mielten ja kehojen keskustelua.  Keskusteleminen on aina kaksisuuntaista ja siinä on aina läsnä itse viestien lisäksi niiden tulkinta.  Viejän ajatus liikkeestä saattaa juuri tänä iltana, tässä elämän hetkessä, muuntua joksikin, jota ei eilen ollut.  Seuraaja saattaa juuri tänä iltana, tässä elämän hetkessä tulkita viejän liikkeen tavalla, jolla hän ei sitä eilen tulkinnut. Viejä kuuntelee kehollaan tätä tulkintaa ja se vaikuttaa siihen, mitä hän tekee seuraavaksi.

Näin syntyy kehojen vuoropuhelua: ”Minä luulin, että olin ehdottamassa sinulle tätä asiaa.  Ahaa, sinä tulkitsit sen ja vastasit siihen kehollasi noin.  Kuuntelen sinua ja arvostan vastaustasi.  Entäpä jos tekisin näin, mitäpä siitä tuumaat? –> Tämähän on HAUSKAA!”

Kun hyväksytään se ajatus, että paritanssi on keskustelua eikä luennointia, voidaan yliyksinkertaistetut syyllisyysolettamukset heittää samoin tein romukoppaan; keskusteluissa kumpikaan osapuoli ei koskaan ole yksikäsitteisesti ”aina väärässä”.

Tämä ensimmäinen tärkeä näkökulman muutos johtaa toiseen vähintään yhtä tärkeään: entäpä jos unohtaisimme, edes hetkeksi tanssilattialla, kokonaan sanat VÄÄRIN ja VIRHE?  Mitä jos ajattelisimmekin, että kehomme nyt vain tuottaa meille toisinaan odottamattomia tilanteita, joista voi syntyä uusia mahdollisuuksia tanssiin?  Aika moni ”keksimäni” uusi tanssiliike tai -kuvio on syntynyt omasta tai tanssiparini ”virheestä”, siis tavallisuudesta poikkeavasta tilanteesta, johon onkin pitänyt reagoida uudella tavalla.

Mitä jos siis keskittyisimmekin virheiden ja syyllisten pohtimisen sijaan vain nauttimaan niistä odottamattomista tilanteista, joita tämä ihana elämäntapa tanssilattialla eteemme tuo?  ”Oikealle” tekemiselle ja ”virheiden” pohtimisellekin on yhä paikkansa, mutta soisin sen jäävän sinne tanssikurssille, jossa sitä tekemistä yhdessä opiskellaan.  Mentäisiinkö tanssilattialle vain nauttimaan virh…mok…uusista mahdollisuuksista?

Virhe

Otetaanko askelia vai tanssitaanko?

kalamatiano dance stepsAloitan tarinalla: tein toisen vuoden opetusharjoitteluani Oulun Korkeakoululiikunnan ryhmien parissa.  Eräässä ryhmässä minulla oli miesoppilas, jolla oli liikunnallinen tausta, mutta joka ei tuntunut millään oppivan tanssimaan.  Hänen yrityksensä johtivat aina kummalliseen koikkelehtimiseen, jossa jalat pyrkivät sinkoilemaan sinne, minne keho ei ollut vielä menossa.

Pyysin apua ohjaajaltani Anni Heikkiseltä, joka tuli seuraamaan tanssituntiani.  Tunnin jälkeen hän pyysi minua luonnehtimaan opetusfilosofiaani.  Vastasin laveasti ja painotin, että olen keholähtöinen opettaja.  Anni kohotti kulmiaan ja kysyi: ”Niinkö?  Minä olen alleviivannut omiin muistiinpanoihini, että olet erittäin askellähtöinen!”  Hän todisti asian minulle – hän oli tehnyt paperiinsa merkinnän joka kerran, kun puhun askelista, opetan askelien suuntia jne.  Merkintöjä oli kertynyt paperiin paljon.

Kokemus avasi silmäni ja pudotti minut maan pinnalle.  Tuo nuorimies olikin vain ilmeisesti hyvin auditiivinen (paljon kuuloaistiaan käyttävä) oppilas ja hän kuunteli ohjeitani tarkasti ja yritti soveltaa niitä käytäntöön.  Seuraus: hänen ”tanssinsa” koostui sarjasta askelia, joita otetaan lattialla eri suuntiin.  Hätkähdyttävän oivalluksen jälkeen muutin filosofiaani täysin ja aloin oikeasti korostamaan kehon liikettä (etenevää/pyörivää) askelien sijaan.  Kurssin lopulla oppilaani tanssi näytti jo aivan toiselta!

* * *

Ihminen osaa kävellä miettimättä asiaa sen kummemmin.  Kun kävelen kauppaan ostamaan maitoa, en ajattele, että ”nyt minä heilautan tämän jalkani eteen…näin…ja nyt tuon vapaan jalkani alleni ja heilautan sen vuorostaan eteen…näin…”.  Tämän voin aina todeta myös alkeistunnilla, kun pyydän oppilaita kävelemään vapaasti.  Kaikki osaavat.  Mutta kun laitan musiikin soimaan ja pyydän heitä kävelemään jossain suhteessa musiikkiin, tilanne muuttuu.  Ja kun ruvetaan opettelemaan jonkin tanssin perusaskelta, monen liike hajoaa.  Vartalon liikkeen sijaan alammekin ojennella jalkojamme eri suuntiin, ja tanssi hajoaa askelten sekamelskaksi.

Tanssia voi ja kannattaa lähestyä aivan toisesta suunnasta.  Tanssi syntyy halusta liikuttaa kehoamme jollain tavoin johonkin suuntaan.  Alaraajamme ovat myös hyvin fiksuja otuksia: kehomme toimii pakottamatta niin, että jos keskivartalomme haluaa liikkua, jalat hakeutuvat automaattisesti paikkaan, jossa ne estävät meitä tuuskahtamasta nolosti nenällemme tai pyllyllemme.  Tämä on kehoihimme sisäänrakennettu ominaisuus, jota voi hyödyntää tanssin opiskelussa ja opettamisessa.

Demonstroin tätä usein alkeistunnilla suljetun otteen tanssien (vaikkapa foksin) käännösten opettelussa näin (tätä on helppo kokeilla itsekseen kotona):

  1. Vie paino vasemmalle jalallesi ja lähde viemään kehoasi eteenpäin.  Tietyssä pisteessä oikea jalkasi haluaa ottaa askeleen eteenpäin.  Jätä ”takajalka” paikalleen, pysähdy etuaskeleelle ja tarkkaile lopputilannetta: jalat ovat nätisti lähes peräkkäin.
  2. Vie paino takaisin vasemmalle jalallesi ja ajattele ottavasi samanlaisen ”etuaskeleen”, mutta nyt niin, että kehosi haluaakin samalla kiertyä oikeaan.  Pysähdy askeleelle ja tarkkaile tilannetta: nyt oikea jalkasi on allasi, kiertyneenä oikeaan kuten pitääkin.
  3. Saman testin voi tehdä molemmilla jaloilla, kääntyen oikean jalan päällä oikealle tai vasemman jalan päällä vasemmalle.  Asiaa voi testata myös liikkuen taaksepäin suoraan tai kääntyen.

Eli kääntyminen ei vaadi, että sinun pitää ”osata” asetella jalkasi johonkin kääntyvään asemaan, vaan tämä on juuri se lähtökohta, joka johtaa siihen, että alat ojennella jalkojasi vartalosi painopisteen ulkopuolelle.  Riittää, kun ajattelet, että ”nyt kehoni haluaa kääntyä oikealle tai vasemmalle” – oma anatomiasi neuvoo jalkojasi automaattisesti tekemään juuri sen, mitä siltä vaaditaan.  Seuraus on, että pysyt tanssissa koko ajan ”jalkojesi päällä”, eli tanssisi on tasapainoista ja tarkoituksenmukaista.  Ja paaaaaaljon kivempaa parillesikin!

* * *

Eri tanssilajeilla on oma karaktäärinsä, ja hyvä niin.  Lajeissa on myös erityisiä askelia, jotka tuovat niihin oman tyylinsä.  Silti väitän, että lähes jokaista askelta voi eri lajeissa lähestyä kehon liikkeen kautta.  Cha chan sivulle suuntautuvat chasseaskeleet syntyvät kehon halusta liikkua sivulle samalla, kun jalat soittavat rytmiä cha-cha-cha.  Valssin vasemman käännöksen kolmas askel haluaa käännöksen alkuosassa mieluusti olla eturistiaskel, koska vasemmalla jalalla on siinä kohdassa lyhin matka tulla oikean jalan eteen ristiin, ja tämä kaikki johtuu kehon voimakkaasta kierrosta vasempaan.  Pivotkäännöksissä jalat haluavat olla lähes peräkkäin, koska sitten keho pystyy kääntymään voimakkaasti myötäpäivään ja jalat pysyvät tämän kääntyvän kehon alla.

Esimerkkejä löytyy lukemattomia, ja erityisen paljon argentiinalaisesta tangosta.

Hyvä lukija ja erityisesti viejä, jos sinä tuskailet vaikkapa suljetun tanssiotteen etenemisen tai käännösten kanssa, kokeilepa joskus seuraavaa lähestymistapaa: unohda jalkasi ja aloita liike aina keskivartalostasi, sillä vartalojanne te parinne kanssa haluatte yhdessä liikuttaa.  Kun lähdet eteenpäin, lähde aina liikuttamaan ensin vartaloasi.  Unohda ajatus ”nyt haluan ottaa etuaskeleen” ja kokeile korvata se ajatuksella ”nyt kehoni haluaa lähteä liikkeelle pehmeästi tuota toista kohti”.  Viime sunnuntain vienti-seuraamistunnillani näytti siltä, että monen oppilaan päässä tämä näkökulman vaihto sytytti jonkinlaisia lamppuja.  Toivottavasti se tekee niin myös sinulle.

Ja lopuksi: hyvä tanssinopettaja tai -ohjaaja.  Opettaessasi saat paljon takaisin siitä, mitä annat oppilaillesi.  Jos opetat vain askelia ja kuvioita, saat heiltä takaisin askeltanssia, joka ei lähde vartalosta, vaan käsistä ja jaloista.  Jos opetat vartalon liikkeen kautta, saatat joutua tekemään enemmän ja pidempään töitä, mutta vastalahjaksi saat tanssijoita, jotka osaavat viedä ja seurata ne muutamat kuviot kehollaan niin ihanasti, että siitä nauttii tanssija itse, hänen parinsa sekä tanssia seuraavat ihmiset.  Saat myös tanssijoita, jotka kykenevät vaivatta kasvattamaan kuviorepertoaariaan, kun tanssin ydin ja pohja ovat kunnossa.