Kysymyksiä ja vastauksia viennistä ja seuraamisesta

datl__shut_up_and_follow_my_lead_by_nightmareinspections-d6to95rVienti ja seuraaminen teettävät paljon päänvaivaa paritanssijoille, eikä ihme – aiheeseen liitetään monesti lähes metafyysisiä ulottuvuuksia.  Tällainen ilmiön turha mystifioiminen ei oikeastaan palvele ketään, ei opettajia eikä tanssioppijoita, sillä se tekee aiheesta jollain lailla tabun ja hankalasti käsiteltävän.  Kyse ei silti ole mistään taikuudesta, vaan muutamasta varsin selkeästä anatomisesta ja kinesiologisesta periaatteesta (viseen kyllä liittyy myös psykologisia asioita ja ilmiöitä, mutta ne jätän tällä kertaa vähemmälle).  Vienti ja seuraaminen on siis mahdollista purkaa konkreettisiin asioihin, jotka ovat käsitettävissä ja ennen kaikkea harjoiteltavissa.

Nyt tulee siis edellisen kaunokirjallisen tuotokseni vastapainoksi tiukkaa asiaa, joten pidelkäähän kiinni tanssipareistanne.

K: Mitä on vienti ja seuraaminen?

V: Yksinkertaistettuna paritanssissa kyse on siitä, että viejä tuottaa kehollaan impulssinomaisen liikkeen, joka välittyy parikontaktin kautta seuraajalle.  Seuraajalle tämä välittynyt liike on liike-ehdotus: ”haluaisin sinun liikkuvan taaksepäin” / ”haluaisin sinun tanssivan kohotetun käteni alta jollain tavoin” / ”haluaisin sinun pysähtyvän hetkeksi kanssani” jne.  Seuraajan tehtävänä on tulkita tämä ehdotus omalla kehollaan ja sen energialla, omaa taiteellista näkemystään unohtamatta.  Tällainen vienti ja seuraaminen tuottaa toista kunnioittavaa kehojen keskustelua ja antaa myös seuraajalle vapautta ilmentää tanssillaan samaa musiikkia, jonka viejäkin kuulee.

Vienti ja seuraaminen ovat siis ajallisessa syy-yhteydessä keskenään: niin kauan kuin tanssijalla on viejän rooli, pitäisi hänen tuottamansa viennin tapahtua pääsääntöisesti ennen seuraajan vastausta siihen.  Viennin ja seuraamisen välillä on siis pieni ajallinen viive, joka voi vaihdella tilanteesta ja tanssijoista riippuen.

K: Mitä se ei ole?

V: (Hyvä) vienti ei ole seuraajan kävelyttämistä tanssisalin ympäri.  Tällä tarkoitan sitä, että seuraaja ei ole mikään koira, jota käsketään nöyrästi seuraamaan isäntäänsä.  Joskus paritanssi on saattanut ollakin tällaista, mutta on muistettava, että maailma on kehittynyt paljon niistä 1800-luvun loppupuolen ajoista, jolloin varsinaiset paritanssit syntyivät.  Emme elä enää maailmassa, jossa mies vie ja nainen vikisee.  Mielestäni vienti on parhaimmillaan seuraajaa kunnioittavaa liikkeiden ehdottelua ja kehojen keskustelua, ei käskemistä ja tottelemista.

Samaan asiaan liittyy se, josta jo muutama kirjoitus sitten puhuin: seuraajan velvollisuuksista.  Kuten sanottua, vienti on liikkeiden impulssinomaista ehdottelua, joihin seuraaja on velvollinen vastaamaan omalla energiallaan.  Hyvät seuraajat, jos haluatte olla hyviä roolissanne, muistakaa, että se vaatii myös teiltä aktiivisuutta – ennen kaikkea kunnollista tukijalan käyttöä askeleelle ponnistamiseen.  Jos ”vain kävelette”, eli siirtelette jalkojanne ehdotettuun suuntaan käyttämättä tippaakaan energiaa askelille ponnistamiseen, annatte aina viejälle pienemmän energian takaisin kuin mitä hän teille antaa.  Tämä tuottaa viejälle tunteen ”haluttomasta seuraajasta” tai ”kyydissä istujasta”, ja voin kertoa, että tunne ei ole kovinkaan miellyttävä!

dont-walk-in-front-of-me-i-may-not-follow-dont-walk-behind-me-i-may-not-lead-just-walk-beside-me-and-be-my-friend-4

K: Mitkä keholliset asiat ovat viennissä ja seuraamisessa tärkeimpiä?

V: Lapatuki, ydintuki ja vartalolähtöinen vienti.

K: Mikä ihmeen lapatuki?

V: Olkanivel on kehomme liikkuvin nivel, ja hyvin liikkuvana se on myös herkkä reagoimaan kuormitukselle ja rasitukselle.  Olkanivelen liikkeisiin liittyy olennaisesti myös lapaluun liike.  Lapaluu puolestaan kelluu vapaasti rintakehämme päällä, mikä mahdollistaa sille monenlaista liikettä.  Lapatuella tarkoitetaan lapaluun tuettua liikettä alas- ja ulospäin, ja tämä aikaansaadaan pääosin kolmen lihaksen avulla: serratus anterior (etummainen sahalihas), trapetzius (epäkäslihas) ja latissimus dorsi (leveä selkälihas).

33902256(400x400)

Mitä ihmeen tekemistä tällä kaikella on sitten paritanssin kanssa?  Hyvä, tuettu lapaluun liike alas- ja ulospäin stabiloi  olkanivelen liikettä, mikä on aivan oleellinen asia käsien toimintaa ajatellen.  Lapatuen puute tuntuu käsien ”irrallisuutena”; tanssijasta (lähinnä siitä tanssiparista) tuntuu, että kädet ovat ”irti kehon liikkeistä”, mikä tekee viennistä hyvin usein tempovaa, rauhatonta, lyhytaikaista, nykivää, hermostunutta, liian rajua, epäloogista ja muutamia muita negatiivisia adjektiiveja.  Jos seuraajan lapatuki on puutteellinen, tuntuu viejästä ikään kuin hän joutuisi tanssimaan viejän ”läpi”, ja vienti tuntuu hankalalta.

Usein käytän tilanteen kuvailuun yläastefysiikkaa: kaikki lienevät kuulleet termin ”massan hitaus”.  Mikäli viejän lapatuki ei ole kunnossa, koko viennin takana on suunnilleen pelkkä käsivarsien paino, joka on parhaimmillaankin muutamia kiloja.  Silloin vientiliikkeet ovat ”kohinaisia”, tempovia ja ajallisesti lyhytkestoisia, eivätkä ne valmista seuraajaa riittävän ajoissa.  Jos viejän lapatuki on hyvä, hänen kätensä liikkuvat stabiloidun olkanivelen myötä koko kehon mukana ja hänen vientinsä takana on lähes koko keho – kymmenien kilojen massa.  Ja kun massa on hidasta, vienti rauhoittuu ja muuttuu ajallisesti pitkäaikaisemmaksi.  Seuraajan kokemus on, että tällaista vientiä on helppo seurata, koska viejän koko kehon (ei pelkkien käsien) liike on riittävän ”hidasta”.

Hyvä lapatuki luonnollisesti tekee myös (varsinkin suljetun) hyvän tanssiotteen ylläpitämisestä vaivatonta, eivätkä ”hartiat nouse korviin”.

K: Mikä ihmeen ydintuki?

V: Ydintuesta kirjoitin jo muutamia vuosia sitten.

K: Mikä ihmeen vartalolähtöinen vienti?

V: Lyhyt motto, joka kaikkien paritanssijoiden olisi hyvä painaa mieleensä ja jota tanssinopettajat mielellään toistelevatkin, on vienti lähtee vartalosta.  Mutta mitä sillä tarkoitetaan?  Voimme kaikki mielessämme piirtää omiin kehoihimme lantion yläosan (tarkemmin suoliluun kärkien) ja olkanivelten välille suorakulmion, jota kutsumme tanssitermein kehomme raamiksi.  Tämän raamin tulisi olla kaikessa paritanssissa tärkeimmän ”vientielimen”.  Liikkeet eteen, taakse ja sivulle sekä kehon vastaliikkeet ja kiertyminen (joka voi viedä vaikkapa käännökseen) lähtevät viejän raamin liikkeestä.  Suljetussa tanssiotteessa tämä raamin liike välittyy sekä vartalokontaktin että hyvällä lapatuella tuettujen käsien kautta seuraajalle.  Myös avoimen otteen tansseissa ”raamilla viedään”, ja niissä lapatuen merkitys käsien stabiloijana korostuu entisestään!

Seuraajan tulisi myös aktivoida oman kehonsa raami ja vastata sen liikkeellä viejän liikkeeseen.  Pelkistettynä voidaan sanoa, että vienti ja seuraaminen ovat viejän ja seuraajan kehojen raamien keskustelua.  Kun viejä vie kehonsa raamilla, on vientiä äärimmäisen mukava ja helppokin seurata.  Hyviä vienti-seuraamisharjoituksia ovat sellaiset, joissa tanssijat sovittavat raaminsa yhteen ja irrottavat toiset (tai jopa molemmat) kätensä kokonaan pois.

Jos tanssija osaa hahmottaa oman painopisteensä ja liikkua sen päällä, jos hänen lapatukilihaksistonsa on aktiivisessa käytössä, jos hän hahmottaa ja osaa käyttää ydintukeaan kaikessa liikkeessään, ja jos hän ymmärtää vartalon raamin merkityksen ja osaa käyttää sitä tanssissaan, ovat hänen keholliset asiansa kerrassaan erinomaisesti.  Tällaisen tanssijan liike on pehmeää, loogista, tasapainoista ja ainakin harjaantuneeseen silmään myös esteettisesti miellyttävää.  Tällaista tanssijaa pidetään varmasti myös erittäin hyvänä viejänä tai seuraajana.

K: Voivatko viejän ja seuraajan roolit vaihtua?

Paritanssin opettamisessa on mielestäni selkeää aluksi keskittyä siihen, että viejän ja seuraajan roolit ovat suhteellisen pysyviä.  Näin riittää, että johonkin tanssilajiin opettelee yhdet askeleet ja kommervenkit, eikä tarvita tuplaoppimäärää.  Pidemmälle edenneet tanssijat ovat usein valmiita laajentamaan näköalojaan ja kokeilemaan vastakkaista roolia, ja kokemusteni mukaan nämä harjoitukset eri roolissa ovatkin avanneet tanssijoille aivan uudenlaisia ajatuksia.  Poikkeuksetta ne myös ovat tuottaneet empaattista myötäelämistä ”siihen toiseen rooliin”: viejät ymmärtävät paremmin, miten ”luottavaisesti tyhjän päällä” seuraajat ovat, ja seuraajat ymmärtävät paremmin, mitä on ”jatkuvan uuden keksimisen tuska”.

Joskus saattavat viennin ja seuraamisen rajat hämärtyä myös itse tanssitilanteessa.  Nämä kokemukset ovat aina säväyttäviä ja uutta tanssia tuottavia.  Ja toki meillä on tanssilajeja, joiden kulttuuriin viejän ja seuraajan roolien vaihtaminen on aina kuulunut: erityisesti argentiinalainen tango, kansantanssipohjaiset lajit sekä rock’n’swing-tanssit.

Kokonaan oma kysymyksensä on sitten paritanssin asenteiden muuttaminen tasa-arvoisempaan suuntaan.  Tähän totean lyhyesti, että itse kannatan ehdottomasti sukupuolineutraalia paritanssikulttuuria, kuten kannatan ihmisten tasa-arvoista kohtelua elämässä muutenkin.  Viejän ja seuraajan rooleista sekä paritanssin sukupuolirooleista kirjoittaa erinomaista pohdintaa eräs tanssinopettaja-bloggaaja tässä.  Suosittelen lämpimästi lukemaan kirjoituksen ajatuksella.