Kalakukon maisemissa

Kolmas opintovuotemme on päättynyt menestyksekkäästi Produktio 2 :een, joka oli yleisömenestykselläkin arvioituna varsin onnistunut. Valmistimme siis yhdessä koreografimme Anni Heikkilän kanssa 45-minuuttisen tanssi-ilottelun Kadut, tiet, kujat, joka pohjautui Tuure Kilpeläisen karheankauniisiin lauluihin.  Teos sisälsi varsin paljon perinteisestä paritanssikäsityksestä poikkeavaa materiaalia: ”muodostelmaluistelua” cha chan tahtiin, sirkusakrobatiaa jne.  Allekirjoittaneella oli yksi soololaulukin, joka sujui esityksissä ilmeisesti aivan kohtalaisesti.  Yleisöä oli ennakko-odotuksiin nähden yllättävänkin paljon paikalla, ja kommentit olivat yksipuolisen positiivisia. Hieno päätös kolmannelle opintovuodelleni!

Opintojen suhteen tilanne on nyt se, että jäljellä on enää ainoastaan portfolio ja opinnäytetyö, jotka aion yhdessä yrittäjyysopintojen kanssa tehdä alta pois tänä kesänä.  Opetus- ja työharjoittelut sekä opintoja tukevat pedagogiset, didaktiset ja muut teoriaopinnot on kaikki suoritettu.  Näin ollen viimeiselle opintovuodelle jää enää 8 op pää- ja 5 op sivulajiopintoja – yhteensä hikiset 13 opintopistettä, joka ei ole enää paljon mitään.  Lähellä tutkintoa aletaan siis olla.

Työ- ja elämäntilanteeni on muuttunut suuresti tämän talven ja kevään aikana.  Elän tällä hetkellä ”kahden kodin elämää”, keskellä muuttoa Kuopioon, josta sain työpaikan Kuosmasten Suomen Tanssistudioilta.  Ensimmäinen työpäiväni alkaa parin tunnin päästä, joten te, jotka tämän nyt luette, elätte todella ajan hermolla!  Olen todella innostunut uusista työmahdollisuuksistani, ja aion tehdä kaikkeni vakiinnuttaakseni paikkani Sydän-Savon tanssi- ja tanssinopetuselämässä.  Torstai-iltana olisi ensimmäinen tanssituntinikin täällä. Mahtavaa, miten elämä kuljettelee!

3 thoughts on “Kalakukon maisemissa

  1. Tervetuloa Savoon! Käytätkö tanssitunneillasi aktiivista parinvaihtoa? Se ei ole oikein istunut Suomen Tanssistudioitten opetustapaan. Monet käyvätkin tästä syystä kaikissa lähialueitten tanssikursseilla, joissa se on omaksuttu Paikallisista tanssiseuroista se toimii hyvin esim. Tanssiseurajetvn ja Salsa Savon tunneilla..

  2. Hei Riitta, ja kiitoksia! Kyllä käytän parinvaihtoa kaikilla kursseillani. Olen sitä mieltä, että parinvaihto parantaa oppimista, ja lisäksi luonnollisesti tasoittaa (yleistä) tilannetta, jossa naisia on kursseilla miehiä enemmän. Minulla on vankka kokemus parinvaihdon ohjeistamisesta ja käytän useitakin erilaisia keinoja vaihtaa paria.

  3. Kiitos vastauklsesta! Vienpä viestiä eteenpäin niille, jotka ovat ko. asiasta valitelleet. Itselleni viikkotarjotin on syksylle jo aika täynnä. Jos treenit on tiistai-iltaisin joudun rakentelemaan koko palettini uusiksi. Katsotaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s