Kaksi ja puoli vuotta sitten pohdin näköjään yllättävänkin syvällisesti perinteistä paritanssin dilemmaa: mikä parin kanssa tanssimisessa tappaa liikkeen? Blogikirjoitukseni kirvoitti myös hienoa keskustelua.
Kokkolan loistavan tanssinopetussunnuntain jälkimainingeissa pohdiskelin paluumatkalla Ouluun tänään jälleen kerran syvällisiä, ja jotain uutta nousi mieleen tästä asiasta:
Ensinnäkin, paritanssi ei koskaan ole mitään pelkkää lihasten jumppaa, vaan siinä on aina mukana myös henkinen puoli. Tuomme itsemme paritanssitilanteeseen omine ennakkoasenteinemme, vahvuuksinemme ja heikkouksinemme sekä tunnetiloinemme. Nämä heijastuvat väistämättä aina myös pariin – ja vaikuttavat yhteiseen liikkeeseen. Valitettavan usein tästä syntyy ikään kuin negatiivinen takaisinkytkentä. Selvennän kuvitteellisella esimerkillä:
Viejä: ”Jahas, osasin mielestäni tämän kyllä kun yksin harjoiteltiin, mutta ymmärsinköhän sittenkään oikein, että se liike saisi olla niinkin laajaa ja hengittävää. Täytyy ehkä pitää kieli keskellä suuta ja vähän katsella ensin – en tahdo ainakaan astua daamin varpaille. Ja tällä daamilla on niitä kilometrejäkin paljon enemmän kuin minulla.”
Seuraaja: ”Minulta lähtisi kyllä isompaa liikettä, mutta nyt viejä on varovainen. Ehkä odottelen ja katson – seuraaminen on seuraamista, enkä voi lähteä revittelemään, jos viejä ei kerran vie.”
Viejä: ”Joo, daami on varovainen, eli varmaan ymmärsin väärin, pienempänä tää liike täytyy pitää.”
Ja niin edelleen. Ymmärsitte varmaankin pointin.
Toiseksi: opettaessamme seuraajille, että seuraaminen on liikkeen kopiointia, mutta viiveellä, emme anna seuraajille vapautta halutessaan pitää liikkeen laajuutta yllä, emmekä salli heidän koristella tanssia! Harri Antikainen on puhunut meille (tutuin hiukan hauskoin Alexander-menetelmään kuuluvin termein) siitä, että viejän on annettava tilaa seuraajan ”koristella tanssihyllykköä”. Mikäli viejä vie liian tiukalla ja ahtaalla otteella, seuraaja alistuu ”vain seuraamaan”, mikä aivan varmasti on omiaan tappamaan yhteistä liikettä.
Haluaisin määritellä seuraamisen paritanssissa hiukan tavanomaisesta poikkeavalla tavalla: mielestäni seuraaminen on liikkeen jatkamista, mutta viiveellä. Tuo ”jatkaminen” tuo myös seuraajalle vastuun liikkua omilla jaloillaan, eikä vain pysytellä viejän kyydissä.
Helppoja esimerkkejä löytyy läheltä: suljetun otteen tanssien pivotit, joissa seuraajan on liikuttava aktiivisesti ja ponnistettava askeleille vuorollaan; yleisesti lattarit, joissa seuraajalla on mielestäni lupa tehdä laajaa ja hengittävää liikettä omalla vartalollaan (kohtuuden rajoissa) ja houkutella viejältäkin rohkeampaa liikettä; sekä nykyaikainen Bugg, jossa naisen on sallittua ja jopa suotavaa olla naisellinen ja koristella tanssia vartalon- ja käsien liikkeellä sekä askelluksella.
Olisipa mukavaa lukea mielipiteitänne ja nähdä keskustelua tästä aiheesta täällä, oi tanssiystävät!
Paritanssipäiväkirja 