Improa ja tuomarointia

Normiviikko – yksi laji loppuu ja toinen alkaa.  Nimittäin tämän ekan lukuvuoden parisalsa loppui (mikä oli itselleni joltisenkinlainen helpotus, kun laji ei oikein ole minulle kolahtanut) pikaiseen kuviokertaukseen – mutta samalla alkoi itselleni täysin uusi kokemus, nimittäin improvisaatio, opettajanaan sama Maria, joka parisalsaakin meille opetti.

Etukäteen hiukan arastelin uutta lajia ja epäilin, miten homma mahtaa minulta onnistua.  Olen toki tullut kehoni kanssa tutuksi jo paritanssin maailmankin kautta, mutta improvisaatio vaatii kokonaan toisenlaista heittäytymistä oman kehonsa vietäväksi.  Lisäksi osallistumme kurssille yhdessä baletinopettajaopiskelijoiden kanssa ja tiedän, että heistä monet ovat jo kokeneita improajia.  Ensimmäisen tunnin aluksi jaoimme keskenämme odotuksiamme ja pelkojamme kurssista ja helpotuksekseni huomasin, että moni muukin odotti kurssia lievän pelonsekaisella uteliaisuudella – en siis ollut ainut!

Ensimmäiseksi tehtäväksemme saimme tutustua tanssitilaan ja etsiä siitä uusia näkökulmia ja jatkotehtävänä lähteä kopioimaan tilasta löytyviä geometrisia kuvioita omalla kehollamme.  Sitten siirryimme etsimään kehostamme pikkuhiljaa jalkapohjista ylöspäin päähän asti uusia tapoja liikkua – teimme siis kehostamme eräänlaista liiketutkielmaa.  Ilokseni löysin kehostani heti monia uudenlaisia tapoja yhdistää lihasten liikkeitä.  Liikkumisen fyysinen takaisinkytkentä mieleen oli erittäin positiivinen kokemus.

Tunnin lopuksi teimme noin kymmenen minuutin paritehtävän, jossa kumpikin osapuoli teki liikkeellään vuoropuhelua toisen kanssa.  Oman parini kanssa vuoropuhelusta syntyi spontaanisti hauska pieni tarina.  Palautteessa kuulin, että parini oli myös yllättynyt siitä, miten helposti liikettä, kontakti ja tiettyä läheisyyden tuntua harjoituksessa syntyi.  Tunnin jälkeen suhtautumiseni tähän uuteen lajiin oli jopa varovaisen innostunut – enkä ihmettele lainkaan, miksi vapaa improvisaatio esim. tanssiterapiassa toimii!

Rock’n’swingissä lopettelimme kädenalitanssien visen periaatteiden opiskelua ja teimme erilaisia perusharjoitteita, joilla alkeiskurssilla voi viseä opettaa: käsi kädessä liikkumista, avokäsivientiä, tanssiasennon/otteen/aseman viritystä ja vaihtoaskelten viemistä.  Lisäksi keskustelimme R&S-tanssien opetuksen nykytilasta ja open/closed leadingistä.  Open lead -tyyliin kuuluu tietty viennin hengitys, tanssin vuoropuhelu ja tilan anto seuraajalle.  Kaikki nämä tuntuvat olevan kovasti vallalla ainakin modernin buggin opetuksessa, mutta tilanne muiden R&S-tanssien parissa ei näytä olevan ihan yhtä yksioikoinen – toiset alan gurut vannovat open leadingin nimeen, mutta toiset kannattavat edelleen tiukkaa closed leadingiä.

Ensi viikon päätteeksi meitä tulee koululle opettamaan pari ”lindygurua”, ja tähän valmistautuaksemme kertasimme pikaisesti Lindy Hopin tähän asti oppimamme kuviot: 8c (eight count) perusaskeleen, Circlen, Swing Outin, Lindy Turnin, Lindy Circlen, sekä 6c (six count) -kuvioista kääntyvän perusaskeleen, kädenalikäännöksen, paikanvaihdon, heittopaikanvaihdon, ulosheiton ja vierelletuonnin.  Lopuksi irrottelimme hiukan hikeä pintaan erilaisilla charleston-askelluksilla: charleston vierellä, ristikäsi-charleston vastakkain ja hand to hand charleston vastakkain.

Eilen me opiskelijat pääsimme kivan tanssiviikon päätteeksi tuomaroimaan tanssiseura IsoO:n järjestämiä avoimia foksi- ja fuskukisoja.  Homma oli mielekästä ja mielenkiintoista, eikä ainakaan itselleni tuottanut suuria vaikeuksia laittaa kilpailevia pareja järjestykseen.  Kisoissa näkyi paljon läsnäoloa, tanssin iloa, musiikintulkintaa ja jopa loistavaa tanssitekniikkaa – eli juuri niitä elementtejä, joista paritanssi parhaimmillaan koostuukin.  Illalla olikin sitten vielä tanssibileet, ja oli hienoa tavata kaikki vanhat tutut ja jorata heidän kanssaan.  Hieno päivä kerrassaan.

* * *

Ensi viikko kuluukin sitten tiiviisti impron ja kohta edessä olevan vuoden pääproduktion (seurisproduktio) parissa.  Eli luvassa heittäytymistä ja koreografista prosessia.

Ai niin, Marco Bjurström taitaa vierailla koulullamme muutaman viikon päästä opettamassa jotain ihan uutta.  Nami nami, pusi pusi ja hali hali!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s