Joululoma

Syksyn päätteeksi tuntuu hyvältä todeta, että OAMK on ollut Tanssijalle kaikkea sitä, mitä odotinkin.  Hengissä on selvitty ekasta lukukaudesta ja odotan malttamattomana seuraavaa.  ”Hankalia” paikkoja ei ollut koko syksynä kuin ehkä pari, ja niistäkin selvittiin hurtilla huumorilla ja yrittämisellä.  Nyt tanssivideoita analysoituani alkaa myös hahmottua, mihin kaikkeen täytyy omassa tanssissani keväällä alkaa panostaa.  Sarkaa riittää, mutta niin riittää intoakin – uskon sen olevan ihan hyvän yhtälön.

Keväästä tulee mielenkiintoinen: uusina mukaan tulevat lattarit ja improvisaatio, pohjalla jatkuvat seurikset sekä tukilajit baletti ja jazztanssi (josta lukuvuoden pääproduktiokin tehdään helmikuussa).  Saapa nähdä, millaista liikemateriaalia tästä kropasta alkaa irrotakaan, kun vähän sheikkaa!

Uuden elämäni ensimmäinen syksy on takanapäin, ja nyt on aika rauhoittua joulunviettoon ystävien kanssa.  Huomenna Tanssija matkustaa Helsinkiin viideksi päiväksi viihtymään; takaisin sitten Tapanintansseihin…toivotan kaikille blogini lukijoille rauhaisaa joulua ja hyvää uutta vuotta.  Palaamme asiaan viimeistään tammikuussa!