Tangokauhun lievitystä

Eilen oli Oulunsuun Pirtillä tarjolla herkullinen yhdistelmä: kaksi tuntia ”perinteistä” tangoa ja heti perään toiset kaksi tuntia lavatangoa.   Minuahan on vaivannut jo pitkään jonkinasteinen ”tangokauhu” tai ehkä pikemminkin -allergia, joten oli selkeä tarve lähteä katsomaan, miten sitä saisi lievitettyä ja löytyisikö tämän tanssin olemus viimeinkin.

Ensimmäinen opetustuokio aloitettiin Tiinan ja Pekan tyyliin aina yhtä haastavalla tehtävällä: kävelyllä.  Tangokävelyssä on varsinkin lavatangossa (joka on lähempänä kilpatangoa kuin se ”perinteisempi”) ominaispiirteitä, jotka tekevät siitä yllättävän haastavan varsinkin parin kanssa suoritettuna.

Varsinkin toisen opetustuokion ensimmäisellä tunnilla käytiin hyvinkin tarkkaan läpi tanssiasentoa, tangon askellusta ja vartalon liikkumista.  Myös kävelyssä hikoiltiin, sekä eteen- että taaksepäin.  Toisella tunnilla opetettiin muutamia kivoja uusia kuvioita, jotka tuovat mukavaa vaihtelua ja rytminvaihdoksia siihen tavalliseen vaihtoaskel+pyörähdys -tanssiin.  Kaiken kaikkiaan ilta oli oikein onnistunut.  Tiina mm. löysi vakiotanssiasennostani muutamia korjattavia perusjuttuja, joihin pitää selkeästi kiinnittää paljon huomiota jatkossa.

Yleisiä huomioita tanssiasennosta

  • mene alas! Varsinkin lavatangoa tanssitaan hyvinkin alhaalla, siis polvissa perusasennossa voimakas taivutus.  Jalkojen päälle ei saa kuitenkaan ”istua” (jolloin peppu siirtyy liian taakse), vaan asennon on oltava luonnollinen
  • ylävartalo ei saa kaatua taaksepäin!  Tästä varsinkin itselläni löytyi perusongelma, eli ylävartalon tanssiasento tahtoo kaatua taakse (mm. Isoviidan Miiakin on huomauttanut tästä aiemmin)
  • parhaan tanssiasennon löytää, kun ottaa ensin ryhdikkään asennon, jossa painopiste on hiukan päkiöillä (ylävartalossa ihan hienoinen ”tuntu eteenpäin”) ja sitten menee polvien taivutuksella alas
  • ylävartalossa on peruskävelyssä koko ajan lievä vastakierto (CBMP, Counter Body Movement Position) vastapäivään
  • miehen vasen käsi kyynärpäästä hiukan enemmän koukussa kuin esim. valssissa, oikea käsi menee ylävartalon vastakierrosta johtuen yleensä hiukan syvemmälle ja alemmas naisen selkään (”rintsikkalinjan alapuolelle”, kuten Pekka asiaa kuvasi).  Jos nainen on selkeästi lyhyempi kuin mies, miehen on varottava, ettei pidä oikeaa kättään naisen selässä liian ylhäällä, mikä nostaa naisen vasemman käsivarren hankalasti ylöspäin
  • miehen oikean käden kämmenellä pitäisi olla vientiote naisen selästä – ei sormilla!
  • Tiina ja Pekka opettavat aina vakioissa, että naisen tulisi lukita vasen kätensä miehen hauislihaksen ja olkalihaksen yhtymäkohtaan.  Tätä tyyliä ei juuri muilla kursseilla opeteta, mutta kokemuksemme eiliseltä oli, että näin tanssiasento jämäköityi, kun nainen ikään kuin työntää itseään hiukan poispäin miehestä ja mies samaan aikaan pitää naisen sylissä oikealla kämmenellään
  • vartalokontaktin tulisi olla pääasiassa pallealihasten välillä – ala- ja ylävartalo irti. Nainen pysyy tanssiessa koko ajan selkeästi miehen oikealla puolella (vartalokierrosta johtuen voimakkaammin kuin esim. valssissa).   Palleakontaktin on pysyttävä myös ohiaskelluksessa ja (ainakin kilpatangossa) jopa promenadissa, minkä mahdollistaa miehen ”left shoulder leading” näissä liikkeissä

Tangokävelyn ja viennin perusteita

  • kun askellus on alhaalla niin polvijoustot ja -ojennukset mahdollistavat jatkuvan vartaloliikkeen. Perusliikkeessä ei siis saisi olla pysähdyksiä (paitsi silloin, kun ne kuvioon/kuvionvaihtoon/liikesuunnan vaihtoon kuuluvat)
  • viennin eteen tulee tapahtua vartalolla! Vartalo liikkuu ensin ja askel ”seuraa perässä”.  Taaksepäin liikkuessa päinvastoin – ensin taaksepäin liukuva askel, sitten vartalo
  • eteenpäin kävely: pitkiä askelia matalalla; jatkuva vartalonliike; takajalka suoristuu ja ponnistaa liikkeen eteenpäin; etummainen jalka myös ehtii suoristua ennen joustoaan (tämä erityisen tärkeää parin kanssa liikuttaessa); kävelyssä on lyhyt hetki, jossa vartalonpaino on ”keskellä” ja molemmat polvet suorina
  • taaksepäin kävely: samat periaatteet polvijoustoissa ja -ojennuksissa; etummainen jalka irtoaa lattiasta päkiäjohteisesti eli varpaat ensin ylös, ei kanta; jalka ojentuu taakse varpaat edellä
  • SSQQ rytmissä ensimmäinen Q voi olla hiukan lyhyempi, jotta sillä pääsee ponnistamaan toiselle Q:lle kunnolla, eikä vartalon paino jää taakse

Tanssikuvioita

  • lavatangon perusaskel: SSQQ ohiaskelluksella.  Mies tanssii QQ:n selkeästi left shoulder leading, jolloin palleakontakti säilyy
  • pivot-käännökset: jalat pysyvät käännöksessä peräkkäin; pyörähdykset sekä eteen että taakse päkiöillä, ei kannalla; pidä paino matalalla; mp käännöksessä miehellä oikea eteen suoralla polvella voimakkaasti naisen jalkojen väliin, vasen taakse; vp käännöksessä molemmat astuvat ”ohi”; pidä yhteinen painopiste pivoteissa koko ajan parin ”keskellä”
  • keinukäännös = Natural Rock Turn. Rock-askeleessa V taakse – O eteen, anna oikealla vientikädelläsi naiselle hiukan tilaa ja kun otat V eteen ja muutat liikesuuntaa taas taakse, pysäytä naisen ylävartalo oikealla kädellä. Naisen pitäisi tehdä pieni ”aksentti” taaksepäin ylävartalollaan.  Rock Turniin voi lisätä toisenkin rock-askeleen, jolloin kuviosta tulee SSQQ (ensimmäinen rock-askel) – SQQ (V taakse + toinen rock-askel) – SSS (O taakse – V taakse – O taakse)
  • hyvä jatko keinukäännökseen varsinkin lähellä nurkkaa / tanssisalin lyhyellä sivulla = modifioitu Fallaway Promenade.  Keinukäännöksen viimeisen O taakse (S) jälkeen tulee rytmillä QQQQQQ: V eteen vasemmalle – O eteen oikealle, aloita siirtyminen ”naisen edestä” fallaway promenade -asentoon – V taakse, molemmat astuvat taakse fallaway promenadessa – O taakse fallaway promenadessa – V taakse fallaway promenadessa – O viereen promenadissa.  Tästä on hyvä jatkaa V eteen (S) – O naisen eteen, sulje (S) – mp pivot-käännökseen (QQQQ….)
  • Four Stepin kolme ensimmäistä askelta + Outside Swivel: (1) V eteen – O sivulle, hieman taakse – V taakse, ohjaa nainen kyljestä astumaan ohi. Rytmi = QQS.  (2)  Outside Swivel: O eteen (S), nainen swiveliin – V taakse (S), swivel – O eteen (S), swivel.  Tästä voi jatkaa vaikka perusaskeleella SSQQ promenadissa

3 thoughts on “Tangokauhun lievitystä

  1. Huh, löytyisipä itsellenikin pari jonka kanssa harjoitella säännöllisesti. :I Kuulostaa tehokkaalta sessiolta!

    -e-

  2. Tehokasta oli juu! Siinäpäs Tanssija varsin tyhjentävästi illan kävikin läpi. Neljän tunnin treenit tuntuivat illan edetessä varsinkin tuolla pääkopassa, mutta onnistumisen elämyksiä vielä viime minuuteillakin tuli. Sitähän oppii!

    Minulle aivan uusi juttu oli esimerkiksi naisen vasemman käden paikka ja se, että sitä kättä todellakin saa työntää miehen oikeaa kättä vasten (siis selkäpuolella olevaa kättä kohti). Kävely, tuo mielettömän tärkeä perusjuttu, sai runsaasti treeniä ja sitä se tarvitsee jatkossakin. Polvet reilusti koukkuun ja askelten välinen suora vaihe mukaan. Paino päkiöillä, dramaattinen ote. Taaksepäin mentäessä on myös muistettava nostaa varpaat aina ylös.

    Hyvän tanssiasennon löytäminen teettää paljon töitä. Jälleen huomasi selvästi paritanssin ja liikkeen välisen ongelman – sitä siis ratkomaan! Oli jännä huomata, miten polvien suora vaihe askelissa ja sitä kautta liikkeen jatkuva eteneminen vaikuttivat itse tanssiin positiivisella tavalla. Myös riittävä nojautuminen palleasta pariin on keskeinen tekijä hyvässä tanssiasennossa. Naisena myös taaksepäin mentäessä on muistettava pitkä askel.

  3. Tangon askel omassa ymmärryksessäni on kissamaisen pehmeä mutta samalla tulinen ja terävä. Ei varovainen vaan varma. Askel tietää mitä tekee ja minne on viemässä. Askel puhuttelee, askel määrää, askel suojelee samalla näyttäen vaarallisuutta, hyväilee ja viettelee. Kerran näin valokuvashow jossa oli kuvat jaloista kun pari tanssii tangoa. Tuntui siltä että kuulen jalkojen ja askelten keskustelua… Nyt haluaisin itse yrittää kuvata samantyylistä sarjaa mikäli onnistuis.

    Mitä tulee asentoon ja muuhun. Täytyy sanoa, että kirjavan tanssielämäni aikana mulle on opetettu naisen vasemman käden ainakin 3 tyyliä ja tapaa pitää. Käytän ne aina välillä milloin mikä, tapauskohtaisesti katsoen viejästä riippuen, ja joskus saman henkilön kanssa eri tyylillä biisistäkin riippuen. En tiedä kuinka oikeassa olen – varmaan aika vähän – mutta elämässäni todella monet asiat teen intuiitioni ja tuntemusteni pohjalta, toisen kanssa toimii niin ja toisen kanssa näin. Tangossakin, kuten Kalle opetti se ”veto-paino” 🙂 juttu, myös omalla tavallaan mukana se jonkinlainen ”kuminauhaeffekti”, vaikkei läheskään siinä määrin mitä lattareissa tai swingeissä on. Kuitenkin. Paino ja vastapaino, liike ja vastaliike, tyttö on sellainen tiukka paketti pojan käsissä että pystyy lukemaan melkein ajatuksen voimalla. Näin ainakin itse pyrin toimimaan, en tiedä kuinka oikeassa olen :). Pekka tunnetusti pitää enemmän siitä mitä teillekin opetti, mutta ei korjaile mun kättä, vaikka joskus kysyinkin häneltä mielipiteitään. Tangon tanssiote on huomattavasti intiimimpi ja läheisempi kuin muissa tansseissa, ja joskus pidän myös siitä että on myös pääkontakti sen pallean lisäksi. Ja jalkojen, sillä tiedän mihin ja miten mennään. Jalkojen kontaktista pidän sen takia että tiedän mm askelen pituuden, suunnan, nopeuden.. Ja näin viejä pystyy myös ”leikittelemään” mun jaloillani halutessaan, mikä on aika mielenkiintoinen musiikkitulkinnan mahdollisuus.Ei lopu liike ruuhkatansseissa eikä pysähdy kuin seinään vaan mies ikään kuin ”soittaa espanjalaista kitaraa” naisella ja hetken päästä liikutaan eteenpäin kun on tilaa liikkua… Huh, tuostahan voi puhua aivan loputtomasti 🙂 enkä edes alkuun päässyt..

    Lange

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s