Joskus sitkeys palkitaan – yllättävällä tavalla

Hangan lava4Niille, jotka eivät jaksa lukea koko kirjoitusta, nyt on koko lavatanssikansalle aivan erinomaisia uutisia:

Verohallinto on hyväksynyt lavatanssit työkykyä ylläpitäväksi liikunnaksi ja hyväksyy siis jatkossa tanssilavojen tanssiliput verovapaiden liikuntaseteleiden käyttökohteiksi!

Tämä liikuntaseteleiden käyttö tanssilippuihin on ilmeisesti ollut jonkinlainen vuosia kestänyt ikuisuusprojekti.  Viime vuonna Suomen Tanssinopettajain Liitto STOL ry:n seuratanssijaos teki päätöksen ajaa asiaa eteenpäin julkilausumalla, jonka taakse saatiin vahva kooste tanssialan järjestötoimijoita: STOL ry, Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry, Suomen Tanssikoulujen Liitto TANSLI ry – sekä ehkä tärkeimpänä itse tanssipaikkatoimijoiden järjestö, Suomen Huvijärjestäjien Keskusliitto ry.

Olin jo työstänyt muiden avustuksella asiasta julkilausuman, jonka aioimme julkistaa mielipidekirjoituksina, radiohaastatteluina ym.  Samaan aikaan yritin kuukausien ajan saada kiinni juuri sitä virkailijaa, joka asiasta osaisi verottajan puolelta jotain lausua.  Sitten tapahtui jotain, joka teki julkilausuman tarpeettomaksi.

 

Yllättävä puhelinsoitto

Muutama viikko sitten sain aamusella yllättävän puhelinsoiton Verohallinnon henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikön ylitarkastaja Minna Palomäeltä.  Minna vastaa omalta osaltaan Verohallinnon toimintaohjeista koskien liikunta- ja kulttuuriseteleiden käyttökohdemäärittelyitä.

Kävimme puhelinkeskustelun hyvässä hengessä, ja Minnalta löytyi kovasti ymmärrystä projektillemme.  Hän myönsi, että Verohallinnon toimintaohjeet tässä asiassa ovat monin tavoin vanhentuneet ja on aika päivittää niitä.  Minna pyysi, että kirjoittaisin mahdollisimman kattavat perustelut tanssilavojen kertakaikkiseksi sisällyttämiseksi verovapaiden kulttuuri- ja liikuntaseteleiden käytön piiriin.  Kirjoitin perustelut julkilausumatekstin pohjalta laajentaen samalta istumalta ja lähetin sen Palomäelle.  Perusteluissa keskityin erityisesti seuratanssin fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä kehittävään ja ylläpitävään luonteeseen.

Naapurinvaara2
Kuva: Sari Hovila

Mitä ilmeisimmin Verohallinnon alkuperäinen toimintaohje on kirjoitettu sitä silmälläpitäen, että anniskelua harjoittavat käyttöpaikat suljettaisiin kategorisesti näiden seteleiden kelpoisuuden ulkopuolelle.  Tämän vuoksi yritin perusteluissani selventää Verohallinnolle koko seuratanssin nykyistä luonnetta ja sitä, että anniskeluoikeus tanssilavalla ei millään tavoin ole määrittävä tekijä sille, mitä on itse tanssilavoilla harrastettava toiminta eli paritanssi.  Tähdensin nykyisen lavatanssikulttuurin ”alkovapaata” luonnetta, ja lisäksi kiinnitin Verohallinnon huomiota siihen, ettei nykyinen käytäntö kulttuuri- ja liikuntaseteleiden käyttökohteiden suhteen muutenkaan noudata tätä anniskeluun keskittyvää perustetta.  Näin ollen esitin, että siitä riippumatta, onko tanssilavalla anniskeluoikeudet vai ei, sen tulisi kuulua seteleiden käytön piiriin.

Palomäki kertoi, että valitettavasti Verohallinto ei ehdi käsitellä uusia toimintaohjeitaan ennen ensi syksyä, joten kesä 2017 vaikutti joka tapauksessa menetetyltä tapaukselta tämän asian suhteen.

 

Paras soitto ikinä

Tänä aamuna puhelin soi, ja langan päässä oli taas Palomäki, joka ilmoitti yllättäen, että työryhmä onkin kokoontunut jo nyt ja päättänyt yksikäsitteisesti hyväksyä lavatanssit työkykyä ylläpitäväksi liikunnaksi.  Näin ollen tanssilavojen tanssiliput kelpaavat jatkossa verovapaiden liikuntaseteleiden käyttökohteeksi.  Palomäki täsmensi, että koska kyse on liikunnasta, maksuväline on ensisijaisesti liikuntaseteli, mutta nykyisinhän kulttuuri- ja liikuntasetelit ovat aika pitkälti sama asia, joten ”sekakäyttö” lienee myös mahdollista.

Palomäki ilmoitti lisäksi, että Verohallinto on tänään ilmoittanut liikunta- ja kulttuuriseteleiden tarjoajille, että Verohallinnon kanta asiaan on muuttunut. Koska muutos ei ole automaattinen, joutuvat tanssilavat edelleen anomaan itsensä näiden seteleiden käyttökohteiksi.  Mutta nyt seteleiden tarjoajilla on tieto siitä, että tanssilava saa rekisteröidä tanssiliput käyttökohteeksi, joten asia toivottavasti etenee vauhdilla.  Olen jo ollut yhteydessä Suomen Huvijärjestäjien Keskusliittoon ja pyytänyt, että he tiedottaisivat jäseniään muuttuneesta käytännöstä.

* * *

Hyvät lukijani: levittäkää tätä ilosanomaa tanssilavoille!  Kertokaa lavayrittäjille ja muille toimijoille, että he voivat halutessaan tästä lähtien rekisteröityä liikuntaseteleiden käyttökohteeksi.  Kaikki tanssilavatoimijat eivät tätä varmaankaan välttämättä halua, mutta iloitkaamme kaikki yhdessä siitä, että tanssilavojen toiminta on viimeinkin saanut verottajalta kauan kaipaamansa statuksen.  Se on monin tavoin fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä ylläpitävää liikuntaa!

Joskus asioiden aikaansaamiseksi tarvitaankin yllättäen vain yksi pieni kivi, joka laitetaan vierimään.

Pitääkö olla huolissaan?

4662356434_7dd5e58cb1_bBlogitoimitukseen on saapunut postia huolestuneilta tanssikansalaisilta.  Puretaanpa postisumaa hieman.

 

 

1. Nimimerkki Bändifanit omiin konsertteihinsa Tyrväältä tiedustelee:

Pitääkö olla huolissaan, kun tanssibändien fanit tukkivat olemassaolollaan lavan edustan niin, etten pääse tuollaisissa tansseissa lähellekään kierrosennätyksiäni, kun joudun hidastamaan ja heitä väistelemään, eivätkä he tottele edes kyynärpäätä?

V: Hyvä Bändifanit omiin konsertteihinsa: ei tästä pidä olla huolissaan.  Kerron sinulle salaisuuden: kukaan ei tanssilattialla laske eikä noteeraa kierroksiasi.  Tai kerran kyllä laskettiin, mutta senkin kisan voitti joku harrivilperi, niin kuin se voittaa aina kaikki tanssien naistenkaatokisatkin.  Niin että voit aivan rauhassa hidastaa siinä lavan edustalla.  Ja kerron toisenkin salaisuuden: hyvä viejä tietää väistökuvioita, joilla navigoi sujuvasti haastavammassakin tilassa.  Daamitkin tykkäävät niistä.  Niitä voit tulla harjoittelemaan vaikka tanssikursseille.  Itse tiedän monta kivaa, ja mielelläni opetan ne sinullekin.

Kun nyt salaisuuksia jakamaan ruvettiin, niin kerron saman tien kolmannenkin: niillä suosituimmilla tanssibändeillä pitää kyllä tosi kiirutta tanssipaikoissa keikkaillessa, ei ne kovin usein jouda istumakonsertteja pitämään. Ja niitä tosifaneja tarvitaan. Ei ne muusikot muuten jaksaisi. Kauhea roudaaminen illasta toiseen, takahuoneetkin tunkkaisia, ja makkara usein haaleata tai ainakin sinappi puuttuu.

Ja jätä seuraavalla kerralla hei ne kyynärpäät kohti lattiaa, jooko.

2. Nimimerkki Perinteiset tanssit kunniaan Lievestuoreen Viinaränninnorosta kynäilee näin:

Monet parit tanssivat kaikki humpat, tangot ja valssit silleen vastakkain paikallaan pyörien, käsiään nostellen ja ympärilleen potkien. Pitääkö olla huolissaan tanssien kuolemisesta, kun perinteitä ei enää kunnioiteta?

V: Parahin Perinteiset tanssit kunniaan: ei siitä pidä olla huolissaan, sillä kulttuuri on alati muuttuva otus, ja niin on myös tanssikulttuuri.  Kulttuuri, joka jämähtää paikalleen, on kohta kuollutta kulttuuria.  Kuvailemiesi parien terveydentilasta sen sijaan kannattaa olla vähän huolissaan, sillä tuo ympärilleen potkiminen viittaa Huntingtonin tautiin eli tanssitautiin, joka aiheuttaa dementiaa ja pakkoliikkeitä. Tauti johtaa kuolemaan 15-30 vuoden kuluessa sairastumisesta, eikä sitä voi parantaa.

Epäilen kuitenkin vahvasti, että olet nähnyt fuskun tai buggin tanssijoita.  Jos ne tosissaan potkivat sinua, kannattaa huomauttaa kohteliaasti, että noissakin lajeissa tanssiaskeleet kuuluu ottaa vartalon alle.  Noin niin kuin muuten ko. tanssijat ovat luultavasti hurahtaneet samaan tanssitautiin kuin sinäkin.  Sitäkään ei voi parantaa, mutta se ei johda kuolemaan, vaan päin vastoin parhaimmillaan antaa lisää monia nauruntäyteisiä elinvuosia.

Mahdutte molemmat tanssitautiset sinne parketille.  Sovulla.

3. Nimimerkki Kohtalaisen näköinen ja kokoinen Paltamon Paska-Lauttasesta skrivailee:

Viime kuussa kun olin tansseissa, Martti haki minua tangolle.  Nyt kun kävin taas, ei hakenutkaan, vaan vei Markettaa.  Pitääkö tästä olla huolissaan, ja vieläköhän Martti suostuu tervehtimään Korhosen kaupalla?

V: Oi sinä ihanainen Kohtalaisen näköinen ja kokoinen: kyllä se tervehtii, niin kuin on tervehtinyt tähänkin asti jo kolmekymmentä vuotta.  Saattaa pari sanaa kevätsäästäkin vaihtaa, tai hallituksesta.  Martti ei tykkää oikein kummastakaan.  Sinun kanssa tanssimisesta se kumminkin tykkää edelleen, vaikka ei ehtinytkään sinua tällä kertaa tanssittaa.  Niistä miehistä on tansseissa vähän uupelo. Pitäisi saada lisää. Jos hakisitte naisissa ihan Kajaanista asti?

4. Nimimerkki Kaiken tietävä mutta perin vittuuntunut Salon Helvetinlammilta lähestyy kysymyksellä:

Pitääkö olla huolissaan, kun vituttaa niin ettei veri kierrä, koska koko muu tanssikansa on aina väärässä?  Kerran luulin itsekin olleeni, mutta erehdyin.

V: Kuulehan Kaiken tietävä mutta perin vittuuntunut: kyllä siitä pitää olla huolissaan. Aivan helvetin huolissaan.  Todennäköisyys sille, että sinä olisit oikeassa ja kaikki muut väärässä, on lottovoiton luokkaa.  Paljon todennäköisemmin sinä olet väärässä. Ja sitä paitsi vitutuksen aiheuttamaan verenkiertohäiriöön voi kuolla, toisin kuin siihen yleisimpään tanssitautiin (kts. kysymys 2).

* * *

Toivotan kaikelle tanssikansalle huolestumatonta ja ihanaa tanssikesää 2017!

Iskelmäallergia

hqdefaultMelko harvoin kirjoitan mitään tanssimusiikkiin liittyvää, vaikka siinä olisi kieltämättä paljonkin pohdittavaa.  Nyt kuitenkin haluan tehdä tunnustuksen ja saada tämän taakan pois harteiltani:

Vihaan kategorisesti ruotsalaista ”bugg-iskelmää”.

No niin, nyt kun kissa on päästetty kassista, voin selittää syynkin.

Kun olin vielä nuori ja nätti, enkä tiennyt tanssimisestakaan mitään, äitini vei minut aina tiettyyn parturiin, joka sijaitsi Vanhassa Vaasassa.  Syitä en ole moiselle udellut; ehkä se oli halpa, ja ainakin sijaitsi lähellä äitini työpaikkaa.

Tätä parturia pitivät suomenruotsalaiset sisarukset, joilla oli liikkeessä kasettimankka.  Arvatkaa, mitä musiikkia siellä soitettiin, noin niin kuin aina?  Kyllä: Vikingarnaa, ja mikäli minä mitään muistan, niin vain muutamaa samaa kasettia.  Aamusta iltaan, joka arkipäivä. Tai ainakin aina silloin, kun minä olin asiakkaana.

(Sivumennen sanoen he myös tilasivat pienesti tuhmaa Lektyr-lehteä parturiin, mutta sekin oli laiha lohtu sille iskelmäaltistukselle, jolle vuosikausien ajan jouduin.)

Minut siis tahtomattani altistettiin musiikille, jossa ei ollut kerrassaan mitään kuunneltavaa vankalle ja rankalle Queen-fanille.  Otsasuoni pullistuen jouduin kuuntelemaan sitä tekopirteää jollotuksen virtaa, jossa jokainen kappale kuulosti samanlaiselta ja jonka sanoituksista ymmärsin kaksikielisellä seudulla kasvaneena aivan liikaa.

Helppo ei siis nuoruuteni ollut, mutta toivuin siitä kuitenkin jotenkin.  Vihani ruotsalaista bugg-iskelmää kohtaan ei ole silti ottanut laantuakseen näiden vuosikymmenien aikana.  Nyt kuitenkin näin Facebookin tanssiporukka-ryhmässä tämän mainoksen ja ryhdyin tuumailemaan, josko tekisin kesälomallani ekskursion ruotsinkieliselle Pohjanmaalle, lähelle synnyinseutujani, ja antaisin heille vielä yhden mahdollisuuden…ihan vain koska en ole muutenkaan elämässäni pitänyt tapanani hirttäytyä muuttumattomiin mielipiteisiini.

Ja tiedättekö? Tämän kirjoittaminen oikeasti vähän helpotti. Vähän.

Haaste vastaanotettu: Kuinka kehittyä paritanssijana?

tango_dance_01Tanssiystäväni Susanna Salokannel heitti tanssikouluille blogikirjoituksessaan haasteen: Kuinka kehittyä paritanssijana – ja kuinka kehittää kursseilla tavoitteellisesti harjoittelevia paritanssijoita?  Päätin ottaa haasteen vastaan ja kirjoittaa omia ajatuksiani aiheesta.  Mainittakoon, että tämä kirjoitus on suunnattu nimenomaan heille, jotka kokevat haluavansa kehittyä loistaviksi paritanssijoiksi kursseilla ja oheisharjoittelulla.  En siis lainkaan väitä, että tämä olisi kaikkien paritanssijoiden ainut oikea tie onneen, joten toivoisin lukijoiden jättävän hernemaissipaprikapussin vielä pakastimeen odottamaan hyvää kasvisruokareseptiä ja vaikka ohittamaan tämän kirjoituksen kokonaan, mikäli aihe ei kiinnosta.

Karkeasti yksinkertaistettuna paritanssi on rytmikästä, kehollista toimintaa, jonka ytimessä on kaksi asiaa:

  1. Oman kehon toiminta, ja
  2. Parityöskentely.

Oman kehon toiminta

Oman kehon toiminnan haasteet jakaantuvat kahteen pääluokkaan: lihastoiminnalliset ja motoriset haasteet.  Paritanssin kannalta ylivoimaisesti tärkeimmät lihastoiminnalliset haasteet ovat aktiivinen ydintuki sekä toiminnallinen lapatuki.  Ydintuella tarkoitetaan keskivartalon alueella sijaitsevaa lihaskokonaisuutta, jonka löytäminen, tiedostaminen ja aktiivinen kontrollointi stabiloi alarankaamme ja mahdollistaa kaikki vartalon ja alaraajojen lihasten hallitut suuret liikkeet.  Voidaan perustellusti väittää, että loistava liikkuja yleisestikin – ja erityisesti loistava paritanssija – hallitsee ydintukensa jokaisessa hetkessä ja osaa säädellä sitä (ja sen voimakkuutta) eri tarkoituksiin.  Ydintuesta olen kirjoittanut jotain aiemminkin, mutta tämän kevään aikana tässä blogissa tulee vielä ilmestymään syksyn lapatukisarjamme kaltaisia kirjoituksia ydintuesta.  Niissä tulemme valottamaan lähemmin ydintuen merkitystä tanssille sekä antamaan lihasharjoitteita sen kehittämiseksi.

Tanssijan lapatuella puolestaan tarkoitetaan lapaluiden hallittua liikettä alas ja sivuille sekä niiden tukemista tähän asentoon.  Loistava paritanssija käyttää lapatukeaan jatkuvasti, kaikessa liikkeessä.  Lapatuesta kirjoitimme Jenna Polven kanssa yhdessä syksyllä artikkelisarjan, joka pyrkii valottamaan tätä lihastoiminnallista haastetta ja sen parissa työskentelyä sekä teorian että käytännön harjoitteiden kautta.

Miten sitten vastata oman kehon lihastoiminnallisiin haasteisiin?  Tähän tarvitaan kolmenlaista harjoitusta: 1) lihasaktivaatioharjoittelua, jolla pyritään harjoitettavien lihasten toiminnan parantamiseen ja jonka kautta lihakset vahvistuvat ja työskentelevät nopeammin ja taloudellisemmin; 2) tuntoharjoitteita, joiden avulla herkistetään tanssin kannalta tärkeiden lihasryhmien kehollista toiminta-aluetta (esim. lapaluiden seutua, joka luonnostaan on verrattain huonosti tuntohermotettua aluetta); sekä 3) yleistä liikkuvuutta ja lihasten venyvyyttä kasvattavaa harjoittelua.

Paritanssin motoriset haasteet ovat mielestäni moneen muuhun tanssin osa-alueeseen verrattuna pienemmät, koska suuri osa paritansseista pohjautuu rytmikkääseen kävelyyn, jossa parikontaktin kautta ylävartalon liikettä suhteessa alaraajoihin on jonkin verran rajoitettu.  Motorisia haasteita löytyy silti erityisesti latinalaisten tanssien sekä rock’n’swing-tanssien puolelta.   Tärkeimpiä paritanssijan motorisia, kehittyneitä taitoja ovat isolaatiokyky sekä dissosiaatiokyky.  Isolaatiokyvyllä tarkoitetaan tanssijan kykyä eristää liike johonkin kehonsa osaan, ilman että liikettä suorittavaan kehonosaan kytkeytynyt toinen kehonosa lähtee mukaan samaan liikkeeseen. Esimerkkinä vaikkapa rumban lantion rotaatio- eli kiertoliike, johon rintakehä ei saisi lähteä mukaan.  Dissosiaatiokyky on oikeastaan isolaatiokyvyn alataito, jolla tarkoitetaan erityisesti lantion ja rintakehän rotaation ”irrottamista” toisistaan.  Käytännössä se ilmenee niin, että tanssijan kiertäessä rintakehäänsä hänen lantionsa ei kierrykään samanaikaisesti, vaan lähtee kiertoliikkeeseen jonkin verran ajallisesti jäljessä.  Dissosiaatiokyvystä on erityistä hyötyä monessa suljetun otteen paritanssissa.

Parityöskentely

Paritanssin toiseen ytimeen – parityöskentelyyn – auttavat parhaiten laadukkaat tanssikilometrit, joiden kautta omaan kehoon hankitut opit päästään siirtämään parityöskentelyyn parantuneen vasteen sekä herkistyneen viennin ja seuraamisen muodossa.  Se, mitä tämä kullekin tarkalleen ottaen merkitsee, on kuitenkin yksilöllistä.  Joillekin tanssijoille yksinkertaisin tie on vaan tanssia mahdollisimman paljon ja mahdollisimman monenlaisten tanssiparien kanssa.  Määrä ei kuitenkaan tässäkään yleisesti ottaen korvaa laatua – tai ainakin se tekee sen verrattain hitaasti – ja tehokkaampi tie loistavaan paritanssijuuteen saattaakin kulkea tavoitteellisen, esim. kilpailemiseen tähtäävän treenin kautta.  Tässä haasteena tietenkin – etenkin naisilla – on sopivan treenikaverin löytäminen.

Toinen tehokas tie parempaan parityöskentelyyn saattaa olla pariyksäreiden ottaminen osaavalta, analyyttiseltä, kriittiseltä mutta kannustavalta ammattiopettajalta.  Yksäreitä pidetään yleisesti kalliina vaihtoehtona, ja pelkkää hintaa tarkastellen ne kalliita ovatkin. Mutta toisaalta kannattaa ajatella, että yksäreillä opettaja keskittyy vain ja ainoastaan teihin, antaen usein kullanarvoista palautetta tanssistanne. Moni tanssija kokee taitojensa harpanneen yksärioivallusten kautta paljon isommin kuin monenkaan kurssin kautta.

Miten ja missä harjoitella?

Pilates-hundred-sata.jpgLapatuen sekä ydintuen monipuoliseen harjoittamiseen aivan ylivoimainen, kaikille suositeltava oheislaji on pilates-harjoittelu.  Aktiivisia pilates-ryhmiä löytyy varmasti joka puolelta, mutta pilates-harjoitteita voi aivan hyvin tehdä myös itse – harjoitteet eivät yleensä juuri apuvälineitä tarvitse.  Kirjallisuutta löytyy pilvin pimein sekä kirjakaupoista että netistä.  Erityisiä lapatukiharjoitteita löytyy lisäksi mm. lapatukisarjamme kolmannesta osasta.  Ydintuen harjoittamiseen oikein hyvä yksittäinen liike on lankutus.

Liikkuvuuden ja lihasten venyvyyden kehittäminen on melko ilmeinen kohde, ja siihen auttavat parhaiten monipuoliset – muttei liioitellut – sekä staattiset että liikkeessä tapahtuvat venyttelyt. Edelleen, netti on runsas tiedonlähde tälle.

Isolaatiokyvyn harjoittamiseen oivallisia ovat lattaripohjaiset ryhmäliikuntatunnit, joilla usein hiotaan lajinomaista liikettä tarkkaan ja huolellisesti.  Ja hyvän musiikin tahdissa tulee hikikin, jolloin myös kunto nousee!  Toisinaan kohtaan tanssilattialla daameja, jotka eivät ole juuri harrastaneet paritanssia, mutta joiden lattariliike on silti varsin laadukasta.  Tällöin taustalta kysyttäessä löytyy lähes poikkeuksetta lattaripohjainen ryhmäliikunta.

Dissosiaatiokyvyn harjoittamiseen ylivoimaisesti tehokkain paritanssi on argentiinalainen tango.  Siinä dissosiaatio on lähes kaiken liikkeen ytimessä: seuraajan ochoissa, boleoissa ja giroissa, viejän erilaisissa koristelevissa sekä vievissä liikkeissä jne.  Tanssilavalla argentiinalaisen tangon taitajan tuntee poikkeuksetta juuri tuosta dissosiaatiokyvystä, joka tuo keskikehoon kannatellun rentouden ja mahdollistaa selkärangan hyvän kiertoliikkeen kautta mm. laadukkaat vakiotanssien parin ohi otettavat askeleet ja sen, että kykenen ikään kuin viemään seuraajan ”ylä- ja alakertaa” monin eri tavoin, eri suuntiin ja eriaikaisesti.  Lisäksi se lisää luonnollisella tavalla seuraamisen viivettä, koska viejän keskikehon liike välittyy kinesteettisessä tarkastelussa ensin seuraajan keskikehoon, mutta dissosiaation vuoksi vasta viiveellä seuraajan lantion kautta jalkoihin.

Kurssit vai yksityistunnit?

Tanssikurssitarjontaa Suomessa kyllä on, eikä hyvien opettajien kursseilla käyminen ole lainkaan huono vaihtoehto paritanssijana kehittymiseen.  Kurssitasojakin riittää yllin kyllin.  Tanssikursseja riivaa kuitenkin lähes universaalisti yksi haaste: Dunning-Kruger-vaikutus eli ylivertaisuusvinouma, joka näkyy siinä, että monet tanssin harrastajat valitsevat taitotasoonsa nähden liian haasteellisen kurssitason.  Jos tanssiosaamista jo on ja kehityshalut ovat kovat, voi kismittää, kun edistyneiden kursseilla vastaan tulee ihmisiä, jotka eivät hallitse perusliikkumistaan, saati juuri tämän lajin perusaskelistoa.  Me tanssinopettajat tiedostamme tämän dilemman kyllä, mutta aina siitä eroon pääseminen ei ole helppoa.  Tasotsekkausta voi tietenkin tehdä ja kurssilaisia ohjailla taitoaan vastaavalle (alemmalle) kurssitasolle – mutta jos sen seurauksena siihen edistyneiden ryhmään jää kolme paria, ei sekään leipää tuo pöytään.

Itse olen herätellyt ajatusta pääkaupunkiseudulla toimivaan, edistyneiden ryhmään, joka treenaisi tavoitteellisesti, motiivina joko oma kehittyminen tai lavatanssikisaaminen.  Toistaiseksi yksi pari on osoittanut kiinnostusta.  Vertailun vuoksi todettakoon, että Kuopion Tanssiklubilla on tälläkin hetkellä parikymmentä erittäin motivoitunutta, kisoihin suuntaavaa paria treenaamassa viikkoharjoituksissa.  Eihän pääkaupunkiseutu voi olla näin paljon laiskempi tässä suhteessa, eihän?  Olen edelleen halukas polkaisemaan ko. ryhmän pystyyn, jos halukkaita ilmenee riittävästi. Tässä asiassa voit ottaa yhteyttä jyrki.keisala@suomentanssistudiot.fi.

Yksityistunteihin pätee se, mitä edellä kirjoitin: kyseessä voi olla ensin hintavalta näyttävä tie, mutta parikin yksäriä voi kokemusteni mukaan avata oppilaalle aivan uusia polkuja tanssioppijuuteen.

* * *

Summa summarum: paritanssijana voi kehittyä eteenpäin, vaikka ei aina omantasoista paria olisikaan. Kaikki meistä voivat parantaa kehollisia valmiuksiaan, jotka toimivat voimavaroinamme sitten, kun pääsemme pariyhteyteen.

Paritanssista ja ajatusvääristymistä

clouds-1574725_960_720Ajatukset ovat sisäistä puhetta itsellemme, ja tämä sisäinen puhe voi olla meitä hyödyttävää, hyväilevää ja lempeää – tai sitten kriittistä, haitallista ja turhaa.  Monet kielteiset tilanteet ja tunnereaktiot tai jopa tapahtumasarjat saavat alkunsa haitallisesta ajattelusta.  Elämme päämme sisällä jatkuvasti sen harhan vallassa, että ajatuksemme kuvaavat tosiasioita ja -tapahtumia, vaikka näin ei kuitenkaan aina ole.  Tilanteet, jotka koemme häpeällisiksi, aktivoituvat toisinaan automaattisesti, meidän sitä tiedostamatta, epätarkoituksenmukaisista ja haitallisista ajatuksistamme.

Näitä haitallisia ja epätarkoituksenmukaisia ajattelutapoja kutsutaan psykologiassa ajatusvääristymiksi, ja ne on usein mahdollista jäljittää syvemmällä piileviin uskomuksiimme ja olettamuksiin itsestämme, muista ihmisistä tai maailmasta yleensä.  Näillä kielteisillä perususkomuksilla on yleensä pitkä kehityshistoria ja ne voivat tuntua meille tosilta – ellemme tutki tarkasti sitä, mitkä seikat puhuvat niiden puolesta ja mitkä niitä vastaan.

Aina emme tule ajatelleeksi, miten paljosta luovumme ja miten haavoittuvaiseksi itsemme teemme, kun vastaamme tanssiinkutsuun ja lähdemme jakamaan tanssilattialla pienen hetken elämästämme toisen ihmisen kanssa.  Luovumme hetkeksi osasta yksityistä reviiriämme, avaamme sylimme, sovitamme liikkeemme yhteen ja luovutamme osan itsemääräämisoikeudestamme toisillemme.  Paritanssissa tulemme aivan lähelle Toista ja tämä hetken läheisyys voi ravistella monin tavoin kehojamme ja ajatuksiamme.

Näin kirjoitin paritanssin ytimestä pari vuotta sitten.  Paritanssi voi olla harrastuksena hyvin sydämeenkäyvä: tulemme ja päästämme toisen ihmisen lähelle, henkilökohtaiselle vyöhykkeellemme.  Laskemme suojamuurimme ja olemme hetken aikaa haavoittuvia.  Paritanssi on siis useimmiten meille hyvin henkilökohtainen kokemus, joka on otollinen alusta myös ajatusvääristymille.  Käyn tässä läpi niistä yleisimpiä sekä sitä, miten ne saattavat näyttäytyä tanssiin liittyvissä ajatuksissamme ja uskomuksissamme:

  1. Mustavalkoajattelu, ”joko-tai”.  Tälle on ominaista, että ihmiset ja asiat nähdään vain ääripäiden kautta: Tanssi-iltani oli huippu, koska paikalla oli vain osaavia ja kohteliaita tanssijoita / Ilta oli ihan arsesta, kun kaikki vaan törmäilivät toisiinsa.  Tämä ajatusvääristymä estää meitä näkemästä vivahteita ja sysää meidät tunteiden vuoristorataan, jossa vähän väliä olemme joko lopettamassa koko tanssiharrastuksen tai hehkuttamassa sen ihanuutta ja auvoa.  Tosiasia kuitenkin on, että useimmat tanssikokemuksemme liikkuvat keskimääräisen ympärillä, ja meidän olisi hyvä ikään kuin kalibroida ajatuksiamme ja odotuksiamme lähtökohtaisesti tämän keskimääräisen ympärille.  Mustavalkoajattelu vain sysii meitä nopealla vauhdilla ongelmatilanteesta seuraavaan.
  2. Väärät yleistykset, ”kaikki / aina / ei kukaan”.  (Yksi hakija kohtelee meitä tanssilattialla töykeästi ->) Mikä teitä kaikkia tanssimiehiä oikein riivaa?  Kaikki buggaajat pilaavat tanssi-illan törmäilyllään / Vanhat tanssipapat ovat sellaisia kävelyttäjiä / Kukaan ei hae tällaista tumpeloa / Aina minä joudun tanssimaan tuon epämiellyttävän tyypin kanssa.  Yleistäminen tarkoittaa joidenkin yksittäisten (ja useimmiten toisiinsa liittymättömien) asioiden tai ilmiöiden käsittämistä joukoksi, jonka jäsenillä on samankaltaisia piirteitä.  Tämä ajatusvääristymä on monenlaisten ennakkoluulojen olennainen rakennuspalikka, koska siinä me lyömme leimamme kokonaisiin asioihin, ilmiöihin tai vaikkapa tanssin harrastajaryhmiin joidenkin yksittäisten kokemustemme perusteella.
  3. Aivoluteilu eli toisen ajatusten lukeminen.  Tätä kutsun pidä tunkkis! -ajatteluksi.  Luulemme tietävämme, mitä joku toinen meistä ajattelee.  Projisoimme omat ajatuksemme ja ennakkoluulomme toisen ajatuksiksi.  Tanssikaverillani on taatusti tylsää, kun minä tanssin vain perusaskelta ja oikeaa käännöstä / Tuo varmaan inhoaa minua, kun ei hakenut / Ei tuo varmaan haluaisi tanssia kanssani näitä seuraavia, siispä en hae / Nuo eivät taatusti nauti yhtään tuosta suorittamisestaan / Noilla on taatusti tylsää tuossa kävellessään.  Toisinaan taas edellytämme vastapuolen tietävän ajatuksemme: Kyllä hänen olisi pitänyt tietää, että haluan tanssia tämän tangon juuri hänen kanssaan.  Koska ajatustenluku usein käynnistyy aivan pienestä vihjeestä, sanasta tai eleestä, on mukana useimmiten täysin mielivaltaista päättelyä.  Paras lääke aivoluteilua vastaan ovat suorat ja avoimet kysymykset: Mitä tarkoitat?  Mitä mieltä sinä olet?  Miltä sinusta tuntuu? Mitä ajattelet tästä?
  4. Suurentelu ja katastrofiajattelu.  Niputan nämä ajatusvääristymät yhteen, ja ne ovat sukua mustavalkoajattelulle.  Suurenteleva henkilö korostaa jonkin asian kielteisiä tai myönteisiä puolia dramaattisella tavalla: Tanssikaverini sanoi minulle pahasti, ja koko tanssikesäni oli pilalla / Yksi ihana hidas valssi pelasti koko vuoteni / Fusku ei tänään kulkenut ollenkaan -> en kerta kaikkiaan osaa tanssia fuskua.  Suurentelijan mielessä pienistä vastoinkäymisistä tulee suuria, ylitsepääsemättömiä esteitä ja satunnaisesta ärtymyksestä kasvaa monivuotinen kauna.  Päihdeterapiasta tuttua on myös yhden ”lipsahduksen” korostaminen suhteettomalla tavalla: Minä retkahdin, mitä tässä enää kannattaa yrittää.  Tanssiin sovellettuna ajatus voisi kuulua vaikka näin: tein uudenvuodenlupauksen, että haen joka tanssissa kolmea uutta daamia, nyt en hakenut yhtään, joten mitä tässä enää yrittämään, palataan tuttujen hakemiseen.
    Katastrofiajattelussa taas ennakoidaan mahdollisimman huonoja seuraamuksia: Heti ekassa foksissa tuli naapurin korko jalalle, taas se tallominen alkaa, mahdanko selvitä ehjänä tästä illasta.  Tai kun puoliso kertoo pitävänsä Reiskan tavasta tanssia tangoa, niin katastrofiajattelija miettii jo eropapereiden vireille laittamista.
  5. Henkilökohtaistaminen eli personalisaatio.  Tämä on oma suosikkiajatusvääristymäni ja siinä ajatellaan toisen käyttäytymisen liittyvän suoraan minuun.  Tulkitsemme ympäristöämme – joka oikeasti toimii täysin itsestämme riippumattomasti – ikään kuin se pyörisi oman napamme ympärillä.  Patologisimmillaan personalisaatio ilmenee skitsofreniassa, jossa harhainen ihminen saattaa kuvitella esimerkiksi television uutistenlukijan puhuvan suoraan hänelle / hänestä.  Mutta emme me terveiden kirjoissakaan olevat ihmiset ole tälle ajatusvääristymälle immuuneja: Minulleko nuo daamit tuolla tanssirivissä nauraa höröttävät? / Meillä oli Marketan kanssa eilen niin ihanat hitaat, mutta nyt hän tuolla minun kiusakseni keikuttaa pyllyään rumbassa Sepon kanssa / Tuo pari esittää tuossa ihan minua ärsyttääkseen.
  6. Pitäisi-tyrannia.  Pitäisi-ajattelijan tanssielämässä on loputon lista asioita, jotka vaan pitää tehdä.  Tämä ajatusvääristymä ilmenee usein tanssivammojen yhteydessä: tanssijan jalassa on plantaarifaskiitti, joka paranisi lähinnä levossa, mutta hän etsii vippaskonsteja, joiden avulla kuitenkin pääsee seuraavana viikonloppuna humppaamaan. Seuraavalla viikolla valitellaan vaivoja entistä enemmän.  Pitäisi-ihmisen sanavarastossa suosikkeja ovat ”pakko päästä / pitäisi levätä, mutta kun en malta / täytyy oppia tämä laji / pitää saada tanssia hitaat valssit, muuten ilta on pilalla”.  Vastalääke pitäisi-tyrannialle on yksinkertaisesti pysähtyminen ja tämän kysymyksen kysyminen itseltään: kumpaa tämä pitäisi-asia minulle enemmän tuottaa, iloa vai murhetta?
  7. Leimaaminen.  Lyöt otsaasi välittömästi kielteisen leiman edes harkitsematta muita tulkintamahdollisuuksia: Luuseri mikä luuseri, saan pakit aina kaikilta / tällainen koheltaja mä olen, en osaa tanssia.  Usein leimaaminen tapahtuu saman tien sen jälkeen, kun koet tavalla tai toisella epäonnistuneesi tanssissasi, ja silloin se on seurausta mustavalkoajattelusta.  Me olemme hyviä lyömään leimoja myös toistemme otsaan: Tuollainen kävelyttäjä se on aina ollut / Kyllä on niin ylpeä tyyppi ja luulee aina osaavansa kaiken / Hellevi on kyllä aina tollanen nirppa.
  8. Emotionaalinen päättely.  Tässä ajatusvääristymässä teemme johtopäätöksiä todellisuudesta omien tuntemustemme kautta: Tämän kuvion tanssiminen tuntuu tyhmältä -> näytän varmaan typerältä / En tunne oloani kauniiksi -> näytän varmaan rumalta tanssiessani / Minusta Ursula näyttää ylpeältä tanssiessaan -> hän on ylpeä ihminen.  Filosofisesti kyse on oikeastaan objektivointiharhasta: lyömme johonkin ajattelemaamme asiaan tunneleiman ja teemme tästä omasta sisäisestä tunteestamme ajatuksemme kohteen todellisen ominaisuuden.  Vastalääke tähänkin ajatusvääristymään on hetken pysähtyminen ja oman sisäisen maailman jäsenteleminen.  Tämä voisi olla hyvä kysymys: Hetkinen, tunnenko Ursulaa oikeastaan ollenkaan, vai asetinko juuri oman tunnetilani hänestä hänen ominaisuudekseen?
  9. Valikoiva havaitseminen eli henkinen suodatin.  Keskitymme yhteen, usein kielteiseen pikkuasiaan ja unohdamme kokonaiskuvan: Onpa tällä tanssijalla veltto käsiote / Hiki tuoksahtaa / Kylläpä Jartsa ilmeilee tanssiessaan ärsyttävästi / Voi ei, Raija hyräilee nuotin vierestä tanssiessaan.  Tämän pikkuasian varjolla teemme usein täysin mielivaltaisia johtopäätöksiä tanssikumppanistamme, ja valikoiva havaitseminen johtaa usein myös siihen, että luokittelemme kohtaamamme ihmisen ensikokemuksen pienen yksityiskohdan perusteella mieleiseksi tai ei-mieleiseksi tanssikumppaniksi.  Tämä ajatusvääristymä tekee vääryyttä toisille ihmisille.
  10. Myönteisen poissulkeminen, ”kyllä-mutta”.  Toistelet itsellesi, ettei myönteisiä kokemuksia ja tanssissa onnistumisia oteta huomioon, koska ne johtuvat luultavasti sattumasta tai ovat muuten vaan poikkeuksia tanssielämässäsi:  Paistaa se päivä risukasaankin / Kuka tahansa onnistuu joskus vahingossa / Minua haettiin paljon tanssimaan, mutta vain siksi, että paikalla oli paljon tuttuja / Cha cha sujui kohtalaisesti, mutta vielä paremmin se olisi mennyt, jos…  Sen sijaan kielteiset kokemukset kertovat juuri sinusta ja persoonastasi.  Usein myönteisen poissulkeminen tapahtuu muihin vertaamisen kautta: Kyllä minua haettiin, mutta paljon vähemmän kuin Markettaa / Kyllä minä jotenkin buggia osaan, mutten läheskään niin hyvin kuin Pertsa.  Myönteisen poissulkeminen on ajatusvääristymä, joka mitätöi jatkuvasti kokemaamme tanssinautintoa; keskittyessämme kielteiseen emme osaa antaa arvoa myönteisille kokemuksillemme.  Lisäksi muihin vertaaminen on vaarallinen ja loputon hetteikkö, sillä aina löytyy jostain joku jossain lajissa meitä parempi tanssija.

Kuten huomaamme, paritanssiin liittyvien ajatusvääristymien lista on mittava.  Mitä niille sitten voi tehdä?  Keskeistä on ymmärtää, että oikea lääke ei ole kielteisten ajatusten ja uskomusten vääntäminen väkisin myönteisiksi, vaan niiden rehellinen testaaminen.  Tämän ytimessä on kaksi kysymystä, jotka voimme itseltämme kysyä:

Onko ajatukseni/uskomukseni totta?
Auttaako siitä kiinnipitäminen minua saavuttamaan tavoitteeni?

Jos rehellinen vastaus jompaankumpaan tai kumpaankin kysymykseen on ei, silloin meidän on syytä tehdä asialle jotain.  Omien ajatusten ja uskomusten kyseenalaistaminen vie meidät hetkeksi pettävälle pohjalle ja siksi se voi olla vaikeaa ja pelottavaakin.  Mutta sen tien toisessa päässä meitä odottaa terveempi minäkuva ja seesteisempi ja läsnäolevampi tanssielämä.

seesteinenYksi tie läsnäolevampaan ja virheellisistä uskomuksista vapaaseen tanssinautintoon voi olla hyväksyvä tietoinen läsnäolo, josta kirjoitin aiemmin.  Läsnäoloharjoitusten avulla voimme vähitellen päästää irti tanssiin liittyvistä uskomuksistamme ja olettamuksistamme.  Tavoitteena on mielentila, jossa olemme aistit avoimina juuri siinä tanssihetkessä juuri sen henkilön kanssa, vailla kiirettä mihinkään tai mistään pois – koska sitä hetkeä ei ole koskaan ollut, eikä sitä tule koskaan enää olemaan.

Argentiinalaisessa tangossa järjestetään Blind Milonga -tansseja, joissa tanssitaan pimeässä niin, ettei kukaan oikein tiedä, kenen kanssa tanssii.  Tällaisissa tansseissa ennakko-odotukset tanssikaverista pudotetaan pois, ja jäljelle jää liikkeen nautinto toisen kanssa vailla luuloja ja käsityksiä.  Näitä tansseja ei ole ihan helppoa järjestää turvallisesti, mutta haluaisin kyllä itse kokea saman lavatansseissa.  Ehkä joskus vielä järjestän sellaiset itse!

Lähteet

Jaana Rajaveräjä, kirjoitus blogissa Häpeän alla elämän arvoinen.
Järvenpään sosiaalisairaala, Kalterit taakse -ohjelma.
Päihdelinkki, Ajatusvääristymistä tietoiseen läsnäoloon.

Kahden todellisuuden tanssimaailma

tanssii_keskusteleeTanssivuosi 2016 alkaa olla lopuillaan – tänään vielä ehtii käväisemään Ruusulinnassa, ja se on sitten siinä; tervetuloa uusi vuosi ja uudet kujeet!  Näin vuoden päätteeksi ajattelin kirjoittaa niistä kahdesta tanssitodellisuudesta, jotka me monet seuratanssia rakastavat kohtaamme viikottain.

Halusimmepa tai emme, sosiaalinen media on tullut elämäämme jäädäkseen.  Päivitämme statuksiamme, nappailemme kuvia Instagram-tileillemme, seurailemme toinen toistemme arkea ja juhlaa.  Kuulumme myös erilaisiin somen viiteryhmiin, ja voidaan sanoa, että suomalaiset keskustelevat keskenään somesovellusten kautta varmaankin enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin.  Aina emme kuitenkaan ymmärrä, ettei somen ”todellisuudella” välttämättä ole juurikaan kosketuspintaa Oikeaan Elämäämme.

Esimerkki: Suomeen tuli tänä kohta loppuvana vuonna kuulemma aivan valtaisa määrä turvapaikanhakijoita, ja kuulemma maamme taloudellinen kantokyky ei riitä heistä huolehtimiseen. Lisäksi nämä pakolaiset kuulemma aiheuttavat maassamme valtaisan määrän ongelmia – jopa suoranaisen rikosaallon.

Tällaisen kuvan tilanteesta saatat saada, jos yksisilmäisesti seuraat tiettyjä Facebook-ryhmiä ja nettijulkaisuja.  Mikä on todellisuus?  Asun Helsingissä ja liikun täällä suhteellisen paljon.  Kohtaan turvapaikanhakijoita lähinnä julkisissa liikennevälineissä, enkä ole kokenut koko vuonna heidän täällä olemisestaan pienintäkään haittaa.  Maamme talous on kurjassa jamassa, mutte valonpilkettä näkyy jo, enkä ole huomannut talouden romahtaneen näiden muutaman kymmenen tuhannen ihmisen takia.

tanssi_kuuluu_kaikille
Kuluvana vuonna erityisesti daamit ovat rohkaistuneet harjoittelemaan viemistä.

Miten on sitten tanssikulttuurimme laita?  Valitsin ylläolevan esimerkin sen vuoksi, että arvelen seuratanssin harrastajamäärien olevan samaa kertaluokkaa.  Tuoreet tutkimukset tästä puuttuvat, mutta oma lonkalta heittämäni arvio on, että tanssilavoilla ja -kursseilla elämästään nauttii suht aktiivisesti noin 30000 tanssin ystävää.  Lähes joka ikinen ilta tuhannet harrastajat eri puolilla maatamme nauttivat tanssin opiskelusta – tai sitten vain ihan musiikin vietäväksi heittäytymisestä ja kehollisesta keskustelusta.

Facebookin paritanssiin keskittyneistä ryhmästä suurimpia on tanssiporukka, johon kuuluu kirjoitushetkellä 10651 jäsentä.  Määrä kuulostaa suurehkolta, sillä sehän on noin kolmasosa harrastajista, eikö?

Ei oikeastaan, sillä aktiivisten kirjoittajien määrä on arviolta jonkin verran alle sadan.  Se on noin kolme promillea kaikista harrastajista.  Nämä kolme promillea – minä mukaan lukien – tykkäävät somekeskustella vähän kaikesta, mikä tähän ihanankamalaan harrastukseemme (ja joidenkin ammattiin) liittyy: hakukäytännöistä, tanssivaatteista ja -kengistä, sukupuolijakaumasta, buggin vasemman käännöksen viidennestä askeleesta (!), buggin oikean käännöksen kolmannesta askeleesta, kimppakyydeistä, tanssipaikkojen hyvistä ja huonoista puolista, tanssireissuistaan, tanssilavalla saaduista kyynärpääiskuista, paritanssin sukupuolisuudesta tai -ttomuudesta, cha chan taka-askeleesta, vesipisteen sijainnista, tanssibändeistä ja niille taputtamisesta.

Onko tämä kolmen promillen käymä keskustelu sitten oikeaa tanssitodellisuutta?  On se ehkä heille/meille.  Silti ovat ne 29900 muuta harrastajaa, jotka vain ”juovat ja pissaavat, antaa muiden selittää”, takavuosien vaippamainosta siteeratakseni.  Elämme kahden tanssitodellisuuden maailmassa: on olemassa tanssipaikkojen todellisuus, ja on olemassa tanssista keskustelemisen todellisuus.  Mittasuhde-ero näiden kahden todellisuuden välillä olisi hyvä aina välillä yrittää muistaa; minulla ei ole suuren suuria kuvitelmia siitä, että edes tanssinopettajana ja tanssimaailman aktiivitoimijana kykenisin kääntämään 30000 matkustajan laivaa kovin nopeasti mihinkään suuntaan.

Nettikeskusteluiden riippakivinä on aina ollut erityisesti kaksi psykologista ilmiötä: vahvistusvinouma ja yleistäminen.  Tämä kannattaa muistaa erityisesti vaikka silloin, kun lukee jonkun kirjoittajan tarinaa siitä, miten joskus Pihtiputaan Polkka-Pirtissä joku mummo sanoi salin reunalta mulle pahasti.  Tai kun joku helikopteroija tallasi kuukausi sitten Hauhon Humppa-Helvetissä jotain foksaajaa jalalle.  Näissä tilanteissa peräänkuuluttaisin mediakriittisyyttä ja sen pohtimista, kannattaako noista – kirjoittajilleen tosista – kokemuksista tehdä minkäänlaisia yleistyksiä.  Kaikki mummot eivät liene pahasuisia edes Pihtiputaalla, eikä jokainen kädenalitanssija pidä tapanaan tanssia toisten varpailla.

Aina väliin kuulen satunnaisempien tanssikeskusteluja seuraavien henkilöiden suusta, että ”tanssi on mennyt näköjään niin monimutkaiseksi suorittamiseksi, ettei sinne lattialle varmaan enää tällainen tavis mahdu”.  Heitä rohkaisisin vertaamaan näitä kahta tanssitodellisuutta keskenään ja päättelemään, kumpaan he kuuluvat.  Tanssiminen ja tanssista keskusteleminen eivät ole sama asia.  Edelleenkin, joka ikinen ilta, jokaisella tanssilippunsa lunastaneella on yhtäläinen oikeus nauttia tanssista tavallaan, muut nauttijat huomioiden.  Mikään ei ole monimutkaisempaa kuin miksi sen itsellesi teet.  Se, että minä opettajana kannan ammattini puolesta huolta tanssikurssilla vaikka siitä cha chan taka-askeleesta, ei millään tavoin tarkoita, että sinun pitäisi välttämättä jakaa huoleni.

Molemmat ylläkuvatut tanssitodellisuudet ovat läsnä koko ajan, mutta molemmissa todellisuuksissa ei ole mikään pakko elää.

Tanssi kuulukoon aivan kaikille myös tanssivuonna 2017!

Iltaa Sääntö-Suomesta

road-signs-1174105_960_720Long time no write: tämän opettajan syksy on ollut niin työntäyteinen, ettei massiivisen lapatuki-rutistuksen jälkeen ole ollut oikein aikaa eikä voimia kirjoittaa.  Nyt kun jälleen yksi tanssinopetuksen kausi on takana, koetan taas virkistyä.

Tällä kertaa haluan pohtia hieman provosoivasti suomalaisen seuratanssikulttuurin sääntöviidakkoa.

Tilannehan on siis tämä: seuratanssi luo mainiot puitteet tavata kiinnostavia ihmisiä ja päästä heitä luontevasti huutoetäisyyttä lähemmäs, elikkäs siis aivan iholle asti.  Tanssi-iltaan on kerääntynyt paljon samanhenkisiä ihmisiä, joita kiinnostaa vähintäänkin se tanssi.  Jokaisessa tanssi-illassa on mahdollisuus paljon enempäänkin – ja ovatpa toistensa sielut löytäneet ihmiset sieltä tanssilattialta monen monta kertaa vuosikymmenien aikana kävelleet yhdessä kohti valoisaa tulevaisuutta.

Konsepti on yksinkertainen: käy suihkussa, supsauta vähän suihketta kainaloon ja lähde tansseihin. Jos muutaman askeleen jo osaat, aina parempi.

Niin mitä tekee suomalainen: pitää kiinni kynsin hampain muinaisista, 1800-luvulta peräisin olevista mutkikkaista käytös- ja erityisesti hakusäännöistä. Pitää tanssia kaksi kappaletta peräkkäin.  Jos joku hakee sinua, olet velvoitettu kiitoshakemaan häntä takaisin, tai muuten joku tanssin takapiru sinut somessa kiroaa.  Et saa kieltäytyä hausta, vaikka istuisit tanssipaikan perimmäisessä nurkassa olutmuki edessäsi, paitsi ehkä juuri ja juuri siinä tapauksessa, että hakija oksentaa humalatilaansa päällesi tai käy lattialla kourimaan.  Tanssi-ilta pitää ehdottomasti aloittaa ja lopettaa valsseihin – tätä EU-virkamiehistö erityisesti tarkkailee.  Olet velvoitettu tarkkailemaan silmä kovana hakukylttejä, ja ah ja voi, jos erehdyt hakemaan ”väärällä vuorolla”: silloin mikään palaute haettavilta ei ole liian suoraa tai tylyä.

Suomessa ovat käsittääkseni menossa jonkinlaiset norminpurkutalkoot.  Voisikohan ajatella, että sellaiset ulotettaisiin myös tähän rakkaaseen tanssikulttuuriimme ja viimeinkin myönnettäisiin, että emme elä enää 1800-luvulla, emmekä edes 1900-luvulla, vaan kohta kääntyy almanakassa esiin vuosi 2017?

Ja nyt kun kerran vauhtiin pääsin, niin esitänpä toisenkin uudenvuodentoiveen: voitaisiinko ne metsien keskelle, tiettömien taipaleiden päähän piilotetut tanssipaikat viimeinkin siirtää johonkin, missä ne tanssivat ihmisetkin ovat?  Vaikka se tanssilava alunperin olisikin rakennettu siihen muinaissuomalaisen uhrikallion päälle, niin kyllä sitä kalliota voi kunnioittaa muutenkin kuin pitämällä sitä tanssilavaa väen väkisin paikassa, johon eivät tiekartat eikä edes GPS meinaa osata.  Vaihtoehtoisesti voidaan lopettaa valittaminen siitä, että tanssikulttuuri on kuihtumassa; kai se nyt on, kun tanssilavat sijaitsevat pääosin paikoissa, joihin aikamerkkikin tuodaan kerran kuussa perjantaina postivankkureilla.  Ei sellaisiin kuulkaas uusia kävijöitä noin vain eksy, tyyliin ”tultiin katsomaan, mikä täällä on menossa, kun sellainen ilakoitsemisen ääni ja musiikki tuolta kahdensadan kilometrin päästä kaupungista kuului”!

Silläkin uhalla, että pilaan hyvän mielensäpahoittajapohdinnan yltiömyönteisyydellä, totean tähän loppuun, että tanssivuosi 2016 on ollut minulle suorastaan erinomainen, joka suhteessa.  Samalla toivotan kaikille vielä parempaa tanssivuotta 2017!