Tanssija ja Koronavilkku

Koronavilkku 920px

Suomi on vihdoin saanut käyttöönsä koronatartuntojen jäljittämiseen tarkoitetun Koronavilkku-mobiilisovelluksen. Sovelluksen teknisestä toteutuksesta vastaa Solita Oy ja sen kehittämiseen ovat osallistuneet THL:n lisäksi sosiaali- ja terveysministerio, Kela sekä SoteDigi Oy.  Sovelluksen lataamistavoite – vähintään miljoona latausta – ylitettäneen nopeasti, sillä sovellusta ladattiin ensimmäisten tuntien aikana jo yli puoli miljoonaa kertaa.

Sovelluksen käyttö on vapaaehtoista (mutta suositeltavaa), ja vaatii mahdollisessa tartuntatilanteessa käyttäjältään aktiivisuutta.  Muuten sovelluksen käyttö ei edellytä käyttäjältään mitään – sovellus pyörii ja toimii taustalla käyttäjän huomaamatta. Pähkinänkuoressa sovellus toimii näin:

  1. Sovellus ei kysy eikä tallenna käyttäjästään mitään henkilötunnistetietoja, eikä käytä GPS-paikannusta, vaan matalaenergiaista Bluetoothia, joka ei juurikaan lisää kännykän akunkulutusta. Puhelimen Bluetooth-yhteyden täytyy siis olla päällä, jotta sovellus toimisi.
  2. Kun kaksi sovellusta käyttävää ihmistä kohtaavat ja viettävät vähintään 15 minuuttia alle kahden metrin päässä toisistaan, kohtaajien puhelimet lähettävät toisilleen tunnistekoodit ja tallentavat koodit puhelimiinsa. Sovellus säilyttää kohtaamiskoodeja 21 vuorokautta, minkä jälkeen se poistaa ne puhelimesta.  Puhelin myös vaihtaa omaa tunnistuskoodiaan satunnaisesti aika ajoin.
  3. Mikäli sovelluksen käyttäjä sairastuu koronavirukseen, hän saa terveydenhuollosta koodin, jonka voi syöttää sovellukseen.
  4. Tällöin sovellus lähettää keräämänsä kontaktilistan puhelimiin varoituksen mahdollisesta tartuntatilanteesta. Jos saat sovellukselta varoituksen, se tarkoittaa siis, että olet viettänyt mahdollisesti yli 15 minuuttia alle kahden metrin etäisyydellä tartunnan saaneesta.  Silloin kannattanee vakavasti harkita koronatesteihin lähtemistä.

Sovellus toimii siis yleensä ottaen parhaiten, kun kännykkää kantaa aina mukanaan ihmisten parissa liikkuessaan.  Tanssijoiden somekeskusteluissa kannetaan nyt huolta siitä, miten ihmeessä ja missä sitä puhelinta voi kantaa tanssiessaan.  Huoli on tietenkin ihan aiheellinen – harvoin esim. naisten tanssimekoissa on mitään erillisiä kännykkätaskuja.  Pohdin tätä asiaa pitkään ja esitän ratkaisuehdotukseni, joka helpottaa kaikkien tanssielämää.

Miten tanssijoiden kannattaisi käyttää Koronavilkkua tanssiessaan?

118350855_2798227773836357_4546395204534611590_o

THL:n 7.7.2020 päivitetyn artikkelin mukaan koronavirus (SARS-CoV-2) tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana, eli kun sairastunut henkilö yskii tai aivastaa.  Tutkimuksissa on saatu viimeaikoina viitteitä myös ns. aerosolitartunnan mahdollisuudesta, eli että yskiessä tai aivastaessa suurten pisaroiden lisäksi syntyy myös hyvin pieniä virusta sisältäviä pisaroita, jotka voivat jäädä hetkeksi aikaa ilmaan aerosolimuodossa.  Huomioitavaa on, että aerosolitartuntariskiä ei ole vielä täysin vahvistettu ja sitä pidetään joka tapauksessa pienempänä kuin pisaratartuntariskiä.

Koronavilkku-sovellus siis pyrkii jäljittämään tilanteita, joissa henkilö on mahdollisesti saanut tartunnan joko pisaratartunnan tai aerosolitartunnan muodossa.

Mutta nyt tullaan oleelliseen asiaan: koronavirus voi tarttua myös kosketuksen välityksellä, jos sairastunut henkilö on esimerkiksi yskinyt käsiinsä ja sen jälkeen koskenut toiseen ihmiseen.

Voidaan siis yhteenvetona todeta, että tanssi-ilta, paritanssitreenit tai vaikkapa ryhmä- ja kontaktiliikuntaharjoitukset, joissa vietetään aikaa samassa suljetussa tilassa ja ollaan kehokontaktissa, lisäävät tartuntariskiä – vaikka ei vietettäisikään aikaa alle kahden metrin etäisyydellä yli viittätoista minuuttia tartunnan saaneen kanssa.  Tanssijat ovat kehokontaktissa, hönkivät, hikoilevat ja huutavat musiikin yli toisilleen, ja tartuntariski kasvaa.

Jos siis kannat kännykkää mukanasi tanssiessasi ja vaihdat koko illan paria, Koronavilkku ei välttämättä rekisteröi kohtaamisia, koska et vietä alle kahden metrin etäisyydellä yli viittätoista minuuttia kenenkään yksittäisen ihmisen kanssa.  Silti vietät iltasi ympäristössä, jossa tartuntariski on kohonnut.

Tämän vuoksi olen pohdinnoissani päätynyt seuraavaan ehdotukseen käyttää Koronavilkkua siten, että se mahdollisimman tehokkaasti pystyisi varoittamaan tanssijoita mahdollisista tartuntatilanteista:

  1. Ota kännykkä mukaan tansseihin, mutta jätä kännykkäsi narikkaan vaikka takin taskuun, älä kanna sitä mukanasi.  Narikat ovat varsin tiiviitä tiloja, joten tällä tavoin menetellessä hyvin useat tanssi-illan kävijöiden kännykät sijaitsevat koko illan alle kahden metrin päässä toisistaan ja näin vaihtavat kohtaamiskoodeja keskenään. Narikat ovat useimmiten vartioituja ja joka tapauksessa turvallisempia paikkoja säilyttää kännykkää kuin autossa parkkipaikalla.
  2. Tanssikurssien järjestäjä voisi mahdollisesti järjestää tanssikoululla (vartioidun, lukitun tms.) tilan, johon kurssilainen voi jättää kännykkänsä treeni-illan ajaksi.  Näin toteutuisi sama asia kuin ykköskohdassa.  Aion itse kokeilla tätä tanssikoulullamme.
  3. Mikäli joku tanssi-illassa tai kursseilla käynyt saa tartunnan ja ilmoittaa siitä koodilla Koronavilkussa, tällä tavoin toimien Koronavilkku varoittaa mahdollisimman monia samassa illassa tanssineita mahdollisesta tartunnasta.

Ehdotukseni perustuu THL:n tämänhetkisiin tietoihin koronaviruksen leviämistavoista ja Koronavilkun toimintaperiaatteeseen, joka on julkaistu  (linkit tekstissä).  Otan mielelläni vastaan kommentteja ja kritiikkiä.  Muistattehan, että Koronavilkun tarkoituksena on löytää ja eristää tartuntaketjuja teknisin keinoin, mutta viime kädessä me ihmiset olemme edelleen käyttäytymisellämme vastuussa siitä, että tämä pandemia saadaan tukahdutettua.  Pidetään siis huolta toisistamme, pysytään terveinä, pestään käsiä, yskitään hihaan eikä lähdetä sairaana tanssimaan. Hyvää tanssisyksiä kaikille!

Miksi vihaan naistenhakua?

Pyhäsalmi3Onko otsikko kerrankin riittävän raflaava? Joko sait verenpaineesi kivasti nousemaan – tai vaihtoehtoisesti heitit popcornit mikroon ja asetuit mukavasti sohvalle somemyrskyä odottelemaan? Kiva, sittenpä käydäänkin asiaan.

Olen ollut vuosikausia kaapissa. Peläten. Vapisten. Sitä tuomiopäivää odotellen, kun häpeällinen salaisuuteni viimeinkin paljastuu.  Enää en kestä, tulkoon kaikki ulos vaan, kerranhan täällä eletään.

Nimittäin. Minä vihaan naistenhakua.

Ja kun sanon, että vihaan, en oikeasti tarkoita vihan, vaan pikemminkin suuren epämukavuuden, pettymyksen ja surun tunteita.

”Miksi, sinäkin Brutukseni, oi miksi ihmeessä?  Nytkö sinäkin paljastuit patriarkaalisen ylivallan kannattajaksi, käppäukoksi, setämieheksi, jonka mielestä miehellä tulee olla luovuttamaton ja ikiaikainen oikeus päättää, kenen kanssa tanssii?” kysyy sieltä takarivistä Marketta verenpainemansetti käsivarressaan.

normal_J_70V3006No ei, vaan syy on tämä: te naiset ette osaa tai halua enää käyttäytyä naistenhaulla tanssietiketin mukaan.

Ja taas kerran, kun käytän ilmaisua ”te naiset”, se on pelkkä tehokeino, enkä suinkaan tarkoita sillä kaikkia lavoilla käyviä tanssientusiasteja.  Vaan tarkoitan sitä pienehköä, mutta hyvin näkyvää ryhmää, joka käyttäytyy ahneesti ja – anteeksi nyt vain – suorastaan huonosti.

Rakas ystäväni ja kollegani, tanssinopettaja Clara Blomqvist kiteytti tilanteen omaan suorasukaiseen tyyliinsä noin neljä vuotta sitten Facebookin Tanssiporukka-ryhmässä näin. Lisään tekstin hänen luvallaan tähän kokonaisuudessaan, koska kaikki eivät pääse lukemaan tuota mainiota tekstiä suljetusta ryhmästä:

Haluaisin tuoda esiin huoleni meidän naaraiden sopimattomasta käytöksestä. Eilen piipahdin eräässä meille aikuisille suunnatussa tanssipainotteisessa viihdekeskuksessa Vantaan Hakkilassa. Jätettäköön paikan nimi mainitsematta, jottei teksti sisällä piilomainontaa. Kappaleen lähentyessä loppua, naarainhaku-valon palaessa, tämä naaraslauma lähti jo kohti seuraavia uhrejaan! Näin ollen miehet näyttivät törpöiltä, koska eivät päässeet saattamaan edellistä naarastaan riviin, koska seuraavat rynnivät kuin sekopäiset kiimaiset oravat uhrinsa luokse tanssilattialle asti! Eihän näin voi käyttäytyä! Tanssiin on ennen liittynyt hyvät käytöstavat, siisti pukeutuminen, toisen ihmisen kunnioittaminen, nautinto. Me kaikki olemme siellä ensisijaisesti nauttimassa, joten tehdään siitä muillekin kuin vain itsellemme mukava tilanne, jookos?

Kun nyt kaapin ovet kerran kolisevat, tunnustan samaan hintaan muutakin: olen sisimmältäni aikamoinen pehmo, romantikkokin, ehkä haaveilija.  Minä haluaisin kokea tanssi-illoissani – joihin aivan liian harvoin ehdin – pieniä kohtaamisia; sen tunteen, kun seison naistenhaulla hakurivissä ja katseeni kohtaa minua vastapäätä seisovan tanssidaamin, jonka silmissä välähtää tunnistus, ilo ja innostus. Hän lähtee kävelemään määrätietoisesti minua kohti, kohtaamme siinä lattialla, vastakkain, katsomme toisiamme silmiin, hymyilemme, hän pyytää minut tanssiin ja lähdemme luomaan yhdessä kuuden minuutin tanssitarinaa.

2085179_Niin ei vain juuri koskaan tapahdu, vaan minut haetaan yleisimmin tanssiin juoksuhaulla, selkäänkopautushaulla tai hihastavetämishaulla, ja tämä tapahtuu lattialla jo olevien, juuri edellisen tanssinsa päättäneiden toimesta.  Jotka siis hylkäävät samalla nykyisen tanssiparinsa (ja tietenkin myös minut!) suoraan siihen lattialle.

Ehkä raflaavin kokemukseni on vuosien takaa suositusta naistentanssipaikasta, jossa tanssin daamin kanssa vasta kappaleparin ensimmäistä kappaletta, kun selkääni kopautettiin. Käänsin päätäni, ja viereisen parin daami kysäisi ohi tanssiessaan kovaan ääneen ”tanssitko minun kanssani seuraavat?”.  Siis hyvänen aika, en kestä edes ajatella, millaiseksi lihakimpaleeksi hänen senhetkinen tanssiparinsa mahtoi itsensä tuntea!  Läsnäolon puute oli korvia huumaava.

”Jaahas, siellä nyt suosittu tanssimies kehtaa valittaa suosiostaan”, puuskahtaa Sohvi kotisohvalta lyömäase valmiiksi kädessään.  Niin, minulla riittäisi kyllä tanssisarkaa naistenhaulla, enkä osaa (toistaiseksi – vaikka varmaankin tämän kirjoituksen takia jatkossa osaan) edes kuvitella sitä hylkäämisen tunnetta, mikä mahtaa olla niiden miesten mielissä, jotka jätetään lattialle, hakematta, vaikka miehet ovat tanssi-illassa vähemmistö.  Että näistäkään vähäisistä miehistä minä en kelvannut kenellekään.

No hyvänen aika, totta kai se on mahtavaa, että tanssikavereita riittää, ja siitä olen ikikiitollinen!  Mutta oletteko hyvät daamit ikinä tulleet ajatelleeksi tätä käytännön kiistämätöntä faktaa:

Naistenhaulla ne röyhkeimmät daamit, jotka hylkäävät kappaleen tuskin vielä loputtua parinsa lattialle ja juoksevat suoraan seuraavan miehen luo suorittamaan hiha- tai kopautushakuaan, pysyvät siellä lattialla ja pääsevät todennäköisesti tanssimaan naistenhaun jokaisen tanssin.

Ja samaan aikaan naistenrivin kolmesataa ujompaa ja/tai kohteliaampaa jäävät täysin ilman tanssinautintoa.

Minusta tämä tilanne on jokaikisellä naistenhaulla niin kertakaikkisen absurdi, sinne tänne ryntäilevä ja suorittava kaaos, että epämukavuuden tunne nousee minussa nopeasti ja yllättäen huomaan löytäväni itseni kahvilta tai vesipisteeltä.  Koska en halua olla pelkästään lattialla sukkana sinkoilevien tanssiahneiden daamien kohde.  Koska haluaisin tarjota pienen mukavan tanssihetken myös tasapuolisesti myös niille rivissä innokkaina sitä odottaville.

Mikä sitten ratkaisuksi?  En lähde nyt tällä kertaa ruotimaan eri hakutapojen hyviä ja huonoja puolia, vaan täräytän suoraan mielipiteeni: ratkaisu on käytöstapojen ja hakuetiketin kunnioittaminen.  Antakaa hyvät daamit meidän rauhassa saattaa nykyinen tanssiparimme hakuriviin ja kohteliaasti kiittää tanssista.  Hakekaa vasta sitten. Kiitos.

Tässä koko tarina. Somemyrskyä odotellessa.

Kisatangokin uudistuu – ja hyvä niin

AriJenna2
Kuva: Alina Mustamaa.

Jo muutaman vuoden ajan tanssinopettajista koostuva työryhmä on Juhani Kuosmasen johdolla kehitellyt eri tangotyylejä sekoittavaa fuusiotangoa, jolla olemme halunneet uudistaa suomalaisen lavatangon pitkään melko samanlaisena pysynyttä luonnetta.  Fuusiotangoa on opetettu menestyksellä eri puolilla Suomea jo jonkin aikaa – mutta kisalattioille eivät uudet tangoelementit vielä juurikaan ole rantautuneet, vaan finaaleissa olemme nähneet huipputaitavien parien tanssimana hyvin samankaltaista tanssia.

Mutta Seinäjoen Tangomarkkinoilla viikko sitten, keskiviikkona 10.7.2019, Hymyn Lavatangon SM-kilpailussa Ari Koukku ja Jenna Polvi (Team KoukkuPolvi? Team PolviKoukku?) räjäyttivät potin 2000-päisen kisayleisön edessä ja nappasivat kisan mustina hevosina ykkössijan.  Kuten tästä jutusta voimme lukea, Ari ja Jenna tapasivat vasta juhannuksena ja ehtivät treenata ennen kisoja kerran ja käydä muutamissa tansseissa yhdessä.  Voidaan siis sanoa, että tanssivakka todellakin löysi kerralla kantensa!

Tunnen molemmat tanssijat henkilökohtaisesti: molemmilla on vahva tausta argentiinalaisen tangon puolelta ja Arilla lisäksi vuosien kokemusta Rock’n’Swing-tansseista.  Olen saanut kunnian tanssia monesti Jennan kanssa, ja eräs tällainen tanssi-ilta jopa kirvoitti minut kolme vuotta sitten kirjoittamaan tämän.  Jennan kanssa olemme myös yhdessä valmistaneet tanssijan lapatukea koskevan artikkelisarjan Tanssijan lapatuki 1, 2 ja 3.  Jenna, kanssasi oli aivan huikean silmiä avartavaa työskennellä ja pohtia yhdessä tanssia syvällisesti, ja kiitän tässä sinua vielä kerran!

AriJenna4
Kuva: Alina Mustamaa.

Takaisin tangoon.  Olen jo pitkään mielessäni kritisoinut paikalleen jämähtänyttä kisatangotyyliä, jossa lavalla kiidetään pitkällä, matalalla ohiaskeleella näyttävien pivotkäännösten ryydittäessä menoa.  Älkää käsittäkö minua väärin – tuollainen tanssi vaatii hyvin paljon taitoa, ja jokaikinen tangofinalisti on treenannut vuosia ja tuhansia tunteja päästäkseen sinne finaaliin, ja on paikkansa ansainnut.

Se, mikä minua tuossa kisatyylissä on pitkään häirinnyt, on että siinä tanssi lähtee helposti lapasesta ja irti musiikista.  Sitä vaivaa tietynlainen kiireen tuntu. Ja kiire tappaa läsnäolon, jonka pitäisi olla lavatanssikisoissa tuomariston ykköskriteeri.  Läsnäolon puute näyttäytyy kisatilanteessa vähän suoritushenkisenä tanssina, jossa päätavoite on edetä – musiikista riippumatta – mahdollisimman paljon mahdollisimman ulottuvalla liikkeellä.

Ari ja Jenna toivat tangoonsa mukaan pieniä elementtejä argentiinalaisesta tangosta ja se elävöitti heidän tanssiaan, joka hengitti läsnäolevasti musiikin mukana. Teknisessä mielessä argentiinalaisen tangon ehkä suurin lahja paritanssimaailmalle on cross systemin eli ristisysteemin käyttö. Ristisysteemissä pari askeltaa samannimisillä jaloilla – eli viejä ja seuraaja ottavat esimerkiksi kumpikin askeleen yhtä aikaa vasemmilla jaloillaan. Ristisysteemi mahdollistaa tangokäännösten loputtoman muunnelman, ja näistä nähtiin kisoissa monta loistavaa, maulla suomalaisen lavatangon tyyliin sovitettua versiota.

AriJenna5
Kuva: Alina Mustamaa.

Mutta se tekniikasta.  Tango ei ole tekniikkaa. Se on tunnetila, se on elettyä elämää kaikkine iloineen, kaikkine tuskan ja menetyksen hetkineen, ja se elämä kannetaan mukana tanssilattialle.  Ja kisatilanteessa sen elämän pitäisi näkyä muille. Ari ja Jenna, teillä se näkyi suorastaan liikuttavalla tavalla.

Otetaan esimerkki. Tässä videossa Ari ja Jenna lähtevät tanssimaan kuvan oikeassa reunassa lattian keskialueelta.  Tango Voi yksi päivä olla sata vuotta lähtee soimaan, tulee intro ja sen perään ensimmäinen rauhallinen, hengittävä, tunnusteleva säkeistö.

Voi yksi päivä olla sata vuotta
ja sata vuotta olla päivä vain.
Näin väitetty on mut
en tuota uskonut,
ennen kuin mä sinut nähdä sain.

Muut viisi finalistiparia ovat ehtineet edetä puoli lattianmittaa ja tehdä 3-5 kuviota.

Ari ja Jenna ovat ottaneet neljä rauhallista, hengittävää ja tunnustelevaa tanssiaskelta.

Neljä askelta.

Koska musiikki ja oma tunnetila ovat sen heille juuri siinä tilanteessa kertoneet niin.

Kun katson heidän tanssiaan, minulle tulee tunne, etteivät he edes tiedosta olevansa lavatangon SM-finaalilattialla.  He ovat vain tulleet jakamaan yhdessä pienen hetken elämäänsä, musiikin liikuttamina. Tuomareista viis – he tanssivat juuri tässä ja nyt vain toisilleen.

Kuten finaalituloksista (pari 92) nähdään, kisa ei loppujen lopuksi ollut edes tiukka: tuomareiden sijoitukset 1, 1, 1, 2, 2, 3 ja 4 puhuvat puolestaan. Itse olisin tuomarina heidän kohdallaan päätynyt myös kirkkaaseen ykköseen.  En olisi hyvin omintunnoin voinut edes tehdä mitään muuta, koska lavatansseissa kisaaminen ei saisi olla tuomareille osoitettu tanssinäytös, vaan läsnäolevaa oman eletyn rosoisen elämän ilmaisemista musiikin ja liikkeen kautta. Siinä on suomalainen tango pähkinänkuoressa.

Onnea vielä kerran, Ari ja Jenna! Odottakaa vaan – noita kisavideoita katsellaan nyt monilla treenisaleilla tarkalla silmällä. Ja jos se johtaa kisatangon isompaankin uudistumiseen jatkossa, hyvä niin.  Ei pidä unohtaa, että ensimmäinen suomalainen tango oli argentiinalaista. Se hylättiin vasta ensimmäisen tangobuumin jälkeen ”liian vaikeana” ja tilalle astui sotien jälkeinen marssitango foksin kuvioin.  Tavallaan teidän tanssinne oli iso ja arvokas askel kohti suomalaisen tangon alkulähteitä.

Kehojen tanssia

figure-1272928_960_720Hidas, sensuelli musiikki soi ja mies ja nainen kohtaavat hämärässä.  Tulevat lähelle, ihot koskettavat, tuoksut huumaavat.  Kaksi vartaloa sulaa yhdeksi.  Mies kysyy kehollaan, herkästi, maistellen, ja nainen vastaa.  Liike alkaa, ensin varovaisesti tunnustellen, sitten rohkeammin.  Löytyy yhteinen rytmi ja tunne, musiikki kantaa yhä rohkeampaan, vauhti kiihtyy, sitten taas hidastuu, kehot nauttivat toisistaan.  Mies kysyy vartalollaan taas, nainen vastaakin yllättävästi, tarina muuttuu ja lähtee uuteen suuntaan.  Kumpikin etsii toisen nautintoa siinä missä omaansakin, kumpikin liikkuu kaikki aistit avoinna.  Ulkomaailmaa ei ole, on vain kaksi ihmistä ja liike. On vain hengästyttävä nautinto ja liike. On vain yhteinen tunne ja liike. On vain liike.

Eikös tämä muka ole paritanssipäiväkirja? Tulinko juuri kuvanneeksi rakastelua?
Alun kuvaus sopii parhaimmillaan molempiin.

On melkeinpä poliittisesti korrektia puhua paritanssista sosiaalisena liikuntaharrastuksena.  Samaten tuntuu toisinaan, että tanssin ja sukupuolisuuden rinnastaminen millään tasolla on joillekin jonkinasteinen tabu.  Mielestäni tämä ajatus missaa jotain oleellista tanssista.

Toisille tanssi on vain tanssia, toisille se on tapa hakea elämänkumppania.  Joillekin se on tapa hakea satunnaista tai pysyvämpää seksiseuraa.  Jokainen vähintäänkin tuntee jonkun, joka kertoo yhteisen tanssin johtaneen seksiin – toisilla taas seksi on johtanut tanssiin.  Joillekin tanssi on läheisyyden korviketta tai sen täydennystä. Joku herättelee tansseissa ruokahalun ja lähtee kotiin syömään.  Variaatioita on monia, ja aikuisten ihmisten kesken mikään niistä ei ole väärin tai edes enemmän oikein kuin toinen.

Vuosien varrella naisten kanssa käymissäni keskusteluissa on noussut esiin kaksi elämän kokoista kysymystä:

Millainen on nautittava tanssimies?

Millainen on hyvä rakastaja?

Miksi niin moni fyysisiltä ominaisuuksiltaan hyvin erilainen ihminen voi olla upea tanssikaveri, ja miksi toisaalta niin monenlaisen ihmisen sylissä voi olla niin hyvä olla ilman vaatteita?  Luulen päässeeni viimein lankakerän ytimeen:

Tärkeintä on keholla kyseleminen ja toisen kuuntelu.

En oikeastaan ole pätevä puhumaan tästä asiasta naisen kannalta, siispä valotan sitä omasta näkökulmastani.  Taitavakaan tanssimies, joka ei hetkeäkään tanssissaan kuuntele daamiaan, vaan puskee biisin alusta loppuun tiukkana eteenpäin tykittäen kuvioarsenaalian, ei kykene (eikä ehkä edes halua) muodostamaan todellista sielunyhteyttä pariinsa.  Daami tuntee olevansa koko ajan jäljessä, miehen välikappale, joka ponnistelee epätoivoisesti pysyäkseen miehen mukana.  Tanssi jää kylmäksi ja se paljon parjattu sana suorittaminen jää päällimmäiseksi ajatukseksi.

Mutta mies, joka malttaa hengittää ja kuunnella naisen kehon hengittämistä, pitää aistinsa avoinna ja kuuntelee aktiivisesti naisen vastauksia, ehdottaa eikä käske, ei ajattele pelkkää omaa nautintoaan, vaan etsii yhteistä polkua hetkelliseen onneen. Mies, jolle kahden ihmisen vuorovaikutus ei ole temppurata, esitys eikä kilpailu.

Siinä on todellinen tanssimies.

Siinä on todellinen rakastaja.

Tanssi on kehojen keskustelua. Seksi on kehojen keskustelua.
Aito keskustelu vaatii kuuntelemista.
Ihmiset, kuunnelkaa toisianne.

* * *

P.S. Käytin tässä miestä ja naista esimerkkinä, koska se on se maailma, joka on minulle kaikkein tutuin.  Lukijat saavat halutessaan laajentaa kirjoituksen vapaasti omaan viitekehykseensä.

Eipä haise enää – tanssikenkien hajunpoistosta

i285415639415607627._szw1280h1280_Kiireinen opetussyksy on vienyt voimani kirjoitteluun, joten blogi on viettänyt koko syksyn hiljaiseloa. Vaan nyt tuli sellainen jymypaukku, että tämä on suorastaan pakko jakaa tanssikansalle!

Nimittäin.

Tanssijan jalat ovat tuskin sen likaisemmat kuin muillakaan, mutta he pitävät niitä sen verran paljon tanssikengissä, että nehän alkavat haista, vaikka kuinka pitäisi huolta henkilökohtaisesta hygieniastaan. Tätä ei juurikaan voi estää, koska tanssipaikoissa ei pääse noin vaan pesemään ja desinfioimaan jalkojaan, ennen kuin vetäisee kengät jalkaansa. Usein on takana tuntien hikoilu autossa matkalla tanssipaikalle.

Tanssinopettajana olen tanssikenkien suurkuluttaja, ja uskokaa pois, olen kokeillut vuosien mittaan moneen kertaan kaikki tunnetut ja eksoottisetkin konstit tanssikenkien hajunpoistoon. Kenkiä on raahattu muovipussissa pakkaseen, niihin on tungettu sukkien sisällä silikonikissanhiekkaa, soodaa tai kahvinpuruja, on jos jonkinlaista raikastinta, pulloa ja purnukkaa.  Mikään ei tähän mennessä ole toiminut.

Sitten näin Facebookin Tanssiporukassa Tammisen Kaitsun keskustelunavauksen kenkien hajunpoistosta ja päätin yrittää vielä kerran.

Olin kuullut otsonipuhdistuksesta ja lähdin hankkimaan tietoa otsonaattoreista.  Otsonihan (O3) on kolmen happiatomin muodostama, epästabiili ja lyhytikäinen molekyyli, jolla on klooria 1300 kertaa nopeampi ja 350 kertaa vahvempi hapetusvaikutus.  Suurina pitoisuuksina otsoni tuhoaa mikrobeja ja mm. nujertaa hometta, ja sitä käytetään mitä moninaisimpiin puhdistus- ja desinfiointitarkoituksiin mm. uimahalleissa, sairaaloissa, kiinteistöissä sekä autojen sisätiloissa.  Esineiden, kuten kenkien ja vaatteiden hajunpoisto otsonilla puolestaan perustuu siihen, että ne suljetaan otsonaattorin kanssa suljettuun tilaan, ja kun otsoni tässä tilassa syrjäyttää hapen, myös esineiden pintoihin kiinnittyneet hajumolekyylit irtoavat ja poistuvat.

Ensimmäiset nettihaut tuottivat tulokseksi isoja, vaatekaapin kokoisia otsonointikaappeja, jotka painavat 185 kiloa ja maksavat niin paljon, etteivät firmat uskalla edes laittaa hintoja verkkosivuilleen.  Ei kai sitä nyt tanssinopettajan palkoilla sentään semmoisia!

Mutta ahkera guuglettaminen maksoi vaivan – löysin 2,5 km päästä kotoani yhden työntekijän ”autotalliyrityksen” (joka kirjaimellisesti sijaitsee autotallissa). Tämä Rolf Wistbackan yritys, Recentibox, sijaitsee Helsingin Munkkivuoressa, ja siellä tämä miellyttävä vanhempi herrasmies rakentaa itse suunnittelemiaan, markkinoiden pienimpiä otsonaattoreita.  Tästä kuvasta näkee, miten pienestä laitteesta on kyse:

mde
Pieni mutta tehokas

Kuvassa näkyvä valmistajan pienikokoisin malli RO500 maksaa 115€ eli noin yksien tanssikenkien verran, joten päätin satsata.  Ei se pelaa joka pelkää, ei se ota jos ei annakaan, ja muutamia muita sananlaskuja tähän päälle.

Rolf neuvoi minulle ystävällisesti, miten rakennan helposti ja halvalla oman ”otsonointikaapin”. Siispä auton nokka kohti Motonettiä, josta ostin 45 litran muovisen, läpinäkyvän säilytyslaatikon (á 16,90€), jonka yläreunaan koversin virtajohdolle mentävän loven.  Tähän laatikkoon laitoin kerralla kolmet tanssikengät, laskin otsonaattorin niiden päälle, pujotin virtajohdon lovesta läpi ja suljin salvalla lukittuvan kannen.  Koko hökötys kylppäriin ja 30 minuutin otsonointi.

Ja mitä ihmettä: tanssikenkäni, joiden hajut ovat pahimmillaan voineet tappaa jopa mummoja ja todistetusti yhden gerbiilin, tulivat tällä puolen tunnin käsittelyllä täysin hajuttomiksi!  Tai ei aivan täysin – nyt ne tuoksuvat miedosti uimahallilta (eli otsonilta).

Kengille vielä tehokas tuuletus ja tarvittaessa uusintakäsittely, ja niin voimme taputella tämänkin tanssijuuteen liittyvän kiusallisen käytännön ongelman historian hämärään.  Kiltit tanssikenkäni, jotka olette kiidättäneet minua moninaisilla parketeilla: ei enää kokonaisia öitä pakastimessa, enkä tunge teihin enää kissanhiekkaa enkä ruokasoodaa.  Jatkamme yhteiseloamme – mutta hajuttomasti!

P.S. Mikäli nyt innostuit, tunnet minut ja asut Helsingissä, ota toki yhteyttä. Voin näyttää ”otsonointikaappini” tehon sinunkin tanssikengillesi. Kahvipaketin hinnalla – siihen asti kun keittiön kaappini täyttyy kahveepaketeista.  Tarjous voimassa toistaiseksi ja ennalta määrittelemättömän ajan.  Tai jos haluat tehdä oman kaappisi, ota yhteyttä Rolfiin – hän kyllä vastaa nopeasti kysymyksiisi.

P.P.S. Minulla ei ole mitään taloudellisia tai muitakaan kytköksiä Recentiboxiin.  Haluan tukea rehtiä kotimaista yksityisyrittäjyyttä ja siksi halusin kertoa tästä aidosti toimivasta ratkaisusta, jonka löysin.

Valasrannan Tanssileiri 2018 – tanssia, hellettä ja seuralaisia

sdr
Nimilappujen nurinkurisuudelle löytyy selitys artikkelista.

Mikä voisi saada tanssinopettajan luopumaan puolesta kesälomapäivistään töiden takia? Enpä keksi tähän hätään mitään muuta edes etäisesti mahdollista syytä kuin Valasrannan Tanssileiri eli VTL, joka täytti tänä vuonna täydet viisitoista vuotta.  Jännittävä matka kolmen open, kahden opetustilan ja viiden päivän leiristä kymmenpäiväiseksi, yhdeksän opetustason, seitsemän opetustilan ja 35 opettajan jättitapahtumaksi.

Itse olen tuore VTL-ope: viime vuoteni oli ensimmäinen, joten tämä oli minulle vasta toinen kerta leirillä opettajana. Silti jutut, tilat, aikataulut ja suurelta osin ihmisetkin alkavat olla jo tuttuja. Yläneelle en edelleenkään osannut ilman navigaattoria ajaa, sillä seutu on minulle kuin suuri valkoinen täplä kartalla. Onneksi teknologia pelasti minut tälläkin kertaa.

Opetusmääräni leirillä tuplaantui viime vuodesta, opetin kymmenen päivän aikana kaikkiaan 21 75 minuutin jaksoa, siihen päälle yksi DJ-keikka (PNP:n taukomusiikit) sekä seuratanssin Jack’n’Jill-kisojen DJ:nä toimiminen. Puuhaa ja siirtymiä siis riitti, ja puolessa välissä leiriä totesinkin assarilleni Irenelle ja oppilailleni, että alkuleirin ajan nimikyltit ovat käteviä, kun oppilaat voivat niistä tarkistaa, kuka kukin on. Loppuleirin ajaksi ne voisi kääntää nurinpäin, niin että sitä voisi itse tunnin aluksi paidanrintamuksesta tarkistaa, kuka on ja missä roolissa on tanssitunnille tullut!

Onneksi urakkani oli kuitenkin jakaantunut melko tasaisesti leiripäiville. Ainoastaan sunnuntain täysi opetuspäivä (hellefoksi, helletango, hellevalssi, hellemasurkka ja hellepolkka) meinasi viedä mehut. Maanantaista lähtien minulla oli kaksi opetusjaksoa per päivä, ja ne olivat onneksi aamutunteja. Miksi onneksi? Siitä kerron seuraavassa.

 

”Kuuma tanssileiri” – kirjaimellisesti!

Tutkaillessani etukäteen leirin ajan sääennustetta kauhistuin, ja mielessä pyörivät uhkakuvat tunneille pyörtyilevistä ihmisistä ja Yläneeltä kohti Turkua matelevista ambulanssijonoista.  Ja olihan siinä toki haastetta, kun keskilämpötila pysytteli koko ajan 30 varjoasteen tietämissä – eivätkä pelipaikat todellakaan sijaitse varjossa!  Opetustiloissa ei ole varsinaista ilmastointia, ja monena päivänä edes tuuli ei auttanut meitä vilvoituksessa, kun ilma seisoi täysin paikallaan.  Itse jouduin yhtenä päivänä luovuttamaan ja lähtemään eräältä tunnilta (jolla olin oppilaana) pois – Valasrannan tanssilava oli opetustilana, ilma tyyni, ulkona 32 ja sisällä varmasti jokusen verran enemmän. Se oli liikaa tälle opelle.

mde
Facebookin Tanssiporukassakin tunnettu pettynyt laiturilla seisoskelija…seisoskelee laiturilla.

Mutta asiakkaat tuntuivat varustautuneen hyvin helteen tuomiin haasteisiin ja olivat lähteneet leirille juuri oikealla asenteella.  Leirin järjestäjä kun ei sään jumalille mitään mahda, niin en oikeastaan kuullut lainkaan valitusta kuumuudesta.  Me opet, assarit ja koko staff yritimme muistutella asiakkaita koko ajan nesteytyksen tärkeydestä.  Pidimme juomataukoja tiuhaan, ja järjestäjä oli toimittanut pelipaikoille myös suolapusseja niitä tarvitseville.  Ja ihme tapahtui – kymmentä tuhatta tanssinälkäistä tanssittava 10 päivän leiri selvisi täysin ilman vakavampia välikohtauksia. Varmasti jotain pientä kremppaa ilmeni, mutta itse en nähnyt ainuttakaan helteeseen pyörtymistä tms.  Omat jalkapohjani alkoivat kramppailla puolessavälissä leiriä, mutta siitä selvittiin apteekin magnesiumtableteilla.

Onneksi on rantasauna ja Pyhäjärvi. Ihana, suloinen, vilvoittava Pyhäjärvi.  Sinne ryntäsivät ainakin itse Valasrannan opetuspaikoilta niin oppilaat kuin ope ja staffikin aina, kun tanssimiselta ja muulta puuhalta ennättivät.  Tauoilla rantasaunan lauteet täyttyivät ja järvessä kellui runsain mitoin helpottuneen näköisiä ihmisiä. Järvi oli juuri sen verran viileä, että tätä voisi kutsua kylmä-kuumahoidoksi, joka tekee gutaa jaloille.  Yritin kysellä ulkomailla leireillä käyneiltä, mahtaako koko maailmassa olla yhtä loistavia puitteita tällaiselle suurelle tanssileirille kuin Valasrannassa.  Kilpailevia ehdokkaita ei muuten löytynyt.

Omaa lisähaastetta leirille toivat pienet siivekkäät ”seuralaisemme” eli ampparit. Niitä muuten riitti.  Uusi ruokatoimittaja – joka teki muuten loistavat leiriruuat, joita kiittelivät kaikki – oli tehnyt niin hyvää kotikaljaa, että ampiaiset suorastaan syöksyivät mukeihin ottamaan päiväkännejään.  Leirin staff keksi hyvän amppariansan – halkaistuihin isoihin limsapulloihin laitettiin kotikaljaa ja tippa Fairya.  Ansa tuntuikin olevan tehokas. Hätä keinot keksii, sano. Eikä niille amppareillekaan leirin järjestäjä oikein mitään mahda, joten siitäkään en valituksia kuullut. Joitakin pistoja tuli, ja niitä hoidettiin kykyjen mukaan.  Hengissä kuitenkin selvittiin – luonnosta ja säästä!

 

Tanssikupla myös opeille

Viime vuonna kirjoitin, millainen kymmenen päivän pinkki tanssikupla Valasranta on.  Sitä se oli yhä ja edelleen – tällä upeiden oppilaiden, palautteiden, tanssien, naurun, jekkuilun ja syvällisten keskusteluiden määrällä elää taas pitkään.  Palautteesta tahdon puhua tässä erityisellä lämmöllä.  Nimittäin meitä suomalaisia syytetään siitä, ettemme anna toisillemme palautetta.  No höpö höpö – sain todella paljon tuntieni aikana ja erityisesti niiden jälkeen arvokasta palautetta tunneista.  Eivät tanssijat todellakaan mitään tuppisuita kyllä ole.

Erityisellä lämmöllä ajattelen myös oppilaideni heittäytymiskykyä ja -halukkuutta.  Noihin 21:een opetusjaksooni kun mahtui sekä ”tavanomaisia” tanssitunteja että tavanomaisesta poikkeavia tunteja ja menetelmiä. Esimerkiksi hitaiden iltapäivässä teimme läsnäoloharjoitteita, polkkatunnilla jorasimme kantapolkkaa Queenin tahtiin, tangotunnilla tanssimme tunnetangoa ilman yhdenkään askeleen tai kuvion opettamista. Tällaiset tanssitunnit ovat aina pieni riski opettajalle; lähtevätkö tavanomaisempiin tanssitunteihin tottuneet oppilaat mukaan? Tykkäävätkö?  Kyllä näyttivät tykkäävän, välittömästä palautteesta päätellen. Ja lähtivät mukaan, heittäytyivät. Suomalaisista jäyhistä tuppisuista tuli hetkessä letkeitä rokkipolkkaajia, läsnäolevia ja joka askeleesta ja musiikin nuotista nauttivia hitaiden tanssijoita, tulisesti tuntevaa tangokansaa.

Leirin järjestäjän Niina Huhtalan (Suomen Media & Action Oy) ammattitaitoa ei voi kuin ihailla.  Minulla oli opena suorastaan hemmoteltu olo. Majoitus pelasi, ruokahuolto pelasi, ja meillä oli jälleen kerran lukuisia WhatsApp-kanavia tiedottamista ja opejen tuntisisältöjen synkronoimista varten.  Lisäksi pidimme ennen leiriä ja puolivälin tienoilla yleisen opekokouksen, jossa keskustelimme opetuksen suuntaviivoista ja asiakaspalautteesta ja tarpeen vaatiessa ruuvasimme tekemistämme vielä paremmin kaikkia hyödyttäväksi.  Tästä kaikesta syntyi hyvin ammattimainen kuva; teimme kaikkemme, että asiakkaat viihtyvät ja oppivat.

sdr
Jack’n’Jill-kisan tunnelmia aitiopaikalta, DJ-pöydän takaa kuvattuna.

Monesti naisilla on tanssitunneilla tunne, että vain miehiä opetetaan.  Tiedostamme asian, ja tänä vuonna asetimmekin opekokouksessa erityiseksi tavoitteeksemme vastuuttaa myös naisia ja tarjota jokaiselle tunnille naisille erityishaasteita.  Mielestäni onnistuimme tässä hyvin – palautteesta sitten aikanaan nähdään, miten hyvin. Välitön palaute oli ainakin kiittävää.

Uutta leirillä oli uutena opetustilana suuri tanssiteltta, joka oli pystytetty ihan uimarannan läheisyyteen. Se osoittautui aivan loistavaksi opetustilaksi (amppareista huolimatta).  Siitä sai tarvittaessa avattua seinät, jolloin vilvoittava tuuli pääsi puhaltelemaan. Enpä voi sanoa koskaan opettaneeni kauniimmassa paikassa kuin teltassa, jonka avoimesta takaseinästä aukeaa näkymä suoraan kesäiselle järvelle.  Telttaideaa varmaan kehitetään jatkossakin, jotta saataisiin osa Yläneen keskustan suunnalla sijaitsevista opetustiloista siirrettyä lähemmäs ydintä, Valasrantaa.  Tämä tiivistäisi mukavasti leirin tunnelmaa.

VTL ei olisi VTL ilman iltabileitä, joita oli taas kehitelty jokaiselle leiri-illalle Valasrannan normaaleiden iltatanssien lisäksi.  Ehkä mieleenpainuvin leiritapahtuma oli tiistaina 24.7. pidetty seuratanssin Jack’n’Jill-kisa, joka sai varsin runsaan osanoton.  Viime kevään Seuratanssin SM-kisoissa Tallukassa pidimme vastaavankaltaisen kisan, joten tiesin jo siitä tulevan menestyksen.  Ja sitä se oli – voi sitä riemun, yleisön kannustuksen ja tanssi-iloittelun määrää lattialla!  Jack’n’Jill-formaatissahan arvotaan tanssiparit, mikä tuo kisaan aivan omanlaisensa lisäjännityksen. Itse sain kunnian toimia kisan DJ:nä, ja toivottavasti osasin tälläkin kertaa valita kisamusiikin, joka meni jalan alle ja tunteisiin ja sai kaikki ylittämään omat kykynsä ja elämään musiikissa. Ainakin siltä se näytti.

 

Punainen vaara?

Viime vuonna kirjoitin tasoryhmistä ja niiden haasteista, enkä malta olla tälläkään kertaa avaamatta sanaista arkkuani.  Tasoryhmiä oli tällä kertaa kokonaista yhdeksän, ja ylimmät, puna-musta ja musta ryhmä, tasotsekattiin.  Itse en opetusaikatauluistani johtuen päässyt osallistumaan tasotsekkeihin tuomarina enkä tanssijana, joten en noille tunneille valitettavasti päässyt, mutta palaute niistä oli hyvää.

Itse opetin tänä vuonna pääosin vihreää, sinivihreää ja sinistä tasoa, ja kokemukseni oli, että niissä oli erittäin hyvä treenaamisen henki ja meininki. Ryhmät olivat lisäksi huomattavan tasaisia, mikä tietenkin helpottaa sekä opettajan että varsinkin asiakkaan elämää.  Kun vaihtoringissä sinisen tason ryhmässä tulee vastaan suunnilleen samantasoisia tanssijoita, on elämä vaan niin paljon helpompaa ja pääsee treenaamaan niitä juttuja, joita opettaja on tunnille suunnitellut.

Ja voi miten ihania kysymyksiä oppilaillani oli tunneilla!  Tässäkään eivät jääneet suomalaisiksi tuppisuiksi. Eräällä vihreällä tunnilla alkoi tulla niin syvällisiä kysymyksiä, että tiukkasin oppilailtani, kenen asuntoautossa he pitävät yöllisiä symposiumeitaan, joissa yhdessä pohtivat näitä juttuja – ja voisinko minäkin päästä niihin mukaan!

mde
Tuntien lomassa virkistyttiin Pyhäjärvessä, ja suppailu oli erityisen suosittua.  Etualan joutsenen nimi on Maukka, ja se oli tyytyväisen hymyilevä koko leirin ajan. Tanssitunneille Maukka ei vielä uskaltautunut, vaikka viettikin osan aikaa Tanssiteltan nurkassa tuntien meininkiä seuraillen. Maukalta lähtisi varmaan ainakin ”Pienten joutsenten tanssi”.

Punaiset tunnit olivat leirin edistyneimpiä ei-tasotsekattuja tunteja, mikä mielestäni näkyi oppilaiden tason laajassa kirjossa.  Punaisella tunnilla vastaan tuli sekä kokeneita ja aidosti taitavia tanssijoita – että niitä, jotka olisin passittanut vihreälle tunnille opettelemaan perusaskelta, tanssikannatusta ja omalla akselilla liikkumista.  Mielestäni tämä ei ole mielekästä, ja sille pitää keksiä jotain luovia ratkaisuja jatkossa.  Kävimme leirin aikana punaisista tunneista paljon keskusteluita ja tiivistän tähän muutamia pointteja, joista suurin osa ei ole omiani:

  1. Tanssijan edistymistä tukee kaikkein parhaiten se, että hän pääosin osallistuu oman tanssitasonsa mukaisiin tunteihin.  Alkeisoppilaan omaa tanssitaitoa ei kehitä se, että hän lähtee punaiselle tunnille ”olemaan pihalla”.
  2. Tasoryhmästä ei jaeta mitaleita eikä se ole mikään ihmisarvon mittari.  Se on yksinkertainen keino tarjota kursseilla käyville tanssijoille kaikissa tanssielämänsä vaiheissa juuri niitä haasteita, joita hän juuri tällä hetkellä juuri tässä lajissa tarvitsee.
  3. Tanssija, joka menee hänelle ylivoimaisen haastavalle tunnille, pilaa joka kerran vaihtoringissä tanssiparinsa mahdollisuuden päästä harjoittelemaan sitä, mitä opettaja on tunnille suunnitellut. (Tämä oivallus tuli Antti Törmäseltä.)  Ratkaisu: ajattele enemmän myös muita tanssijoita.
  4. Tanssija, joka on punaisella tasolla tangossa, ei välttämättä automaattisesti ole sitä buggissa.
  5. Myös edistyneen tanssijan kannattaa palata välillä alkeistunneille, koska kehollisen ymmärryksen lisäännyttyä niistä voi omaksua aivan uudella tavalla tärkeitä perusasioita, jotka tuntuivat ”silloin vihreänä aikana” heprealta.  Tämä oli erään edistyneen tanssijan hieno oivallus!

Yksi leirin aikana tullut idea oli, että kokeiltaisiin jatkossa jonkinlaisia vapaaehtoisia tasotsekkauksia leirin aikana päivän tuntien jälkeen. Paikalla olisi opettajia, joilta voisi vaikka kympillä ”ostaa tsekkauksen” eli 10-15 min, jonka aikana opettaja tanssisi hänen kanssaan hänen valitsemassaan lajissa ja kertoisi hänelle palautteena, millä tasolla hän näkee oppilaan tällä hetkellä olevan.  Mielestäni idea on hyvin mielenkiintoinen ja kokeilun arvoinen.

Tasokuvaukset löytyvät täältä.  Kehottaisin jokaista tutustumaan niihin huolella ja ajatuksella.

 

Lopussa kiitos seisoo

Kiitos ihanille, ahkerille oppilaille, jotka tulitte leirille ja vietitte siellä kesäisen helteisiä päiviä hyvällä, rohkealla ja myönteisellä asenteella.  Te teitte leiritunnelmasta upean!

Kiitos mahtavalle staffille, joka teki uupumatta ja valittamatta töitä hiostavassa helteessä asiakkaiden ja myös meidän opejen hyväksi.  Ehkä hellyttävin hetki oli se, kun toimiessani Jack’n’Jill-kisojen DJ:nä Jere, iloinen ja työteliäs staffilainen, lähestyi DJ-pöytää varovasti ja kysäisi, haluanko juomani tänne vai viekö hän sen rantasaunalle. Häkellyin täysin ja vastasin, että vie sinne saunalle vaan, kun en yhtään ymmärtänyt, mistä oli kyse.  Ja varmaan saatatte uskoa hämmästykseni, kun hikisen urakan jälkeen menin rantasaunalle, kurkkasin jääkaappiin ja siellä minua odotti – huurteinen olut.  Kiitos Jere vielä näin jälkikäteen!

Kiitos Niinalle ja hänen upealle tiimilleen, joka on suunnitellut ja mahdollistanut tämän jättiurakan – jälleen kerran.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä erityiskiitos ihanalle assarilleni Irenelle, joka jännitti ekaa assarikeikkaansa varmaan enemmän kuin kaikki oppilaat yhteensä, mutta jonka kanssa yhteistyö tunneilla pelasi täysin saumattomasti.  Olimme hyvä tiimi.

Enää reilut 350 päivää, ja VTL on taas käsillä!  Ehkä taion aamukamman jostain.

IMG_20180801_213724

Alarajahuojennus – rahanarvoinen vinkki tanssinopettajille

indexTällä kertaa päätin antaa blogissani rahanarvoisen vinkin kaikille tanssinopettajille, joiden opetustoiminta on sivutoimista tai muuten vaan vielä pienimuotoista.  Sama vinkki tietenkin koskee kaikkia pienyrittäjiä.  Vinkkini ei ole ns. verosuunnittelua (eli veronkiertoa), vaan ihan Verohallinnon ohjeistuksiin perustuvaa toimintaa.

Päätin kirjoittaa tästä, koska itse olen toiminut tanssiyrittäjänä ns. ”tee itse, säästä rahaa” -periaatteella, eli olen hoitanut kirjanpitoni itse.  Asiansa osaava kirjanpitäjä olisi tietenkin osannut tehdä kaiken tämän minun puolestani.  Itse törmäsin alarajahuojennukseen ikään kuin sattumalta nyt tammikuussa. Onneksi – sillä seurauksena oli, että nyt saan Verohallinnolta takaisin kolmelta vuodelta maksamiani arvonlisäveroja joitakin tuhansia euroja. Nice!

Mennäänpä asiaan: kuten kaikki yrittäjät varmaankin (toivottavasti) tietävät, yrittäjästä tulee arvonlisäverovelvollinen, mikäli hänen yritystoimintansa vuotuinen liikevaihto ylittää tietyn alarajan.  Mutta mikäli toisaalta vuotuinen liikevaihto jää tietyn ylärajan alle, on yrittäjä oikeutettu arvonlisäveron alarajahuojennukseen.  Nämä rajat ovat viime vuosilta seuraavat:

Ennen vuotta 2016:

  1. Yrittäjä on ALV-velvollinen, jos liikevaihto on yli 8500€
  2. Yrittäjä on oikeutettu alarajahuojennukseen, jos liikevaihto on enintään 22 500€

Vuodesta 2016 eteenpäin:

  1. Yrittäjä on ALV-velvollinen, jos liikevaihto on yli 10 000€
  2. Yrittäjä on oikeutettu alarajahuojennukseen, jos liikevaihto on enintään 30 000€

Mikäli tilikautesi pituus (esim. sinä vuotena, jolloin aloitit yritystoimintasi) on vähemmän kuin 12kk, sinun on skaalattava liikevaihtosi koko vuodelle.

Esimerkki: aloitusvuonna tilikautesi oli 1.6.-31.12. eli 7kk. Liikevaihto tältä ajalta oli 6000€. Kerro liikevaihto luvulla 12 ja jaa tilikauden kuukausien määrällä (eli tässä tapauksessa luvulla 7).  Koko verovuodelle skaalattu liikevaihtosi oli 6000€ * 12/7 = 10285,71€.  Verovuonna maksettuja ALV:ta ei sen sijaan koskaan skaalata tällä tavoin.

Alarajahuojennuksen määrä laskee lineaarisesti alarajasta ylärajaan eli niin, että mikäli liikevaihto jää alle alarajan, huojennus on täysimääräinen eli yrittäjä saa kaikki maksamansa ALV:t palautuksena.  Toisaalta, mikäli liikevaihto ylittää ylärajan, huojennus on 0€.  Tämän vuoksi mikäli hyvät tanssialan toimijat arvelette, että vuotuinen liikevaihtonne ylittää alarajan, kannattaa liittyä arvonlisäverorekisteriin ja ottaa maksetuista ALV:sta ”liiat pois” verottajalta myöhemmin alarajahuojennuksena.  Siinä ei häviä mitään!

Tärkeä huomio: verottaja ei laske alarajahuojennusta sinun puolestasi.  Jos siis unohdat tämän, tappio on omasi!  Alarajahuojennus lasketaan ja ilmoitetaan aina verovuoden viimeisen ALV-kauden yhteydessä, ja sen voi ilmoittaa myös jälkikäteen.

Esimerkki: itselläni ALV-maksukausi on neljännesvuosi. Olin jättänyt tekemättä alarajahuojennukset verovuosilta 2015, 2016 ja 2017.  Avasin OmaVero-palvelussa kyseisten vuosien viimeisten neljännesten ALV-ilmoitukset. OmaVerossa on valmis valinta ”Oletko oikeutettu alarajahuojennukseen tällä verokaudella?”. Valitse ”Kyllä” ja syötä verovuoden liikevaihtosi ja maksetut ALV:t. Järjestelmä laskee kyseisen vuoden alarajahuojennuksen puolestasi. Tallenna lomake, ja kyseinen alarajahuojennus siirtyy verottajan käsittelyyn. Aikanaan tulee päätös, ja mahdolliset palautetut ALV:t saat halutessasi suoraan haluamallesi tilille.

Tärkeä huomio: alarajahuojennus on veronalaista tuloa sille verovuodelle, jolloin se maksetaan (ei sille vuodelle, jolta se on peräisin). Se pitää siis lisätä yrityksesi tulokseen.  Muista tämä, ettei tule yllätyksiä.

Kuten sanottua, OmaVero laskee alarajahuojennuksen määrän puolestasi, mutta tein lisäksi pienen Excel-tiedoston, jolla huojennuksen määrän voi myös laskea.  Saat tiedoston täältä.

Lopuksi: olkaapa tarkkoina tällaisten asioiden kanssa, sillä kuten sanottua, verottaja ei tule tarjoamaan sinulle takaisin liikaa maksamiasi veroja, vaan vastuu on sinulla!

Veronica Toumanova: Miksi uskomme, että tanssimalla parempien tanssiparien kanssa tulemme itse paremmiksi tanssijoiksi?

WhyTango-book-cover-frontHyvää tanssivuoden 2018 alkua!  Aloitetaanpa tanssikirjoittelut tälle vuodelle jälleen Veronica Toumanovan loistavalla käännösartikkelilla.

Veronica Toumanova on argentiinalaisen tangon tanssija ja ammattiopettaja Pariisista.  Hän kirjoittaa tangosta esseitä, joista osa on julkaistu myös kirjana.  Suurin osa Veronican esseiden aiheista on yleistettävissä muuhunkin paritanssiin kuin argentiinalaiseen tangoon. Veronica on varsin suorapuheinen opettaja, joka kirjoituksissaan haluaa haastaa paritanssiin liittyviä uskomuksiamme.  Julkaisen hänen kirjoituksiaan suomennettuna hänen luvallaan.

Tällä kertaa Veronica pohtii yhden hyvin yleisen paritanssimaailman uskomuksen todenperäisyyttä: tanssimalla itseämme parempien kanssa tulemme automaattisesti paremmiksi tanssijoiksi.

* * *

Miksi uskomme, että tanssimalla parempien tanssiparien kanssa tulemme itse paremmiksi tanssijoiksi?

Veronica Toumanova, 18.7.2017

Alkuperäinen artikkeli.

Tangoyhteisössä elää uskomus, joka kuuluu jotenkin näin: Jos saan tanssia itseäni parempien tanssiparien kanssa, oma tanssini kehittyy paljon nopeammin kuin jos tanssin ainoastaan omantasoisteni parien kanssa.  Tai näin: Hyvien tanssijoiden pitäisi tanssia enemmän aloittelijoiden kanssa.  Kuinka nämä raukat ikinä oppivat, jos he joutuvat jumittamaan muiden aloittelijoiden kanssa?  Naisoppilas saattaa poistua tanssitunnilta mutisten: Jokaiselle uudelle seuraajalle pitäisi olla hyvä viejä heti alusta lähtien!  Jos me jäämme odottelemaan, että tämän kurssin miehistä tulee kelvollisia tanssijoita, joudumme odottamaan ikuisuuden!

Oppimiskäyrien erot näyttäisivät tukevan tätä uskomusta: aloittelevat viejät oppivat harvoin samaan tahtiin kuin aloittelevat seuraajat.  Viejille tuottaa yleensä ottaen enemmän tuskaa oppia ja päästä tanssiin sisälle muutaman ensimmäisen vuoden aikana.  Sen sijaan kokeneemmat (mies)viejät noteeraavat aloittelevan (nais)seuraajan, jos hän on lupaava tanssija – ja lisäksi nuori ja hyvännäköinen.  Kuinka usein oletkaan kuullut tämän: Kun hän aloitti tanssimisen, kaikki paremmat tanssijamiehet halusivat tanssittaa häntä, joten tietenkin hänestä tuli nopeasti tosi hyvä tanssija.  Sama voi tapahtua myös uuden miesviejän kohdalla. Ei siitäkään toki haittaa ole, jos on nuori ja hyvännäköinen, mutta avainsana on “lupaava”, mikä tarkoittaa, että tällä henkilöllä on jo jotain arvokasta tarjottavaa – kuten into oppimiseen.

Käsitys siitä, että jos saisit tanssia jatkuvasti loistavien tanssiparien kanssa, tangotaitosi paranisivat huimasti, on niin laajalle levinnyt, että minä (“etevä tanssija”) joudun sen vuoksi säännöllisesti koomisiin tilanteisiin.  Erään kerran milongassa minua lähestyi täysin tuntematon mies sanoen: Olen tanssinut vasta kuukauden, mutta ajattelin, että opettajan kanssa tanssiminen olisi minulle suureksi hyödyksi. Minua on moitittu pakkien antamisesta: On sinulla otsaa. Miten näistä miehistä voisi tulla hyviä tanssijoita, jos et suostu edes katsomaan heihin?  Ja miettikäämme, kuinka usein saamme kuulla tämän huomautuksen: Tiedätkö, silloin kun sinä olit aloittelija, etevämmät tanssijat tanssivat kanssasi, koska he halusivat auttaa sinua.  (Siihen minä muuten vastaan aina näin: He halusivat tanssia kanssani, koska olin nuori, kaunis ja minulla oli muuta tanssitaustaa.)

Onko sitten totta, että itseäsi parempien tanssiparien kanssa tanssiminen tekee sinusta paremman tanssijan?

Koetetaanpa ensiksi määritellä, mitä tarkoitamme “paremmalla”.  Kun puhumme tangon tasoryhmistä, on meidän pakko yksinkertaistaa määritelmiä, mutta tosielämässä tanssijan suosituimmuus muodostuu monesta osatekijästä.  Tanssitekniikka yksin ei sitä määrittele, eivät liioin askeleet tai kuviot, kyky viedä tai seurata, tai musikaalisuus – vaan näiden yhdistelmä.  Voimme kuvitella kunkin tanssijan taidot mikseripöydäksi, jossa on useita liukusäätimiä, jotka kuvaavat tanssitaidon osatekijöitä.  Mitä suuremmalla säädin on, sitä taitavampi tanssija on tässä osatekijässä, ja säätimen asentoon vaikuttavat tanssijan kokemus, lahjakkuus ja omistautuminen.  Voin kuvitella tanssijalle useita liukusäätimiä: tanssitekniikka, kuviopohja, kehollinen kommunikointi (vienti/seuraaminen), abrazo (seuratanssija puhuu tässä usein “tanssisylistä”), musikaalisuus, navigointikyky lattialla, sosiaaliset taidot.  Mutkistaaksemme yhtälöä meidän on lisättävä siihen vielä inhimillinen tekijä – ja monessa tilanteessa juuri tämä ratkaisee tanssiparin valinnan siitä huolimatta, miten hyvä (tai huono) tanssija on aiemmin luetelluissa tanssitaidon osatekijöissä.

Olisi naiivia kuvitella, että voisimme luokitella kunkin tanssijan yksinkertaisesti harrastukseen käytettyjen vuosien ja kuviopohjan perusteella.  Yhtä lapsellista olisi luokitella tanssijat inhimillisen tekijän mukaan.  Tiedämme, että todellisuus on mutkikkaampi.  Olet todennäköisesti tavannut tanssijoita, jotka tanssivat paljon mutkikkaita askelia ja kuvioita – mutta huonosti.  Varmasti olet tavannut tanssijoita, joiden “tanssimateriaali” ei ole kovin laaja, mutta joilla on hyvä abrazo tai he tuntuvat erityisen musikaalisilta.  Sen tähden, kun puhumme “paremmista” tai “edistyneistä” tanssijoista, meidän tulee pitää mielessä, että silloin puhumme osataitojen muodostamasta kokonaisuudesta, eivätkä kaikki tanssijan mikseripöydän säätimet voi mitenkään olla tapissaan.  Kun teemme valinnan tanssia jonkun kanssa, tämä valinta on aina pakettiratkaisu.  Hyväksymme helposti puutteet jollain tanssijuuden osa-alueella, mikäli tanssijan vahvuudet muilla alueilla kompensoivat niitä.

Katsotaanpa, mitä tapahtuu, kun tanssit jonkun kanssa, jonka kaikki “säätimet” ovat paljon korkeammissa asennoissa kuin sinulla.  Jos olet suhteellisen kokematon seuraaja, joka tanssii paljon edistyneemmän viejän kanssa (etkä ole kamalan stressaantunut tästä tilanteesta), kaikki liikkeesi tuntuvat vaivattomammilla ja oikeammilta, tasapainosi tuntuu paremmalta, olosi tuntuu musikaalisemmalta ja teet taatusti juttuja, joita et ole ennen tanssinut.  Etevä viejä luo sinulle optimaaliset olosuhteet olla juuri niin hyvä kuin olet.  Tarkan viennin tavoite on täsmälleen tuo: tarjota seuraajalle tilaisuus tanssia viety liike.  Mutta se, pystytkö tanssimaan sinulle viedyn liikkeen hyvin, onkin sitten täysin toinen asia.  Edistynyt viejä myös välttää viemästä sinulle askelia ja kuvioita, jotka menisivät sinulla täysin yli hilseen.  Jos sinulla on ongelmia tasapainon tai pivotoinnin kanssa, ja mikäli viejä ei kompensoi puutteitasi, tulet tuntemaan nämä puutteet hyvin selkeästi, ja huomaat, kuinka paljon sinulla on vielä parannettavaa.  Mutta sinusta saattaa myös tuntua siltä, että sinua paremman viejän kanssa nämä ongelmat yhtäkkiä häviävät kuin taikaiskusta.  Tämä saattaa tarkoittaa kahta asiaa. Ensinnäkin, viejä saattaa huomaamattasi auttaa sinua. Toiseksi, saattaa olla, että pystyt kyllä jo tanssimaan sinulle viedyt asiat, mutta ainoastaan sinua paremman viejän luomissa ideaaliolosuhteissa (tätä taidon oppimisvaihetta kutsutaan tietoisen kompetenssin vaiheeksi).

Jos taas tanssit viejänä sinua huomattavasti edistyneemmän seuraajan kanssa ja pysyt tarpeeksi rentona keskittyäksesi tanssimiseen, tulet huomaamaan, että käytännöllisesti katsoen kaikki mitä viet johtaa upeisiin tuloksiin.  Pieninkin vienti-impulssi saa aikaan seuraajalta loogisen reaktion, ja sumeimmatkin ideasi muuntuvat mystisesti suorastaan mehukkaaksi – tai ainakin kunnioitusta herättäväksi tanssiksi.  Yhtäkkiä huomaat vieväsi juttuja, joita et ole koskaan aiemmin vienyt, ja tulkitsevasi musiikkia vaivattomasti.  Olosi tuntuu kerta kaikkiaan tanssijalta.  Puutteesi tasapainossa, pivotoinnissa tai tangokävelyssä saattavat edelleen vaivata sinua, mutta samaan aikaan panet merkille, etteivät ne jostain syystä vaivaa tanssipariasi kovin paljoa.  Kaiken kaikkiaan tanssikokemuksesi on varsin nautinnollinen.  Kaikki tämä tapahtuu kuitenkin vain, mikäli seuraajasi päättää kompensoida oman tanssisi ja erityisesti vientisi puutteita.  Ja milongassa näin kokenut seuraaja juuri tekeekin suurimman osan aikaa, jos hän on hyväksynyt tanssiinkutsusi.

Kuvittele itsesi puhumassa sinulle vierasta kieltä, jota osaat vasta hyvin vähän, natiivin puhujan kanssa.  Kykenet käymään hyvinkin hedelmällistä keskustelua, mikäli keskustelukumppanisi näkee vaivaa ymmärtääksesi sinua, jättää tekemäsi kielioppivirheet huomiotta, päättää osan aloittamistasi lauseista ja auttaa sinua löytämään oikeat sanat.  Kumppanisi tekee parhaansa ymmärtääksesi sinua niin vähällä informaatiolla kuin on mahdollista, mutta rajoittaa myös omaa puhettaan niin, että kykenet ymmärtämään häntä.  Kuvittelepa nyt, että keskustelukumppanisi korjaisikin jokaikisen virheen, mitä teet.  Hyvin pian menettäisit täysin ajatustesi johtolangan, ja koko keskustelu taantuisi siihen, miten sanoa asiat oikein, sen sijaan, että keskityttäisiin siihen, mitä haluat sanoa.  Ja jos tämä kumppanisi päättäisikin alkaa puhua sinulle omaa kieltään aivan kuin sinäkin olisit natiivi puhuja, et kykenisi enää lainkaan keskustelemaan.

Kun opetan viejää tai seuraajaa, teen parhaani tehdäkseni oppilaan aina välittömästi tietoiseksi kehollisen kommunikointimme tuloksista.  Sen vuoksi oppituntitilanteissa käymme keskustelua siitä, miten viestiä kehollaan oikein ja miten ilmaista itseään, ja myös harjoittelemme tätä kehollista keskustelua.  Mutta sosiaalitanssitilanteessa samankaltainen palaute olisi liian hyökkäävää.  Milongassa pidämme hauskaa ja yritämme saada kaiken irti siitä, mitä meillä kulloinkin on; emme ole siellä tehdäksemme toisten olon epämukavaksi.  Aidosti edistyneen tanssijan tunnusmerkki on kyky kompensoida tanssiparin puutteita omalla tanssilla.  Kaiken tanssiteknisen harjoittelun pointti on “tulla natiiviksi puhujaksi”, ja juuri tämän takia edistyneen tanssijan kanssa tanssiminen on niin nautittavaa: hänen tanssinsa ei juurikaan riipu sinun kyvyistäsi, ja silti hän kykenee kommunikoimaan kehollisesti kanssasi sinulle parhaiten sopivilla tavoilla.  Tämä ei tarkoita, että edistyneet tanssijat aina nauttisivat tanssimisesta itseään huomattavasti vihreämpien tanssijoiden kanssa.  Usein he eivät nauti.  On kovaa työtä kompensoida toisen virheitä ja yrittää ymmärtää, mitä toinen haluaa kehollaan viestiä, jos viestimistä ei juuri tapahdu.  Voi olla turhauttavaa rajoittaa radikaalisti omaa ilmaisuaan vain, jotta voisi käydä simppeliä tanssillista keskustelua parin kanssa.  Tämän vuoksi kokeneet tanssijat saattavat olla valikoivia: ei siksi, että he olisivat nirppoja.  Ei siksi, että he ylenkatsoisivat vähemmän kokeneita tanssijoita, vaan siksi, että epätasapainoinen tanssitilanne ei juuri koskaan keikahda heidän edukseen.

Jos itseäsi paljon paremman tanssijan kanssa tanssiminen antaa sinulle paremman kokemuksen, tekeekö se sinusta automaattisesti myös paremman tanssijan?

Monet oppilaat valitsevat yksityistunnit ryhmätuntien sijasta.  Kokeneen tanssiparin kanssa työskentely luo todellakin ihanteelliset olosuhteet kehittää tanssitaitojasi.  Voit olla varma siitä, että tanssiparisi ottaa vastaan sellaisenaan kaiken mitä viet tai miten seuraat, ilman “kohinaa”, joka syntyisi tanssiparisi omista tanssillisista ponnisteluista.  Tiedät, että 99% kaikista virheistä ovat omiasi.  Ja vaikka sosiaalitanssin kontekstissa toistelemmekin mielellämme lausetta “ei ole olemassa virheitä, vain tulkintaa”, tanssitunnilla tarvitsemme tietoa siitä, mikä toimii ja mikä ei, mikä tuntuu tanssiparille miellyttävältä ja mikä ei, mikä on oikein ja mikä väärin.  Säännölliset yksityistunnit tarjoavat oppimiseen ohituskaistan ja voivat tuottaa erinomaisia tuloksia – mutta vain näillä ehdoilla: opettajasi täytyy antaa sinulle tarkkaa palautetta (eli hän ei saa kompensoida puutteitasi), ja sinun pitää puolestasi nähdä vaivaa tullaksesi paremmaksi tanssijaksi.

Yksi mahdollinen ongelma tässä opiskelutavassa on: mitä enemmän treenaat ainoastaan ammattilaisten kanssa, sitä enemmän totut parisi luomiin täydellisiin tanssillisiin olosuhteisiin, ja saatatkin tuntea itsesi täysin avuttomaksi omantasoistesi tanssiparien kanssa.  Sosiaalitanssitilanteissa sinusta saattaa tuntua siltä kuin kaikki kovalla työllä oppimasi taidot häipyisivät yhtäkkiä kuin tuhka tuuleen, ja tämä johtuu siitä, että tanssisi on itse asiassa vielä hyvin riippuvainen tanssiparisi toiminnasta.  Jos näin käy, älä vaivu epätoivoon: oppimisesi on edennyt tietoisen kompetenssin vaiheeseen, ja jos olet sinnikäs, asiat muuttuvat vielä paremmiksi.

Tämän vuoksi itse suosittelen aloittamaan tangon harrastamisen alkeiskursseista, en suoraan yksityistunneista.  Jos laitat täysin aloittelijan tanssimaan ammattiopettajan kanssa, aloittelijasta tuntuu, että tämähän sujuu hyvin suurimman osan aikaa.  Pelkästään yksityisopettajan kanssa tanssiminen tekee sinusta todella yksinäisen sosiaalitanssijan.  Lisäksi riskinä ovat täysin epärealistiset odotukset, joita kohdistat sekä itsesi tasoisiin että sinua paljon taitavampiin tanssipareihin: ensimmäisten taidot eivät tyydytä sinua, ja jälkimmäiset eivät ehkä tanssi kanssasi vielä vähään aikaan.  Siksi neuvon aloittelijoita käymään säännöllisillä alkeistunneilla ja treenaamaan muiden aloittelijoiden kanssa vähintään vuoden.  Vaikka se tuntuisikin hitaammalta ja vaivalloisemmalta tieltä, se opettaa samalla sinulle jotain hyvin tärkeää: kärsivällisyyttä.  Se osoittaa sinulle, miten tärkeää on hyväksyä sekä omat että tanssiparisi ponnistelut, joita heijastelette toisiinne tanssiessanne.  Se valmistelee sinua tangon sosiaaliseen ulottuvuuteen herättämällä sinussa myötätuntoa.

Usein haluamme niin epätoivoisesti tehdä asioita oikein, että unohdamme, että meidän pitää ensin mokata monet kerrat ja nauttia matkasta, ennen kuin oikeastaan pääsemme mihinkään.  Kokemusten jakaminen ja yhdessä muiden kanssa oppiminen valmistaa meitä sosiaalitanssin ryhmädynamiikkaan, jossa kukaan ei ole täydellinen.  Se opettaa meitä hienosäätämään omia taitojamme tanssipariemme kulloisistakin ongelmista riippumatta. Ja mikä onnistumisen tunne tuleekaan siitä, kun yhdessä tanssiparisi kanssa koette, että ponnistelunne jälkeen jokin alkaa sujua. Usko minua, ei ole parempaa tunnetta.  Jos olet koskaan opiskellut vierasta kieltä, ajattele tilannetta, jossa yrität käydä keskustelua toisten oppilaiden kanssa.  Ensin kamppailette oikeiden sanojen löytämisessä – mutta miten mahtava onkaan se tunne, kun huomaatte, että kykenette oikeasti kommunikoimaan!

Tuo havainto, että jotkut tanssijat näyttävät oppivan nopeammin tanssimalla kokeneiden parien kanssa, on johtanut pahaan väärinkäsitykseen: jos meillä kaikilla olisi käytettävissä itseämme etevämpien tanssiparien loppumaton jono, jokainen meistä parantaisi tanssiaan kuin sika juoksuaan.  Mutta tämä ei ole totta.  Sosiaalitanssitilanteessa itseäsi paremman tanssijan kanssa tanssiminen antaa kyllä useimmiten sinulle nautinnollisen kokemuksen – tanssiparisi kustannuksella.  Et silti oikeasti tule kehittymään tanssissa, ennen kuin olet valmis myös uhraamaan aikaasi tanssin opiskeluun, joko yksin tai edistyneen tanssijan/opettajan kanssa.  Jos huomaat jahtaavasi tansseissa pelkästään itseäsi parempia tanssijoita, ilman että sinulla on puolestaan jotain tarjottavaa vastapainoksi, et ole tasavertainen tanssikumppani.  Jos vaadit, että heidän on tanssittava kanssasi, koska se on muka sinulle ainoa keino parantaa tanssiasi, käytät tätä tekosyynä tanssiin pakottamiseen.

Pienemmissä tanssiyhteisöissä argumenttia “kuinka me muuten oppisimme tanssimaan?” käytetään painostamaan edistyneempiä tanssijoita tanssimaan jatkuvasti aloittelijoiden kanssa.  Totta kai on hyvä asia, että yhteisössä nähdään vaivaa sen eteen, että myös aloittelijat tuntevat itsensä tervetulleiksi.  Olen kuitenkin sitä mieltä, että meidän ei tulisi jäädä niin voimakkaasti kiinni tanssijoiden (epätarkkoihin) tasomäärittelyihin, vaan antaa ihmisille vapaus tanssia kenen kanssa he haluavat.  On muistettava, että jokaisen tanssijan lumo koostuu useista eri tasoilla olevista “mikseripöydän säätimistä” ja ihmiset valitsevat tanssikumppaninsa hyvin erilaisista syistä.  Meidän olisi myös hyvä arvostaa edistyneitä tanssijoita: he ovat pieni, sisukas ja erittäin motivoitunut ryhmä, ja hekin haluavat – kuten kaikki muutkin – tanssia niin hyvin kuin vain osaavat.

Kaikesta ylläolevasta seuraa mielenkiintoinen kysymys: jos on totta, että voimme parantaa tanssiamme tanssimalla meitä parempien kanssa (edellyttäen, että näemme lisäksi vaivaa tanssitaitomme kehittämiseksi), niin päteekö myös päinvastainen?  Rapistuuko hyvien tanssijoiden tanssitaito, jos he tanssivat liikaa itseään paljon heikompien tanssijoiden kanssa?

Kun konkaritason viejät viettävät paljon aikaansa tanssimalla kokemattomien seuraajien kanssa (ja mahdollisesti myös opettamalla heitä), he voivat kehittää itselleen “epäterveitä” tapoja.  Nämä ovat seurausta siitä, että viejä tietoisesti tai tiedostamattaan kompensoi oppilaan puutteita, ja se voi johtaa ylimitoitettuun vientiin, käsivarsien liikaan jännittämiseen ja liian voimakkaisiin liikkeisiin.  Kohdatessaan omantasoisensa seuraajan viejä saattaakin sitten käyttää viemiseen aivan liikaa voimaa ja energiaa, kun seuraaja tarvitsisi paljon pienempää vientiä. Lisäksi viejä käyttää oppilaiden kanssa paljon suppeampaa tanssimateriaalia kuin mihin itse tanssijana kykenisi, ja riskinä on, että haastavamman materiaalin tanssiminen “ruostuu” harjoittelun puutteesta.

Samaa voi sanoa konkaritason seuraajista, jotka tanssivat paljon kokemattomien viejien kanssa.  Kun he taas kohtaavat omantasoisensa viejän, he saattavat häkeltyä viennin hienovaraisuudesta ja mutkikkuudesta.  Oppilaiden kanssa tanssiminen ei tee näistä seuraajista vähemmän taitavia, mutta se saa heidät kyllä tuntemaan, että tanssi on vähän ruosteessa.  Kuten viejätkin, nämä seuraajat saattavat kadottaa vaivattomuuden tunteen tanssiessaan mutkikkaampaa materiaalia, elleivät he tanssi tai harjoittele säännöllisesti omantasoisensa viejän kanssa.  Jos vietät päivän pöllitalkoissa metsässä ja sitten yrität soittaa pianoa, sormesi tuntuvat aluksi jäykiltä ja tunnottomilta.  Jos vietät päivän viihdyttämällä leikki-ikäisiä taaperoita, kansainvälistä politiikkaa koskevan haastavan keskustelun käyminen illalla voi vaatia jonkin verran mielen sopeuttamista.

Tässä pätee sama mekanismi kuin kaikkialla muuallakin: mitä enemmän harjoittelet jotain, sitä taitavammaksi tulet siinä – ja myös päinvastainen on totta.  Tämän vuoksi pienissä tanssiyhteisöissä todella edistyneet tanssijat, jotka ovat yhteisössä pienenpieni vähemmistö (ja usein toimivat opettajina), tuntevat, kuin heidän tanssitaitonsa ruostuisivat ajan mittaan.  He haluavat matkustaa säännöllisesti jonnekin tapaamaan muita edistyneitä tanssijoita päästäkseen tuntemaan, että he yhä osaavat todella tanssia.

Kummalla puolen yhtälöä tahansa sitten tunnetkin olevasi, sinun on hyvä ymmärtää, että toiset tanssijat eivät milloinkaan toiminnallaan suoraan paranna tai huononna taitojasi.  He tarjoavat tanssillesi toimintaympäristön, mutta sinä itse päätät, mitä sillä teet.  Voit päättää tekeväsi ihan itse töitä oman tanssisi eteen ympäristösi avulla – tai siitä huolimatta.  Tämä tanssi vaatii paljon taitoa ja syvällistä pariyhteyttä.  Jos tango olisi tanssi, jossa kaikki vain iloisesti tanssisivat kaikkien muiden kanssa piittaamatta kaikista niistä muuttujista, joista olen puhunut, se olisi tanssina hyvin toisenlainen.  Se ei ehkä koskaan tarjoaisi meille niitä huikean ilon hetkiä, joiden on tieteellisesti todettu vaikuttavan aivoihimme samalla tavoin kuin meditaation.  Me joudumme maksamaan hinnan tästä intensiteetistä, näistä uskomattoman yhteyden kokemisen hetkistä, mutta se tosiasia, etteivät nämä kokemukset ole helppoja saavuttaa, on vain yksi syy rakastaa tangoa enemmän.

Veronica Toumanova: Miksi vuosien tanssiminen ei tee sinusta edistynyttä tanssijaa, ja mikä sitten tekee?

WhyTango-book-cover-frontVeronica Toumanova on argentiinalaisen tangon tanssija ja ammattiopettaja Pariisista.  Hän kirjoittaa tangosta esseitä, joista osa on julkaistu myös kirjana.  Suuri osa Veronican esseiden aiheista on yleistettävissä muuhunkin paritanssiin kuin argentiinalaiseen tangoon, ja innostuin vinkistä lukemaan niitä.  Veronica on varsin suorapuheinen opettaja, joka kirjoituksissaan haluaa haastaa paritanssiin liittyviä uskomuksiamme.

Veronican esseitä on käännetty englannista muillekin kielille, ja hänen luvallaan julkaisen tässä blogissa joitakin hänen kirjoituksiaan suomeksi käännettyinä.

Näitä esseitä lukiessa kannattaa pitää mielessä, että kirjoittajalla ei (omien sanojensa mukaan) ole kokemusta muusta kuin argentiinalaisen tangon tanssigenrestä.  Kun puhutaan esimerkiksi tanssiin hakemisesta, puhutaan cabeceosta eli katsehausta, ei esimerkiksi hakurivissä seisomisesta.  Moni asia on tangon kulttuurissa toisin kuin suomalaisessa seuratanssikulttuurissa; esimerkiksi ahkeraa treenaamista näytetään arvostavan erityisen paljon, vs. seuratanssikulttuurimme kahtiajakautuneisuus (”tavikset” vs. ”kursseilla käyvät”).

Pidemmittä puheitta: nauttikaa!

* * *

Miksi vuosien tanssiminen ei tee sinusta edistynyttä tanssijaa, ja mikä sitten tekee?

Veronica Toumanova, 30.11.2013

Alkuperäinen artikkeli.

Kaikki aloittelijat ovat samanlaisia, mutta jokainen edistynyt tanssija on edistynyt omalla tavallaan.  Kun ihmiset löytävät tangon (tai kun tango löytää heidät), jokainen tuntee itsensä ensin samalla tavoin avuttomaksi.  Huomaamme, ettemme osaa kävellä menettämättä tasapainoamme emmekä olla tanssiotteessa toisen kanssa ilman, että pää on koko ajan tiellä.  Emme osaa kävellä, olla tanssiotteessa ja kuunnella musiikkia samaan aikaan.  Ja kun uskaltaudumme ensimmäiseen milongaamme, saammekin selville, että meidän pitäisi ensin opetella, miten katsotaan toiseen tanssijaan.

Teoriassahan homma menee näin: aloittelijasta tulee keskitason tanssija yhdessä-kahdessa vuodessa, edistynyt kolmessa-neljässä vuodessa, konkaritason tanssija viidessä vuodessa ja opettaja kohta sen jälkeen.  Mutta tämä tapahtuu harvoin tosielämässä, lukuunottamatta tuota opettaja-kohtaa.  Tunnemme kaikki tanssijoita, jotka jumittavat “heikolla keskitasolla” kymmenen vuoden tanssimisen jälkeen, ja toisaalta tanssijoita, jotka ovat “hyvin edistyneitä” jo kolmen vuoden jälkeen.

Miksi tämä tapahtuu?

Jos haluat baletin ammattilaiseksi, sinun on oltava kuusivuotias ja mieluiten varustettu oikeilla perintötekijöillä, musikaalisuudella, balettiin sopivalla ruumiinrakenteella ja valtavalla motivaatiolla.  Tarvitset myös hyvin motivoituneet vanhemmat.  Ammattitanssin kentällä aloittelijat ovat samankaltaisia, jotta myös edistyneet tanssijat voivat olla sitä.  Ammattitanssijoiden opetus on erittäin institutionalisoitua, jotta sillä voitaisiin taata hyvin laadukkaat ja mitattavat lopputulokset.

Tangon oppimiseen sinun tarvitsee vain löytää jostain aloittelijoiden ryhmä.  Tangoa tanssivat kaikenlaiset ihmiset.  Jotkut ovat musikaalisia, toiset eivät.  Jotkut ovat kehossaan kuin kotonaan, toisia pitää muistuttaa siitä, että heillä ylipäätään on keho.  Jotkut ovat nuoria, toiset vanhoja.  Jotkut haluavat oppia tanssimaan hyvin, toiset haluavat vain tanssia.  Ja käsi sydämelle: kuinka moni meistä aloitti tangotunnit tutustuakseen vastakkaiseen sukupuoleen tai toipuakseen erosta?  Sitä paitsi tangon opettaminen ei ole institutionalisoitua – jokainen voi halutessaan kutsua itseään opettajaksi, oli sille sitten perusteita tai ei.  Niinpä jokainen oppilas etenee omaan tahtiinsa ja omaan suuntaansa.  Kun mietit kaikkia tangon erilaisia muotoja ja tyylejä, ymmärrät, miten paljon valinnanvaraa meillä tanssijoilla on, ja samalla sinulle valkenee, miten rajattoman monimutkaisesta tanssista on kyse.

Miten voi tulla edistyneeksi tanssijaksi?  Aivan samalla tavoin kuin muillakin aloilla: sinun täytyy todella haluta sitä ja tarvitset säännöllistä treeniä.  Kursseilla käyminen ilman, että kävisi koskaan milongoissa, on kuin varaisit itsellesi upeita lomamatkoja mutta jäisitkin sitten kotisohvalle.  Toisaalta pelkkä milongoissa tanssiminen ilman tanssitunneilla käymistä tekee sinusta loistavan vain omien huonojen tapojesi toistamisessa.  Tullaksesi hyväksi tanssijaksi tarvitset intohimon lisäksi myös omistautumista – ja hyviä opettajia.  Toisin kuin ammattimaisessa tanssikoulutuksessa, tangossa ei ole varmoja takeita opettajien hyvistä opetustaidoista (tai edes tanssitaidoista), vaan kyse on pitkälti siitä, miten sovitat omat tavoitteesi siihen, mitä opettajasi voi sinulle antaa.  Tavallaan tango on kuin oma tiesi valaistumiseen: matkan varrella kohtaat kaikenlaisia “guruja”, ja sinun on valittava niistä itsellesi sopivimmat.

Mitä “edistynyt tangon tanssija” tarkoittaa?  Henkilökohtainen mielipiteeni on tämä: edistynyt tanssija on ennen kaikkea musikaalinen, hänellä on hyvä ymmärrys tangon liikekielestä, hän osaa improvisoida, tanssitekniikka on hallussa ja hän kykenee itse kehittämään tanssiaan.  Edistyneen tanssijan tanssiasento ja kannatus on hyvä, hänen abrazonsa (seuratanssija voisi käyttää tässä ilmaisua “tanssisyli”) on miellyttävä ja toimiva, ja hän on tanssiessaan kuin kotonaan.  Edistynyt viejä tanssii kuvioita – kuviot eivät tanssita häntä – ja hän kykenee navigoimaan tanssilattialla turvallisesti.  Edistynyt seuraaja osaa pitää tasapainonsa ilman viejän apua, päättää hänelle viedyt liikkeet musikaalisesti ja on “turvallinen” seuraaja myös tanssilattian tungoksessa.

Todella edistynyt tanssija kykenee tarvittaessa “downshiftaamaan” tanssiaan ja saamaan vähemmän edistyneen tanssiparinsa nauttimaan yhteisestä tanssistanne.  Jos kuvittelet olevasi edistynyt viejä, mutta lamaannut heti, kun joudut tanssimaan itseäsi heikomman tanssijan kanssa, et oikeasti ole edistynyt vaan pikemminkin hyvin erikoistunut tanssija.  Olet oppinut keskustelemaan kvanttimekaniikasta, mutta et osaa puhua säästä.  Mikäli seuraajana tunnet itsesi loistavaksi tanssijaksi omantasoistesi viejien kanssa, mutta et kykene ylläpitämään tasapainoasi tai päättämään sinulle vietyjä liikkeitä kunnialla itseäsi heikomman viejän kanssa, et oikeasti ole edistynyt, vaan “toisesta riippuvainen” tanssija.  Kuningatar pysyy kuningattarena siitä riippumatta, kenen kanssa hän puhuu.

Aidosti edistyneet tanssijat ovat pieni vähemmistö, koska siihen vähemmistöön pääseminen vaatii vahvaa motivaatiota, ja koska motivaatio puolestaan kysyy kiinnostusta ja omistautumista, olen huomannut, että jokainen edistynyt tanssija on edistyneellä tasolla vain joissakin edelläkuvatuista ominaisuuksista.  Tunnen poikkeuksellisen musikaalisia tanssijoita, joiden abrazossa on puutteita, tai tanssijoita, jotka tanssivat monimutkaisia kuvioita poikkeuksellisen hyvin, mutta eivät osaa tangokävellä tasapainoisesti.  Tunnen viejiä, jotka ovat tanssilattialla hyvin nautittavia tanssipareja, mutta vaaraksi muille.  Eikä sovi unohtaa erästä hyvin tärkeää kriteeriä: edistynyt tanssija on yksilö, jolla on oma persoonallinen tyylinsä.  Hän ei tahdo tulla muiden kopioksi, ja niinpä aidosti edistynyt tanssija ei milloinkaan lakkaa etsimästä ja kehittämästä omaa tanssillista ilmaisuaan.

Toisinaan olen pannut merkille, että mitä enemmän tanssijat edistyvät, sitä enemmän he tulevat toistensa kaltaisiksi.  Tätä tapahtuu esimerkiksi silloin, jos opettaja ei kykene selittämään ja opettamaan tanssiliikkeen sisäisiä mekanismeja, ja oppilaat päätyvät kopioimaan opettajalta tanssin “ulkomuotoa”.  Sama tapahtuu, mikäli tanssiyhteisö on identifioitunut liian vahvasti yhteen tangon tyyliin, joka on nostettu “ainoaksi oikeaksi”.  Tanssijat alkavat uskoa, että tanssin oikea muoto tekee heistä tanssijoita, ja opettajat alkavat suojella tanssia kaikelta, mikä rikkoo tämän muodon.  Itse olen sitä mieltä, että silloin kun tangossa alkaa olla kyse ainoastaan oikeasta muodosta ja tyylistä, se ei ole enää tangoa.  Kun formalismi tai päätön fyysinen harjoittelu ottaa vallan, taide poistuu hiljaa takaovesta.  Paritanssissa muodolla on merkitystä, mutta se ei silti ole tanssin ydintä.  Tanssin ytimessä on pariyhteys, ja jos me rajoitamme tangomme vain yhteen tiettyyn tyyliin, tukahdutamme sen taiteellisen kehityksen.  Tyylit muuttuvat ja vaihtuvat.  Tee toki omat valintasi, mutta anna muiden myös tehdä omansa.  Jos olisit Jumala ja jonain päivänä sinulla olisi tylsää ja haluaisit luoda uteliaisuudesta joukon tangon tanssijoita, tekisitkö heistä kaikista samanlaisia?

Paradoksaalista kyllä, tangossa ei ole kyse siitä, että tulet edistyneeksi tanssijaksi, vaan siitä, että se saa sinut todella tanssimaan ja löytämään itsesi.  Ja tämän saavuttaaksesi sinun pitää jatkuvasti etsiä yhteyttä itseesi ja siihen, miksi sinä rakastat tangoa.  Ainoa tie kasvamiseen on halu tulla paremmaksi sinuksi.

”Ei enää alkeisiin, kävinhän niissä kerran jo” – Tanssioppimisen tuska ja tasoryhmät

Kesän tanssileirit on tanssittu ja syksyn tanssikurssit ovat täydessä vauhdissa.  On aika jakaa itseäni jo pitkään askarruttaneita ajatuksia tanssioppimisesta, tasokursseista ja niiden tuskasta.

Jaetaanpa aivan ensiksi keskustelun tueksi laajalti käytetyt tasokurssien värikoodit määrittelyineen.  Olen pannut merkille jo pidemmän aikaa, että tanssikursseilla käyvistä ihmisistä merkittävä osa valitsee taitoihinsa nähden aivan liian kovia kurssitasoja. Niinpä punaisella tunnilla vastaan voi tulla tanssija, joka ei hallitse opetettavan lajin perusaskelta, saati lajinomaista liikettä, vientiä tai seuraamista.  Siniselle tunnille tulee oppilas, joka tokaisee kättelyssä, että juuri tästä lajista minulla ei ole kokemusta, mutta kunhan on hyviä viejiä, niin seuraan mitä vaan. Toisaalta on niitäkin (joskin paljon vähemmän), jotka jumittavat vuodesta toiseen taitoihinsa nähden liian helpoilla kurssitasoilla ja joita ei oikein saa rohkaistua ottamaan haastetta tanssielämäänsä, koska he pitävät itseään liian huonoina tanssijoina siirtyäkseen seuraavalle tasolle.

 

Mistä on kyse?

Dunning-Kruger
Kuva 1.  Dunning-Kruger-vaikutus eli ylivertaisuusvinouma.

Katso kuvaa 1.  Ideaalimaailmassa, kun opimme uutta taitoa, käsityksemme taitojemme tasosta kasvaa taitojen myötä lineaarisesti (vihreä viiva).  Sosiaalipsykologit David Dunning ja Justin Kruger tekivät vuosituhannen vaihteessa eri ryhmille joukon psykologisia kokeita, jotka osoittivat kuitenkin selkeästi, että tosiasiassa kärsimme kognitiivisesta biaksesta, jonka seuraukset ovat dramaattisia:

  1. Kun taitomme ovat vähäiset, yliarvioimme ne rankasti.  Tämä johtuu lähinnä siitä, että kyetäksemme arvioimaan osaamistamme tarvitsisimme juuri niitä taitoja, joita meillä ei vielä ole.
  2. Taitojen kasvaessa harjoittelun myötä meillä on hienoinen taipumus aliarvioida niitä suhteessa muihin.  Tämä johtuu lähinnä, että kun alamme (vuosien harjoittelun jälkeen) kokea tekemisen helpoksi, teemme virheolettamuksen, että kyse on helposta asiasta myös muille. Emme siis täysin kykene huomaamaan, että se, mitä osaamme jo, onkin vaikeaa.

Dunning-Kruger-vaikutuksessa on oikeastaan kyse samasta oppimisen nelikentästä, josta kirjoitin reilu vuosi sitten.  Uusien taitojen oppiminen tässä nelikentässä seurailee kaavaa

  1. Tietämättömyys: en tiedosta, mitä en osaa. Dunning-Kruger-vaikutus tuntuu vahvana.
  2. Turhautuminen: alan tulla vähitellen tietoiseksi siitä kaikesta, mitä en vielä osaa.
  3. Ihanuus: tiedostan oppivani koko ajan uusia taitoja, mutta niiden käyttäminen vaatii vielä tietoista ponnistusta.
  4. Automaatio: uusi asia on opittu niin hyvin, että se on siirtynyt kehomme automaattiseksi rutiiniksi.
Oppimisen_nelikentta_tanssikurssivarit
Kuva 2.  Oppimisen nelikenttä. Ruutu 1: tietämättömyys, ruutu 2: turhautuminen, ruutu 3: ihanuus, ruutu 4: automaatio.

Kuvan 2 nelikentän osiin valitut värit eivät noudattele sattumalta tanssikurssien värikoodeja – siitä myöhemmin lisää.

 

Onko olemassa liian hyviä oppilaita?

Tasoryhmillä on tarkoitus tarjota tukea tanssioppimiselle kahdella tapaa: ensinnäkin, keskimääräisesti oppiminen ryhmässä on tehokkaampaa, jos tanssijoiden tasoerot eivät ole liian suuret, ja oppilaiden jo omaksumat keholliset taidot riittävät keskittymään opettajan tarjoamaan materiaaliin.  Toiseksi, oppilaan edistyminen tasoryhmissä ja opettajan suosittelema siirtyminen haastavampaan tasoryhmään antaa oppilaalle realistista palautetta hänen osaamisestaan ja kannustaa häntä tanssijan opintiellä.

Yleisesti ottaen Dunning-Krugerin käyrän negatiivinen osio ei ole mielestäni tanssikursseilla iso ongelma. Tahtoo sanoa, että on suhteellisen harvinaista, että kurssitasolla on paljon liian hyviä oppilaita.  On huomattava, kuten aiemmin olen kirjoittanut, että tanssioppimisen nelikentässä jokainen tanssija etenee eri taidoissaan joka hetki jossain ruudussa: toiset taidot ovat jo pitkälle kehittyneet, mutta joissain muissa taidoissa ollaan vielä ykkösruudussa.  Bugg sujuu, mutta rumban lantionliike on hakusessa. Tango sujuu, mutta hitaan valssin ylevä liike ei tahdo millään pysyä kuosissa. Esimerkkejä riittää.

IMG_3656Lisäksi olen pannut merkille vuosien mittaan, että todella osaavat tanssijat tykkäävät kerran toisensa jälkeen ”ottaa vauhtia” hyvien opettajien alkeistunneilta, joissa opettaja harjoittaa ko. lajin perustekniikkaa ja kenties eriyttää opettamistaan tarjoamalla lisähaasteita kokeneemmille tanssijoille.  Tai hyvä viejä tulee kehittämään taitojaan viejänä ja tanssimaan alkeisseuraajien kanssa. Minä pidän tätä pelkästään myönteisenä ilmiönä, ja arvostan näitä tanssijoita.  Heidän taitonsa ovat jo sillä tasolla, että he tiedostavat, miten paljon eivät vielä osaa.  Tämä tieto tuo tanssin oppimiseen kaivattua nöyryyttä.

 

Kun en vielä ymmärrä, mitä en osaa

Isohko ja tunnustettu ongelma sen sijaan tanssikursseilla on Dunning-Krugerin käyrän jättimäinen positiivinen piikki (Kuva 1, vasen reuna) eli ylivertaisuusvinouma.  Vähäiset tanssitaidot yhdistettynä niiden rankkaan yliarviointiin eivät ole helppo tilanne: eivät opettajalle, ryhmälle eivätkä varsinkaan oppilaalle itselleen.  Tie tältä käyrältä kohti realistisempaa itsetuntemusta käy vain tarkan ja rehellisen palautteen kautta. Ideaalitilanteessa tämä palaute tulee liikkeen ammattilaiselta eli osaavalta tanssinopettajalta/ohjaajalta.  Rehellisen palautteen antaminen on osa meidän ammattitaitoamme – vaikka ei aina olekaan sitä miellyttävintä puuhaa.

Itse ajattelen niin, että kun aikuinen oppilas on tullut tanssitunnilleni, hän haluaa oppia.  Oppiakseen hänen pitää saada tietää, mitä ei vielä osaa, mutta häntä ei saa lyödä eikä lannistaa tällä tiedolla.  Korjaavan palautteen antaminen on siis taitolaji, eikä suinkaan helppo sellainen. On osattava kannustaa alkeisoppilasta jatkamaan opintiellään osoittamalla myös, missä asioissa hän on jo edistynyt. On osattava kertoa rehellisesti, milloin on aika siirtyä seuraavalle kurssitasolle.  Ja ennen kaikkea on osattava kertoa myös rehellisesti ja oppilasta kunnioittavasti, milloin sen aika ei vielä ole.

Batman_alkeisiin2Oppilas, joka tanssii taitoihinsa nähden liian vaativalla kurssitasolla, on ongelma sekä muulle ryhmälle että itselleen.  Hänen puutteelliset tanssitaitonsa aiheuttavat ongelmia vaihtoringissä, kun tanssiparit eivät pääse hänen kanssaan harjoittelemaan opettajan suunnittelemaa (ja kyseisen oppilaan nykyisiin taitoihin nähden liian vaativaa) materiaalia. Lisäksi hän joutuu taistelemaan oman turhautumisensa kanssa, kun tunnin materiaali ei vain millään kehollistu (koska edellytyksiä siihen ei vielä ole).  Oppimisen teorioiden mukaan me toki opimme uutta, kun meidät viedään pois mukavuusalueeltamme, eli kun meidän jo osaamiemme asioiden päälle tarjotaan uusia oppimishaasteita. Mutta kun meidät viedään mukavuusalueeltamme liian kauas, ei oppimista juurikaan tapahdu, vain turhautumista.

Viime kuussa kirjoitin yhteenvetoa Valasrannan Tanssileiristä 2017.  Kirjoituksessani pohdin myös tasoryhmiä ja päädyin tähän tiivistelmään:

Kun mietit osallistumistasi tasoryhmään, lue tasokuvaus tarkkaan ja ole itsellesi yltiörehellinen. Mieti, onko sinun mahdollista pysyä ryhmän mukana tunnin haasteissa, vai tuletko taakaksi pareillesi.  Muista, että tasoosi nähden liian haastava tunti ei kehitä myöskään sinua itseäsi parhaalla mahdollisella tavalla.

 

Miksi ihmiset valitsevat liian vaativan kurssitason?

Mahdollisia syitä tälle on useita, eikä niitä liene syytä tässä kirjoituksessa sievistellä:

Dunning-Kruger-vaikutuksen ytimessä on kykenemättömyys arvioimaan tanssitaitojemme vähäisyyttä ja taipumus tässä tilanteessa myös rankasti yliarvioida ne. Jos rehellistä ja asiantuntevaa palautetta ei ole saanut, jäävät käsitykset omista taidoista epärealistisiksi, ja syöksymme päätä pahkaa vaativammille kurssitasoille kuin norsut posliinikauppaan. Kun johan minä kerran kävin ne alkeet, en minä sinne nyt enää.

Oppilas saattaa luulla saavansa rahoilleen enemmän vastinetta vaativammalla kurssitasolla, koska siellä opetus on jollain tavoin parempaa.  Tämä on vaarallinen harha – parhaiden opettajien ja tehokkaimman opetuksen tulisi keskittyä nimenomaan alkeistasolle, jolla tanssijuuden perusteet ja motivaatio oppimiseen luodaan. Tällä tasolla myös annetaan tarkkaa ja rehellistä palautetta, joka mahdollistaa oppilaan kokeman ylivertaisuusvinouman asteittaisen katoamisen. Eli oppilas oppii tietämään, mitä ei vielä osaa, samalla kun häntä kannustetaan harjoittelemaan lisää perusasioita.

Seuraaja ajattelee, että vaativammalla tasolla on parempia viejiä, jolloin he oppivat enemmän.  Tämäkin on harhaa ja lisäksi varsin itsekäs ajatus: jos sinulla ei ole kehollisia edellytyksiä seurata tasoosi nähden liian vaativia opetettavia asioita (kuvioita, lajinomaista liikettä jne.), ei hyväkään vienti voi sinulle niitä edellytyksiä luoda.  Toki saatat pystyä tanssimaan vaativan kuvion, kun viejä sen sinulle ”rautalangasta vääntäen” vie, mutta ei uusi materiaali kehoosi sillä vielä asetu. Lisäksi kannattaa uhrata ajatus myös niille viejäparoille: he tulivat punaisen tason tanssijoina punaiselle tunnille. Haluavatko he uhrata oman oppimisensa (ja rahansa) sinun kävelyttämiseesi?

Miehistä on tanssilavoilla huutava pula, ja usein kursseillakin. Daamit saattavat ajatella, että kun uusi mies tulee tunneille, hänestä pitää pitää kynsin hampain kiinni, ja tekevät tämän ylistämällä alkeisoppilaan vielä varsin vaatimattomia tanssitaitoja.  Eli antamalla epärealistisen myönteistä vertaispalautetta – usein pyytämättä ja yllättäen.  Tämä tietenkin on omiaan vahvistamaan alkeistason miesten ylioptimistisia käsityksiä omista taidoistaan. Tanssipalautteen antaminen kannattaisi yleensä ottaen jättää tunnin opettajille, joiden pitäisi olla tanssiliikkeen ammattilaisia.  Jos vertaispalautetta käytetään, se tehdään tunnilla ohjatusti ja rajoitetusti, opettajan ohjeiden mukaan (esim. kukin tanssipari antaa toisilleen yhteisen tanssin jälkeen yhden myönteisen kommentin).

Miesten ”alijäämästä” naisiin nähden tanssilavoilla on toinenkin seuraus: miehet tulevat innokkaasti haetuiksi, vaikka puutteellisinkin taidoin. Tämäkin voi viedä miehen tanssikuplaan, jossa hän näkee itsensä jo parkettien partaveitsenä, vaikka herkkyys on vielä lähinnä tiejyrän tasoa. Eivätkä partaveitset nyt enää alkeisryhmissä käy, eihän?  (Vastaus: kyllä käyvät, kuten ylempänä kirjoitin.)

Ja ollaanpa rehellisiä: emme me opettajatkaan tilanteeseen aivan syyttömiä ole. Opettaja taistelee taloudellisten realiteettien kanssa ja haluaa maksimoida kurssien tuottoa pitämällä tasoryhmissä oppilaita, joilla ei ole taidollisia edellytyksiä pysyä ryhmän opetuksen mukana. Usein opettaja päätyykin sitten lennosta alentamaan tunnin tasoa ja helpottamaan materiaalia, jolloin punaisesta tulee sininen ja sinisestä vihreä.  Lisäksi korjaavan palautteen antaminen on haastavaa, ja toisinaan ikävääkin, ja opettaja saattaa sen vuoksi vältellä sitä.

 

Yhteenveto

Yhdistetäänpä ajatukset Dunning-Kruger-vaikutuksesta, oppimisen nelikentästä ja tasoryhmistä yhteen kuvaan:

Dunning-Kruger - tasokurssit
Kuva 3.  Dunning-Kruger-vaikutus, oppimisen nelikenttä ja tasoryhmät.

Kuva 3 pyrkii kuvaamaan tanssijan opintietä siten, kuin se optimaalisesti kulkisi tasoryhmästä toiseen:

Vihreällä tasolla olemme untuvikkoja, emmekä tiedä vielä, mitä osaamme, mutta saamme siitä koko ajan lisää tietoa oman treenin ja opettajan tarkan palautteen kautta.

Vähitellen uskaltaudumme (toivottavasti opettajan suosituksesta) siniselle tasolle, jossa haasteena on motivaation säilyminen, kun yhtäkkiä tiedostamme kipeästi, mitä kaikkea emme vielä osaa, ja ehkä vertailemme puutteellisia taitojamme liikaa muihin.  Tällä tasolla opettajan kannustus on erityisen tärkeää – meidän pitää nähdä ja tiedostaa, että taitomme karttuvat koko ajan siitä huolimatta, että tanssissa on niin paljon, mitä emme vielä tiedä tai osaa.

Punaisella tasolla olemme jo tiedostaneet, että opimme kovaa vauhtia uusia taitoja, ja se on ihanaa! On ihanaa huomata, että se rumban lantionliike humpsahtaa viimeinkin kohilleen ja tanssi helpottuu. On ihanaa huomata osaavansa käyttää lapatukea ja ydintukea, vaikka kaikki vaatiikin vielä melkoisesti tietoista ponnistelua.

Mustalla tasolla osaamme jo paljon taitoja, joita emme edes tiedosta osaavamme. Käytämme huomaamattamme oppimisen siirtovaikutusta ja omaksumme nopeasti uusia asioita ja variaatioita vanhoista.  Silti tiedostamme – toisinaan kipeästikin – mitä taitoja meiltä vielä puuttuu. Tiedämme, ettemme voi koskaan tulla täydellisiksi tanssijoiksi, mutta kaikki laadukkaat tanssikilometrit – vaikka palaten aika ajoin vihreälle tunnille oppimaan jotain uutta asiaa – vievät meitä tanssijoina eteenpäin.

Loppusanat

Pidin juuri neljän sunnuntain mittaisen wanhan tangon alkeiskurssin Myyrmäessä. Kolmannelle tunnilleni ilmestyi pari, joka kuuluu lajin Suomen huippuihin.

”Tulimme hankkimaan lisää kilometrejä.”

Tunnustan: olen itsekin wanhan tangon suhteen vahvasti opintiellä, ja matkaa riittää.  Vaikka olen jo suhteellisen kokenut tanssinopettaja, vasta opettelen wanhan tangon ohjaamista. Silti tunnin jälkeen tanssijat kysyivät neuvoani erääseen argentiinalaisesta tangosta lainattuun tanssiliikkeeseen, joka oli jonkin aikaa askarruttanut heitä.  Yhdessä löysimme tien eteenpäin.

Ja tämä on asenne, joka ei lakkaa hämmästyttämästä ja ihastuttamasta minua.  Että huipputanssijat palaavat perusteisiin, tulevat hankkimaan lisää kilometrejä. Eli tiedostavat, että tanssimaan oppii vain tanssimalla, laatukilometrejä toisensa jälkeen. Että jokaisella – tanssin tasosta riippumatta – on aina jotain uutta opittavaa.  Että tanssimatkamme on lopultakin aina kesken.

Ilmiö nimeltä Valasrannan Tanssileiri

dav
Leiriopas, passi ja opekyltti. (©Jyrki Keisala)

Lähes kymmenen vuotta sitten, ollessani vielä aikuisen tanssielämäni alkutaipaleella, käväisin Valasrannan Tanssileirillä oppilaana. Silloin muistaakseni opetettiin kolmessa eri paikassa, ja leiri tuntui jättimäisen suurelta.  Saavuin paikalle sateisen koleassa kesäsäässä prätkällä halki Suomen, Oulusta asti, ja muistelen, että lattiamajoituksessa prätkäkamojen kuivuminen kesti kolme päivää.  Viivyin leirillä vain muutaman päivän, mutta hauskaa oli ja nälkä jäi.  Tanssinopettajaksi valmistumiseni jälkeen olen haaveillut leirille opettajaksi pääsemisestä. Viimein kutsu kävi leirin järjestäjältä eli tanssikurssit.fi:n Niina Huhtalalta, ja suostuin tietenkin ilomielin!

 

1. Millainen on ISO tanssileiri?

Valasrannan Tanssileiri on maamme suurin, mutta avataanpa kokoluokkaa hieman faktoilla:

  • ensimmäisellä leirillä oli kolme opettajaa (Jari ja Sari Aaltonen sekä Kati Kainulainen) ja opetusta oli kahdessa tilassa, Valasrannan kahviossa ja tanssisalissa. Henkilökuntaa taisi olla paikalla kokonaista seitsemän henkeä
  • 2017 leiri oli järjestyksessä neljästoista.  Nyt mukana oli 33 opettajaa ja muuta henkilökuntaa noin 70.  Opetusta järjestettiin kuudessa paikassa, joissa laskujen mukaan enimmillään tunneilla oli yhtä aikaa noin 600 oppilasta. Kaiken kaikkiaan kävijämäärä kymmenen päivän leirillä oli tuhansia
VTL_2017_011
Porukkaa tunneilla oli kuin pipoa, mutta sovulla ja opejen ammattitaidolla mahduttiin! (©Joonas Kainulainen)

Kyseessä on siis vuosittainen ponnistus, joka on luokkaa valtava.  En ehkä halua edes kuvitella, mikä määrä suunnittelua, sovittelua, neuvottelua, pähkäilemistä, puhelinsoittoja, meilejä ja ajoittaista epätoivoa tällaisen leirin kasaaminen vaatii.  Mutta ilmeisesti järjestelykoneisto on hioutunut vuosien saatossa varsin tehokkaaksi, sillä lopputulos oli yllättävänkin juoheva.  Tanssileirillä olevien oppilaiden ja staffin kesken ja välille syntyy maagisesti sellainen henki, että aivan turhista ei rutista: tungos kuuluu asiaan, ruokajonoja syntyy, vessoihin saa jonottaa ja siirtymät opetuspaikkojen välillä saattavat väliin olla haasteellisia, mutta kaikesta selviää hurtilla huumorilla.

20248305_1409259129163835_4874543978947627630_o
Opeista koostettiin Putous-porukka, joka esitti yhtenä iltana viihteellisen kuvaelman. Allekirjoittanut makaa vasemmanpuolisen kasan alimmaisena ja esittää suota. Se on iso harppaus kouluajoista, jolloin sain kevätjuhlassa näytellä hautakiveä. (©Joonas Kainulainen)

Ihmiset tulevat viettämään Valasrantaan kesälomaansa tanssien ja iloiten tuttujen ja tuntemattomien kanssa, eikä silloin ole syytä pilata lomaansa turhalla nipotuksella. Tanssi edellä mennään – ja sitä leirillä sai kyllä riittämiin, sekä päivisin että iltaisin/öisin!  Valasrannan Tanssileiri on hiottu kokonaisuus, jossa asiaan kuuluvat joka illalle mietityt tanssilliset oheisviihdykkeet.  Eli siis bileet.  Oli tavallisia tansseja, leiriläisten omia tansseja snowballeineen ja seinähakuineen, opettajien huikeita tanssiesityksiä, tangolaulantaa, ryhmäliikuntaa ja mitä vielä.  Vaan jospa antaisi kuvien tällä kertaa kertoa lisää:

VTL_2017_020
Ryhmäesitykset olivat i-ha-nia…(©Joonas Kainulainen)
VTL_2017_051.jpg
…mutta toki leiriläisten piti myös päästä osallistumaan. Tässä taidetaan mennä Hula Hulaa isolla porukalla. (©Joonas Kainulainen)
VTL_2017_067.jpg
En ole ihan varma siitä, mistä tuplabuggin kuviosta nyt on kyse, mutta kaikilla näyttää olevan hauskaa. Kuvassa vasemmalla riemussa mukana eräs kohtalaisen tunnettu marjapussin osaaja ja laiturilla seisoskelija. (©Joonas Kainulainen)
IMG_20170727_193347.jpg
Torstaina 27.7. ennen iltajortsuja mentiin taas Pyhäjärveen tanssimaan.  ”Tok tok, hulluja nuo suomalaiset”, sanoisi Asterix. (©Jyrki Keisala)
VTL_2017_109.jpg
Tämä tyyppi ei jostain syystä ole saanut napattua itselleen edes daamia tälle tanssille, mutta menoa se ei näytä haittaavan. (©Joonas Kainulainen)
VTL_2017_080.jpg
Kuvassa bilettävät opet: Matleena ”taskuraketti” Haapalainen (os Kortesalmi) sekä Ville ”WCS” Immonen. (©Joonas Kainulainen)

 

2. Millainen oli oma leirini?

KAV_6055
Suurkiitos assarilleni Jennille, jolle leiri oli ensimmäinen. Suomi 100 -tansseissakin asut mätsäsivät! (©Karri Virta)

Näin jälkikäteen haluan kiittää Niinaa omasta leiriaikataulustani, johon sisältyi sopivasti opetusta kymmenpäiväisen leirin alussa ja lopussa – ja siinä välissä koko muun staffin kadehtimat neljä päivää lomaa, eli omaa joraamista, yksäreiden antamista ja muiden opejen tunneilla käymistä!  Erityisesti olen kiitollinen siitä luottamuksesta, jota Niina osoitti tätä ekakertalaista Valas-opea kohtaan, kun hän antoi minulle leirin alkuun pienen oman miniteeman: maanantaina mentiin ensin hitaita kaksi jaksoa punaisella tasolla, sitten nopea paikanvaihto ja Työväentalolla vielä yksi sininen jakso teemalla läsnäolo suljetun otteen tansseissa.  Avasin tätä teemaa blogiini juuri hiljattain.

Viimeksimainittu tunti muodostui omaksi koko leirin kohokohdakseni.  Etukäteen minua hieman jännitti, riittääkö hitaiden teematunneille väkeä. Voisin sanoa, että kyllä – ekoilla hitaiden tunneilla joraamassa oli yli 80 oppilasta, ja melkein sama porukka pölähti Työväentalon kohtalaisen pieneen saliin. Siinä Jyrki hieman pyyhki hikeä otsaltaan ennen tunnin alkua.

20449054_1414700991952982_8673511059184198042_o
Tässä lisää läsnäolemisen makua Johannan ja Omarin kizombatunnilta. (©Joonas Kainulainen)

Vaan millainen ryhmä ja tunnelma!  Tuntui ihan siltä, että aika pysähtyi 75 tärkeäksi minuutiksi.  Läsnäolemisen tunne, toistemme kunnioitus ja rauha oli uskomaton kokemus.  Sokkoharjoituksessa, jossa herrat tanssivat paikallaan silmät kiinni (siis kulloisellakin hetkellä heille tuntemattomien) daamien kanssa, daamien joukkoon luikahti ovesta salavihkaa myös opekollegani Törmäsen Antti, joka oli vissiin supsauttanut miesten hämäykseksi vähän hajuvettäkin korvan taa.  Kukaan miehistä ei ainakaan ääneen tunnustanut, että olisi huomannut mitään.  No, onhan tuo Antti tosiaan melko pienikokoinen ja naisellinen…ja Antin temppu toimi tunnilla hienona tunnelman keventäjänä.

Aina, kun näitä läsnäolotunteja olen eri ryhmille vetänyt, ne ovat liikuttaneet sekä oppilaita että itseäni jostain syvältä sisimmästä. Mutta ensimmäistä kertaa tanssinopettajan elämässäni tunnin loputtua edessäni seisoi jono ihmisiä, jotka halusivat halaten kiittää tunnista ja kertoa, miten tärkeän teeman äärellä olimme. Eipä siinä tainnut opekaan selvitä silmänurkkien kostumatta.

Lausun nyt ääneen nöyrän kiitokseni kaikille tuolla tunnilla olleille. Te teitte heittäytymisellänne ja hetkeen keskittymisellänne tunnista sen kokemuksen, millainen se oli. Kiitos!

20232891_1407108152712266_5177356117383694203_o
Hitaan valssin touhuissa med Kati. (©Joonas Kainulainen)

Muihin leirin opetuskohokohtiin kuuluivat ehdottomasti erään tanssinopettajaidolini, Kati Kainulaisen kanssa yhdessä (ekan kerran ikinä!) pidetyt hitaan valssin ja tangon tunnit. Kati, kanssasi on äärettömän helppoa, luonnollista ja saumatonta opettaa. Annat tilaa kollegallesi tarvittaessa, jolloin opettamisesta syntyy aitoa vuoropuhelua. Kuten minäkin, seuraat ryhmää tarkalla silmällä ja käytät opettajan intuitiotasi tarkkailemaan, mitä juuri tämä ryhmä juuri tänään tarvitsee.

Tällä yhteisellä intuitiolla teimme tangotunnilla daameista Teräsnaisia ja lanseerasimme saman tien uuden tanssituotteen, Halaustangon.  Niin että ei huano, sanoisi Jorma!

Tanssinopettajan työ on usein yksinäistä puurtamista omien ryhmien kanssa, eristyksissä muista opettajista.  Vertaistukea kyllä saa somen kautta, mutta mikään ei korvaa pitkän tanssileirin aikana syntyviä spontaaneja opetuskeskusteluita, keskusteluita leiriläisten ja staffin kanssa, omia tuntioivalluksia ja verkostoitumista.  Näitä kaikkia Valasrannan tanssileiri 2017 tarjosi minulle yltäkylläisesti.  Sain korvien väliini matskua ja pohdittavaa pitkälle ensi vuodelle!

 

3. Havaintoja tasoryhmistä ja ryhmien tasoista

13710641_1050408978382187_3733674567389569800_o
Himoittuja mustien tuntien rannekkeita, joita tasotsekeissä jaettiin. (©Joonas Kainulainen)

Omista joraustunneistani eniten mieleen jäivät Johannan ja Omarin kizombatunnit (olipa ihanaa halailla melkein koko päivä) sekä tangon, buggin ja fuskun mustat tunnit.  Mustille tunneille oli armoton opejen vetämä 15 minuutin tasotsekki, ja erittäin suoraselkäistä oli, etteivät myöskään opettajat tai muu staffi selvinneet kuin koira veräjästä, vaan tsekkiin osallistuivat aivan kaikki mustalle tunnille halajavat, pakollisella parinvaihdolla.  Voitte uskoa, että siinä kämmenpohjat tällä opella hikosivat, kun piti pistellä parastaan inkvisition armottoman katseen alla!

Mustien tuntien  tasotsekillä taattiin se, että kaikki tunneille osallistuvat olivat varmasti tasokuvauksen (VAATIVA) vaatimalla tasolla – koska vain siten opettajat pääsivät aidosti pitämään mustat tuntinsa sillä vaativalla materiaalilla, jonka olivat tunneille suunnitelleet.  Itse olin mukana yhtenä neljästä opesta tuomaroimassa myös yhtä tasotsekkiä, ja voin kertoa, että pyrkijäjoukon ollessa suuri ei ole helppoa valita kymmentä parasta viejää ja seuraajaa 15 minuutissa.  Uskoisin, että kovin vakavia oikeusmurhia ei kuitenkaan kymmenen päivän aikana tapahtunut.

Olen kirjoittanut tanssioppimistakin vainoavasta Dunning-Kruger-vaikutuksesta aiemmin blogissani.  Tanssileireillä tämä ylivertaisuusvinouma näyttäytyy siten, että vielä punaisilla (taso: HAASTAVA) tunneilla vastaan tulee oppilaita, jotka taistelevat ko. lajin perusrytmin, -askeleen tai -liikkeen kanssa.  Ja vaikka opettajat kuinka tunneilla tähdentävät, että vihreiden alkeistuntien jälkeen ei ole suotavaa mennä saman tien samasta lajista sinisille ja jopa punaisille tunneille, osa ihmisistä ei tätä ohjetta joko ymmärrä tai halua noudattaa.

VTL_2017_013
Yo wazzup bro? Ootsä tulos tasotsekkiin vai mitä häh? (©Joonas Kainulainen)

Seurauksena tasoryhmästä tulee hyvin heterogeeninen ja opettaja joutuu tekemään pikaisia ratkaisuja: pitääkö tanssitunti kuvauksen vaatimalla tasolla, jolloin osa oppilaista on ”ihan pihalla” (ja kuulin jopa mutinoita punaisen tunnin ”vaikeudesta”)? Vai laskeako tasoa hieman, niin että suurempi osa oppilaista pysyy mukana, mutta ne, jotka halusivat tulla tunnille hakemaan tasoistaan haastetta, jäävät tyytymättömiksi?

Yhtenä mahdollisena ratkaisuna kuulin asiakkaiden suusta toiveita tasotsekkien laajentamista ainakin punaisille, kenties jopa sinisille tunneille.  Tämä lienee täysin mahdotonta toteuttaa tuossa laajuudessa, sillä tsekki syö sekä aikaa, sitoo operesursseja että tekee tuntien ”flown” suunnittelun hyvin haastavaksi.  Minä haluaisin mieluummin vastuuttaa oppilaita itseään:

Kun mietit osallistumistasi tasoryhmään, lue tasokuvaus tarkkaan ja ole itsellesi yltiörehellinen. Mieti, onko sinun mahdollista pysyä ryhmän mukana tunnin haasteissa, vai tuletko taakaksi pareillesi.  Muista, että tasoosi nähden liian haastava tunti ei kehitä myöskään sinua itseäsi parhaalla mahdollisella tavalla.

 

4. Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä

Opettajat mukaan lukien Valasrannan Tanssileiriä oli toteuttamassa yli satapäinen henkilökunta.  Käsi sydämellä tunnustan, että milloinkaan aiemmin en ole kokenut sellaista yhtä suurta perhettä -tyyppistä yhteenkuuluvuutta mihinkään porukkaan kuin VTL2017 minulle tarjosi.  Niina on valjastanut erilaiset some- ja viestintäkanavat loistavasti henkilökunnan käyttöön, ja niiden kautta oli todella helppoa synkronoida esim. tuntisuunnitelmia lennosta kollegojen kanssa ja välttää siten päällekkäisyyksiä opetuksessa.  Ja jos majoituksen avain oli hukassa, tarvittiin vain yksi nopea WhatsApp-viesti oikealle kanavalle, niin joku kiikutti avainta jo juoksujalkaa.

Mutta viestintäkanavat ovat turhia, jos viestijät eivät kommunikoi.  Tällä leirillä sitä ongelmaa ei ollut, vaan kaikki tuntuivat mystisesti tulevan toimeen kaikkien kanssa.  Minun FB-kaverilistani on varmaan muutaman kymmentä henkilöä isompi nyt leirin jälkeen kuin sitä ennen.

Kiitos koko staffille mm. saunareissuista, yöllisistä ex tempore -tanssikisoista, syvällisistä keskusteluista, avusta ja tsempistä, hurtista huumorista, tunninpitopaikalle unohtuneella kännykälläni otetuista ekstrakuvista, sekä aamuöisestä Pyhäjärvessä tanssitusta ruedasta.  Lista olisi oikeasti paljon pidempi, kuten tiedätte.

Valasrannan Tanssileiri 2017 oli suuri, pinkki kymmenen päivän tanssikupla, josta ei oikeastaan olisi tahtonut tulla pois lainkaan.  No, arki koitti, mutta kaikeksi onneksi seuraavaan VTL:ään ei ole enää vuottakaan.  Siellä viimeistään nähdään taas, osan kanssa toivottavasti jo aiemmin!

VTL_2017_105
Valasrannan Tanssileirin opet ja henkilökunta toivottavat kaikille tanssillista vuotta. Nähdään taas vuoden 2018 leirillä! (©Joonas Kainulainen)
VTL_2017_134
Hää jäi yssikseen oottelemaan 2018 leiriläisiä… (©Joonas Kainulainen)

P.S. Olitko leirillä? Tiedäthän, että nettipalautetta leiristä pääset antamaan vielä 31.8.2017 asti tässä osoitteessa.

P.P.S. Kaikki Joonas Kainulaisen leirikuvat löytyvät täältä.

Oltaisiinko vain tässä ja halattaisiin? Paritanssista ja läsnäolosta

27F68CDD-1DD8-B71C-07140460326ED1F2-largeOletko koskaan seurannut sivusta ajatuksella lasten leikkimistä?  Leikkiessään lapsi keskittyy täydellisesti nykyhetkeen, ympäristönsä tutkimiseen ja sen loputtomien mahdollisuuksien hakemiseen.  Leikkivä lapsi ei muistele menneitä eikä haikaile tulevaa. Vain nykyhetki on totta, ja lapsen läsnäolo on täydellistä.

Muutama vuosi sitten aloin seurailla vaivihkaa tanssipaikoilla ihmisten tanssimista; en jakaakseni mielessäni arvosanoja tanssiteknisesta osaamisesta, vaan seuratakseni, miten tässä hetkessä läsnäolevia tanssijat tuntuivat olevan.  Havaintoni hätkähdyttivät minua: näin paljon pareja, jotka tanssivat keskenään yksintanssia, juuri toisiaan vilkaisematta. Tiedän, että sivusta tulkitseminen altistaa minut aina ajatusvääristymille; silti en voinut välttyä siltä kyllästymisen tunteelta, joka minulle sivustakatsojalle tanssista välittyi.  Päätin yrittää tehdä asialle jotain, koska tanssinopettajana minulla on pienenpieni mahdollisuus vaikuttaa tanssia opiskelevien ajatuksiin.  Aloin puhua tunneilla läsnäolosta ja vähitellen pienin harjoituksin myös opettaa sitä.  Nyt, kun konseptia on testattu pienissä ja suurissa ryhmissä – viimeisimpänä Valasrannan leirin yli 80 oppilaan upea ryhmä – ja kun tätä kirjoitusta on minulta erikseen pyydetty, on aika avata tekstillä, mistä on kyse.

Mutta ennen kuin aloitan, haluan kertoa, etteivät ajatukseni ole millään tavoin ainutlaatuisia, enkä omista niitä.  Mm. tanssinopettaja Hanna Tuominen on kirjoittanut läsnäolosta hyvin ansiokkaasti eri foorumeilla, ja kannattaa ehdottomasti tutustua hänen blogiinsa.  Myös tanssinopettaja Ulpu Jarva on käyttänyt läsnäolemisen tekniikoita omassa opetuksessaan jo pidemmän aikaa.

 

Kokemisen kerrokset

Mielemme voidaan ajatella prosessoivan kokemuksiamme ja reagoivan niihin kolmella sisäkkäisellä tasolla, jotka voidaan kuvata seuraavankaltaisella ”sipulimallilla”:

Kokemisen kehät.PNG
Kokemisen kerrokset.  Lähde: Sarah Silverton, Mindfullness – tietoisen läsnäolon läpimurto, 2013.

Suora kokemus sisältää kehon aistimukset (kosketuksen, paineen, painon, lämpötilan, lihasjännityksen tai -rentouden), tunteet ja kokemukset, joihin liittyy ääni, näköhavainto, haju ja maku.  Tähän keskukseen saapuvat aistimukset vaikuttavat suoraan fyysiseen kehoomme ja tunteisiimme. Se on vakaa ydin, jonne palaamme silloin, kun meidän pitää pysähtyä ja kohdistaa täydellinen huomiomme siihen, mitä juuri tällä hetkellä tapahtuu.  Suora kokemus paritanssissa voi olla vaikka välitön kokemus toisen kehonpainosta ja sen vuorovaikuttamisesta omani kanssa.

Ajatukset suorasta kokemuksesta ovat mukana sitä tunnistaen, nimeten ja luokitellen: tämän viejän vienti on todella kevyttä / kylläpä tanssi tuntuu raskaalta tämän parin kanssa / tämän parin tanssiote on liian voimakas / tämä daami seuraa minua johdonmukaisesti ja koko kehollaan.

Ajatukset ja tulkinnat: aivomme hakevat luontaisesti ja jatkuvasti kaikelle merkityksiä. Mielemme yrittää nähdä kokemuksessamme merkitystä kytkemällä sen joko menneisyyden tai kuvitellun tai odotetun tulevaisuuden aikoihin, paikkoihin ja tapahtumiin. Tämä kokemisen kerros on ollut evolutiivisesti hyvin hyödyllinen, jotta mielemme on pystynyt nopeasti esimerkiksi luokittelemaan metsässä kuulemansa äänen vaaralliseksi villipedoksi (jonka on kohdannut aiemmin) ja käskemään kehoa pakenemaan.

On huomattava, että aivomme prosessoivat kaikkea kokemaansa jatkuvasti näillä kolmella tasolla; se on siis aivojemme luontaista toimintaa.  Tämä sisältää kuitenkin mahdollisen ongelman, johon tulen seuraavassa kappaleessa.

 

Tulkitsemisen taakka

couple yelling at each otherUsein mielemme siirtää meidät hyvin nopeasti suoran kokemuksen vastaanottamisesta  merkityksiä ja assosiaatioita koskevalle käsitteelliselle uloimmalle kehälle (kuvassa tätä ilmentää paksu harmaa nuoli).  Tämän seurauksena mielemme lyö nopeasti leimoja ja luo tarinoita varsinaisen nykyhetken suoran kokemuksen päälle, ja nämä tarinat voivat johdattaa meidät nopeasti niin kauas, että irtaannumme kokonaan suorasta kokemuksesta.

Miksi aivojemme tarinointi sitten on meille tanssijoina vahingollista?  Siksi, että tarinoilla, joita huomaamme toistelevamme, ei ole useinkaan mitään tekemistä tanssiparimme kanssa!  Voimme saada itsemme kiinni ajatuksista ja oletuksista, jotka eivät kestä kriittisempää tarkastelua.  Koska aivomme hakevat merkityksiä – järjestystä kaaokseen – ne pyrkivät liittämään uloimmalla kokemiskerroksella suoran kokemuksen joko johonkin aiemmin koettuun tai tulevaisuuden ennusteeseen tai toiveeseen:

”Pentti vie ihan kuin entinen mieheni, se paskiainen, joka lähti toisen naisen matkaan. Pentti on ällöttävä, en haluaisi hänen hakevan minua.”

”Marketta on kiva. Hän flirttailee aina kanssani tanssiessamme. Hän on varmaan kiinnostunut minusta.”

”Voi ei, taas Risto tulee hakemaan minua. Hän tanssii tangot aina niin tylsästi. Taas on tiedossa haukotuttavat kuusi minuuttia.”

Näettekö, miksi nämä ajatukset voivat olla vahingollisia?  Koska Pentti, Marketta ja Risto ovat autuaan tietämättömiä niistä – ja täysin syyttömiä niihin.  Aivomme hyppäävät helposti vaunuun, joka vie meidät täysin pois nykyhetken puhtaasta tanssikokemuksesta, joka meille olisi tarjolla.  Hypätessämme sen vaunun kyytiin teemme samalla vääryyttä tanssikumppaneillemme, lähimmäisillemme.

Jatkuva ”tulkitsemiskerroksella eläminen” tuottaa meille myös hyvin helposti tanssiin ja yleisemminkin elämään liittyviä ajatusvääristymiä, joista olen aiemmin kirjoittanut.  Viitaten aiempaan kirjoitukseeni: erityisen herkkää tanssikansa tuntuu olevan yleistämään, aivoluteilemaan, henkilökohtaistamaan, leimaamaan ja lähtemään emotionaalisen päättelyn tielle – kun toisessa vaakakupissa olisi tarjolla tanssikokemus puhtaimmillaan ja aidoimmillaan.

 

Yksi mahdollinen ratkaisu: Hyväksyvä tietoinen läsnäolo

images.jpgHyväksyvä tietoinen läsnäolo (engl. mindfulness) on yksinkertainen elämänhallinnan menetelmä, jossa pyritään erilaisin meditatiivisin harjoittein säilyttämään suoran kokemuksen vakaa ydin ja havaitsemaan nykyhetken kokemus puhtaana, sellaisena kuin se on, vailla arvottamista ja luokittelua.  Karkeasti ajateltuna tietoisessa läsnäolemisessa pyrimme hetkeksi luopumaan sipulimallin uloimman tulkintakerroksen käyttämisestä tanssihetkemme ajaksi.  Erilaisin tanssiharjoituksin pyrimme pääsemään sellaiseen keskittyneisyyden tilaan, jossa koemme tanssihetken, itsemme ja toisemme, sellaisenaan, lempeästi ja ilman arvottamista havainnoiden.

Harjoituksia on monenlaisia, eivätkä ne vaadi minkään erityisen tanssilajin tai -tekniikan tiukkaa hallintaa – enemmänkin hetkeen heittäytymistä ja avointa mieltä.  Jotta pystymme tehokkaasti riisumaan mielestämme ennakko-odotukset toisistamme tanssijoina, käytän harjoituksia, joissa joko viejät, seuraajat – tai kummatkin (tämä vaatii erikoisjärjestelyitä) ovat silmät kiinni, eivätkä siten pysty tunnistamaan toisiaan näköaisteillaan.  Kokemusteni mukaan juuri nämä harjoitukset ovat olleet seurauksiltaan suorastaan järisyttäviä.  Ne ovat tarjonneet silmät kiinni liikkuville täysin uudenlaisen, kihelmöivän ja sydämeenkäyvän tanssikokemuksen tuntemattoman kanssa.  Kun emme tunne toista, emme tee turhia olettamuksia hänestä emmekä rinnasta häntä menneisyytemme traumoihin.  Näin pääsemme lähemmäksi intiimin paritanssikokemuksen suoraa ydintä.

Valasrannan Tanssileirillä sain ensimmäisen kosketukseni kizombaan Johannan ja Omarin tanssitunnilla. Tunti aloitettiin niin, että toisilleen tuntemattomat oppilaat kerääntyivät opettajien ympärille hyvin lähekkäin – paljon lähemmäs kuin mihin suomalainen normaalisti toisen ihmisen päästää. Siinä seisoimme kuin ruuhkaratikassa.  Sitten halasimme vieruskaveriamme, tuntematonta ihmistä. Ja tästä halauksesta lähdimme liikkumaan vapaasti toistemme kanssa jossakin suhteessa soivaan musiikkiin.  Läsnäolon ja läheisyyden kokemus oli suorastaan huumaava, ja hyvin liikuttava.

Arvatkaa, mikä ryhmässä muuttui ensimmäisen tauon jälkeen, kun se kokoontui seuraavalle tunnille?  Arvasitte oikein: koko alkujärjestäytyminen sujui murto-osassa aiemmasta. Ihmiset suorastaan riensivät toistensa lähelle, halaamaan toisiaan. Me jäyhät ja pidättyväiset suomalaiset halusimme päästää toisemme intiimikehiemme sisään. Toki me teemme sen paritanssijoina useinkin, mutta nyt mukana oli myös läheisyyden kokemuksen suora ydin. Olimme läsnä ja halasimme, vailla tulkintoja, vailla yleistyksiä.

 

Loppusanat

Olen sivunnut näitä teemoja aiemminkin, ja esitän tähän loppuun lainauksen aiemmasta tekstistäni:

”Jälleen kerran haastan teidät, rakkaat lukijani, lähtemään tanssilattialle kokeilumielellä: tyhjentäkää päänne turhista ajatuksista ja tarttukaa tähän ainutlaatuiseen tanssihetkeen, joka ei koskaan ole toistunut eikä tule toistumaan juuri samanlaisena, juuri tämän parin kanssa, hyväksyen itsenne ja hänet. Ottakaa yhdessä askel. Kuunnelkaa kehoillanne, miten toistenne liikkeen ymmärrätte. Älkää kiiruhtako mistään pois, älkää kiiruhtako mitään kohti. Olkaa juuri tässä ja keskustelkaa tanssillanne. Olkaa uteliaita.”

Jälleen kerran loppuun varoituksen sana: askelten määrä tanssissanne saattaa hälyttävästi vähentyä, mutta kokemuksen syvyys hätkähdyttää ja liikuttaa jotain sisällänne.  Älkää pelätkö edes sitä, että nämä syvät kokemisen hetket saattavat nostattaa kehoistanne esiin muistoja, kyyneliäkin.  Sillä kaikki kyyneleet eivät ole pahasta, tanssilattiallakaan.

* * *

Jos luit tämän, kiinnostuit ja olet tanssiseurasi touhuissa mukana, minua saa tilata pitämään tanssikursseja läsnäoloteemalla kauaskin.  Vaikutan pääkaupunkiseudulla, mutta juna kulkee. Ota yhteyttä jyrki.keisala@gmail.com.

Joskus sitkeys palkitaan – yllättävällä tavalla

Hangan lava4Niille, jotka eivät jaksa lukea koko kirjoitusta, nyt on koko lavatanssikansalle aivan erinomaisia uutisia:

Verohallinto on hyväksynyt lavatanssit työkykyä ylläpitäväksi liikunnaksi ja hyväksyy siis jatkossa tanssilavojen tanssiliput verovapaiden liikuntaseteleiden käyttökohteiksi!

Tämä liikuntaseteleiden käyttö tanssilippuihin on ilmeisesti ollut jonkinlainen vuosia kestänyt ikuisuusprojekti.  Viime vuonna Suomen Tanssinopettajain Liitto STOL ry:n seuratanssijaos teki päätöksen ajaa asiaa eteenpäin julkilausumalla, jonka taakse saatiin vahva kooste tanssialan järjestötoimijoita: STOL ry, Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry, Suomen Tanssikoulujen Liitto TANSLI ry – sekä ehkä tärkeimpänä itse tanssipaikkatoimijoiden järjestö, Suomen Huvijärjestäjien Keskusliitto ry.

Olin jo työstänyt muiden avustuksella asiasta julkilausuman, jonka aioimme julkistaa mielipidekirjoituksina, radiohaastatteluina ym.  Samaan aikaan yritin kuukausien ajan saada kiinni juuri sitä virkailijaa, joka asiasta osaisi verottajan puolelta jotain lausua.  Sitten tapahtui jotain, joka teki julkilausuman tarpeettomaksi.

 

Yllättävä puhelinsoitto

Muutama viikko sitten sain aamusella yllättävän puhelinsoiton Verohallinnon henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikön ylitarkastaja Minna Palomäeltä.  Minna vastaa omalta osaltaan Verohallinnon toimintaohjeista koskien liikunta- ja kulttuuriseteleiden käyttökohdemäärittelyitä.

Kävimme puhelinkeskustelun hyvässä hengessä, ja Minnalta löytyi kovasti ymmärrystä projektillemme.  Hän myönsi, että Verohallinnon toimintaohjeet tässä asiassa ovat monin tavoin vanhentuneet ja on aika päivittää niitä.  Minna pyysi, että kirjoittaisin mahdollisimman kattavat perustelut tanssilavojen kertakaikkiseksi sisällyttämiseksi verovapaiden kulttuuri- ja liikuntaseteleiden käytön piiriin.  Kirjoitin perustelut julkilausumatekstin pohjalta laajentaen samalta istumalta ja lähetin sen Palomäelle.  Perusteluissa keskityin erityisesti seuratanssin fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä kehittävään ja ylläpitävään luonteeseen.

Naapurinvaara2
Kuva: Sari Hovila

Mitä ilmeisimmin Verohallinnon alkuperäinen toimintaohje on kirjoitettu sitä silmälläpitäen, että anniskelua harjoittavat käyttöpaikat suljettaisiin kategorisesti näiden seteleiden kelpoisuuden ulkopuolelle.  Tämän vuoksi yritin perusteluissani selventää Verohallinnolle koko seuratanssin nykyistä luonnetta ja sitä, että anniskeluoikeus tanssilavalla ei millään tavoin ole määrittävä tekijä sille, mitä on itse tanssilavoilla harrastettava toiminta eli paritanssi.  Tähdensin nykyisen lavatanssikulttuurin ”alkovapaata” luonnetta, ja lisäksi kiinnitin Verohallinnon huomiota siihen, ettei nykyinen käytäntö kulttuuri- ja liikuntaseteleiden käyttökohteiden suhteen muutenkaan noudata tätä anniskeluun keskittyvää perustetta.  Näin ollen esitin, että siitä riippumatta, onko tanssilavalla anniskeluoikeudet vai ei, sen tulisi kuulua seteleiden käytön piiriin.

Palomäki kertoi, että valitettavasti Verohallinto ei ehdi käsitellä uusia toimintaohjeitaan ennen ensi syksyä, joten kesä 2017 vaikutti joka tapauksessa menetetyltä tapaukselta tämän asian suhteen.

 

Paras soitto ikinä

Tänä aamuna puhelin soi, ja langan päässä oli taas Palomäki, joka ilmoitti yllättäen, että työryhmä onkin kokoontunut jo nyt ja päättänyt yksikäsitteisesti hyväksyä lavatanssit työkykyä ylläpitäväksi liikunnaksi.  Näin ollen tanssilavojen tanssiliput kelpaavat jatkossa verovapaiden liikuntaseteleiden käyttökohteeksi.  Palomäki täsmensi, että koska kyse on liikunnasta, maksuväline on ensisijaisesti liikuntaseteli, mutta nykyisinhän kulttuuri- ja liikuntasetelit ovat aika pitkälti sama asia, joten ”sekakäyttö” lienee myös mahdollista.

Palomäki ilmoitti lisäksi, että Verohallinto on tänään ilmoittanut liikunta- ja kulttuuriseteleiden tarjoajille, että Verohallinnon kanta asiaan on muuttunut. Koska muutos ei ole automaattinen, joutuvat tanssilavat edelleen anomaan itsensä näiden seteleiden käyttökohteiksi.  Mutta nyt seteleiden tarjoajilla on tieto siitä, että tanssilava saa rekisteröidä tanssiliput käyttökohteeksi, joten asia toivottavasti etenee vauhdilla.  Olen jo ollut yhteydessä Suomen Huvijärjestäjien Keskusliittoon ja pyytänyt, että he tiedottaisivat jäseniään muuttuneesta käytännöstä.

* * *

Hyvät lukijani: levittäkää tätä ilosanomaa tanssilavoille!  Kertokaa lavayrittäjille ja muille toimijoille, että he voivat halutessaan tästä lähtien rekisteröityä liikuntaseteleiden käyttökohteeksi.  Kaikki tanssilavatoimijat eivät tätä varmaankaan välttämättä halua, mutta iloitkaamme kaikki yhdessä siitä, että tanssilavojen toiminta on viimeinkin saanut verottajalta kauan kaipaamansa statuksen.  Se on monin tavoin fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä ylläpitävää liikuntaa!

Joskus asioiden aikaansaamiseksi tarvitaankin yllättäen vain yksi pieni kivi, joka laitetaan vierimään.

Pitääkö olla huolissaan?

4662356434_7dd5e58cb1_bBlogitoimitukseen on saapunut postia huolestuneilta tanssikansalaisilta.  Puretaanpa postisumaa hieman.

 

 

1. Nimimerkki Bändifanit omiin konsertteihinsa Tyrväältä tiedustelee:

Pitääkö olla huolissaan, kun tanssibändien fanit tukkivat olemassaolollaan lavan edustan niin, etten pääse tuollaisissa tansseissa lähellekään kierrosennätyksiäni, kun joudun hidastamaan ja heitä väistelemään, eivätkä he tottele edes kyynärpäätä?

V: Hyvä Bändifanit omiin konsertteihinsa: ei tästä pidä olla huolissaan.  Kerron sinulle salaisuuden: kukaan ei tanssilattialla laske eikä noteeraa kierroksiasi.  Tai kerran kyllä laskettiin, mutta senkin kisan voitti joku harrivilperi, niin kuin se voittaa aina kaikki tanssien naistenkaatokisatkin.  Niin että voit aivan rauhassa hidastaa siinä lavan edustalla.  Ja kerron toisenkin salaisuuden: hyvä viejä tietää väistökuvioita, joilla navigoi sujuvasti haastavammassakin tilassa.  Daamitkin tykkäävät niistä.  Niitä voit tulla harjoittelemaan vaikka tanssikursseille.  Itse tiedän monta kivaa, ja mielelläni opetan ne sinullekin.

Kun nyt salaisuuksia jakamaan ruvettiin, niin kerron saman tien kolmannenkin: niillä suosituimmilla tanssibändeillä pitää kyllä tosi kiirutta tanssipaikoissa keikkaillessa, ei ne kovin usein jouda istumakonsertteja pitämään. Ja niitä tosifaneja tarvitaan. Ei ne muusikot muuten jaksaisi. Kauhea roudaaminen illasta toiseen, takahuoneetkin tunkkaisia, ja makkara usein haaleata tai ainakin sinappi puuttuu.

Ja jätä seuraavalla kerralla hei ne kyynärpäät kohti lattiaa, jooko.

2. Nimimerkki Perinteiset tanssit kunniaan Lievestuoreen Viinaränninnorosta kynäilee näin:

Monet parit tanssivat kaikki humpat, tangot ja valssit silleen vastakkain paikallaan pyörien, käsiään nostellen ja ympärilleen potkien. Pitääkö olla huolissaan tanssien kuolemisesta, kun perinteitä ei enää kunnioiteta?

V: Parahin Perinteiset tanssit kunniaan: ei siitä pidä olla huolissaan, sillä kulttuuri on alati muuttuva otus, ja niin on myös tanssikulttuuri.  Kulttuuri, joka jämähtää paikalleen, on kohta kuollutta kulttuuria.  Kuvailemiesi parien terveydentilasta sen sijaan kannattaa olla vähän huolissaan, sillä tuo ympärilleen potkiminen viittaa Huntingtonin tautiin eli tanssitautiin, joka aiheuttaa dementiaa ja pakkoliikkeitä. Tauti johtaa kuolemaan 15-30 vuoden kuluessa sairastumisesta, eikä sitä voi parantaa.

Epäilen kuitenkin vahvasti, että olet nähnyt fuskun tai buggin tanssijoita.  Jos ne tosissaan potkivat sinua, kannattaa huomauttaa kohteliaasti, että noissakin lajeissa tanssiaskeleet kuuluu ottaa vartalon alle.  Noin niin kuin muuten ko. tanssijat ovat luultavasti hurahtaneet samaan tanssitautiin kuin sinäkin.  Sitäkään ei voi parantaa, mutta se ei johda kuolemaan, vaan päin vastoin parhaimmillaan antaa lisää monia nauruntäyteisiä elinvuosia.

Mahdutte molemmat tanssitautiset sinne parketille.  Sovulla.

3. Nimimerkki Kohtalaisen näköinen ja kokoinen Paltamon Paska-Lauttasesta skrivailee:

Viime kuussa kun olin tansseissa, Martti haki minua tangolle.  Nyt kun kävin taas, ei hakenutkaan, vaan vei Markettaa.  Pitääkö tästä olla huolissaan, ja vieläköhän Martti suostuu tervehtimään Korhosen kaupalla?

V: Oi sinä ihanainen Kohtalaisen näköinen ja kokoinen: kyllä se tervehtii, niin kuin on tervehtinyt tähänkin asti jo kolmekymmentä vuotta.  Saattaa pari sanaa kevätsäästäkin vaihtaa, tai hallituksesta.  Martti ei tykkää oikein kummastakaan.  Sinun kanssa tanssimisesta se kumminkin tykkää edelleen, vaikka ei ehtinytkään sinua tällä kertaa tanssittaa.  Niistä miehistä on tansseissa vähän uupelo. Pitäisi saada lisää. Jos hakisitte naisissa ihan Kajaanista asti?

4. Nimimerkki Kaiken tietävä mutta perin vittuuntunut Salon Helvetinlammilta lähestyy kysymyksellä:

Pitääkö olla huolissaan, kun vituttaa niin ettei veri kierrä, koska koko muu tanssikansa on aina väärässä?  Kerran luulin itsekin olleeni, mutta erehdyin.

V: Kuulehan Kaiken tietävä mutta perin vittuuntunut: kyllä siitä pitää olla huolissaan. Aivan helvetin huolissaan.  Todennäköisyys sille, että sinä olisit oikeassa ja kaikki muut väärässä, on lottovoiton luokkaa.  Paljon todennäköisemmin sinä olet väärässä. Ja sitä paitsi vitutuksen aiheuttamaan verenkiertohäiriöön voi kuolla, toisin kuin siihen yleisimpään tanssitautiin (kts. kysymys 2).

* * *

Toivotan kaikelle tanssikansalle huolestumatonta ja ihanaa tanssikesää 2017!

Iskelmäallergia

hqdefaultMelko harvoin kirjoitan mitään tanssimusiikkiin liittyvää, vaikka siinä olisi kieltämättä paljonkin pohdittavaa.  Nyt kuitenkin haluan tehdä tunnustuksen ja saada tämän taakan pois harteiltani:

Vihaan kategorisesti ruotsalaista ”bugg-iskelmää”.

No niin, nyt kun kissa on päästetty kassista, voin selittää syynkin.

Kun olin vielä nuori ja nätti, enkä tiennyt tanssimisestakaan mitään, äitini vei minut aina tiettyyn parturiin, joka sijaitsi Vanhassa Vaasassa.  Syitä en ole moiselle udellut; ehkä se oli halpa, ja ainakin sijaitsi lähellä äitini työpaikkaa.

Tätä parturia pitivät suomenruotsalaiset sisarukset, joilla oli liikkeessä kasettimankka.  Arvatkaa, mitä musiikkia siellä soitettiin, noin niin kuin aina?  Kyllä: Vikingarnaa, ja mikäli minä mitään muistan, niin vain muutamaa samaa kasettia.  Aamusta iltaan, joka arkipäivä. Tai ainakin aina silloin, kun minä olin asiakkaana.

(Sivumennen sanoen he myös tilasivat pienesti tuhmaa Lektyr-lehteä parturiin, mutta sekin oli laiha lohtu sille iskelmäaltistukselle, jolle vuosikausien ajan jouduin.)

Minut siis tahtomattani altistettiin musiikille, jossa ei ollut kerrassaan mitään kuunneltavaa vankalle ja rankalle Queen-fanille.  Otsasuoni pullistuen jouduin kuuntelemaan sitä tekopirteää jollotuksen virtaa, jossa jokainen kappale kuulosti samanlaiselta ja jonka sanoituksista ymmärsin kaksikielisellä seudulla kasvaneena aivan liikaa.

Helppo ei siis nuoruuteni ollut, mutta toivuin siitä kuitenkin jotenkin.  Vihani ruotsalaista bugg-iskelmää kohtaan ei ole silti ottanut laantuakseen näiden vuosikymmenien aikana.  Nyt kuitenkin näin Facebookin tanssiporukka-ryhmässä tämän mainoksen ja ryhdyin tuumailemaan, josko tekisin kesälomallani ekskursion ruotsinkieliselle Pohjanmaalle, lähelle synnyinseutujani, ja antaisin heille vielä yhden mahdollisuuden…ihan vain koska en ole muutenkaan elämässäni pitänyt tapanani hirttäytyä muuttumattomiin mielipiteisiini.

Ja tiedättekö? Tämän kirjoittaminen oikeasti vähän helpotti. Vähän.

Haaste vastaanotettu: Kuinka kehittyä paritanssijana?

tango_dance_01Tanssiystäväni Susanna Salokannel heitti tanssikouluille blogikirjoituksessaan haasteen: Kuinka kehittyä paritanssijana – ja kuinka kehittää kursseilla tavoitteellisesti harjoittelevia paritanssijoita?  Päätin ottaa haasteen vastaan ja kirjoittaa omia ajatuksiani aiheesta.  Mainittakoon, että tämä kirjoitus on suunnattu nimenomaan heille, jotka kokevat haluavansa kehittyä loistaviksi paritanssijoiksi kursseilla ja oheisharjoittelulla.  En siis lainkaan väitä, että tämä olisi kaikkien paritanssijoiden ainut oikea tie onneen, joten toivoisin lukijoiden jättävän hernemaissipaprikapussin vielä pakastimeen odottamaan hyvää kasvisruokareseptiä ja vaikka ohittamaan tämän kirjoituksen kokonaan, mikäli aihe ei kiinnosta.

Karkeasti yksinkertaistettuna paritanssi on rytmikästä, kehollista toimintaa, jonka ytimessä on kaksi asiaa:

  1. Oman kehon toiminta, ja
  2. Parityöskentely.

Oman kehon toiminta

Oman kehon toiminnan haasteet jakaantuvat kahteen pääluokkaan: lihastoiminnalliset ja motoriset haasteet.  Paritanssin kannalta ylivoimaisesti tärkeimmät lihastoiminnalliset haasteet ovat aktiivinen ydintuki sekä toiminnallinen lapatuki.  Ydintuella tarkoitetaan keskivartalon alueella sijaitsevaa lihaskokonaisuutta, jonka löytäminen, tiedostaminen ja aktiivinen kontrollointi stabiloi alarankaamme ja mahdollistaa kaikki vartalon ja alaraajojen lihasten hallitut suuret liikkeet.  Voidaan perustellusti väittää, että loistava liikkuja yleisestikin – ja erityisesti loistava paritanssija – hallitsee ydintukensa jokaisessa hetkessä ja osaa säädellä sitä (ja sen voimakkuutta) eri tarkoituksiin.  Ydintuesta olen kirjoittanut jotain aiemminkin, mutta tämän kevään aikana tässä blogissa tulee vielä ilmestymään syksyn lapatukisarjamme kaltaisia kirjoituksia ydintuesta.  Niissä tulemme valottamaan lähemmin ydintuen merkitystä tanssille sekä antamaan lihasharjoitteita sen kehittämiseksi.

Tanssijan lapatuella puolestaan tarkoitetaan lapaluiden hallittua liikettä alas ja sivuille sekä niiden tukemista tähän asentoon.  Loistava paritanssija käyttää lapatukeaan jatkuvasti, kaikessa liikkeessä.  Lapatuesta kirjoitimme Jenna Polven kanssa yhdessä syksyllä artikkelisarjan, joka pyrkii valottamaan tätä lihastoiminnallista haastetta ja sen parissa työskentelyä sekä teorian että käytännön harjoitteiden kautta.

Miten sitten vastata oman kehon lihastoiminnallisiin haasteisiin?  Tähän tarvitaan kolmenlaista harjoitusta: 1) lihasaktivaatioharjoittelua, jolla pyritään harjoitettavien lihasten toiminnan parantamiseen ja jonka kautta lihakset vahvistuvat ja työskentelevät nopeammin ja taloudellisemmin; 2) tuntoharjoitteita, joiden avulla herkistetään tanssin kannalta tärkeiden lihasryhmien kehollista toiminta-aluetta (esim. lapaluiden seutua, joka luonnostaan on verrattain huonosti tuntohermotettua aluetta); sekä 3) yleistä liikkuvuutta ja lihasten venyvyyttä kasvattavaa harjoittelua.

Paritanssin motoriset haasteet ovat mielestäni moneen muuhun tanssin osa-alueeseen verrattuna pienemmät, koska suuri osa paritansseista pohjautuu rytmikkääseen kävelyyn, jossa parikontaktin kautta ylävartalon liikettä suhteessa alaraajoihin on jonkin verran rajoitettu.  Motorisia haasteita löytyy silti erityisesti latinalaisten tanssien sekä rock’n’swing-tanssien puolelta.   Tärkeimpiä paritanssijan motorisia, kehittyneitä taitoja ovat isolaatiokyky sekä dissosiaatiokyky.  Isolaatiokyvyllä tarkoitetaan tanssijan kykyä eristää liike johonkin kehonsa osaan, ilman että liikettä suorittavaan kehonosaan kytkeytynyt toinen kehonosa lähtee mukaan samaan liikkeeseen. Esimerkkinä vaikkapa rumban lantion rotaatio- eli kiertoliike, johon rintakehä ei saisi lähteä mukaan.  Dissosiaatiokyky on oikeastaan isolaatiokyvyn alataito, jolla tarkoitetaan erityisesti lantion ja rintakehän rotaation ”irrottamista” toisistaan.  Käytännössä se ilmenee niin, että tanssijan kiertäessä rintakehäänsä hänen lantionsa ei kierrykään samanaikaisesti, vaan lähtee kiertoliikkeeseen jonkin verran ajallisesti jäljessä.  Dissosiaatiokyvystä on erityistä hyötyä monessa suljetun otteen paritanssissa.

Parityöskentely

Paritanssin toiseen ytimeen – parityöskentelyyn – auttavat parhaiten laadukkaat tanssikilometrit, joiden kautta omaan kehoon hankitut opit päästään siirtämään parityöskentelyyn parantuneen vasteen sekä herkistyneen viennin ja seuraamisen muodossa.  Se, mitä tämä kullekin tarkalleen ottaen merkitsee, on kuitenkin yksilöllistä.  Joillekin tanssijoille yksinkertaisin tie on vaan tanssia mahdollisimman paljon ja mahdollisimman monenlaisten tanssiparien kanssa.  Määrä ei kuitenkaan tässäkään yleisesti ottaen korvaa laatua – tai ainakin se tekee sen verrattain hitaasti – ja tehokkaampi tie loistavaan paritanssijuuteen saattaakin kulkea tavoitteellisen, esim. kilpailemiseen tähtäävän treenin kautta.  Tässä haasteena tietenkin – etenkin naisilla – on sopivan treenikaverin löytäminen.

Toinen tehokas tie parempaan parityöskentelyyn saattaa olla pariyksäreiden ottaminen osaavalta, analyyttiseltä, kriittiseltä mutta kannustavalta ammattiopettajalta.  Yksäreitä pidetään yleisesti kalliina vaihtoehtona, ja pelkkää hintaa tarkastellen ne kalliita ovatkin. Mutta toisaalta kannattaa ajatella, että yksäreillä opettaja keskittyy vain ja ainoastaan teihin, antaen usein kullanarvoista palautetta tanssistanne. Moni tanssija kokee taitojensa harpanneen yksärioivallusten kautta paljon isommin kuin monenkaan kurssin kautta.

Miten ja missä harjoitella?

Pilates-hundred-sata.jpgLapatuen sekä ydintuen monipuoliseen harjoittamiseen aivan ylivoimainen, kaikille suositeltava oheislaji on pilates-harjoittelu.  Aktiivisia pilates-ryhmiä löytyy varmasti joka puolelta, mutta pilates-harjoitteita voi aivan hyvin tehdä myös itse – harjoitteet eivät yleensä juuri apuvälineitä tarvitse.  Kirjallisuutta löytyy pilvin pimein sekä kirjakaupoista että netistä.  Erityisiä lapatukiharjoitteita löytyy lisäksi mm. lapatukisarjamme kolmannesta osasta.  Ydintuen harjoittamiseen oikein hyvä yksittäinen liike on lankutus.

Liikkuvuuden ja lihasten venyvyyden kehittäminen on melko ilmeinen kohde, ja siihen auttavat parhaiten monipuoliset – muttei liioitellut – sekä staattiset että liikkeessä tapahtuvat venyttelyt. Edelleen, netti on runsas tiedonlähde tälle.

Isolaatiokyvyn harjoittamiseen oivallisia ovat lattaripohjaiset ryhmäliikuntatunnit, joilla usein hiotaan lajinomaista liikettä tarkkaan ja huolellisesti.  Ja hyvän musiikin tahdissa tulee hikikin, jolloin myös kunto nousee!  Toisinaan kohtaan tanssilattialla daameja, jotka eivät ole juuri harrastaneet paritanssia, mutta joiden lattariliike on silti varsin laadukasta.  Tällöin taustalta kysyttäessä löytyy lähes poikkeuksetta lattaripohjainen ryhmäliikunta.

Dissosiaatiokyvyn harjoittamiseen ylivoimaisesti tehokkain paritanssi on argentiinalainen tango.  Siinä dissosiaatio on lähes kaiken liikkeen ytimessä: seuraajan ochoissa, boleoissa ja giroissa, viejän erilaisissa koristelevissa sekä vievissä liikkeissä jne.  Tanssilavalla argentiinalaisen tangon taitajan tuntee poikkeuksetta juuri tuosta dissosiaatiokyvystä, joka tuo keskikehoon kannatellun rentouden ja mahdollistaa selkärangan hyvän kiertoliikkeen kautta mm. laadukkaat vakiotanssien parin ohi otettavat askeleet ja sen, että kykenen ikään kuin viemään seuraajan ”ylä- ja alakertaa” monin eri tavoin, eri suuntiin ja eriaikaisesti.  Lisäksi se lisää luonnollisella tavalla seuraamisen viivettä, koska viejän keskikehon liike välittyy kinesteettisessä tarkastelussa ensin seuraajan keskikehoon, mutta dissosiaation vuoksi vasta viiveellä seuraajan lantion kautta jalkoihin.

Kurssit vai yksityistunnit?

Tanssikurssitarjontaa Suomessa kyllä on, eikä hyvien opettajien kursseilla käyminen ole lainkaan huono vaihtoehto paritanssijana kehittymiseen.  Kurssitasojakin riittää yllin kyllin.  Tanssikursseja riivaa kuitenkin lähes universaalisti yksi haaste: Dunning-Kruger-vaikutus eli ylivertaisuusvinouma, joka näkyy siinä, että monet tanssin harrastajat valitsevat taitotasoonsa nähden liian haasteellisen kurssitason.  Jos tanssiosaamista jo on ja kehityshalut ovat kovat, voi kismittää, kun edistyneiden kursseilla vastaan tulee ihmisiä, jotka eivät hallitse perusliikkumistaan, saati juuri tämän lajin perusaskelistoa.  Me tanssinopettajat tiedostamme tämän dilemman kyllä, mutta aina siitä eroon pääseminen ei ole helppoa.  Tasotsekkausta voi tietenkin tehdä ja kurssilaisia ohjailla taitoaan vastaavalle (alemmalle) kurssitasolle – mutta jos sen seurauksena siihen edistyneiden ryhmään jää kolme paria, ei sekään leipää tuo pöytään.

Itse olen herätellyt ajatusta pääkaupunkiseudulla toimivaan, edistyneiden ryhmään, joka treenaisi tavoitteellisesti, motiivina joko oma kehittyminen tai lavatanssikisaaminen.  Toistaiseksi yksi pari on osoittanut kiinnostusta.  Vertailun vuoksi todettakoon, että Kuopion Tanssiklubilla on tälläkin hetkellä parikymmentä erittäin motivoitunutta, kisoihin suuntaavaa paria treenaamassa viikkoharjoituksissa.  Eihän pääkaupunkiseutu voi olla näin paljon laiskempi tässä suhteessa, eihän?  Olen edelleen halukas polkaisemaan ko. ryhmän pystyyn, jos halukkaita ilmenee riittävästi. Tässä asiassa voit ottaa yhteyttä jyrki.keisala@suomentanssistudiot.fi.

Yksityistunteihin pätee se, mitä edellä kirjoitin: kyseessä voi olla ensin hintavalta näyttävä tie, mutta parikin yksäriä voi kokemusteni mukaan avata oppilaalle aivan uusia polkuja tanssioppijuuteen.

* * *

Summa summarum: paritanssijana voi kehittyä eteenpäin, vaikka ei aina omantasoista paria olisikaan. Kaikki meistä voivat parantaa kehollisia valmiuksiaan, jotka toimivat voimavaroinamme sitten, kun pääsemme pariyhteyteen.

Paritanssista ja ajatusvääristymistä

clouds-1574725_960_720Ajatukset ovat sisäistä puhetta itsellemme, ja tämä sisäinen puhe voi olla meitä hyödyttävää, hyväilevää ja lempeää – tai sitten kriittistä, haitallista ja turhaa.  Monet kielteiset tilanteet ja tunnereaktiot tai jopa tapahtumasarjat saavat alkunsa haitallisesta ajattelusta.  Elämme päämme sisällä jatkuvasti sen harhan vallassa, että ajatuksemme kuvaavat tosiasioita ja -tapahtumia, vaikka näin ei kuitenkaan aina ole.  Tilanteet, jotka koemme häpeällisiksi, aktivoituvat toisinaan automaattisesti, meidän sitä tiedostamatta, epätarkoituksenmukaisista ja haitallisista ajatuksistamme.

Näitä haitallisia ja epätarkoituksenmukaisia ajattelutapoja kutsutaan psykologiassa ajatusvääristymiksi, ja ne on usein mahdollista jäljittää syvemmällä piileviin uskomuksiimme ja olettamuksiin itsestämme, muista ihmisistä tai maailmasta yleensä.  Näillä kielteisillä perususkomuksilla on yleensä pitkä kehityshistoria ja ne voivat tuntua meille tosilta – ellemme tutki tarkasti sitä, mitkä seikat puhuvat niiden puolesta ja mitkä niitä vastaan.

Aina emme tule ajatelleeksi, miten paljosta luovumme ja miten haavoittuvaiseksi itsemme teemme, kun vastaamme tanssiinkutsuun ja lähdemme jakamaan tanssilattialla pienen hetken elämästämme toisen ihmisen kanssa.  Luovumme hetkeksi osasta yksityistä reviiriämme, avaamme sylimme, sovitamme liikkeemme yhteen ja luovutamme osan itsemääräämisoikeudestamme toisillemme.  Paritanssissa tulemme aivan lähelle Toista ja tämä hetken läheisyys voi ravistella monin tavoin kehojamme ja ajatuksiamme.

Näin kirjoitin paritanssin ytimestä pari vuotta sitten.  Paritanssi voi olla harrastuksena hyvin sydämeenkäyvä: tulemme ja päästämme toisen ihmisen lähelle, henkilökohtaiselle vyöhykkeellemme.  Laskemme suojamuurimme ja olemme hetken aikaa haavoittuvia.  Paritanssi on siis useimmiten meille hyvin henkilökohtainen kokemus, joka on otollinen alusta myös ajatusvääristymille.  Käyn tässä läpi niistä yleisimpiä sekä sitä, miten ne saattavat näyttäytyä tanssiin liittyvissä ajatuksissamme ja uskomuksissamme:

  1. Mustavalkoajattelu, ”joko-tai”.  Tälle on ominaista, että ihmiset ja asiat nähdään vain ääripäiden kautta: Tanssi-iltani oli huippu, koska paikalla oli vain osaavia ja kohteliaita tanssijoita / Ilta oli ihan arsesta, kun kaikki vaan törmäilivät toisiinsa.  Tämä ajatusvääristymä estää meitä näkemästä vivahteita ja sysää meidät tunteiden vuoristorataan, jossa vähän väliä olemme joko lopettamassa koko tanssiharrastuksen tai hehkuttamassa sen ihanuutta ja auvoa.  Tosiasia kuitenkin on, että useimmat tanssikokemuksemme liikkuvat keskimääräisen ympärillä, ja meidän olisi hyvä ikään kuin kalibroida ajatuksiamme ja odotuksiamme lähtökohtaisesti tämän keskimääräisen ympärille.  Mustavalkoajattelu vain sysii meitä nopealla vauhdilla ongelmatilanteesta seuraavaan.
  2. Väärät yleistykset, ”kaikki / aina / ei kukaan”.  (Yksi hakija kohtelee meitä tanssilattialla töykeästi ->) Mikä teitä kaikkia tanssimiehiä oikein riivaa?  Kaikki buggaajat pilaavat tanssi-illan törmäilyllään / Vanhat tanssipapat ovat sellaisia kävelyttäjiä / Kukaan ei hae tällaista tumpeloa / Aina minä joudun tanssimaan tuon epämiellyttävän tyypin kanssa.  Yleistäminen tarkoittaa joidenkin yksittäisten (ja useimmiten toisiinsa liittymättömien) asioiden tai ilmiöiden käsittämistä joukoksi, jonka jäsenillä on samankaltaisia piirteitä.  Tämä ajatusvääristymä on monenlaisten ennakkoluulojen olennainen rakennuspalikka, koska siinä me lyömme leimamme kokonaisiin asioihin, ilmiöihin tai vaikkapa tanssin harrastajaryhmiin joidenkin yksittäisten kokemustemme perusteella.
  3. Aivoluteilu eli toisen ajatusten lukeminen.  Tätä kutsun pidä tunkkis! -ajatteluksi.  Luulemme tietävämme, mitä joku toinen meistä ajattelee.  Projisoimme omat ajatuksemme ja ennakkoluulomme toisen ajatuksiksi.  Tanssikaverillani on taatusti tylsää, kun minä tanssin vain perusaskelta ja oikeaa käännöstä / Tuo varmaan inhoaa minua, kun ei hakenut / Ei tuo varmaan haluaisi tanssia kanssani näitä seuraavia, siispä en hae / Nuo eivät taatusti nauti yhtään tuosta suorittamisestaan / Noilla on taatusti tylsää tuossa kävellessään.  Toisinaan taas edellytämme vastapuolen tietävän ajatuksemme: Kyllä hänen olisi pitänyt tietää, että haluan tanssia tämän tangon juuri hänen kanssaan.  Koska ajatustenluku usein käynnistyy aivan pienestä vihjeestä, sanasta tai eleestä, on mukana useimmiten täysin mielivaltaista päättelyä.  Paras lääke aivoluteilua vastaan ovat suorat ja avoimet kysymykset: Mitä tarkoitat?  Mitä mieltä sinä olet?  Miltä sinusta tuntuu? Mitä ajattelet tästä?
  4. Suurentelu ja katastrofiajattelu.  Niputan nämä ajatusvääristymät yhteen, ja ne ovat sukua mustavalkoajattelulle.  Suurenteleva henkilö korostaa jonkin asian kielteisiä tai myönteisiä puolia dramaattisella tavalla: Tanssikaverini sanoi minulle pahasti, ja koko tanssikesäni oli pilalla / Yksi ihana hidas valssi pelasti koko vuoteni / Fusku ei tänään kulkenut ollenkaan -> en kerta kaikkiaan osaa tanssia fuskua.  Suurentelijan mielessä pienistä vastoinkäymisistä tulee suuria, ylitsepääsemättömiä esteitä ja satunnaisesta ärtymyksestä kasvaa monivuotinen kauna.  Päihdeterapiasta tuttua on myös yhden ”lipsahduksen” korostaminen suhteettomalla tavalla: Minä retkahdin, mitä tässä enää kannattaa yrittää.  Tanssiin sovellettuna ajatus voisi kuulua vaikka näin: tein uudenvuodenlupauksen, että haen joka tanssissa kolmea uutta daamia, nyt en hakenut yhtään, joten mitä tässä enää yrittämään, palataan tuttujen hakemiseen.
    Katastrofiajattelussa taas ennakoidaan mahdollisimman huonoja seuraamuksia: Heti ekassa foksissa tuli naapurin korko jalalle, taas se tallominen alkaa, mahdanko selvitä ehjänä tästä illasta.  Tai kun puoliso kertoo pitävänsä Reiskan tavasta tanssia tangoa, niin katastrofiajattelija miettii jo eropapereiden vireille laittamista.
  5. Henkilökohtaistaminen eli personalisaatio.  Tämä on oma suosikkiajatusvääristymäni ja siinä ajatellaan toisen käyttäytymisen liittyvän suoraan minuun.  Tulkitsemme ympäristöämme – joka oikeasti toimii täysin itsestämme riippumattomasti – ikään kuin se pyörisi oman napamme ympärillä.  Patologisimmillaan personalisaatio ilmenee skitsofreniassa, jossa harhainen ihminen saattaa kuvitella esimerkiksi television uutistenlukijan puhuvan suoraan hänelle / hänestä.  Mutta emme me terveiden kirjoissakaan olevat ihmiset ole tälle ajatusvääristymälle immuuneja: Minulleko nuo daamit tuolla tanssirivissä nauraa höröttävät? / Meillä oli Marketan kanssa eilen niin ihanat hitaat, mutta nyt hän tuolla minun kiusakseni keikuttaa pyllyään rumbassa Sepon kanssa / Tuo pari esittää tuossa ihan minua ärsyttääkseen.
  6. Pitäisi-tyrannia.  Pitäisi-ajattelijan tanssielämässä on loputon lista asioita, jotka vaan pitää tehdä.  Tämä ajatusvääristymä ilmenee usein tanssivammojen yhteydessä: tanssijan jalassa on plantaarifaskiitti, joka paranisi lähinnä levossa, mutta hän etsii vippaskonsteja, joiden avulla kuitenkin pääsee seuraavana viikonloppuna humppaamaan. Seuraavalla viikolla valitellaan vaivoja entistä enemmän.  Pitäisi-ihmisen sanavarastossa suosikkeja ovat ”pakko päästä / pitäisi levätä, mutta kun en malta / täytyy oppia tämä laji / pitää saada tanssia hitaat valssit, muuten ilta on pilalla”.  Vastalääke pitäisi-tyrannialle on yksinkertaisesti pysähtyminen ja tämän kysymyksen kysyminen itseltään: kumpaa tämä pitäisi-asia minulle enemmän tuottaa, iloa vai murhetta?
  7. Leimaaminen.  Lyöt otsaasi välittömästi kielteisen leiman edes harkitsematta muita tulkintamahdollisuuksia: Luuseri mikä luuseri, saan pakit aina kaikilta / tällainen koheltaja mä olen, en osaa tanssia.  Usein leimaaminen tapahtuu saman tien sen jälkeen, kun koet tavalla tai toisella epäonnistuneesi tanssissasi, ja silloin se on seurausta mustavalkoajattelusta.  Me olemme hyviä lyömään leimoja myös toistemme otsaan: Tuollainen kävelyttäjä se on aina ollut / Kyllä on niin ylpeä tyyppi ja luulee aina osaavansa kaiken / Hellevi on kyllä aina tollanen nirppa.
  8. Emotionaalinen päättely.  Tässä ajatusvääristymässä teemme johtopäätöksiä todellisuudesta omien tuntemustemme kautta: Tämän kuvion tanssiminen tuntuu tyhmältä -> näytän varmaan typerältä / En tunne oloani kauniiksi -> näytän varmaan rumalta tanssiessani / Minusta Ursula näyttää ylpeältä tanssiessaan -> hän on ylpeä ihminen.  Filosofisesti kyse on oikeastaan objektivointiharhasta: lyömme johonkin ajattelemaamme asiaan tunneleiman ja teemme tästä omasta sisäisestä tunteestamme ajatuksemme kohteen todellisen ominaisuuden.  Vastalääke tähänkin ajatusvääristymään on hetken pysähtyminen ja oman sisäisen maailman jäsenteleminen.  Tämä voisi olla hyvä kysymys: Hetkinen, tunnenko Ursulaa oikeastaan ollenkaan, vai asetinko juuri oman tunnetilani hänestä hänen ominaisuudekseen?
  9. Valikoiva havaitseminen eli henkinen suodatin.  Keskitymme yhteen, usein kielteiseen pikkuasiaan ja unohdamme kokonaiskuvan: Onpa tällä tanssijalla veltto käsiote / Hiki tuoksahtaa / Kylläpä Jartsa ilmeilee tanssiessaan ärsyttävästi / Voi ei, Raija hyräilee nuotin vierestä tanssiessaan.  Tämän pikkuasian varjolla teemme usein täysin mielivaltaisia johtopäätöksiä tanssikumppanistamme, ja valikoiva havaitseminen johtaa usein myös siihen, että luokittelemme kohtaamamme ihmisen ensikokemuksen pienen yksityiskohdan perusteella mieleiseksi tai ei-mieleiseksi tanssikumppaniksi.  Tämä ajatusvääristymä tekee vääryyttä toisille ihmisille.
  10. Myönteisen poissulkeminen, ”kyllä-mutta”.  Toistelet itsellesi, ettei myönteisiä kokemuksia ja tanssissa onnistumisia oteta huomioon, koska ne johtuvat luultavasti sattumasta tai ovat muuten vaan poikkeuksia tanssielämässäsi:  Paistaa se päivä risukasaankin / Kuka tahansa onnistuu joskus vahingossa / Minua haettiin paljon tanssimaan, mutta vain siksi, että paikalla oli paljon tuttuja / Cha cha sujui kohtalaisesti, mutta vielä paremmin se olisi mennyt, jos…  Sen sijaan kielteiset kokemukset kertovat juuri sinusta ja persoonastasi.  Usein myönteisen poissulkeminen tapahtuu muihin vertaamisen kautta: Kyllä minua haettiin, mutta paljon vähemmän kuin Markettaa / Kyllä minä jotenkin buggia osaan, mutten läheskään niin hyvin kuin Pertsa.  Myönteisen poissulkeminen on ajatusvääristymä, joka mitätöi jatkuvasti kokemaamme tanssinautintoa; keskittyessämme kielteiseen emme osaa antaa arvoa myönteisille kokemuksillemme.  Lisäksi muihin vertaaminen on vaarallinen ja loputon hetteikkö, sillä aina löytyy jostain joku jossain lajissa meitä parempi tanssija.

Kuten huomaamme, paritanssiin liittyvien ajatusvääristymien lista on mittava.  Mitä niille sitten voi tehdä?  Keskeistä on ymmärtää, että oikea lääke ei ole kielteisten ajatusten ja uskomusten vääntäminen väkisin myönteisiksi, vaan niiden rehellinen testaaminen.  Tämän ytimessä on kaksi kysymystä, jotka voimme itseltämme kysyä:

Onko ajatukseni/uskomukseni totta?
Auttaako siitä kiinnipitäminen minua saavuttamaan tavoitteeni?

Jos rehellinen vastaus jompaankumpaan tai kumpaankin kysymykseen on ei, silloin meidän on syytä tehdä asialle jotain.  Omien ajatusten ja uskomusten kyseenalaistaminen vie meidät hetkeksi pettävälle pohjalle ja siksi se voi olla vaikeaa ja pelottavaakin.  Mutta sen tien toisessa päässä meitä odottaa terveempi minäkuva ja seesteisempi ja läsnäolevampi tanssielämä.

seesteinenYksi tie läsnäolevampaan ja virheellisistä uskomuksista vapaaseen tanssinautintoon voi olla hyväksyvä tietoinen läsnäolo, josta kirjoitin aiemmin.  Läsnäoloharjoitusten avulla voimme vähitellen päästää irti tanssiin liittyvistä uskomuksistamme ja olettamuksistamme.  Tavoitteena on mielentila, jossa olemme aistit avoimina juuri siinä tanssihetkessä juuri sen henkilön kanssa, vailla kiirettä mihinkään tai mistään pois – koska sitä hetkeä ei ole koskaan ollut, eikä sitä tule koskaan enää olemaan.

Argentiinalaisessa tangossa järjestetään Blind Milonga -tansseja, joissa tanssitaan pimeässä niin, ettei kukaan oikein tiedä, kenen kanssa tanssii.  Tällaisissa tansseissa ennakko-odotukset tanssikaverista pudotetaan pois, ja jäljelle jää liikkeen nautinto toisen kanssa vailla luuloja ja käsityksiä.  Näitä tansseja ei ole ihan helppoa järjestää turvallisesti, mutta haluaisin kyllä itse kokea saman lavatansseissa.  Ehkä joskus vielä järjestän sellaiset itse!

Lähteet

Jaana Rajaveräjä, kirjoitus blogissa Häpeän alla elämän arvoinen.
Järvenpään sosiaalisairaala, Kalterit taakse -ohjelma.
Päihdelinkki, Ajatusvääristymistä tietoiseen läsnäoloon.

Kahden todellisuuden tanssimaailma

tanssii_keskusteleeTanssivuosi 2016 alkaa olla lopuillaan – tänään vielä ehtii käväisemään Ruusulinnassa, ja se on sitten siinä; tervetuloa uusi vuosi ja uudet kujeet!  Näin vuoden päätteeksi ajattelin kirjoittaa niistä kahdesta tanssitodellisuudesta, jotka me monet seuratanssia rakastavat kohtaamme viikottain.

Halusimmepa tai emme, sosiaalinen media on tullut elämäämme jäädäkseen.  Päivitämme statuksiamme, nappailemme kuvia Instagram-tileillemme, seurailemme toinen toistemme arkea ja juhlaa.  Kuulumme myös erilaisiin somen viiteryhmiin, ja voidaan sanoa, että suomalaiset keskustelevat keskenään somesovellusten kautta varmaankin enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin.  Aina emme kuitenkaan ymmärrä, ettei somen ”todellisuudella” välttämättä ole juurikaan kosketuspintaa Oikeaan Elämäämme.

Esimerkki: Suomeen tuli tänä kohta loppuvana vuonna kuulemma aivan valtaisa määrä turvapaikanhakijoita, ja kuulemma maamme taloudellinen kantokyky ei riitä heistä huolehtimiseen. Lisäksi nämä pakolaiset kuulemma aiheuttavat maassamme valtaisan määrän ongelmia – jopa suoranaisen rikosaallon.

Tällaisen kuvan tilanteesta saatat saada, jos yksisilmäisesti seuraat tiettyjä Facebook-ryhmiä ja nettijulkaisuja.  Mikä on todellisuus?  Asun Helsingissä ja liikun täällä suhteellisen paljon.  Kohtaan turvapaikanhakijoita lähinnä julkisissa liikennevälineissä, enkä ole kokenut koko vuonna heidän täällä olemisestaan pienintäkään haittaa.  Maamme talous on kurjassa jamassa, mutte valonpilkettä näkyy jo, enkä ole huomannut talouden romahtaneen näiden muutaman kymmenen tuhannen ihmisen takia.

tanssi_kuuluu_kaikille
Kuluvana vuonna erityisesti daamit ovat rohkaistuneet harjoittelemaan viemistä.

Miten on sitten tanssikulttuurimme laita?  Valitsin ylläolevan esimerkin sen vuoksi, että arvelen seuratanssin harrastajamäärien olevan samaa kertaluokkaa.  Tuoreet tutkimukset tästä puuttuvat, mutta oma lonkalta heittämäni arvio on, että tanssilavoilla ja -kursseilla elämästään nauttii suht aktiivisesti noin 30000 tanssin ystävää.  Lähes joka ikinen ilta tuhannet harrastajat eri puolilla maatamme nauttivat tanssin opiskelusta – tai sitten vain ihan musiikin vietäväksi heittäytymisestä ja kehollisesta keskustelusta.

Facebookin paritanssiin keskittyneistä ryhmästä suurimpia on tanssiporukka, johon kuuluu kirjoitushetkellä 10651 jäsentä.  Määrä kuulostaa suurehkolta, sillä sehän on noin kolmasosa harrastajista, eikö?

Ei oikeastaan, sillä aktiivisten kirjoittajien määrä on arviolta jonkin verran alle sadan.  Se on noin kolme promillea kaikista harrastajista.  Nämä kolme promillea – minä mukaan lukien – tykkäävät somekeskustella vähän kaikesta, mikä tähän ihanankamalaan harrastukseemme (ja joidenkin ammattiin) liittyy: hakukäytännöistä, tanssivaatteista ja -kengistä, sukupuolijakaumasta, buggin vasemman käännöksen viidennestä askeleesta (!), buggin oikean käännöksen kolmannesta askeleesta, kimppakyydeistä, tanssipaikkojen hyvistä ja huonoista puolista, tanssireissuistaan, tanssilavalla saaduista kyynärpääiskuista, paritanssin sukupuolisuudesta tai -ttomuudesta, cha chan taka-askeleesta, vesipisteen sijainnista, tanssibändeistä ja niille taputtamisesta.

Onko tämä kolmen promillen käymä keskustelu sitten oikeaa tanssitodellisuutta?  On se ehkä heille/meille.  Silti ovat ne 29900 muuta harrastajaa, jotka vain ”juovat ja pissaavat, antaa muiden selittää”, takavuosien vaippamainosta siteeratakseni.  Elämme kahden tanssitodellisuuden maailmassa: on olemassa tanssipaikkojen todellisuus, ja on olemassa tanssista keskustelemisen todellisuus.  Mittasuhde-ero näiden kahden todellisuuden välillä olisi hyvä aina välillä yrittää muistaa; minulla ei ole suuren suuria kuvitelmia siitä, että edes tanssinopettajana ja tanssimaailman aktiivitoimijana kykenisin kääntämään 30000 matkustajan laivaa kovin nopeasti mihinkään suuntaan.

Nettikeskusteluiden riippakivinä on aina ollut erityisesti kaksi psykologista ilmiötä: vahvistusvinouma ja yleistäminen.  Tämä kannattaa muistaa erityisesti vaikka silloin, kun lukee jonkun kirjoittajan tarinaa siitä, miten joskus Pihtiputaan Polkka-Pirtissä joku mummo sanoi salin reunalta mulle pahasti.  Tai kun joku helikopteroija tallasi kuukausi sitten Hauhon Humppa-Helvetissä jotain foksaajaa jalalle.  Näissä tilanteissa peräänkuuluttaisin mediakriittisyyttä ja sen pohtimista, kannattaako noista – kirjoittajilleen tosista – kokemuksista tehdä minkäänlaisia yleistyksiä.  Kaikki mummot eivät liene pahasuisia edes Pihtiputaalla, eikä jokainen kädenalitanssija pidä tapanaan tanssia toisten varpailla.

Aina väliin kuulen satunnaisempien tanssikeskusteluja seuraavien henkilöiden suusta, että ”tanssi on mennyt näköjään niin monimutkaiseksi suorittamiseksi, ettei sinne lattialle varmaan enää tällainen tavis mahdu”.  Heitä rohkaisisin vertaamaan näitä kahta tanssitodellisuutta keskenään ja päättelemään, kumpaan he kuuluvat.  Tanssiminen ja tanssista keskusteleminen eivät ole sama asia.  Edelleenkin, joka ikinen ilta, jokaisella tanssilippunsa lunastaneella on yhtäläinen oikeus nauttia tanssista tavallaan, muut nauttijat huomioiden.  Mikään ei ole monimutkaisempaa kuin miksi sen itsellesi teet.  Se, että minä opettajana kannan ammattini puolesta huolta tanssikurssilla vaikka siitä cha chan taka-askeleesta, ei millään tavoin tarkoita, että sinun pitäisi välttämättä jakaa huoleni.

Molemmat ylläkuvatut tanssitodellisuudet ovat läsnä koko ajan, mutta molemmissa todellisuuksissa ei ole mikään pakko elää.

Tanssi kuulukoon aivan kaikille myös tanssivuonna 2017!

Iltaa Sääntö-Suomesta

road-signs-1174105_960_720Long time no write: tämän opettajan syksy on ollut niin työntäyteinen, ettei massiivisen lapatuki-rutistuksen jälkeen ole ollut oikein aikaa eikä voimia kirjoittaa.  Nyt kun jälleen yksi tanssinopetuksen kausi on takana, koetan taas virkistyä.

Tällä kertaa haluan pohtia hieman provosoivasti suomalaisen seuratanssikulttuurin sääntöviidakkoa.

Tilannehan on siis tämä: seuratanssi luo mainiot puitteet tavata kiinnostavia ihmisiä ja päästä heitä luontevasti huutoetäisyyttä lähemmäs, elikkäs siis aivan iholle asti.  Tanssi-iltaan on kerääntynyt paljon samanhenkisiä ihmisiä, joita kiinnostaa vähintäänkin se tanssi.  Jokaisessa tanssi-illassa on mahdollisuus paljon enempäänkin – ja ovatpa toistensa sielut löytäneet ihmiset sieltä tanssilattialta monen monta kertaa vuosikymmenien aikana kävelleet yhdessä kohti valoisaa tulevaisuutta.

Konsepti on yksinkertainen: käy suihkussa, supsauta vähän suihketta kainaloon ja lähde tansseihin. Jos muutaman askeleen jo osaat, aina parempi.

Niin mitä tekee suomalainen: pitää kiinni kynsin hampain muinaisista, 1800-luvulta peräisin olevista mutkikkaista käytös- ja erityisesti hakusäännöistä. Pitää tanssia kaksi kappaletta peräkkäin.  Jos joku hakee sinua, olet velvoitettu kiitoshakemaan häntä takaisin, tai muuten joku tanssin takapiru sinut somessa kiroaa.  Et saa kieltäytyä hausta, vaikka istuisit tanssipaikan perimmäisessä nurkassa olutmuki edessäsi, paitsi ehkä juuri ja juuri siinä tapauksessa, että hakija oksentaa humalatilaansa päällesi tai käy lattialla kourimaan.  Tanssi-ilta pitää ehdottomasti aloittaa ja lopettaa valsseihin – tätä EU-virkamiehistö erityisesti tarkkailee.  Olet velvoitettu tarkkailemaan silmä kovana hakukylttejä, ja ah ja voi, jos erehdyt hakemaan ”väärällä vuorolla”: silloin mikään palaute haettavilta ei ole liian suoraa tai tylyä.

Suomessa ovat käsittääkseni menossa jonkinlaiset norminpurkutalkoot.  Voisikohan ajatella, että sellaiset ulotettaisiin myös tähän rakkaaseen tanssikulttuuriimme ja viimeinkin myönnettäisiin, että emme elä enää 1800-luvulla, emmekä edes 1900-luvulla, vaan kohta kääntyy almanakassa esiin vuosi 2017?

Ja nyt kun kerran vauhtiin pääsin, niin esitänpä toisenkin uudenvuodentoiveen: voitaisiinko ne metsien keskelle, tiettömien taipaleiden päähän piilotetut tanssipaikat viimeinkin siirtää johonkin, missä ne tanssivat ihmisetkin ovat?  Vaikka se tanssilava alunperin olisikin rakennettu siihen muinaissuomalaisen uhrikallion päälle, niin kyllä sitä kalliota voi kunnioittaa muutenkin kuin pitämällä sitä tanssilavaa väen väkisin paikassa, johon eivät tiekartat eikä edes GPS meinaa osata.  Vaihtoehtoisesti voidaan lopettaa valittaminen siitä, että tanssikulttuuri on kuihtumassa; kai se nyt on, kun tanssilavat sijaitsevat pääosin paikoissa, joihin aikamerkkikin tuodaan kerran kuussa perjantaina postivankkureilla.  Ei sellaisiin kuulkaas uusia kävijöitä noin vain eksy, tyyliin ”tultiin katsomaan, mikä täällä on menossa, kun sellainen ilakoitsemisen ääni ja musiikki tuolta kahdensadan kilometrin päästä kaupungista kuului”!

Silläkin uhalla, että pilaan hyvän mielensäpahoittajapohdinnan yltiömyönteisyydellä, totean tähän loppuun, että tanssivuosi 2016 on ollut minulle suorastaan erinomainen, joka suhteessa.  Samalla toivotan kaikille vielä parempaa tanssivuotta 2017!

Tanssijan lapatuki 3 – Miten sitä voi harjoittaa?

Jyrki Keisala, tanssinopettaja AMK
Jenna Polvi, fysioterapeuttiopiskelija

 

Alkusanat

Artikkelisarjamme ensimmäisessä osassa Tanssijan lapatuki 1 – Mikä se on? esittelimme tanssijan lapatuen määritelmän.  Toinen osa Tanssijan lapatuki 2 – Mihin sitä tarvitaan? käsitteli usealta eri kantilta lapatuen merkitystä tanssijalle.  Toivomme, että sinulle on näiden artikkelien pohjalta syntynyt varmuus siitä, että kyseessä on tärkeä asia, joka vaatii harjoitusta.

Taitava opettaja voi kyllä saada jopa alkeisoppilaidensa lapatuen tanssitunnilla ainakin hetkellisesti aktivoitua melko helppojen mielikuvaharjoitteiden avulla.  Ennen kuin lapatuki sisäistetään kehollisesti, harjoittelun kautta, ei tämä muutos yleensä kuitenkaan ole kovin pysyvä.  Tämän artikkelin tarkoituksena on tarjota harjoitteita, joiden avulla lapatuesta tulee toiminnallinen osa tanssijan liikettä.

 

Mikä on raami?

Tanssin sanasto ei aina ole yksikäsitteistä, ja termien merkitykset vaihtelevat.  Raami tai pidemmin ilmaistuna tanssiraami saattaa terminä herättää väärinkäsityksiä.  Ensinnäkin on oikaistava se väärä käsitys, jonka mukaan raami olisi vain jokin kilpatanssiin kuuluva, erityisen laaja tanssiasento.  Näin ei toki ole, vaan raamin ylläpitäminen tanssissa on tärkeää ihan kaikille tanssijoille!

Tanssijan raamilla tai tanssiraamilla ymmärrämme olkanivelten ja suoliluun (siis lantion yläosan) kautta piirretyn nelikulmion sisään jäävää aluetta.  Arkikielellä tätä kutsutaan myös vartaloksi, mutta tanssiterminä raami ei yleensä sisällä lantion aluetta, joskin lantio luonnollisesti liikkuu (esim. kiertyy) raamin mukana.  (Tämä ero ei ole oleellinen, ja voit aivan hyvin ajatella myös, että raami on yhtä kuin ”keho miinus raajat” – eli vartalo.)

On huomattava, että jo tämän raamin ylläpitämiseen tarvitaan sekä toiminnallista lapatukea (Tanssijan lapatuki 1: hartiarengas ja sen oikea toiminta vs. seisomaryhti) että keskivartalon syvien lihasten hallintaa.  Kuten edellisessä artikkelissamme totesimme, niin silloin kun kädet nostetaan tanssiasentoon (suljettu tai avoin), olkanivelen hallittu liike vaatii lapatukilihaksiston käyttöä, ja lapaluiden liikkeen on tapahduttava alas- ja ulospäin.  Kun olkanivelten asento on näin lapatukilihaksistolla tuettu, kädet liikkuvat luonnollisesti ja automaattisesti tanssiraamin mukana: kun esimerkiksi keskivartaloa kierretään, kädet kiertyvät mukana.

 

Lihasharjoitteet

Lihasaktivaatioharjoittelulla pyritään harjoitettavan lihaksen toiminnan parantamiseen: lihas vahvistuu ja työskentelee nopeammin ja taloudellisemmin.  Harjoittelusta on toinen merkittävä hyöty: lihaksen hermotuksen vahvistumisen myötä myös lihaksen toiminnan hahmottaminen kehittyy.  Tulemme ikään kuin tietoisemmaksi lihaksistamme.  Tämän tietää jokainen kovan fyysisen (vaikka punttisalilla tapahtuneen) harjoituksen tehnyt: kehon lihaksiston toiminnan pystyy jonkin aikaa aistimaan erityisen herkästi.

Kädellisenä nisäkkäänä ihminen käyttää käsiään hyvin monipuolisesti useisiin erilaisiin hienomotoriikkaa vaativiin tehtäviin, ja käden ja sormien koordinaatio onkin erittäin hyvä, mikä johtuu niiden verrattain suuresta edustuksesta motorisella aivokuorella.  Lapaluiden alue yläselässä sen sijaan on huonosti tunteva, minkä johdosta lapaluiden hallinnan opettelu on haastavampaa kuin käden koordinaation hallinta.  Tämän vuoksi käymme läpi tässä artikkelissa sekä lapatukilihaksistoa vahvistavia harjoitteita että harjoitteita, joissa keskitymme ”tuntemaan lapaluumme” ja liikuttamaan niitä hallitusti.

 

Lapapunnerrus (Scapular Push Up)

Tavoite:  etummaisen sahalihaksen eli m. serratus anteriorin vahvistaminen.  Serratus on tanssijan lapatukilihaksiston tärkein lihas ja sen päätehtävänä on lapaluiden abduktio (”lavat ulospäin”) sekä alaosallaan myös depressio (”lavat alaspäin”).  Normaalisti toimiva serratus myös ehkäisee ns. lapaluun siipeämistä, eli sen mediaalireunan nousemista irti rintakehästä (ns. enkelinsiivet).

Lapalunnerrus voidaan tehdä joko lattialla

tai seisten seinää vasten

Huomioita: lapapunnerruksissa liikkeet ovat lapaluiden lähennys (adduktio) sekä lapaluiden loitonnus toisistaan (abduktio). Käsien tulisi olla hieman hartioita leveämmällä, jotta olkanivelissä olisi hieman abduktiota. Lapapunnerrusten jälkeen Jenna havaitsi pystyvänsä hallitusti aktivoimaan myös leveän selkälihaksen ulko-osia, ”leventämään yläselkäänsä” ja viemään lapaluitaan sivuille.  Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten lihasharjoittelu edistää myös lihasten toiminnan hahmottamista.

 

Lapatukiharjoitus kuminauhan kanssa

Tavoite: olkanivelten loitontajien ja lapaluiden lähentäjien yhteistoiminnan harjoittaminen.

Huomioita: varo nostamasta hartioita ylös.  Pidä yläselän alueella jatkuva tunne ”leveydestä” samalla, kun vedät lapaluita taakse yhteen liikkeen aikana, jotta kuminauha ei löysty.

 

Seinäliuku (Wall Slide)

Tavoite: olkanivelen ja lapaluun liikelaajuuden kasvattaminen, lihasaktivaation kasvattaminen.  Tässä harjoituksessa havaitaan myös puutteet olkapäiden liikelaajuuksissa sekä rintarangan mahdolliset, näitä puutteita kompensoivat liikkeet.  Seinä tarjoaa kosketusaistin (kädet koko ajan kiinni seinässä) kautta palautteen siitä, missä käsien pitäisi olla.  Harjoituksessa käydään monipuolisesti läpi lähes kaikki tärkeimmät hartiaseudun anatomiset liikesuunnat: olkanivelen ulkorotaatio, lapaluiden adduktio, mediaali- ja lateraalirotaatio, elevaatio sekä depressio.

Huomioita: harjoituksen voi tehdä myös parin kanssa, jolloin pari avustaa edestä käsien vientiä erityisesti ylä- ja ala-asentoihin, joissa lihasvoima liikkeen tekemiseksi on heikoimmillaan.

 

Tuntoharjoitteet

Näillä harjoitteilla herkistetään lapojen seutua ja tanssijan tuntemusta lapaluiden liikkeestä ja sen yhteydestä käsien kannatukseen.  Harjoitteilla pyritään sekä avustamaan lapaluiden oikeansuuntaista liikettä että selkiyttämään tanssijalle sitä, millainen tunne selässä on, kun lapaluut viedään alas ja sivuille.

Sensomotorinen oppiminen etenee luontevasti ulkoisen palautteen kautta kehon sisäiseen palautteeseen, ja harjoitukset kannattaa aloittaa ulkoisen palautteen kautta eli siten, että harjoituksessa joko toinen tanssija, seinä tai muu apuväline antaa kehoon palautteen siitä, mikä on oikea tapa tehdä harjoitus.  Kun keho alkaa ulkoisen palautteen kautta sisäistää oikeanlaista tekemistä, on aika siirtyä tekemään harjoitteita niin, että keskitytään sisäiseen palautteeseen eli siihen, miltä juuri minun kehossani tuntuu, kun lapatuki aktivoituu.  Olemme pyrkineet suunnittelemaan pariharjoitteet niin, että ”ulkoisen palautteen antaja” ei voi tehdä omaa osuuttaan väärin, vaikka ei olisikaan harjaantunut tanssija.

Paritanssissa tanssijat ovat alituisessa liikkeessä, ja siksi on tärkeää tehdä myös harjoitteita, joissa harjoittelu tapahtuu mahdollisimman lähellä itse toimintaa – eli olemme kehittäneet myös harjoituksia, joissa liikutaan samalla, kun lapatukea aktivoidaan ja käsien kannateltua asentoa harjoitellaan.

HUOM! oikein tehtyjen, säännöllisten lihasaktivaatioharjoitteiden myötä usein myös lihasten sensomotorinen hallinta ja siten tuntemus yläselän alueen hallinnasta paranee.  Kannattaa siis säännöllisesti tehdä myös edellisen kappaleen lihasaktivaatioharjoitteita, sillä ne kehittävät, paitsi lihaskuntoa, niin myös lapaluiden asennon tunnistamista ja hallintaa.

 

Vakiotanssiasento paikallaan

Tavoite: lapaluiden depressio (lapaluut ”alas”) ja abduktio (lapaluut ”ulos”) kädet abduktoituna 90 asteeseen.

Huomioita: avustajan ei tarvitse vetää ranteista mitenkään lujasti ulospäin, kohti tanssijan sormia; vain pieni, kevyt veto yleensä riittää tuottamaan tanssijalle tunteen yläselän levenemisestä, kun lapaluut siirtyvät ulospäin (abduktioon).  Tanssijan kannattaa tässä harjoituksessa myös tunnustella, miten käsien kannatus 90 asteen kulmassa helpottuu, kun lapaluut loitontuvat.

 

Varjokävely

Tavoite: lapaluiden depressio (lapaluut ”alas”) ja abduktio (lapaluut ”ulos”) kävelyissä sovelletussa vakiotanssiasennossa.

Huomioita: jos lapatuki ja ydintuki toimivat, takana olevan avustajan tuottamat painonsiirrot tuntuvat hyvin paikallaankin tehtynä (vienti-seuraamisharjoite). Seuraajalla ei ole mahdollisuutta nähdä viejää tai viejän jalkoja, joten painonsiirrot tulee tuntea kehollisen viennin kautta.

 

Lapatukiharjoitus parin kanssa

Tavoite: lapatukilihaksiston aktivointi erityisesti käsien ulko- ja sisärotaatiossa sekä abduktio/adduktiosuunnassa avoimen otteen tanssiasennossa.

Huomioita: rotaatioharjoitteissa kyynärpäiden tulisi pysyä koko ajan hieman irti vartalosta.

 

Avoimen otteen kävelyt

Tavoite: lapaluiden stabilointi avoimen otteen tanssiliikkeessä, erityisesti ulko- ja sisärotaation ehkäiseminen.

Huomioita: kädet asetetaan normaalin avoimen otteen leveydelle.  Seuraaja ylläpitää painetta viejän käsiä vasten ”ulospäin”, kohti seuraajan kämmeniä, kävelyn aikana.

 

Avoimen otteen vasteharjoitukset

Tavoite: lapatukilihaksiston aktivointi avoimen otteen tanssissa, sovellutuksena bugg.

Huomioita: Tämä harjoitus on alun perin kehitetty tanssinopettaja AMK Leea Pääkön kanssa OAMK:ssa vuonna 2011.

 

Suuntavaistottomien 100 metriä

Tavoite: lapaluiden stabilointi ja sitä kautta olkavarsien ulko- ja sisärotaation vastustaminen buggissa.

Huomioita: Kuka hoksaa, mistä populäärikulttuurin teoksesta harjoituksen nimi on lainattu?

 

Lopuksi

Tartuimme Jennan kanssa tähän haasteeseen suurelta osin vastataksemme tanssin kentältä tulleeseen tarpeeseen: lähes kaikki, mitä lapatuesta on suomeksi kirjoitettu, liittyy kuntosaliharjoittelun turvallisuuteen.  Tanssijan lapatuesta tunnutaan puhuttavan paljon, mutta kirjoitettavan vähän, ja usein se joko ymmärretään väärin tai sen merkitystä vähätellään.  Rohkenemme toivoa, että artikkelisarjamme koetaan hyödylliseksi materiaaliksi sekä tanssinopettajille että tanssijoille.  Otamme toki vastaan parannusehdotuksia!  Ja saatamme keksiä myöhemmin lisää hyviä harjoitteita, joita voimme liittää tähän viimeisimpään artikkeliin.

Artikkelisarjan työstöprosessi on ollut erittäin hedelmällinen ja ”aivojamme kutitteleva”.  Tuskin kumpikaan olisimme uskoneet pystyvämme kirjoittamaan yksin ”auki” tällaisen aiheen, joka vaatii usean eri osa-alueen hallintaa ja tutkailua.  Teemaa lähestyessämme erilaiset taustamme ja ajattelutapamme ovat olleet meille suunnaton voimavara ja ne ovat tarjonneet alati uusia tapoja katsoa ja lähestyä tätä vaikeaa asiaa.  Uskon, että yhteistyömme jatkuu tanssiin liittyvien asioiden pohtimisen merkeissä.

…ja viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä: ei tämä aina niin vakavaa ole ollut!

 

Lähteet

Kuntovalmennus Jonna Pitkänen, Lihasvoimaharjoittelun perustaidot 1. Lapatuki, julkaisupäivä 21.12.2015.

Jyrki Keisala, Kun kosketat minua, kosketat tunteitani.  Kosketuksen käyttö paritanssin opetuksessa, opinnäytetyö, OAMK, 2013.

 

Sanasto

sensomotorinen – kaikki ihmiskehon liike tuotetaan lihasten motorisella toiminnalla, eli joko lihasten supistumisella (lyheneminen) tai relaksoitumisella (piteneminen).  Liikkeen hallinta vaatii lisäksi jatkuvaa aisti- eli sensorista palautetta lihasten toiminnasta, nivelten kulmista jne.  Toiminnasta ja sen synnyttämästä palautteesta syntyy monimutkainen takaisinkytkentä aistimisen ja liikkeen välille.  Tätä koko ihmiskehon liikettä säätelevää mekanismia kutsutaan sensomotoriseksi järjestelmäksi

 

Kuvaukset

Kaikki harjoitusvideot on kuvattu Suomen Tanssistudiot Oy:n Myyrmäen salilla syyskuussa 2016.

Tanssijan lapatuki 2 – Mihin sitä tarvitaan?

Jyrki Keisala, tanssinopettaja AMK
Jenna Polvi, fysioterapeuttiopiskelija

 

Alkusanat

Kolmiosaisen artikkelisarjamme ensimmäinen osa Tanssijan lapatuki 1 – Mikä se on? esitteli perusteellisen anatomisen pohjustuksen lopuksi lapatuen määritelmän: lapatuella ymmärretään ns. lapatukilihaksilla tapahtuvaa lapaluun hallittua liikettä ja tukemista haluttuun toiminta-asentoon.  Saamamme palautteen ja aiheeseen liittyvän keskustelun (nöyrä kiitoksemme niistä) määrästä päätellen aihe on koettu tärkeäksi.  Ja hyvä niin – niinhän se onkin!

Tässä artikkelisarjan toisessa osassa perehdymme siihen, mikä merkitys lapatuella on tanssijalle.  Lähestymme kysymystä useasta eri suunnasta ja yritämme tarjota näiden eri näkökulmien kautta kaikille tanssijoille varmuuden lapatuen tarpeesta sekä motivaation lähteä harjoittamaan omaa lapatukeaan kolmannen artikkelimme Tanssijan lapatuki 3 – Miten sitä voi harjoittaa? antamien harjoitteiden avulla.

 

Olkapään stabilointi

Tämän kappaleen anatomisessa ja biomekaanisessa tarkastelussa tukeudumme Hännisen ja Koivurannan mainioon artikkeliin.

Olkapää on usean nivelen monimutkainen kokonaisuus, ja koostuu neljästä tärkeästä nivelestä: lapa-olkanivel (anatominen nivel, liittää lapaluun olkaluuhun), AC-nivel (anatominen nivel, liittää lapaluun olkalisäkkeen solisluuhun), SC-nivel (anatominen nivel, liittää solisluun rintalastaan), sekä lapa-rintakehänivel (fysiologinen nivel, jonka toimintaa stabiloidaan lapatukilihaksistolla).  Tämä mutkikas usean nivelen toiminnallinen kokonaisuus mahdollistaa yläraajojen valtavan liikelaajuuden: olkapää on ihmisen liikkuvin ”nivel” ja olkavarrelle voidaan nimetä ainakin kahdeksan eri liikesuuntaa sekä näiden yhdistelmät.  Samalla se on varsin altis erilaisille toimintahäiriöille.

Kiertäjäkalvosin (rotator cuff) on lapa-olkaniveltä tukeva rakenne, joka koostuu neljästä lihaksesta ja niiden jänteistä:

kiertajakalvosin
Kiertäjäkalvosin.  Lähde ja copyright: BodyParts3D, © The Database Center for Life Science licensed under CC Attribution-Share Alike 2.1 Japan.  Kuvan tekijä: Jyrki Keisala.

Kiertäjäkalvosimen lihaksisto tukevoittaa lapa-olkaniveltä painamalla olkaluun päätä lapaluun nivelpintaa vasten, ja tämä tekee erityisesti kiertäjäkalvosimen lihaksistosta erittäin tärkeitä olkanivelen toiminnan ja terveyden kannalta.  Usein olkapäävaivat liittyvätkin kiertäjäkalvosimen toiminnan häiriöihin tai kiputiloihin.

Yleisesti ottaen lapa-olkanivelen liikkeisiin vaikuttavat lihakset voidaan jakaa kolmeen ryhmään:

  1. Lihakset, jotka lähtevät lapaluusta ja kiinnittyvät olkaluuhun. Tähän ryhmään kuuluvat kiertäjäkalvosimen lisäksi iso liereälihas, hartialihas ja korppilisäke-olkaluulihas.  Myös hauiksen sekä ojentajalihaksen  voidaan ajatella kuuluvan tähän ryhmään, sillä vaikka ne kiinnittyvätkin lapaluusta kyynär- ja värttinäluihin, ne osallistuvat silti liikkeisiin, joissa olkavarsi liikkuu suhteessa lapaluuhun.
  2. Lihakset, jotka lähtevät tukirangasta ja kiinnittyvät olkaluuhun. Tähän ryhmään kuuluvat mm. leveä selkälihas sekä iso rintalihas.  Nämä lihakset vastaavat suurelta osin voimantuotosta olkavarren fleksiossa (punnerrusliike; iso rintalihas) sekä ekstensiossa (soutuliike; leveä selkälihas).
  3. Lihakset, jotka stabiloivat lapaluun liikkeitä, eli ns. lapatukilihakset.

 

olkavartta-liikuttavat-lihakset
Olkavartta liikuttavia lihaksia.  Lähde ja copyright: BodyParts3D, © The Database Center for Life Science licensed under CC Attribution-Share Alike 2.1 Japan.  Kuvan tekijä: Jyrki Keisala.

Olkapään toiminnan stabilointiin ja sitä kautta olkapään tukevuuteen vaikuttaa erityisesti kaksi asiaa: 1) lihasten kyky pitää olkaluun pää nivelkuopassa samalla, kun tapahtuu liikettä, ja 2) lihasten kyky liikuttaa lapaluuta ja stabiloida sen liikettä oikeaan asentoon.  Näin ollen lapatuki niveltyy olennaisesti koko olkapään alueen toimintaan.  Kunnollinen lapatuki stabiloi lapaluun haluttuun asentoon rintakehän pehmytkudoksen päälle ja sitä kautta liittää olkavarren liikkeen keskivartalon liikkeeseen.

Lapatuen vaikutusta olkavarren hallintaan voi mainiosti testata vaikka näin:

  • seiso suorassa ja yritä nostaa kätesi suoraan sivuille (90 asteen abduktioon) niin, että ajattelet tekeväsi työtä pelkillä hartialihaksillasi. Hartialihas joutuu kovaan työhön, hartiasi nousevat väkisin kohti korvia, etkä jaksa pidellä käsiäsi tässä asennossa kovin kauaa
  • nyt ajattele liikuttavasi lapaluita ennen käsien nostoa hieman alas- ja ulospäin (tanssijan lapatuki), ja käsiä nostaessasi ajattele pidentäväsi niitä ulospäin, poispäin kehosta. Lapaluiden tuetun liikkeen johdosta erityisesti hartialihaksen työ abduktiossa pienenee ja tekee käsien vaakatasossa pitämisestä helpompaa ja vakaampaa.  Koko olkapään toiminta on nyt mahdollisimman vakaata, ja käsivarsiesi liike on kytketty keskivartalon liikkeisiin: jos kierrät vartaloasi, kätesi kiertyvät mukana

Tanssissa viejän kannalta ajateltuna lapatuen aktiivinen käyttö siis kytkee olkavarren liikkeet keskivartalon liikkeisiin, ja mahdollistaa ns. vartalolähtöisen viennin.  Seuraajan kannalta ajateltuna lapatuen käyttö mahdollistaa viejän vartalosta lähtevän viennin välittämisen viejän lapatuetun käsivarren kautta seuraajan lapatuettuun käsivarteen ja sitä kautta edelleen seuraajan vartaloon.

Seuraajan kannalta kyse on myös turvallisuudesta: suljetussa otteessa seuraaja voi lapatuellaan ehkäistä oikean kätensä vientiä ”liian taakse”, jossa lapatuki pettää ja joudutaan vaikeuksiin ja jopa kiputiloihin.  Avoimen otteen tanssien kädenalikäännöksissä seuraaja pitää lapatuen avulla oikean kätensä ”edessään ja näkyvissään”, jolloin käsi ei pääse siirtymään liian korkealle ja taakse, ”pään päälle”, jossa lapatukilihaksistoa ei voi käyttää.

Lapatuen käyttö siis stabiloi olkapään ja sitä kautta olkavarren toimintaa, ja tämä stabilointi auttaa paritanssissa erityisesti seuraavin tavoin:

  1. Suljetun otteen tanssit: ns. vakiotanssiote, olkavarret on nostettu sivulle noin 90 asteen abduktioon. Tässä asennossa lapatuen käyttö vähentää hartialihaksen tekemää lihastyötä ja auttaa ylläpitämään käsien asentoa. Lisäksi se ehkäisee olkavarren liikettä eteen- ja taaksepäin (parin suuntaan / parista poispäin) eli viejällä erityisesti ”vasemmalla kädellä viemistä” ja seuraajalla ”oikean käden pettämistä”.
  2. Avoimen otteen tanssit: kädet on nostettu eteemme (ikään kuin edessämme olisi tietokoneen näppäimistö, jota käyttäisimme) ja sekä olkavarressa että kyynärvarressa on pieni fleksio. Tässä asennossa lapatuen käyttö ehkäisee sekä käsien ekstensiosuuntaista (taaksepäin, ”kohti selkää”  suuntautuvaa) liikettä että olkavarren ulko- ja sisärotaatiota, mikä helpottaa ns. irtiotekäännösten sekä vaikkapa lattareiden avaus- eli check-liikkeiden viemistä ja seuraamista (tässä yhteydessä tanssitunneilla käytetään usein havainnollista termiä ”barbikädet”).

Summa summarum: lapatuen käyttö sekä tukevoittaa olkapään toimintaa että kytkee olkavarren liikkeen keskivartalon liikkeeseen ja mahdollistaa vartalolähtöisen viennin ja seuraamisen.  Miksi ihmeessä tämä sitten on tärkeää?  Siihen tulemme seuraavassa kappaleessa.

 

Puhutaanpa hieman fysiikkaa

Tässä esitettävä näkökulma lapatukeen on viennin ja seuraamisen fysikaalinen tarkastelu, mutta ainuttakaan yhtälöä emme tule esittämään, joten matematiikka-allergiaa potevankaan ei kannata lopettaa lukemista tässä vaiheessa.

Tanssija on alituisessa liikkeessä, ja fysikaalisesti tarkasteltuna tätä liikettä kuvaa termi liikemäärä, joka riippuu sekä tanssijan massasta (puhekielessä puhumme ”painosta”) että liikesuunnasta.  Fyysikko sanoisi edelleen, että tanssijan ”viemiseksi” häneen täytyy kohdistaa vienti-impulssi, joka muuttaa hänen liikemääräänsä – eli liikesuuntaansa.  Viejän ei siis ole tarkoitus ”taluttaa seuraajaa” askeleelta toiselle, vaan hän tarjoaa viennillään seuraajan kehoon impulsseja, jotka saavat seuraajan muuttamaan liikesuuntaansa – lähtemään viejän mukana valssin käännökseen, kääntymään käden alta, avaamaan tanssiasennon promenadiin jne.

Fysiikan tarjoama määritelmä impulssille on yksinkertainen, ja tanssiin sovellettuna se kuuluu näin:

Vienti-impulssi on viemiseen käytetyn voiman ja viennin ajallisen keston tulo.

Voimme kuvitella suorakulmion, jonka vaakasivu kuvaa vientiliikkeeseen käytettyä aikaa ja pystysivu vientiin käytettyä voimaa.  Tämän suorakulmion pinta-ala kuvaa vienti-impulssin suuruutta.   Sama vienti-impulssi (kuvittelemamme suorakulmion pinta-ala) voidaan saada aikaiseksi usealla erilaisella viennillä: vientiin käytetty aika voi olla lyhyt, mutta vientivoima suuri, tai voidaan käyttää vientiin enemmän aikaa mutta vähemmän voimaa.

Nyt tulemme viemisen kannalta kriittiseen fysiikan määritelmään, jota kutsutaan Newtonin toiseksi laiksi.  Se kuuluu sanallisesti ilmaistuna näin: ”Kappaleen kiihdyttämiseen vaadittava voima on suoraan verrannollinen kappaleen massaan”Tätä kappaleen ominaisuutta kutsumme sen hitaaksi massaksi.  Massa on siis hi-das-ta.

Älä lopeta vieläkään lukemista – selitämme asian!

Kuvittele tönäiseväsi lapsen muovista leluautoa liikkeelle lattialla.  Helppo homma!  Sehän lähti kuin hauki rannasta.  Kuvittele nyt työntäväsi samalla lattialla liikkeelle täyteen lastattua ostoskärryä – ei muuten onnistu yhtä nopeasti.  Massa aiheuttaa siis hitautta.

Ja tästä pääsemmekin fysikaalisen tarkastelumme ytimeen: kuten edellisessä kappaleessa kerroimme, lapatuen käyttö stabiloi olkaniveltä ja kytkee siten käden liikkeen kiinteästi koko viejän vartalon liikkeeseen.  Eli kun lapatuki on käytössä, vartalostamme lähtevä vientiliike välittyy käsien kautta seuraajaan ja viennin takana on siis käden massan lisäksi iso osa viejän kehon massaa.

Jos lapatukea ei ole, viennissä on mukana vain kätemme massa – muutamia kiloja.
Kun lapatuki on aktiivisessa käytössä, viennissä on mukana iso osa vartaloamme – kymmeniä kiloja.

Koska massa aiheuttaa hitautta, niin lapatuen käyttö hidastaa vientiämme.  Vientiin käytetty aika siis pitenee, ja vientiin tarvittava voima vähenee.

vientityo
Vienti-impulssi ja erilaiset vientistrategiat.  Kuvissa a)-d) on neljä erilaista vientistrategiaa, joissa vienti-impulssi pysyy samana (laske laatikot)!  Copyright: Jyrki Keisala.

Ylläoleva kuva tiivistää asian:

a) Lapatuki ei ole käytössä. Vienti tapahtuu lähes pelkästään kädellä, ja vientiliike on ajallisesti liian lyhytkestoinen seurattavaksi. Lisäksi se on yleensä hallitsemattoman voimakas.

b) Lapatuki on osittain käytössä. Vienti pitenee ajallisesti, ja samalla se kevenee.  Seuraaja ehtii paremmin mukaan ja kokee viennin miellyttävämpänä.

c) Lapatuki on täysin käytössä ja viejä on löytänyt juuri tämän seuraajan kanssa optimaalisen suhteen viennin keston ja sen voimakkuuden välille.

d) Viennistä on tullut liian pitkäkestoista ja kevyttä, eikä seuraaja koe sitä enää tässä tilanteessa vienniksi.

Tässä on huomattava, että kuvien c) ja d) kuvaamien vientitilanteiden välinen ”säätö” on aina jotain, minkä hyvät tanssijat löytävät keskenään kussakin tanssitilanteessa.  Vaikka sekä viejä että seuraaja tukisivat lapaluunsa optimaalisesti tanssissa, tarvitaan silti hienosäätöä toisaalta viennin keston ja toisaalta sen voimakkuuden välillä.  Jotkut seuraajat ovat herkempiä vastaanottamaan vientiä kuin toiset.  Joissain tanssitilanteissa viejä haluaakin viestittää seuraajalle voimakkaammalla viennillään napakoita suunnanmuutoksia.  Toisissa tilanteissa taas viejä haluaa viestittää erityisen pehmeällä viennillään (esimerkiksi buggissa tai fuskussa) seuraajalle, että hän saa halutessaan ottaa tulkinnanvapauksia tanssissaan.  Yhtä kaikki, lapatuen ollessa aktiivisessa käytössä viejän vienti on yleensä ottaen (viennin takana olevan suuremman massan johdosta) pitkäaikaisempaa ja pehmeämpää kuin ilman lapatukea.

 

Lapaluun hallinnan yhteys keskivartalon kannatukseen

Kehomme eri osien liikuttaminen ja liikkuminen perustuu toki muuhunkin kuin yksinomaan yksittäisten lihasten tai lihasryhmien tuottamaan liike-energiaan.  Kun heität palloa esimerkiksi oikealla kädellä, huomaat oikean jalan asettuvan vasenta taaemmas.  Vastaavasti vasen jalka on oikeaa edempänä, ja usein myös vasen käsi hakeutuu vartalon etupuolelle.  Oikea kehonpuolisko on takana, vasen edessä.  Vartalo kiertyy ensin taakse oikealle, josta se heiton saattovaiheessa kiertyy taas vasemmalle.  Jos koetat heittää palloa jalat yhdessä, ilman vartalon kiertoa – mitä tapahtuu heitolle?

Kehomme sisältää uskomattoman nopeasti ja herkästi aistivan hermojärjestelmän, joka kerää informaatiota niin nivelistä, lihas-jänneliitoksista, itse jänteistä kuin iholtakin.  Aivot säätävät näiden perusteella mm. liikkeen ajoitusta ja voimakkuutta. Voiman välittäjinä kehon eri osien välillä toimivat kehon toiminnalliset ketjut lihaskalvoineen, joissa hermostollinen yhteys on keskeisessä roolissa.  Kehomme sisäinen yhteistyö raajojen ja vartalon välillä on hyvin havaittavissa yksinkertaisistakin liikemalleista, kuten konttaamisesta tai kävelystä (Zehr ym. 2016).  Kehomme eri osat ovat siis jatkuvassa yhteydessä toistensa kanssa, vaikka emme tätä itse aina tiedostaisikaan.

”Tunnetasolla” lapojen tukeminen alas ja sivuille on yhteydessä keskivartalomme kannatukseen: kun seison molemmilla jaloilla ja levitän käteni vakiotanssiasentoon, pystyn tuntemaan, miten keskivartaloni samalla aktivoituu.  Tämän yhteyden kiistaton varmistaminen tutkimuksella on kuitenkin se, mitä ”oman tunteen” sijaan tarvitsemme.  Lapaluiden hallinnalla ja keskivartalon aktivaatiolla näyttää olevan nopean tutkmuskatsauksen nojalla jonkinlaista lihasaktivaatiotason yhteyttä, vaikka aihetta ei ole tanssiin sopivalla sovellutuksella runsaasti tutkittukaan.

Eräässä tutkimuksessa (Siu ym. 2015) havaittiin, että kun kädet nostetaan (lapatuella tuettuina) suoraan sivuille ja selkärankaa kierretään voimakkaasti myötäpäivään, tässä asennossa keskivartalon lihakset aktivoituivat eniten verrattuna vartalon sivukallistukseen ja eteentaivutukseen.  Tämäntyyppinen asento toistuu esim. suomalaisen tangon ohiaskeleessa niin viejällä kuin seuraajallakin, peilikuvana toisiinsa nähden.

kierto_ja_olkavarren_abduktio
Kehon asento, joka Siun (2016) tutkimuksessa aiheutti suurimman aktiivisuuden keskivartalossa.

Toisessa tutkimuksessa (Tarnanen ym. 2008) taas vinojen vatsalihasten aktivaation todettiin olevan suurempaa molempien käsien staattisen ekstensiosuuntaisen aktivaation aikana verrattuna pelkkään staattiseen vartalon eteentaivutukseen yläraajojen ollessa neutraalissa asennossa.  Tämä olkavarsien fleksio-ekstensiosuunta puolestaan vastaa avoimen otteen tansseissa käsien ”edes-taakse” liikettä, joka esim. buggissa on lapatuen käytöllä tehtävä hallituksi, jotta vieminen/seuraaminen buggin perusaskeleessa ei tapahtuisi ”käsillä pumpaten”.  Samassa tutkimuksessa olkanivelten staattisessa horisontaalitason ekstensiossa rangan lähettyvillä kulkevien multifidus- ja longissimuslihasten aktivaation todettiin olevan suurempaa verrattuna ilman yläraajojen lihasaktivaatiota tehtyyn vartalon taaksetaivutukseen. Tässä asennossa on jo paljon samaa suljetun otteen tanssiasennon kanssa.  Toki tarkkaa aktivaatiotason yhteyttä voisi tutkia juuri tanssiasennossa tehtävillä mittauksilla, ja mahdollisesti vielä lajinomaisessa tanssiliikkeessä.  Siinä onkin mielenkiintoinen aihe tanssista kiinnostuneelle tutkijalle!

Kehomme keskustan voisi siis ajatella toimivan eräänlaisena ”voimapankkina”, välittäen ja tuottaen voimaa niin ala- kuin yläraajoihinkin.  Kehon keskustan lähettyvillä on myös painopisteemme, joka normaalissa seisoma-asennossa sijaitsee S2-nikaman kohdilla, häntäluun yläosassa.  Jos lantiotamme stabiloivat lihakset päästävät lantion kääntymään neutraalista asennosta poikkeavaan asentoon eteen tai taakse –suunnassa, vaikuttaa se rangan ja kudosten kautta myös lopulta rintarankaan ja yläselän lihaksiin – mukaan lukien lapaluun alue.  Kaikki kehomme osat siis keskustelevat toistensa kanssa jollain tasolla.

 

Muuta

Kuten jo edellisessä artikkelissamme totesimme, lapatuki on olennaisen tärkeä myös kaikelle arkipäivän toiminnalle, kuten seisomaryhdille ja istumiselle.  Sitä ei periaatteessa saisi koskaan unohtaa, jos haluamme liikuttaa rintakehäämme tai käsiämme.  Tanssissa eräs tanssijan lapatuen vaikutus on myös esteettinen: lapojen liike alas- ja ulospäin tuottaa vaikutelman energian virtaavuudesta keskustasta poispäin.  Erityisesti suljetussa tanssiotteessa tämä visuaalinen vaikutus eli ”yläselän leveneminen” on huomattava.  Paritanssi ei toki ole pelkkää estetiikkaa, mutta jos käytämme lapatukea tanssissamme muiden, tässä artikkelissa kuvattujen käytännön syiden vuoksi, saamme esteettisen vaikutelman ikään kuin kaupan päälle.

Olemme toivottavasti tällä pitkähköllä artikkelilla kyenneet tarjoamaan sinulle riittävästi motivaatiota kehittää omaa lapatukeasi ja sen myötä parantaa tanssiasi.  Artikkelisarjamme kolmannessa osassa Tanssijan lapatuki 3 – Miten sitä voi harjoittaa? tarjoamme viimeinkin joukon käytännön harjoitteita, joilla voit kehittää sekä lapatukesi hahmottamista että sen toimintaa.

 

Tiivistelmä

  • lapatuki stabiloi olkapään toimintaa
  • se kytkee olkavarren liikkeen keskivartalon liikkeeseen ja mahdollistaa vartalolähtöisen viennin ja seuraamisen
  • kun lapatuki on käytössä, viennin (ja seuraamisen) takana on iso osa kehon massaa, jolloin vienti pitenee ajallisesti. Tällöin vienti-impulssiin tarvitsee käyttää vähemmän voimaa, ja molemmat seikat tekevät viennin seuraamisesta helpompaa ja miellyttävämpää
  • lapaluiden hallitulla liikkeellä ja tukemisella näyttäisi olevan yhteyttä keskivartalon kannatukseen, joka on tanssijan kehonhallinnalle oleellisen tärkeää
  • lapaluiden hallittu tukeminen ”alas ja sivulle” luo myös hyvän esteettisen vaikutelman

 

Sanasto

kiertäjäkalvosin – lapaluusta olkaluuhun kiinnittyvien lihasten kokonaisuus, jonka tarkoituksena on vetää olkaluuta tiiviimmin nivelkuoppaan
olkavarren fleksio
– käden vieminen ala-asennosta etukautta ylös
olkavarren ekstensio
– käden vieminen ala-asennosta taakse, selän puolelle
olkavarren abduktio
– käden vieminen ala-asennosta sivukautta ylös
olkavarren adduktio
– käden vieminen ala-asennosta ”sisäänpäin”
olkavarren horisontaalifleksio
– käden kiertyminen suorasta sivuasennosta eteen
olkavarren horisontaaliekstensio
– käden kiertyminen suorasta sivuasennosta taaksepäin
olkavarren ulkorotaatio – avoimen otteen perustanssiasennossa (kädet edessämme) käsien kiertäminen ”auki” (kämmenet etääntyvät toisistaan)
olkavarren sisärotaatio – avoimen otteen perustanssiasennossa käsien kiertäminen ”kiinni” (kämmenet lähenevät toisiaan)
liikemäärä – massan ja sen nopeuden tulo
impulssi – voiman ja sen vaikutusajan tulo

Olkavarsien anatomiset liikesuunnat

 

Lähteet

Henri Hänninen, Konsta Koivuranta, Olkapäiden toiminta ja vammojen ehkäisy, Lihastohtori-blogi, julkaisupäivä 14.5.2016.

Thomas Myers, Body Reading the Meridians, 2012.

Sami P. Tarnanen, Jari J. Ylinen, Kirsti M. Siekkinen, Esko A. Mälkiä, Hannu J. Kautiainen, Arja H. Häkkinen, Effect of Isometric Upper-Extremity Exercises on the Activation of Core Stabilizing Muscles, Arch Phys Med Rehabil Vol 89 513-521, March 2008.

Aaron Siu, Alison Schinkel-Ivy, Janessa DM Drake, Arm position influences the activation patterns of trunk muscles during trunk range-of-motion movements, Human Movement Science 49 267-276, 2016.

Suopanki, Sidekudos – koko kehon kattava viestiverkko.  Artikkeli, julkaisupäivä 12.1.2015.

E. Paul Zehr, Trevor S. Barss, Katie Dragert, Alain Frigon, Erin V. Vasudevan, Carlos Haridas, Sandra Hundza, Chelsea Kaupp, Taryn Klaner, Marc Klimstra, Tomoyoshi Komiyama, Pamela M. Loadman, Rinaldo A Mezzarane, Tsuyohi Nakajima, Gregory E.P. Pearcey, Yao Sun, Neuromechanical interactions between the limbs during human locomotion: an evolutionary perspective with translation to rehabilitation, Experimental Brain Research, 2016.

Tanssijan lapatuki 1 – Mikä se on?

Jyrki Keisala, tanssinopettaja AMK
Jenna Polvi, fysioterapeuttiopiskelija

 

Alkusanat

Opettaessani paritanssia olen törmännyt suorastaan hämmentävään tärkeän tiedon puutteeseen: lapatuesta ei ole joko kuultu mitään, tai jos on kuultu, se on ymmärretty väärin, tai sitä ei pidetä tärkeänä asiana tanssijoille.  Olen törmännyt samaan tiedon lähes täydelliseen puutteeseen internetissä, ja minulta on pyydetty erikseen artikkelia lapatuesta.  Koska aihe on tanssijoille niin ensiarvoisen tärkeä, olen päättänyt julkaista tanssijan lapatuesta yhden kirjoituksen sijaan kolme kirjoitusta, jotka pyrkivät vastaamaan kysymyksiin ”Mikä se on?”, ”Mihin sitä tarvitaan?” ja ”Miten sitä voi harjoittaa?”.  Mukaan olen pyytänyt blogini kaikkien aikojen ensimmäisen vierailijan, Jennan, joka tarjoaa kirjoituksiin tarpeellista anatomista, fysiologista ja kinesiologista tietämystään.

Tanssijan lapatuki ei ole aivan yksinkertainen asia; se koostuu monen lihaksen aktiivisesta yhteistyöstä.  Olemme valinneet anatomisen ja kinesiologisen lähestymistavan tähän aiheeseen, sillä ilman ymmärrystä lihaksista, lihasten tehtävistä ja hartiarenkaan toiminnasta tätä tärkeää aihetta ei voi avata syvällisesti ja perusteellisesti.

Käytämme termiä tanssijan lapatuki, mutta itse asiassa lapatuki ei ole tärkeä ainoastaan tanssijoille, vaan oikeastaan ihan kaikille, ja joissakin urheilumuodoissa puutteellinen lapatuki voi edesauttaa jopa vammautumista.  Lapatuki on olennaisen tärkeä myös kaikelle arkipäivän toiminnalle, kuten seisomaryhdille ja istumiselle.  Sitä ei periaatteessa saisi koskaan unohtaa, jos haluamme liikuttaa rintakehäämme tai käsiämme.  Koska tämä on paritanssia käsittelevä blogi, näiden artikkeleiden pääasiallisena fokuksena on kuitenkin tanssi.  Käytämme anatomisista osista ja suunnista sekä latinan- että suomenkielisiä termejä, jotta kiinnostuneet voivat halutessaan lukea aiheesta englanniksi lisää (englanninkielisissä teksteissä käytetään latinankielisiä lääketieteellisiä ilmauksia).

 

Hartiarengas

 

2000px-Pectoral_girdle_front_diagram.svg
Hartiarengas. Lähde: Wikipedia.

Hartiarengas on luinen rakenne, joka koostuu viidestä luusta: rintalastan yläosa, solisluut (2 kpl) sekä lapaluut (2 kpl).  Hartiarenkaan asento ja liikkeet ovat riippuvaisia erityisesti lapaluihin kiinnittyvien lihasten toiminnasta, joten lapaluiden asento vaikuttaa oleellisesti hartiarenkaan asentoon.  Hartiarenkaan asento puolestaan on ryhdin kannalta tärkeä, joten lapaluiden erilaiset virheasennot huonontavat ryhtiä.  Hartiarenkaan oikea asento kielii ylärangan lihasten hyvästä lihastasapainosta.  Hartiarenkaan oikeanlaisessa neutraalissa asennossa: (1) edestä katsottuna solisluiden ulommat päät ovat hieman niiden sisempiä päitä korkeammalla, ja (2) sivulta katsottuna olkanivel osoittaa noin 30 astetta eteenpäin.  Hartioita ei siis tule painaa liikaa alas eikä vetää voimakkaasti taakse (ns. sotilasryhti).

 

Lapaluu

Scapula_-_posterior_view2
Lapaluu. Lähde: Wikipedia.

Lapaluu (scapula) on kolmiomainen luu, joka sijaitsee yläselässä rintakehän päällä.  Luita on kaksi ja ne sijaitsevat selässä lateraalisesti.  Lapaluu liittää toisiinsa olkaluun (humerus) ja solisluun (clavicula), mutta solisluu on liian heiveröinen luu, jotta voitaisiin sanoa, että lapaluu on sen kautta lujasti kiinni rankamme luisessa rakenteessa.  Sen sijaan lapaluu ”kelluu” selkäpuolella täysin pehmytkudoksen päällä.  Tämä mahdollistaa lapaluulle hyvin monenlaisia liikesuuntia ja niiden yhdistelmiä:

  • elevaatio (lapaluun liike ylöspäin, ”hartian kohautus”) ja depressio (lapaluun liike alaspäin)
  • abduktio (lapaluun liike lateraalisuuntaan eli keskilinjasta poispäin, ”hartioiden vienti eteen”) ja adduktio (lapaluun liike mediaalisuuntaan eli keskilinjaa kohti, ”hartioiden vienti taakse”)
  • lateraalinen rotaatio (lapaluun alareuna kiertyy lateraali- ja yläreuna mediaalisuuntaan, ”käden nosto sivulle”) ja mediaalinen rotaatio (lapaluun alareuna kiertyy mediaali- ja yläreuna lateraalisuuntaan, ”käden vieminen selän taakse”)

Lapaluiden monipuolisilla liikkeillä on hyvin tärkeä merkitys käsiemme liikkeille.  Oletteko koskaan ajatelleet, miten valtava liikelaajuus käsivarsissamme on?  Kykenemme nostamaan kädet sekä etu- että sivukautta alhaalta ylös asti.  Tämä ei olisi mahdollista ilman, että lapaluu osallistuu olkavarren liikkeisiin, ”lähtee mukaan liikkeeseen”, koska olkanivelen luiset rakenteet tulisivat vastaan ja pysäyttäisivät olkaluun liikkeen ennen aikojaan.  Mikäli lapaluu olisi fiksoitu rintakehään, 180 asteen fleksio kutistuisi 65 asteeseen (eli emme saisi kättä etukautta likimainkaan vaakatasoon asti) ja 180 asteen abduktio kutistuisi 80 asteeseen (eli käsi ei nousisi myöskään sivukautta ihan vaakatasoon asti).

Hieman yksinkertaistaen voidaan ilmaista, että aina kun olkavartemme liikkuvat, myös lapaluumme liikkuvat johonkin ylläkuvatuista liikesuunnista – tai niiden yhdistelmästä.  Pari esimerkkiä valaisevat tilannetta:

  • hartian kohautus: lapaluun elevaatio
  • käden nosto sivulle: lapaluun lateraalinen rotaatio
  • käden kiertyminen suoraan sivulta eteen: lapaluun abduktio
  • soutuliike: lapaluun adduktio

Ja niin edelleen.

 

Lapaluun liike ja tukeminen

Lapaluun monipuoliset liikkeet vaativat usean lihaksen yhteistoimintaa.  Lapaluuhun kiinnittyy tai siitä lähtee yhteensä 17 lihasta, ja tärkeimmät lapaluuta liikuttavat lihakset ovat

  • etummainen sahalihas (m. serratus anterior). Kiinnittyy kylkiluihin rintakehän etupuolella sekä lapaluun mediaalireunaan.  Funktio lapaluun liikuttamisessa: abduktio (loitontaminen), lateraalinen rotaatio sekä alaosallaan myös depressio
Serratus_anterior_muscles_lateral
Etummainen sahalihas, m. serratus anterior. Lähde: Wikipedia.
  • lapaluun kohottajalihas (m. levator scapulae). Funktio lapaluun liikuttamisessa: elevaatio sekä mediaalinen rotaatio
  • epäkäslihas (m. trapetzius).  Kiinnittyy kaula- ja rintarangan nikamiin sekä  lapaluun harjanteeseen.  Funktio: lihaksen yläosalla elevaatio sekä lateraalinen rotaatio, lihaksen keskiosalla adduktio, lihaksen alaosalla depressio ja lateraalinen rotaatio
Trapezius_lateral3
Epäkäslihas, m. trapetzius. Lähde: Wikipedia.
  • suunnikaslihas (m. rhomboideus). Funktio lapaluun liikuttamisessa: elevaatio, adduktio, mediaalinen rotaatio
  • pieni rintalihas (m. pectoralis minor). Funktio lapaluun liikuttamisessa: depressio, abduktio

Lapaluun tukemiseen osallistuu lisäksi leveä selkälihas (m. latissimus dorsi), jonka yläosa kulkee lapaluun alaosan päältä.

Samat lihakset, jotka osallistuvat lapaluun liikkeeseen, toimivat myös sen liikettä stabiloivina lihaksina. Otetaan esimerkkinä vaikkapa lapaluun lähennys-loitonnussuunta (adduktio-abduktio).  Jos lapaluun liike halutaan tässä suunnassa stabiloida, tarvitaan kahden, vastakkaisiin suuntiin vaikuttavan lihaksen yhteistyötä.  Tällaista lihasten toiminnallista paria kutsutaan agonisti-antagonistipariksi (vaikuttaja- ja vastavaikuttajalihas), ja esimerkissämme tämä lihaspari olisi etummainen sahalihas – epäkäslihaksen keskiosa.  Kun nämä lihakset supistuessaan vaikuttavat lapaluuhun yhtä suurella voimalla, ne stabiloivat lapaluun liikkeen lähennys-loitonnussuunnassa.

lapaa-liikuttavat-ja-tukevat-lihakset
Lapaluuta (kuvassa kellertävä) liikuttavat ja tukevat lihakset.  Kuvasta puuttuu selkeyden vuoksi leveä selkälihas, m. latissimus dorsi, joka yläosallaan vakauttaa lapaluuta myös.  Lähde ja copyright: BodyParts3D, The Database Center for Life Science licensed under CC Attribution – Share Alike 2.1 Japan.  Kuvan tekijä: Jyrki Keisala.

Yksinkertaistettuna lapatuella tarkoitetaan lapaluuta liikuttavan lihaksiston tasapainoista yhteistoimintaa niin, että lapaluu tuetaan aktiivisella lihastyöllä eli ”ankkuroidaan” rintakehään pehmytkudoksen päälle.  On huomattava, että käsite – ja siihen liittyvä lapaluiden hallittu ankkurointi johonkin tilaan – muuttuu sen mukaan, mitä ollaan tekemässä.  Esimerkiksi kuntosalin soutulaitteessa tarvittava lapaluiden tuettu ja hallittu liike tapahtuu alas- ja sisäänpäin ja lisäksi tarvitaan mediaalinen rotaatio, jolloin lapatukeen tarvitaan erityisesti suunnikaslihasta, epäkäslihaksen keskiosaa ja leveää selkälihasta.  Lapaluun tarvittavaan stabilaatioasentoon vaikuttavat siis hartiarenkaan liikesuunnat ja olkanivelen kulmat.

 

Tanssijan lapatuki

Edellisten kappaleiden pohjustuksen avulla pääsemme viimein tanssijan lapatukeen.  Paritanssissa tyypillinen käden liike on ”kurotus sivulle”, joka kuuluu hyvään vakiotanssiasentoon.  Tässä liikkeessä lapaluun liike tapahtuu alas (depressio) ja sivulle (abduktio), eli tanssijan lapatuki tarkoittaa lapaluiden hallittua liikettä alas ja sivulle sekä niiden tukemista tähän asentoon.

Tanssijan lapatuen kannalta edellä luetelluista lihaksista tärkeimpiä ovat etummainen sahalihas, epäkäslihas sekä leveä selkälihas.

Artikkelisarjan toisessa osassa käsittelemme tärkeää kysymystä: Mihin lapatukea tanssissa tarvitaan?

 

Tiivistelmä

  • lapaluu kelluu pehmytkudoksen päällä ja sen suuri liikkuvuus mahdollistaa olkavarren suuren liikelaajuuden
  • lapatuella tarkoitetaan ns. lapatukilihaksilla tapahtuvaa lapaluun hallittua liikettä ja tukemista haluttuun toiminta-asentoon
  • tanssijan lapatuki tarkoittaa lapaluiden tuettua liikettä alas- ja ulospäin

 

Sanasto

kinesiologia – tieteenala, joka tutkii ihmisen liikettä urheilun ja terveydenhoidon tarpeita varten
m. – musculus, lihas
mediaalinen – kehon keskilinjaa kohti
lateraalinen – kehon keskilinjasta poispäin
rotaatio – kierto
abduktio – loitontuminen
adduktio – lähentyminen

 

Lähteet

Blandine Calais-Germain, Anatomy of Movement, Revised Edition, Eastland Press, 2007.

Fysioterapiablogi, Hartian ja olkapään asento ja toiminta, julkaisupäivä 26.1.2016.

OAMK:n anatomian ja kinesiologian kurssien luentomuistiinpanot.

Kuntovalmennus Jonna Pitkänen, Lihasvoimaharjoittelun perustaidot 1. Lapatuki, julkaisupäivä 21.12.2015.

LKT Martti Vastamäki, Mitä lapaluun asento kertoo tutkivalle lääkärille?, Suomen Lääkärilehti 51–52/2009 vsk 64.

 

Miksi välillä tökkii? Asiaa tanssioppimisen nelikentästä

No niin, kesälomat on ”lusittu”, ja syksyn tunnit ovat taas pyörähtäneet käyntiin.  Tanssinopettajakollegani Päivi Viiri jakoi Facebookissa mielenkiintoisen videon, joka herätti ajatuksia tanssioppimisesta.  Nyt kun syksyn tanssikurssit ovat alkaneet, haluan jakaa ajatuksiani etenkin teille, jotka väliin tuskastutte tunneilla ja ajattelette, ettette edisty, tai että tanssinne on ottanut jopa takapakkia.

Tähän alkuun heti tiivistelmä koko aiheesta, jos et jaksa lukea tätä pidemmälle:

Luultavasti tuo tunteenne on väärä, ja oppimista on jo tapahtunut.

Tässä artikkelissa kuvailtu oppimisen teoria tulee Andrew Suttonilta, joka on maailmanluokan swing-tanssija ja tanssinopettaja.  Teoriassa on kuvailtu tanssioppimista, mutta sitä voidaan soveltaa kaikkeen oppimiseen.  Suomennan Suttonin kuvaileman teorian tanssioppimisen nelikentäksi, ja sitä voidaan kuvata seuraavalla kaaviolla:

Oppimisen_nelikentta

Kaaviossa rivit ja sarakkeet on nimetty osaamisen tasoa ja tiedostamista kuvaavin termein.  Teorian ytimessä on se, että uuden asian oppiminen kulkee lähes aina reittiä 1 – 2 – 3 – 4.  Avaan oppimisen vaiheita:

1.  En tiedosta – En osaa

etvaanosaa2Tämä on tanssioppimisen ensimmäinen vaihe, tietämättömyysruutu, jota voitaisiin kuvailla ilmaisulla ”en vielä tiedä, mitä en osaa”.  Kaikki juuri tanssiharrastuksen aloittaneet lähtevät liikkeelle tästä ruudusta.  Kun tulet elämäsi ensimmäiselle tangotunnille, et todellakaan tiedä, mitä et osaa; kaikki on sinulle uutta ja ihmeellistä.

Juuri tanssiharrastuksen aloittaneiden kohdalla ymmärrämme, miten asia on: ensin emme osaa oikein mitään.  Emme edes tiedä, mitä emme osaa.  Mutta on hyvin tärkeää huomata, että jokainen tanssija on joissain tanssitaitoonsa liittyvissä osa-alueissa vasta vaiheessa 1.  Haluaisin kutsua tätä tilannetta tanssijan sokeaksi pisteeksi: hän ei osaa jotain tanssiin liittyvää asiaa, mutta hän ei tiedosta tätä osaamattomuuttaan.  Hän voi esimerkiksi työntää lantionsa rumbassa ”väärinpäin”.  Hän saattaa harottaa jalkojaan leveälle taakse astuessaan.  Käsien kannatus saattaa olla puutteellinen, tai hän saattaa tanssia väärään rytmiin.  Esimerkkejä on lukemattomia.

Ykkösruudussa on oikeastaan melko turvallista olla, koska tietämättömyys tekee autuaaksi.  Kun emme tiedosta, mitä emme osaa, liikumme mukavuusalueellamme.  Tässä ruudussa myös ns. ylivertaisuusvinouma on voimissaan, ja tanssinopettajan epäkiitollinen, toisinaan tuskainenkin, tehtävä on saada oppilas ottamaan askel ruudusta yksi ruutuun kaksi.

2.  Tiedostan – En osaa

Tätä oppimisen vaihetta kutsun turhautumisruuduksi.  Tämä on se tanssioppimisen vaihe, jossa oppilaalle kirkastuu se, mitä hän ei osaa.  Rumbalantio niksahtaa liikkeessä väärinpäin, ja videolta näkyy, miten jalat harottavat tangokävelyissä.  Tanssikin menee väärään rytmiin.  Opettajalta tulee palaute, että käsien kannatus on puutteellinen ja yläselkä kaatuu tanssiessa taakse.  Hemmetti, olen lahopää, en vaan osaa!

Väittäisin, että usean tanssijan taival katkeaa turhautumisruutuun.  Kun en kerran osaa, miksi edes yrittää?  Mutta juuri tässä tilanteessa olisi ensiarvoisen tärkeää ymmärtää, että oppimista on jo tapahtunut.  Olet jo siirtynyt osaamattomuuden ja tietämättömyyden autuaasta merestä kohti jonkin uuden asian oppimista ja osaamista!  Todellinen kehittyminen paremmaksi tanssijaksi voi alkaa vasta sitten, kun tiedostat puutteesi.  Kun tulet tietoiseksi jonkin kehollisen asian puutteista, voit alkaa tarkkailla tekemistäsi ja kehittää sitä.  Hyvä opettaja auttaa sinua opintielläsi eteenpäin – ja muistaa myös muistuttaa, että olet oppinut jo jotain.  Et ole lahopää.  Et osaa tätä asiaa ehkä vielä, mutta tekemällä työtä voit sen oppia.

3.  Tiedostan – Osaan

Itselleni tämä tanssioppimisen vaihe on todellinen ihanuusruutu.  Tässä ruudussa koen ne kaikista sykähdyttävimmät tietoisen oppimisen hetket ja oivallukset, kun jokin tanssiin liittyvä taitoni tekee hyppäyksen turhautumisruudusta ihanuusruutuun.

Takavuosina olin samban suhteen pitkään jumissa turhautumisruudussa.  En vain kyennyt löytämään samballe luonteenomaista baunssia ja lantion rotaatioliikettä.  Viimein rohkaisin mieleni ja pyysin tanssinopettajalta apua.  Menimme peilin eteen ja aloin tanssia sambahuiskua.  Opettaja asettui taakseni ja otti lantiostani voimakkaan otteen käsillään. Hän ohjasi käsillään tanssin aikana lantiotani oikea-aikaiseen rotaatioon.  Kehoni vastusteli hetken, ja sitten koin aivan ihmeellisen ”humauksen”, kun lantio lakkasi vastustelemasta ja tekemästä väärää liikettä ja ikään kuin lipsahti ”oikein päin”.  Tanssi muuttui helpoksi ja tunne oli sanoinkuvaamattoman riemukas!

Tässä vaiheessa uusi asia on opittu, mutta sen oikea tekeminen vaatii vielä tietoista ponnistelua.  Minun on tietoisesti ajateltava, että jalkani ojentuvat suoraan taakse, reidet lähellä toisiaan, että estän jalkojeni harittamisen taaksepäin edetessäni.  On muistuteltava itselleen, että käsien luonnollinen kannatus lähtee yläselän lihaksista jne.  Oikeanlaisia toistoja tarvitaan paljon, mutta vähitellen siirryn uuden taitoni suhteen neljänteen ruutuun.

4.  En tiedosta – Osaan

Kutsuttakoon tätä vaihetta vaikka automaatioruuduksi.  Uusi asia on opittu, ja lukemattomien toistojen kautta se on siirtynyt kehomme automaattiseksi rutiiniksi.  Teemme asioita oikein tiedostamattamme.  Jokainen meistä on hyvin monien arkielämän liikkeiden suhteen tässä ruudussa; kaikki osaavat kävellä tasapainoisesti ja taloudellisesti, sen kummemmin miettimättä, mitä tekevät.

Kun tanssissa jokin asia on siirtynyt automaation tasolle, se puolestaan mahdollistaa jonkin toisen liikkeeseen liittyvän asian harjoittamisen – ja saatamme palata tämän uuden asian kanssa taas ruutuun yksi!

* * *

Se, miten kauan vietämme aikaa tanssioppimisen nelikentän ruuduissa, riippuu tietenkin opittavasta asiasta ja meistä itsestämme.  On toki olemassa superlahjakkaita liikkujia, jotka kykenevät nopeaan tahtiin etenemään uusien taitojen omaksumisessa ykkösruudusta nelosruutuun.  Mutta uskon, että suurin osa meistä tanssioppijoista viettävät kyllä melkoisen tovin aikaa jokaisessa oppimisvaiheessa.  Omalla asenteella voi auttaa oppimistaan: jokaisessa ruudussa olostaan voi oppia nauttimaan.  Voin viettää aikaani jopa turhautumisruudussa saaden voimaa siitä, että sentään jo tiedän, mitä en vielä osaa, ja näen, mitä kohti yritän pyrkiä.  Tietämättömyys ei enää hallitse tekemistäni, vaan minulla on selkeä tavoite – oli se miten pieni tahansa.

Näillä ajatuksilla toivotan kaikille lukijoilleni hienoa ja tanssioppimisen täyttämää syksyn alkua.  Olkoon syksynne pullollaan pieniä viivähdyksiä ihanuusruudussa!

Miksi oikealle, miksi vastapäivään?

vasta1
Kuva 1. Hans Sebald Beham, talonpoika tanssii miekan kanssa, 1537.

Tanssinopettajakollegani Päivi Viiri esitti Facebookin tanssiporukka-ryhmässä hauskan pienen tanssipähkinän: miksi oikealle (myötäpäivään) kääntyminen on paritanssissa yleisempää kuin vasemmalle (vastapäivään) kääntyminen?  Vastausehdotuksia tuli runsaasti, ja oikeilla jäljillä asiassa ollaan.  Päivi esitti, että syynä on miekka.  Tämä kirjoitus on oma vastineeni tähän pähkinään, ja käyköön nyt samalla esimerkkinä siitä, miten monenlaista kummaa pohdiskelua voimme harrastaa tanssin tiimoilta…

 

Kirjoitukseni pohjaa esseeseeni Miksi vastapäivään? Katsaus seuratanssietiketin historiaan, jonka kirjoitin OAMK:ssa osana Tanssin historia ja historialliset tanssit –nimisen kurssin suoritusta.

 

 

Miksi tanssisaleja kierretään vastapäivään?

On esitetty joitakin selityksiä sille, miksi tanssisaleja nykyisinkin kierretään vastapäivään.  Ensimmäinen (ja eksoottisin) näistä liittää ilmiön samaan ilmiöön, jonka pitäisi saada pohjoisella pallonpuoliskolla kylpyammeesta tyhjenevän veden kiertämään pyörteessä vastapäivään.  Tästä voidaan todeta varmasti, että teoria on väärä – nimittäin tuo väitetty ilmiö on itse asiassa urbaani legenda.  On kyllä totta, että maapallon coriolisvoima saa suuret meteorologiset ilmamassat kiertämään meidän pallonpuoliskollamme vastapäivään.  Mutta kylpyammeen (saati ihmisen) mittakaavassa samanlaista systemaattista ilmiötä ei esiinny, sillä coriolisvoima on varsin heikko.  Olisi hyvin vaikea kuvitella sitä mekanismia, millä tämä heikko coriolisvoima välittyisi sosiaalisten tanssien kiertosuunnaksi!

vasta2
Kuva 2. Fabritio Caroso, Il Ballarino, 1581.

Toinen ja paljon uskottavampi historiallinen selitys liittyy kiinteästi tanssisalien varhaiseen 1500-luvun aikaiseen etikettiin.  Nimittäin tuon ajan miehet käyttivät tanssiessaan hyvin usein miekkaa.  Tämä käy ilmi mm. kahden aikalaisen, Hans Sebald Behamin ja Fabritio Caroson piirroksista (kuvat 1-3).

 

Koska useimmat miehet olivat tuolloin niin kuin nykyisinkin oikeakätisiä, oli miekan luonnollinen paikka miehen vasemmalla kupeella, mistä oikeakätinen saa vedettyä sen nopeasti tarvittaessa tupestaan (miksi tätä taitoa tanssisalissa tarvittiin, on arvoitus – ehkäpä hovit olivat otollisia paikkoja salamurhaajille?).  Kuten kuvista 2 ja 3 nähdään, on miekasta johtuen luonnollinen sijoittelu promenadiasennossa etenevälle tanssille sellainen, jossa nainen on miehen oikealla puolella, muutenhan nainen olisi vaarassa tanssiessaan kompastua miekkaan.

vasta3
Kuva 3. Fabritio Caroso, Il Ballarino, 1581.

Jos taas ajattelemme tällaisen parin kiertämistä promenadiasennossa ympäri tanssisalia, voimme päätellä, että parin olisi luonnollista kiertää salia juuri vastapäivään, mikäli halutaan välttyä myös siltä, että mies kolhii salin seinustoilla sijaitsevia katsojia miekallaan.  Erään selostuksen mukaan myös tällä varmistettiin se, että mies miekkansa kanssa on sisäpiirissä ikään kuin paremmassa suojassa hyökkääjiltään.

 

Italialainen Fabritio Caroso julkaisi vuonna 1581 oman kuvauksensa italiassa tanssituista sosiaalisista tansseista, Il Ballarinon.  Tämä teos sisältää, paitsi tarkkoja tanssikuvauksia askelineen ja koreografioineen, niin myös erittäin tarkkoja kuvauksia tanssietiketistä, aina miehen ja naisen pukeutumisesta miehen miekan käyttöön ja jopa hatulla tervehtimiseen.  Otetaanpa tähän kappaleen päätteeksi pätkä miekan käyttöä koskevista ohjeista:

“The man dancing the Balletti gravi will wear sword in the manner which is demonstrated in …and dancing Cascarde, or Gagliarda, they will carry that as is demonstrated in…neither dance without this ever, because it makes a most brutish sight.  Dancing gagliarda, and finding the sword, he shall hold that with the left hand, such that he would not let it go wandering: and finding it again in the Ballo to have little field, keeping it with the hand, it will return some with the point towards the forward part, such that it not offend the bystanders…”

Tekstin lihavoidut kohdat vahvistavat päätelmäni:

  • tuon ajan sosiaalitanssissa oli tavallista, että mies käytti miekkaa ja sijoitti sen vasemmalle kupeelleen
  • hän piteli tuppea kiinni vasemmalla kädellään, jolloin oli luonnollista, että daami sijoittui promenadiasennossa miehen oikean kyljen puolelle
  • tanssisalin vastapäiväinen kiertosuunta vakiintui, jotta mies ei häiritsisi tanssissa miekallaan tanssisalin reunustoilla olevia tanssiesityksen katsojia

 

Valssi, suljettu tanssiote ja paritanssin kulta-aika

Miekan käyttö siis vakiinnutti tanssisalin vastapäiväisen kiertosuunnan.  Ei ole kuitenkaan todisteita siitä, että se olisi varsinaisesti ollut määräävänä tekijänä suljetun tanssiotteen synnyssä enää 1800-luvulla, jolloin paritanssi syntyi.

Varsinaisen paritanssin kulta-ajan voidaan katsoa alkaneen siitä, kun Carl Maria von Weber esitteli valssin 1812 teoksessaan Invitation á la valse.  Valssi kohtasi välittömästi suurta vastarintaa, koska tanssissa esiteltiin ensimmäistä kertaa sosiaalisten tanssien historiassa suljettu tanssiote, jonka katsottiin olevan sopimaton ja epämoraalinen.  Valssista tuli välittömästi suunnattoman suosittu, ja valssimusiikki täytti tanssisalit ympäri Euroopan.

Suljettu tanssiote määriteltiin von Weberin teoksessa seuraavasti:

  1. Miehen vasen käsi pitelee naisen oikeaa kättä niin, että kämmenet ovat yhdessä.
  2. Naisen vasen käsi lepää miehen oikealla olkavarrella.
  3. Miehen oikea käsi lepää naisen vasemman lapaluun päällä selän puolella.
  4. Naisen vasen kyynärpää lepää miehen oikean kyynärpään päällä.
  5. Kummankin tanssijan rintakehien oikeat puolet ovat kontaktissa.

Suljettu tanssiote on säilynyt valssin syntyajoista lähes täydellisesti samanlaisena.  Mutta miten se kuvastaa tanssietikettiä?  Ensinnäkin, tanssiotteessa mies ikään kuin kannattaa naisen molempia käsiä.  Tämä tekee naiselle helpoksi seurata miehen vientiä, mutta se luo myös tanssiparista ”kuninkaallisen” illuusion, joka on selkeästi peräisin kuninkaallisista hoveista ja erityisesti Ludwig XIV:n hovissaan luomasta baletti-instituutiosta.

Koska useimmat naiset ovat lyhyempiä kuin miehet, voisi tuntua luonnolliselta, että miehen oikea käsi lepää naisen vasemman käden päällä eikä alla.  Naisen vasemman kyynärpään sijainti miehen oikean kyynärpään päällä on kuitenkin todennäköisesti perua valssin aikaisesta tanssietiketistä, jonka mukaan naisen ei ollut tanssissakaan sopivaa lähestyä miestä: miehen tuli aina tehdä aloite, ja nainen vastasi tähän aloitteeseen joko myöntävästi tai kieltävästi.  Tapaetiketin mukaisesti mies ei toisaalta saanut tanssiasennollaan kuitenkaan ”tehdä itseään tykö” vaan hänen tuli pitää oikea olkapäänsä oikean lanteensa päällä eikä tehdä minkäänlaista lantionkiertoa, joka toisi olkapään lantiolinjan etupuolelle.  Lisäksi hänen tuli pitää oikea kyynärpäänsä hartialinjansa etupuolella, jotta ei tekisi naisen oloa epämukavaksi. Eli mies teki tanssiasennollaan ikään kuin ”aloitteen”, tanssiinkutsun, mutta mahdollisimman neutraalilla tavalla.

Jos luette tarkkaan ja ajatuksella edellisessä kappaleessa kuvatun (ja siis jo vuonna 1812 valssin myötä esitellyn) suljetun tanssiotteen määritelmän, huomaatte, että siinä (”sääntö” 5) on selkeästi kerrottu, että tanssijat asettavat oikeat kehonpuoliskonsa kohdakkain. Tämä on tietenkin luonnollista ja seuraa ”säännöistä” 1-4.

 

Päätelmät

Nyt meillä on siis tilanne, jossa tanssisalia kierretään parina vastapäivään (syynä miekka), ja tanssiparissa tanssijat ovat sijoittuneet niin, että heidän oikeat kehonpuoliskonsa ovat vastakkain (syynä ei ainakaan todistetusti miekka)

Näistä kahdesta lähtökohdasta käsin on varsin helppoa todeta, että oikealle kääntyminen on paritanssissa huomattavasti helpompaa kuin vasemmalle kääntyminen:

  • parin sijoittelun vuoksi oikealle on luontevampaa kääntyä (koska viejän oikea jalka osoittaa seuraajan jalkojen väliin)
  • kun salia kierretään vastapäivään, oikea käännös on voittopuolisesti alle 360 astetta, kun taas vasen käännös on voittopuolisesti yli 360 astetta

 

Loppusanat

Miksi ihmeessä tällaisia pitää pohtia? saatat kysyä.  Vastaan tähän kysymykseen vastakysymyksellä: No miksipä ei?  Mahtuuhan sitä maailmaan kaikenlaista, turhempaakin, pohdintaa.  Tämä pohdinta liittyy kiinteästi paritanssin historiaan ja etikettiin, ja saattaa olla sellaisenaan viihdyttävää ihanan harrastuksemme oheislukemista.  Ainakin itseäni se viihdytti kovasti aikanaan, kun vastauksia artikkelin kysymyksiin haeskelin.

Tanssimuusikoiden todellisuutta

pnp_laitonTämänkertaisen pohdinnan kirvoitti vääryys, joka on kohdannut suosittuja ja taitavia muusikoita.  Faktat ovat nämä (ja ne on varmistettu puhelimitse yhtyeen keulakuvalta, Matti Venetvaaralta): Pekkaniskan Pojat on kauan sitten luvannut, ettei levytä kerran levyttämäänsä kappaletta uudelleen.  Heidän Magnum Music Oy :n kanssa tekemässään suullisessa sopimuksessa (joka on tehty todistajien läsnäollessa, ja on yhtä sitova kuin kirjallinenkin) yhtye pidättää itsellään täyden oikeuden päättää, mitä levyttävät ja milloin.  Levy-yhtiö on kuitenkin yhtyeen jyrkästä kiellosta huolimatta julkaissut vuonna 2014 kuvassa olevan levyn ”Pekkaniskan Pojat: Parhaat”.  Levyä ehdittiin laskea jonkin verran myyntiin, kunnes tuote vedettiin yhtyeen vaatimuksesta pois markkinoilta.

Tarkistin asian, ja Magnum Music Oy :n sivuilla levyä ei markkinoida.  Levykauppa Äx listaa levyn, mutta sen kohdalla lukee ”ei myynnissä”.  Levyä kuitenkin mitä ilmeisimmin on vielä jossain markkinoilla, koska oheinen kuva alelaarista ostetusta levystä on tuore.  Kuuluuko tämä levy siihen pieneen määrään, mitä ei saatu Pekkaniskan Poikien vaatimuksesta kerättyä pois myynnistä, vai onko levy-yhtiö laskenut jo aikanaan painamansa levyt liikkeelle nyt, kun Pekkaniskan Pojat ovat joka tapauksessa vaihtamassa levy-yhtiötä, sitä faktat eivät kerro, joten minäkään en lähde arvailemaan asianlaitaa. Joka tapauksessa kyseessä on selkeä vääryys musiikkia tekeviä ammattilaisia kohtaan, ja vetoankin yhtyeen faneihin, että he pidättäytyisivät hankkimasta tätä levyä, mikäli sen jostain löytävät.

Pohditaanpa tanssimuusikoiden arkea ja tulonlähteitä hieman yleisemminkin.  Lähdetään kuitenkin liikkeelle hieman toisesta suunnasta.  Anssi Kela on kirjoittanut 4.6.2014 Teoston blogiin loistavan, tarkan kirjoituksen Mitä hittibiisillä tienaa?  Kirjoituksessa eritellään tarkasti, kuinka paljon Kelan kappale Levoton tyttö hänelle vuoden 2013 aikana tuotti ja mistä tulonlähteistä.  Kappaletta kuunneltiin digitaalisissa streaming-palveluissa (kuten Spotify) koko vuoden aikana kaikkiaan 1 253 640 kertaa.  Varsin kunnioitettava määrä siis.  Kappale soi myös tiuhaan radiossa: kaupallisilla kanavilla 5 530 kertaa ja YLEn kanavilla 659 kertaa.

Laskin Kelan artikkelista yhteen (1) kaikki radio- ja TV-soitoista tulleet korvaukset ja (2) kaikki muut korvaukset, joka käsittivät kappaleen digijakelun sekä live-keikkaesitykset. Tulokset ovat seuraavat: hitiksi noussut Levoton tyttö tuotti koko vuonna 2013 Kelalle yhteensä 75 694€, josta radio- ja televisiosoiton osuus oli 66 784€ (88%) ja digijakelun osuus vain 8 910€ (12%).  Kelan lukemat osoittavat, että muusikoiden tulonlähdemielessä radio- ja televisionäkyvyys olisi ensiarvoisen tärkeää.  Tämä oikaisee myös sitä melko yleistä väärinkäsitystä, että muusikot tahkoavat nyt Spotifyn kaltaisilla streaming-palveluilla ”helppoa rahaa”, kun ei tarvitse edes tehdä niitä levyjä.  Esimerkiksi Kela laski, että hänelle Levoton tyttö ”tahkosi” Spotifysta noin 0,0035€ per kuuntelukerta, ja arveli, että moni artisti saa Spotifylta paljon vähemmän.

Heikki Kahila pohtii valtiollisen radiokanavamme YLEn harjoittamaa musiikkipolitiikkaa 21.7.2015 ansiokkaassa kirjoituksessaan Kahden todellisuuden maa – se ei ollut uutinen.  Kirjoituksessaan Kahila ihmettelee kahden todellisuuden Suomea, jota YLEn soittopolitiikka ainakin tukee, ellei jopa ole aiheuttamassa.

Seuratanssi on ainutlaatuista, elävää ja toimivaa kulttuuria, jota harrastavat vähintään kymmenettuhannet ihmiset ympäri Suomea.  Joka ilta jossain on tanssit.  Tanssimuusikot tekevät arvokasta asiakaspalvelutyötään taidokkaasti ja kokemuksella.  Näiden muusikoiden sävellykset ja sovitukset eivät suinkaan häviä vertailussa kevyen musiikin hittispoppisvirtaan – päinvastoin.  Tanssimuusikot rakentavat ammattitaidollaan meille eräänlaisen modernisoidun sillan kansamme kulttuuriseen menneisyyteen.

Suomen Yleisradio ei moista toimintaa juuri arvosta.  Kuten Kahila kirjoituksessaan toteaa, Radio Suomen ja YLEn alueradioiden arkipäivien musiikkitarjonta ei juuri poikkea kaupallisista radiokanavista, joilla soi kotimainen ja ulkomainen, iskelmään kallellaan oleva popmusiikki.  Tämä on se toinen todellisuus, jonka radiokanavat meille tarjoilevat.  Me seuratanssin harrastajat ja ammattilaiset tiedämme siitä toisesta todellisuudesta, ja tilanteen pitäisi harmittaa meitä.

Radiosoittojen vähäisyydellä on monta seurausta, ja kaikki ikäviä.  Kun tuloja ei radiosoitosta juuri ole, on keikkailemisen oltava tanssimuusikoiden todellisuutta.  Ja sitä (onneksi, ainakin vielä) riittää – meneillään oleva kesäkuu lienee tanssiyhtyeiden sesonkiaikaa, ja suosituimmat yhtyeet vetävät tässä kuussa hyvinkin parikymmentä keikkaa.  Siinä ollaan tien päällä jatkuvasti, joko matkalla uuteen keikkapaikkaan, roudaamassa, esiintymässä tai taas roudaamassa – ja lomalla käydään sitten kotona katsomassa, joko lapset ovat alkaneet vierastaa.  Keikkatuloista maksetaan verot, kalusto, matkat, yöpymiset jne.  Jos jotain vielä jää, se jaetaan bändin kesken.  Silti kaikki tanssimuusikot, joilta asiaa olen kysynyt, vakuuttavat, että soittamisen palo ja yleisö (=me) saavat jaksamaan.  Hattua nostan.

Kun ollaan koko ajan keikalla tai matkalla keikalle, ei ehditä pohtia levyttämisiä. Tai jos pohditaankin, ei tahdota oikein ehtiä studiolle.  Ja kun tanssimusiikin radionäkyvyys on niin vähäistä kuin se on, ei sekään juuri houkuta julkaisemaan.  Kun tähän vielä ynnää kirjoitukseni alussa kuvatun kaltaista toimintaa (joka toivottavasti ei ole levy-yhtiöille normaalia bisnestä), ei ole mikään ihme, että monet suositut tanssibändit eivät juuri julkaise.  Erityisen valitettavaa tämä on niiden loistavien, suorastaan nerokkaiden sovitusten kohdalla, joita bändit kuten Hurma ja KinoJake (vain pari mainitakseni) tekevät muusta populaarimusiikista lainaillen.  Sovitetun kappaleen tekijänoikeuskorvaukset sovittajalle kun ovat jo niin minimaalisia, ettei niitä juuri levyille kannata laittaa.

Minä soitan mielelläni suosittujen, taitavien yhtyeiden kappaleita tanssitunneillani, ja mielelläni myös kerron aina oppilailleni, mistä bändistä on kyse.  Haluan tällä välittää erityisesti tanssin harrastamisen alkutaipaleella oleville tietoutta tästä toisesta musiikillisesta todellisuudesta, jossa me tanssijat elämme.  Mielelläni soittaisin myös niitä nerokkaita sovituksia, kuten Hurman tangoversiota He’s a Pirate -kappaleesta, Taikakuun upeaa versiota Satumaa-tangosta, tai montaa muuta.  Valitettavasti tuskin tulen kyseisiä kappaleita levytettyinä käsiini saamaan.

Onko paritanssi vaarallista?

valssilla_vastapalloon
”Valssilla vastapalloon” eli naapuriparin tanssijalta potku nilkkaan.

Nyt kun sain mielenkiintosi heräämään raflaavalla otsikolla, niin totean heti kättelyssä: ei ole luultavasti sen vaarallisempaa kuin muutkaan keholliset harrastukset. Kun lattialla liidellään hurmoksessa, välillä vauhdillakin, voi sattua ja tapahtua.

Tämänkertainen kirjoitukseni syntyi lukijoideni pyynnöstä käsitellä naisten kapeakorkoisten kenkien vaarallisuutta tanssilattialla, mutta halusin laajentaa aihetta ja puhua omasta näkökulmastani yleisimmistä ”tanssivammoista”, niiden syntymekanismeista ja ennen kaikkea niiden ehkäisystä.  Kirjoitus sisältää esimerkinomaisia tapausselostuksia.

Kun pohdin tyypillisimpiä tanssivammoja, kolme tärkeintä kategoriaa nousi selkeästi esiin, joten keskityn niihin.

 

1. Kengänkorolla jalan päälle

korkokengalla_tanssikenka_hajalle
Näin daamien kapeakorkoisilla korkokengillä onnistutaan rikkomaan alle osuva tanssikenkä.

Tanssivammojen yleisyydestä ei ole tehty tutkimuksia (aihetta kyllä olisi vaikka opinnäytetyöhön), mutta tapauskertomuksista voi päätellä, että erilaiset ”korolla jalan päälle” -tapaukset ovat hyvin yleisiä.  Kengällä kuin kengällä voi tehdä vahinkoa, jos korolla (tai jollain muulla kengänpohjan osalla) astuu toisen jalan päälle, mutta erityisen vaarallisia tässä suhteessa ovat naisten kapeakorkoiset korkokengät.

Syy tähän löytyy perusfysiikasta ja paineen käsitteestä.  Paine on fysikaalinen suure, joka ilmaisee jollekin pinta-alalle kohdistuvaa kohtisuoraa voimaa, ja se määritellään näin: ”paine = voima / pinta-ala”.  Määritelmästä on huomattava eräs tärkeä seikka: mikäli voima pysyy samana, on painevaikutus sitä suurempi, mitä pienemmälle pinta-alalle voima kohdistuu.

Pieni laskutehtävä selventää asiaa: miehen tanssikengän korko on tyypillisesti pinta-alaltaan noin 30 cm2.  Naisten kapeakorkoisen tanssikengän koron pinta-ala on puolestaan noin 1 cm2 luokkaa. Mikäli mies ja nainen painaisivat yhtä paljon (jolloin kaavassa ”voima” = ”painovoima” on sama), kohdistaisi nainen kenkänsä koron päällä seistessään koron alle kolmekymmentäkertaisen painevaikutuksen verrattuna miehen korkokenkään.

korkokenkaa_jalkapoydalle1
Ja tältä voi näyttää turvonnut jalkapöytä, joka on jäänyt naisen korkokengän kapean koron alle. Jalka oli kipeä monta kuukautta, eikä palautunut entiselleen vaan vaivaa edelleen.

Jos nyt lievennetään tilannetta ja oletetaan mielivaltaisesti, että me miehet painamme keskimäärin kaksi kertaa niin paljon kuin naiset, on naisen kapean koron alle kohdistuva paine silti edelleen viisitoistakertainen suhteessa miehen tanssikengän leveämpään korkoon.

 

Sellainen painevaikutus ei ole leikin asia. Se korkohan menee hyvästäkin tanssikengästä vaikka läpi, ja aiheuttaa eriasteisia vammoja allejäävälle elävälle kudokselle.

Kengänkorkojen aiheuttamille vammoille näen kaksi perussyytä, joita molempia pystyy tehokkaasti ehkäisemään liikkumisen taitoja harjaannuttamalla.

Tanssiaskeleen hallinta.  Tanssiteknisesti tässä on kyse tanssijan nilkan lihasten käytöstä, kun askeleelle (eli uudelle tukijalalle) saavutaan. Kokemattomampi tanssija ikään kuin ”lösähtää” askeleelle löysällä nilkalla, eli askeleelle saapuminen ei ole kontrolloitua, vaan koko kehon paino viedään uudelle tukijalalle yhdellä kerralla.  Sitten kun tanssija alkaa hallita jalkansa, ja erityisesti nilkkansa lihaksia niin, että hän ottaa aina painonsa vastaan uudelle tukijalalle kontrolloidusti (ja tätä harjoitan paljon tunneillani ihan peruskävelyissä, koska kyse on niin perustavasta taidosta), hän pystyy aina jossain määrin peruuttamaan painonsiirtonsa, jos jalan alla tuntuu jotain.

 

korkokenkaa_isovarpaan_paalle
Puolitoista vuotta sitten saatu osuma korkokengän korosta isovarpaan päälle, johon kasvoi kivulias patti.  Kuvassa patti on leikattu, mutta nyt on toinen luupatti alkanut kasvaa leikkausarven viereen. Varvas on edelleen kipeä ja arka.

Viety taka-askel.  Kaikkein vaarallisinta tämä tanssiaskeleelle ”lösähtäminen” on fuskun ja cha chan taka-askelissa.  Ko. lajeissa näkee usein innokkuuden korvaavan taitoa, ja perusaskeleet on opittu ottamaan siitä riippumatta, viedäänkö ne vai ei.  Fuskun opetuksessa tulisi heti alkeistasolta lähtien keskittyä selkeästi siihen, että jokainen taka-askel viedään seuraajalle viejän kehosta.  Itse teetän heti alkeistunnilla harjoitusta, jossa fuskun perusaskeleena ovatkin pelkät HH (hidas-hidas) -painonsiirrot jalalta toiselle, ja NN (nopea-nopea) taka-askel tulee erikseen viedä.  Siinä viejä ikään kuin ”työntää itsensä taka-askeleelle” käyttämällä apunaan seuraajan kehoa. Kun vienti opitaan tekemään keholähtöisesti, seuraajan taka-askel pysyy automaattisesti hänen kehonsa alla ja hallittuna.

 

miehen_levea_korko_jalkapoydalle
Miehen leveämpi korko kohdistaa vamman laajemmalle alalle, mutta se ei ole pistemäinen. Nyt selvittiin viikon sairaslomalla.

Ihan sama tilanne on cha chassa.  Cha chan perusaskel tulisi mieltää mieluummin Time Stepiksi, jossa kakkosiskuilla otetut etu- ja taka-askeleet otetaankin toisen jalan viereen, kuin Close Basiciksi, jossa kakkosiskuilla tanssijat astuvat eteen/taakse.  Oletuksena ei saisi olla, että viejän viennistä riippumatta seuraaja astuu kakkosiskulla taakse, koska taidon ollessa puutteellinen – ja mahdollisesti yhdistettynä nilkan kontrollin puutteeseen – tämä taka-askel on monesti täysin ylimitoitettu, suuntautuu seuraajan kehon ulkopuolelle ja paino viedään siinä koron päälle hallitsemattomasti.  Ylivoimaisesti suurin osa itselleni tanssilattialla tapahtuneista läheltä piti -tilanteista (joista vakavimmassa kapea korko survaisi kolmen millin päähän akillesjänteestäni) on juuri näitä fuskun tai cha chan hallitsemattomista, ei-viedyistä taka-askelista syntyviä tilanteita.

Näkisin, että näitä ”korkokenkävammoja” ehkäistään tehokkaimmin opetuksella, valistuksella ja asennekasvatuksella, ei niinkään hankalasti valvottavilla ja ikävillä korkokenkäkielloilla.  Opetetaan keholähtöistä vientiä, ei automaattisia taka-askelia.  Valistetaan kapeakorkoisten kenkien käytön mahdollisista riskeistä sekä tanssijoille itselleen että muille tanssijoille.  Opetetaan tanssijoille muita huomioivaa asennetta: emme ole lattialla yksin, vaan olemme aina vastuussa omalta pieneltä osaltamme myös muiden tanssijoiden hyvinvoinnista.

 

2. Liian repivät otteet avoimen otteen tansseissa

fuskusta_mustelmia_kasivarteen
Kovakouraista vientiä fuskussa: daami sai herran puristavista sormista mustelmat käsivarteensa.

Näitä tapauskertomuksia sain myös paljon.  Oheisessa kuvassa näette, mitä voi tapahtua, jos viejä puristaa seuraajan kättä jossain kuviossa sormillaan.  Lisäksi kerrottiin erityisesti seuraajien oikean olkapään kipeytymisestä, jopa pienistä olkanivelen lihaksiston venähdyksistä, rajuissa vientitilanteissa.

Kaikki tämän kategorian ongelmat ja niiden synnyttämät vammat palautuvat yhteen tuiki tärkeään taitoon tai sen puutteeseen: keholähtöiseen vientiin.  Sillä tarkoitetaan sitä, että viejän kädet pysyvät tanssin aikana aktiivisen lapatukilihaksiston avulla ”kiinni” muussa vartalossa.  Lapatuen ensiarvoisen tärkeästä käsitteestä tulen kirjoittamaan artikkelisarjan tulevaisuudessa.  Tässä yhteydessä todettakoon, että aktiivinen lapatuki mahdollistaa sen, että viejän vientiliike lähtee hänen keskivartalostaan, josta se välittyy lapatuettujen käsien avulla seuraajalle.  Kun seuraajallakin on lapatuki aktiivisessa käytössä, vienti välittyy puolestaan hänen keskivartaloonsa.  Käsissä tarvittava vientivoima on näin tanssittuna minimaalinen – pystyn viemään hyvälle seuraajalle fuskun peruskuvioita vaikka pikkusormellani.

Lapatuen ollessa käytössä vientien takana on lähes koko viejän kehon paino, jolloin massan hitauskäsitteestä johtuen vienti ”hidastuu”, eli vaikuttaa pidemmän aikaa, mutta on voimaltaan melko pientä.  Seuraaja kuvailee sitä usein ”pehmeäksi ja pitkäksi vienniksi”, jota on helppoa ja vaivatonta seurata.  Jos lapatuen käyttöä ei ole sisäistetty (tai koskaan edes opetettu), vienti pysyy käsissä, jotka veivaavat ja vispaavat seuraajaa miten sattuu ja useimmiten täysin ylimitoitetulla voimalla.  Jos viennin takana ovat pelkät kädet, vienti muuttuu myös tempovaksi/riuhtovaksi, lyhytaikaiseksi, teräväksi ja kohinaiseksi.  Sitä on vaikea seurata, ja myös vammautumisriski kasvaa.

Nyt on puhuttu pelkästään viejistä, mutta minulle raportoitiin samankaltaista toimintaa myös seuraajien puolelta: jos seuraajan kädet eivät ole lapatuettuja, vaan niiden liike on hallitsematonta ja kyynärnivelet pääsevät liikkeiden ääriasennoissa suoriksi, myös seuraaja pystyy vetämään käsillään liikkeet ”rajoittimiin asti ja yli”, ja kipeyttämään viejän olkanivelet.

Keholähtöistä vientiä ja seuraamista voi opettaa hyvin monin tavoin.  Itse opetan sitä edelleen aivan alkeistasolta lähtien, sillä mielestäni aikuisia oppijoita ei pidä väheksyä.  Kyse ei ole mistään mystiikasta eikä salatieteestä, joka opetetaan vasta konkaritasolla sitten, kun on jo vuosien ajan vienyt tempovasti, riuhtovasti ja kenties pieniä vammoja aiheuttaen.  Lapatuen käsitettä olisi syytä avata jo alkeisoppilaille helpoilla harjoituksilla, samalla kun opettaja tiedostaa, että tämä monelle uusi taito tuskin hahmottuu ja tulee heille aktiiviseen käyttöön heti.  Mutta ajatus oikeanlaisesta, turvallisesta tanssista on syytä istuttaa oppilaisiin heti alussa. Heillä on siihen oikeus.

 

3. Väärä tanssiote suljetussa otteessa

Suljettu tanssiotekaan ei ole täysin ongelmaton, vaan siinä on monia vaaranpaikkoja, jotka saattavat kipeyttää joko viejän tai seuraajan kehoa.  Ylivoimaisesti eniten tässä kategoriassa minulle kerrottiin jälleen kerran seuraajien oikean olkapään kipeytymisestä.  Väitän, että lähes poikkeuksetta tässä on kyse siitä, että viejä painaa tanssiasennossa omaa vasenta kättään liian pitkälle seuraajan puolelle.  Itse tanssin seuraajana sen verran vähän, ettei oikea olkaniveleni ole ”karaistunut” tämänkaltaiselle toiminnalle, vaan onnistun kipeyttämään sen tällaisessa viennissä viidessä minuutissa.

Ongelma palautuu jälleen kerran lapatuen puutteelliseen käyttöön.  Viejä ei ole sisäistänyt, miten käyttää oikeaa lihaksistoa tukemaan lapaluidensa asentoa selän puolella ja sitä kautta stabiloimaan käsien liikettä suhteessa vartalon muuhun liikkeeseen. Erityisesti vasen käsi saattaa ”vispata” irti muun kehon liikkeestä.  Se saattaa sijaita tanssissa pysyvästi seuraajan puolella, sitä käyttäen avataan ja suljetaan promenadiasento, oikeaan käännökseen lähdetään painamalla vasenta kättä entisestään eteenpäin, yhä enemmän seuraajan puolelle jne.

Rasitusvammoja erityisesti alaselkään ja olkaniveliin voi syntyä myös viejille seuraajien kannattamattomasta tanssiasennosta.  Olen päässyt todistamaan omakohtaisesti erikoista hidasta valssia, jossa jo ennen liikkeelle lähtöämme daami heittäytyi täysin tanssiotteeni varaan ja kaatoi itsensä yläselästä taakse ollen koko ajan täysin tasapainottomassa tilassa ja minun voimieni varassa.  Voin kertoa, että pari päivää olivat käsivarret tulessa ja alaselkäni kipeä siitä huolimatta, että pyrin koko ajan korjaamaan hänen retkottavaa asentoaan tanssin aikana.  En helposti lähde tällaisessakaan tilanteessa ääneen ”opettamaan” toista, mutta harmittamaan tämä on jäänyt: luulen, että hänen tanssiuraansa ja terveyttään olisi tulevaisuudessa auttanut, jos olisin kerta kaikkiaan keskeyttänyt tanssimme ja ystävällisesti nostanut hänet omalle tasapainoakselilleen.

Seuraajat pystyvät kipeyttämään viejien olkanivelet ja käsivarret hyvin yksinkertaisesti: puutteellisilla omien käsiensä kannatuksella. Jälleen kerran ongelma palautuu aktiivisen lapatuen puutteeseen.

Muutamia tapauskertomuksia sain myös hallitsemattomista taivutuksista syntyneistä vammoista tai läheltä piti -tilanteista.  Näiden kohdalla väittäisin, että jälleen kerran asiaan auttaisi opetus ja asennekasvatus.  Opetuksessa pitäisi keskittyä siihen, että taivutuksissa sekä viejä että seuraaja pysyvät niin pitkään kuin pystyvät tasapainossa omien jalkojensa päällä niin, että periaatteessa tanssiotteen pystyy irrottamaan ja kumpikin pysyy edelleen tasapainossa, kaatumatta.  Asennekasvatusta taas vaatii sen tiedostaminen, että överiksi vedettyjä seinäjokitaivutuksia ei mennä tekemään ventovieraiden tanssijoiden kanssa eikä ainakaan ilman lupaa.

 

Lopuksi

Tämä kirjoitus keskittyi lukijoiden toiveesta käsittelemään paritanssin mahdollisia vaaratilanteita ja vammautumisia.  On silti muistettava, että joka ilta jossain päin Suomea ylivoimaisesti suurin osa maamme kymmenistä tuhansista paritanssin harrastajista ilakoi lattialla kärsimättä ja vammautumatta, yhteisen liikkeen riemua kokien.  Näin opettajan näkökulmasta tanssin turvallisuuden ja mukavuuden kannalta oleellisia, tässä artikkelissa esiin nousseita asioita ovat: lapatuen käyttö kaikissa tanssiotteissa, tanssiaskeleen hallinta aktiivisella nilkkojen käytöllä, sekä ei-vietyjen, oletettujen tanssiaskelten määrän minimoiminen.  Näillä pienillä ohjeilla ja kehoituksilla – jatketaan hauskaa, viihdyttävää ja ennen kaikkea turvallista tanssikesäämme!

Vienti-seuraamista potenssiin kaksi: elämäni paras vientikokemus

tanssipari1Viime keskiviikkona Särkän tansseissa koin tähänastisen tanssiurani hätkähdyttävimmän vienti-seuraamiskokemuksen.  Eikä tämän kirjoituksen otsikko edes liioittele.  Jätän tämän tanssilattialla kohtaamani daamin, jonka kanssa olemme keskustelleet hyvin syvällisesti tanssista muutenkin, anonyymiksi hänen pyynnöstään, mutta julkaisen pohdintani kuitenkin hänen luvallaan.

Keskityn tässä artikkelissani erityisesti suljettuun tanssiotteeseen, koska tämänkertainen kokemukseni liittyi siihen, mutta saman pohdinnan voi luonnollisesti siirtää soveltuvin osin myös avoimeen tanssiotteeseen.

Tanssinopettajat ja myös (erityisesti hiukan edistyneemmät) tanssijat pohtivat paljon vientiä ja seuraamista.  Nähdäkseni sen suhteen on olemassa ainakin kolme eri ”koulukuntaa”:

Kaikkein perinteisimmässä käsityksessä viejän tehtävänä on viedä seuraajaa tanssitilassa paikasta toiseen. Seuraaja odottaa melko passiivisena, mitä viejä haluaa viedä, ja vastaa vientiin viiveellä.  Kehollinen kommunikointi on pääosin yksisuuntaista: viejä ”kertoo koko ajan, mitä tehdään”, ja seuraajan tehtäväksi jää ottaa viestit vastaan ja toteuttaa viejän toiveet.  Uskonpa, että juuri kukaan tanssinopettaja ei opeta vientiä ja seuraamista enää näin – tämä ajattelu kuuluu tanssikulttuuriseen menneisyyteen.

Toisessa koulukunnassa ajatellaan, että viejän tehtävänä on kommunikoida seuraajalle viennillään lähinnä liikesuunnan muutoksia, joihin seuraaja reagoi jatkamalla tanssiaan uuteen liikesuuntaan.  Tämä tapa vastuuttaa myös seuraajaa ”liikkumaan omin lihasvoimin”: viejä antaa merkin suunnanmuutoksesta, mutta seuraajan vastuulla on liikesuunnan jatkaminen. Viejä ei ”kävelytä” seuraajaa ympäri lattiaa.  Tämä tapa ajatella vientiä ja seuraamista antaa seuraajalle enemmän vapauksia kuin kohdassa 1 on ajateltu, mutta myös tässä kehollinen kommunikointi on pääasiassa yksisuuntaista, viejältä seuraajalle.  Tämä ajattelutapa lienee vallalla tanssinopetuksessa ainakin alkeis- ja alkeisjatkotasoilla.  Vasta ”edistyneemmille” tanssijoille aletaan vihjailla, että joskus viejän ja seuraajan roolit voivatkin hämärtyä ja vaihtuakin.

Avatakseni tätä kolmatta koulukuntaa, eli sitä, mikä minulle aukesi Särkän tansseissa tästä aiheesta täysin uusin silmin, esitän tässä lainauksen tämän anonyymin daamin pohdinnasta:

Mua on paljon pohdituttanut se tunne, jossa yhteys tanssin aikana on niin vuorovaikutuksellsti vahva, että tuntuu kuin kumpi tahansa pystyisi viemään tai seuraamaan. Mies lähtee vaikkapa hitaassa foksissa ottamaan askelta eteen, ja kun tunnen viennin, lähden lähes saman tien jarruttamaan vartaloni liikettä ja energia kehoni keskilinjassa kasvaa, koska sillä osalla joudun tekemään työtä hidastaakseni liikettä. Jotkut miehet seuraavat näitä aivan ilmiömäisen taitavasti, koska ilmeisesti kehoni energia välittyy myös tanssin toiselle osapuolelle. Hän on tavallaan yhtä avoimin mielin ja tietämättömänä seuraavasta liikkeestä kuin minäkin seuraajana.

Mikä liikkumistamme yhdistää ja antaa miehelle toisella tasolla vientiajatuksen tulevista askelista tai liikkeistä, on musiikki. Tällaisissa hetkissä syntyy aivan uskomattoman hienoja tanssihetkiä, kuitenkin säilyttäen viennin ja seuraamisen perusajatukset.

Ja juuri näin kävi tanssiessamme: lähdimme liikkeelle slovarin tahtiin, vapain askelin ja liikesuunnin, ja heti ottaessani ensimmäisen kävelyaskeleen tunsin hänen hienoisen jarrutuksensa.  Raja ”hienoisen jarrutuksen” ja ”raskauden” välillä on hiuksenhieno, ja jotta seuraaja onnistuisi tässä, hänen on tehtävä jarrutus keskivartalonsa syvillä lihaksilla, eli ydintuellaan.  Tunne oli uskomaton: sain välittömästi yhteyden daamin ”keskustaan”, ja tuo hienoinen jarrutus teki mahdolliseksi sen, että saatoimme viipyä missä tahansa tanssiaskeleemme vaiheessa tasapainoisesti.  Tämä johti sellaiseen kehonpainojen väliseen leikittelyyn, etten ole ennen moista kokenut.  Liikuimme kahden kappaleen ajan, emme kuin yhtenä kehona, kuten yleensä parhaita tanssikokemuksia kuvaillaan, vaan kuin kahtena kehona, jotka vaihtavat mielipiteitään yhteisestä aiheesta.  Ja todellakin – viemisen ja seuraamisen rajat häilyivät ja lähes hävisivät.

Mikä sitten oli se oleellinen elementti, joka teki tästä kokemuksesta niin uuden ja hätkähdyttävän?  Pohdimme tätä tanssimme jälkeen yhdessä, ja asia avautui meille näin: seuraajan hienoinen jarruttaminen teki vienti-seuraamisesta kaksisuuntaista viestintää.  Oli kuin daami olisi vastannut kehollaan vientiehdotukseeni ”kiitos, sain viestisi, tulkitsin sen näin ja vastaan siihen tällä tavoin”.  Tämä seuraajan kehollinen vastaus parhaimmillaan muutti omaa tanssiani; en jatkanutkaan sitä siten kuin olin alunperin ajatellut, vaan saatoinkin lähteä tekemään jotain aivan muuta ja aivan uuteen suuntaan.  Ja aivan kuin tanssiystäväni yllä asiaa pohtii, minusta tuli ajoittain ihan yhtä tietämätön seuraavasta liikkeestä ja suunnasta kuin hänkin oli.  Olimme kuin kaksi ihmistä keskellä tanssin ja musiikin aavaa merta, ympärillämme erilaisia vaikutteita ja ärsykkeitä, joita poimimme ja joista nautimme yhdessä, kehoilla keskustellen.

Olet saattanut kuulla ennenkin tuosta jarruttamisen ajatuksesta ja saatat ajatella, että tässähän ei ole mitään uutta, vaan Jyrki keksi nyt tanssiystävänsä kanssa vain pyörän uudestaan.  Näinkin voi olla, mutta väitän silti, että ajattelussamme on jotain uutta: seuraaja ei jarruta (kuten yleisemmin opetetaan) viejän liikettä hienoisesti vain siksi, että hän pysyisi kontaktissa viejän kehoon ja oppisi joka hetki seuraamaan, mitä sieltä tulee.  Tämä olisi edelleen yksisuuntaista viestintää ja seuraamisen mekanistista yksinkertaistamista.  Seuraaja jarruttaa, koska hän saa näin pidettyä yllä kaksisuuntaisen keskusteluyhteyden viejään.  Hän voi vastata kehollaan viejän liikkeeseen – kertoa, miten sen omassa kehossaan ymmärsi.

Nyt tulemme koko kirjoitukseni ydinkysymykseen: mitä viejä tekee tällä informaatiolla, jonka hän saa seuraajalta?  Jos hän ei tee sillä mitään, jää kommunikaatio edelleen yksisuuntaiseksi, ja siitäkin usein seuraa aivan nautittavaa tanssia.  Mutta sitten – lainaan ystäväni sanoja: Jotkut miehet seuraavat näitä aivan ilmiömäisen taitavasti, koska ilmeisesti kehoni energia välittyy myös tanssin toiselle osapuolelle.  Jos sekä viejä että seuraaja ovat hyväksyvästi läsnä tanssitilanteessa, eivätkä koko ajan kiirehtimässä jostain pois, ja jos viejä kuuntelee puolestaan – läsnäolevana – omalla kehollaan seuraajan vastauksia, voi tanssiimme avautua kaksisuuntainen kanava.  Siitä tulee aitoa, tasavertaista ja molempien maailmaa rikastuttavaa uteliasta ja tutkivaa keskustelua.

Kuten alussa tarkensin, kirjoitukseni käsittelee suljettua otetta, mutta avoimen otteen tansseissa näen tätä ajatusta toteutettavan eniten West Coast Swingissä, jossa parhaiden tanssijoiden tanssi on juuri tällaista avointa ja uteliasta mielipiteiden vaihtoa, jossa viejän ja seuraajan, viemisen ja seuraamisen roolit hämärtyvät ja jopa katoavat.

Jälleen kerran haastan teidät, rakkaat lukijani, lähtemään tanssilattialle kokeilumielellä: tyhjentäkää päänne turhista ajatuksista ja tarttukaa tähän ainutlaatuiseen tanssihetkeen, joka ei koskaan ole toistunut eikä tule toistumaan juuri samanlaisena, juuri tämän parin kanssa, hyväksyen itsenne ja hänet.  Ottakaa yhdessä askel. Kuunnelkaa kehoillanne, miten toistenne liikkeen ymmärrätte.  Älkää kiiruhtako mistään pois, älkää kiiruhtako mitään kohti.  Olkaa juuri tässä ja keskustelkaa tanssillanne.  Olkaa uteliaita.

Ja jälleen kerran loppuun varoituksen sana: askelten määrä saattaa hälyttävästi vähentyä, mutta kokemuksen syvyys hätkähdyttää ja liikuttaa jotain sisällänne.

Ihmepaikka Särkkä

sarkka
Särkän ilta ei olisi voinut olla kauniimpi.

Tosi harvoin olen blogissani kirjoitellut minkäänlaisia tanssiraportteja.  Tällä kertaa sen teen, syistä, jotka toivottavasti käyvät kirjoituksestani ilmeisiksi.

Jälleen kerran Sininen Tanssisalamani ohitti Forssan maksalaatikkokombinaatin ja jatkoi matkaa kohti lähes tuntemattomia korpimaita.  Sillä hetkellä kun GPS-signaali häipyi, kännykästä hävisi kenttä ja tiekartassakin näkyi vain ammottava valkoinen läntti, korvissani soivat pahaenteiset  lauseet to boldly go where no man has gone before ja ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää.  Mietin mielessäni sellaistakin, toimitetaankohan näille seuduille radion aikamerkkikin perjantaisin puolen päivän aikaan postivankkureilla.  Hienon näköistä seutua kuitenkin, ja paikallisilta kyselemällä ja vähän vanhoja käännöksiä muistelemalla löysin perille jo toista kertaa tänä keväänä.  Tai kesähän nyt jo on, minkä saatoin todeta, kun parkkeerasin Salamani pellolle keskellä-ei-mitään ja astuin autosta ulos.  Tunne oli suorastaan läkähdyttävä; auton lämpömittari näytti 26 astetta, ilma oli kuiva kuin länsisaharalaisen beduiinin sandaali eikä tuulenvirettäkään käynyt.  Helletanssit siis tiedossa. Tänään ei nautita kuumasta grillimakkarasta.  Syödään siis kyllä, mutta ei nautita siitä!

Särkkä on epäilemättä yksi Suomen kauneimmista tanssilavoista.  Se sijaitsee kapean järvenniemekkeen päässä, jonne joku hullu on joskus päättänyt pykätä tanssilavan.  Ja hyvä että pykäsi, nimittäin tämä lava näyttää keräävän seudun parasta tanssiosaamista paikalle.  Viikko sitten olin täällä Hurma-tansseissa, joissa oli kyllä tungosta mutta joissa törmäykset loistivat poissaolollaan.  Liikenteen sujuvuus lattialla oli jotain uskomatonta.  Tällä kertaa illan musiikillisesta kattauksesta vastasivat Teemu Harjukari & Taivaanrannanmaalarit sekä Jarkko Järvenpää & Helmenkalastajat.  Bändikoostumus oli sellainen, että paikan daamien keski-ikä ei ollut enää itselleni niin nolostuttavan nuori kuin viikko sitten, jolloin jouduin kysymään joka toiselta tanssidaamilta papereita ja illan aikana lisäksi aika monelta, mahtaisivatko heidän äitinsä tykätä käydä täällä.  Nyt oli sopivaa, oikein sopivaa.  Ihania daameja; taitavia, heittäytyviä ja iloisia.  Liikenne soljui kuin unelma, ja naistentunnit olivat hyvin maltillisen ja kohteliaan oloiset. Kukaan ei roikkunut paidassa.

Ajattelen, että jos minun pitäisi esitellä ulkomaisille vieraille suomalaista tanssilavakulttuuria, ei sitä voisi tehdä hienommin kuin tuomalla vieraat tiettömien taipaleiden halki tähän paikkaan, jossa ei kerta kaikkiaan voi olla mitään muuta mielenkiintoista kuin Suomen Sodan aikaisia hautoja. Ja josta löytyykin sitten postikortinkauniin järven ”keskeltä” tanssilava, joka on aivan piukassa yhteisen liikkeen riemusta nauttivia, iloisia ihmisiä.

pusukuja
Upea paikka. Muusikot lienevät käyneet ennen hikistä työiltaa pulahtamassa järvessä. Bongaa Pusukuja!

Pari sanaa illan musiikista.  Teemu Harjukari veti bändeineen hienon keikan. Taitavia muusikoita kaikki, ja pidän Teemun äänestä.  Sen sijaan Jarkko Järvenpään ääni ei ollut aivan iskussa, se soi jotenkin tunkkaisesti ja epävireisesti.  Solisti ei mielestäni yltänyt hyvän bändinsä tasolle.  Illan musiikkivalinnoista ei kummankaan bändin osalta ole juuri nokan koputtamista (tai no, on – lue pidemmälle), siellä soi tasapuolisesti hyviä tangoja, maukkaita fuskuja ja napakalla cha challakin hemmoteltiin taitavaa tanssikansaa.

Ja nyt tulemmekin kirjoitukseni kliimaksikohtaan, nimittäin siihen, miksi tämän raportin tulin kirjoittaneeksi.  Nimittäin.  Iltani kehittyi tanssiurallani aivan ainutlaatuiseksi!  Esitän tässä muutamia syitä siihen:

Pääsin seuraamaan erään vanhemman pariskunnan hurjan näköistä menoa.  Se muistutti kaikessa lähes väkivaltaisessa vauhdissaan Sörkan sakilaisten 1900-luvun alussa harrastamaa protestitanssi pistoa, mutta tuskin oli sitä kuitenkaan, koska miehellä ei ollut puukkoa hampaidensa välissä.  Tai sitten kyseessä ovat tutut särkänkävijät, joilta järkkärit aina ystävällisesti keräävät portilla sen puukon pois.  Tanssissa tikattiin salia ympäri supernopealla askeleella, jota musiikin rytmi ei päässyt liiemmälti haittaamaan, ja tanssia maustettiin yhteisillä potkuilla ilmaan.  Tämän kaiken pari onnistui tekemään nähdäkseni liiemmälti muita tanssijoita häiritsemättä.  Kyllä tanssilattialle mahtuu monenlaista menoa. Tanssi kuuluu kaikille!

Tanssi-illan aikana pidettiin Suomen Twistinvihaajat ry :n perustava kokous.  Yhdistykseen kuuluu vasta kaksi jäsentä, allekirjoittanut ja tanssiystäväni, mutta odotamme yleisöryntäystä.  Sloganeiksi olemme miettineet mm. sellaisia kuin twist mädättää selkärankasi ja eikö kukaan ajattele lapsia?

Tanssiystäväni kanssa löysimme täydellisen tanssiasennon, jota argentiinalaisen tangon harrastajat kutsuvat halaukseksi, abrazo.

Ja sokerina pohjalla sain tanssia vielä täydellisen seuraajan kanssa.  Tämä ainutlaatuinen tanssikokemus avasi oivalluksenomaisesti jotain aivan uutta viennistä ja seuraamisesta, ja aionkin avata kokemustani tässä blogissa piakkoin.

Näiden seikkojen perusteella luulen, hyvät lukijani, teidän allekirjoittavan Jorma Uotiselta lainaamani loppukaneetit: Täyttä törinää! Ei huono!  Suurkiitos kaikille teille, jotka teitte tästä särkkäillastani ikimuistoisen.  Tapaamme taatusti vielä tänä kesänä.

Pro ja Am ne yhteen soppii

palkintojenjakoaNyt kun muutama päivä on vierähtänyt viime lauantain seuratanssin ProAm -kisoista, jotka pidettiin Hotelli Vantaan Tulisuudelma-tanssiravintolassa, ja kehokin alkaa olla palautunut illan ponnistuksista, on aika summata kokemuksiani opettajan eli sen ammattilaisen (”Pro”) näkökulmasta.

Lähdin 10Tanssi Oy:n pyynnöstä mukaan projektiin kuluvan vuoden helmikuussa.  Aikaa valmistautumiseen jäi siis pari kuukautta, ja enemmänkin olisi voinut projektin eteen tehdä, jos vain muilta töiltä olisi ehtinyt.  Mutta prosessi oli hauska – toivottavasti sekä itselleni että varsinkin amatöörioppilailleni!

Minulla oli lopulta viisi oppilasta ja melko pian kävi selväksi, että kaikki kaksitoista lajia tulee tanssittua kisoissa.  Yksäreitä pidettiin, ja niiden fokus olikin hieman erilainen kuin normiyksäreiden: sen lisäksi, että kiinnitimme huomiota ja paransimme oppilaiden kehon kannatusta sekä perusliikkumistaitoja, piti myös tanssia paljon, totutella toisiimme ja käydä läpi ”juttuja, joita Jyrki saattaa viedä siinä ja siinä lajissa”.

ProAm on konsepti, jossa amatööri ”ostaa” itselleen ammattiopettajan, jonka kanssa lähtee kisaan.  Koska kisassa ei arvostella suoraan opettajia, jää meidän ammattilaisten vastuulle saada oppilaat näyttämään mahdollisimman hyvältä tanssissa – ja tämä vastuu luonnollisesti sisältää sekä ennakkoon valmentautumisen että itse kisatilanteessa toimimisen.  Itse otin sen strategian, että yritän olla viennissäni mahdollisimman rauhallinen ja luotettava, samalla kuitenkin vähän riehaantuenkin ja siten houkutellen oppilaita mukaan tanssi-iloitteluun.

Strategiani tuntui toimivan, koska oppilaani intoutuivat ihan huimaan meininkiin ja tosi hienoihin suorituksiin itse kisassa!  Mitalisijoja ropisi yli odotusten, ja eniten jäivät itseäni lämmittämään buggin pronssiluokan voitto ja kultaluokan hopeasija (hyvä Sari ja Reetta!).  Vaan sijoituksista viis – päällimmäiseksi mieleen jäi kuitenkin paikan päällä hyvä, rento kisatunnelma ja ne lukuisat mukavat hetket treenisalilla.

Mielestäni seuratanssi ProAm on hieno tilaisuus meille opettajille ottaa vastaan uutta opetushaastetta ja samalla osoittaa ammattitaitoamme.  Hyvät opekollegat, älkää ihmeessä jääkö pitämään kynttilää vakan alla, vaan lähtekää tekin mukaan tähän hienoon uuteen kisakonseptiin!  Voin kertoa, että kokemus oli niin palkitseva, että varmasti itse lähden tähän uudelleen.

Parannusehdotuksena koko konseptille: mielestäni jatkossa olisi hyvä luoda jotain yleisiä tuomarointikriteerejä eri lajeille.

jyrkin_enkelit
Jyrki ja enkelit: Sari, Tiina, Reetta, Jenni ja Maria.

Käytännön ohjeita musiikkikirjaston omistajalle

cd-158817Minulta aina toisinaan pyydetään jonkinlaisia ohjeita oman tanssimusiikkikirjaston ylläpitoon.  Päätin kirjoittaa vinkkilistan teille  (varsinkin tanssinopettajille ja -ohjaajille), joilla on tarvetta kerätä ja ylläpitää omaa musiikkikirjastoa.  Vinkit tulevat omista vuosikausien kokemuksistani oman musiikkikirjaston rakentamisessa.  Voi olla, että tilanteesi ja tapasi ylläpitää omaa kirjastoasi poikkeaa omastani, mutta tässäpä tulevat omat vinkkini:

  1. Tallenna kaikki ylimääräinen kappaleisiisi liittyvä tieto metadataan.  Jos käytät MP3-tiedostoja, metadatarakenne on nimeltään ID3.  Tästä on se etu, että vaivalla keräämäsi metadata siirtyy itse MP3-tiedostojen mukana.  Sinun ei siis tarvitse kirjastoa siirtäessäsi yhä uudelleen merkkailla kirjastosi kappaleille niihin liittyviä tietoja.
  2. Liittyen kohtaan 1, valitse ehdottomasti sellainen mediasoitin, joka tukee ID3-tägejä niin, että voit lisäillä ja editoida niitä suoraan soittimesi kirjastonäkymässä. Kaikki yleisimmät mediasoittimet (mm. iTunes) sisältävät tämän tuen.
  3. Mikäli sinun tarvitsee editoida ID3-tägejä suurelle kappalemäärälle kerrallaan, ja se on hankalaa käyttämässäsi mediasoittimessa, tähän löytyy myös tehokkaita ohjelmia, joista ilmainen MP3TAG on yksi parhaista.
  4. Kehottaisin täyttämään opetuskäyttöön tarkoitettuihin kappaleisiisi ainakin seuraavat ID3-kentät: Genre (kappaleen tanssirytmi/tanssilaji, miten päin haluatkaan sitä käyttää), BPM (kappaleen tempo, joko tahtia/min tai iskua/min – kumpaa haluat käyttää, riippuu jälleen sinusta itsestäsi), Comments (erityisiä kappaleeseen liittyviä luonnehdintoja, kuten ”musiikintulkintaa”, ”habanera-tango”, ”beguine-välike”, ”ihana slovari” jne.).
  5. Kun tallennat soittolistojasi, käytä ehdottomasti suhteellista tiedostopolkua.  Tämä tekee soittolistoista siirrettävämpiä. Absoluuttinen tiedostopolku sitoo sinut tiettyyn hakemistorakenteeseen, minkä pitää olla toisessa koneessa täsmälleen samanlainen kuin siinä koneessa, mistä lista siirretään, muuten lista ei toimi.
  6. Mikäli mahdollista, tallenna musiikkikirjastosi pilvipalveluun (esim. Microsoftin OneDrive, jonka peruspalvelut ovat varsin riittävät opetuskäyttöön, maksaa vain noin 5€/kk).  Tästä on se etu, että kirjastosi on aina ”netissä tallessa” ja valmiina käytettäväksi melkeinpä mistä vain (edellyttää kuitenkin verkkoyhteyttä ainakin synkronoinnin ajaksi).
  7. Mikäli käytät opetuksiin esim. läppäriä, mutta haluaisit tehdä työtä musiikkikirjastosi kanssa (esim. rippailu, kuuntelu, järjestely, soittolistojen luominen) myös esim. pöytä-PC:llä, ota selvää, pystyykö mediasoittimesi konfigurointitiedostot ja soittolistat myös tallentamaan pilvipalveluun.  Tästä on se etu, että kahden tai jopa useamman koneen käytössä mediasoitin tallentaa aina jollain laitteella tehdyt uudet näkymät, soittolistat jne. pilveen, josta ne ovat muille laitteille saatavissa.

Avaan tässä vielä lyhyesti oman ”käyttöprofiilini”, joka perustuu pieneen määrään nörttiyttä ja suureen määrään erilaisten soittimien ja käytäntöjen testausta vuosien mittaan:

Testasin vuosien mittaan iTunesia, WinAmpia ja koko joukkoa muitakin mediasoittimia, mutta mikään niistä ei sisältänyt niitä ominaisuuksia, joita pidin itse omassa työssäni ”elintärkeinä”.  Lopulta päädyin hankkimaan JRiver Media Jukebox -nimisen mediasoittimen, jonka täyslisenssi maksaa noin 50 dollaria.  Ko. soitinta kehitetään aktiivisesti ja se sisältää huiman määrän ominaisuuksia. Se on myös varsin vapaasti muokattavissa kunkin oman käyttöprofiilin mukaan. Kirjaston järjestelyssä voi käyttää vaikka minkämoisen määrän tägejä, soittimeen voi luoda eri tarkoituksiin erilaisia näkymiä, CD-rippaus ja polttaminen toimivat, älykkäät soittolistat ovat mukana jne.  Vielä ei ole itselleni tullut vastaan ko. soittimesta puuttuvaa ominaisuutta.

Minulla on Media Jukeboxista kaksi asennusta (onnistuu yhdellä lisenssillä): PC1 on kotona sijaitseva pöytä-PC, PC2 on työläppäri, joka on mukana tunneilla.  Media Jukeboxin konfigurointitiedostot synkronoituvat Dropboxiin, mikä tarkoittaa mm. sitä, että jos teen kotona uusia soittolistoja, menen tunnille, lyön läppärin nettiin, odotan hetken, että Dropbox synkronoituu läppäriin ja käynnistän Media Jukeboxin, uudet soittolistat ovat heti käytössäni.

Musiikkikirjasto minulla on OneDrivessa, ja sen suhteen toimin ihan samoin: OneDrive pitää huolen siitä, että jos rippaan kotona uuden CD:n, se on läppärissäni synkronoinnin jälkeen välittömästi käytössäni.  Samoin jos vaikka merkkaan tunnilla soittamani kappaleen kommenttikenttään ”onpa ihanan napakka tango alkeistunnille”, ko. kommentti on näkyvissä myös kotikoneessani, kun avaan musiikkikirjastoni.

Koska Media Jukebox antaa sekä lisätä että hakee useita eri ”genrejä” yhtä kappaletta kohti, kirjastossani on paljon kappaleita, jotka olen merkannut usealle tanssirytmille/lajille.  Tällaisia yhdistelmiä ovat vaikkapa ”foksi/fusku”, ”hidas/beat”, ”jive/lindy hop/fusku”.  Kun teen Media Jukeboxilla älykkäitä soittolistoja, voin tällöin helposti tehdä vaikkapa ”Fuskut”-nimisen listan, jonka säännöissä kerron soitto-ohjelmalle, että kerää ko. listaan kaikki kappaleet, joiden ”Genre”-kentässä on käytetty ainakin sanaa ”fusku”.  Tämä ei perinteisillä soittolistoilla onnistu kovinkaan helposti.

* * *

Näillä vinkeillä ja järjestelyillä olen helpottanut omaa opettajan elämääni huomattavasti.  Toivottavasti vinkeistä on jotain hyötyä myös muille!