Miksi välillä tökkii? Asiaa tanssioppimisen nelikentästä

No niin, kesälomat on ”lusittu”, ja syksyn tunnit ovat taas pyörähtäneet käyntiin.  Tanssinopettajakollegani Päivi Viiri jakoi Facebookissa mielenkiintoisen videon, joka herätti ajatuksia tanssioppimisesta.  Nyt kun syksyn tanssikurssit ovat alkaneet, haluan jakaa ajatuksiani etenkin teille, jotka väliin tuskastutte tunneilla ja ajattelette, ettette edisty, tai että tanssinne on ottanut jopa takapakkia.

Tähän alkuun heti tiivistelmä koko aiheesta, jos et jaksa lukea tätä pidemmälle:

Luultavasti tuo tunteenne on väärä, ja oppimista on jo tapahtunut.

Tässä artikkelissa kuvailtu oppimisen teoria tulee Andrew Suttonilta, joka on maailmanluokan swing-tanssija ja tanssinopettaja.  Teoriassa on kuvailtu tanssioppimista, mutta sitä voidaan soveltaa kaikkeen oppimiseen.  Suomennan Suttonin kuvaileman teorian tanssioppimisen nelikentäksi, ja sitä voidaan kuvata seuraavalla kaaviolla:

Oppimisen_nelikentta

Kaaviossa rivit ja sarakkeet on nimetty osaamisen tasoa ja tiedostamista kuvaavin termein.  Teorian ytimessä on se, että uuden asian oppiminen kulkee lähes aina reittiä 1 – 2 – 3 – 4.  Avaan oppimisen vaiheita:

1.  En tiedosta – En osaa

etvaanosaa2Tämä on tanssioppimisen ensimmäinen vaihe, tietämättömyysruutu, jota voitaisiin kuvailla ilmaisulla ”en vielä tiedä, mitä en osaa”.  Kaikki juuri tanssiharrastuksen aloittaneet lähtevät liikkeelle tästä ruudusta.  Kun tulet elämäsi ensimmäiselle tangotunnille, et todellakaan tiedä, mitä et osaa; kaikki on sinulle uutta ja ihmeellistä.

Juuri tanssiharrastuksen aloittaneiden kohdalla ymmärrämme, miten asia on: ensin emme osaa oikein mitään.  Emme edes tiedä, mitä emme osaa.  Mutta on hyvin tärkeää huomata, että jokainen tanssija on joissain tanssitaitoonsa liittyvissä osa-alueissa vasta vaiheessa 1.  Haluaisin kutsua tätä tilannetta tanssijan sokeaksi pisteeksi: hän ei osaa jotain tanssiin liittyvää asiaa, mutta hän ei tiedosta tätä osaamattomuuttaan.  Hän voi esimerkiksi työntää lantionsa rumbassa ”väärinpäin”.  Hän saattaa harottaa jalkojaan leveälle taakse astuessaan.  Käsien kannatus saattaa olla puutteellinen, tai hän saattaa tanssia väärään rytmiin.  Esimerkkejä on lukemattomia.

Ykkösruudussa on oikeastaan melko turvallista olla, koska tietämättömyys tekee autuaaksi.  Kun emme tiedosta, mitä emme osaa, liikumme mukavuusalueellamme.  Tässä ruudussa myös ns. ylivertaisuusvinouma on voimissaan, ja tanssinopettajan epäkiitollinen, toisinaan tuskainenkin, tehtävä on saada oppilas ottamaan askel ruudusta yksi ruutuun kaksi.

2.  Tiedostan – En osaa

Tätä oppimisen vaihetta kutsun turhautumisruuduksi.  Tämä on se tanssioppimisen vaihe, jossa oppilaalle kirkastuu se, mitä hän ei osaa.  Rumbalantio niksahtaa liikkeessä väärinpäin, ja videolta näkyy, miten jalat harottavat tangokävelyissä.  Tanssikin menee väärään rytmiin.  Opettajalta tulee palaute, että käsien kannatus on puutteellinen ja yläselkä kaatuu tanssiessa taakse.  Hemmetti, olen lahopää, en vaan osaa!

Väittäisin, että usean tanssijan taival katkeaa turhautumisruutuun.  Kun en kerran osaa, miksi edes yrittää?  Mutta juuri tässä tilanteessa olisi ensiarvoisen tärkeää ymmärtää, että oppimista on jo tapahtunut.  Olet jo siirtynyt osaamattomuuden ja tietämättömyyden autuaasta merestä kohti jonkin uuden asian oppimista ja osaamista!  Todellinen kehittyminen paremmaksi tanssijaksi voi alkaa vasta sitten, kun tiedostat puutteesi.  Kun tulet tietoiseksi jonkin kehollisen asian puutteista, voit alkaa tarkkailla tekemistäsi ja kehittää sitä.  Hyvä opettaja auttaa sinua opintielläsi eteenpäin – ja muistaa myös muistuttaa, että olet oppinut jo jotain.  Et ole lahopää.  Et osaa tätä asiaa ehkä vielä, mutta tekemällä työtä voit sen oppia.

3.  Tiedostan – Osaan

Itselleni tämä tanssioppimisen vaihe on todellinen ihanuusruutu.  Tässä ruudussa koen ne kaikista sykähdyttävimmät tietoisen oppimisen hetket ja oivallukset, kun jokin tanssiin liittyvä taitoni tekee hyppäyksen turhautumisruudusta ihanuusruutuun.

Takavuosina olin samban suhteen pitkään jumissa turhautumisruudussa.  En vain kyennyt löytämään samballe luonteenomaista baunssia ja lantion rotaatioliikettä.  Viimein rohkaisin mieleni ja pyysin tanssinopettajalta apua.  Menimme peilin eteen ja aloin tanssia sambahuiskua.  Opettaja asettui taakseni ja otti lantiostani voimakkaan otteen käsillään. Hän ohjasi käsillään tanssin aikana lantiotani oikea-aikaiseen rotaatioon.  Kehoni vastusteli hetken, ja sitten koin aivan ihmeellisen ”humauksen”, kun lantio lakkasi vastustelemasta ja tekemästä väärää liikettä ja ikään kuin lipsahti ”oikein päin”.  Tanssi muuttui helpoksi ja tunne oli sanoinkuvaamattoman riemukas!

Tässä vaiheessa uusi asia on opittu, mutta sen oikea tekeminen vaatii vielä tietoista ponnistelua.  Minun on tietoisesti ajateltava, että jalkani ojentuvat suoraan taakse, reidet lähellä toisiaan, että estän jalkojeni harittamisen taaksepäin edetessäni.  On muistuteltava itselleen, että käsien luonnollinen kannatus lähtee yläselän lihaksista jne.  Oikeanlaisia toistoja tarvitaan paljon, mutta vähitellen siirryn uuden taitoni suhteen neljänteen ruutuun.

4.  En tiedosta – Osaan

Kutsuttakoon tätä vaihetta vaikka automaatioruuduksi.  Uusi asia on opittu, ja lukemattomien toistojen kautta se on siirtynyt kehomme automaattiseksi rutiiniksi.  Teemme asioita oikein tiedostamattamme.  Jokainen meistä on hyvin monien arkielämän liikkeiden suhteen tässä ruudussa; kaikki osaavat kävellä tasapainoisesti ja taloudellisesti, sen kummemmin miettimättä, mitä tekevät.

Kun tanssissa jokin asia on siirtynyt automaation tasolle, se puolestaan mahdollistaa jonkin toisen liikkeeseen liittyvän asian harjoittamisen – ja saatamme palata tämän uuden asian kanssa taas ruutuun yksi!

* * *

Se, miten kauan vietämme aikaa tanssioppimisen nelikentän ruuduissa, riippuu tietenkin opittavasta asiasta ja meistä itsestämme.  On toki olemassa superlahjakkaita liikkujia, jotka kykenevät nopeaan tahtiin etenemään uusien taitojen omaksumisessa ykkösruudusta nelosruutuun.  Mutta uskon, että suurin osa meistä tanssioppijoista viettävät kyllä melkoisen tovin aikaa jokaisessa oppimisvaiheessa.  Omalla asenteella voi auttaa oppimistaan: jokaisessa ruudussa olostaan voi oppia nauttimaan.  Voin viettää aikaani jopa turhautumisruudussa saaden voimaa siitä, että sentään jo tiedän, mitä en vielä osaa, ja näen, mitä kohti yritän pyrkiä.  Tietämättömyys ei enää hallitse tekemistäni, vaan minulla on selkeä tavoite – oli se miten pieni tahansa.

Näillä ajatuksilla toivotan kaikille lukijoilleni hienoa ja tanssioppimisen täyttämää syksyn alkua.  Olkoon syksynne pullollaan pieniä viivähdyksiä ihanuusruudussa!

Miksi oikealle, miksi vastapäivään?

vasta1
Kuva 1. Hans Sebald Beham, talonpoika tanssii miekan kanssa, 1537.

Tanssinopettajakollegani Päivi Viiri esitti Facebookin tanssiporukka-ryhmässä hauskan pienen tanssipähkinän: miksi oikealle (myötäpäivään) kääntyminen on paritanssissa yleisempää kuin vasemmalle (vastapäivään) kääntyminen?  Vastausehdotuksia tuli runsaasti, ja oikeilla jäljillä asiassa ollaan.  Päivi esitti, että syynä on miekka.  Tämä kirjoitus on oma vastineeni tähän pähkinään, ja käyköön nyt samalla esimerkkinä siitä, miten monenlaista kummaa pohdiskelua voimme harrastaa tanssin tiimoilta…

 

Kirjoitukseni pohjaa esseeseeni Miksi vastapäivään? Katsaus seuratanssietiketin historiaan, jonka kirjoitin OAMK:ssa osana Tanssin historia ja historialliset tanssit –nimisen kurssin suoritusta.

 

 

Miksi tanssisaleja kierretään vastapäivään?

On esitetty joitakin selityksiä sille, miksi tanssisaleja nykyisinkin kierretään vastapäivään.  Ensimmäinen (ja eksoottisin) näistä liittää ilmiön samaan ilmiöön, jonka pitäisi saada pohjoisella pallonpuoliskolla kylpyammeesta tyhjenevän veden kiertämään pyörteessä vastapäivään.  Tästä voidaan todeta varmasti, että teoria on väärä – nimittäin tuo väitetty ilmiö on itse asiassa urbaani legenda.  On kyllä totta, että maapallon coriolisvoima saa suuret meteorologiset ilmamassat kiertämään meidän pallonpuoliskollamme vastapäivään.  Mutta kylpyammeen (saati ihmisen) mittakaavassa samanlaista systemaattista ilmiötä ei esiinny, sillä coriolisvoima on varsin heikko.  Olisi hyvin vaikea kuvitella sitä mekanismia, millä tämä heikko coriolisvoima välittyisi sosiaalisten tanssien kiertosuunnaksi!

vasta2
Kuva 2. Fabritio Caroso, Il Ballarino, 1581.

Toinen ja paljon uskottavampi historiallinen selitys liittyy kiinteästi tanssisalien varhaiseen 1500-luvun aikaiseen etikettiin.  Nimittäin tuon ajan miehet käyttivät tanssiessaan hyvin usein miekkaa.  Tämä käy ilmi mm. kahden aikalaisen, Hans Sebald Behamin ja Fabritio Caroson piirroksista (kuvat 1-3).

 

Koska useimmat miehet olivat tuolloin niin kuin nykyisinkin oikeakätisiä, oli miekan luonnollinen paikka miehen vasemmalla kupeella, mistä oikeakätinen saa vedettyä sen nopeasti tarvittaessa tupestaan (miksi tätä taitoa tanssisalissa tarvittiin, on arvoitus – ehkäpä hovit olivat otollisia paikkoja salamurhaajille?).  Kuten kuvista 2 ja 3 nähdään, on miekasta johtuen luonnollinen sijoittelu promenadiasennossa etenevälle tanssille sellainen, jossa nainen on miehen oikealla puolella, muutenhan nainen olisi vaarassa tanssiessaan kompastua miekkaan.

vasta3
Kuva 3. Fabritio Caroso, Il Ballarino, 1581.

Jos taas ajattelemme tällaisen parin kiertämistä promenadiasennossa ympäri tanssisalia, voimme päätellä, että parin olisi luonnollista kiertää salia juuri vastapäivään, mikäli halutaan välttyä myös siltä, että mies kolhii salin seinustoilla sijaitsevia katsojia miekallaan.  Erään selostuksen mukaan myös tällä varmistettiin se, että mies miekkansa kanssa on sisäpiirissä ikään kuin paremmassa suojassa hyökkääjiltään.

 

Italialainen Fabritio Caroso julkaisi vuonna 1581 oman kuvauksensa italiassa tanssituista sosiaalisista tansseista, Il Ballarinon.  Tämä teos sisältää, paitsi tarkkoja tanssikuvauksia askelineen ja koreografioineen, niin myös erittäin tarkkoja kuvauksia tanssietiketistä, aina miehen ja naisen pukeutumisesta miehen miekan käyttöön ja jopa hatulla tervehtimiseen.  Otetaanpa tähän kappaleen päätteeksi pätkä miekan käyttöä koskevista ohjeista:

“The man dancing the Balletti gravi will wear sword in the manner which is demonstrated in …and dancing Cascarde, or Gagliarda, they will carry that as is demonstrated in…neither dance without this ever, because it makes a most brutish sight.  Dancing gagliarda, and finding the sword, he shall hold that with the left hand, such that he would not let it go wandering: and finding it again in the Ballo to have little field, keeping it with the hand, it will return some with the point towards the forward part, such that it not offend the bystanders…”

Tekstin lihavoidut kohdat vahvistavat päätelmäni:

  • tuon ajan sosiaalitanssissa oli tavallista, että mies käytti miekkaa ja sijoitti sen vasemmalle kupeelleen
  • hän piteli tuppea kiinni vasemmalla kädellään, jolloin oli luonnollista, että daami sijoittui promenadiasennossa miehen oikean kyljen puolelle
  • tanssisalin vastapäiväinen kiertosuunta vakiintui, jotta mies ei häiritsisi tanssissa miekallaan tanssisalin reunustoilla olevia tanssiesityksen katsojia

 

Valssi, suljettu tanssiote ja paritanssin kulta-aika

Miekan käyttö siis vakiinnutti tanssisalin vastapäiväisen kiertosuunnan.  Ei ole kuitenkaan todisteita siitä, että se olisi varsinaisesti ollut määräävänä tekijänä suljetun tanssiotteen synnyssä enää 1800-luvulla, jolloin paritanssi syntyi.

Varsinaisen paritanssin kulta-ajan voidaan katsoa alkaneen siitä, kun Carl Maria von Weber esitteli valssin 1812 teoksessaan Invitation á la valse.  Valssi kohtasi välittömästi suurta vastarintaa, koska tanssissa esiteltiin ensimmäistä kertaa sosiaalisten tanssien historiassa suljettu tanssiote, jonka katsottiin olevan sopimaton ja epämoraalinen.  Valssista tuli välittömästi suunnattoman suosittu, ja valssimusiikki täytti tanssisalit ympäri Euroopan.

Suljettu tanssiote määriteltiin von Weberin teoksessa seuraavasti:

  1. Miehen vasen käsi pitelee naisen oikeaa kättä niin, että kämmenet ovat yhdessä.
  2. Naisen vasen käsi lepää miehen oikealla olkavarrella.
  3. Miehen oikea käsi lepää naisen vasemman lapaluun päällä selän puolella.
  4. Naisen vasen kyynärpää lepää miehen oikean kyynärpään päällä.
  5. Kummankin tanssijan rintakehien oikeat puolet ovat kontaktissa.

Suljettu tanssiote on säilynyt valssin syntyajoista lähes täydellisesti samanlaisena.  Mutta miten se kuvastaa tanssietikettiä?  Ensinnäkin, tanssiotteessa mies ikään kuin kannattaa naisen molempia käsiä.  Tämä tekee naiselle helpoksi seurata miehen vientiä, mutta se luo myös tanssiparista ”kuninkaallisen” illuusion, joka on selkeästi peräisin kuninkaallisista hoveista ja erityisesti Ludwig XIV:n hovissaan luomasta baletti-instituutiosta.

Koska useimmat naiset ovat lyhyempiä kuin miehet, voisi tuntua luonnolliselta, että miehen oikea käsi lepää naisen vasemman käden päällä eikä alla.  Naisen vasemman kyynärpään sijainti miehen oikean kyynärpään päällä on kuitenkin todennäköisesti perua valssin aikaisesta tanssietiketistä, jonka mukaan naisen ei ollut tanssissakaan sopivaa lähestyä miestä: miehen tuli aina tehdä aloite, ja nainen vastasi tähän aloitteeseen joko myöntävästi tai kieltävästi.  Tapaetiketin mukaisesti mies ei toisaalta saanut tanssiasennollaan kuitenkaan ”tehdä itseään tykö” vaan hänen tuli pitää oikea olkapäänsä oikean lanteensa päällä eikä tehdä minkäänlaista lantionkiertoa, joka toisi olkapään lantiolinjan etupuolelle.  Lisäksi hänen tuli pitää oikea kyynärpäänsä hartialinjansa etupuolella, jotta ei tekisi naisen oloa epämukavaksi. Eli mies teki tanssiasennollaan ikään kuin ”aloitteen”, tanssiinkutsun, mutta mahdollisimman neutraalilla tavalla.

Jos luette tarkkaan ja ajatuksella edellisessä kappaleessa kuvatun (ja siis jo vuonna 1812 valssin myötä esitellyn) suljetun tanssiotteen määritelmän, huomaatte, että siinä (”sääntö” 5) on selkeästi kerrottu, että tanssijat asettavat oikeat kehonpuoliskonsa kohdakkain. Tämä on tietenkin luonnollista ja seuraa ”säännöistä” 1-4.

 

Päätelmät

Nyt meillä on siis tilanne, jossa tanssisalia kierretään parina vastapäivään (syynä miekka), ja tanssiparissa tanssijat ovat sijoittuneet niin, että heidän oikeat kehonpuoliskonsa ovat vastakkain (syynä ei ainakaan todistetusti miekka)

Näistä kahdesta lähtökohdasta käsin on varsin helppoa todeta, että oikealle kääntyminen on paritanssissa huomattavasti helpompaa kuin vasemmalle kääntyminen:

  • parin sijoittelun vuoksi oikealle on luontevampaa kääntyä (koska viejän oikea jalka osoittaa seuraajan jalkojen väliin)
  • kun salia kierretään vastapäivään, oikea käännös on voittopuolisesti alle 360 astetta, kun taas vasen käännös on voittopuolisesti yli 360 astetta

 

Loppusanat

Miksi ihmeessä tällaisia pitää pohtia? saatat kysyä.  Vastaan tähän kysymykseen vastakysymyksellä: No miksipä ei?  Mahtuuhan sitä maailmaan kaikenlaista, turhempaakin, pohdintaa.  Tämä pohdinta liittyy kiinteästi paritanssin historiaan ja etikettiin, ja saattaa olla sellaisenaan viihdyttävää ihanan harrastuksemme oheislukemista.  Ainakin itseäni se viihdytti kovasti aikanaan, kun vastauksia artikkelin kysymyksiin haeskelin.

Tanssimuusikoiden todellisuutta

pnp_laitonTämänkertaisen pohdinnan kirvoitti vääryys, joka on kohdannut suosittuja ja taitavia muusikoita.  Faktat ovat nämä (ja ne on varmistettu puhelimitse yhtyeen keulakuvalta, Matti Venetvaaralta): Pekkaniskan Pojat on kauan sitten luvannut, ettei levytä kerran levyttämäänsä kappaletta uudelleen.  Heidän Magnum Music Oy :n kanssa tekemässään suullisessa sopimuksessa (joka on tehty todistajien läsnäollessa, ja on yhtä sitova kuin kirjallinenkin) yhtye pidättää itsellään täyden oikeuden päättää, mitä levyttävät ja milloin.  Levy-yhtiö on kuitenkin yhtyeen jyrkästä kiellosta huolimatta julkaissut vuonna 2014 kuvassa olevan levyn ”Pekkaniskan Pojat: Parhaat”.  Levyä ehdittiin laskea jonkin verran myyntiin, kunnes tuote vedettiin yhtyeen vaatimuksesta pois markkinoilta.

Tarkistin asian, ja Magnum Music Oy :n sivuilla levyä ei markkinoida.  Levykauppa Äx listaa levyn, mutta sen kohdalla lukee ”ei myynnissä”.  Levyä kuitenkin mitä ilmeisimmin on vielä jossain markkinoilla, koska oheinen kuva alelaarista ostetusta levystä on tuore.  Kuuluuko tämä levy siihen pieneen määrään, mitä ei saatu Pekkaniskan Poikien vaatimuksesta kerättyä pois myynnistä, vai onko levy-yhtiö laskenut jo aikanaan painamansa levyt liikkeelle nyt, kun Pekkaniskan Pojat ovat joka tapauksessa vaihtamassa levy-yhtiötä, sitä faktat eivät kerro, joten minäkään en lähde arvailemaan asianlaitaa. Joka tapauksessa kyseessä on selkeä vääryys musiikkia tekeviä ammattilaisia kohtaan, ja vetoankin yhtyeen faneihin, että he pidättäytyisivät hankkimasta tätä levyä, mikäli sen jostain löytävät.

Pohditaanpa tanssimuusikoiden arkea ja tulonlähteitä hieman yleisemminkin.  Lähdetään kuitenkin liikkeelle hieman toisesta suunnasta.  Anssi Kela on kirjoittanut 4.6.2014 Teoston blogiin loistavan, tarkan kirjoituksen Mitä hittibiisillä tienaa?  Kirjoituksessa eritellään tarkasti, kuinka paljon Kelan kappale Levoton tyttö hänelle vuoden 2013 aikana tuotti ja mistä tulonlähteistä.  Kappaletta kuunneltiin digitaalisissa streaming-palveluissa (kuten Spotify) koko vuoden aikana kaikkiaan 1 253 640 kertaa.  Varsin kunnioitettava määrä siis.  Kappale soi myös tiuhaan radiossa: kaupallisilla kanavilla 5 530 kertaa ja YLEn kanavilla 659 kertaa.

Laskin Kelan artikkelista yhteen (1) kaikki radio- ja TV-soitoista tulleet korvaukset ja (2) kaikki muut korvaukset, joka käsittivät kappaleen digijakelun sekä live-keikkaesitykset. Tulokset ovat seuraavat: hitiksi noussut Levoton tyttö tuotti koko vuonna 2013 Kelalle yhteensä 75 694€, josta radio- ja televisiosoiton osuus oli 66 784€ (88%) ja digijakelun osuus vain 8 910€ (12%).  Kelan lukemat osoittavat, että muusikoiden tulonlähdemielessä radio- ja televisionäkyvyys olisi ensiarvoisen tärkeää.  Tämä oikaisee myös sitä melko yleistä väärinkäsitystä, että muusikot tahkoavat nyt Spotifyn kaltaisilla streaming-palveluilla ”helppoa rahaa”, kun ei tarvitse edes tehdä niitä levyjä.  Esimerkiksi Kela laski, että hänelle Levoton tyttö ”tahkosi” Spotifysta noin 0,0035€ per kuuntelukerta, ja arveli, että moni artisti saa Spotifylta paljon vähemmän.

Heikki Kahila pohtii valtiollisen radiokanavamme YLEn harjoittamaa musiikkipolitiikkaa 21.7.2015 ansiokkaassa kirjoituksessaan Kahden todellisuuden maa – se ei ollut uutinen.  Kirjoituksessaan Kahila ihmettelee kahden todellisuuden Suomea, jota YLEn soittopolitiikka ainakin tukee, ellei jopa ole aiheuttamassa.

Seuratanssi on ainutlaatuista, elävää ja toimivaa kulttuuria, jota harrastavat vähintään kymmenettuhannet ihmiset ympäri Suomea.  Joka ilta jossain on tanssit.  Tanssimuusikot tekevät arvokasta asiakaspalvelutyötään taidokkaasti ja kokemuksella.  Näiden muusikoiden sävellykset ja sovitukset eivät suinkaan häviä vertailussa kevyen musiikin hittispoppisvirtaan – päinvastoin.  Tanssimuusikot rakentavat ammattitaidollaan meille eräänlaisen modernisoidun sillan kansamme kulttuuriseen menneisyyteen.

Suomen Yleisradio ei moista toimintaa juuri arvosta.  Kuten Kahila kirjoituksessaan toteaa, Radio Suomen ja YLEn alueradioiden arkipäivien musiikkitarjonta ei juuri poikkea kaupallisista radiokanavista, joilla soi kotimainen ja ulkomainen, iskelmään kallellaan oleva popmusiikki.  Tämä on se toinen todellisuus, jonka radiokanavat meille tarjoilevat.  Me seuratanssin harrastajat ja ammattilaiset tiedämme siitä toisesta todellisuudesta, ja tilanteen pitäisi harmittaa meitä.

Radiosoittojen vähäisyydellä on monta seurausta, ja kaikki ikäviä.  Kun tuloja ei radiosoitosta juuri ole, on keikkailemisen oltava tanssimuusikoiden todellisuutta.  Ja sitä (onneksi, ainakin vielä) riittää – meneillään oleva kesäkuu lienee tanssiyhtyeiden sesonkiaikaa, ja suosituimmat yhtyeet vetävät tässä kuussa hyvinkin parikymmentä keikkaa.  Siinä ollaan tien päällä jatkuvasti, joko matkalla uuteen keikkapaikkaan, roudaamassa, esiintymässä tai taas roudaamassa – ja lomalla käydään sitten kotona katsomassa, joko lapset ovat alkaneet vierastaa.  Keikkatuloista maksetaan verot, kalusto, matkat, yöpymiset jne.  Jos jotain vielä jää, se jaetaan bändin kesken.  Silti kaikki tanssimuusikot, joilta asiaa olen kysynyt, vakuuttavat, että soittamisen palo ja yleisö (=me) saavat jaksamaan.  Hattua nostan.

Kun ollaan koko ajan keikalla tai matkalla keikalle, ei ehditä pohtia levyttämisiä. Tai jos pohditaankin, ei tahdota oikein ehtiä studiolle.  Ja kun tanssimusiikin radionäkyvyys on niin vähäistä kuin se on, ei sekään juuri houkuta julkaisemaan.  Kun tähän vielä ynnää kirjoitukseni alussa kuvatun kaltaista toimintaa (joka toivottavasti ei ole levy-yhtiöille normaalia bisnestä), ei ole mikään ihme, että monet suositut tanssibändit eivät juuri julkaise.  Erityisen valitettavaa tämä on niiden loistavien, suorastaan nerokkaiden sovitusten kohdalla, joita bändit kuten Hurma ja KinoJake (vain pari mainitakseni) tekevät muusta populaarimusiikista lainaillen.  Sovitetun kappaleen tekijänoikeuskorvaukset sovittajalle kun ovat jo niin minimaalisia, ettei niitä juuri levyille kannata laittaa.

Minä soitan mielelläni suosittujen, taitavien yhtyeiden kappaleita tanssitunneillani, ja mielelläni myös kerron aina oppilailleni, mistä bändistä on kyse.  Haluan tällä välittää erityisesti tanssin harrastamisen alkutaipaleella oleville tietoutta tästä toisesta musiikillisesta todellisuudesta, jossa me tanssijat elämme.  Mielelläni soittaisin myös niitä nerokkaita sovituksia, kuten Hurman tangoversiota He’s a Pirate -kappaleesta, Taikakuun upeaa versiota Satumaa-tangosta, tai montaa muuta.  Valitettavasti tuskin tulen kyseisiä kappaleita levytettyinä käsiini saamaan.

Onko paritanssi vaarallista?

valssilla_vastapalloon
”Valssilla vastapalloon” eli naapuriparin tanssijalta potku nilkkaan.

Nyt kun sain mielenkiintosi heräämään raflaavalla otsikolla, niin totean heti kättelyssä: ei ole luultavasti sen vaarallisempaa kuin muutkaan keholliset harrastukset. Kun lattialla liidellään hurmoksessa, välillä vauhdillakin, voi sattua ja tapahtua.

Tämänkertainen kirjoitukseni syntyi lukijoideni pyynnöstä käsitellä naisten kapeakorkoisten kenkien vaarallisuutta tanssilattialla, mutta halusin laajentaa aihetta ja puhua omasta näkökulmastani yleisimmistä ”tanssivammoista”, niiden syntymekanismeista ja ennen kaikkea niiden ehkäisystä.  Kirjoitus sisältää esimerkinomaisia tapausselostuksia.

Kun pohdin tyypillisimpiä tanssivammoja, kolme tärkeintä kategoriaa nousi selkeästi esiin, joten keskityn niihin.

 

1. Kengänkorolla jalan päälle

korkokengalla_tanssikenka_hajalle
Näin daamien kapeakorkoisilla korkokengillä onnistutaan rikkomaan alle osuva tanssikenkä.

Tanssivammojen yleisyydestä ei ole tehty tutkimuksia (aihetta kyllä olisi vaikka opinnäytetyöhön), mutta tapauskertomuksista voi päätellä, että erilaiset ”korolla jalan päälle” -tapaukset ovat hyvin yleisiä.  Kengällä kuin kengällä voi tehdä vahinkoa, jos korolla (tai jollain muulla kengänpohjan osalla) astuu toisen jalan päälle, mutta erityisen vaarallisia tässä suhteessa ovat naisten kapeakorkoiset korkokengät.

Syy tähän löytyy perusfysiikasta ja paineen käsitteestä.  Paine on fysikaalinen suure, joka ilmaisee jollekin pinta-alalle kohdistuvaa kohtisuoraa voimaa, ja se määritellään näin: ”paine = voima / pinta-ala”.  Määritelmästä on huomattava eräs tärkeä seikka: mikäli voima pysyy samana, on painevaikutus sitä suurempi, mitä pienemmälle pinta-alalle voima kohdistuu.

Pieni laskutehtävä selventää asiaa: miehen tanssikengän korko on tyypillisesti pinta-alaltaan noin 30 cm2.  Naisten kapeakorkoisen tanssikengän koron pinta-ala on puolestaan noin 1 cm2 luokkaa. Mikäli mies ja nainen painaisivat yhtä paljon (jolloin kaavassa ”voima” = ”painovoima” on sama), kohdistaisi nainen kenkänsä koron päällä seistessään koron alle kolmekymmentäkertaisen painevaikutuksen verrattuna miehen korkokenkään.

korkokenkaa_jalkapoydalle1
Ja tältä voi näyttää turvonnut jalkapöytä, joka on jäänyt naisen korkokengän kapean koron alle. Jalka oli kipeä monta kuukautta, eikä palautunut entiselleen vaan vaivaa edelleen.

Jos nyt lievennetään tilannetta ja oletetaan mielivaltaisesti, että me miehet painamme keskimäärin kaksi kertaa niin paljon kuin naiset, on naisen kapean koron alle kohdistuva paine silti edelleen viisitoistakertainen suhteessa miehen tanssikengän leveämpään korkoon.

 

Sellainen painevaikutus ei ole leikin asia. Se korkohan menee hyvästäkin tanssikengästä vaikka läpi, ja aiheuttaa eriasteisia vammoja allejäävälle elävälle kudokselle.

Kengänkorkojen aiheuttamille vammoille näen kaksi perussyytä, joita molempia pystyy tehokkaasti ehkäisemään liikkumisen taitoja harjaannuttamalla.

Tanssiaskeleen hallinta.  Tanssiteknisesti tässä on kyse tanssijan nilkan lihasten käytöstä, kun askeleelle (eli uudelle tukijalalle) saavutaan. Kokemattomampi tanssija ikään kuin ”lösähtää” askeleelle löysällä nilkalla, eli askeleelle saapuminen ei ole kontrolloitua, vaan koko kehon paino viedään uudelle tukijalalle yhdellä kerralla.  Sitten kun tanssija alkaa hallita jalkansa, ja erityisesti nilkkansa lihaksia niin, että hän ottaa aina painonsa vastaan uudelle tukijalalle kontrolloidusti (ja tätä harjoitan paljon tunneillani ihan peruskävelyissä, koska kyse on niin perustavasta taidosta), hän pystyy aina jossain määrin peruuttamaan painonsiirtonsa, jos jalan alla tuntuu jotain.

 

korkokenkaa_isovarpaan_paalle
Puolitoista vuotta sitten saatu osuma korkokengän korosta isovarpaan päälle, johon kasvoi kivulias patti.  Kuvassa patti on leikattu, mutta nyt on toinen luupatti alkanut kasvaa leikkausarven viereen. Varvas on edelleen kipeä ja arka.

Viety taka-askel.  Kaikkein vaarallisinta tämä tanssiaskeleelle ”lösähtäminen” on fuskun ja cha chan taka-askelissa.  Ko. lajeissa näkee usein innokkuuden korvaavan taitoa, ja perusaskeleet on opittu ottamaan siitä riippumatta, viedäänkö ne vai ei.  Fuskun opetuksessa tulisi heti alkeistasolta lähtien keskittyä selkeästi siihen, että jokainen taka-askel viedään seuraajalle viejän kehosta.  Itse teetän heti alkeistunnilla harjoitusta, jossa fuskun perusaskeleena ovatkin pelkät HH (hidas-hidas) -painonsiirrot jalalta toiselle, ja NN (nopea-nopea) taka-askel tulee erikseen viedä.  Siinä viejä ikään kuin ”työntää itsensä taka-askeleelle” käyttämällä apunaan seuraajan kehoa. Kun vienti opitaan tekemään keholähtöisesti, seuraajan taka-askel pysyy automaattisesti hänen kehonsa alla ja hallittuna.

 

miehen_levea_korko_jalkapoydalle
Miehen leveämpi korko kohdistaa vamman laajemmalle alalle, mutta se ei ole pistemäinen. Nyt selvittiin viikon sairaslomalla.

Ihan sama tilanne on cha chassa.  Cha chan perusaskel tulisi mieltää mieluummin Time Stepiksi, jossa kakkosiskuilla otetut etu- ja taka-askeleet otetaankin toisen jalan viereen, kuin Close Basiciksi, jossa kakkosiskuilla tanssijat astuvat eteen/taakse.  Oletuksena ei saisi olla, että viejän viennistä riippumatta seuraaja astuu kakkosiskulla taakse, koska taidon ollessa puutteellinen – ja mahdollisesti yhdistettynä nilkan kontrollin puutteeseen – tämä taka-askel on monesti täysin ylimitoitettu, suuntautuu seuraajan kehon ulkopuolelle ja paino viedään siinä koron päälle hallitsemattomasti.  Ylivoimaisesti suurin osa itselleni tanssilattialla tapahtuneista läheltä piti -tilanteista (joista vakavimmassa kapea korko survaisi kolmen millin päähän akillesjänteestäni) on juuri näitä fuskun tai cha chan hallitsemattomista, ei-viedyistä taka-askelista syntyviä tilanteita.

Näkisin, että näitä ”korkokenkävammoja” ehkäistään tehokkaimmin opetuksella, valistuksella ja asennekasvatuksella, ei niinkään hankalasti valvottavilla ja ikävillä korkokenkäkielloilla.  Opetetaan keholähtöistä vientiä, ei automaattisia taka-askelia.  Valistetaan kapeakorkoisten kenkien käytön mahdollisista riskeistä sekä tanssijoille itselleen että muille tanssijoille.  Opetetaan tanssijoille muita huomioivaa asennetta: emme ole lattialla yksin, vaan olemme aina vastuussa omalta pieneltä osaltamme myös muiden tanssijoiden hyvinvoinnista.

 

2. Liian repivät otteet avoimen otteen tansseissa

fuskusta_mustelmia_kasivarteen
Kovakouraista vientiä fuskussa: daami sai herran puristavista sormista mustelmat käsivarteensa.

Näitä tapauskertomuksia sain myös paljon.  Oheisessa kuvassa näette, mitä voi tapahtua, jos viejä puristaa seuraajan kättä jossain kuviossa sormillaan.  Lisäksi kerrottiin erityisesti seuraajien oikean olkapään kipeytymisestä, jopa pienistä olkanivelen lihaksiston venähdyksistä, rajuissa vientitilanteissa.

Kaikki tämän kategorian ongelmat ja niiden synnyttämät vammat palautuvat yhteen tuiki tärkeään taitoon tai sen puutteeseen: keholähtöiseen vientiin.  Sillä tarkoitetaan sitä, että viejän kädet pysyvät tanssin aikana aktiivisen lapatukilihaksiston avulla ”kiinni” muussa vartalossa.  Lapatuen ensiarvoisen tärkeästä käsitteestä tulen kirjoittamaan artikkelisarjan tulevaisuudessa.  Tässä yhteydessä todettakoon, että aktiivinen lapatuki mahdollistaa sen, että viejän vientiliike lähtee hänen keskivartalostaan, josta se välittyy lapatuettujen käsien avulla seuraajalle.  Kun seuraajallakin on lapatuki aktiivisessa käytössä, vienti välittyy puolestaan hänen keskivartaloonsa.  Käsissä tarvittava vientivoima on näin tanssittuna minimaalinen – pystyn viemään hyvälle seuraajalle fuskun peruskuvioita vaikka pikkusormellani.

Lapatuen ollessa käytössä vientien takana on lähes koko viejän kehon paino, jolloin massan hitauskäsitteestä johtuen vienti ”hidastuu”, eli vaikuttaa pidemmän aikaa, mutta on voimaltaan melko pientä.  Seuraaja kuvailee sitä usein ”pehmeäksi ja pitkäksi vienniksi”, jota on helppoa ja vaivatonta seurata.  Jos lapatuen käyttöä ei ole sisäistetty (tai koskaan edes opetettu), vienti pysyy käsissä, jotka veivaavat ja vispaavat seuraajaa miten sattuu ja useimmiten täysin ylimitoitetulla voimalla.  Jos viennin takana ovat pelkät kädet, vienti muuttuu myös tempovaksi/riuhtovaksi, lyhytaikaiseksi, teräväksi ja kohinaiseksi.  Sitä on vaikea seurata, ja myös vammautumisriski kasvaa.

Nyt on puhuttu pelkästään viejistä, mutta minulle raportoitiin samankaltaista toimintaa myös seuraajien puolelta: jos seuraajan kädet eivät ole lapatuettuja, vaan niiden liike on hallitsematonta ja kyynärnivelet pääsevät liikkeiden ääriasennoissa suoriksi, myös seuraaja pystyy vetämään käsillään liikkeet ”rajoittimiin asti ja yli”, ja kipeyttämään viejän olkanivelet.

Keholähtöistä vientiä ja seuraamista voi opettaa hyvin monin tavoin.  Itse opetan sitä edelleen aivan alkeistasolta lähtien, sillä mielestäni aikuisia oppijoita ei pidä väheksyä.  Kyse ei ole mistään mystiikasta eikä salatieteestä, joka opetetaan vasta konkaritasolla sitten, kun on jo vuosien ajan vienyt tempovasti, riuhtovasti ja kenties pieniä vammoja aiheuttaen.  Lapatuen käsitettä olisi syytä avata jo alkeisoppilaille helpoilla harjoituksilla, samalla kun opettaja tiedostaa, että tämä monelle uusi taito tuskin hahmottuu ja tulee heille aktiiviseen käyttöön heti.  Mutta ajatus oikeanlaisesta, turvallisesta tanssista on syytä istuttaa oppilaisiin heti alussa. Heillä on siihen oikeus.

 

3. Väärä tanssiote suljetussa otteessa

Suljettu tanssiotekaan ei ole täysin ongelmaton, vaan siinä on monia vaaranpaikkoja, jotka saattavat kipeyttää joko viejän tai seuraajan kehoa.  Ylivoimaisesti eniten tässä kategoriassa minulle kerrottiin jälleen kerran seuraajien oikean olkapään kipeytymisestä.  Väitän, että lähes poikkeuksetta tässä on kyse siitä, että viejä painaa tanssiasennossa omaa vasenta kättään liian pitkälle seuraajan puolelle.  Itse tanssin seuraajana sen verran vähän, ettei oikea olkaniveleni ole ”karaistunut” tämänkaltaiselle toiminnalle, vaan onnistun kipeyttämään sen tällaisessa viennissä viidessä minuutissa.

Ongelma palautuu jälleen kerran lapatuen puutteelliseen käyttöön.  Viejä ei ole sisäistänyt, miten käyttää oikeaa lihaksistoa tukemaan lapaluidensa asentoa selän puolella ja sitä kautta stabiloimaan käsien liikettä suhteessa vartalon muuhun liikkeeseen. Erityisesti vasen käsi saattaa ”vispata” irti muun kehon liikkeestä.  Se saattaa sijaita tanssissa pysyvästi seuraajan puolella, sitä käyttäen avataan ja suljetaan promenadiasento, oikeaan käännökseen lähdetään painamalla vasenta kättä entisestään eteenpäin, yhä enemmän seuraajan puolelle jne.

Rasitusvammoja erityisesti alaselkään ja olkaniveliin voi syntyä myös viejille seuraajien kannattamattomasta tanssiasennosta.  Olen päässyt todistamaan omakohtaisesti erikoista hidasta valssia, jossa jo ennen liikkeelle lähtöämme daami heittäytyi täysin tanssiotteeni varaan ja kaatoi itsensä yläselästä taakse ollen koko ajan täysin tasapainottomassa tilassa ja minun voimieni varassa.  Voin kertoa, että pari päivää olivat käsivarret tulessa ja alaselkäni kipeä siitä huolimatta, että pyrin koko ajan korjaamaan hänen retkottavaa asentoaan tanssin aikana.  En helposti lähde tällaisessakaan tilanteessa ääneen ”opettamaan” toista, mutta harmittamaan tämä on jäänyt: luulen, että hänen tanssiuraansa ja terveyttään olisi tulevaisuudessa auttanut, jos olisin kerta kaikkiaan keskeyttänyt tanssimme ja ystävällisesti nostanut hänet omalle tasapainoakselilleen.

Seuraajat pystyvät kipeyttämään viejien olkanivelet ja käsivarret hyvin yksinkertaisesti: puutteellisilla omien käsiensä kannatuksella. Jälleen kerran ongelma palautuu aktiivisen lapatuen puutteeseen.

Muutamia tapauskertomuksia sain myös hallitsemattomista taivutuksista syntyneistä vammoista tai läheltä piti -tilanteista.  Näiden kohdalla väittäisin, että jälleen kerran asiaan auttaisi opetus ja asennekasvatus.  Opetuksessa pitäisi keskittyä siihen, että taivutuksissa sekä viejä että seuraaja pysyvät niin pitkään kuin pystyvät tasapainossa omien jalkojensa päällä niin, että periaatteessa tanssiotteen pystyy irrottamaan ja kumpikin pysyy edelleen tasapainossa, kaatumatta.  Asennekasvatusta taas vaatii sen tiedostaminen, että överiksi vedettyjä seinäjokitaivutuksia ei mennä tekemään ventovieraiden tanssijoiden kanssa eikä ainakaan ilman lupaa.

 

Lopuksi

Tämä kirjoitus keskittyi lukijoiden toiveesta käsittelemään paritanssin mahdollisia vaaratilanteita ja vammautumisia.  On silti muistettava, että joka ilta jossain päin Suomea ylivoimaisesti suurin osa maamme kymmenistä tuhansista paritanssin harrastajista ilakoi lattialla kärsimättä ja vammautumatta, yhteisen liikkeen riemua kokien.  Näin opettajan näkökulmasta tanssin turvallisuuden ja mukavuuden kannalta oleellisia, tässä artikkelissa esiin nousseita asioita ovat: lapatuen käyttö kaikissa tanssiotteissa, tanssiaskeleen hallinta aktiivisella nilkkojen käytöllä, sekä ei-vietyjen, oletettujen tanssiaskelten määrän minimoiminen.  Näillä pienillä ohjeilla ja kehoituksilla – jatketaan hauskaa, viihdyttävää ja ennen kaikkea turvallista tanssikesäämme!

Vienti-seuraamista potenssiin kaksi: elämäni paras vientikokemus

tanssipari1Viime keskiviikkona Särkän tansseissa koin tähänastisen tanssiurani hätkähdyttävimmän vienti-seuraamiskokemuksen.  Eikä tämän kirjoituksen otsikko edes liioittele.  Jätän tämän tanssilattialla kohtaamani daamin, jonka kanssa olemme keskustelleet hyvin syvällisesti tanssista muutenkin, anonyymiksi hänen pyynnöstään, mutta julkaisen pohdintani kuitenkin hänen luvallaan.

Keskityn tässä artikkelissani erityisesti suljettuun tanssiotteeseen, koska tämänkertainen kokemukseni liittyi siihen, mutta saman pohdinnan voi luonnollisesti siirtää soveltuvin osin myös avoimeen tanssiotteeseen.

Tanssinopettajat ja myös (erityisesti hiukan edistyneemmät) tanssijat pohtivat paljon vientiä ja seuraamista.  Nähdäkseni sen suhteen on olemassa ainakin kolme eri ”koulukuntaa”:

Kaikkein perinteisimmässä käsityksessä viejän tehtävänä on viedä seuraajaa tanssitilassa paikasta toiseen. Seuraaja odottaa melko passiivisena, mitä viejä haluaa viedä, ja vastaa vientiin viiveellä.  Kehollinen kommunikointi on pääosin yksisuuntaista: viejä ”kertoo koko ajan, mitä tehdään”, ja seuraajan tehtäväksi jää ottaa viestit vastaan ja toteuttaa viejän toiveet.  Uskonpa, että juuri kukaan tanssinopettaja ei opeta vientiä ja seuraamista enää näin – tämä ajattelu kuuluu tanssikulttuuriseen menneisyyteen.

Toisessa koulukunnassa ajatellaan, että viejän tehtävänä on kommunikoida seuraajalle viennillään lähinnä liikesuunnan muutoksia, joihin seuraaja reagoi jatkamalla tanssiaan uuteen liikesuuntaan.  Tämä tapa vastuuttaa myös seuraajaa ”liikkumaan omin lihasvoimin”: viejä antaa merkin suunnanmuutoksesta, mutta seuraajan vastuulla on liikesuunnan jatkaminen. Viejä ei ”kävelytä” seuraajaa ympäri lattiaa.  Tämä tapa ajatella vientiä ja seuraamista antaa seuraajalle enemmän vapauksia kuin kohdassa 1 on ajateltu, mutta myös tässä kehollinen kommunikointi on pääasiassa yksisuuntaista, viejältä seuraajalle.  Tämä ajattelutapa lienee vallalla tanssinopetuksessa ainakin alkeis- ja alkeisjatkotasoilla.  Vasta ”edistyneemmille” tanssijoille aletaan vihjailla, että joskus viejän ja seuraajan roolit voivatkin hämärtyä ja vaihtuakin.

Avatakseni tätä kolmatta koulukuntaa, eli sitä, mikä minulle aukesi Särkän tansseissa tästä aiheesta täysin uusin silmin, esitän tässä lainauksen tämän anonyymin daamin pohdinnasta:

Mua on paljon pohdituttanut se tunne, jossa yhteys tanssin aikana on niin vuorovaikutuksellsti vahva, että tuntuu kuin kumpi tahansa pystyisi viemään tai seuraamaan. Mies lähtee vaikkapa hitaassa foksissa ottamaan askelta eteen, ja kun tunnen viennin, lähden lähes saman tien jarruttamaan vartaloni liikettä ja energia kehoni keskilinjassa kasvaa, koska sillä osalla joudun tekemään työtä hidastaakseni liikettä. Jotkut miehet seuraavat näitä aivan ilmiömäisen taitavasti, koska ilmeisesti kehoni energia välittyy myös tanssin toiselle osapuolelle. Hän on tavallaan yhtä avoimin mielin ja tietämättömänä seuraavasta liikkeestä kuin minäkin seuraajana.

Mikä liikkumistamme yhdistää ja antaa miehelle toisella tasolla vientiajatuksen tulevista askelista tai liikkeistä, on musiikki. Tällaisissa hetkissä syntyy aivan uskomattoman hienoja tanssihetkiä, kuitenkin säilyttäen viennin ja seuraamisen perusajatukset.

Ja juuri näin kävi tanssiessamme: lähdimme liikkeelle slovarin tahtiin, vapain askelin ja liikesuunnin, ja heti ottaessani ensimmäisen kävelyaskeleen tunsin hänen hienoisen jarrutuksensa.  Raja ”hienoisen jarrutuksen” ja ”raskauden” välillä on hiuksenhieno, ja jotta seuraaja onnistuisi tässä, hänen on tehtävä jarrutus keskivartalonsa syvillä lihaksilla, eli ydintuellaan.  Tunne oli uskomaton: sain välittömästi yhteyden daamin ”keskustaan”, ja tuo hienoinen jarrutus teki mahdolliseksi sen, että saatoimme viipyä missä tahansa tanssiaskeleemme vaiheessa tasapainoisesti.  Tämä johti sellaiseen kehonpainojen väliseen leikittelyyn, etten ole ennen moista kokenut.  Liikuimme kahden kappaleen ajan, emme kuin yhtenä kehona, kuten yleensä parhaita tanssikokemuksia kuvaillaan, vaan kuin kahtena kehona, jotka vaihtavat mielipiteitään yhteisestä aiheesta.  Ja todellakin – viemisen ja seuraamisen rajat häilyivät ja lähes hävisivät.

Mikä sitten oli se oleellinen elementti, joka teki tästä kokemuksesta niin uuden ja hätkähdyttävän?  Pohdimme tätä tanssimme jälkeen yhdessä, ja asia avautui meille näin: seuraajan hienoinen jarruttaminen teki vienti-seuraamisesta kaksisuuntaista viestintää.  Oli kuin daami olisi vastannut kehollaan vientiehdotukseeni ”kiitos, sain viestisi, tulkitsin sen näin ja vastaan siihen tällä tavoin”.  Tämä seuraajan kehollinen vastaus parhaimmillaan muutti omaa tanssiani; en jatkanutkaan sitä siten kuin olin alunperin ajatellut, vaan saatoinkin lähteä tekemään jotain aivan muuta ja aivan uuteen suuntaan.  Ja aivan kuin tanssiystäväni yllä asiaa pohtii, minusta tuli ajoittain ihan yhtä tietämätön seuraavasta liikkeestä ja suunnasta kuin hänkin oli.  Olimme kuin kaksi ihmistä keskellä tanssin ja musiikin aavaa merta, ympärillämme erilaisia vaikutteita ja ärsykkeitä, joita poimimme ja joista nautimme yhdessä, kehoilla keskustellen.

Olet saattanut kuulla ennenkin tuosta jarruttamisen ajatuksesta ja saatat ajatella, että tässähän ei ole mitään uutta, vaan Jyrki keksi nyt tanssiystävänsä kanssa vain pyörän uudestaan.  Näinkin voi olla, mutta väitän silti, että ajattelussamme on jotain uutta: seuraaja ei jarruta (kuten yleisemmin opetetaan) viejän liikettä hienoisesti vain siksi, että hän pysyisi kontaktissa viejän kehoon ja oppisi joka hetki seuraamaan, mitä sieltä tulee.  Tämä olisi edelleen yksisuuntaista viestintää ja seuraamisen mekanistista yksinkertaistamista.  Seuraaja jarruttaa, koska hän saa näin pidettyä yllä kaksisuuntaisen keskusteluyhteyden viejään.  Hän voi vastata kehollaan viejän liikkeeseen – kertoa, miten sen omassa kehossaan ymmärsi.

Nyt tulemme koko kirjoitukseni ydinkysymykseen: mitä viejä tekee tällä informaatiolla, jonka hän saa seuraajalta?  Jos hän ei tee sillä mitään, jää kommunikaatio edelleen yksisuuntaiseksi, ja siitäkin usein seuraa aivan nautittavaa tanssia.  Mutta sitten – lainaan ystäväni sanoja: Jotkut miehet seuraavat näitä aivan ilmiömäisen taitavasti, koska ilmeisesti kehoni energia välittyy myös tanssin toiselle osapuolelle.  Jos sekä viejä että seuraaja ovat hyväksyvästi läsnä tanssitilanteessa, eivätkä koko ajan kiirehtimässä jostain pois, ja jos viejä kuuntelee puolestaan – läsnäolevana – omalla kehollaan seuraajan vastauksia, voi tanssiimme avautua kaksisuuntainen kanava.  Siitä tulee aitoa, tasavertaista ja molempien maailmaa rikastuttavaa uteliasta ja tutkivaa keskustelua.

Kuten alussa tarkensin, kirjoitukseni käsittelee suljettua otetta, mutta avoimen otteen tansseissa näen tätä ajatusta toteutettavan eniten West Coast Swingissä, jossa parhaiden tanssijoiden tanssi on juuri tällaista avointa ja uteliasta mielipiteiden vaihtoa, jossa viejän ja seuraajan, viemisen ja seuraamisen roolit hämärtyvät ja jopa katoavat.

Jälleen kerran haastan teidät, rakkaat lukijani, lähtemään tanssilattialle kokeilumielellä: tyhjentäkää päänne turhista ajatuksista ja tarttukaa tähän ainutlaatuiseen tanssihetkeen, joka ei koskaan ole toistunut eikä tule toistumaan juuri samanlaisena, juuri tämän parin kanssa, hyväksyen itsenne ja hänet.  Ottakaa yhdessä askel. Kuunnelkaa kehoillanne, miten toistenne liikkeen ymmärrätte.  Älkää kiiruhtako mistään pois, älkää kiiruhtako mitään kohti.  Olkaa juuri tässä ja keskustelkaa tanssillanne.  Olkaa uteliaita.

Ja jälleen kerran loppuun varoituksen sana: askelten määrä saattaa hälyttävästi vähentyä, mutta kokemuksen syvyys hätkähdyttää ja liikuttaa jotain sisällänne.

Ihmepaikka Särkkä

sarkka
Särkän ilta ei olisi voinut olla kauniimpi.

Tosi harvoin olen blogissani kirjoitellut minkäänlaisia tanssiraportteja.  Tällä kertaa sen teen, syistä, jotka toivottavasti käyvät kirjoituksestani ilmeisiksi.

Jälleen kerran Sininen Tanssisalamani ohitti Forssan maksalaatikkokombinaatin ja jatkoi matkaa kohti lähes tuntemattomia korpimaita.  Sillä hetkellä kun GPS-signaali häipyi, kännykästä hävisi kenttä ja tiekartassakin näkyi vain ammottava valkoinen läntti, korvissani soivat pahaenteiset  lauseet to boldly go where no man has gone before ja ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää.  Mietin mielessäni sellaistakin, toimitetaankohan näille seuduille radion aikamerkkikin perjantaisin puolen päivän aikaan postivankkureilla.  Hienon näköistä seutua kuitenkin, ja paikallisilta kyselemällä ja vähän vanhoja käännöksiä muistelemalla löysin perille jo toista kertaa tänä keväänä.  Tai kesähän nyt jo on, minkä saatoin todeta, kun parkkeerasin Salamani pellolle keskellä-ei-mitään ja astuin autosta ulos.  Tunne oli suorastaan läkähdyttävä; auton lämpömittari näytti 26 astetta, ilma oli kuiva kuin länsisaharalaisen beduiinin sandaali eikä tuulenvirettäkään käynyt.  Helletanssit siis tiedossa. Tänään ei nautita kuumasta grillimakkarasta.  Syödään siis kyllä, mutta ei nautita siitä!

Särkkä on epäilemättä yksi Suomen kauneimmista tanssilavoista.  Se sijaitsee kapean järvenniemekkeen päässä, jonne joku hullu on joskus päättänyt pykätä tanssilavan.  Ja hyvä että pykäsi, nimittäin tämä lava näyttää keräävän seudun parasta tanssiosaamista paikalle.  Viikko sitten olin täällä Hurma-tansseissa, joissa oli kyllä tungosta mutta joissa törmäykset loistivat poissaolollaan.  Liikenteen sujuvuus lattialla oli jotain uskomatonta.  Tällä kertaa illan musiikillisesta kattauksesta vastasivat Teemu Harjukari & Taivaanrannanmaalarit sekä Jarkko Järvenpää & Helmenkalastajat.  Bändikoostumus oli sellainen, että paikan daamien keski-ikä ei ollut enää itselleni niin nolostuttavan nuori kuin viikko sitten, jolloin jouduin kysymään joka toiselta tanssidaamilta papereita ja illan aikana lisäksi aika monelta, mahtaisivatko heidän äitinsä tykätä käydä täällä.  Nyt oli sopivaa, oikein sopivaa.  Ihania daameja; taitavia, heittäytyviä ja iloisia.  Liikenne soljui kuin unelma, ja naistentunnit olivat hyvin maltillisen ja kohteliaan oloiset. Kukaan ei roikkunut paidassa.

Ajattelen, että jos minun pitäisi esitellä ulkomaisille vieraille suomalaista tanssilavakulttuuria, ei sitä voisi tehdä hienommin kuin tuomalla vieraat tiettömien taipaleiden halki tähän paikkaan, jossa ei kerta kaikkiaan voi olla mitään muuta mielenkiintoista kuin Suomen Sodan aikaisia hautoja. Ja josta löytyykin sitten postikortinkauniin järven ”keskeltä” tanssilava, joka on aivan piukassa yhteisen liikkeen riemusta nauttivia, iloisia ihmisiä.

pusukuja
Upea paikka. Muusikot lienevät käyneet ennen hikistä työiltaa pulahtamassa järvessä. Bongaa Pusukuja!

Pari sanaa illan musiikista.  Teemu Harjukari veti bändeineen hienon keikan. Taitavia muusikoita kaikki, ja pidän Teemun äänestä.  Sen sijaan Jarkko Järvenpään ääni ei ollut aivan iskussa, se soi jotenkin tunkkaisesti ja epävireisesti.  Solisti ei mielestäni yltänyt hyvän bändinsä tasolle.  Illan musiikkivalinnoista ei kummankaan bändin osalta ole juuri nokan koputtamista (tai no, on – lue pidemmälle), siellä soi tasapuolisesti hyviä tangoja, maukkaita fuskuja ja napakalla cha challakin hemmoteltiin taitavaa tanssikansaa.

Ja nyt tulemmekin kirjoitukseni kliimaksikohtaan, nimittäin siihen, miksi tämän raportin tulin kirjoittaneeksi.  Nimittäin.  Iltani kehittyi tanssiurallani aivan ainutlaatuiseksi!  Esitän tässä muutamia syitä siihen:

Pääsin seuraamaan erään vanhemman pariskunnan hurjan näköistä menoa.  Se muistutti kaikessa lähes väkivaltaisessa vauhdissaan Sörkan sakilaisten 1900-luvun alussa harrastamaa protestitanssi pistoa, mutta tuskin oli sitä kuitenkaan, koska miehellä ei ollut puukkoa hampaidensa välissä.  Tai sitten kyseessä ovat tutut särkänkävijät, joilta järkkärit aina ystävällisesti keräävät portilla sen puukon pois.  Tanssissa tikattiin salia ympäri supernopealla askeleella, jota musiikin rytmi ei päässyt liiemmälti haittaamaan, ja tanssia maustettiin yhteisillä potkuilla ilmaan.  Tämän kaiken pari onnistui tekemään nähdäkseni liiemmälti muita tanssijoita häiritsemättä.  Kyllä tanssilattialle mahtuu monenlaista menoa. Tanssi kuuluu kaikille!

Tanssi-illan aikana pidettiin Suomen Twistinvihaajat ry :n perustava kokous.  Yhdistykseen kuuluu vasta kaksi jäsentä, allekirjoittanut ja tanssiystäväni, mutta odotamme yleisöryntäystä.  Sloganeiksi olemme miettineet mm. sellaisia kuin twist mädättää selkärankasi ja eikö kukaan ajattele lapsia?

Tanssiystäväni kanssa löysimme täydellisen tanssiasennon, jota argentiinalaisen tangon harrastajat kutsuvat halaukseksi, abrazo.

Ja sokerina pohjalla sain tanssia vielä täydellisen seuraajan kanssa.  Tämä ainutlaatuinen tanssikokemus avasi oivalluksenomaisesti jotain aivan uutta viennistä ja seuraamisesta, ja aionkin avata kokemustani tässä blogissa piakkoin.

Näiden seikkojen perusteella luulen, hyvät lukijani, teidän allekirjoittavan Jorma Uotiselta lainaamani loppukaneetit: Täyttä törinää! Ei huono!  Suurkiitos kaikille teille, jotka teitte tästä särkkäillastani ikimuistoisen.  Tapaamme taatusti vielä tänä kesänä.

Pro ja Am ne yhteen soppii

palkintojenjakoaNyt kun muutama päivä on vierähtänyt viime lauantain seuratanssin ProAm -kisoista, jotka pidettiin Hotelli Vantaan Tulisuudelma-tanssiravintolassa, ja kehokin alkaa olla palautunut illan ponnistuksista, on aika summata kokemuksiani opettajan eli sen ammattilaisen (”Pro”) näkökulmasta.

Lähdin 10Tanssi Oy:n pyynnöstä mukaan projektiin kuluvan vuoden helmikuussa.  Aikaa valmistautumiseen jäi siis pari kuukautta, ja enemmänkin olisi voinut projektin eteen tehdä, jos vain muilta töiltä olisi ehtinyt.  Mutta prosessi oli hauska – toivottavasti sekä itselleni että varsinkin amatöörioppilailleni!

Minulla oli lopulta viisi oppilasta ja melko pian kävi selväksi, että kaikki kaksitoista lajia tulee tanssittua kisoissa.  Yksäreitä pidettiin, ja niiden fokus olikin hieman erilainen kuin normiyksäreiden: sen lisäksi, että kiinnitimme huomiota ja paransimme oppilaiden kehon kannatusta sekä perusliikkumistaitoja, piti myös tanssia paljon, totutella toisiimme ja käydä läpi ”juttuja, joita Jyrki saattaa viedä siinä ja siinä lajissa”.

ProAm on konsepti, jossa amatööri ”ostaa” itselleen ammattiopettajan, jonka kanssa lähtee kisaan.  Koska kisassa ei arvostella suoraan opettajia, jää meidän ammattilaisten vastuulle saada oppilaat näyttämään mahdollisimman hyvältä tanssissa – ja tämä vastuu luonnollisesti sisältää sekä ennakkoon valmentautumisen että itse kisatilanteessa toimimisen.  Itse otin sen strategian, että yritän olla viennissäni mahdollisimman rauhallinen ja luotettava, samalla kuitenkin vähän riehaantuenkin ja siten houkutellen oppilaita mukaan tanssi-iloitteluun.

Strategiani tuntui toimivan, koska oppilaani intoutuivat ihan huimaan meininkiin ja tosi hienoihin suorituksiin itse kisassa!  Mitalisijoja ropisi yli odotusten, ja eniten jäivät itseäni lämmittämään buggin pronssiluokan voitto ja kultaluokan hopeasija (hyvä Sari ja Reetta!).  Vaan sijoituksista viis – päällimmäiseksi mieleen jäi kuitenkin paikan päällä hyvä, rento kisatunnelma ja ne lukuisat mukavat hetket treenisalilla.

Mielestäni seuratanssi ProAm on hieno tilaisuus meille opettajille ottaa vastaan uutta opetushaastetta ja samalla osoittaa ammattitaitoamme.  Hyvät opekollegat, älkää ihmeessä jääkö pitämään kynttilää vakan alla, vaan lähtekää tekin mukaan tähän hienoon uuteen kisakonseptiin!  Voin kertoa, että kokemus oli niin palkitseva, että varmasti itse lähden tähän uudelleen.

Parannusehdotuksena koko konseptille: mielestäni jatkossa olisi hyvä luoda jotain yleisiä tuomarointikriteerejä eri lajeille.

jyrkin_enkelit
Jyrki ja enkelit: Sari, Tiina, Reetta, Jenni ja Maria.