Ilmiö nimeltä Valasrannan Tanssileiri

dav
Leiriopas, passi ja opekyltti. (©Jyrki Keisala)

Lähes kymmenen vuotta sitten, ollessani vielä aikuisen tanssielämäni alkutaipaleella, käväisin Valasrannan Tanssileirillä oppilaana. Silloin muistaakseni opetettiin kolmessa eri paikassa, ja leiri tuntui jättimäisen suurelta.  Saavuin paikalle sateisen koleassa kesäsäässä prätkällä halki Suomen, Oulusta asti, ja muistelen, että lattiamajoituksessa prätkäkamojen kuivuminen kesti kolme päivää.  Viivyin leirillä vain muutaman päivän, mutta hauskaa oli ja nälkä jäi.  Tanssinopettajaksi valmistumiseni jälkeen olen haaveillut leirille opettajaksi pääsemisestä. Viimein kutsu kävi leirin järjestäjältä eli tanssikurssit.fi:n Niina Huhtalalta, ja suostuin tietenkin ilomielin!

 

1. Millainen on ISO tanssileiri?

Valasrannan Tanssileiri on maamme suurin, mutta avataanpa kokoluokkaa hieman faktoilla:

  • ensimmäisellä leirillä oli kolme opettajaa (Jari ja Sari Aaltonen sekä Kati Kainulainen) ja opetusta oli kahdessa tilassa, Valasrannan kahviossa ja tanssisalissa. Henkilökuntaa taisi olla paikalla kokonaista seitsemän henkeä
  • 2017 leiri oli järjestyksessä neljästoista.  Nyt mukana oli 33 opettajaa ja muuta henkilökuntaa noin 70.  Opetusta järjestettiin kuudessa paikassa, joissa laskujen mukaan enimmillään tunneilla oli yhtä aikaa noin 600 oppilasta. Kaiken kaikkiaan kävijämäärä kymmenen päivän leirillä oli tuhansia
VTL_2017_011
Porukkaa tunneilla oli kuin pipoa, mutta sovulla ja opejen ammattitaidolla mahduttiin! (©Joonas Kainulainen)

Kyseessä on siis vuosittainen ponnistus, joka on luokkaa valtava.  En ehkä halua edes kuvitella, mikä määrä suunnittelua, sovittelua, neuvottelua, pähkäilemistä, puhelinsoittoja, meilejä ja ajoittaista epätoivoa tällaisen leirin kasaaminen vaatii.  Mutta ilmeisesti järjestelykoneisto on hioutunut vuosien saatossa varsin tehokkaaksi, sillä lopputulos oli yllättävänkin juoheva.  Tanssileirillä olevien oppilaiden ja staffin kesken ja välille syntyy maagisesti sellainen henki, että aivan turhista ei rutista: tungos kuuluu asiaan, ruokajonoja syntyy, vessoihin saa jonottaa ja siirtymät opetuspaikkojen välillä saattavat väliin olla haasteellisia, mutta kaikesta selviää hurtilla huumorilla.

20248305_1409259129163835_4874543978947627630_o
Opeista koostettiin Putous-porukka, joka esitti yhtenä iltana viihteellisen kuvaelman. Allekirjoittanut makaa vasemmanpuolisen kasan alimmaisena ja esittää suota. Se on iso harppaus kouluajoista, jolloin sain kevätjuhlassa näytellä hautakiveä. (©Joonas Kainulainen)

Ihmiset tulevat viettämään Valasrantaan kesälomaansa tanssien ja iloiten tuttujen ja tuntemattomien kanssa, eikä silloin ole syytä pilata lomaansa turhalla nipotuksella. Tanssi edellä mennään – ja sitä leirillä sai kyllä riittämiin, sekä päivisin että iltaisin/öisin!  Valasrannan Tanssileiri on hiottu kokonaisuus, jossa asiaan kuuluvat joka illalle mietityt tanssilliset oheisviihdykkeet.  Eli siis bileet.  Oli tavallisia tansseja, leiriläisten omia tansseja snowballeineen ja seinähakuineen, opettajien huikeita tanssiesityksiä, tangolaulantaa, ryhmäliikuntaa ja mitä vielä.  Vaan jospa antaisi kuvien tällä kertaa kertoa lisää:

VTL_2017_020
Ryhmäesitykset olivat i-ha-nia…(©Joonas Kainulainen)
VTL_2017_051.jpg
…mutta toki leiriläisten piti myös päästä osallistumaan. Tässä taidetaan mennä Hula Hulaa isolla porukalla. (©Joonas Kainulainen)
VTL_2017_067.jpg
En ole ihan varma siitä, mistä tuplabuggin kuviosta nyt on kyse, mutta kaikilla näyttää olevan hauskaa. Kuvassa vasemmalla riemussa mukana eräs kohtalaisen tunnettu marjapussin osaaja ja laiturilla seisoskelija. (©Joonas Kainulainen)
IMG_20170727_193347.jpg
Torstaina 27.7. ennen iltajortsuja mentiin taas Pyhäjärveen tanssimaan.  ”Tok tok, hulluja nuo suomalaiset”, sanoisi Asterix. (©Jyrki Keisala)
VTL_2017_109.jpg
Tämä tyyppi ei jostain syystä ole saanut napattua itselleen edes daamia tälle tanssille, mutta menoa se ei näytä haittaavan. (©Joonas Kainulainen)
VTL_2017_080.jpg
Kuvassa bilettävät opet: Matleena ”taskuraketti” Haapalainen (os Kortesalmi) sekä Ville ”WCS” Immonen. (©Joonas Kainulainen)

 

2. Millainen oli oma leirini?

KAV_6055
Suurkiitos assarilleni Jennille, jolle leiri oli ensimmäinen. Suomi 100 -tansseissakin asut mätsäsivät! (©Karri Virta)

Näin jälkikäteen haluan kiittää Niinaa omasta leiriaikataulustani, johon sisältyi sopivasti opetusta kymmenpäiväisen leirin alussa ja lopussa – ja siinä välissä koko muun staffin kadehtimat neljä päivää lomaa, eli omaa joraamista, yksäreiden antamista ja muiden opejen tunneilla käymistä!  Erityisesti olen kiitollinen siitä luottamuksesta, jota Niina osoitti tätä ekakertalaista Valas-opea kohtaan, kun hän antoi minulle leirin alkuun pienen oman miniteeman: maanantaina mentiin ensin hitaita kaksi jaksoa punaisella tasolla, sitten nopea paikanvaihto ja Työväentalolla vielä yksi sininen jakso teemalla läsnäolo suljetun otteen tansseissa.  Avasin tätä teemaa blogiini juuri hiljattain.

Viimeksimainittu tunti muodostui omaksi koko leirin kohokohdakseni.  Etukäteen minua hieman jännitti, riittääkö hitaiden teematunneille väkeä. Voisin sanoa, että kyllä – ekoilla hitaiden tunneilla joraamassa oli yli 80 oppilasta, ja melkein sama porukka pölähti Työväentalon kohtalaisen pieneen saliin. Siinä Jyrki hieman pyyhki hikeä otsaltaan ennen tunnin alkua.

20449054_1414700991952982_8673511059184198042_o
Tässä lisää läsnäolemisen makua Johannan ja Omarin kizombatunnilta. (©Joonas Kainulainen)

Vaan millainen ryhmä ja tunnelma!  Tuntui ihan siltä, että aika pysähtyi 75 tärkeäksi minuutiksi.  Läsnäolemisen tunne, toistemme kunnioitus ja rauha oli uskomaton kokemus.  Sokkoharjoituksessa, jossa herrat tanssivat paikallaan silmät kiinni (siis kulloisellakin hetkellä heille tuntemattomien) daamien kanssa, daamien joukkoon luikahti ovesta salavihkaa myös opekollegani Törmäsen Antti, joka oli vissiin supsauttanut miesten hämäykseksi vähän hajuvettäkin korvan taa.  Kukaan miehistä ei ainakaan ääneen tunnustanut, että olisi huomannut mitään.  No, onhan tuo Antti tosiaan melko pienikokoinen ja naisellinen…ja Antin temppu toimi tunnilla hienona tunnelman keventäjänä.

Aina, kun näitä läsnäolotunteja olen eri ryhmille vetänyt, ne ovat liikuttaneet sekä oppilaita että itseäni jostain syvältä sisimmästä. Mutta ensimmäistä kertaa tanssinopettajan elämässäni tunnin loputtua edessäni seisoi jono ihmisiä, jotka halusivat halaten kiittää tunnista ja kertoa, miten tärkeän teeman äärellä olimme. Eipä siinä tainnut opekaan selvitä silmänurkkien kostumatta.

Lausun nyt ääneen nöyrän kiitokseni kaikille tuolla tunnilla olleille. Te teitte heittäytymisellänne ja hetkeen keskittymisellänne tunnista sen kokemuksen, millainen se oli. Kiitos!

20232891_1407108152712266_5177356117383694203_o
Hitaan valssin touhuissa med Kati. (©Joonas Kainulainen)

Muihin leirin opetuskohokohtiin kuuluivat ehdottomasti erään tanssinopettajaidolini, Kati Kainulaisen kanssa yhdessä (ekan kerran ikinä!) pidetyt hitaan valssin ja tangon tunnit. Kati, kanssasi on äärettömän helppoa, luonnollista ja saumatonta opettaa. Annat tilaa kollegallesi tarvittaessa, jolloin opettamisesta syntyy aitoa vuoropuhelua. Kuten minäkin, seuraat ryhmää tarkalla silmällä ja käytät opettajan intuitiotasi tarkkailemaan, mitä juuri tämä ryhmä juuri tänään tarvitsee.

Tällä yhteisellä intuitiolla teimme tangotunnilla daameista Teräsnaisia ja lanseerasimme saman tien uuden tanssituotteen, Halaustangon.  Niin että ei huano, sanoisi Jorma!

Tanssinopettajan työ on usein yksinäistä puurtamista omien ryhmien kanssa, eristyksissä muista opettajista.  Vertaistukea kyllä saa somen kautta, mutta mikään ei korvaa pitkän tanssileirin aikana syntyviä spontaaneja opetuskeskusteluita, keskusteluita leiriläisten ja staffin kanssa, omia tuntioivalluksia ja verkostoitumista.  Näitä kaikkia Valasrannan tanssileiri 2017 tarjosi minulle yltäkylläisesti.  Sain korvien väliini matskua ja pohdittavaa pitkälle ensi vuodelle!

 

3. Havaintoja tasoryhmistä ja ryhmien tasoista

13710641_1050408978382187_3733674567389569800_o
Himoittuja mustien tuntien rannekkeita, joita tasotsekeissä jaettiin. (©Joonas Kainulainen)

Omista joraustunneistani eniten mieleen jäivät Johannan ja Omarin kizombatunnit (olipa ihanaa halailla melkein koko päivä) sekä tangon, buggin ja fuskun mustat tunnit.  Mustille tunneille oli armoton opejen vetämä 15 minuutin tasotsekki, ja erittäin suoraselkäistä oli, etteivät myöskään opettajat tai muu staffi selvinneet kuin koira veräjästä, vaan tsekkiin osallistuivat aivan kaikki mustalle tunnille halajavat, pakollisella parinvaihdolla.  Voitte uskoa, että siinä kämmenpohjat tällä opella hikosivat, kun piti pistellä parastaan inkvisition armottoman katseen alla!

Mustien tuntien  tasotsekillä taattiin se, että kaikki tunneille osallistuvat olivat varmasti tasokuvauksen (VAATIVA) vaatimalla tasolla – koska vain siten opettajat pääsivät aidosti pitämään mustat tuntinsa sillä vaativalla materiaalilla, jonka olivat tunneille suunnitelleet.  Itse olin mukana yhtenä neljästä opesta tuomaroimassa myös yhtä tasotsekkiä, ja voin kertoa, että pyrkijäjoukon ollessa suuri ei ole helppoa valita kymmentä parasta viejää ja seuraajaa 15 minuutissa.  Uskoisin, että kovin vakavia oikeusmurhia ei kuitenkaan kymmenen päivän aikana tapahtunut.

Olen kirjoittanut tanssioppimistakin vainoavasta Dunning-Kruger-vaikutuksesta aiemmin blogissani.  Tanssileireillä tämä ylivertaisuusvinouma näyttäytyy siten, että vielä punaisilla (taso: HAASTAVA) tunneilla vastaan tulee oppilaita, jotka taistelevat ko. lajin perusrytmin, -askeleen tai -liikkeen kanssa.  Ja vaikka opettajat kuinka tunneilla tähdentävät, että vihreiden alkeistuntien jälkeen ei ole suotavaa mennä saman tien samasta lajista sinisille ja jopa punaisille tunneille, osa ihmisistä ei tätä ohjetta joko ymmärrä tai halua noudattaa.

VTL_2017_013
Yo wazzup bro? Ootsä tulos tasotsekkiin vai mitä häh? (©Joonas Kainulainen)

Seurauksena tasoryhmästä tulee hyvin heterogeeninen ja opettaja joutuu tekemään pikaisia ratkaisuja: pitääkö tanssitunti kuvauksen vaatimalla tasolla, jolloin osa oppilaista on ”ihan pihalla” (ja kuulin jopa mutinoita punaisen tunnin ”vaikeudesta”)? Vai laskeako tasoa hieman, niin että suurempi osa oppilaista pysyy mukana, mutta ne, jotka halusivat tulla tunnille hakemaan tasoistaan haastetta, jäävät tyytymättömiksi?

Yhtenä mahdollisena ratkaisuna kuulin asiakkaiden suusta toiveita tasotsekkien laajentamista ainakin punaisille, kenties jopa sinisille tunneille.  Tämä lienee täysin mahdotonta toteuttaa tuossa laajuudessa, sillä tsekki syö sekä aikaa, sitoo operesursseja että tekee tuntien ”flown” suunnittelun hyvin haastavaksi.  Minä haluaisin mieluummin vastuuttaa oppilaita itseään:

Kun mietit osallistumistasi tasoryhmään, lue tasokuvaus tarkkaan ja ole itsellesi yltiörehellinen. Mieti, onko sinun mahdollista pysyä ryhmän mukana tunnin haasteissa, vai tuletko taakaksi pareillesi.  Muista, että tasoosi nähden liian haastava tunti ei kehitä myöskään sinua itseäsi parhaalla mahdollisella tavalla.

 

4. Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä

Opettajat mukaan lukien Valasrannan Tanssileiriä oli toteuttamassa yli satapäinen henkilökunta.  Käsi sydämellä tunnustan, että milloinkaan aiemmin en ole kokenut sellaista yhtä suurta perhettä -tyyppistä yhteenkuuluvuutta mihinkään porukkaan kuin VTL2017 minulle tarjosi.  Niina on valjastanut erilaiset some- ja viestintäkanavat loistavasti henkilökunnan käyttöön, ja niiden kautta oli todella helppoa synkronoida esim. tuntisuunnitelmia lennosta kollegojen kanssa ja välttää siten päällekkäisyyksiä opetuksessa.  Ja jos majoituksen avain oli hukassa, tarvittiin vain yksi nopea WhatsApp-viesti oikealle kanavalle, niin joku kiikutti avainta jo juoksujalkaa.

Mutta viestintäkanavat ovat turhia, jos viestijät eivät kommunikoi.  Tällä leirillä sitä ongelmaa ei ollut, vaan kaikki tuntuivat mystisesti tulevan toimeen kaikkien kanssa.  Minun FB-kaverilistani on varmaan muutaman kymmentä henkilöä isompi nyt leirin jälkeen kuin sitä ennen.

Kiitos koko staffille mm. saunareissuista, yöllisistä ex tempore -tanssikisoista, syvällisistä keskusteluista, avusta ja tsempistä, hurtista huumorista, tunninpitopaikalle unohtuneella kännykälläni otetuista ekstrakuvista, sekä aamuöisestä Pyhäjärvessä tanssitusta ruedasta.  Lista olisi oikeasti paljon pidempi, kuten tiedätte.

Valasrannan Tanssileiri 2017 oli suuri, pinkki kymmenen päivän tanssikupla, josta ei oikeastaan olisi tahtonut tulla pois lainkaan.  No, arki koitti, mutta kaikeksi onneksi seuraavaan VTL:ään ei ole enää vuottakaan.  Siellä viimeistään nähdään taas, osan kanssa toivottavasti jo aiemmin!

VTL_2017_105
Valasrannan Tanssileirin opet ja henkilökunta toivottavat kaikille tanssillista vuotta. Nähdään taas vuoden 2018 leirillä! (©Joonas Kainulainen)
VTL_2017_134
Hää jäi yssikseen oottelemaan 2018 leiriläisiä… (©Joonas Kainulainen)

P.S. Olitko leirillä? Tiedäthän, että nettipalautetta leiristä pääset antamaan vielä 31.8.2017 asti tässä osoitteessa.

P.P.S. Kaikki Joonas Kainulaisen leirikuvat löytyvät täältä.

Oltaisiinko vain tässä ja halattaisiin? Paritanssista ja läsnäolosta

27F68CDD-1DD8-B71C-07140460326ED1F2-largeOletko koskaan seurannut sivusta ajatuksella lasten leikkimistä?  Leikkiessään lapsi keskittyy täydellisesti nykyhetkeen, ympäristönsä tutkimiseen ja sen loputtomien mahdollisuuksien hakemiseen.  Leikkivä lapsi ei muistele menneitä eikä haikaile tulevaa. Vain nykyhetki on totta, ja lapsen läsnäolo on täydellistä.

Muutama vuosi sitten aloin seurailla vaivihkaa tanssipaikoilla ihmisten tanssimista; en jakaakseni mielessäni arvosanoja tanssiteknisesta osaamisesta, vaan seuratakseni, miten tässä hetkessä läsnäolevia tanssijat tuntuivat olevan.  Havaintoni hätkähdyttivät minua: näin paljon pareja, jotka tanssivat keskenään yksintanssia, juuri toisiaan vilkaisematta. Tiedän, että sivusta tulkitseminen altistaa minut aina ajatusvääristymille; silti en voinut välttyä siltä kyllästymisen tunteelta, joka minulle sivustakatsojalle tanssista välittyi.  Päätin yrittää tehdä asialle jotain, koska tanssinopettajana minulla on pienenpieni mahdollisuus vaikuttaa tanssia opiskelevien ajatuksiin.  Aloin puhua tunneilla läsnäolosta ja vähitellen pienin harjoituksin myös opettaa sitä.  Nyt, kun konseptia on testattu pienissä ja suurissa ryhmissä – viimeisimpänä Valasrannan leirin yli 80 oppilaan upea ryhmä – ja kun tätä kirjoitusta on minulta erikseen pyydetty, on aika avata tekstillä, mistä on kyse.

Mutta ennen kuin aloitan, haluan kertoa, etteivät ajatukseni ole millään tavoin ainutlaatuisia, enkä omista niitä.  Mm. tanssinopettaja Hanna Tuominen on kirjoittanut läsnäolosta hyvin ansiokkaasti eri foorumeilla, ja kannattaa ehdottomasti tutustua hänen blogiinsa.  Myös tanssinopettaja Ulpu Jarva on käyttänyt läsnäolemisen tekniikoita omassa opetuksessaan jo pidemmän aikaa.

 

Kokemisen kerrokset

Mielemme voidaan ajatella prosessoivan kokemuksiamme ja reagoivan niihin kolmella sisäkkäisellä tasolla, jotka voidaan kuvata seuraavankaltaisella ”sipulimallilla”:

Kokemisen kehät.PNG
Kokemisen kerrokset.  Lähde: Sarah Silverton, Mindfullness – tietoisen läsnäolon läpimurto, 2013.

Suora kokemus sisältää kehon aistimukset (kosketuksen, paineen, painon, lämpötilan, lihasjännityksen tai -rentouden), tunteet ja kokemukset, joihin liittyy ääni, näköhavainto, haju ja maku.  Tähän keskukseen saapuvat aistimukset vaikuttavat suoraan fyysiseen kehoomme ja tunteisiimme. Se on vakaa ydin, jonne palaamme silloin, kun meidän pitää pysähtyä ja kohdistaa täydellinen huomiomme siihen, mitä juuri tällä hetkellä tapahtuu.  Suora kokemus paritanssissa voi olla vaikka välitön kokemus toisen kehonpainosta ja sen vuorovaikuttamisesta omani kanssa.

Ajatukset suorasta kokemuksesta ovat mukana sitä tunnistaen, nimeten ja luokitellen: tämän viejän vienti on todella kevyttä / kylläpä tanssi tuntuu raskaalta tämän parin kanssa / tämän parin tanssiote on liian voimakas / tämä daami seuraa minua johdonmukaisesti ja koko kehollaan.

Ajatukset ja tulkinnat: aivomme hakevat luontaisesti ja jatkuvasti kaikelle merkityksiä. Mielemme yrittää nähdä kokemuksessamme merkitystä kytkemällä sen joko menneisyyden tai kuvitellun tai odotetun tulevaisuuden aikoihin, paikkoihin ja tapahtumiin. Tämä kokemisen kerros on ollut evolutiivisesti hyvin hyödyllinen, jotta mielemme on pystynyt nopeasti esimerkiksi luokittelemaan metsässä kuulemansa äänen vaaralliseksi villipedoksi (jonka on kohdannut aiemmin) ja käskemään kehoa pakenemaan.

On huomattava, että aivomme prosessoivat kaikkea kokemaansa jatkuvasti näillä kolmella tasolla; se on siis aivojemme luontaista toimintaa.  Tämä sisältää kuitenkin mahdollisen ongelman, johon tulen seuraavassa kappaleessa.

 

Tulkitsemisen taakka

couple yelling at each otherUsein mielemme siirtää meidät hyvin nopeasti suoran kokemuksen vastaanottamisesta  merkityksiä ja assosiaatioita koskevalle käsitteelliselle uloimmalle kehälle (kuvassa tätä ilmentää paksu harmaa nuoli).  Tämän seurauksena mielemme lyö nopeasti leimoja ja luo tarinoita varsinaisen nykyhetken suoran kokemuksen päälle, ja nämä tarinat voivat johdattaa meidät nopeasti niin kauas, että irtaannumme kokonaan suorasta kokemuksesta.

Miksi aivojemme tarinointi sitten on meille tanssijoina vahingollista?  Siksi, että tarinoilla, joita huomaamme toistelevamme, ei ole useinkaan mitään tekemistä tanssiparimme kanssa!  Voimme saada itsemme kiinni ajatuksista ja oletuksista, jotka eivät kestä kriittisempää tarkastelua.  Koska aivomme hakevat merkityksiä – järjestystä kaaokseen – ne pyrkivät liittämään uloimmalla kokemiskerroksella suoran kokemuksen joko johonkin aiemmin koettuun tai tulevaisuuden ennusteeseen tai toiveeseen:

”Pentti vie ihan kuin entinen mieheni, se paskiainen, joka lähti toisen naisen matkaan. Pentti on ällöttävä, en haluaisi hänen hakevan minua.”

”Marketta on kiva. Hän flirttailee aina kanssani tanssiessamme. Hän on varmaan kiinnostunut minusta.”

”Voi ei, taas Risto tulee hakemaan minua. Hän tanssii tangot aina niin tylsästi. Taas on tiedossa haukotuttavat kuusi minuuttia.”

Näettekö, miksi nämä ajatukset voivat olla vahingollisia?  Koska Pentti, Marketta ja Risto ovat autuaan tietämättömiä niistä – ja täysin syyttömiä niihin.  Aivomme hyppäävät helposti vaunuun, joka vie meidät täysin pois nykyhetken puhtaasta tanssikokemuksesta, joka meille olisi tarjolla.  Hypätessämme sen vaunun kyytiin teemme samalla vääryyttä tanssikumppaneillemme, lähimmäisillemme.

Jatkuva ”tulkitsemiskerroksella eläminen” tuottaa meille myös hyvin helposti tanssiin ja yleisemminkin elämään liittyviä ajatusvääristymiä, joista olen aiemmin kirjoittanut.  Viitaten aiempaan kirjoitukseeni: erityisen herkkää tanssikansa tuntuu olevan yleistämään, aivoluteilemaan, henkilökohtaistamaan, leimaamaan ja lähtemään emotionaalisen päättelyn tielle – kun toisessa vaakakupissa olisi tarjolla tanssikokemus puhtaimmillaan ja aidoimmillaan.

 

Yksi mahdollinen ratkaisu: Hyväksyvä tietoinen läsnäolo

images.jpgHyväksyvä tietoinen läsnäolo (engl. mindfulness) on yksinkertainen elämänhallinnan menetelmä, jossa pyritään erilaisin meditatiivisin harjoittein säilyttämään suoran kokemuksen vakaa ydin ja havaitsemaan nykyhetken kokemus puhtaana, sellaisena kuin se on, vailla arvottamista ja luokittelua.  Karkeasti ajateltuna tietoisessa läsnäolemisessa pyrimme hetkeksi luopumaan sipulimallin uloimman tulkintakerroksen käyttämisestä tanssihetkemme ajaksi.  Erilaisin tanssiharjoituksin pyrimme pääsemään sellaiseen keskittyneisyyden tilaan, jossa koemme tanssihetken, itsemme ja toisemme, sellaisenaan, lempeästi ja ilman arvottamista havainnoiden.

Harjoituksia on monenlaisia, eivätkä ne vaadi minkään erityisen tanssilajin tai -tekniikan tiukkaa hallintaa – enemmänkin hetkeen heittäytymistä ja avointa mieltä.  Jotta pystymme tehokkaasti riisumaan mielestämme ennakko-odotukset toisistamme tanssijoina, käytän harjoituksia, joissa joko viejät, seuraajat – tai kummatkin (tämä vaatii erikoisjärjestelyitä) ovat silmät kiinni, eivätkä siten pysty tunnistamaan toisiaan näköaisteillaan.  Kokemusteni mukaan juuri nämä harjoitukset ovat olleet seurauksiltaan suorastaan järisyttäviä.  Ne ovat tarjonneet silmät kiinni liikkuville täysin uudenlaisen, kihelmöivän ja sydämeenkäyvän tanssikokemuksen tuntemattoman kanssa.  Kun emme tunne toista, emme tee turhia olettamuksia hänestä emmekä rinnasta häntä menneisyytemme traumoihin.  Näin pääsemme lähemmäksi intiimin paritanssikokemuksen suoraa ydintä.

Valasrannan Tanssileirillä sain ensimmäisen kosketukseni kizombaan Johannan ja Omarin tanssitunnilla. Tunti aloitettiin niin, että toisilleen tuntemattomat oppilaat kerääntyivät opettajien ympärille hyvin lähekkäin – paljon lähemmäs kuin mihin suomalainen normaalisti toisen ihmisen päästää. Siinä seisoimme kuin ruuhkaratikassa.  Sitten halasimme vieruskaveriamme, tuntematonta ihmistä. Ja tästä halauksesta lähdimme liikkumaan vapaasti toistemme kanssa jossakin suhteessa soivaan musiikkiin.  Läsnäolon ja läheisyyden kokemus oli suorastaan huumaava, ja hyvin liikuttava.

Arvatkaa, mikä ryhmässä muuttui ensimmäisen tauon jälkeen, kun se kokoontui seuraavalle tunnille?  Arvasitte oikein: koko alkujärjestäytyminen sujui murto-osassa aiemmasta. Ihmiset suorastaan riensivät toistensa lähelle, halaamaan toisiaan. Me jäyhät ja pidättyväiset suomalaiset halusimme päästää toisemme intiimikehiemme sisään. Toki me teemme sen paritanssijoina useinkin, mutta nyt mukana oli myös läheisyyden kokemuksen suora ydin. Olimme läsnä ja halasimme, vailla tulkintoja, vailla yleistyksiä.

 

Loppusanat

Olen sivunnut näitä teemoja aiemminkin, ja esitän tähän loppuun lainauksen aiemmasta tekstistäni:

”Jälleen kerran haastan teidät, rakkaat lukijani, lähtemään tanssilattialle kokeilumielellä: tyhjentäkää päänne turhista ajatuksista ja tarttukaa tähän ainutlaatuiseen tanssihetkeen, joka ei koskaan ole toistunut eikä tule toistumaan juuri samanlaisena, juuri tämän parin kanssa, hyväksyen itsenne ja hänet. Ottakaa yhdessä askel. Kuunnelkaa kehoillanne, miten toistenne liikkeen ymmärrätte. Älkää kiiruhtako mistään pois, älkää kiiruhtako mitään kohti. Olkaa juuri tässä ja keskustelkaa tanssillanne. Olkaa uteliaita.”

Jälleen kerran loppuun varoituksen sana: askelten määrä tanssissanne saattaa hälyttävästi vähentyä, mutta kokemuksen syvyys hätkähdyttää ja liikuttaa jotain sisällänne.  Älkää pelätkö edes sitä, että nämä syvät kokemisen hetket saattavat nostattaa kehoistanne esiin muistoja, kyyneliäkin.  Sillä kaikki kyyneleet eivät ole pahasta, tanssilattiallakaan.

* * *

Jos luit tämän, kiinnostuit ja olet tanssiseurasi touhuissa mukana, minua saa tilata pitämään tanssikursseja läsnäoloteemalla kauaskin.  Vaikutan pääkaupunkiseudulla, mutta juna kulkee. Ota yhteyttä jyrki.keisala@gmail.com.

Joskus sitkeys palkitaan – yllättävällä tavalla

Hangan lava4Niille, jotka eivät jaksa lukea koko kirjoitusta, nyt on koko lavatanssikansalle aivan erinomaisia uutisia:

Verohallinto on hyväksynyt lavatanssit työkykyä ylläpitäväksi liikunnaksi ja hyväksyy siis jatkossa tanssilavojen tanssiliput verovapaiden liikuntaseteleiden käyttökohteiksi!

Tämä liikuntaseteleiden käyttö tanssilippuihin on ilmeisesti ollut jonkinlainen vuosia kestänyt ikuisuusprojekti.  Viime vuonna Suomen Tanssinopettajain Liitto STOL ry:n seuratanssijaos teki päätöksen ajaa asiaa eteenpäin julkilausumalla, jonka taakse saatiin vahva kooste tanssialan järjestötoimijoita: STOL ry, Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry, Suomen Tanssikoulujen Liitto TANSLI ry – sekä ehkä tärkeimpänä itse tanssipaikkatoimijoiden järjestö, Suomen Huvijärjestäjien Keskusliitto ry.

Olin jo työstänyt muiden avustuksella asiasta julkilausuman, jonka aioimme julkistaa mielipidekirjoituksina, radiohaastatteluina ym.  Samaan aikaan yritin kuukausien ajan saada kiinni juuri sitä virkailijaa, joka asiasta osaisi verottajan puolelta jotain lausua.  Sitten tapahtui jotain, joka teki julkilausuman tarpeettomaksi.

 

Yllättävä puhelinsoitto

Muutama viikko sitten sain aamusella yllättävän puhelinsoiton Verohallinnon henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikön ylitarkastaja Minna Palomäeltä.  Minna vastaa omalta osaltaan Verohallinnon toimintaohjeista koskien liikunta- ja kulttuuriseteleiden käyttökohdemäärittelyitä.

Kävimme puhelinkeskustelun hyvässä hengessä, ja Minnalta löytyi kovasti ymmärrystä projektillemme.  Hän myönsi, että Verohallinnon toimintaohjeet tässä asiassa ovat monin tavoin vanhentuneet ja on aika päivittää niitä.  Minna pyysi, että kirjoittaisin mahdollisimman kattavat perustelut tanssilavojen kertakaikkiseksi sisällyttämiseksi verovapaiden kulttuuri- ja liikuntaseteleiden käytön piiriin.  Kirjoitin perustelut julkilausumatekstin pohjalta laajentaen samalta istumalta ja lähetin sen Palomäelle.  Perusteluissa keskityin erityisesti seuratanssin fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä kehittävään ja ylläpitävään luonteeseen.

Naapurinvaara2
Kuva: Sari Hovila

Mitä ilmeisimmin Verohallinnon alkuperäinen toimintaohje on kirjoitettu sitä silmälläpitäen, että anniskelua harjoittavat käyttöpaikat suljettaisiin kategorisesti näiden seteleiden kelpoisuuden ulkopuolelle.  Tämän vuoksi yritin perusteluissani selventää Verohallinnolle koko seuratanssin nykyistä luonnetta ja sitä, että anniskeluoikeus tanssilavalla ei millään tavoin ole määrittävä tekijä sille, mitä on itse tanssilavoilla harrastettava toiminta eli paritanssi.  Tähdensin nykyisen lavatanssikulttuurin ”alkovapaata” luonnetta, ja lisäksi kiinnitin Verohallinnon huomiota siihen, ettei nykyinen käytäntö kulttuuri- ja liikuntaseteleiden käyttökohteiden suhteen muutenkaan noudata tätä anniskeluun keskittyvää perustetta.  Näin ollen esitin, että siitä riippumatta, onko tanssilavalla anniskeluoikeudet vai ei, sen tulisi kuulua seteleiden käytön piiriin.

Palomäki kertoi, että valitettavasti Verohallinto ei ehdi käsitellä uusia toimintaohjeitaan ennen ensi syksyä, joten kesä 2017 vaikutti joka tapauksessa menetetyltä tapaukselta tämän asian suhteen.

 

Paras soitto ikinä

Tänä aamuna puhelin soi, ja langan päässä oli taas Palomäki, joka ilmoitti yllättäen, että työryhmä onkin kokoontunut jo nyt ja päättänyt yksikäsitteisesti hyväksyä lavatanssit työkykyä ylläpitäväksi liikunnaksi.  Näin ollen tanssilavojen tanssiliput kelpaavat jatkossa verovapaiden liikuntaseteleiden käyttökohteeksi.  Palomäki täsmensi, että koska kyse on liikunnasta, maksuväline on ensisijaisesti liikuntaseteli, mutta nykyisinhän kulttuuri- ja liikuntasetelit ovat aika pitkälti sama asia, joten ”sekakäyttö” lienee myös mahdollista.

Palomäki ilmoitti lisäksi, että Verohallinto on tänään ilmoittanut liikunta- ja kulttuuriseteleiden tarjoajille, että Verohallinnon kanta asiaan on muuttunut. Koska muutos ei ole automaattinen, joutuvat tanssilavat edelleen anomaan itsensä näiden seteleiden käyttökohteiksi.  Mutta nyt seteleiden tarjoajilla on tieto siitä, että tanssilava saa rekisteröidä tanssiliput käyttökohteeksi, joten asia toivottavasti etenee vauhdilla.  Olen jo ollut yhteydessä Suomen Huvijärjestäjien Keskusliittoon ja pyytänyt, että he tiedottaisivat jäseniään muuttuneesta käytännöstä.

* * *

Hyvät lukijani: levittäkää tätä ilosanomaa tanssilavoille!  Kertokaa lavayrittäjille ja muille toimijoille, että he voivat halutessaan tästä lähtien rekisteröityä liikuntaseteleiden käyttökohteeksi.  Kaikki tanssilavatoimijat eivät tätä varmaankaan välttämättä halua, mutta iloitkaamme kaikki yhdessä siitä, että tanssilavojen toiminta on viimeinkin saanut verottajalta kauan kaipaamansa statuksen.  Se on monin tavoin fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä ylläpitävää liikuntaa!

Joskus asioiden aikaansaamiseksi tarvitaankin yllättäen vain yksi pieni kivi, joka laitetaan vierimään.

Pitääkö olla huolissaan?

4662356434_7dd5e58cb1_bBlogitoimitukseen on saapunut postia huolestuneilta tanssikansalaisilta.  Puretaanpa postisumaa hieman.

 

 

1. Nimimerkki Bändifanit omiin konsertteihinsa Tyrväältä tiedustelee:

Pitääkö olla huolissaan, kun tanssibändien fanit tukkivat olemassaolollaan lavan edustan niin, etten pääse tuollaisissa tansseissa lähellekään kierrosennätyksiäni, kun joudun hidastamaan ja heitä väistelemään, eivätkä he tottele edes kyynärpäätä?

V: Hyvä Bändifanit omiin konsertteihinsa: ei tästä pidä olla huolissaan.  Kerron sinulle salaisuuden: kukaan ei tanssilattialla laske eikä noteeraa kierroksiasi.  Tai kerran kyllä laskettiin, mutta senkin kisan voitti joku harrivilperi, niin kuin se voittaa aina kaikki tanssien naistenkaatokisatkin.  Niin että voit aivan rauhassa hidastaa siinä lavan edustalla.  Ja kerron toisenkin salaisuuden: hyvä viejä tietää väistökuvioita, joilla navigoi sujuvasti haastavammassakin tilassa.  Daamitkin tykkäävät niistä.  Niitä voit tulla harjoittelemaan vaikka tanssikursseille.  Itse tiedän monta kivaa, ja mielelläni opetan ne sinullekin.

Kun nyt salaisuuksia jakamaan ruvettiin, niin kerron saman tien kolmannenkin: niillä suosituimmilla tanssibändeillä pitää kyllä tosi kiirutta tanssipaikoissa keikkaillessa, ei ne kovin usein jouda istumakonsertteja pitämään. Ja niitä tosifaneja tarvitaan. Ei ne muusikot muuten jaksaisi. Kauhea roudaaminen illasta toiseen, takahuoneetkin tunkkaisia, ja makkara usein haaleata tai ainakin sinappi puuttuu.

Ja jätä seuraavalla kerralla hei ne kyynärpäät kohti lattiaa, jooko.

2. Nimimerkki Perinteiset tanssit kunniaan Lievestuoreen Viinaränninnorosta kynäilee näin:

Monet parit tanssivat kaikki humpat, tangot ja valssit silleen vastakkain paikallaan pyörien, käsiään nostellen ja ympärilleen potkien. Pitääkö olla huolissaan tanssien kuolemisesta, kun perinteitä ei enää kunnioiteta?

V: Parahin Perinteiset tanssit kunniaan: ei siitä pidä olla huolissaan, sillä kulttuuri on alati muuttuva otus, ja niin on myös tanssikulttuuri.  Kulttuuri, joka jämähtää paikalleen, on kohta kuollutta kulttuuria.  Kuvailemiesi parien terveydentilasta sen sijaan kannattaa olla vähän huolissaan, sillä tuo ympärilleen potkiminen viittaa Huntingtonin tautiin eli tanssitautiin, joka aiheuttaa dementiaa ja pakkoliikkeitä. Tauti johtaa kuolemaan 15-30 vuoden kuluessa sairastumisesta, eikä sitä voi parantaa.

Epäilen kuitenkin vahvasti, että olet nähnyt fuskun tai buggin tanssijoita.  Jos ne tosissaan potkivat sinua, kannattaa huomauttaa kohteliaasti, että noissakin lajeissa tanssiaskeleet kuuluu ottaa vartalon alle.  Noin niin kuin muuten ko. tanssijat ovat luultavasti hurahtaneet samaan tanssitautiin kuin sinäkin.  Sitäkään ei voi parantaa, mutta se ei johda kuolemaan, vaan päin vastoin parhaimmillaan antaa lisää monia nauruntäyteisiä elinvuosia.

Mahdutte molemmat tanssitautiset sinne parketille.  Sovulla.

3. Nimimerkki Kohtalaisen näköinen ja kokoinen Paltamon Paska-Lauttasesta skrivailee:

Viime kuussa kun olin tansseissa, Martti haki minua tangolle.  Nyt kun kävin taas, ei hakenutkaan, vaan vei Markettaa.  Pitääkö tästä olla huolissaan, ja vieläköhän Martti suostuu tervehtimään Korhosen kaupalla?

V: Oi sinä ihanainen Kohtalaisen näköinen ja kokoinen: kyllä se tervehtii, niin kuin on tervehtinyt tähänkin asti jo kolmekymmentä vuotta.  Saattaa pari sanaa kevätsäästäkin vaihtaa, tai hallituksesta.  Martti ei tykkää oikein kummastakaan.  Sinun kanssa tanssimisesta se kumminkin tykkää edelleen, vaikka ei ehtinytkään sinua tällä kertaa tanssittaa.  Niistä miehistä on tansseissa vähän uupelo. Pitäisi saada lisää. Jos hakisitte naisissa ihan Kajaanista asti?

4. Nimimerkki Kaiken tietävä mutta perin vittuuntunut Salon Helvetinlammilta lähestyy kysymyksellä:

Pitääkö olla huolissaan, kun vituttaa niin ettei veri kierrä, koska koko muu tanssikansa on aina väärässä?  Kerran luulin itsekin olleeni, mutta erehdyin.

V: Kuulehan Kaiken tietävä mutta perin vittuuntunut: kyllä siitä pitää olla huolissaan. Aivan helvetin huolissaan.  Todennäköisyys sille, että sinä olisit oikeassa ja kaikki muut väärässä, on lottovoiton luokkaa.  Paljon todennäköisemmin sinä olet väärässä. Ja sitä paitsi vitutuksen aiheuttamaan verenkiertohäiriöön voi kuolla, toisin kuin siihen yleisimpään tanssitautiin (kts. kysymys 2).

* * *

Toivotan kaikelle tanssikansalle huolestumatonta ja ihanaa tanssikesää 2017!

Iskelmäallergia

hqdefaultMelko harvoin kirjoitan mitään tanssimusiikkiin liittyvää, vaikka siinä olisi kieltämättä paljonkin pohdittavaa.  Nyt kuitenkin haluan tehdä tunnustuksen ja saada tämän taakan pois harteiltani:

Vihaan kategorisesti ruotsalaista ”bugg-iskelmää”.

No niin, nyt kun kissa on päästetty kassista, voin selittää syynkin.

Kun olin vielä nuori ja nätti, enkä tiennyt tanssimisestakaan mitään, äitini vei minut aina tiettyyn parturiin, joka sijaitsi Vanhassa Vaasassa.  Syitä en ole moiselle udellut; ehkä se oli halpa, ja ainakin sijaitsi lähellä äitini työpaikkaa.

Tätä parturia pitivät suomenruotsalaiset sisarukset, joilla oli liikkeessä kasettimankka.  Arvatkaa, mitä musiikkia siellä soitettiin, noin niin kuin aina?  Kyllä: Vikingarnaa, ja mikäli minä mitään muistan, niin vain muutamaa samaa kasettia.  Aamusta iltaan, joka arkipäivä. Tai ainakin aina silloin, kun minä olin asiakkaana.

(Sivumennen sanoen he myös tilasivat pienesti tuhmaa Lektyr-lehteä parturiin, mutta sekin oli laiha lohtu sille iskelmäaltistukselle, jolle vuosikausien ajan jouduin.)

Minut siis tahtomattani altistettiin musiikille, jossa ei ollut kerrassaan mitään kuunneltavaa vankalle ja rankalle Queen-fanille.  Otsasuoni pullistuen jouduin kuuntelemaan sitä tekopirteää jollotuksen virtaa, jossa jokainen kappale kuulosti samanlaiselta ja jonka sanoituksista ymmärsin kaksikielisellä seudulla kasvaneena aivan liikaa.

Helppo ei siis nuoruuteni ollut, mutta toivuin siitä kuitenkin jotenkin.  Vihani ruotsalaista bugg-iskelmää kohtaan ei ole silti ottanut laantuakseen näiden vuosikymmenien aikana.  Nyt kuitenkin näin Facebookin tanssiporukka-ryhmässä tämän mainoksen ja ryhdyin tuumailemaan, josko tekisin kesälomallani ekskursion ruotsinkieliselle Pohjanmaalle, lähelle synnyinseutujani, ja antaisin heille vielä yhden mahdollisuuden…ihan vain koska en ole muutenkaan elämässäni pitänyt tapanani hirttäytyä muuttumattomiin mielipiteisiini.

Ja tiedättekö? Tämän kirjoittaminen oikeasti vähän helpotti. Vähän.

Haaste vastaanotettu: Kuinka kehittyä paritanssijana?

tango_dance_01Tanssiystäväni Susanna Salokannel heitti tanssikouluille blogikirjoituksessaan haasteen: Kuinka kehittyä paritanssijana – ja kuinka kehittää kursseilla tavoitteellisesti harjoittelevia paritanssijoita?  Päätin ottaa haasteen vastaan ja kirjoittaa omia ajatuksiani aiheesta.  Mainittakoon, että tämä kirjoitus on suunnattu nimenomaan heille, jotka kokevat haluavansa kehittyä loistaviksi paritanssijoiksi kursseilla ja oheisharjoittelulla.  En siis lainkaan väitä, että tämä olisi kaikkien paritanssijoiden ainut oikea tie onneen, joten toivoisin lukijoiden jättävän hernemaissipaprikapussin vielä pakastimeen odottamaan hyvää kasvisruokareseptiä ja vaikka ohittamaan tämän kirjoituksen kokonaan, mikäli aihe ei kiinnosta.

Karkeasti yksinkertaistettuna paritanssi on rytmikästä, kehollista toimintaa, jonka ytimessä on kaksi asiaa:

  1. Oman kehon toiminta, ja
  2. Parityöskentely.

Oman kehon toiminta

Oman kehon toiminnan haasteet jakaantuvat kahteen pääluokkaan: lihastoiminnalliset ja motoriset haasteet.  Paritanssin kannalta ylivoimaisesti tärkeimmät lihastoiminnalliset haasteet ovat aktiivinen ydintuki sekä toiminnallinen lapatuki.  Ydintuella tarkoitetaan keskivartalon alueella sijaitsevaa lihaskokonaisuutta, jonka löytäminen, tiedostaminen ja aktiivinen kontrollointi stabiloi alarankaamme ja mahdollistaa kaikki vartalon ja alaraajojen lihasten hallitut suuret liikkeet.  Voidaan perustellusti väittää, että loistava liikkuja yleisestikin – ja erityisesti loistava paritanssija – hallitsee ydintukensa jokaisessa hetkessä ja osaa säädellä sitä (ja sen voimakkuutta) eri tarkoituksiin.  Ydintuesta olen kirjoittanut jotain aiemminkin, mutta tämän kevään aikana tässä blogissa tulee vielä ilmestymään syksyn lapatukisarjamme kaltaisia kirjoituksia ydintuesta.  Niissä tulemme valottamaan lähemmin ydintuen merkitystä tanssille sekä antamaan lihasharjoitteita sen kehittämiseksi.

Tanssijan lapatuella puolestaan tarkoitetaan lapaluiden hallittua liikettä alas ja sivuille sekä niiden tukemista tähän asentoon.  Loistava paritanssija käyttää lapatukeaan jatkuvasti, kaikessa liikkeessä.  Lapatuesta kirjoitimme Jenna Polven kanssa yhdessä syksyllä artikkelisarjan, joka pyrkii valottamaan tätä lihastoiminnallista haastetta ja sen parissa työskentelyä sekä teorian että käytännön harjoitteiden kautta.

Miten sitten vastata oman kehon lihastoiminnallisiin haasteisiin?  Tähän tarvitaan kolmenlaista harjoitusta: 1) lihasaktivaatioharjoittelua, jolla pyritään harjoitettavien lihasten toiminnan parantamiseen ja jonka kautta lihakset vahvistuvat ja työskentelevät nopeammin ja taloudellisemmin; 2) tuntoharjoitteita, joiden avulla herkistetään tanssin kannalta tärkeiden lihasryhmien kehollista toiminta-aluetta (esim. lapaluiden seutua, joka luonnostaan on verrattain huonosti tuntohermotettua aluetta); sekä 3) yleistä liikkuvuutta ja lihasten venyvyyttä kasvattavaa harjoittelua.

Paritanssin motoriset haasteet ovat mielestäni moneen muuhun tanssin osa-alueeseen verrattuna pienemmät, koska suuri osa paritansseista pohjautuu rytmikkääseen kävelyyn, jossa parikontaktin kautta ylävartalon liikettä suhteessa alaraajoihin on jonkin verran rajoitettu.  Motorisia haasteita löytyy silti erityisesti latinalaisten tanssien sekä rock’n’swing-tanssien puolelta.   Tärkeimpiä paritanssijan motorisia, kehittyneitä taitoja ovat isolaatiokyky sekä dissosiaatiokyky.  Isolaatiokyvyllä tarkoitetaan tanssijan kykyä eristää liike johonkin kehonsa osaan, ilman että liikettä suorittavaan kehonosaan kytkeytynyt toinen kehonosa lähtee mukaan samaan liikkeeseen. Esimerkkinä vaikkapa rumban lantion rotaatio- eli kiertoliike, johon rintakehä ei saisi lähteä mukaan.  Dissosiaatiokyky on oikeastaan isolaatiokyvyn alataito, jolla tarkoitetaan erityisesti lantion ja rintakehän rotaation ”irrottamista” toisistaan.  Käytännössä se ilmenee niin, että tanssijan kiertäessä rintakehäänsä hänen lantionsa ei kierrykään samanaikaisesti, vaan lähtee kiertoliikkeeseen jonkin verran ajallisesti jäljessä.  Dissosiaatiokyvystä on erityistä hyötyä monessa suljetun otteen paritanssissa.

Parityöskentely

Paritanssin toiseen ytimeen – parityöskentelyyn – auttavat parhaiten laadukkaat tanssikilometrit, joiden kautta omaan kehoon hankitut opit päästään siirtämään parityöskentelyyn parantuneen vasteen sekä herkistyneen viennin ja seuraamisen muodossa.  Se, mitä tämä kullekin tarkalleen ottaen merkitsee, on kuitenkin yksilöllistä.  Joillekin tanssijoille yksinkertaisin tie on vaan tanssia mahdollisimman paljon ja mahdollisimman monenlaisten tanssiparien kanssa.  Määrä ei kuitenkaan tässäkään yleisesti ottaen korvaa laatua – tai ainakin se tekee sen verrattain hitaasti – ja tehokkaampi tie loistavaan paritanssijuuteen saattaakin kulkea tavoitteellisen, esim. kilpailemiseen tähtäävän treenin kautta.  Tässä haasteena tietenkin – etenkin naisilla – on sopivan treenikaverin löytäminen.

Toinen tehokas tie parempaan parityöskentelyyn saattaa olla pariyksäreiden ottaminen osaavalta, analyyttiseltä, kriittiseltä mutta kannustavalta ammattiopettajalta.  Yksäreitä pidetään yleisesti kalliina vaihtoehtona, ja pelkkää hintaa tarkastellen ne kalliita ovatkin. Mutta toisaalta kannattaa ajatella, että yksäreillä opettaja keskittyy vain ja ainoastaan teihin, antaen usein kullanarvoista palautetta tanssistanne. Moni tanssija kokee taitojensa harpanneen yksärioivallusten kautta paljon isommin kuin monenkaan kurssin kautta.

Miten ja missä harjoitella?

Pilates-hundred-sata.jpgLapatuen sekä ydintuen monipuoliseen harjoittamiseen aivan ylivoimainen, kaikille suositeltava oheislaji on pilates-harjoittelu.  Aktiivisia pilates-ryhmiä löytyy varmasti joka puolelta, mutta pilates-harjoitteita voi aivan hyvin tehdä myös itse – harjoitteet eivät yleensä juuri apuvälineitä tarvitse.  Kirjallisuutta löytyy pilvin pimein sekä kirjakaupoista että netistä.  Erityisiä lapatukiharjoitteita löytyy lisäksi mm. lapatukisarjamme kolmannesta osasta.  Ydintuen harjoittamiseen oikein hyvä yksittäinen liike on lankutus.

Liikkuvuuden ja lihasten venyvyyden kehittäminen on melko ilmeinen kohde, ja siihen auttavat parhaiten monipuoliset – muttei liioitellut – sekä staattiset että liikkeessä tapahtuvat venyttelyt. Edelleen, netti on runsas tiedonlähde tälle.

Isolaatiokyvyn harjoittamiseen oivallisia ovat lattaripohjaiset ryhmäliikuntatunnit, joilla usein hiotaan lajinomaista liikettä tarkkaan ja huolellisesti.  Ja hyvän musiikin tahdissa tulee hikikin, jolloin myös kunto nousee!  Toisinaan kohtaan tanssilattialla daameja, jotka eivät ole juuri harrastaneet paritanssia, mutta joiden lattariliike on silti varsin laadukasta.  Tällöin taustalta kysyttäessä löytyy lähes poikkeuksetta lattaripohjainen ryhmäliikunta.

Dissosiaatiokyvyn harjoittamiseen ylivoimaisesti tehokkain paritanssi on argentiinalainen tango.  Siinä dissosiaatio on lähes kaiken liikkeen ytimessä: seuraajan ochoissa, boleoissa ja giroissa, viejän erilaisissa koristelevissa sekä vievissä liikkeissä jne.  Tanssilavalla argentiinalaisen tangon taitajan tuntee poikkeuksetta juuri tuosta dissosiaatiokyvystä, joka tuo keskikehoon kannatellun rentouden ja mahdollistaa selkärangan hyvän kiertoliikkeen kautta mm. laadukkaat vakiotanssien parin ohi otettavat askeleet ja sen, että kykenen ikään kuin viemään seuraajan ”ylä- ja alakertaa” monin eri tavoin, eri suuntiin ja eriaikaisesti.  Lisäksi se lisää luonnollisella tavalla seuraamisen viivettä, koska viejän keskikehon liike välittyy kinesteettisessä tarkastelussa ensin seuraajan keskikehoon, mutta dissosiaation vuoksi vasta viiveellä seuraajan lantion kautta jalkoihin.

Kurssit vai yksityistunnit?

Tanssikurssitarjontaa Suomessa kyllä on, eikä hyvien opettajien kursseilla käyminen ole lainkaan huono vaihtoehto paritanssijana kehittymiseen.  Kurssitasojakin riittää yllin kyllin.  Tanssikursseja riivaa kuitenkin lähes universaalisti yksi haaste: Dunning-Kruger-vaikutus eli ylivertaisuusvinouma, joka näkyy siinä, että monet tanssin harrastajat valitsevat taitotasoonsa nähden liian haasteellisen kurssitason.  Jos tanssiosaamista jo on ja kehityshalut ovat kovat, voi kismittää, kun edistyneiden kursseilla vastaan tulee ihmisiä, jotka eivät hallitse perusliikkumistaan, saati juuri tämän lajin perusaskelistoa.  Me tanssinopettajat tiedostamme tämän dilemman kyllä, mutta aina siitä eroon pääseminen ei ole helppoa.  Tasotsekkausta voi tietenkin tehdä ja kurssilaisia ohjailla taitoaan vastaavalle (alemmalle) kurssitasolle – mutta jos sen seurauksena siihen edistyneiden ryhmään jää kolme paria, ei sekään leipää tuo pöytään.

Itse olen herätellyt ajatusta pääkaupunkiseudulla toimivaan, edistyneiden ryhmään, joka treenaisi tavoitteellisesti, motiivina joko oma kehittyminen tai lavatanssikisaaminen.  Toistaiseksi yksi pari on osoittanut kiinnostusta.  Vertailun vuoksi todettakoon, että Kuopion Tanssiklubilla on tälläkin hetkellä parikymmentä erittäin motivoitunutta, kisoihin suuntaavaa paria treenaamassa viikkoharjoituksissa.  Eihän pääkaupunkiseutu voi olla näin paljon laiskempi tässä suhteessa, eihän?  Olen edelleen halukas polkaisemaan ko. ryhmän pystyyn, jos halukkaita ilmenee riittävästi. Tässä asiassa voit ottaa yhteyttä jyrki.keisala@suomentanssistudiot.fi.

Yksityistunteihin pätee se, mitä edellä kirjoitin: kyseessä voi olla ensin hintavalta näyttävä tie, mutta parikin yksäriä voi kokemusteni mukaan avata oppilaalle aivan uusia polkuja tanssioppijuuteen.

* * *

Summa summarum: paritanssijana voi kehittyä eteenpäin, vaikka ei aina omantasoista paria olisikaan. Kaikki meistä voivat parantaa kehollisia valmiuksiaan, jotka toimivat voimavaroinamme sitten, kun pääsemme pariyhteyteen.

Paritanssista ja ajatusvääristymistä

clouds-1574725_960_720Ajatukset ovat sisäistä puhetta itsellemme, ja tämä sisäinen puhe voi olla meitä hyödyttävää, hyväilevää ja lempeää – tai sitten kriittistä, haitallista ja turhaa.  Monet kielteiset tilanteet ja tunnereaktiot tai jopa tapahtumasarjat saavat alkunsa haitallisesta ajattelusta.  Elämme päämme sisällä jatkuvasti sen harhan vallassa, että ajatuksemme kuvaavat tosiasioita ja -tapahtumia, vaikka näin ei kuitenkaan aina ole.  Tilanteet, jotka koemme häpeällisiksi, aktivoituvat toisinaan automaattisesti, meidän sitä tiedostamatta, epätarkoituksenmukaisista ja haitallisista ajatuksistamme.

Näitä haitallisia ja epätarkoituksenmukaisia ajattelutapoja kutsutaan psykologiassa ajatusvääristymiksi, ja ne on usein mahdollista jäljittää syvemmällä piileviin uskomuksiimme ja olettamuksiin itsestämme, muista ihmisistä tai maailmasta yleensä.  Näillä kielteisillä perususkomuksilla on yleensä pitkä kehityshistoria ja ne voivat tuntua meille tosilta – ellemme tutki tarkasti sitä, mitkä seikat puhuvat niiden puolesta ja mitkä niitä vastaan.

Aina emme tule ajatelleeksi, miten paljosta luovumme ja miten haavoittuvaiseksi itsemme teemme, kun vastaamme tanssiinkutsuun ja lähdemme jakamaan tanssilattialla pienen hetken elämästämme toisen ihmisen kanssa.  Luovumme hetkeksi osasta yksityistä reviiriämme, avaamme sylimme, sovitamme liikkeemme yhteen ja luovutamme osan itsemääräämisoikeudestamme toisillemme.  Paritanssissa tulemme aivan lähelle Toista ja tämä hetken läheisyys voi ravistella monin tavoin kehojamme ja ajatuksiamme.

Näin kirjoitin paritanssin ytimestä pari vuotta sitten.  Paritanssi voi olla harrastuksena hyvin sydämeenkäyvä: tulemme ja päästämme toisen ihmisen lähelle, henkilökohtaiselle vyöhykkeellemme.  Laskemme suojamuurimme ja olemme hetken aikaa haavoittuvia.  Paritanssi on siis useimmiten meille hyvin henkilökohtainen kokemus, joka on otollinen alusta myös ajatusvääristymille.  Käyn tässä läpi niistä yleisimpiä sekä sitä, miten ne saattavat näyttäytyä tanssiin liittyvissä ajatuksissamme ja uskomuksissamme:

  1. Mustavalkoajattelu, ”joko-tai”.  Tälle on ominaista, että ihmiset ja asiat nähdään vain ääripäiden kautta: Tanssi-iltani oli huippu, koska paikalla oli vain osaavia ja kohteliaita tanssijoita / Ilta oli ihan arsesta, kun kaikki vaan törmäilivät toisiinsa.  Tämä ajatusvääristymä estää meitä näkemästä vivahteita ja sysää meidät tunteiden vuoristorataan, jossa vähän väliä olemme joko lopettamassa koko tanssiharrastuksen tai hehkuttamassa sen ihanuutta ja auvoa.  Tosiasia kuitenkin on, että useimmat tanssikokemuksemme liikkuvat keskimääräisen ympärillä, ja meidän olisi hyvä ikään kuin kalibroida ajatuksiamme ja odotuksiamme lähtökohtaisesti tämän keskimääräisen ympärille.  Mustavalkoajattelu vain sysii meitä nopealla vauhdilla ongelmatilanteesta seuraavaan.
  2. Väärät yleistykset, ”kaikki / aina / ei kukaan”.  (Yksi hakija kohtelee meitä tanssilattialla töykeästi ->) Mikä teitä kaikkia tanssimiehiä oikein riivaa?  Kaikki buggaajat pilaavat tanssi-illan törmäilyllään / Vanhat tanssipapat ovat sellaisia kävelyttäjiä / Kukaan ei hae tällaista tumpeloa / Aina minä joudun tanssimaan tuon epämiellyttävän tyypin kanssa.  Yleistäminen tarkoittaa joidenkin yksittäisten (ja useimmiten toisiinsa liittymättömien) asioiden tai ilmiöiden käsittämistä joukoksi, jonka jäsenillä on samankaltaisia piirteitä.  Tämä ajatusvääristymä on monenlaisten ennakkoluulojen olennainen rakennuspalikka, koska siinä me lyömme leimamme kokonaisiin asioihin, ilmiöihin tai vaikkapa tanssin harrastajaryhmiin joidenkin yksittäisten kokemustemme perusteella.
  3. Aivoluteilu eli toisen ajatusten lukeminen.  Tätä kutsun pidä tunkkis! -ajatteluksi.  Luulemme tietävämme, mitä joku toinen meistä ajattelee.  Projisoimme omat ajatuksemme ja ennakkoluulomme toisen ajatuksiksi.  Tanssikaverillani on taatusti tylsää, kun minä tanssin vain perusaskelta ja oikeaa käännöstä / Tuo varmaan inhoaa minua, kun ei hakenut / Ei tuo varmaan haluaisi tanssia kanssani näitä seuraavia, siispä en hae / Nuo eivät taatusti nauti yhtään tuosta suorittamisestaan / Noilla on taatusti tylsää tuossa kävellessään.  Toisinaan taas edellytämme vastapuolen tietävän ajatuksemme: Kyllä hänen olisi pitänyt tietää, että haluan tanssia tämän tangon juuri hänen kanssaan.  Koska ajatustenluku usein käynnistyy aivan pienestä vihjeestä, sanasta tai eleestä, on mukana useimmiten täysin mielivaltaista päättelyä.  Paras lääke aivoluteilua vastaan ovat suorat ja avoimet kysymykset: Mitä tarkoitat?  Mitä mieltä sinä olet?  Miltä sinusta tuntuu? Mitä ajattelet tästä?
  4. Suurentelu ja katastrofiajattelu.  Niputan nämä ajatusvääristymät yhteen, ja ne ovat sukua mustavalkoajattelulle.  Suurenteleva henkilö korostaa jonkin asian kielteisiä tai myönteisiä puolia dramaattisella tavalla: Tanssikaverini sanoi minulle pahasti, ja koko tanssikesäni oli pilalla / Yksi ihana hidas valssi pelasti koko vuoteni / Fusku ei tänään kulkenut ollenkaan -> en kerta kaikkiaan osaa tanssia fuskua.  Suurentelijan mielessä pienistä vastoinkäymisistä tulee suuria, ylitsepääsemättömiä esteitä ja satunnaisesta ärtymyksestä kasvaa monivuotinen kauna.  Päihdeterapiasta tuttua on myös yhden ”lipsahduksen” korostaminen suhteettomalla tavalla: Minä retkahdin, mitä tässä enää kannattaa yrittää.  Tanssiin sovellettuna ajatus voisi kuulua vaikka näin: tein uudenvuodenlupauksen, että haen joka tanssissa kolmea uutta daamia, nyt en hakenut yhtään, joten mitä tässä enää yrittämään, palataan tuttujen hakemiseen.
    Katastrofiajattelussa taas ennakoidaan mahdollisimman huonoja seuraamuksia: Heti ekassa foksissa tuli naapurin korko jalalle, taas se tallominen alkaa, mahdanko selvitä ehjänä tästä illasta.  Tai kun puoliso kertoo pitävänsä Reiskan tavasta tanssia tangoa, niin katastrofiajattelija miettii jo eropapereiden vireille laittamista.
  5. Henkilökohtaistaminen eli personalisaatio.  Tämä on oma suosikkiajatusvääristymäni ja siinä ajatellaan toisen käyttäytymisen liittyvän suoraan minuun.  Tulkitsemme ympäristöämme – joka oikeasti toimii täysin itsestämme riippumattomasti – ikään kuin se pyörisi oman napamme ympärillä.  Patologisimmillaan personalisaatio ilmenee skitsofreniassa, jossa harhainen ihminen saattaa kuvitella esimerkiksi television uutistenlukijan puhuvan suoraan hänelle / hänestä.  Mutta emme me terveiden kirjoissakaan olevat ihmiset ole tälle ajatusvääristymälle immuuneja: Minulleko nuo daamit tuolla tanssirivissä nauraa höröttävät? / Meillä oli Marketan kanssa eilen niin ihanat hitaat, mutta nyt hän tuolla minun kiusakseni keikuttaa pyllyään rumbassa Sepon kanssa / Tuo pari esittää tuossa ihan minua ärsyttääkseen.
  6. Pitäisi-tyrannia.  Pitäisi-ajattelijan tanssielämässä on loputon lista asioita, jotka vaan pitää tehdä.  Tämä ajatusvääristymä ilmenee usein tanssivammojen yhteydessä: tanssijan jalassa on plantaarifaskiitti, joka paranisi lähinnä levossa, mutta hän etsii vippaskonsteja, joiden avulla kuitenkin pääsee seuraavana viikonloppuna humppaamaan. Seuraavalla viikolla valitellaan vaivoja entistä enemmän.  Pitäisi-ihmisen sanavarastossa suosikkeja ovat ”pakko päästä / pitäisi levätä, mutta kun en malta / täytyy oppia tämä laji / pitää saada tanssia hitaat valssit, muuten ilta on pilalla”.  Vastalääke pitäisi-tyrannialle on yksinkertaisesti pysähtyminen ja tämän kysymyksen kysyminen itseltään: kumpaa tämä pitäisi-asia minulle enemmän tuottaa, iloa vai murhetta?
  7. Leimaaminen.  Lyöt otsaasi välittömästi kielteisen leiman edes harkitsematta muita tulkintamahdollisuuksia: Luuseri mikä luuseri, saan pakit aina kaikilta / tällainen koheltaja mä olen, en osaa tanssia.  Usein leimaaminen tapahtuu saman tien sen jälkeen, kun koet tavalla tai toisella epäonnistuneesi tanssissasi, ja silloin se on seurausta mustavalkoajattelusta.  Me olemme hyviä lyömään leimoja myös toistemme otsaan: Tuollainen kävelyttäjä se on aina ollut / Kyllä on niin ylpeä tyyppi ja luulee aina osaavansa kaiken / Hellevi on kyllä aina tollanen nirppa.
  8. Emotionaalinen päättely.  Tässä ajatusvääristymässä teemme johtopäätöksiä todellisuudesta omien tuntemustemme kautta: Tämän kuvion tanssiminen tuntuu tyhmältä -> näytän varmaan typerältä / En tunne oloani kauniiksi -> näytän varmaan rumalta tanssiessani / Minusta Ursula näyttää ylpeältä tanssiessaan -> hän on ylpeä ihminen.  Filosofisesti kyse on oikeastaan objektivointiharhasta: lyömme johonkin ajattelemaamme asiaan tunneleiman ja teemme tästä omasta sisäisestä tunteestamme ajatuksemme kohteen todellisen ominaisuuden.  Vastalääke tähänkin ajatusvääristymään on hetken pysähtyminen ja oman sisäisen maailman jäsenteleminen.  Tämä voisi olla hyvä kysymys: Hetkinen, tunnenko Ursulaa oikeastaan ollenkaan, vai asetinko juuri oman tunnetilani hänestä hänen ominaisuudekseen?
  9. Valikoiva havaitseminen eli henkinen suodatin.  Keskitymme yhteen, usein kielteiseen pikkuasiaan ja unohdamme kokonaiskuvan: Onpa tällä tanssijalla veltto käsiote / Hiki tuoksahtaa / Kylläpä Jartsa ilmeilee tanssiessaan ärsyttävästi / Voi ei, Raija hyräilee nuotin vierestä tanssiessaan.  Tämän pikkuasian varjolla teemme usein täysin mielivaltaisia johtopäätöksiä tanssikumppanistamme, ja valikoiva havaitseminen johtaa usein myös siihen, että luokittelemme kohtaamamme ihmisen ensikokemuksen pienen yksityiskohdan perusteella mieleiseksi tai ei-mieleiseksi tanssikumppaniksi.  Tämä ajatusvääristymä tekee vääryyttä toisille ihmisille.
  10. Myönteisen poissulkeminen, ”kyllä-mutta”.  Toistelet itsellesi, ettei myönteisiä kokemuksia ja tanssissa onnistumisia oteta huomioon, koska ne johtuvat luultavasti sattumasta tai ovat muuten vaan poikkeuksia tanssielämässäsi:  Paistaa se päivä risukasaankin / Kuka tahansa onnistuu joskus vahingossa / Minua haettiin paljon tanssimaan, mutta vain siksi, että paikalla oli paljon tuttuja / Cha cha sujui kohtalaisesti, mutta vielä paremmin se olisi mennyt, jos…  Sen sijaan kielteiset kokemukset kertovat juuri sinusta ja persoonastasi.  Usein myönteisen poissulkeminen tapahtuu muihin vertaamisen kautta: Kyllä minua haettiin, mutta paljon vähemmän kuin Markettaa / Kyllä minä jotenkin buggia osaan, mutten läheskään niin hyvin kuin Pertsa.  Myönteisen poissulkeminen on ajatusvääristymä, joka mitätöi jatkuvasti kokemaamme tanssinautintoa; keskittyessämme kielteiseen emme osaa antaa arvoa myönteisille kokemuksillemme.  Lisäksi muihin vertaaminen on vaarallinen ja loputon hetteikkö, sillä aina löytyy jostain joku jossain lajissa meitä parempi tanssija.

Kuten huomaamme, paritanssiin liittyvien ajatusvääristymien lista on mittava.  Mitä niille sitten voi tehdä?  Keskeistä on ymmärtää, että oikea lääke ei ole kielteisten ajatusten ja uskomusten vääntäminen väkisin myönteisiksi, vaan niiden rehellinen testaaminen.  Tämän ytimessä on kaksi kysymystä, jotka voimme itseltämme kysyä:

Onko ajatukseni/uskomukseni totta?
Auttaako siitä kiinnipitäminen minua saavuttamaan tavoitteeni?

Jos rehellinen vastaus jompaankumpaan tai kumpaankin kysymykseen on ei, silloin meidän on syytä tehdä asialle jotain.  Omien ajatusten ja uskomusten kyseenalaistaminen vie meidät hetkeksi pettävälle pohjalle ja siksi se voi olla vaikeaa ja pelottavaakin.  Mutta sen tien toisessa päässä meitä odottaa terveempi minäkuva ja seesteisempi ja läsnäolevampi tanssielämä.

seesteinenYksi tie läsnäolevampaan ja virheellisistä uskomuksista vapaaseen tanssinautintoon voi olla hyväksyvä tietoinen läsnäolo, josta kirjoitin aiemmin.  Läsnäoloharjoitusten avulla voimme vähitellen päästää irti tanssiin liittyvistä uskomuksistamme ja olettamuksistamme.  Tavoitteena on mielentila, jossa olemme aistit avoimina juuri siinä tanssihetkessä juuri sen henkilön kanssa, vailla kiirettä mihinkään tai mistään pois – koska sitä hetkeä ei ole koskaan ollut, eikä sitä tule koskaan enää olemaan.

Argentiinalaisessa tangossa järjestetään Blind Milonga -tansseja, joissa tanssitaan pimeässä niin, ettei kukaan oikein tiedä, kenen kanssa tanssii.  Tällaisissa tansseissa ennakko-odotukset tanssikaverista pudotetaan pois, ja jäljelle jää liikkeen nautinto toisen kanssa vailla luuloja ja käsityksiä.  Näitä tansseja ei ole ihan helppoa järjestää turvallisesti, mutta haluaisin kyllä itse kokea saman lavatansseissa.  Ehkä joskus vielä järjestän sellaiset itse!

Lähteet

Jaana Rajaveräjä, kirjoitus blogissa Häpeän alla elämän arvoinen.
Järvenpään sosiaalisairaala, Kalterit taakse -ohjelma.
Päihdelinkki, Ajatusvääristymistä tietoiseen läsnäoloon.